Sivun näyttöjä yhteensä

14. syyskuuta 2013

Rauhanomaista rinnakkaineloa



Kai teilläkin on tapana nauttia elävästä pianomusiikista iltapäiväkahvin aikaan, kuten meillä, kuvasta ilmenevin tavoin?

No itse asiassa suvun piirissä vietettiin syntymäpäiväjuhlia ja samalla oli tilaisuus suorittaa paineastioista annetun lain hengessä uuden keittiön ja ruokailutilan koeponnistus. Voin ilokseni kertoa, että kokeilu onnistui hyvin. Olen ihmeissäni siitä, että heinäkuulla sovittu ajankohta piti tunnin tarkkuudella. Remontti oli valmis juuri silloin kuin piti.

Tiedossani ei ole vastaavaa tapausta. Vähintäänkin käy niin, että jos joku listan pitkä jää ”ensi viikkoon”, se puuttuu vielä 40 vuoden kuluttua. Ei se mitään. Pääasia että meinaa.

Kokeilemalla pystyin palauttamaan mieleen kuvia ja tunnelmia kaksistakymmenistä merkkipäivistä, ja yrittämällä niitä olisi tullut lisäkin. Vanhimmat ovat äidinäidin 60-vuotispäivät 40-luvulta. Mieleeni jäi, miten mielenkiintoiselta sen kuusikulmaisen ruokasalin pöytä näytti alhaalta katseltuna, ja miesten jatsarisaappaat. Sen ajan juhla-asu oli saappaat ja lähes puhtaat pussihousut, Komeuden kruunaava pikkutakki saattoi olla sen päälleen pukeneen isän perua.

Muistan isäni 50-vuotispäivät 1971 ja 60-vuotispäivät. Edellisiä vietettiin Tapiolassa, jälkimmäisiä jo Westendissä.

Vaimon täti kertoi perunnan nostosta sota-aikaan. Hevosen vetämä koneen tapainen kuvattiin juuri samanlaisena kuin muistan sen itse, ja myöhemmin 50-luvulla käytössä ollut itsesitova samoin.

Sukujuhla palautti mieleen aikaisemmin aamulla asioilla ajellessani mielessä liikkuneita asoioita. Ajoin naapurikuntaan. Siuntion kalansavustama Four Seasons on mielettömän hyvä. Kun tässä verkkopäiväkirjassa on ollut sota puheena viime päivinä, nyt muisteltiin siis perunannostoa kotirintamalla ja myöhemmin keskusteltiin eräistä taisteluista ja Beevorin paksusta kirjasta. Keskustelukumppanit olivat saaneet samanlaisen käsityksen kuin minä. Isänmaallisuus ja muut kauniit puheet ja jokin ”ajan henki”, jollaista ei kuulemma pitäisi olla olemassa, antoivat kaikille suurvalloille mahdollisuuden harjoittaa omien kansalaistensa hengellä mielettömyyksiä, joita kuvamaan kieli ei tahdo taipua.

Kun siis kysytään, kuten minulta kysytään, mikä siinä sodassa nyt niin kiinnostaa, vastaus on oikeastaan selvä. Karkeasti laskien puolet murheista ja vastoin käymisistä, jotka teitäkin kohtaavat, ovat näin rauhan oloissa omaa syytänne. Toinen puoli olkoon sitten ilkeiden ihmisten tai ankarien olosuhteiden aiheuttamaa. Tuosta omasta puolikkaasta vain osa on omaa. Toinen osa, ehkä puolet, on kasvaessa takkiin tarttunutta. Tältä osin ajattelutapani tulee ikävän lähelle determinismiä. Se on perusteltua, ainakin epigenetiikan uusien oivallusten valossa.

Olet siis osittain sukusi ja aikaisemman ympäristösi tuotetta. Kirjojen ja elokuvien sisällöstä ja myynnistä päätellen kymmenet tuhannet muutkin suomalaiset ovat saaneet parantumattomia vaikutteita sodasta ja pula-ajasta. Tuo jatkuva sekasorto, jonka valehdeltiin sujuneen sotilaallisen kurin merkeissä, on osa minua ja teitä. Kukin suhtautuu siihen tavallaan. Jotkut haluavat olla ajattelematta ja kiistävät aiheen kiinnostavuuden. Toiset löytävät itsensä kerran toisensa jälkeen miettimästä noista kolkkoja asioita. Lisäksi päivän tapahtumat nostattavat kaikuja, jotka tuntuvat kertovan, ettei sellainen hulluus ole ohi. Ihminen on kaikkia eläimiä julmempi, ja tähän onnettomuuteen auttavat vain yhteisön rakenteet, kuten oikeudenmukaisuuden rakentaminen.

