Oikeuskäytännöstä muille kuin lakimiehille ja tarkemmin
ajatellen myös lakimiehille.
Keskustelumme sivusi myös vuonna 1991 annettua korkeimman
oikeuden ratkaisua 10, joka sitten onkin merkittävä tuon ajan
pankkioikeudenkäyntejä ajatellen.
Korkein oikeus toimi oikealla tavalla väärään aikaan. Juttu,
takausvastuu mummon jälkeläisen isoista liikeyrityksen veloista, oli peräisin
runsaan rahan ajalta ja tullut oikeuteenkin vasta kun kova kriisi oli
alkamassa. Korkeimman oikeuden päätös osui keskelle poikkeuksellisia oloja.
Olen itsekin sitä mieltä, että juuri tuo oikeustapaus lähetti alemmille
oikeuksilla väärän viestin – ei armoa.
Armolla tarkoitan tietenkin tässä sopimuksen
kohtuullistamista. Harmittelen tuon tiedoksiannon julkaisemista. Turun
hovioikeuden tuomio, jossa velkaa olisi huojennettu, sattui olemaan
epätavallisen huonosti perusteltu. On luvalla sanoen naurettavaa viitata pankin
ja täti-ihmisten erilaiseen taloudelliseen kantokykyyn. Lisäksi se maininta,
etteivät takaajat oikein ymmärtäneet, mitä tekivät, on yleensä ollut peruste
pysyttää maksuvelvollisuus, ei sovitella sitä. Ja vielä kaiken kukkuraksi
asiassa oli todistelun varaisia kysymyksiä, etenkin väite takauksen paperille
panemattomasta tarkoituksesta toimia väliaikaisena vakuutena.
Voi voi.
Kun ihmiset muuttivat yhä sakeammin kaupunkeihin ja alkoivat
kokeilla erilaisia elinkeinoja, pankkien yllättäen keventynyt lainananto osui
moniin siihen valmistautumattomiin. Pankkeihin, mielellään osuuskassoihin ja
säästöpankkeihin, oli kiikutettu säästöjä. Sitten ammattijärjestöjen
päätöksillä kaikkien palkat oli yllättäen alettu maksaa pankkiin. Siirtyminen
puhelinpankkiin oli 1980-luvulla käynnissä ja pian yhtä täydellistä kuin
myöhempi verkkopankkiasiointi.
Kukaan ei ollut kuitenkaan muistanut muuttaa ihmisten
asenteita, vaikka maailma muuttui aivan toiseksi. Takaus, josta mainitussa
oikeustapauksessa oli kysymys, tunnettiin talollispiireissä ja varsinkin
opiskelijamaailmassa. Takaus oli paha asia. Jos sukulaispojalle tai
opiskelevalle nuorelle lainattiin nimeä paperiin, asian laajakantoisuudesta ei
useinkaan ollut käsitystä.
Sananparsi oli kirjattu tuomarin ohjeisiin – joka ottaa
taatakseen, ottaa maksaakseen. Tätä ei kovin laajasti käsitetty, varsinkaan
kuin erilaiset täytetakaukset olivat tavallisia, Yhteisvastuullisuus lienee
ollut raha- ja lakipiirien ulkopuolella aika tuntematon ajatus. Velkoja sai
vaatia maksua keneltä tahansa, kunhan nimi löytyi papereista.
Myös asuntolainoitus oli kulkenut omia latujaan
lainsäädännön tavoittamattomissa. Ihmisten ostamat asunto-osakkeet olivat jopa
vuosia rakennusliikkeen vakuuksina pankissa. Ostaja sai haltuunsa vain ”väliaikaistodistuksen”.
Tästä grynderikäytännöstä irrottautuminen kesti pari vuosikymmentä, ja siitä
ehti aiheutua monenlaisia haavereita. Itse järjestelmä oli nerokas, rakentajien
kannalta. Kerrostalojakin saatiin pystyyn ilman omaa pääomaa ja muuta vakuutta
kuin se, mikä oli työn alla.
Historiantutkimuksessa vanhoja tuomiokirjoja käytetään
ahkerasti. Kumma ettei uusia tuomiokirjoja käytetä. Meidän ja isiemme elämän
merkittävät käännekohdat löytyvät joskus hyvinkin huolellisesti kirjattuina
alioikeuksien varsinais- ja kiinteistöasiain pöytäkirjoista.
