Iloitkaa ja riemuitkaa

Ihan hyvin Herkko selvitteli Hesarissa Facebookin asiakassopimuksen piirteitä ja jätti samalla sanomatta, että käytännössä tuo nyt luettu sopimusteksti ei merkitse paljon. Jos kysymys on asiakkaan eli käyttäjän oikeuksista, niitä ei oikeastaan ole. Jos kysymys on myyjän eli palvelutarjoajan oikeuksista, vain taivas on kattona.

Amerikkalaisissa ja englantilaisissa sopimusteksteissä on kautta linja edelleen sama perinne. Ne on kirjoitettu niin ettei kuluttaja ymmärtäisi niitä. Herkosta en ole varma – olen kyllä opettanut sen hänelle, mutta en tiedä, kuunteliko hän – mutta sopimukset ovat vaikeita myös erikostuneille lakimiehille. Kaksoiskieltoa on vaikea huomata. Siksi sitä suositaan; ”Matti ei saa mennä metsään, koska siellä on susia, paitsi jos itse haluaa, tai jos vastapuoli niin osoittaa, paitsi ellei kansallinen turvallisuus toisin vaadi ottaen huomioon, ettei Matti todista syöneensä tarpeeksi popcornia, julkisen notaarin todistuksella, jonka kaksi esteetöntä henkilöä on samanaikaisesti saapuvilla ollen keskenään yhtäpitävästi oikeaksi todistanut, ottaen huomioon että mainittuun todistukseen on liitettävä virallinen käännös englanninkieleen ja kuitti käännösmaksun suorittamisesta, kahtena kappaleena.” Saako Matti mennä metsään?

K. Professori Klinge kiittää, että kehuin kerran hänen työtään, mielestäni aiheesta. Luen hänen suursaavutustaan Kansallisbiografiaa edelleen joka viikko verkkoversiona tai selvällä rahalla ostamistani niteistä, jotka kaunistavat hyllyäni. Sarja maksaisi tänään verkkokaupassa 710 euroa, mutta antikvariaatissa 220. Kun SKS:n kirjavarasto on kuulemma myyty, arvelen että lähtisi halvemmallakin.

Samalla hän muistelee, että olen joskus suhtautunut häneen sangen kriittisesti. Itse en tätä oikein muista mutta en väitä vääräksi. Ei kai se ole kriittistä, että olen ainakin suullisesti siunaillut, miten käytännöllistä on, että näin pienessä maassa on käytettävissä yhden miehen juhlakulkue, professori Klinge. Itse en kelpaisi joukon jatkoksi, koska luultavasti kompastuisin tohtorinmiekkaani. Kerran niin kävikin, ja samalla olivat frakin housut pudota kinttuun, keskellä kirkonmäkeä jossa oli paljon väkeä.

Hänen päiväkirjansa uusimman niteen nimi ”Hyppikää ilosta” perustuu merkintään, jossa on virhe. Mozartin kuuluisan teoksen kuultuaan kirjoittaja selvittelee, mistä on peräisin teksti ”Exsultate, jubilate”, ja päätyy riemusta hyppimiseen eräiden psalmien ja vanhojen Raamatun käännösten selvittelyn jälkeen.

Kirjoittaja ylpeilee sillä, miten suppeat tiedot hänellä on Englannista ja Yhdysvalloista, ja se kyllä hiukan häiritsee hänen julkaisemiaan tutkimuksia. Hän ei ehkä ole selvillä, miten merkittävää aivan uutta tutkimusta nimenomaan Britanniassa ilmestyy esimerkiksi ajanlaskumme ensimmäiseltä vuosituhannelta, myös Itämeren vaikutuspiiristä.

Lukijakin saattaa kyllästyä jatkuvasti toistuvaan ilmaisuun ”suuret sivistysmaat Venäjä, Saksa ja Ranska” eli siis ei Iso-Britannia. Klinge on myös tunnettu siitä että hän löytää aina jotain hyvää sanottavaa Putinista ja hänen politiikastaan etenkin Yhdysvaltojen arroganssin ikeessä. Mainitaan päiväkirjoissa ainakin kerran myös dosentti J. Bäckman, jonka toimittamaan julkaisuun kirjoittaja aikoi osallistua.

Sen lukija käsittää huomion tavoitteluksi, että Klinge tuskailee jatkuvasti juutalaisten kansanmurhan aiheetonta korostamista kirjallisuudessa. En osaa olla lainkaan samaa mieltä. Mielestäni pitkälle toteutettu, hyvin organisoitu hanke kokonaisen (konstruoidun) kansan murhaamiseksi on aivan ainutlaatuinen historiassa, Tshingis-kaani mukaan luettuna.

