Sivun näyttöjä yhteensä

17. joulukuuta 2015

Borgesin lukuohjeita




Jos hyllyssänne on jokin Jorge Luis Borgesin kirja, älkää heittäkö sitä roskiin. En sano, että lukekaa se tai että lukekaa uudestaan. Mistä minä tiedän, pidättekö te siitä.

Ainakin puolet todella hyvistä kirjoista (ja sävellyksistä) vertautuu avantouintiin. Ei ole epäilyä toimituksen terveellisyydestä. Lisäksi saa kaivatun tilaisuuden osoittaa ylemmyyttä muihin verrattuna. Hiilijalanjälki on vähäpätöinen. Lisäksi näitä kirjoja löytyy kirjastosta hyvin.

”Hiekkakirjassa” kerrotaan hämäräperäisestä kirjasta, jonka tarinan päähenkilö onnettomuudekseen ostaa. Siinä on sivuja ääretön määrä. Sen huomaa sivujen numeroinnistakin. Sivunumero voi olla naamion kuva ja numero korotettuna potenssiin yhdeksän. Uudestaan sitä ei löydä – tai voi tietysti löytää, mutta todennäköisyyttä ei voi laskea. Ongelma on sama kuin perusluvuissa. Ei voi tietää, kuinka paljon niitä on, joten mistään prosenteista ei ole puhettakaan.

Borges kuuluu kirjallisuuden kaanonissa samaan hyvin pieneen huippuryhmään kuin Kafka ja Joyce; tosin hän oli myös mainio lyyrikko.

Lukijat ajattelevat vaistomaisesti ja aivan oikein, että huippukirjan tuntee heti siitä, ettei siitä tahdo saada selvää, ja kun silti yrittää, lukeminen on harvinaisen epämiellyttävää ja työlästä.

Poikkeuksia on. Camus on sellainen, vakava. Tässä kohdin suomen kieli on rampa. ”Serious drinking” tai ”serious money” on kai pakko suomentaa tuota sanaa käyttäen, joskin juopottelun yhteydessä sanoisin ehkä ”juodaan tosissaan”. ”Vakava” sisältää kuitenkin myös sen vivahduksen, että ollaan hymyttömiä, ja juuri tämä ei sovellu Borgesiin, vaikka se näyttäisi istuvan Camus’lle.

Matematiikassa ja fysiikassa on koko joukko vitsikkäitä esimerkkejä muun muassa singulariteetista. Tosin myös suomen sana ”ääretön” on hiukan kiusallinen, koska ääri tarkoittaa reunaa. Pallolla ei ole reunaa mutta se ei ole ääretön.

Epäilen että Borgesia on yleensä luettu väärin. Jopa tekstin nimi, kuten El Aleph, kukaties viittaa myös joukko-oppiin. Vähän väliä tulee vastaan ajatuksia, jotka tuovat kummallisesti mieleen Einsteinin oivallukset tai esimerkiksi Stephen Hawkingin huomiot.

Kun Borges sanoo aika suoraan, että ”aika” on käsitteenä erehdys tai että hän itse on kaikki ihmiset, lukija, joka siis on myös kaikki ihmiset, voi erehtyä luulemaan tuota lapsekkaaksi sanojen pyörittelyksi.

Totuushan on kuitenkin se, että voimme jopa ongelmattomasti laskea asioita, joita emme osaa kuvitella. Voimme vaikka aloittaa Riemannin tai Hilbertin avaruuksista ja mennä sitten kolmea tai neljää suurempiin ulottuvuuksiin.

Borgesille rakas ”Baabelin kirjasto”, jossa on esimerkiksi kaikki mahdolliset ja mahdottomat kirjat eli kaikki kirjaimet (ja kirjaimistot) kaikissa mahdollisissa järjestyksissä, muuttuu ajatuksena toisenlaiseksi, kun sen siirtää esimerkiksi 150-ulotteiseen avaruuteen. Saattaa olla, että Hiekan kirjakin alkaisi ja loppuisi yksinkertaisesti ja ongelmattomasti. Kun novellissa päähenkilö käsittää kirjan hirviömäisyyden ja sen todellisuudelle aiheuttaman uhan, hän piilottaa kirjan Kansalliskirjaston kellariin, samalla tavalla kuin on järkevää piilottaa lehti metsään. Mutta jos ulottuvuuksia on paljon tai ääretön määrä, ei ole sellaista kellaria, jossa kirja pysyisi piilossa…

Tunnen kirjailijoita, jotka ovat todellisuudessa läpeensä tyhmiä ihmisiä. Jotkut ovat siitä myös ylpeitä. En näe sellaisessa moitteen sijaa. Kirjojen kirjoittaminen muistuttaa paljonkin halonhakkuuta. Siinäkin tottuneisuus merkitsee paljon, oivaltaminen vähän.

