Sivun näyttöjä yhteensä

24. maaliskuuta 2014

Rakas päiväkirja!



Blogikirja on minustakin kummallinen ajatus. Olen luvannut lopullisen käsikirjoituksen Urpulle tänään. Aineiston perhosmaisuutta olen yrittänyt auttaa muutamalla Putin-kirjoituksella kirjan alkuun. Kuvittelen että ne mahdolliset lukijat, jotka eivät työn, levon tai sairauden takia käy Verkossa, saisivat niistä käsityksen verkon nopeudesta eli päivänkohtaisuudesta, ja samalla siitä, että ”vuorovaikutteisuus” on totta eli kirjoitukset tuovat lukijoiden kirjoituksia.

Tiedän joukon nuorehkoja ihmisiä, jotka eivät halua oppia käyttämään kirjoja, ja niin ikään elämän nousukulmassa olevia, jotka vierastavat pahasti sanomalehtiä; ellei verkosta näe, niin ovat sitten ilman.

Tulkitsen että tämä on samaa asiaa kuin eläkeläisten verkon vierastaminen. Varman väärän yleistämisen kohteita olivat mm. vanhempani. Toinen suostuu katsomaan vehkeistä vain valokuvia, toinen oli noin 85-vuotiaaksi minua edistyneempi tietokoneen käyttäjä. Nyt, kaiken jälkeen, mietiskelen visuaalista vahvuutta. Kun hallussani on museoon menossa mieletön määrä käsin kirjoitettuja ja piirrettyjä neuleohjeita, pyörittelen mielessäni kysymystä, miten tuon mallintaisi tietokoneelle. Luulen että vastaus on aivan yksinkertainen. Jos käy niin että vaativammat käsityöt, esimerkiksi pitsin virkkaaminen tai jopa nyplääminen, lisäävät suosiotaan, tablettitietokone voisi olla kovakin lehtileikkeen kilpailija.

Toisen sukuhaaran esimerkki on kartta. Hyvä kartanlukutaito voi kehittyä lievästi sairaalloiseksi. On minullakin 1950-luvun peruskarttalehti kaapin kyljessä. Sen katsominen silloin kun ei todellisuudessa katso oikein mitään, on äärimmäisen rauhoittavaa. Alkuperäinen Cézanne olisi varmaan parempi, mutta niitä ei saa ilmaiseksi. Isäni olisi varmaan innostunut varjostekartoista. Useimmat kuntien kotisivuilleen sijoittamat tavalliset kartat – katso esimerkiksi Sodankylä – ovat upeita ja tuottavat katsojalle nautintoa. Varjostekartat, joista olen ajatellut kirjoittaa kohtamoisin erikseen, ovat vielä parempia. Jos lukija on malttamaton, hakukone tottelee sanaa ”varjostekartta”. Siellä on firma, joka kaupittelee sellaisia; sama firma on ollut tavalla tai toisella tuottamassa suosikkikirjojani ”Kielletyt kartat” eli lakkautettu Suomi, suurin osin ennen sotia tehtyinä topografikarttoina.

Noita karttoja saa rahalla sekä paperille painettuna että digitaalisina. On vielä kokeilematta. Ennen kun menen kylvämään rahojani ympäri Haagaa, kokeilen vielä kolmea mieleen tullutta keinoa Photoshopissa. Ainakin tummentaminen ja vaalentaminen käsityönä (burn, dodge) ja pari filtteriä (liquify) pitää kokeilla. Hätäkös ammattilaisten on keksiä koreuksia, kun käytettävissä on numeerinen aineisto.

Olen tuntenut ihmisiä, jotka lukevat mielellään omia, julkaistuja kirjoituksiaan. Se on näkemättä, mahtavatko nuoret kirjailijat tuulettaa niin kuin urheilijat, kun saavat sieviin sormiinsa oman teoksensa. Menisin silti väittämään, että sangen tavallista on tuntea vastenmielisyyttä omaa tuotantoa kohtaan. Kuulun itse tuohon ryhmään ja olen lukenut blogikirjan juttuja häpeän puna poskilla. Hiukan auttaa kun muistaa, että tämä on itse asiassa kaikkien mielestä huonompaa kirjallisuutta. Mutta kuten sanassa sanotaan, mikä ei tapa, se myrkyttää. Hampaat irtoavat, tukka lähtee ja katse kääntyy kieroon. Entisen ajan paskakuskit, joita sanottiin rankkureiksi, olivat sen ammatin näköisiä myös saunasta tulleina.