Edellisenä iltana olin rauhanomaisissa tunnelmissa ja luin kolmesta joesta, jotka tulivat uniini. Tutkijaryhmä on maaperän kemiallisiin analyyseihin ja muun muassa satelliittikuviin tukeutuen mallintanut Pohjois-Afrikkaa ja onnistunut simuloimaan seudun kosteuden ja hedelmällisyyden vaihteluja viimeksi kuluneiden sadan tai kahdensadan tuhannen vuoden aikana.

Afrikassa oli nykyisten asemesta paljon vettä. Monsuunit makasivat nykyistä paljon pohjoisempana. Maaperän muodot ja koostumus osoittavat valgtavien jokien toiminnan. Niitä oli kolme, leveydeltään kukin kilometrin, kaksi. Niiden ympärille muodostui vihreitä käytäviä. Hyvin todennäköisestä Välimeren ranta, Lähi-Itä ja Eurooppa saivat ihmisensä noita väyliä. Koska myös pohjoisessa oli kostea – jääkausi vaikutti – matkaan lähteminen oli houkuttelevaa.

Mistä on peräisin kaikki Saharan hiekka, joka on peittänyt entisen vihreän maan? Hiekka on kvartsia ja maasälpää, jotka eroosio eli tuuli ja vesi, lämpötilan vaihtelut ja liike ovat hionet hienoksi. Ne ovat entisiä vuoria ja kunnaita. Niiden alla on edelleen vettä.

Sukumme tulee vettä pitkin hakemaan viljavia alueita ja avaria riistamaita. Sama toistui jopa Suomessa, jossa rannikko ja järvet olivat asutuksen ylläpitäjiä.

Olemme kaikki samaa runkoa. Vaikka elämänmuodossamme ei näennäisesti ole mitään yhteistä sen kanssa, jota sadan tuhannen vuoden takaiset edeltäjämme harjoittivat, itse asiassa kaikki on samanlaista, kun epäolennaisuuksien läpi nähdään.


Tuohon yhteiseen perimään kuuluvat kieli ja luultavasti musiikki, taito käyttää työkaluja siten suojautua pieniltä sään vaihteluilta. Kohotimme tänäänkin kahvikuppimme – ainakin eräät tekivät sen – luultavasti pitkän mustaihoisille isillemme ja äideillemme, koska olemme isänmaallista väkeä. Olemme kaikki maahanmuuttajia, nekin joiden edeltäjät ovat asuneet viisi sataa vuotta aivan samoilla sijoilla. Meillä on keittiöt. Heillä oli liedet, joiden pohjia nyt tutkitaan. Tuli paloi liesissä ja ihmisissä.

15 kommenttia:

  1. Hyvä kirjoitus, loppupuoli ihan Richard Dawkinsin hengessä. Mummojen kirjapiirissä -jossa siis käyn - puhuttiin viimeksi suvusta ja sukututkimuksesta, ajattelin että seuraavalla kerralla näytän Hesarin Maailmankuvan 9.9 sukukuvanani ja kysyn, montako sukulaistani siinä on teidän mielestänne. Kuvassa kaksi tummaa pitkää naista ja yksi aasi kuljettaa vettä. http://www.hs.fi/ulkomaat/Kochi-naiset+kuljettavat+vett%C3%A4/a1305716505951

    Olen jyrkästi eri mieltä siitä, että ihminen olisi eläimistä julmin. Ihminen on vain kykenevin sekä hyvyyteen että pahuuteen ja varsinkin itsepetokseen.Olisi ihan mielenkiintoista kuulla, miksi julmuus näyttää vähentyneen, ettei olisi vain kyse siitä, että kansantalouden sampo on jauhanut koko ajan enemmän jaettavaa, mutta tulevaisuudessa kaikki voi olla toisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ihminen on eliöistä julmin koska se aivojensa avulla kykenee suunnittelemaan julmuuksiensa kirjon sekä niiden avulla myös ymmärtämään, mitä tekee. Muilla eläimillä samankaltaiset aivojen kyvyt eivät ole monellakaan lajilla kovin pitkälle kehittyneet; norsut kykenevät suremaan, jotkut ahdistettuna myös tuhoamaan vaikka kokonaisen kylän majat ja viljelykset, mutta kovin suunnitelmallista se ei ole. Sen enempää kuin sekään, että susi nappaa Ilomantsissa kaikenlaisiin julmuuksiin kiväärein varustautuneen metsämiehen koirankellukan hampaisiinsa.

