Sivun näyttöjä yhteensä

10. joulukuuta 2015

Pysy hyvissä kirjoissa




Otettuani puheeksi tietosanakirjat ja muut suurteokset haluan nyt sanoa asian uudestaan vakavasti ja jatkaa saman teeman muunnelmalla.

Muunnelma: ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan selailin ja katselin koulukirjoja, etenkin lukion äidinkielen ja historian kirjoja, joista on verkossa näytteitä. Sangen luultavasti menen tänään lukemaan lisää. Verkkosivuilla väitetään, että kirjat sopivat erinomaisesti itseopiskeluun ja etäopiskeluun. Mielenkiintoista.

Ensi vaikutelma: nämä kirjat ja niihin liittyvä muu aineisto ovat käsittämättömän hyviä.

Tämän blogin lukijoissa on kuin onkin hiukan kiertoa. Siksi toistan, että osaan oman taustani takia arvioida muutaman kouluaineen oppimissisältöjä. Jouduin kirjoittajana ja toimittajana tekemisiin myös tiedollisen tekstin kirjoittamisen kanssa 51 vuotta sitten ja tuo yhteys jatkuu edelleen.

Siksi varoitan, että ajatukseni ovat todennäköisesti vanhentuneita ja asenteeni katteettoman ylimielinen.

Oppikirjojen ja sitten lasten- ja nuortenkirjojen ideoinnista, toteuttamisesta ja tuottamisesta muistikuvia on yhtä pitkältä ajalta. Tämän päivän tunnelmissa tekisi melkein mieli kiilata kerran joukkoon; Otavan entiset, eläkkeellä olevat kouluosaston päälliköt kuulemma tapaavat toisiaan silloin tällöin. Mikko I. mainitsi taannoin, ketkä kaikki minun aikanani (70-luvun alussa) taloon tulleet ovat hengissä ja liikenteessä. Tässä on muutenkin käden ulottuvilla ihmisiä, jotka ovat tehneet elämäntyönsä juuri oppikirjojen parissa. Peruskoulun ja lukion kuulumisia tulee jatkuvasti, koska lähisukulaisia toimii opettajainkoulutuksessa.

Näin päivinä usein mainitsemissani kustannusliikkeissä, joiden historiikeista kertaan monopolin (oligopolin) numerotietoja ja muita mitattavia vaikutuksia, erittäin jyrkkä ja vakiintunut perinne oli pitää esillä kotimaista kaunokirjallisuutta ja mainita ohimennen kuudennen luokan kamana keittokirjat ja sen sellaiset. Oppikirjoista ei puhuta mitään ja joissakin yhtiöissä, kuten WSOY:llä sen puolen ihmisetkin oli kätevästi piilotettu Kalevankadulle, kun taas paremmat ihmiset rönöttivät Bulevardin erkkeri-ikkunoissa ja tuomitsivat sieltä eläviä ja kuolleita (kirjailijoita). Nykyisin entinen WSOY:n kouluosasto on nimeltään Sanoma Pro.

Oppikirjojen osuus sekä kustannusyhtiön liikevoitosta että liikevaihdosta on ollut vanhastaan vähintään 50 % ja tietokirjojen, suurteokset mukaan luettuna, noin 40 %. Näkyvimmän eli kotimaisen kertomakirjallisuuden lohko on ollut suuruusluokkaa 5 prosenttia. Jos luvuista poistettaisiin niin sanottu viihde ja Linna ja Waltari, numeroiden tarkastelemiseen tarvittaisiin suurennuslasia.

Kansa- ja oppikoulun oppikirjat olivat 1890-1975 yksi maan suuria huijauksia. Kirjoittajat olivat tyypillisesti kouluhallituksen virkamiehiä ja kirjat saattoivat pysyä muuttumattomina vuosikymmeniä. Niiden ostaminen oli pakollista ja hinnoittelu kustantajan määräämää. Se ei ollut mikään poikkeus, että jostakin kansakoulun mittausopista otettiin muuttamaton 48. painos.

