Kommentoija lisäsi eiliseen kirjoitukseen ”koti, uskonto ja
isänmaa”. Se on tietääkseni Saksasta saatu monikäyttöinen iskulause, jota on
viljellyt poliittinen oikeisto. Suomessa se nousi melkein viralliseen asemaan
sotien aikana. Itse pidän enemmän Arne Nevanlinnan muodostelmasta ”koti,
laskento ja isänmaa”, joka tarkoitti hänen sukunsa edustamia aatteita.
Otsikkoni on kumarrus toiselle kommentoijalle, joka on siis
virolainen. Ilahduin hänen sanastaan ”poikaväki”, jota oli siis ollut hänen
kotisijoillaan paljon. En luule ennen kuulleeni tätä. Väittäisin ettei sitä ole
suomen kielessä käytetty. Jos arveluni on totta, muodoste on osuva. Onhan
meillä kielessä vanhastaan ”naisväki”.
Oman lapsiväkeni mielialoista kysyttiin myös kommenteissa.
Kirjailijaperheissä puhutaan yleensä vähän kirjallisuudesta.
Blogeistani en muista ylimalkaan käyneeni syventäviä keskusteluja lasteni
kanssa, vaikka tunnustan tässä, että verkkoon kirjoittamalla pitää joukon
läheisiä, sukulaisia ja ystäviä ajan tasalla. Äitini vaatii kaikki kirjoitukset
ja etenkin kommentit palvelutaloon. Niitä on kertynyt vuosien mittaan hirmuinen
määrä. Pohdin pari päivää sitten, että ne taitaa olla viisainta viedä
paperinkeräykseen, koska sähköisessä muodossa kaikki on tallessa ja käytettävissä.
Jos aineistolle ilmenisi vastoin luuloa jatkokäyttöä, tulosteita ei tietenkään
tarvittaisi.
En ollut tullut ajatelleeksi sitä itse, mutta sotaa koskevat
aiheet voivat hyvinkin liittyä lähisukulaisiin. Lapseni ovat kaikki kolme
erilaisia maistereita, ja kahdella on yliopistolta korkeita tutkintoja
historia-aineista. Yhden lapsen lisensiaatin tutkinto oli historiasta ja myös
väitöskirja menetelmiltään hyvinkin historiaa.
Tässä pujahtaa suvun verkosto puheeksi. Isäni vastasi
poikani väitöskirjan oikoluvusta ja kuulemani mukaan teki suuren määrän
korjausehdotuksia, jotka koskivat myös itse asiaa. Tämä on tyypillistä.
Tottunut lukija, oikeastaan toimittaja, saa paljon aikaan, vaikkei ymmärtäisi
tekstin aihepiiristä sen enempää.
Luki hän minunkin väitöskirjani käsikirjoituksen, mutta ei ollut
oikolukemassa. Väitöskirjani käsikirjoitus valmistui normaalisti, tutkittiin ja
tarkastettiin, mutta viimeistely ja julkaiseminen toteutuivat valitettavasti
katastrofaalisessa tilanteessa, koska vaimoni sairasti ja kuoli. Tällainen ei
tietenkään vaikuta mitään opinnäytetyön arviointiin eikä käsittelyyn, eikä se
oli selitys.
Kun asiaa siis kysytään, aika usein näiden kirjoitusten
aiheet tai vihjeet niihin tulevat lapsilta, mutta se on usein välillistä. Yksi
lapsi on kirjallisuudesta tutkinnon suorittaneena erittäin hyvin selvillä
sellaisesta kirjallisuudesta, joka ei välttämättä tartu minun silmiini.
Kirjoittajalle eli tässä tapauksessa minulle on tietenkin
suuri etuoikeus, että voi kaikenlaisissa tilanteissa soittaa ja kysyä, että
mitä mieltä sinä olet Murakamista ja vastaukseksi tulee lista enemmän ja
vähemmän miellyttäneistä teoksista. Toiselta lapselta voi kysyä, kuuluiko René
Char ranskan kirjallisuudessa pakollisiin tai vapaaehtoisiin tenttiin
luettaviin. Yhden kanssa voi milloin tahansa pohtia esimerkiksi hermeneutiikan
uudempia ja vanhempia painotuksia.
Mutta sitä ei ole vielä keksitty kysyä, että entä
lapsenlapset. Yksi tyyppi, vielä rippikoulua käymätön, taisi lukea Kansojen
historian kannesta kanteen ja äitinsä lievistä epäilyistä huolimatta Beevorin
toisen maailmansodan hirveyksiä koskevat kirjat. Hiljan kuulin, että Olli oli
maininnut ruvenneensa lukemaan historiaa, ”että voisi käydä keskusteluja
isoisän kanssa”. Hyvää syntymäpäivää muuten. Stipendi on tulossa.
On se tietenkin huvittavaakin. Yläasteikäisten lapsenlasten
kanssa voi käydä keskustelua Ruotsin säätyvalta-ajan erikoisuuksista tai
keskustella kuningas Aadolf Fredrikin käsityöharrastuksesta, koska heille on
luettu Välskärin kertomukset iltalukemisena.