      Käytännön julmuudet ehkä ovat vähentyneet sen seurauksena, että suuri osa ihmisistä istuu aloillaan ja näpelöitsee näitä teknisiä värkkejään joista löytyvät kaikki elementit myös julmuuksien tekemiseen, mutta nyt ne ovat vain äkkiä haihtuvaa ja klikkauksilla uusiin vaihtuvaa pelifantasiaa. Julmuuksiin valmiuksia siis hiotaan kyllä koko ajan, mutta kuinka paikoilleen jäykistynyt, vain sorminäppäryydet omaava voi nopeasti muuntua fantasioidensa käytännöntoteuttajaksi, niin se on eri asia.

      Toisaalta jos miettii Syyrian sotaa ja sen yli sadantuhannen kuolleen ruumisläjää sekä sodan muiden kärsimysten miljoonien kokijamäärää, niin mihinkä perustuu arvio, että julmuudet olisivat mihinkään vähentyneet?

      Nythän nämä julmuudet työntyvät tiedotusvälineiden välityksellä myös niihin osallistumattomien "nautittavaksi" tietokonepelien lailla eikä käytännössä ulkopuoliset tee niiden lopettamiseksi yhtään mitään. Eikö passiivisuus näkemiensä kauheuksien äärellä ole julmuuksista suurinta?

      Tähän liittyy myös se, että sotia karkuun yrittäviltä tahdotaan sulkea rajat jos muuhun julmuuteen ei kyetä. Ja muutakin julmuutta mm. erilaisten pamflettien ja nettisivustojen välityksellä propagoidaan jatkuvasti vaikka näiden julkaisijoiden omat elämät ovat hyvinvoinnin tuomaa pulskuutta täynnään.

      Poista
    2. Viehättävä kuva, musiikin voi melkein kuulla ja taitaa kahvin tuoksu leijailla jostain? Joku saattaa arvailla, mitä soitettiin?

      Toinen asia: kun eläimiin tässäkin liitetään inhimillisiä ominaisuuksia kuten julmuus, pitää taas todeta, että eläimillä on tässä kohtaa täysi syy ”loukkaantua”. Rukoilijasirkkanaaras saattaa syödä koiraan parittelun jälkeen, mutta ei sitä silti pidä rinnastaa vastaaviin ihmisen suorituksiin, esim. Basic Instinct-elokuvan tapahtumiin.

      Evoluutio tuottaa yrityksen ja erehdyksen kautta jatkuvasti kaikenlaisia ilmiöitä, jotka edistävät tai ovat joskus edistäneet lajin ja sen geenien säilymistä. Ihmisen evoluutio on lopulta tuottanut myös bloginpitäjän mainitseman oikeusjärjestelmän kymmenestä käskystä nykyisiin direktiiveihin. Julmuus kuuluu niitten terminologiaan, mutta ei eläimiin. Evoluutio ja aika lopulta osoittavat, mitkä kohdat normistossa olivat erehdyksiä.

      Mahtaako eläinkunnassa esiintyä syntymäpäivien viettoa?

      Poista
  2. Kirjoitij Paasosta koskeneen Kemppisen blogin kommentteihin pari viikoa sitten olleesta Handelsblattin laajasta artikkelista sotien tappioista. Mielenkiintoista muuten, etta Saksassa on tutkijoita ja tiedemiehia, jotka paatyokseen selvittavat sotien tappioita ja vaikutusta ihmiskunnalle.

    Tutkijoiden yksimielinen tulema on, etta kaikki sotivat osapuolet haviavat. Myos voittaja on haviaja! Joku voittaja voi loytya sotaan osallistumattomasta naapurivaltiosta; esimerkkina on Kanada joka netotettuna jaa voitolle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin mielenkiintoista. Yritän etsiä artikkelin ja tutkimuksen.