Erikseen mainittava vihani kohde oli ”Mantere - Sarva” eli oppikoulun yleinen historia. Siitä muuten tulevat opettajat joutuivat yliopistolla hyppäämään suoraan Veit Valentiniin, joka oli aika hankala tapaus, sotiin ja hallintoon keskittyvää umpitekstiä loputtomasti. Tiedän kun olen lukenut.

Pointtini on tämä: tietosanakirjoja ja muita suurteoksia tehtiin ja hankittiin ja itse asiassa myös luettiin siksi että oppikirjat olivat niin huonoja. Ajatelkaa esimerkiksi kielten osaamista. Seitsemän vuotta saksaa oppikoulussa ei auttanut junalipun ostamiseen Trawemündestä Hampuriin. Ajatelkaa tämän päivän suomalaisten englannin taitoa. Vaikuttaisiko sen erinomaiseen tasoon hyvä oppimateriaali? Ja ajatelkaa Pisa-tutkimuksia, joiden tuloksissa voi olla jotain perääkin. Missä määrin siihen vaikuttaisi yhtälö hyvät opettajat + hyvät kirjat?

Huono pedagoginen ote naamioidaan tavallisesti termillä ”yleissivistävä”. Siis huonosti sommiteltu teksti tarpeettomista asioista on ”yleissivistävää”.

Erikoisen synkin mielin mietin korkeakoulun tenttikirjoja. Minkä takia sellaisia erinomaisia perusteoksia kuten Heinonen – Koskinen ym. ”Rikosoikeus” (1631 sivua) on niin vähän? Tuon kirjan tunnen. En tiedä, onko se edelleen käytössä enkä arvioi, missä määrin se on ajan tasalla. Sen osaan arvioida, että kirja on aivan erinomainen. Aarnion – Kankaan perinnöstä julkaisema ”Suomen jäämistöoikeus” on toinen esimerkki. Ei tästä ole pitkä aika, kun jouduin selvittelemään ennakkoperintöjä ja niiden arvon huomioon ottamista jaossa. Opiskelin kirjaa ja sitten kysyin kirjoittajilta. Olin oppinut oikein. (Esimerkki koskee tyypillistä mutta aina mutkikasta kysymystä, jossa ukko on kuollut ensin ja leski on elänyt kuten ennenkin mutta lapsista yksi on saanut arvokkaan keskusta-asunnon ja toinen arvonsa menettäneitä osakkeita ja kolmas lämmintä kättä, ja sitten leski kuolla kupsahtaa.) Haarmannin Tekijänoikeus on kolmas esimerkki. Tuomarit lukevat sitä salaa.

Mutta yliopistolla oppikirjoja ei juurikaan lueta tieteellisiksi ansioiksi, ja yleensä hyvä tutkija ei osaa kirjoittaa hyvää oppikirjaa.

Jos, lukijat, haluatte mielikuvan oppimateriaalin valmistamisen vaikeudesta, menkää omalle kaapillenne ja ottakaa esiin minkä tahansa vekottimen käyttö- tai asennusohje. Eilen opiskelin uuden televisioni käyttöä, ja sain kuin sainkin esiin Areenasta viime sunnuntain Uuden Sherlockin, joka olikin suunnilleen parasta mitä olen ikinä nähnyt televisiosta. Käyttöohjeesta ja omistajan oppaista ei ole mihinkään. Ainoa keino on kokeilla järjestelmällisesti eri nappeja. Lopulta muuten löytyi virtakatkaisinkin! Sitä en vielä tiedä, miten kanavan tai vastaavan inputin saa toimimaan kaukosäätimen näppäimellä. Onneksi lapsenlapset ovat tiettävästi tulossa välipäivinä käymään.

Ei sillä, olen kokeillut manuaaleja lahjakkaisiin lapsiin. Eivät hekään saa selvää niistä.

Mitä voisi tehdä koulukirjojen maineen parantamiseksi? Miten saisi lukijat uskomaan, että koulukirjoihin kannattaa palata? Ja miten tulla toimeen sen tosiasian kanssa, että lukion oppikirjat ovat kovin kalliita?