Näin ollen voisi olla korkea aika ruveta katselamaan ”Kuvitettuja
Klassikkoja” Eliasta varten. Hänellä ei vielä ole varsinaista lukeneisuutta,
mutta ei toisaalta ikääkään ole edes vuotta. Aika näyttää, miten käy, mutta
tietenkin olemme vaihtaneet ja antaneet ja saaneet vihjeitä Akuista ja Korkkareista
ja muusta asiaan kuuluvasta, mutta nuo kuvitetut klassikot olin jotenkin
unohtanut, vaikka kommentoijan niistä kysyttyä muistin tietenkin ne heti.
Syystä tai toisesta samaan mielikuvaan nousee Pecos Bill, jossa esiintyi
runsaasti tekohistoriaa. Luullakseni Davy Crockett tuli tietoisuuteni tuon
sarjakuvan kautta, vaikka esikuva kieltämättä ei ollut samanlainen kuin
television sitten aikanaan esille tuomassa aitoamerikkalaisessa perinteessä.
Wikipedia käyttää Pesos-pillin kohdalla termiä ”fakelore” eli valeperinne.
Kaiketi blogi on muun ohella keino pitää kurissa taipumusta
paimentamiseen. On ihan hauska välittää paitsi lapsille ja heidän puolisoilleen
myös muille lukijoille tieto, että mm. Nokian historia löytyy olennaisin osin
Honoré de Balzacin romaaneista, useistakin. Ilmiantoon tuo syvyyttä tieto, että
tässäkin tapauksessa kirjoittajan omat raha-asiat olivat kroonisesti
rempallaan. Samoin voi – jossain tulevassa kirjoituksessa - mainita että Mark Twainin laajassa
matkakirja-jutelmassa ”Innocents Abroad” tuntuu olevan kaikki keskeinen
amerikkalaisuudesta ja eurooppalaisuudesta erinomaisen sulavassa muodossa
esitettynä, ja että kirja löytyy joko Gutenbergista tai ilmaisena tai dollarin
hintaisena Amazonin Kindle –e-kirjana. – Tottahan kaikilla on tieto ja taito
haalia klassikot nimenomaan sähköisinä kirjoina, niitä kun ei ole mitään
aihetta lukea kokonaan, mutta paperille painettuna ne vievät hyllytilaa
tolkuttomasti. Ja että Amazonin Kindle siirtyy mm. iPadin näyttämään muotoon
kitisemättä (Kindle for PC). Jostga johtuu mieleeni, että pitäisi vihjata
lapsenlapsille Jules Vernestä, jonka saatavuus suomeksi voi olla kyllä vähän
heikko. ”Saslaperäinen saari” on paras.
Laajemman kirjoittajakohtaisen lukemiseni aloitin nimenomaan Mark Twaineista, koska mulle oli laittamattomasti ostettu joululahjaksi Tom Sawyer. Siitä sitten kyläkirjastosta selkeässä järjestyksessä kaikki sieltä löytyvät. The Innocents Abroad on kuitenkin syytä lukea myös englanniksi -- mulla on siitä Tauchnizin repaleinen pokkari päivättynä 1897.
VastaaPoistaSen osa saksan kielen erikoisuuksista on edelleen huomattavan huvittavainen pitkän mutta kesken jääneen saksan kiusaamalle yksilölle.
Twaineissa muhun vetosi etenkin hänen lähes karjalainen jutunkertomistaitonsa sekä monimielinen, usein hieman piiloiteltu huumorinsa. "Sukupuussani on vain yksi oksa, mutta se törröttää siinä suorakulmaisesti ja viheriöi niin kesäisin kuin talvisinkin."
ai ku jänskää.
PoistaNostoväen miehiä.
VastaaPoistanot least ones or at all the true finns-nazis.
PoistaHäpäisen itseäni vielä kerran muistelemalla nyt yön yli nukuttuani vielä kolmannen säkeistön Tiedän paikan, armahan -laulusta. Nyt saa kai jo sitten luntata, nimeäkään en muista vaan nimesin kuten virret bruukattiin nimetä, tai ooppera-aariat.
VastaaPoista"Sepä kotikulta on,
koti kallis verraton.
Eipä paikkaa olekaan
kodin vertaa oleenkaan."
Kotini on linnani... koti voi olla tosiaankin myös sitä. Jotkut voivat pitää isänmaataan kotinaan; linnan, kartanon ja hatun väliin mahtuu vankkuria monensorttista. Jos muuttaa tiheään, jääkö lapselle siinä tapauksessa oikein muita ihmisiä, joihin luottaa - tai olla luottamatta - kuin sukulaiset? Ystävänsä voi valita, sukulaisiaan ei.
Koti, uskonto, isänmaa... Joillekn uskonto on koti tai ainakin kodikas, isänmaa voi olla koti ja uskonto, kotona isänmaa ja uskonto, uskonnossa koti ja isänmaa, koditonna ei mitään.
Tämän nettimaailman kummallisuuksia lukiessa monesti kyllä juolahtaa mieleen, että onkohan siellä kirjoittavassa päässä ketään kotona.
