Sivun näyttöjä yhteensä

12. syyskuuta 2013

Paasonen



Luettuaan professori Martti Turtolan eversti Aladár Paasosta koskevan elämäkerran ”Mannerheimin ristiriitainen upseeri” lukija on ymmällä. Lukija näet vakuuttuu kirjaan sisältyvän perusteella, ettei Paasosen kuuluisa pessimistinen katsaus (1943, 1944) ollut mikään käänne eikä kaikkiaankaan kiitosta ansaitseva paperi. Samoin lukijan käsitys Paasosen johtaman sotilastiedustelun pätevyydestä jatkosodan aikana horjuu pahasti.  Lisäksi lukija jää miettimään, kuka vei mennessään todella suuren summan tiedustelun eli valtion setelirahaa Stella Polariksen yhteydessä 44-45. Mieleen tulevat Paasonen ja Hallamaa.

Paasosen johtama osasto vastasi siis koko tiedustelusta, Hallamaan radiotiedustelusta eli salakirjoituspuolesta. Hallamaa oli nero, Paasonen ei.

Henkilöelämäkertojen monipuolinen vaikutus käy tämän kirjoituksen lukijalle selväksi seuraavasta sitaatista, jonka Turtola on ottanut kirjaan. Se on Paasosen alaisena toimineen eversti U.A. Käkösen kirjoittama ja löytyy Valpon arkistosta:

”[Hallamaa] oli itseensä sulkeutunut, jyrkkä, häikäilemätön, itsekäs ja omanvoitonpyyteinen sekä julma ja raaka, joskus päissään jopa eläimellisyyteen saakka, mitä pahensi se että hän oli tavattoman kiivas. Samalla hän on arka itsestään ja maineestaan. Tuttavat ovat sellaisia, joista saattaa tavalla tai toisella olla hyötyä tai joita voi käyttää hyväkseen. Muihin hän suhtautuu ylimielisen välinpitämättömästi, jopa röyhkeästi. Saattaa harjoittaa kiristystä pakottaakseen toisen alistumaan tahtoonsa. Hän juo mielellään ja usein päihtymiseen saakka. Naiset ovat muodostuneen välttämättömiksi naimisiinmenosta huolimatta. Työssään ahkera ja perusteellinen. Käsityskyvyltään ev. Hallamaa on huomattavasti keskimittaa korkeammalla…Sotilaana hän on henkilökohtaisesti pelkuri ja saattaa vapista turhan vuoksi pommisuojassa tuntikausia…”

Niin. Le Carrésta huolimatta ja kaikkien Bondien jälkeen tulee vähän asiallinen olo, kun joutuu taas kerran tekemään itselleen selväksi, että vakoilu on valitettavasti samalla tavalla ongelmallinen ammatti kuin prostituutio. Siitä ei selviä menettämättä itseään. Alalle hakeutuvat ja alalla menestyvät ovat aika usein alun alkaenkin erikoisia.

Hallamaan henkiökuvaan liittyy tämäkin – vieraillessaan Paasosen kanssa Unkarissa vuonna 43 Hallamaa totesi, että Unkarin vaikeudet johtuvat juutalaisista. – Unkarin juutalaiset, lähes miljoona, vietiin tuhoamisleireille vasta sodan loppuvaiheessa Saksan valloitettua entisen liittolaisensa maa-alueen.

Joka muuten oli juuri se kohtalo, jota myös Suomen poliitikot pelkäsivät mutta jota me jälkimaailma emme aina viitsi muistaa. Rauha olisi voitu tehdä 1943, mutta todennäköisesti Suomen olisi heti miehittänyt Saksa tai Neuvostoliitto tai molemmat ja lisäksi maassa olisi syntynyt sisällissota tai vakavia levottomuuksia Karjalan hylkäämisestä ilman taisteluja.

Menkääpä muuten ottamaan tuohon kantaa! Luonnostelin kerran novellin suunnittelemaani teokseen ”Kuviteltujen miesten elämäkertoja”. Siinä ”Mannerheim” toteaa: ”Kyllä minun täytyy tapattaa tuollaiset kymmenen – viisitoista tuhatta miestä lisää ennen kuin päästään rauhaan. Ja suurhyökkäyksestä ei puhuta mitään. Ei sellaista armeijaa voi tuhota, joka juoksee pakoon pitkin Kannaksen lepikkoja. VT-linjassa pommitettaisiin hengiltä ne, jotka eivät kuolleet Valkeasaaressa.”

