Vanha vanha talo

Maalla oli ja ehkä on tavallista, että ihminen elää koko pitkän ikänsä samassa talossa, johon hän syntyi. Kaupungissa lienee jokin määrä kivitalohuoneistoja, jotka ovat kulkeneet suvussa perintönä. Muistelen vierailleeni sellaisissa.

Tämän talon tonttia hankittaessa ja paikkaa suunniteltaessa olin kovastikin mukana. Erilaisista täysin hyväksyttävistä syistä kukaan siitä porukasta, joka juoksenteli perustamisasioissa sinne tänne, ei ole tällä seudulla nyt, mutta kaksi käytännössä samaan aikaan muuttanutta perhettä on.

Siis noin 43 vuotta pääkaupunkiseudulla samojen seinien sisällä. Halusin selvitellä tunteitani, koska eilen oli kummallinen päivä. Raanasta tulee kunnan vettä. Tuleeko meistä nyt sosialidemokraatteja? Eräät tuttavat tietävät, että kunta myrkyttää veden ja valtio lähettää säteilyä.

Ei tullut otetuksi pulloon porakaivon vettä. Makustellen sanoisin, että kivennäispitoisuudessa on jokin ero ja että kunnan vesi maistuu hiukan järveltä. Vedenottamo onki Meikolla, joka on merkittävä ja hieno paikka.

Elämän korkeita hetkiä ovat ne, jolloin huomaa, ettei kuule jotain, tai mitään. Kaivopumpun sydäntä kääntävä vinkuminen on poissa!

Ajattelin maalata pumppukojun ovelle kyltin ”Bad Jorvas – nauttikaa vesiämme” ja alle ”vaarallista nautittavaksi – farligt att förtäras”.

Olen jokseenkin varma, että spriipulloissa luki ”ulkoisesti” ”utvärtes”. Hammaslääkäreillä oli kaapit täynnä pirtua ainakin Alkon lakon aikana vappuna joitakin vuosikymmeniä sitten eli vuonna 1985. Hyväntahtoinen eläinlääkäri saattoi antaa reseptin ja kai fortiksella myös siveltiin ja hiveltiin paiseita ja ajoksia.

Tiedämme kirjallisuudesta, että niinkin lähellä kuin Kauniaisissa (Grankulla) ja etenkin Iisalmen seudulla Runni-nimisellä paikkakunnalla käytiin ”nauttimassa vesiä”, joilla arveltiin olevan edullinen vaikutus terveyteen. Ainakin paremmat ihmiset kerääntyivät sellaisiin paikkoihin puhumaan ikäviä asioita toisista paremmista ihmisistä. Jos taas kysytte, missä oli Kaivopuiston kaivo, voin näyttää sen kartalta. Kaivohuone oli näitä paikkoja aikojen alussa.

Vesien tehoon liittyi paha maku. Jotkut terveysvedet sisälsivät rikkiä ja maku oli sen mukainen.

Eräs tietämäni henkilö kuuli Kiilopäällä silloin vapunaattona -85, että Muorravaarakan tuvan varauspuolella oli tavattu korkkaamaton viinapullo. Kuulija kirosi miehekkäästi koltan sekaisella saamen kielellä ”bjargalak”, ja kohta Skiidu kävi. Vielä samana iltana sankari heilui maisemissa juovusten käsissä.

En kuule pumpun ääntä ja yöni makaan rauhassa, kun pannuhuoneen paineita ei tarvitse pitää silmällä yösydännä.

Puolen vuorokauden muistelemisen jälkeenkään en millään muista, mihin vuodenaikaan, miten ja millaisella autolla muutimme tänne Kalliosta. Ainakaan se ei ollut niitä Viktor Ekin muuttoja, joissa kuljetetaan tuhkatkin tuhkakupissa. Ei meillä ollut sellaiseen varaa.

Kun yritän muistaa, mieleeni tulee vain lapsen kipparilakki. Tuollainen muistikuva on tavallisesti peräisin valokuvasta mutta tässä tapauksessa ilmeisesti ei. Muuraman punainen kerrossänky oli jo vanhassa paikassa. Työmaan vuoksi oli pidetty niin paljon kokouksia, että lapset tunsivat uudet naapurinsa. Esileikkikouluun he menivät omin neuvoin metsän läpi. Se oli ruotsinkielinen laitos, jota veti tant Ingeborg. Suomenkielistä ei ollut. Kauppias (Bruno) kuuluu olevan hengissä. Hänen suomen kielensä ei ollut kehuttavaa. Koska hän toi kuitenkin ostokset pihaan tai portaalle, oli perusteltua kerrata siirtomaa- ja sekatavaran ruotsinkieliset nimet, jotta sai mitä halusi. Sipuli on esimerkiksi lök ja sipulimakkara on lökkorv.

On se sääli etteivät nämä puiset, modulirakenteiset talot oikein tulleet muotiin. Rakennuksen pitkän iän salaisuus on muunneltavuus. Kaikkia väliseiniä on siirrelty ja yksi uusi uloke on tehty, tämä huone jossa kirjoitan. Katto on tehty myöhemmin. Bungalowin rakennevika oli tasakattoisuus, joka ei käytännössä toimi näillä rajoilla.

Ulkoseinät ovat niin ohuet, että rakennusalan ihmisten mukaan rakennuksista olisi ollut tuskin suojaa pakkasella. Se ennustus osoittautui vääräksi. Hyvin tarkenee eivätkä paikat liioin homehdu.

Yksi tämän talotyypin leviämistä jarruttanut tekijä saattoi olla pystytystyön tarkkuus. Toleranssit ovat niin pieniä, että normaali timpurin pinna ei sellaista kestä.

Voisi kysyä Mankkaalta ja Heikkilästä, jossa on samoja, saman ikäisiä taloja, kuinka siellä on pärjätty. Firmakin kuuluu olevan olemassa.

”Aikamoisia kanakoppeja”, sanoi täällä käynyt kunnanjohtaja, ei nykyinen eikä edes edellinen.

Sanoin että perusratkaisun ja mm. ikkunajaon takana oli Bauhaus, etenkin Mies van der Rohe ja Walter Gropius ja että myös Le Corbusier oli käynyt kuumana.

”En ole koskaan kuullutkaan”, sanoi kunnanjohtaja, ja meni.

Perinne kuuluu jatkuvan ja voimistuvan paikkakunnalla. Tietämättömyydestä, jonka on vaivalla hankkinut, on toki pidettävä kiinni.

Edeltä ilmenevissä olosuhteissa lukija hyväksynee, että skoolaamme kaivovedellä ja vain vertauskuvallisesti.

Käteni ei tärise, koska moreeni ja savi ovat nyt näkyvissä ilman tavanomaista vehreyttä.

Kuva on, kuten kotiseuturakas lukija heti huomaa, Jorvaksen Shelliltä. Miten sinne ajetaan, se onkin eri juttu.