Paholainen käsitti, että hän ei enää halunnut olla
kaikkitietävä eikä kaikkivoipa. Välinpitämättömyys tai ehkä ilo ihmisten ja
eläinten kärsimyksestä ei sitten ollutkaan hänelle mieleen. Paholaista uuvutti
kirota aina älykkyys ja palkita älyttömyyttä, kieltäytyä itse oppimasta ja
kannustaa asiamiestensä avulla ihmisiäkin varomaan tietoa.
Enkelien kapina, joka oli nostanut hänet, Paholaisen,
Jumalan istuimelle, oli osoittautunut turhaksi ja vääräksi.
Kirjoittaja ei aivan sano, että Jumala ja Paholainen ovat
sama henkilö. Lukijan on se helppo sanoa.
Ja miten käy kansallisen suurmiehen, akateemikon,
nobelistin, jota suuresti juhlitaan? Kyllä hänen käy samalla tavalla kuin
Enkelten kapinan päähenkilöiden.
Lähimenneisyyden merkittävissä kirjailijoissa on sekä syystä
että syyttä unohdettuja. Anatole France on aiheellisesti lähes unohdettu myös
Ranskassa. Heti kun kuolema oli vapauttanut ympäristön hänestä, nuoret
kiirehtivät osoittamaan, että juuri tämä henkilö oli ollut kirjailija tuskin
ollenkaan.
Mielenkiintoisesti kerkeimmät kieltäjät olivat sangen
raikuvana kommunistina tunnettu Aragon ja useat sittemmin natsismiin tai
vähintään sen helmoihin suistuneet kyvyt, kuten Drieu La Rochelle.
Sotien välisenä aikana ja aikana, joka alkoi sotien jälkeen,
sellaiselle kirjailijalle ei oikein jäänyt sijaa, jonka mielestä kirkko ja
armeija olivat vanhastaan salaliitossa surmauttaakseen mahdollisimman suuren
määrän tavallisia ihmisiä – Jumalat haluavat verta. Ne elävät verestä.
France sekä kuvaili että vihjaili monissa teoksissaan – ”Pingviinien
saari” – aatteiden ja etenkin isänmaallisuuden vaikutuksia. Pingviinitkin
osoittautuivat erittäin isänmaallisiksi, kun erittäin likinäköinen ja hiukan hupsu
Jumalan mies oli epähuomiossa ruvennut kastamaan niitä kolmiyhteisen Jumalan
nimeen. Isänmaallisuus tarkoitti Francen mielikuvituksessa sitä, että sinun on
kuoltava mukisematta ja räpistelemättä, kun yleinen etu sitä vaatii. Yleinen
etu on tavallisesti taloudellista lajia.
Eikö muuten ole erikoista, että tuollaisia ajatuksia esitti
vuosikymmeniä henkilö, joka ei todellakaan ollut bolshevikki, sosialistien
mielestä ei sosialistikaan, ja joka taisi monien kauhuksi kannustaa lukijoitaan
ajattelemaan ihan muuten vain, omin voimin.
Näissä merkeissä tämä henkilö, jonka kirjoittamisen
ongelmattomuus ja kielen tietty helppous, pakotti toiset, kuten ihailijansa
Proustin, tekemän valintoja, jotka nostavat hyvänkin lukijan pintaan hien.
Francen tuotanto on luonnollisesti myynnissä. Ehkä joka
suhteessa – toimituksellisesti, kirjataiteellisesti jne. – Plèiade –sarjassa koottujen
teosten yksi osa maksaa runsaat 60 euroa, ja osia näyttäisi olevan neljä. Kindle-muodossa
koko tuotanto irtoaa alle kympillä.
Niille lukijoille, siis teille jotka ehkä elätte, muuten
suosittelen lämpimästi ennakkoluulojen hautaamista. Amazon-kirjakaupan
Kindle-sähkökirjat alkavat olla lähes moitteettomia, ja Kindle for PC-tarkoittaa
kirjojen lataamista tietokoneelle. Esimerkiksi iPadiin ja iPhoneen ne siirtyvät
vaivattomasti, ja minun kaltaistani lukijaa, kielitaidon ruostuessa muiden
henkisten toimintojen rinnalla, auttaa suuresti helppo temppu ottaa sopiva sanakirja
Kindle-kirjan alle. Kerran sanaa napauttamalla saa esiin sanakirjan selityksen,
tai esimerkiksi Wikipedian artikkelin. Vaikka kieltä osaisi hyvinkin, aina on
ilmiöitä, joiden välittömään käsittämiseen taidot eivät riitä.
On vaikea sanoa, onko Suomessa tai Ruotsissakaan ylimalkaan
ollut koskaan ketään kirjoittamaan vaikkapa Lähi-Idän melskeistä kertomuksen
muodossa mutta silti rohkean analyyttisesti. France kirjoitti.
Kai puutos johtuu siitä, että on todella vaikea kirjoittaa toisinajattelijan
tekstiä aidosti lempeällä äänellä ja itse ylimääräiseksi varajumalaksi
julistautumatta. Yleensähän etevät henkilöt, siis tyyppiä Goethe, ovat ainakin
valmiita hymyilemään vaatimattomasti vaieten, kun heistä sanotaan, että vasta
nyt koitti valo maailmalle.