VastaaPoistaVakuutan, totta kai, että meillä on, vaan kuinka on moniaalla muualla?
Niin, kuinka saa lapsen lukemaan muutakin kuin koulukirjoja? Varsinkin poikalapsen. Tietokoneelle ja älypuhelimelle ei tarvitse yllyttää.Niille on pakko laittaa rajoituksia, muuten menee överiksi.
VastaaPoistaPesos-Pillistä vielä: ihmettelin koko viiskytluvun, mitä "Yippee" tarkoittaa.Huutelimme sitä toisillemme (Rovaniemellä) ymmärtämättä, mutta alitajuisesti oikein käyttäen. Olen tosi kiitollinen Mikko Kuustoselle, joka jossakin laulussaan ihmettelee samaa.
VastaaPoistaEnpä olisi muistanut laulun sanoja läheskään noin hyvin. Sen sijaan mieleen on syöpynyt kansakoulun pihalla 50-luvun lopulla opittu muunnelma:
VastaaPoista"Tiedän paikan kamalan
koulun hammashoitolan.
Siellä hampaat revitään
ikenet vain jätetään.
Siellä akka äkänen
hammaspora räkänen..."
Kindlellä on App iOS:lle eli pelittää iPadillakin helposti.
VastaaPoistaSatoja klassikkoja saa ilmaiseksi Elisa Kirjasta. Appi silläkin, mutta tilaukset/ostot netin kautta kirja.elisa.fi. Verneä on suomeksi 8 kappaletta ilmaiseksi, Salaperäinen saari on joukossa.
Matemaattinen älykkyys on kohdannut joitain sukuja, tosiaan. Nevanlinnat - Neoviuksiako he olivat? - ja Väisälät. Prof. K. ja veljensä Y. joka oli paitsi raittiudestaan myös huumoristaan tunnettu: "Kolomekkymmentä vuotta minnoon tiällä Turussa asunna ja näin hyvin minä oun tämän turunmurteen oppinna."
VastaaPoistaKoti, linna, kielimuuri, ikäänkuin.
Mikäsjottei kun on tämän kansa jo aikaa sitten sanonut että oma tupa, oma lupa.
Mietin mikä tekee kodin tunnun, olisiko se vieraanvaraisuus? Sellainen pikkuporvarillinen jossa kahviteltaessa sitä viimeistä makeanpalaa ei sovi ottaa mutta emännänoikeuksiin kuuluu silti saada kysyä: "Niin nyt jos lähtisitte niin milloin olisitte kotona?"
Herrasmiesten (kaikki XY-kromosomiston haltijat, iältään 5 v.- 105 v.) kirjoittamaton kesäkoodihan käskee kaakunpalan ja pakkopullan kanssa kahvia läikytellen ujuttautua pihalle vaikkei istuimina olisi kuin porraspielen kivet, ja kupintäyttöä edellytetään. Kohteliaisuudesta käy jos kypsään ikään ehtineitä herroja naisväen toimesta kutsutaan pojiksi, siitä tietää että perinteet elävät ja jaksavat hyvin. Työperäisiä voi puhua mutta työsuorituksia ei isännältä ole sopivaa pyytää, paitsi jos on isännällä harvinainen taito jolloin sellainen pyyntö katsotaan imarteluksi joka on epäilyttävän luonteenlaadun merkki. Jos siis isäntä tarjoaa kotipolttoista, ähkäisy ja sen perään irvistely on korrektia, toisesta ryypystä voi kieltäytyä mutta jos maistuu on se taasen kohteliaisuutta. Pyytää saada nähdä pannua saati sitten pyytää sellaista ostaa on lapsellista. Yhtä hyvin voisi kysyä missä pidät verkkojasi.
Kun tavallinen kahvikutsu on jo koreografialtaan tässä luokassa niin entäpä sitten talkoot! Sosiologeilla ja psykologeilla on ehtymätön työmaa niitä ymmärtää ja selittää.
Ulkomaalaisen ressukat hiukan kyllä tuppaavat käymään sääliksi kun eivät ole sivistykseltään ehtineet näitä harjoitella. Kyllä kotimainen kohteliaisuus on sentään huippulaatua.
Lasten ja nuorten seikkailulehdiltä ja elokuvilta ei kai voi vaatia historianmukaisuutta. Lapsuudessani Davy Crockhet seikkaili omassa nimikkolehdessään suustaladattavine pyssyineen .Samoina vuosina hän seikkaili vanhana äijänä revolvereineen Pecos Billin kaverina,Pecos Bill lehdessä. Historiallinen Davy Crochet kuoli Alamon taistelussa meksikolaisia vastaan 1836.
VastaaPoistaKuulin äskettäin että aikoinaan paljon lukemani Jules Vernen, Kapteeni Nemo ja Nautilus aihe oli alkujaan tarkoitettu kuvaamaan Puolalaisten kapinointia venäjän valtaa vastaan.Mutta Verne painostettiin muuttamaan tilalle intialaiset ja Britit.