20 kommenttia:

  1. Hienoa asiaa oppikirjoista! Ja yhteenvedossa totuutta: Suomi pääsi kuuluisaksi Pisa-tulosten myötä. Kustantamossamme alkoi käydä vieraita useista maista ottamassa selvää, kuinka tehdään hyviä oppikirjoja. Olin kymmeniä kertoja esittämässä heille oppikirjan laatimisen saloja. Myös suomalainen opettajakoulutus sai kunniaa. Näitä hienouksia pääsin kertomaan Taiwaniin asti.

    VastaaPoista
  2. Totta kai hyvät Pisa-tulokset perustuvat siihen, että meillä on hyvät opettajat ja hyvät oppikirjat. Opettajilla on sama hyvä koulutus Hangosta Muonioon, heillä on hyvä työmoraali ja vielä jonkinlainen arvostuskin. Koulutusta myös arvostetaan Suomessa.

    Minäkin olen viime aikoina tutustunut lukion äidinkielen aineistoon ja hämmästynyt, miten korkeatasoista se on. Tehtävät ovat monipuolisia ja innostaviakin, piti ihan ruveta mielessään rustaamaan esimerkiksi runomuotoista vastausta Hamletille. Kun sen materiaalin on käynyt kunnialla läpi, tietää kyllä jotain suomen kielestä ja kirjallisuudesta, varsinkin, jos sattuu vielä innostava opettaja kohdalle. EG

    VastaaPoista
  3. "Ajatelkaa tämän päivän suomalaisten englannin taitoa. Vaikuttaisiko sen erinomaiseen tasoon hyvä oppimateriaali?"

    Oma kokemukseni muutaman lapsen kasvua seuranneena on että englannin on heille opettanut aluksi media: joku puhuu ruudussa englantia ja alle laitetaan suomennos luettavaksi. Seuraavaksi oppikirja saapui kotiin pahvikotelossa ja siinä luki Game. Kyseessä saattoi olla Bart Simpsonin toilaukset tai valtakunnan rakentaminen erämaihin, samaan aikaan kun koulussa aloitettin "ensimmäistä vierasta kieltä". Oli mielenkiintoista nähdä kuinka sovittaa yhteen jo opittu maailman malli ja sitten koulumaailman tapa jäsentää sitä (näissä kahdessa oli sukupolvien ero).

    Vielä suuremmin seikka näkyy nuorimmaisessa, joka on tietämyskoneen nettiyhteydellä tottunut seikkailemaan pelien maailmoissa ja puhumaan pelikaverien kanssa Australiassa ja Euroopassa -- englanniksi -- sekä yrittämään vastahakoisesti toista kotimaista. Se on pelkkää teoriaa eikä siitä ole mihinkään käyttöä, koska kohteliaat porvoolaiset vaihtavat suomeksi sekunnissa. Englanti kymppi, ruotsi kunhan seiska. Mutta ennenkaikkea, hänen puhuessaan englanninkielisten vieraitten kanssa ajattelu kulkee englanniksi, emmekä saa suunvuoroa.

    Itse olen pitkä saksa, ja kaikki mitä siitä oli hyötyä oli näyttää kielen rakenteita, ruotsin lisäksi, jotta oppia itse, kiinnostavia kirjoja lukemalla, englanti ja sen sanavarasto. Koulun ja sen kirjojen rooli oli aikanani samaa teoriaa kuin geometria, ilman mitään kosketuskohtaa todellisuuteen jossa elin. Joten hallitsen englantia tällä hetkellä parhaiten ja ymmärrän sävyt (helpossa) tieteellisessäkin tekstissä. Oli mielenkiintoista kokea aikanaan se hetki ulkomailla, tässä tapauksessa Puolassa, kun sanavarasto ilmitoi itsensä niin, että en enää kääntänyt lausetta valmiiksi vaan ajattelin asian englanniksi puhuessani. Ääntäähän en osaa ollenkaan, mutta eivätpä osanneet polakitkaan.