Mutta tieteen ja kirjallisuuden huipulla ja musiikissa samoin on oudon samanlaista. Sinne, ylimpään kerrokseen, nousseet ihmiset voivat olla ja ovatkin vaivalloisia muille ja turmiollisia itselleen, mutta kyllä he aivan oikeasti käsittävät ja käsittelevät asioita, jotka ovat kaikille muille liian vaikeita. Se on heidän onnettomuutensa. Siksi kannattaisi olla sellainen akatemia tai apurahajärjestelmä, joka maksaisi komean korvauksen noille harvoille siitä, että pitävät sormensa erossa taiteesta ja tieteestä.

Borges tuli toimineeksi tuohon tapaan tulemalla sokeaksi. Näkö alkoi mennä ja varhaisemmassa keski-iässä. Koska tietokonetta ei ollut vielä keksitty, sokeutuva Borges keksi sen itselleen ja jatkoi kuvien kuvailemista, vaikka silmät eivät toimineet enää. Kun häntä eivät muut naiset oikein kiinnostaneet, hän saneli äidilleen vielä kun tämä oli 99-vuotias.

Vaikka Borges oli älykäs, hän ei ollut viisas. Hän halusi saada Nobelin palkinnon mutaa ei vain ymmärtänyt, ettei hän ollut Ruotsin akatemialle tarpeeksi sosialidemokraattinen.

Asturiasin ja etenkin Nerudan Nobelit olivat varmasti kova paikka Borgesille. Nerudasta Borges sanoikin, että tämä on paha ihminen. Itse Borges oli kaikkia diktatuureja vastaan, myös proletariaatin. Maailmansodan aikana hän suorastaan panetteli natseja ja sotien jälkeen isänmaansa Argentiinan rakasta presidentti Juan Peronia ja tämän viehättävää rouvaa Evitaa, jotka siirsivätkin hänet kirjastotehtävistä kaniinin nahkojen torimyynnin valvojaksi.

En tunne asiaa tarkemmin, mutta Matti Rossi ja Pentti Saaritsa, jotka tekivät suurtyön espanjankielisen kirjallisuuden suomentajina, ja heidän jälkeensä pari muuta, ovat profiloituneet poliittisesti. Borges profiloitui kovin toisin. En ihmettelisi, ellei hän olisi koskaan kuullutkaan Che Guevarasta tai Fidel Castrosta…

Kun Rossi on yksi Suomen parhaita kääntäjiä, epäilen että Borgesin tekstien välittämisen tietty innottomuus selittyy yksinkertaisesti. Ne eivät ole herättäneet kääntäjissä innostusta. Niin on hyvä. Koska ne ovat mieltä kiehtovia aarteita, en usko, että kukaan ostaisi niitä, vaikka ne jollain salaperäisellä tavalla käännettäisiin tai edes julkaistaisiin kattavasti. Vaara ei ole suuri. Filologinen ja kulttuurihistoriallinen ironia varmaan varoittaa kääntäjäkandidaatteja. Tyydymme siihen mitä on. Siitä huolimatta, että erään Borgesin keksimän salapoliisin nimi oli muistaakseni Erik Lönnrot, kotipaikka Buenos Aires…


14 kommenttia:

  1. Aleph voi olla joukko-oppia, heprealaista kirjaimistoa (Jumalan nimi) tai kertomus kahdesta kirjailijasta: huonosta ja mielestään hyvästä, ihmeestä ja lyhytnäköisestä kostosta - tai mitä tahansa muuta olematta mitään noista. Borges taipuu moneen ja huvittavaa on että kaiken vakavuuden keskellä herra voi olla aidosti kieli poskessa. Kuvanveistäjä Louise Bourgeois toivoi joskus, ettei häntä ymmärrettäisi liian nopeasti. Voisi olla Borgesin sanoma myös.