Päivän kirjoituksen varsinainen asia on seuraavassa lauseessa. Mukaan olen valinnut kommentteja tasapainotellen eli kulloisestakin aiheesta lähtien. Sen vuoksi suuri määrä hyvin fiksuja ja ilahduttavia avustuksia on jätetty syrjään. Ne lähtevät vetämään suuntaan, jolle en ole kirjoittajana ainakaan vielä ehtinyt.

Toiseksi olen tehnyt muutamia kommentin lyhennyksiä ja merkinnyt ne näin - […]. Tähän olen turvautunut esimerkiksi sellaisessa tapauksessa, että on esitetty sinänsä tarpeellinen suora lainaus vaikkapa Wikipediasta. Jutun verkkoon tullessa tekstin näyttäminen on palvelu lukijoille. Kirjassa se ei varmaan ole välttämätön.

Jotkut ihmiset ovat kirjoittaneet jopa väitöstutkimuksia itsestään tai omasta tuotannostaan. Minusta sellainen on vähän outoa. Niinpä en ole kajonnut kerran kirjoittamaani enkä kommentoinut. Poikkeus on tietysti havaitut selvät lyöntivirheet, joita on oiottu.

Kommentoijan ei pidä antautua levottomuuden valtaan. Tietenkään en halua nolata ketään ja luonnollisesti on niin, että hengen lento ei kaikin ajoin kestä arjen valjua valoa. Tämä koskee kirjoittajaa yhtä hyvin kuin kommentoijaa.


Selvä suuri plussa muuten näkyy – tässä asiayhteydessä poseeraaminen ja pönöttäminen on kurissa. Sijalla on raikasta välittömyyttä. Kaiken kaikkiaan tunne on ollut sama eri huoneissa. Eilen lähti asunnosta kymmeniä vaatekappaleita. Vaatturi sanoi, että kun vyötärön mitasta on lähtenyt 1u7 senttimetriä, edes paitoja ei enää voi oikein ottaa sisään eikä housuja varsinkaan. Korjausten jälkeen siirtyisi perstasku polveen. Ei sillä, ehkä juuri se olisi hyvä otsikkokuva tälle er’nomaselle meiningille. (Isoisäni kielenkäytössä tuo tarkoitti kummaa touhua.)

24 kommenttia:

  1. Va... rakas Kirjanpitäjä!
    Homma pelittää hienosti ja foorumimme hyreksii tyytyväisenä. Varsinkin erinomainen ja alituinen vihjailu julkaistaviin kommentteihin kiihottaa meidän ostohalujamme. Myyntimenestys tulee olemaan huima ja köyhälistön kirjastojen varausjonot vinkuvat. Liekkö idea herra Pitäjän oma, vai on kai Somerniemen shamaani tämän koukun keksinyt? Ellei peräti painosten prinsessa Kaari itse? Jos ja kun hesari ja keltaset vielä oikein hehkuttavat, saattaa joku meistä "onnettomista tunareistakin" päätyä julkuksi, jes!
    riuskin terv. Odottava uros, pekka s-to.

    VastaaPoista
  2. Mukava kulma ajatella blogikommentointia avustamisena. Itse asiassa hyvä niin, kaksisuuntainen tie vaikka ei päällyste kaistoilla tasaiseen kulukaan.

    VastaaPoista
  3. Tervetuloa blogikirjailijoiden kerhoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monessa mukana, kuten akka, jouluyönä katiskassa. (Pitkistä päreistä tehty liistekatiska.) Painettuja kirjoja ilman blogia taitaa olla nimissäni parikymmentä.

      Vielä kerran, painokkaasti - kaikenlaista ehdoteltiin, käytännössä tämän aineiston "väärentämistä" kirjaksi. Halusin blogikirjoituksia sellaisinaan nimenomaan kommenttien takia.

      Poista
  4. Eikös se rankkuri ollut aikoinaan sellainen virkamies, jonka tehtäviin kuului ottaa kiinni irtokoiria sun muita kodittomia eläimiä? (Aku Ankassa ainaskin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veit sanat suustani juuri kun olin käärimässä 1u7 senttiä sisäänvedettyjä hihoja asiasta mainitakseni.

      Poista
    2. Ei ennen olluit irtikoiria.

      Termi on uudessa käytössä lähinnä Aku Ankan perusteella. Mainitsemani kaupunkikäymälöiden tyhjentäminen oli se entinen, hyvin hyödyllinen toimi.

