Niin unta (Desnos)
Olen niin nähnyt
unta ettet ehkä olekaan.
Odotanko sinua elämään
suudellen sinusta puhkeamaan
äänesi, joka on minulle
rakas?
Olen niin nähnyt
unta sormilla, jotka
ovat niin
syleilleet varjoa
rinnalla etten saa
käsiä ristityksi
etten saa muistooni
muotoasi.
Ja kun käy toteen
näky joka
ohjasi minua viikot
ja vuodet,
kai minäkin tulen
varjoksi
tunteeni vaaka
suora.
Olen niin nähnyt
unta etten ehkä
ehdi herätä enää.
Nukun seisoessani
altis
elämän kaikille harhoille
ja rakkauden ja
sinun, sillä
muuta ei enää ole,
kun
vaikea on minun koskettaa
nyt
otsaasi, huuliasi
kuin
ensimmäistä kertaa.
Olen niin nähnyt
unta että ehkä
Olen kulkenut,
puhunut, nukkunut
haamusi kanssa,
ettei sitä
enää olekaan, tai
sitten
tulen itse haamuksi
haamujen luokse
varjoksi sata
kertaa varjoa varjommaksi
ja se kävelee,
kävelee iloisesti
vilkkaasti, elämän
aurinkokelloon.
(JK 2015)
J’ai tant rêvé de toi
J’ai tant rêvé de
toi que tu perds ta réalité.
Est-il encore temps d’atteindre ce corps vivant
Et de baiser sur cette bouche la naissance
De la voix qui m’est chère?
Est-il encore temps d’atteindre ce corps vivant
Et de baiser sur cette bouche la naissance
De la voix qui m’est chère?
J’ai tant rêvé de
toi que mes bras habitués
En étreignant ton ombre
A se croiser sur ma poitrine ne se plieraient pas
Au contour de ton corps, peut-être.
Et que, devant l’apparence réelle de ce qui me hante
Et me gouverne depuis des jours et des années,
Je deviendrais une ombre sans doute.
O balances sentimentales.
En étreignant ton ombre
A se croiser sur ma poitrine ne se plieraient pas
Au contour de ton corps, peut-être.
Et que, devant l’apparence réelle de ce qui me hante
Et me gouverne depuis des jours et des années,
Je deviendrais une ombre sans doute.
O balances sentimentales.
J’ai tant rêvé de
toi qu’il n’est plus temps
Sans doute que je m’éveille.
Je dors debout, le corps exposé
A toutes les apparences de la vie
Et de l’amour et toi, la seule
qui compte aujourd’hui pour moi,
Je pourrais moins toucher ton front
Et tes lèvres que les premières lèvres
et le premier front venu.
Sans doute que je m’éveille.
Je dors debout, le corps exposé
A toutes les apparences de la vie
Et de l’amour et toi, la seule
qui compte aujourd’hui pour moi,
Je pourrais moins toucher ton front
Et tes lèvres que les premières lèvres
et le premier front venu.
J’ai tant rêvé de
toi, tant marché, parlé,
Couché avec ton fantôme
Qu’il ne me reste plus peut-être,
Et pourtant, qu’a être fantôme
Parmi les fantômes et plus ombre
Cent fois que l’ombre qui se promène
Et se promènera allègrement
Sur le cadran solaire de ta vie.
Couché avec ton fantôme
Qu’il ne me reste plus peut-être,
Et pourtant, qu’a être fantôme
Parmi les fantômes et plus ombre
Cent fois que l’ombre qui se promène
Et se promènera allègrement
Sur le cadran solaire de ta vie.
Robert Desnos,
1930
I’ve dreamed of you so much
I’ve dreamed of
you so much that you are losing your reality.
Is there still time to touch this living body
And to plant on this mouth the birth
Of the voice that I hold dear?
Is there still time to touch this living body
And to plant on this mouth the birth
Of the voice that I hold dear?
I’ve dreamed of
you so much that my arms accustomed
In embracing your shadow to crossing over my chest would not reach
Around your body, perhaps.
And that, before the real semblance of what has haunted
And governed me for days and years,
I would become a shadow, doubtless.
Oh sentimental hesitations.