Mannerheim tai Paasonen eivät ole sanoneet eivätkä tietääkseni ajatelleet mitään tällaista. Tuo on oma kuvitelmani. Mielestäni noin olisi voinut ajatella.

Samassa hahmotelmassani Mannerheim sanoo: ”Jotkut uskovat, kun sanon, että pidämme Itä-Karjalan eräänlaisena panttina rauhanneuvotteluihin. Onneksi kukaan ei ole vielä huomannut, että jos Neuvostoliitto vaatisi alueitaan takaisin rauhanneuvotteluissa niin että ”panttia” voisi käyttää, silloin se olisi tietenkin tekemässä rauhaa voittajien puolella, sillä ellei Nliitto voita, se katoaa kartalta. Ja voittajana se ei pyytäisi mitään, vaan ottaisi. Joten ajatus pantista on järjellinen vain edellyttäen, että Suomi ja Neuvostoliitto neuvottelisivat kumpikin sodan voittajina…”

Niin. Lukijan ei pidä luulla, että sortuisin tässä kohdin ajattelemaan, että epämiellyttävä henkilö ei esittäisi hienoja, jopa nerokkaita ajatuksia tai että hyypiö ei voisi olla korvaamaton esimerkiksi radiotiedustelun etulinjassa.

Olen kuullut niin paljon tällaista päättelyä. Siis että Rolf Nevanlinna ei esittänyt oikein Einsteinin suhteellisuusteoriaa, koska hän oli natsimielinen.

Jätän Paasosen Päämajassa ja sitten luultavasti eduskunnassa esittämän katsauksen, joka sisältyy kirjaan, tässä yhteydessä käsittelemättä. Totean vain, että Paasonen uskoi kolmanteen sotaan, joka suyttyisi Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden välille heti Saksan kukistuttua. Silloin kävisi Paasosen mukaan ilmi, että olisi ollut kuitenkin parempi valkoisen rodun yhdistää voimansa keltaista rotua vastaan.

Sitä en osaa päätellä, tarkoittiko Paasonen keltaisella rodulla myös venäläisiä. Muutoin hän piti väitteitä Yhdysvaltojen kyvystä valmistaa laivoja liioiteltuna eikä muutoinkaan tuntunut panneen painoa amerikkalaisten mahdolliselle roolille maailmansodassa. Siis vuonna 1944.


Kirjassa on ihastuttava maininta, miten Paasonen ja neuvostomarsalkka Tuhatshevski keskustelivat Paasosen sotilasasiamiesaikaan Moskovassa viuluista. Molemmat olivat taitavia viulisteja. Lisäksi Tuhatshevski oli sanonut rakentavansa viuluja itse. Harvinainen harrastus aatelismiehelle.

36 kommenttia:

  1. "Totean vain, että Paasonen uskoi kolmanteen sotaan, joka suyttyisi Neuvostoliiton ja länsiliittoutuneiden välille heti Saksan kukistuttua. "

    Juhani Suomen Mannerheim-kirjassa mainitaan niin ikään tuo ajatus. Myytiinköhän välirauhansopimusta tuolla ajatuksella laajemminkin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö tämä ollut erittäin yleinen ajatus? Kautta maailman?

      Tietääkseni Churchill esitti sodan jälkeen, että Neuvostoliitto täytyy tuhota ydinsodalla ennen kuin he ehtivät kehittää pommin itsekin.

      Toisaalta suomalaiset päättäjät laskivat sen varaan, että ensin Saksa kukistaa Neuvostoliiton ja sen jälkeen länsiliittoutuneet Saksan.

      Itä-Karjalan panttiasemasta voi ajatella kyllä hieman erikin tavalla kuin blogisti sinänsä näppärästi kehittelee. Asiat eivät aina mene joko tai. Näkeehän sen Suomenkin kohtalosta.

      Poista
  2. Aiheesta sen verran kiinnostuin että hain hyllystäni U.A. Käkösen "Miehityksen varalta" jossa kuvaillaan Paasosta ja hänen luonnettaan.