Eteeni ei ole sattunut ensimmäistäkään tutkimusta, jossa
näitä dokumentteja olisi käytetty hyväksi järjestelmällisesti. Vaikkapa
esikaupungeista ja lähiöistä ja kesähuviloista on tehty tutkimusta.
Perusaineisto, kuten hinnat, maksuehdot, vakuudet ja sijainnit sekä mahdolliset
kytkennät perintöön tai avioliittoon odottavat käyttäjäänsä.
Tuo aineisto on myös sangen helposti saatavilla.
Tiedän kyllä, mikä tässä kiikastaa. Tuomioistuinaineisto eli
talous- ja sosiaalihistorian faktat ja numerot, on laiminlyöty siksi, että
tavallinen historian tutkija ei osaa käyttää pöytäkirjoja ja rekistereitä ja
toisaalta oikeushistoria, tuo erikoinen oppiaine, on pysynyt aika tarkoin
lainsäädännön historiana. Kvantitatiivista tutkimusta ei riita-asioissa ole
harrastettu. Rikosasioissa kriminologia ja muutamat muut aineet ovat käyttäneet
kauan tilastoja, jotka ovat erinomaisia, mutta niukalti tuomioistuinaineistoa.
Ajatelkaa vaikkapa Viipurin kauppaa tai Viipurin
taloudellista vaikutusaluetta. Mielestäni hyvä lähtökohta olisi Viipurin
raastuvanoikeuden vekselijutut. Vekseli oli se tavallisin luottoväline. Syystä
minun muistamani mummot pitivät korttipeliä, hotellissa istumista ja pirssillä
ajamista synninlähteinä. Vekselivekkulit olivat jo kadotettuja. – Mutta heitä
oli paljon!
Samanlaista selvitystä voitaisiin tehdä 1990-luvun ”pankkioikeudenkäynneistä”.
Nyt niistä kyllä puhutaan, mutta kukaan ihminen ei tiedä, millaisia juttuja ne
olivat, miten paljon niitä oli ja kuinka niissä kävi. Käsityksiään ovat
esittäneet vain kaltaiseni tyypit, jotka toimivat itse tuomareina 1990-luvulla.
Mutta mehän tiesimme vain itse käsittelemämme jutut, joka oli mitätön
murto-osa, ja kukaties seurasimme vuosittain summattuja tilastotietoja, jotka
olivat aivan ylimalkaisia.
Eikö tässä ole jotain hyvin vinoa? Olemme aika varmasti
jälleen sosiaalisen ja taloudellisen huojunnan tilassa, eikä meillä
edelleenkään ole keinoja puolustaa itseämme ja varjella etuamme ja oikeuttamme.
Osavastuu on tutkijoiden, jotka eivät halua tutkia lähimenneisyyttä.
Onpa huteraan kirjoittelua bligistilta, kun hän ei viitsi/halua mainita edes sen KKO:n ratkaisun numeroa, johon hän viittaa ja jota hän "kommentoi" omalaatuisella tyylillään.
VastaaPoistaKatsopa uudelleen. Siinä se numero on kirjoituksen alussa.
PoistaLisäys on tehty kai jälkikäteen. No, joka tapauksessa vakiintuneen käytännön mukaan ratkaisu merkitään kuitenkin näin: KKO 1991:10
PoistaVaikuttavaa. Kukahan meistä kolmesta on työskennellyt Korkeimmassa kauimmin?
PoistaKirkkonummen kolme viisasta tietäjää?
PoistaRatkaisun KKO 1991:10 juridiset kommentit löytyvät tästä linkistä
VastaaPoistahttp://www.finlex.fi/fi/oikeus/foki/tapaus/76584?search%5Blaatija%5D=2&search%5Btunnus%5D=1991%3A10&search%5Bpvm_min%5D=&search%5Bpvm_max%5D=&search%5Btype%5D=tapaus
Epävarmuuden, huojunnan tila johtuu puoluepolitiikan asemasta ei tutkijoiden haluttomuudesta. Itsensä puolustaminen, etujen ja oikeuksien varjeleminen onkin vain puolueiden tavoitettavissa, toki eliitin hellässä suojeluksessa.