Osoitan sormella Anatole Francea lupaamatta, että teille
koituisi mielihyvää häneen vanhojen kirjojensa esille ottamisesta ja
lukemisesta. Luultavasti toteatte ne mitättömiksi tai ainakin kiinnostamattomiksi.
Joka tapauksessa monet etevät henkilöt, etenkin sellaiset
kuin Joel Lehtonen ja J.A. Hollo, sekä ihailivat Francea että ilmaisivat
ihailunsa, ja paras tapa tehdä se oli tietenkin suomentaa sankarinsa tekstejä.
Francea on suomeksi yllättävän paljon. Sitä en mene
takaamaan, että niitä löytyisi noin vain. Mutta siis vaikka France oli lähinnä
proosan kirjoittaja, suomalaisena veriveljenä mieleeni tulee Eino Leino, joka
itse asiassa kirjoitti paljonkin proosaa, ja etenkin pakinoita. Ja jos tuo
erityinen elämänkatsomus ei iske teillä kipinää, katsokaa sitten kurillannekin
Stendhalia. Siinä oli toinen varman viivan mestari lajissa, jossa ei tänään ole
tungosta.
Stendhalista.
VastaaPoistaAioinpa erään kerran ryhtyä vakain tuumin ja harkiten Parman kartusiaaniluostariin, mutta parinkymmenen ensimmäisen sivun jälkeen havaitsin sen käännöksen semmoiseksi risuaidaksi jonka ylittämiseen mun maalaiskudoksiset housuni olivat liika heppoista kudelmaa. Tarkistaakseni oliko vika miehessä vai tekijässä latasin siitä englanninkielisen ee-kirjan ja havaitsin että se oli sangen ymmärrettävää tekstiä. Laptop vaan ei sovi lämpönsä eikä painonsa puolesta unilukemisen alustaksi, joten taisi jäädä toiseen hetkeen.
Kiitämme kuitenkin muistutuksesta.
Jukka hyvä, mielenkiintoisesti mainitset Anatole Francen kirjoitukset.
VastaaPoistaPienenä kurositeettina mainittakoon, että häneltä on käännetty pieniäkin teoksia, kuten esim.: Euroopan yhdysvallat eli kapitalismista sosalismiin. Kääntäjänä Väinö Hupli ja kustantajana Työväen sanomalehti-o.y. 1907.
Toinen mielenkiintoinen tietenkin on Ranskassa 1899 P. V. Stock'in kustantamana ilmestynyt pieni (IV - 64 p.) teos: Au Congrès de la paix. La Finlande, sa crise actuelle. Kirjoittajana oli René Puaux, mutta esipuheen kirjoittaja oli Anatole France, joka oli siis tietoinen Suomen tilanteessa jo ennen vuotta 1899.
Muuten tuo René Puaux on kääntänyt mm. Juhani Ahon teoksia ranskaksi.
Ikinä en ole lukenut ainoatakaan Anatole Francen kirjaa tai edes kirjoitusta kokonaan. Jotkut hänen aforismeistaan ovat kuitenkin tuoliltapudottavan hyviä:
VastaaPoistahttp://www.brainyquote.com/quotes/authors/a/anatole_france.html
vuorela, tampere
Oikein paljon kiitoksia.
VastaaPoistaSire,
VastaaPoistakaikki kunnia Anatole Francelle, mutta hänen ajatuksensa isänmaasta ja sen puolesta kuolemisesta on kertonut paljon lyhyemmin, uskaliaammin ja selkeämmin kreivi Leo Tolstoi ohuessa kirjassaan "Omantunnon kujanjuoksu". Se ei ole koskaan kuulunut kenttäpappien mielilukemistoon. Tähän päivään mennessä ei mielestäni kirjallisuuteen ole ilmaantunut Tolstoin tasoista näkijää.
Jättäkää tämä sovinnolla julkaisematta, jos siltä tuntuu. En minä sitä tavoittelekaan. Portugalin ja italian kieliset kirjailijat ovat ajoittain ohittaneet nämä hanhenjalat. Aika monta vuotta sitten ostin Av. Cobacabanan kirjakaupasta Jorge Amadon Capitaes de Areia, josta näköjään on nyt tehty filmikin. Sitten ostin kirjan nimeltä Kersantti Getulio, joka sankari oli velvollisuutensa tinkimättömästi täyttävä sotilas, jonka joku pettää. Amado on mielestäni meilläkin liian tunnettu ollakseen vakavasti otettu.
VastaaPoistaassig. Reijo
Tulikohan perille: Elisa-kirjasta saa E-kirjana Enkelien kapinan ja Pingviinien saaren à 3,90 €. Käännökset ovat Joel Lehtosen.
VastaaPoistaMyös project gutenberg antaa yli 40 Francea luettavaksi, pääteos englanniksikin. Ja hanhenjalan suomennoksen luin, on-line.
VastaaPoistaTuupon serkkupoika
Elämä on elämistä
VastaaPoistaOppiminen on oppimista
Elämästä elämällä
Kirjoista kirjailemalla
Kirjokansin elämällä.
Justiinsa tänään löysin ikivanhan Enkelien kapinan vuodelta 1925 tuolta kirjahyllyn perukoilta. Aikoinaan sainjostain kirpputorilta. Taidan alkaa pian lukemaan.
VastaaPoistaÖh se olikin näköispainos vuodelta 1925. Vissiin Kaari Urion firmasta. Välissä Risto Hannulan kirjoittama esittely.
VastaaPoista