    Siitä en vielä mene sanomaan ennenkuin kertaan kirjaa, mutta ensinnä kiintyi huomioni kirjan taktiikkaväitteseen -- kuinka ensin saksalaiset itärintamalla kehittivät puolustuksen jossa annettiin muodostua siilimotin omien asemien ympärille ja sitten, sinne jääneiden materiaaliylivoimien avulla kulutettiin hyökkääjää; ja sitten kuinka venäläiset muunsivat saman hyökkäykseen sopivaksi muodostaen kapean murtokohdan (2--4 km) 15--20 divisioonan voimin ja sitten jäämään siilipuolustukseen linnoittautumalla. Vastustaja houkuteltiin yrittämään joukkojen tuhoamista tuomalla paikalle reservinsä, jotka jäivät hyökkääjän materiaalijyrän alle ja kun ne olivat kuluneet loppuun, käytiin jomman kumman hyökkäyskiilan kimppuun materiaaliylivoimalla. Taktiikka jatkui Käkösen mukaan sodan loppuun asti.
    Sitä käytettiin myös Tali--Ihantalassa odottaen joukkojemme vastahyökkäystä murtokohtaan.

    "..mutta paikallinen johtomme menetteli juuri niin kuin venäläiset etukäteen olivat toivoneet ja laskeneet."

    Joukkojen siirrot oli kylläkin murtokohdan takaa jo aloitettu kohti Berliinin rintamaa. Lopun tunnemme.

    Kappaleeseen sisältyy myös apologia, ettei tällä millään tavalla väheksytä torjunnan onnistumista sinänsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missa TalI-Ihantalass oli murtokohdat, joiden taakse venalainen oli koonnut voimaa nimen omaan suomalaisten reservien tuhoamiseksi?

      (Valkeasaaressa oli epailematta nain).

      Poista
  3. Päämajan vihollistilannekatsaukset 11-12 eli juuri ne usein siteeratut Paasosen raportit kesältä 1944 löytyy täältä. Toinen on juuri ennen suurhyökkäystä ja toinen on sitten se kovimpien taisteluiden aikana tehty katsaus.



    - VTK 11: Katsaus vihollistilanteen kehitykseen N:o 11. 26.5. – 10.6.1944

    http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=612


    - VTK 12: Katsaus vihollistilanteen kehitykseen N:o 12. 11.6. – 18.6.1944

    http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=553


    Seuraavaan luetteloon Jarmo Nieminen on koonnut päämajan vihollistilannekatsauksissa esiintyviä lyhenteitä.

    Päämajan vihollistilannekatsauksissa n:ot 11-12 käytettyjä lyhenteitä

    http://www.jarmonieminen.fi/historia/?p=620

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikos vihollistilannekatsauksessa 8.7.1944 todettu, etta vihollisen painopiste on Viipurin pohjoispuolella (Ihantalassa siis)? Tuona paivana olisi kai VUosalmella pitanyt kaikin voimin valmistautua, mutta tietoa 23A:n keskityksista ja panssarivoimasta ei tainnut olla. Oliko se taman vihollistilannekatsauksen syy, etta suomalainen tykista ampui alle puolet naApuripaivien kranaattimaarista?

      Poista
  4. Kirjoitat paljon ja usein toisesta maailmansodasta.

    Miksi?!

    Täsmennän kysymystäni hieman, eli miksi koet tunnetasolla palkitsevaksi palata tämän tästä Suomen käymien talvi- ja jatkosodan aikaisiin tapahtumiin?

    Mikäli tunnet suurten brittiläisten ajattelijoiden, kuten Locken ja Humen tuotannon edes välttävästi, ymmärtänet, että tämä "tunnetaso" on ainoa mahdollinen väylä tämän(kin) kysymyksen avaamiseksi - järjestä ei voi johtaa järkeä, eikä missään tapauksessa sotahistoriallisia mietteitä.

    Mitä ne taistelut sinulle oikeasti edustavat? Entä ne kenraalit, upseerit yms? Eivätko ne lähtökohtaisesti edusta jeesuksen etu- ja sukunimessä kaikkein latteinta älyllisyyden tasoa?

    Kannattaisiko ihan aikuisten oikeasti lukea kunnolla, siis niitä aidosti suurenmoisia ajattelijoita, jotka jo tuli aiemmin nimeltä mainittua?