      Kanada on tosin merkillinen ilmiö. Voittajapuolella Kanada kärsi molemmissa maailmansodissa erittäin raskaat tappiot, samoin kuin Australia + Uusi Seelanti.

      On vaikea eläytyä tuntoihin, jotka tekivät näiden brittiläisten kansainyhteisön miehistä jopa katsantokannoiltaan kovin rajoittuneiden brittikenraalien mielestä sotien parhaita taistelujoukkoja. Saksan puolella oli samoja ajatuksia.

      Vai olemmeko vain höperöitä luulotellessamme että selkä seinää vasten omia kotikulmia puolustaessaan joukko olisi vahvimmillaan?

      Poista
    2. Kanada on ollut aina kova jääkiekossa ja pelannut kovaa sekä sikaa.Jotenkin voin kuvitella heidän olleen hyviä taistelijoitakin.

      Poista
  3. Rauhanomainen tunnetila on hyva! Mutta mika saa vaeston tunnetilan muuttumaan sodalle suotuisaksi tai sotaisaksi? Eraassa strategiatutkimuksessa sanotaan, etta Mao oli mestari virittamaan kansansa tunnetilaa. Ja niinpa sotia vihaava Kiinan kansa taipui sotaisaan tunnetilaan. Sama kavi Stalinin ja Hitlerin kanssa.
    Kummallista vai onko?

    VastaaPoista
  4. Yle Puhe on lanseerannut näppärän uutuuden Arkiston helmiä hersytellä öisin mukavia muistoja, mm. Pekka Tiilikaisen selostaessa olumpialaisia yhdessä Paavo Noposen kanssa.

    Myös politiikkaa on tarjolla ainakin kuolleen hevosen pieksännästä kiinostuneille.

    VastaaPoista
  5. Sillä selvä! Kauan sitten luin tai kuulin, no, joka tapauksessa on tullut omaksutuksi perinnöllisyyden tunnetun tutkijan kiteyttävä sanonta että ympäristötekijöihin verrattuna perintötekijät ovat kuin kärpäsen pieru Saharassa.
    Olenkin jo tullut tuumineeksi milloin se oikein tapahtui, tarkalleen.
    Tämä kirjoitus auttoi rajaamaan ajankohtaa jo selvästi, kiitosta kun on mukava kirjoitella, eikö niin olekin? Minä kiitän ympäriinsä, arvon Isäntämme yksin tietää kuinka kiitollista työtä se saattaa ollakaan. Lähestyy jo hupia. Saattaa olla että en kykene erottamaan kutsumusammatteja tavallisista duuneista, se on kyllä vahinko se.

    VastaaPoista
  6. - Olemme kaikki maahanmuuttajia, nekin joiden edeltäjät ovat asuneet viisi sataa vuotta aivan samoilla sijoilla. -

    Näin tietysti on, mutta silti tällainen argumentointi ns. maahanmuuttokysymyksessä on ylen lapsellinen. Itse asian kanssa sillä ei ole mitään tekemistä missään mielessä.

    Mieluummin kyse on eri väestöpopulaatioiden reviireistä.

    Kysymys kuuluukin, että montako uutta tontilleenmuuttajaa tuomari on valmis majoittamaan ja ruokkimaan? Vai vaatiikon asumisesta korvausta jossakin muodossa?

    VastaaPoista
  7. Meille opettaja sanoi Kortesjärvellä joskus 1980-luvulla kun joku oli kyllä meinannut tehdä läksyt että: "se on paha peto se meinaaja,se on nähty jo Kauhavalla"

    VastaaPoista
  8. Osa 1

    Julkaistujen kirjojen ja elokuvien sisällöstä ja myynnistä päätellen kannattaa edelleenkin pitäytyä esimerkiksi Thomas Mannin tuotantoon. Tuo saksalaisen kulttuurin kaikilla, ynnä muiden maitten, heimojen ja kielikuntien pyhillä kriteereillä mitattuna kiistatta huippujätkä, kirjoitti ensimmäisestä mielipuolisuudesta muutama vuosi jälkikäteen, viitteellisesti.

    Sijoittaen älyllisesti henkeäsalpaavat tapahtumat alppimaisemiin, aivan sinne ylös keuhkotautiparantolan sfääreihin. Sanomattakin selvää, että hän onnistui kertomaan ykköshoureesta paljon enemmän kuin miljoona litraa kenukoiden + aiheesta viehättyneiden historioitsijoiden päästämää.