VastaaPoistaReaaliaikainen tutkimus paljastaisi mitä budjettiriihessä oikeasti tavoiteltiin, kertoisi mikä tarkoitus on työn tarjonnan lisäämisen vaateella, kuinka kuluttamisen hypettä voisi verrata alkoholin kulutuksen ja haittojen minimoinnin ristiriitaan.
Paljastaisi kuinka asuntopolitiikkaan, hinnoittelusta ja kerrannaisvaikutuksesta on kiteytynyt koko kulutuksen ydin. Miksi yrittäjän statuksella ja harmaalla vyöhykkeellä toimiville puliveivareille tahdotaan yhteiskunnallinen suojelus. Miksi kuntatalous onkin suuremmalta osin nollasummapeliä.
VastaaPoistaKonikapinahan se sitten linjan muutti. Tuli korkokartelli (=matalakorkopolitiikka),äänestettiin Kyösti Kallio ja Väinö Tanner maan poliisi- ja asevoimien johtoon. Tuli…niin johan tätä samaa kommenttiani viimeksi jankutin ma 23.9. Mitäpä olisin lisää lukenut tässä välissä ? Niin, olenpa hyvinkin "Austerity". The history of a dangerous idea by Mark Blyth. 2013. Se kertoo
talouskurin eli menoleikkaukset,veronkiristys,-vajekammopolitiikan entiset vaiheet ja nykyisen
huudon ja parun. Indeksisivuja on 10. Rehn, Olli nimeä ei löydy.
Sensijaan vuoden 1932 heinäkuun parlamettivaaleista Saksasta kerrotaan s.196. Nationalsozialistische Deutsche Arbeiterpartei julkaisi pamfletin Wirstchaftliches Sofortprogramm. Kolme pointtia sisälsi tämä Talouden Hetiohjelma. 1. työttömyys luo köyhyyttä, työllisyys luo vaurautta. 2. kapitaali ei tuota työtä, työ tuottaa kapitaalin. 3. työttömyyskorvaukset rasittavat taloutta, työpaikkojen lisääminen virkistää talouden.
Ohjelman laatijoiden puolue sai vaaleissa 37,3 prosenttia äänistä. Täystyöllisyys toteutettiin vuoteen 1936 mennessä, se oli huidellut 30 prossassa kun ohjelmaa kirjoitettiin, kopiointikin olisi riittänyt. Ammattiyhdistysliike oli näet samoissa mietteissä ja aikeissa. Demaripuolue ei.
" ,työ tuottaa kapitaalin." He tarkoittivat tehtaita,kotitaloja,moottoriteitä. Ehkä nyt on toisin. Pääoma ei ole rautaa,vaan softaa sekin. Taloustieteen reality on vaihtunut innovatioiden kilvan ja kissanhännän vetämisen johdosta. Tieteenkin pitäisi muuttua, teorian seurata empirian nahanluontia -ollakseen taas käytännöllistä eli purevaa, sovellettavaa. Yksi humanistien tiede on aina tilanteen tasalla, tämä juridiikkamme. Miksiköhän ? Sen peruspostulaatti on sopimuksenvapaus. Perustuslaki on "vapaa sopiminen". Valtion asia on panna sopimukset kuten takaukset täytäntöön. Kunnes toisin sovitaan.
Niin keidenkö kesken? Varteenotettavien, sellaisten joilla on esimerkiksi oma välimiesoikeutensa. Huomaan Niklas Jensen-Eriksenin pääsevän kiinni Ehrnroothien papereihin, historiaa on tekeillä ! Kiitokset jo nyt myötävaikuttaneille. Jensen-Eriksen availi PYP:n notariaattia jo edellisessä kirjasaan Göran J.:n, tehtailija Casimirin ja Kaukaksen ajoilta. Siellä sovittiin sopiville verovapaudesta, laajennus- ja uudistushankkeille varsinkin. Kirjoitettiin sellaisia aanelosia. Sitten 1990-luvulla sovittiin että mitähän jos rahastettaisiin ja ruvettaisiin -pakostakin- ylhäisöksi.Niin tehtiin, diilistä repi sopijapuoli valtio verotuloja tukkuerinä, joilla poisti progression palkkatyönkin yläkerroksista. New Labour, vastakkainasettelun aika oli ohi. Jukka Sjöstedt
Veikkaisin, että tämä kuvaamasi ongelma historiantutkimuksessa johtuu pitkälti alan perinteistä. Tuomiokirjojen ja voudintilien tutkimus on ollut kotimaisen 1600-luvun historiantutkimuksen perusmenetelmä 1800-luvulta saakka ja sen tekniikat opetetaan huolellisesti yliopiston kaikille kotimaisen historian tutkijoille. Samoin jokainen Suomen historian tunteva tuntee aika hyvin 1500- ja 1600-lukujen oikeusjärjestelmän, sillä tämän tunteminen on välttämätöntä näiden edellämainittujen lähteiden ymmärtämiseksi. Sen sijaan 1800- ja 1900-lukujen oikeusjärjestelmää ja lakia ei samalla lailla tunneta.