    Täh?!?!

    Ps. Kyselen näitä siksi, koska sinä olet aikaisemmin julkaissut sellaisen suomalaisittain yllättävän hienon teoksen kuin Uusi taivas, toinen maa.

    Eihän voi olla mitenkään mahdollista, että sen kirjoittanut henkilö rypee jossain pieruisissa juoksuhaudoissa...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mutta. Olisipa älytty panna Locke ja Hume piereksimään juoksuhautoihin ja pitelemään ryssää, niin olisi saman tien voitu vapauttaa 300 000 miestä tutkimaan filosofiaa takkatulen lämpöön.

      (Tavoittelen tässä vain kommentin korkealentoista ja sivistynyttä tyyliä siinä tietenkään onnistumatta.)

      Poista
    2. Flogging a dead horse, sanoo lukenut britti. Kuolleen kommunismin lyöminen on torjuntavoitto. Sitä paitsi vain sanakirjassa menestys tulee ennen työtä.

      Poista
    3. Arvovaltainen Handelsblatt kirjoittaa 9 sivulla, siis yhdeksalla sivulla, sodista tyyliin
      Der Erste Weltkrieg: Das brutale Ende der ersten Globalisierung.
      Der zweite Weltkrieg: Moralisch ohne Alternative.
      Der Vietnam Krieg: Attacke mit spatfolgen.
      Die Nahost Kriege: Die schwere Last des Konflikts.
      Der Afganistan-Krieg: Bankrott am Hindukusch
      Usw

      Viesti on "kuinka hullua ja kallista ihmiskunnalle se sota on".
      AIVAN KUTEN KEMPPISELLA !!!

      Poista
    4. Anonyymi lukee väärää blogia. Kaunosielujen blogit ovat toisaalla.

      Poista
    5. Elo tää juoksuhaudoissa on, meille käskynä vain kohtalon...

      Minun teoriana on se, että blogistin olisi tehnyt mieli niin pirusti kunnostautua sotatantereilla, ja erityisesti juuri talvi- ja jatkosodissa. Mutta kun blogisti ei ole käynyt edes RUK:ta - sairastuttuaan alokkaana - asia on jäänyt kaivelemaan ja siksi hänen täytyy palata juoksuhautoihin ja sotamuistoihin aina uudestaan ja uudestaan.

      Poista
    6. Oppineet tietavat hyvin, etta rauhan aikana ei pida unohtaa vaaraa ja jarjestyksen aikana ei pida unohtaa kaaosta. --vanha kiinalainen viisaus--

      Poista
    7. Anna palaa, Paasonen...

      Poista
    8. >>Kirjoitat paljon ja usein toisesta maailmansodasta.

      Miksi?!<<


      Kemppinen on parhaimmillaan kirjoittaessaan sodasta ja etenkin hulluista. Kemppisen juttuja seurataan ja vatvotaan muillakin palstoilla.

      Sodassa psyykkisesti haavoittuneiden hoito ja kohtelu (Agricola Puheenvuoroja historiasta -palstalla)

      http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=5257&sid=f1f1a9637426a9373e1e4824965c30f6&start=45

      Sama linkki lyhennettynä:

      http://tinyurl.com/ny3guql


      Täälläkin joku ihmetteli miksi Kemppisellä on paljon sotajuttuja:

      "Vaikka Nokia kaatuisi ja koko maailma muuttuisi kertalaakista, niin blogistin ajatukset harhailevat aina vaan Paavo Talvelassa, Heinrichissä, Öhqvistissa ja Östermanissa!"

      http://kemppinen.blogspot.fi/2013/09/kukkulan-kuninkaista-johtaminen-on.html


      Kiitos ja ylistys Kemppiselle näistä sotajutuista. Nokioita tulee ja menee, mutta sota se on ikuista!



      Poista
  5. Ostin kerran eräästä divarista Käkösen Miehityksen varalta -kirjan ja sen loppuun oli nitojalla liitetty irtosivu Sotilasaikakausi -lehdestä nro:1, 1971. Se sivu sisälsi Käkösen Miehityksen varalta -kirjan melkoisen tylyn arvostelun eversti Mikolalta.