    Hänen hivenen kärjekkäämpi, vaikkakin poliittisesti erinäisiä kilometriä edellä hiihtänyt veljensä, Heinrich, sen sijaan oli sinänsä inhimillisistä syistä johtuen halukkaampi kuvaamaan kaupunkielämää kaikessa sen loistokkuudessaan – hänhän arvosti ja rakasti muun ohella Berliinin bordellikulttuuria...

    Mutta...senkin kautta me voimme tänä päivänä käsittää – Oi miksi!! – me fennougrit olemme sittemmin erehtyneet hässimään aivan vääriä puita ja täysin väärällä päällä.

    Thomasin poika Klaus, ei turha mies hänkään, kuvasi taasen meillekin niin rakasta toista megamittelöä. Hänen kunniakseen on tosin todettava, että hän onnistui tietyssä mielessä lyömään jopa isänsä; Mefistohan julkaistiin niin sanotusti etu- eikä reaaliajassa jälkikäteen.

    Kirja on siitäkin syystä mielenkiintoinen, että sen lukemalla ymmärtää aika helvetin hyvin suomalaista politiikkaa (sotapolitikointi mukaan lukien) niin 30-, 40-, 50-, 60-, 70-, 80-, 90- kuin 2000-luvullakin.

    Klaus Mannista lienee syytä mainita erikseen, että kun tämä järjettömän sivistynyt ihminen astui 30-luvulla pakolaisena Suomen maankamaralle, nousi maamme sivistystaso luotettavien arvioiden mukaan välittömästi viitisenkymmentä prosenttia.

    By the way: noihin Härmä-kokemuksiin perustuen syntyi teos Pako pohjoiseen. Jokainen kirjan lukenut on varmasti tuntenut huimausta – että miten tämä saatanan fantastinen dekadentti kykeni selittämään toisen maailmansodan perimmäisen luonteen ja syyt, muistaakseni jo vuonna 1934?!?!

    Miksi Mannit? Éihän heillä tiettävästi ollut jodlaavaa kotiapulaistakaan?

    V: Jotta me saisimme perspektiiviä, jumalauta!

    VastaaPoista
  9. Jatko eli osa 2

    Ja kun persutuntumalla liikutaan, niin mieliimme kohonnee ensimmäisenä Mika Waltari. Mistä meidän ei, luvalla sanoen, tarvitse oikeasti tietää mitään muuta, kuin että hän suomensi Hanns Heinz Ewersin Horst Wesselin vuonna 1933.

    Kun tätä tietoa miettii sen yhteydessä, mitä Mannit tuolloin tekivät, ja miten ja missä he elivät, hiipii ensimmäisenä mieleen ajatusten sijaan viha, antaen tilaa raivolle ja lopulta halulle käynnistää se vitun kolmas maailmansota.

    Eikä tätä tunnetilaa lainkaan lievitä Waltarin myöhemmät 1940-luvulla tapahtuneet ulkomaanmatkat ali-ihmisten perseennuolennan merkeissä. Toisaalta lieventävänä asianhaarana mainittakoon, että vaikka tämä kotoperäinen kurtisanisti ei intellektuaalisen tai moraalisen tasonsa puolesta loistanutkaan, niin hänellä oli elämänkerrallisen tiedon perusteella sekä kaksisuuntainen mielialahäiriö, kuin myös sen kanssa tiiviissä komorbisessa suhteessa oleva narsistinen persoonallisuushäiriö.

    Ja tämä looginen johtopäätelmähän tarjonnee immuniteetin tuon henkisen prostituution mestarin myöhemmin esittämiä valheellisia selityksiä vastaan.

    Ei siis epäilyksen häivää, etteikö Waltarin tuontannon luonteva loppusijoituspaikka löytyisi pihojemme moolokkien ahnaista syvyyksistä. (Kiitos kysymästä! Olen lukenut hänen depressiivistä viihdepaskaansa oman osani.)

    Waltarille sitä kaikkein ominta on historialla masturboiminen. Hän on suorastaan veret seisauttavan ällistyttävä kyvyssään vedellä kuivat lukijan naamalle, olipa välineenä sitten yksilön kohtalo, historian rattaiden naksahdus tai sota.