    VastaaPoista
  2. "Kinkkuva, hillova, Ameriikan herkkuva!"

    Tuo mielikuva hyvän kirjan lukemisen vaikeudesta on minullekin tuttu. Ei tahdo edetä mutta sitkeys palkitaan. Vihtametsän viidakossa on hyvä vaeltaa ja ilmoille päästyä meri on siinä.

    Kolaa teroittaa Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  3. "Matematiikassa ja fysiikassa on koko joukko vitsikkäitä esimerkkejä muun muassa singulariteetista. Tosin myös suomen sana ”ääretön” on hiukan kiusallinen, koska ääri tarkoittaa reunaa. Pallolla ei ole reunaa mutta se ei ole ääretön."

    Katainen alkoi viljellä puheissaan sanaa ääretön. Asia kuin asia oli hänen mielestään äärettömän tärkeä. Monet poliitikot hokevat samaa. Menettävät uskottavuutensa.

    Haastateltiinpa ketä tahansa taiteilijaa niin kaikki on niinku. Halonen teki tämän niinkuttelun suosituksi.

    Kirjallisuuden nobelista puheen ollen. Olisiko Antti Tuuri riittävän sosiaalidemokraattinen? Ainakin Ikitiessä muilutuksen kuvaus liipannee läheltä.

    VastaaPoista
  4. Nigel Hawthorne Erik Lönnrotina puolituntisessa oppilastyössä vuodelta 1976:

    https://www.youtube.com/watch?v=j_UfUxm9Xko

    t

    VastaaPoista
  5. "...kyllä he aivan oikeasti käsittävät ja käsittelevät asioita, jotka ovat kaikille muille liian vaikeita. .. Siksi kannattaisi olla sellainen akatemia tai apurahajärjestelmä, joka maksaisi komean korvauksen noille harvoille siitä, että pitävät sormensa erossa taiteesta ja tieteestä."

    En tavoita ajatusta: eikö noille pidä maksaa komea korvaus - ja antaa muita tunnustuksia - juuri siksi, että pistävät sormensa taiteeseen ja tieteeseen avaten meille muille raukoille uusia ja entuudestaan tuntemattomia maailmoja (á la Einstein).

    (Vai oliko tämä nyt sitten sitä ironiaa?)

    VastaaPoista
  6. Borgesin kirjoitelmat ovat sillä tavalla äärettömiä, että ne voi, niiden tavattoman tiiviyden vuoksi, lukea aina uudestaan ja niissä on selkeä ero edelliseen lukukertaan verrattuna. Tämä tietenkin siksi että me olemme muuttuneet, joten teksti on aivan erilaista. Tämän vuoksi Borgesin kirjat ovat kaikki kirjat.

    "Seven Nights"-kirjasessa, joka on kokoelma Borgesin pitämiä esiintymisiä eli puheiltoja, hän puhuu sokeudestaan (joka oli toisen silmän osalta osittaista -- hän kykeni erottamaan sinistä, vihreää ja erittäinkin keltaista). Borges aloittaa illan sanomalla, että hän on havainnut ihmisten valitsevan mieluiten konkretian abstraktin sijasta, ja aikoo siksi puhua sokeudestaan kokemuksena.

    Samasta syystä ehkä minulle tärkeämpi Borges-kirja on Eliot Weinbergerin kokoama "Selected Non-fictions (of Borges)" (Penguin). Jo sen sisällysluettelo on huimaava (vertiginoso) maailmannäkemys; se kattaa laajoja alueita "persoonallisuuden olemattomuudesta" "lukijan taikauskoiseen etiikkaan" ja "Swedenborgin 'Mystisiin kirjoituksiin' ". Suosittelemme, mutta pelkään että en siitä ole ymmärtänyt kuin sanat.

    Lisään, että vaikka pidän kirjaa tärkeänä, se ei ole Borgesin paras. Paras on se toinen kirja.

