Härpäke lakissa

Luin lehdestä että Otavaan siirtynyt Jari Tervo kirjoittaa romaania Inkerin suomalaisista ja heidän katkerista vaiheistaan.

Ilmoitan tässä vaiheessa, että tulen lukemaan ja arvostelemaan tuon romaanin, jahka se on julkaistu. Kuten lukijoista mahtavamuistisimmat tietävät, isoisäni ja koko tarkoin selvitetty sen puolen sukuni oli Inkerinsuomalaisia ja hallussani on valokuvia, karttoja ja jopa 30-luvulla Siperiasta lähetettyjä kirjeitä. Olen itse tavannut kolmasti karkotetun, myös Vorkutassa ja Kolymassa olleen isäni Katri-tädin ja tiedän, mihin kohtaan radan vartta Risto-äijä tipautettiin kuolleena. Ja Haapaluossan lammessa on useampien Kemppisten jäänteet.

Tervo on julkisen roolinsa takana intelligentti henkilö. Toivon että tämä uhkaus kantautuu hänen korviinsa. Sanon vain hyvin yleisluontoisesti, että julkaistut tiedot Inkerinmaalta 1918-1922 ovat enimmäkseen vääriä. Se oli se aika sellaista. Tietääkseni isoisäni ja Olavi Paavolaisen isä harjoittivat ainakin jossain määrin ihmiskauppaa, vaikka edellinen oli rajavartioston palveluksessa ja jälkimmäinen valtion virkamies. Rajakomendanttina oli Kai Donner ja lähimmän sotaväen osaston komentaja oli Erik Heinrichs. Rajarähinöintiä joihin Kemppisen Jussi osallistui, veti Paavo Talvela. Kukaan mainituista ei tuntenut myöhemmin tarvetta palata tapahtumien yksityiskohtiin.

Tyhmät kysymykset myyvät julkaisua. Verkossa tätä ei ole vielä opittu.

Kirjastot (kysy.fi) pitävät yllä tällaista ”kysy mitä vain” palvelua. Alkuperäinen tarkoitus on saada satunnainen lukija tuntemaan itsensä fiksummaksi kuin onkaan ja tyhmyyksissään ostamaan julkaisun. Pahimmillaan kysymys on, kuten eilen verkosta totesin, tyyppiä ”Aion muuttaa Helsinkiin. Mistä siellä saisi asunnon?” Kysymys on siis nimettömänä esitetty ja vastaajana kaupunginkirjasto.

”Mikä härpäke Aku Ankan lakissa on?” oli toinen kysymys, ja siihen vastattiinkin. Selitin usein kulttuurihistorian luennoillani, miksi Aku Ankalla on merimiespuku, vaikka hän on aikuinen ja asuu sisämaassa.

Vasta tätä kirjoittaessani käsitän kauhukseni, että monien vaivojeni ja luonnevikojeni tausta olikin selvitettävissä. Minulla oli pienenä merimiespuku! Itse asiassa niitä oli kaksikin ja jälkimmäisessä oli pitkät housut! Tämä tarkoittaa että vanhempani ja isovanhempani elivät yli äyräittensä. Nuo vetimet kuuluivat herraspojille ennen sotia. Kun synnyin, en ollut herraspoika ja sota oli käynnissä Lapissa ja Ardenneilla. (Ardennien vastaisku aloitettiin syntymäni päivänä, mutta siitäkös meillä päin olisi välitetty.)

Toisin sanoen tämä ”luulee liikoja itsestään”, suomalais-skandinaavinen kuolemansynti, myös Janten lakina tunnettu, on tuota perua. Merimieslakkia ei kuitenkaan ollut eikä niin ollen härpäkettä liioin.

Pyydän anteeksi. Ellei minusta kuulu mitään eikä blogi ilmesty, syy on se, että olen käynyt takapihalla hiukan ampumassa itseni. Tosin pistooli on pankin tallelokerossa…

Mutta kysymyksissä on puolensa. Olen kovasti miettinyt, miksi tosiaan sarjakuvissa poliisiaseman oven pielessä ulkoseinässä on pallon muotoiset valaisimet, yksi kummallakin puolella. Sen olisin tiennyt, mitä tarkoittaa kolme isoa palloa – panttilainakonttori. Ehkä sekin pitäisi selittää. Onko lukija tullut asioineeksi? Helsingin Pantti – ja elämä hymyilee. Firman logossa muuten on ne kolme palloa.

Aion käydä kohta Ruotsissa, aivan kuin Paasikivi, kirjoja ostamassa. Minua madame Kollontay ei odota Saltsjöbadenin hotellissa, jonka rakensivat Wallenbergit enkä usko, että joudun keskustelemaan sodan aloittamisesta tai lopettamista, vaikka asia sinänsä ei ole ajankohtaisuutta vailla.

Silti olen katsellut, mitä voisi viedä kaniin. Verkkosivujen mukaan kultakuorisesta Omegasta saisi ne puuttuvat sata euroa, mutta kun ei minulla ole kultakuorista Omegaa. Yksi Zenith-taskukello olisi, mutta se ei ole kultakuoriainen eikä se ole tiettävästi käynyt neljäänkymmeneen vuoteen. Olisiko russakka takertunut liipotinjouseen?

Tutuin tyhmä kysymys oli Tekniikan Maailmassa muistamani mukaan joitakin vuosikymmeniä jokaisessa lehden numerossa esiintynyt ”Saako mopoa virittää”.

Tämän kirjoituksen kuva viittaa kysymykseen, joka ei ole niin tyhmä. Paljonko on kaikkien tuntema paperikoko A 4 millimetreissä? Entä mm. kirjoissa ja korteissa käytetty B 4. Ja kuinkas kirjekuorista tutut C-koot?

Google ”paperikoot” on se hakusana. Standardi on ISO 216. Entä paperikoot ”letter” ja ”legal” joita monet tulostimet tarjoavat? Kysykää vaikka Donald Trumpilta tai hänen kaksoisveljekseen osoittautuneelta David Cameronilta. Englantia puhuva maailma ei tarvitse ulkomailta muuta kuin ostajia, mielellään hiukan hupsuja, jotka eivät osaa pitää rahoistaan kiinni.

Etsimällä löytää selityksen ja matemaattisen kaavan, josta käy ilmi, miksi nuo millimetrikoot ovat kaltaisiaan. Miksi ei 10 x 15 niin kuin valokuvissa? Vaikka ei tuo valokuvien 3 : 2 ole todellisuudessa itsestään selvä. Vanha kinofilmin koko on 4 : 3 eli 24 x 36 mm.

Siitä olen kyllä samaa mieltä kuin taiteilijat, että neliö on yksitoikkoisen näköinen, eli vanha 6 x 6 ei houkuttele.

Kenenkään kunniallisen ihmisen ei tarvitse tietää, paljonko paperi painaa. Sekin on ammattilasten asia, minkä väristä paperi on. Painopaperista puhuttaessa ”valkoinen” on riittämätön vastaus.

Kysymys (kysy.fi): mitä tehdään, kun suomalaiset auton rekisterinumerot loppuvat. Pianko pitää ottaa käyttöön neljä kirjainta tai numeroa?

Vastaus: autoja ja perävaunuja on rekisterissä noin 4,5 miljoonaa. Yhdistelmiä, joissa on kaksi tai kolme kirjainta ja yksi, kaksi tai kolme numeroa on laskennallisesti hiukan yli 25 miljoonaa.