VastaaPoista1800-luvulta eteenpäin tutkimus on aina suuntautunut poliittiseen historiaan ja päälähteinä käytetään, edelleen perinteisesti, sanomalehtiä, senaatin arkistoa, aiempaa tutkimusta. Poikkeuksena on Ylikangas ja hänen hengenheimolaisensa, jotka ovat käyttäneet käräjäpöytäkirjoja ansiokkaasti väkivaltarikollisuuden ja herätysliikkeiden tutkimukseen. Ylikankaasta tulikin professori ja suomalaisen historiantutkimuksen nimimies.
Se nuori tutkija, joka ryhtyy esittämääsi tutkimusohjelmaa toteuttamaan, ottaa suuren riskin. Joko tutkimus vaietaan kuoliaaksi tai sitten tutkijasta tulee seuraava Ylikangas. Sen jälkeen, kun ura on avattu, tutkittavaa riittää kyllä sukupolvikaupalla. Aihetyyppistä "Konkurssilainsäädännön soveltaminen matkailukeskusten konkursseissa Kainuussa ja Keski-Suomessa vuosien 1970-2000 välillä" voi työstää graduja loputtomiin. Ihan samalla lailla kuin voudintileistä on kaivettu esiin kaikki mahdollinen ja mahdoton.
On kyllä ymmärrettävää, että ehdotat tällaista tutkimussuuntaa. Sehän olisi loogista jatkoa omalle väikkärillesi. En kyllä ymmärrä, miten se väitöskirja on mennyt läpi. Se on yhtä nautittavaa luettavaa kuin blogisi, mutta tieteellisenä kirjoituksena se ei kyllä muistuta mitään lukemaani oikeustieteellistä, historiallista tai yhteiskuntatieteellistä tutkimusta.
"Se on yhtä nautittavaa luettavaa kuin blogisi"
Poistauh, satoja sivuja tätä floadia.
Makunsa kullakin.
en mä nyt kyll´ oikein ymmärrä, mitä pistäs tehhä, ja miksi?
VastaaPoista"'joka ottaa taatakseen, ottaa maksaakseen*. Tätä ei kovin laajasti käsitetty, varsinkaan kuin erilaiset täytetakaukset olivat tavallisia."
VastaaPoistaLiian monta kertaa olen vain kuullut säästöpankkien asiakkaiden väittäneen heille pankissa väitetyn, että kyse on vain pankkilakien vaatimasta muodollisuudesta (laki edellytti turvaavaa vakuutta), etten olisi alkanut epäilemään, ettei savua ilman tulta. Oikeudessa tuollainen takaaja pärjäsi jos kohalle sattui rehellinen pankinjohtaja tai virkailija. Muuten joutui armotta maksamaan.
"Korkein oikeus toimi oikealla tavalla väärään aikaan."
VastaaPoistaTätä sattuu myös sotahistoriassa: ensimmäisenä mieleen tuli Hitlerin äskyi El Alameinin taistelun yhteydessä. Tarkoitus oli rohkaista joukkoja vastaanrintaa, liian myöhään tullut käsky esti Rommelia säästämästä joukkoja vetäytymällä. Lopputuloksen kertoo historia.
Luin ensisilmäyksellä "Historian laminoidut lähteet". Silmien ja aivojen yhteispeli on hämmästyttävää välillä.