    VastaaPoista
  7. Ah, Borges; muistaakseni Book of Imaginary Beings'iin sisältyy rakastettava kiinalainen eläinten luettelointitapa (sekin imaginäärinen, tottakai). En vie teiltä löytämisen iloa ja kerro mitä siinä on, mutta työni (tieteellisten kirjojen luokittamista yliopistollisen kirjaston kokoelmiin)avuksi olen teipannut sen seinäkkeeseen tietokoneen viereen, ihan vain lohduksi ja opastukseksi vaikeitten hetkien varalle...

    VastaaPoista
  8. Oulun tienoilla miehet aloittivat takavuosina vakavan juopottelun termillä: "Nyt aletaan ottamaan." Tiesi, että ukot juopottelevat sen jälkeen tosissaan, urakalla.

    VastaaPoista
  9. ”Mitä on aika? Uskon tietäväni sen, jos kukaan ei kysy sitä. Mutta jos joku sitä kysyy ja haluaisin sen hänelle selittää, en tiedä sitä.”

    Noin tunnusti kirkkoisä Augustinus parisen tuhatta vuotta sitten. Einsteinin mukaan aika on avaruuden neljäs ulottuvuus (muut kolme ovat tilaulottuvuuksia), eli elämme aika-avaruudessa.

    Joskus aika kuvataankin mystisissa kirjoituksissa tilana. Toisaalta kokemuksemme mukaan oikeasti on olemassa vain nykyhetki, joten onko "aikaa" olemassa lainkaan? Ainakaan sellaista, joka virtaisi eli liikkuisi eteenpäin? Tätäkö Borges tarkoitti?

    Einsteinin ihmismieltä järkyttävä oivallus oli, että aika, jota me luonnostamme pidämme pysyvänä ja ikuisena ja kaikkialla samana, ikään kuin taustana ja perustana kaikelle olevaiselle, ei sellainen olekaan. Aika on häilyväinen, muuttuvainen, jokaisella omalaisensa heidän suhteellisten nopeuksiensa mukaisesti.

    VastaaPoista
  10. Ainoa filosofinen kysymys on, onko aika todellinen. Jos fyysikot pääsevät siitä yksimielisyyteen, ei ole ainoatakaan.

    VastaaPoista
  11. On niitä muitakin eteläamerikkalaisia kirjailijoita, joita ei lue ihan kevyesti, vaikkapa Julio Cortázar, jonka Ruutuhyppelyä ilmestyi suomeksi muutama vuosi sitten. Borgesin esikuvakseen ilmoittanut Roberto Bolaño ei ole sinänsä vaikealukuinen, mutta koettelee rönsyileväisyydellään; pääteos 2666 on tuhatsivuinen. EG

    VastaaPoista
  12. Argentiina oli viimevuosisadan puoliväliin asti alueen vaurain valtio. Jonka eurooppalaista kulttuuria ihannoiva ja matkiva sivistyneistö tuotti Borgesin. Muiden latinalaisen-amerikan maiden kirjailijat suuntautuivat yhteiskunnallisten olojen kuvauksiin.

    VastaaPoista
  13. Ajan nuolen olemassaolo on nyt todennettu myös mikrotasolla:

    http://agencia.fapesp.br/proof_of_times_arrow_at_the_atomic_level/22432/

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
  14. BBC:llä on paljon mainioita radio-ohjelmia ja useimmat niistä ovat netistä selaimella ja/tai muutoinkin podcastina saatavilla. Hauska ja välillä viisas sarja on Great lives, joissa joku jostakin syystä tunnettu henkilö esittelee valitsemansa henkilön, jota pitää merkittävänä. Juontaja Matthew Parris hankkii paikalle asiantuntijatodistajan, usein kohteen elämäkerturi tai muuten joku dosentti. Hauskinta on, että toimittaja ei kaihda lopussa ottamatta kantaa: välillä hän pitää kohdetta kevyenä vitsinä (kuten Kahlil Gibran) tai muutoin alle maineensa (esimerkiksi juuri Borges vaikka Oxfordin matematiikan julkkisprofessori Marcus du Sautoy kuinka kehui). Einsteinista ja oliko Wittgensteinista toimittajalla oli soittokello, jolla kilautti kun ei enää ymmärtänyt vieraidensa puhetta - kilinää riitti. Aikakin yksi suomalainenkin on ollut ja sai arvostusta: Risto Rytin oli valinnut Bank L Englandin pääjohtaja Mervyn King.

    VastaaPoista