      Vanhastaan ykköstehtävä oli teloituspaikan puhdistaminen hirttämisen, mestaamisen tai teilaamisen jäljiltä profossin valvonnassa.

      Ruotsin "rackare" on käsitteen ja sanan esikuva.

      Yllättäen suomenkielisessä Wikipediassa on tuo riittämätön selitys, kun taas ruotsinkielisessä laajempi ja oikea.

      Vanha merkitys esiintyy myös suomenkielisessä kirjallisuudessa. En nyt etsi lähdettä (Hellaakoski?) mutta "joutua rankkurin kärryihin" tarkoitti siis "muiden raatojen mukana".

      Poista
    3. Rankkurin toimenkuvan selitys on valaiseva ja siis tarpeellinen.

      Mutta mikä on/oli "ennen"?

      Vielä minun lapsuudessani irtokoiralaumoja vaelteli savottalaisten rekien jäljissä riesaksi asti. Niitä sai pelätä pienimmät ihan tosissaan. Mutta mehän elettiinkin metsässä ja siellä vallitsivat metsien lait. Ei siellä rankkureita mihinkään tehtävään ollut nimitetty ja siksi mullakin moinen ammatti on vain mainitusta sarjakuvalehdestä muistiin jäänyt. Jostakin syystä muistan jopa niin, että Hessu Hopo olisi haavia hyvin usein ollut heiluttamassa.

      Hesarissa oli muuten jokunen aika sitten juttu irtokoiralaumasta, jolle viranomaisetkaan eivät mitään mahda. Lauma elelee ja pelottelee kyläläisiä Kainuun Laakajärvellä, Talvivaaran kaivoksen hulppeissa hajumaailmoissa. Ja sitten vielä pelkäävät susia joita ei satojenkaan hehtaarien aukkohakkuilla ole elävänä kiikareillaankaan metsissä vaeltelijat nähneet miesmuistiin; jokusen niiden reviireille eksyneen piskin sudet kyllä ovat suihinsa pistelleet ja sitten niiden verisiä pantoja kuvien kera Kainuun Sanomissa ihmiset kauhistelleet.

      Poista
    4. Ongelmaksi Laakajärven koiralauman tekee se, että koirilla on omistaja, joku Kärnä. Viranomaiset ei mahda mitään, mutta ei kai Kainuun äijä kysy viranomaisilta lupaa sudenkaan tappoon, puhumattakaan joltakin Kärnältä?

      Poista
    5. Ei salakaatotouhut yksin kainuulaisen äijän äykkäpäisyyttä ja typeryyttä ole, samaan kyselemätttömään touhuun kykenee niin lappilainen kuin savolaisäijäkin. Oikeastaan siihen kykenevät juuristaan riippumatta kaikki. Pohjanmaalaisessa Perhossakin jäi kiinni niistä touhuista porukkaa.

      Mutta järjellähän ei petovihan ja -pelon kanssa ole mitään tekemistä (tähän liittyy myös aivan turha kanahaukkaviha) ja siksi väittely aiheen parissa on tuskaisan työlästä. Turhaa suorastaan.

      Poista
    6. Puhuinkin irtokoirista, joille kukaan ei muka mahda mitään. Esitin syyksi sen, että sillä irtokoiralaumalla on omistaja. Suden perään ei huuda kukan, mutta koirien perään huutaisi omistaja.

      Siispä tässä tapauksessa se oikea taho, jolle viranomaiset eivät mitään mahda, on ihminen. Koirien omistaja. (Petovihasta ja salakaadoista saat väitellä yksin, minun agendallani ne eivät olleet.)

      Poista
    7. Ei ole tarkoitus väitellä kenenkään kanssa. Tuskaiseksi ja turhaksihan sen totesin.

      Myönnän lukeneeni kommenttisi huonosti, eli ymmärsin sen väärin. On niin syvässä tämä lainkirjain, ettei toisen omaa, olkoonpa se eläin tai esine, saa vahingoittaa saati tappaa kotieläintä ilman pätevää ja hengen päälle käyvää syytä. Kotikissa ainakin ennen oli tietyn matkan omasta pihapiiristään poistuttuaan pyssymiehelle luvallista ottaa hengiltä. Mutta tosiaan, menepä ampumaan jonkun koira! Ja täällä kaupungissa jos joku nirhaisi vihapäissään hengiltä kissan, joka käy naapurista käsin omien lasten hiekkalaatikolla kusella ja paskalla, niin siitä se korvauskierre ja vihanpito vasta alkaisikin.