In embracing your shadow to crossing over my chest would not reach
Around your body, perhaps.
And that, before the real semblance of what has haunted
And governed me for days and years,
I would become a shadow, doubtless.
Oh sentimental hesitations.
I’ve dreamed of
you so much that there is
Doubtless not time for me to wake up now.
I sleep standing up, my body exposed
To all semblance of life
And love and you, the only one
Who matters to me now,
I would be less able to touch your forehead
And your lips than the first lips
And first forehead to come my way.
Doubtless not time for me to wake up now.
I sleep standing up, my body exposed
To all semblance of life
And love and you, the only one
Who matters to me now,
I would be less able to touch your forehead
And your lips than the first lips
And first forehead to come my way.
I’ve dreamed of
you so much, walked, spoken,
Slept with your ghost so much
That all that remains for me to do perhaps,
And yet, is to be a ghost
Among the ghosts and a hundred times
More shadow than the shadow which strolls
And will stroll blithely
On the sundial of your life.
Slept with your ghost so much
That all that remains for me to do perhaps,
And yet, is to be a ghost
Among the ghosts and a hundred times
More shadow than the shadow which strolls
And will stroll blithely
On the sundial of your life.
[https://crustaceansandtranslations.wordpress.com/2012/12/08/translation-desnos-jai-tant-reve-de-toi-with-comments/]
Erinomainen käännös.
VastaaPoistaKiitos isä.
VastaaPoistaLauri
Tuo ranskankielinen versio kuulostaa minusta ääneen luettuna kauneimmalta!
VastaaPoistaRanska on upea kieli. Sointuva ja sulava.
Mahtavin kieli on kuitenkin latina. Sed nescio quo modo nihil tam absurde dici potest quod non dicatur ab aliquo philosophorum.
Ei tähän artikkeliin mutta vuoden puheenaiheisiin liittyen: päivän ajatuksia herättävimmän lehtijutun on kirjoittanut Guy Lawson (Amerikassa tämänpäiväinen The New York Times Sunday Magazine / Euroopassa The International New York Times Weekend): pääministeri Justin Trudeau hylkää kansallisvaltion aatteen. Kanadasta on määrä tulla ensimmäinen post-kansallisvaltio.
VastaaPoistaTrudeau’s most radical argument is that Canada is becoming a new kind of state, defined not by its European history but by the multiplicity of its identities from all over the world. His embrace of a pan-cultural heritage makes him an avatar of his father’s vision. ‘‘There is no core identity, no mainstream in Canada,’’ he claimed. ‘‘There are shared values — openness, respect, compassion, willingness to work hard, to be there for each other, to search for equality and justice. Those qualities are what make us the first postnational state.’’
http://www.nytimes.com/2015/12/13/magazine/trudeaus-canada-again.html?_r=0
Kiinnostavaa. Asuin Kanadassa yhdeksän vuotta ja koin, että Kanadalla ei ole vielä selkeää identiteettiä kuten esimerkiksi Yhdysvalloilla tai vanhoilla Euroopan valtioilla. Onko Trudeau Jr. vain kärsimätön eikä jaksa odottaa, sillä sellainen identiteetti syntyy hitaasti? Oli helppoa ottaa Kanadan kansalaisuus. Se on vain eräänlainen vakuutus, sillä Suomi on maantieteellisen sijaintinsa vuoksi turvaton paikka.
PoistaKaunista ja surullista muistaen runoilijaa.
VastaaPoistaNo nyt tuli teille herkkä hetki, isä ja poika.
VastaaPoistaJos osaisin kadehtia, kadehtisin.
Kuolemako kosketti?
VastaaPoistaAjattelen, että tässä voi olla kyse myös siitä kuinka toisesta voi tehdä oman päänsä sisällä sellaisen, mille ei elävä ihminen enää vedä vertoja. Odottaa ja odottaessaan rakastuu toisen varjoon.
PoistaNo joo! Kyllä Wecksell sanoi tämän saman ytimekkäämmin ja koskettavammin. Pakosta siinä tahtoo soida myös Sibelius eli Var det en dröm.
VastaaPoistaDiemal, aethymorphine chlorid
VastaaPoistaMetamorfoosi
Todistajien läsnäollessa