Kysymyksiä Karhupuistosta

Mistä johtuvat kirjailijoiden ja taitelijoiden kasautumat? Luultavasti maaperästä erittyy jotain mielen lannoitetta. Tämä viittaisi fosforiin ja typpeen, unohtamatta kaliumia.

Kallion Karhupuiston ja siis kirjaston ja koulun tuntumassa kulkivat keskenkasvuisina omasta sukupolvestani tulevat kirjailijat Alpo Ruuth ja Pentti Saaritsa, Hannu Mäkelä ja Pirkko Saisio, Raimo Hartzell ja monta muuta. Yksi noista muista ei ole kirjailija, mutta ei lainkaan tuntematon nimi, Tarja Halonen.

Jokaisella on kertomuksensa, miten he sinne päätyivät, eikä yksikään vastaa kysymykseen.

Tutkin kallioperäkarttaa (kuva). Tunnen itsekin oloni juhlalliseksi. Istun tässä peruskallion päällä ja näen silmäkulmastani kiven karhean selän. Kyllä syy kirjallisuuden kukoistukseen on tektoniikka eli mannerlaattojen liikehtiminen, se joka ryskytti kivimassoja täällä taannoin. Kalliossa näkee kohdittain kaikesta asfaltista huolimatta, mitä on oikein tapahtunut. Muistan ihan hyvin, miltä Kaupunginteatterin kohdalla näytti, kun se oli Hampparinrantaa. Kallion kirkko, monien silmissä valkoisen vallan vartiomies, kasvaa kuitenkin kalliosta. Mistä lienee seinien harmaa kivi; alla ja ympärillä on samaa kiveä.

Kymmenen vuotta mainittuja aikaisemmin, 30-luvun alussa syntyneitä, oli Kalliossa jopa samalla koululuokalla Seppo Nummi, Paavo Haavikko, Ritva Valkama ja Anu Kaipainen. Kuten luokkatoverit yleensäkin, he suhtautuivat toisiinsa vähän vältellen.

Vielä vanhemmissa on oudon paljon näyttelijöitä. Myös Tauno Palo, silloin Brännäs, aloitti Sörnäisten Työväen Näyttämöllä. Paikka oli Suruttomain huvilan seutu siinä kallioilla lähellä Hämeentietä ja Kurvia. ”Suruton” saattoi olla haukkumanimi. Villa Kallio oli huvila, kukaties hieman parempien ihmisten asuinpaikka.

Verkon kyselysivulla viitataan uskonnolliseen kielenkäyttöön, jossa suruttomuus on uskossa olemisen vastakohta. Tuo vastaus voi olla vääräkin. ”Sans souci” eli suruton oli hyvin suosittu huvilan nimi siitä alkaen kuin Fredrik Suuri otti tuon nimen käyttöön. Savonlinnassakin on.

Seudulla oli Yhteiskunnallinen korkeakoulu, jonka Franzenia vihittiin käyttöön jo 1935. Sieltä käsin toimi aikansa suomalainen sosiologia, ja sotien jälkeen Allardtin – Littusen versio siitä muutti maata ja ajattelutapaa rajusti ja pysyvästi. Innoitus ei tullut Saksasta, vaan USA:sta. Suomessa aineen professorina toiminut Veli Verkko ei innostanut uusista suuntauksista ja vaikka hän työskenteli rikostilastojen parissa, väitetään ettei hän tilastotieteestä ymmärtänyt kissan hännän vertaa.

Korkeakoulussa, josta siis tuli aikanaan Tampereen yliopisto, vaikutti merkillinen mies, Yrjö Ruutu, joka oli julkisuudessakin milloin demari, milloin natsi, milloin SKDL:n mies.

Toinen Ruutu, Martti, oli Kallion yhteiskoulun lehtori ja aatehistoriasta väitellyt tohtori, jolla oli merkittäviä ansioita kasvatustieteessä. Sukunimen takana on Ruuth, todella pitkään virkamiehinä ja teollisuudessa toiminut suku.

Rehtorin virassa oli kauan myös Jalmari Jaakkola, jonka opit ja opetukset Suomen kansan ihmeellisistä vaiheista eivät pidä yhtä nykyisten kanssa. Ja melkein yhden miehen taistelun tuloksena syntyi nykyinen ilmaisutaidon lukio, josta tulee jatkuvasti hyvää väkeä.

Kalliossa olivat Nummet, lähetyssaarnaajapariskunta, joka toimi Kiinassa ja toi Kallioon lahjakkaat lapsensa. Seppo Nummi toi sävellyksillään ja kai muutenkin ensimmäisenä Suomeen tiedon Kiinan taiteen ja runouden korkeasta tasosta. Japanin runoutta oli saatu suomeksi 1951 sellaista Martta Keravuoren ansiosta. Luulen että Haavikon runoon 1950-luvulla sukeltava Li Po ei tullut vain Nummen perheen kautta; tuossa vaiheessa Tuomas Anhava tunsi hyvin Arthur Waleyn englanninnokset.

Ja sitten olivat, toisella puolen Helsinginkatua, Kalliolan vetäjä Sigfried Sirenius ja hänen oppilaansa ja seuraajansa Topi Tarkka, jonka pojista Pekka ja Jukka ovat sangen tunnettuja henkilöitä.

Se oli pappi Sirenius, jonka muistelmateoksen nimi tarttui teekkarihuumoriin, ”Ihmisiä joilta sain”. Menneen Suomen mielen hyvin keskeistä rakennusainetta olivat kuitenkin syvälliset kirjalliset pohdinnat, joihin osallistuivat vakavasti sairas Rolf Arnkil, Sirenius ja luonnontieteen mies Pentti Eskola, ”Perimmäisten kysymysten ääressä”. Se oli samaa aikaa, jolloin Voitto Viro esitti lauttasaarelaisen versio uskonopista monissa kirjoissaan – modernia, sujuvaa, pintapuolista ja lapsellista.

Kalliola muuten liittyy vahvimmin sosiaaliseen työhön. Alkoholistien myllyhoito on sieltä lähtöisin.

Sörnäisten NMKY ja veljekset Karilas olivat hetkin keskeisiä vaikuttajia. ”Kristika” oli suuri järjestö eikä edes varaton. Olen istunut oikeustieteellisen massaluennolla Vuorikadulla. Luennoitsija oli järjestön miehiä.

Kallion oppineen säädyn suuri nimi on tietenkin Heikki Waris, työläisyhdyskunnasta väitellyt tutkija.

Teos on ehkä Suomessa yhteiskuntatieteiden alalla 1900-luvun kaikkein tunnetuin, vähän niin kuin Pekka Kuusen pääteos. Sosiaalipolitiikan komeasta joukosta Jorma Sipilällä muuten ei liene siteitä Kallioon eikä työläisyyteen – äiti oli Helvi Sipilä, ensimmäinen kansainvälisen politiikan nainen maassamme ja tunnettu asianajaja, ja isä vuorineuvos.

Unohdettu uranuurtaja oli suomalaisen sosiaalipolitiikan tutkijoiden ensimmäinen suuri nimi, Eino Kuusi. Luonteenomaisesti tämäkin Granfelt eli siis aatelismies oli raittiusliikkeen ykkösnimi. Hän toi Suomeen Virosta huomaamansa laulujuhlat, joista ensimmäiset pidettiin Jyväskylässä. Ympyrä sulkeutuu. Edellä mainittu Seppo Nummi oli  Jyväskylän kesän suuri nimi ennen kuin kehitti Helsingin Juhlaviikot.