VastaaPoistaMinä taas luin oikein, mutta aloin ajattelemaan metsänaurausvälttien nurimia lukemattomia kirkasvetisiä lähteitä entisissä, anteeksiantamattomin tavoin raiskatuissa ja laiminlyödyissä metsissämme.
Poista"Den som går i borgen, går i sorgen" sanotaan Ruotsissa vielä raadollisemmin.
VastaaPoista"Kumma ettei uusia tuomiokirjoja käytetä." (historiankirjoituksessa)
VastaaPoistaEi se ole ihme: nykyiset (varsinkin rikos-) tuomiot ovat niin luurankotyylisiä, ettei niistä mitään Montailloune kirjoiteta, poliisitutkintapöytäkirjoista ehkä.
"Samanlaista selvitystä voitaisiin tehdä 1990-luvun 'pankkioikeudenkäynneistä'”.
VastaaPoistaJonkunlaisen raakaperkauksen teki toimittaja Heino, jonka tekemiä määrällisiä analyyseja oli ainakin ennen YLE:n kotisivuilla. Niiden perusteella voisi ehkä tehdä mielenkiintoisen analyysin: tuomittinko jutuissa, joissa laamanni - joka oli työssään läheisemmin yhteydessä valtiovaltaa edustaviin virkamiehiin - oli puheenjohtaja herkemmin kuin käräjätuomarikokoonpanoissa.
Heinon analyysien perusteella oli selvää, että ratkaisukäytäntö oli hajallaan kuin kanalauma ja että korvaukset riittivät juuri ja juuri valtion oikeudenkäyntikulujen korvaamiseen.
Itse 1990-luvulla lainaa ottaneena ja sitä maksaneena , jopa taanneena, sekä muutaman onnettoman takaajan itkuja kuunnelleena, voisin todeta seuraavaa:
VastaaPoistaSuurimmalle osalle tavallisia takaajia yhteisvastuullinen takaus - termi oli tuolloin ja voisin väittää vieläkin, täysin vieras. Monetkaan vanhemmat eivät tajunneet, että termi tarkoitti tosiaankin sitä, että pankki saatoi vaatia koko lainasummaa keneltä tahansa takaajalta, vaan miellettiin, että vastuuna on 100.000 markan lainasta neljän takaajan kesken vain se 25.000 markkaa. Oliko kyse väärinkäsityksestä vai pankkien muuttuneesta käytännöstä, on jäänyt minulle epäselväksi . Surulliset kohtalot kuitenkin tuo väärinymmärrys tuotti monelle perheelle, vävyn liikelainan takaus kun vei appivanhempien maatilan ja kodin, mutta vävyn sukulaiset vain palkansaajina eivät joutuneet takauksesta vastuuseen. Yleensä tällaisen tapauksen jälkeen vävykin oli nopeasti ex-vävy.
Olisi tuolloinkin ollut täysin mahdollista saada rajattu takaus, eli takaaja olisi ilmoittanut vastaavansa vain tietyn summan lainan osasta. Olen itse tällaisen takauksen tehnyt 1994, pankin lainavastaava vähän nikotteli vastaan, mutta kun pidin pääni, takasin vain rajatun osuuden lainasta, muut takaajat kyllä olivat suostuneet yhteisvastuulliseen takaukseen - mutta se oli heidän päänsärkynsä.
Vahingosta viisastuneena pankit alkoivat lainaehtoja takaajille selventää, mutta monille pankinpenkillä istuminen on niin poikkeuksellinen ja jännittävä tapahtuma, että monesti virkailijan selvityksiä ei uskallettu tarkentaa kysymyksillä (ettei vaan vaikuttanut tyhmältä), vaan nyökyteltiin kiltisti ja allekirjoitettiin paperit - vasta myöhemmin uskallettiin ruveta ihmettelemään, mitä tulikaan allekirjoitettua.
Eipä ne tavalliset ihmiset paljoa viisaammiksi ole nykyisinkään tulleet, viime laman aikaiset kärsijät kyllä muistavat lopun ikäänsä, mutta uusia allekirjoittajia on aina tarjolla...
Jälkipuintia täälläkin:
VastaaPoistaHistorian laiminlyödyt lähteet?
Kirjoittaja Kaisa Kyläkoski » 27.09.13 08:12
http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=5348