    Joten vastaukseni on, että ehkäpä nykyinen oppimateriaali ei enää niin paljon haittaa kielen oppimista kuin ennen.

    VastaaPoista
  4. "Erikseen mainittava vihani kohde oli 'Mantere - Sarva' ”

    Vihani kohde? Ei ole sen parempaa historian oppikirjaa. Siitä olisi pitänyt tehdä muuttumaton Totuus. Ja Jaakkolan kirjoista Suomen historian vastaava.

    VastaaPoista
  5. "Seitsemän vuotta saksaa oppikoulussa ei auttanut junalipun ostamiseen Trawemündestä Hampuriin."

    Minkä helvetin takia koulun kieltenopetusten pitäisi tähdätä junalipun ostamiseen. Kielenopetuksen tarkoitus on ollut se, että pystyy yliopistossa lukemaan saksankielistä tieteellistä kirjallisuutta. Sitä pystyy lukemaan Suomessa omassa työhuoneessa, ei sitä tarvitse mennä Trawemündestä Hampuriin hakemaan.

    Ylipäänsä matkustaminen on kirjojen lukemiseen nähden aivan liian yliarvostettu. Toivottavasti tähän tulee muutos kun fossiilisten polttoaineiden käyttöä on ilmastonmuutoksen vuoksi vähennettävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh huh, havainnollinen kielikuva ei auennut anonyymille.

      Poista
    2. Tiedon lähteille hakeutuminen edellyttää säännöllisiä matkoja mannermaan metropolien hyvinvarustettuihin ja erikoistuneisiin kirjakauppoihin (liekö Suomessa enää ainoatakaan?). Siellä tutustuu uusiin ystäviin, joita ei ole osannut etsiä perinteisin keinoin. Suhde voi muodostua elinikäiseksi. - Vaikka tieteelliset kirjastot täydentävät kokoelmiaan sangen ihailtavasti (myös saksaksi), ei monesta olennaisesta tutkimuksesta ole hankittu Suomeen ainoatakaan kappaletta.

      Poista
    3. "Minkä helvetin takia koulun kieltenopetusten pitäisi tähdätä junalipun ostamiseen." - Minä luin tämän lauseen upeana ironisena letkautuksena. (No, saattoi se tietysti olla tahatontakin ironiaa. Mutta jotain kumminkin.)

      Poista
  6. "kirja on aivan erinomainen"

    Itse asiassa koko tuo WSOY:n oikeuden perusteokset kirjasarja on erinomainen. Siitä löytyy vastauksen lähes kaikkiin alioikeustuomarin työn pulmiin. Jos eläisimme todellisessa oikeusvaltiossa, valtio ostaisi jokaiselle tuomarille omat kappaleet käsikirjastoksi.

    Koskelo ja muut KKO:n norsunluutornilaiset voisivat sitten keskittyä ihmis- ja perus- sekä ey-oikeudella hevostelemiseen.

    VastaaPoista
  7. "Minkä takia sellaisia erinomaisia perusteoksia kuten Heinonen – Koskinen ym. ”Rikosoikeus” (1631 sivua) on niin vähän? " Itsensä viiltely ja alkoholismi ?

    Parasta mitä ikinä televisiosta ? I , Claudius. Löytyy muuten jostakin kaapin perältä DVD:nä . Eikä näytä olevan hinta paha verkkokaupassakaan : Amazon UK, 670min £ 3,99.

    Mitäs tästä sanot,Keksintöjen MMM , OTAVA 1959: sivu 18. "kukaties meillä vieläkin on Neandertalin ihmisen geenejä perintötekijöittemme joukossa."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukaties? Siis arvaus. Nyt joku oikeasti tietää.

      Poista
  8. Olen kauan ollut sitä mieltä, että se joka ymmärtää lukemansa käyttöohjeet ei tarvitse niitä.