    Toki hänen kirjallisen suoltamisensa yhteydessä voisimme käyttää käsitettä interseksuaalisuus; moni lukijahan on eittämättä hekumoinut hänen eteemme kattailemien fantasioiden kimpussa kuin esi-isämme Kollaanjoen pientareilla, sepaluksiaan hengen- ja kusihädässä räplätessään.

    Mitä sitten oikein ovat ne syvälliset näkymät menneisiin aikoihin, mihin Waltari lataamon jälkeisissä krapulatiloissaan kurotti? Tältä osin on kaiketi turvallista pitäytyä käsitykseen, että huorattuaan itsensä kaikilla mahdollisilla tasoilla rappiolle hän kiinnitti katseensa tiukasti omaan perseeseensä.

    Ei siis mikään ihme, että hän niinkin oivasti kykeni feenixlinnun lailla tavoittamaan tämän tästä ja tuon tuosta sisäisen persunsa – miten tahansa se kulloinkin määriteltiinkin.

    Oletetaan, että Mika Waltari aloitti päivänsä tuijottamalla jumaluusopillisiin tunkioihin, ja että hän päätti päivänsä katse lukittuna historian viemäreihin. Kuolemankaipuulla on monta nimeä.

    Tiedetään, että Saksan kulttuuri kulki uskollisesti Thomas Mannin talutettavana, mukaan lukien Nietzschen perintö ynnä kaikenlainen historiallinen ymmärrys. Hän päätti päivänsä Huijari Felix Krullin tunnustuksiin tiivistäen sivistyksen ja elämänkokemuksen, katse suunnattuna eteenpäin.

    Ettei kenellekään pääsisi syntymään väärinkäsitystä, edustaa tämän vuodatuksen kirjoittajan mielestä esimerkiksi Jukka Kemppisen teos ”Uusi taivas, toinen maa” onnellisesti jotain aivan muuta, kuin sisäistä tyhjyyttään ilmoille piereskellyt Waltari.

    Löysin kirjan alennuslaarista, kun elomme vaelluksen keskitiessä ma vaelsin synkkää metsämaata, polulta oikealta poikenneena. Puolet omaa syytä, toinen ilkeiden ihmisten ja ankarien olosuhteiden aiheuttamaa. Ei Iso-V, mutta veli kuitenkin oli kehunut kirjoittajaa, syistä joita en enää muista. Olen lukenut sen nyt kaksi kertaa.

    Mainitsen kirjasta kaksi asiaa. Ensinnäkin siinä sanottiin suomalaisittain ällistyttävällä tavalla, että mistä se kotiseutukirjallisuuskirjallisuus on oikein tehty. Ja koska suurin osa sota- ja muuta kansallista historiakirjallisuutta on kotiseutukirjallisuuden lopputulema, voin vilpittömästi syyttää sanoistani kirjan kirjoittanutta henkilöä.

    Eikä siitä toisesta asiasta sen enempää, kuin että koetan siteerata monien vuosien jälkeen ulkomuistista: ”Missä on mittamiehiä, siellä on mitattavaa.” Minusta siinä oli kontekstin huomioon ottaen aavistus skottilaisen valistuksen aromia. Sellaisen kirjan kirjoittajalle antaa jo anteeksi aika paljon.

    VastaaPoista
  10. Hohhoijaa, tervetuloa ikävä!

    VastaaPoista
  11. Ahem, Waltarin Vallaton Waltari pitää sisällään kertomuksen nimeltään Rangaistuskomppania. Aivan läkähdyttävän, mielettömän hyvin kirjoitettu, huhhuh.
    "Lihamylly teki rumaa jälkeä." Eih!
    Ja miesten suusta: "Saat,,, Hyh-hyh, meinaan, tota nyrkkijumalaa!"
    Kaikki rakensivat laituria pirtutorpedon voimalla mutta kuri oli kova! Kertakaikkinen mestarilaukaus.
    "Niin mutta jos olisi sota..."

    Mutta "No mitä Jumala sanoi kun omani häneltä anteeksi anoi?"
    Ylen kirkkaat silmät Pekalla on, ja ne kilpaa kanssa auringon loistivat kun Pekka vastasi: "Jumala kummatteli titä kovatti, näin hänen tanovan kuulin, kat hattumpaa, ei höptömpää, jellonakti minäkin titä entin luulin!"

    Aina, aina pidän Oiva Paloheimon taiteesta. Oiva Arvola taas; no, täytyy olla hyllyssä.

    VastaaPoista