      Poista
    8. No, nyt löytyi konsensus! Juuri tuota tarkoitin, tosin asian ehkä hieman epäselvästi ilmaisten.

      Poista
  5. Joitakuita "varjostekartta" -visualisointiesimerkkejä maanmittauslaitoksen laserkeilausaineistosta on osoitteessa http://gigapan.com/gigapans?order=most_recent&query=javvanne+lidar Siitä vaan punaviher-lasit päähän ja kipuamaan Kinahmin tai Puijon rinteille http://gigapan.com/gigapans/122474

    VastaaPoista
  6. Kartta on meditatiivinen malli maailmasta. Varjostekarttoja on ollut jo kauan - itsekin olen vienyt sellaisia lahjaksi ihmisille, jotka viihtyvät kotitanhuvillaan tai huviloillaan. Kartan voi tehdä niin, että määrittelee esim. oman talonsa sen keskipisteeksi. Muutama vuosi sitten 50 x 70 cm varjostekartta maksoi reilut viisikymppiä. Edullinen lahja tasavuosia täyttäville.

    VastaaPoista
  7. Parasta on ollut, että täällä on ollut hauska tunnelma.
    Kai tämä blogi jatkuu jossain muodossa. Aamu alkaa kahvilla, Kemppisellä ja Hesarilla.

    VastaaPoista
  8. Jos kartat kiinnostaa, niin kannattaa tutustua Edward Tuften tuotantoon. Esim. täältä löytyy erikoisia ja hienoja karttoja: http://www.edwardtufte.com/bboard/q-and-a-fetch-msg?msg_id=0002yI

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarpeellinen huomautus. - Tämän blogin hakuruutu (vasemmalla ylhäällä) tuottaa viisi Tuftea esittelevää ja käsittelevää kirjoitusta vuodesta 2005 alkaen.

      Imhofin klassikko korkesuerojen esittämisestä löytyy muuten pitkästä aikaa englanniksi (Cartographic Relief)

      Poista
  9. Nostan oikeusjutun blogikirjailijaa vastaan ellei kommenttini ole mukana kirjassa

    VastaaPoista
  10. Aikanaan haltioiduin tästä blogistin lausumaksi väitetystä: ”- - - kannattaa ponnistella ainakin blogissa. Ei sitä koskaan tiedä, milloin onnistuu turmelemaan jonkin viattoman mielen.” Aloin siis ottamaan mieltäni järisyttäneitä tekstinpätkiä talteen. Minulla on siis jo oma blogikirjani… Joskus haaveilen, että olisi tilaisuus, johon olisi kutsuttu erinäisiä ihmisiä. Esilukija lukisi pätkän blogikirjan tekstiä ja kukin läsnäolija kertoisi vuorollaan mitä se hänen mielestään tarkoittaa. Lopuksi tuomari Kemppinen kertoisi kaikille, mitä rivien väliin oli ehkä kirjoitettu.

    VastaaPoista
  11. Kiitos.
    Hetken jo pelkäsin että joku oma älyn välähdys
    olisi päätynyt paperille,
    mutta - nöyrin kiitos.


    Neuleohjeista juontui mieleen keskustelu
    jonka satuin kuulemaan Kaffe Fassettin näyttelyssä
    aikoinaan Helsingissä:
    "Kyllähän näitä tälläisiä tekee..."

    Olin vasta käynyt Van Gogh Museossa Amsterdamissa.
    Kalpenin jo pelkkää ajatusta arvon rouvien
    kommenteista ko museossa, mutta samapa se,
    suomeksihan he arvionsa siellä olisivat esittäneet.

    VastaaPoista
  12. Aikoinaan kokelaat olivat laittaneet rastin väärällä kumpareelle. Porukka pyöri onnettomana oletetulla paikalla. Karttaa katsoessani arvasin minkä virheen kokelaat olivat tehneet. Voiton komppanian suunnistusmestsruuden ja lomaa ...

    VastaaPoista
  13. Kartta-asioita voi harrastaa niinkin, että hankkii (1) Trainz-junasimulaattoriohjelman, (2) TranzDEM-kartankäsittelyohjelman ja (3) haluamaansa karttadataa Maanmittauslaitoksen palvelusta tai muualta maailmalta. Näitä aikansa pyöriteltyään pääsee liikkumaan 3d-virtuaalimaastossa junalla, autolla, laivalla tai vaikkapa kuumailmapallolla. Erittäin koukuttava harrastus mutta opettavainen.

    VastaaPoista