    VastaaPoista
  9. Uutta Sherlockia ei ole ilo vain katsella vaan myös kuunnella eikä vain repliikkejä vaan myös ääntämistä. Ihania lähikuviakin taas, ja kaiken loputtua katsoja on oudon onnellinen. Cumberbatch on varmaan ollut hyvä Hamletinakin teatterissa. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee mieleen muuan takavuosien oppinut, joka turhautuneena puuskahti Pariisissa katupoikienkin puhuvan parempaa ranskaa kuin hän, vaikka oli sitä vuosikausia opiskellut.

      Poista
  10. Lukion humanististen reaaliaineiden oppikirjoissa minua masentaa eniten niiden ohukaisuus, sisällön ja argumenttien suhteen.

    Erityistä ketutusta on jälkeenpäin aiheuttanut eräs filosofian kirjasarja, joka oli ripoteltu täyteen pinnallisia ja irrallisia tietolaatikoita, joista sitten lukiolainen saattoi hyvinkin kuvitella voivansa koota itselleen sopivan käsityksen filosofiasta kuin napsimalla salaattiannoksen buffet-pöydästä.

    Teoreettisen filosofian pääsykoekirjallisuutena oli von Wrightiä, mutta luin siitä perusopinnot sivuaineena. Hämmennys oli suuri kun joudin lukemaan kirjallisuutta jossa edes välillä yritettiin esittää alkuperäisiä argumentteja asiayhteydessään ja kokonaisuuksina. Vielä parempaa, tenttikirjan kirjoittajalla saattoi olla mielipide, ja toisen kirjan kirjoittajalla toisenlainen!

    Historiasta käytetty kirjasarja oli jonkin verran parempi, siitä jälkeenpäin ärsyttää vain sivumäärän suppeus (mistä ehkä pitää syyttää suppea opetussuunnitelmaa; samat tekijät olisivat ehkä osanneet kirjoittaa laajemminkin yhtä hyvin) ja tarkempien kirjallisuusviitteiden puute.

    - yo. v. 2012

    VastaaPoista
  11. Täyttä asiaa! Olen tehnyt saman havainnon koulukirjoista: erinomaisia. Lueskelin vähän aikaa sitten lukion äidinkielen oppikirjaa "kerratakseni", kertasinkin ja opin uutta. Olen lukenut myös kemian oppikirjaa, ettei tarvitse hävetä lapsenlapseni kanssa keskustellessa. Tänään luin innolla filosofiaa: painokasta asiaa, hyvää, havainnollista kieltä kaikissa. Muistan epätoivon, joka piinasi, kun aikanaan luin yliopistotenttiin Kauko Pirisen tekstiä...

    VastaaPoista
  12. Kyllä tuo kirja oli myös minun vihaamani ja sellaisena on oikein syöpynyt mieleeni 1960-luvun alkupuolelta. Aivovärkkini on ilmeisesti varsin kehnonlainen, kun en saanut siitä silpusta mitään otetta punaisen langan puuttuessa. Pidin erityisesti juuri tuon kirjan vuoksi itseäni jopa siinä määrin tyhmänä, että olin lopettaa oppikoulun. Ainoa hyvä puoli kirjassa oli siinä, että kun myöhemmin opetin yliopistossa nelisenkymmentä vuotta, pidin opetuksessani keskeisenä runkona johdonmukaisuutta, siis asioiden liittäminen selkeästi siihen nk. punaiseen lankaan. Ja vaikka itse sanonkin, hyvin on mennyt!

    VastaaPoista
  13. Sori! Kommentistani jäi pois, että tarkoitin tuota kirottua Mantere-Sarvaa, kun sitä joku ilkesi kehua.

    VastaaPoista
  14. Tekniikan maailma -lehden perustaja professori Osmo A. Wiio ei edes inssipoikansa kanssa saanut selvää modernin videonauhurin ohjeista. Tuntikausia yrittivät. Tätä Osmo valitti jossain Tietokone-lehdessä joskus 2000-luvun seutuun.

    VastaaPoista
  15. Columbon tyyliin:

    - Ai niin (kääntyy ovelta takaisin) Yksi asia vielä; eikös siinä junan lähtöaseman nimessä ole v eikä w.

    VastaaPoista