Kolmannen valtakunnan miehillä oli tunnetusti juridisia ongelmia keksiessään, ketä on pidettävä siinä määrin juutalaisena, että hänet on surmattava. Nürnbergin lait olivat työläät laatia. Lain 15.9.1935 mukaan juutalaisilta kiellettiin mm. ”valtakunnan värien” käyttäminen, mutta epäselväksi jäi, koskiko määräys myös toisen tai kolmannen asteen sekarotuisia (Mischlinge).

Klingen eliittisosiologia joutuu välillä samanlaisiin loogisiin ongelmiin kuin antisemitismi. Saatuaan Vilkunan suvun kirjeenvaihdosta toimitetun kirjan hän mainitsee, ettei pohjalainen talonpoikaismaailma kuulu hänen pääharrastuksiinsa. Kustaa Vilkuna ei siis kuulu eliittiin, joka on hänen pääharrastuksiaan, eikä siis liioin Kekkonen, joka ei ollut edes kainuulaista talonpoikaismaailmaa, vaan työnjohtajamaailmaa, eikä tiettävästi mitään kautta tekemisissä pappissukujen kanssa.

Tuo tämän päivän teema, iloitkaa ja riemuitkaa, jonka Klinge jäljitti psalmeihin, on Vuorisaarnasta mutta ennen kaikkea oleellisesti samassa muodossa tekstistä, joka on yksi Euroopan musiikin kuuluisimmista, Magnificat - Magnificat anima mea Dominum, et exsultavit spiritus meus in Deo, salvatore meo.

Mutta tuo ”hyppikää ilosta” on joka tapauksessa vino tulkinta. ”Iloitsee” olisi ongelmaton käännös. Hyvin lähelle oikeaa tulisi myös Paimenten ylistys eli ”Enkeli taivaan”.

Samassa kirjassa Klinge motkottaa konserttiohjelman virheellisestä Schiller-tulkinnasta selvittämällä Beethovenin yhdeksännen sinfonian finaalin sanoja. Häneltä jää huomaamatta, että Schiller käytti antiikin triumfimarssia, joka on siis aiheellisesti EU:n tunnussävelmä Beethovenin melodiallaan. Sama poljento: 

”Gallias Caesar subegit, Nicomedes Caesarem:
ecce Caesar nunc triumphat qui subegit Gallias,
Nicomedes non triumphat qui subegit Caesarem.”


Asiasta mainitsee Suetonius, mutta sekin tieto löytyy, että Caesarin legioonalaisilla oli käytössä johtajansa seksuaalista kaikkiruokaisuutta korostava versio, jossa kehotetaan isiä ja äitejä panemaan kauniit tytöt ja sievät pojat lukkojen taakse, koska karmeaa kaljupäätä tuodaan kaupunkiin (moechum calvum adducimus).
 

Tuo marssi on prosodisesti merkittävä, koska jo siinä esiintyy sanakorkoon perustuva runomitta, latinassa jossa tavun laajuuteen perustuva mitta vallitsi. Seuraava vastaava tapaus olikin Pervigilium Veneris.
 
Joskus amerikkalaisvastaisuus kolahtaa vikatiedoksi. Painokkuutta tavoitellen Klinge sanoo, että Ranskan ”Charlie Hebdon” nimi viittaa Chapliniin. Ei se viittaa. Minulle jopa tuli sen rinnakkaislehti ”Charlie Mensuel”, jonka nimikkohahmo oli amerikkalainen sarjakuva ”Tenavat”. Jaska Jokunen on Charlie Brown.
 
Pitää muuten pyytää kustantajaa lähettämään Klingelle joululahjaksi ”Corto Malteset” ja Tardin uusin. Ranskan kulttuurialueen yksi erikoisuus on sarjakuvien suuri arvostus. USA:ssa ei oikein nyt olekaan yhtä korkeatasoisia teoksia. Ja ”Tintti” muuten sitten on belgialainen.
 

Sarjakuvan uranuurtaja oli Gustave Doré. Hänen ilkeydessä Charlien Hebdon mieleen tuova kuvakertomuksensa Pyhästä Venäjänmaasta on verkko-osoitteessa


http://gallica.bnf.fr/ark:/12148/bpt6k1044804x/f7.item


Klingen mielestä sananvapaus ei oikein salli satiirin kohdistamista muihin kuin ”omiin”, ei siis ulkomaalaisiin. En ole ennen kuullutkaan tällaista sananvapauden tulkintaa.