    "Tarkkaavainen lukija löytää kirjasta niin paljon virheitä - osaksi pieniä muistivirheitä, osaksi suurempia asiakokonaisuuteen vaikuttavia virheitä -, että lähdekriittiseltä kannalta teosta ei voida pitää luotettavana. Valitettavasti kirjoittaja luottaa omaan muistiinsa uskomatta ehkä itsekään sen subjektiivista petollisuutta."

    Sitten luetellaan ja kommentoidaan monia kohtia:

    - Vetäytyminen Moskovan rauhan rajoille ei alkanut aselepopäivänä 5.9.1944 vaan vasta välirauhansopimuksen allekirjoittamisen jälkeen 19.9.1944 siinä sovitun mukaisesti.

    - Toukokuussa 1943 vangiksi saadun venäläisen lentäjämajurin tapauksen Käkönen sijoittaakin 1944 toukokuulle ja näin todistelee kuinka hyvin Tied-os oli selvillä tulevasta suurhyökkäyksestä!

    -Stella polaris -juttuu liittyvä itsekehu ja Valvontakomissioon liittyvä syyttelu ja katkeruus

    -Pääesikunnassa Käkösen mukaan 1945-1948 tapahtunut "opiskelu ja ryypiskely" työn teon sijasta.

    Eversti Mikola antoikin tylyn loppulausunnon kirjalle:

    "Edellä sanotusta huolimatta eversti Käkösen vuodesta 1945 kertomaa on syytä tutkia myös itsekriittisesti. Kirjoittajalta itseltään sellainen näyttää puuttuvan."

    Käkönen U. A: Miehityksen varalta - Päämajan tiedustelua 1943-45
    Otava, 1970, 249 s., 1. p.


    Toinen kirja, jossa kerrotaan mm. juttu Sorokasta lähtevästä yhdysradasta Arkangelin rataan:


    U.A. Käkönen, Moskovassa ja Arkangelissa talvella 1941, Otava 1969

    Kirjassaan Käkönen kuvaa tekemäänsä tiedustelumatkaa etsiessään viitteitä yhdysradan olemassaolosta. Matkan hän teki keväällä 1941. Käkönen oli silloin Moskovassa sotilasasiamiehenä ja reissu oli "naamioitu" hiihtolomaksi.

    Käkösen kirjan lopussa sanotaan, kuinka hänen raporttinsa oikoradasta "unohtui arkistoihin" ja yhdysrata tuli suurena yllätyksenä sekä suomalaisille, että saksalaisille kesällä 1941 ja että monet kiistelivät kunniasta, kuka sen ensimäisenä sai tietoonsa ja ilmoitti siitä Suomen Päämajalle kesällä 1941.
    Olikohan radasta kuitenkin jo olemassa jokin tieto etukäteen, vaikkapa lentäjien tekemänä?

    Käkösen uskottavuutta on tosin jopa kyseenalaistettu eräissä muissa yhteyksissä, kuten 1944 asekätkentäjuttua selviteltäessä. Hänen epäiltiin esim. paljastaneen tietoja punaiselle Valpolle muista asekätkijöistä.

    VastaaPoista
  6. Lukaisin ao. sankarin muistelmat ei kovin kauan sitten. Mieleen jäi tuo mainittu visiitti kolmekymmenluvulla, mutta myös École Spéciale Militaire. Kuinka monta meikäläistä sankaria sen suoritti? Airo ainakin, ja Martola. Miksi näistä tuli Mannerheimin läheiset miehet.
    No, Venäjän hovissa ranskaa puhuttiin, miksi ei siis Mannerheiminkin ?

    Viimeiseen savottaan myös osallistui Paasonen.

    Sitaatti Mannerheim.fi sivulta:

    "Niinkuin useimmiten valtiomiesten ja muiden merkittävien henkilöiden muistelmissa ei Mannerheiminkaan tapauksessa kyseessä ollut suoraviivainen kirjoittaminen. Apuna oli useitakin kirjoittajia: tärkeimpänä eversti Aladàr Paasonen ja melko vaikuttavina myös maisteri Emerik Olsoni ja kenraali Erik Heinrichs."

    Luulisin että kieli on mieli, tässäkin.

    - Tuupon serkkupoika

    VastaaPoista
  7. Myös Heinrichs: "Samana vuonna hän aloitti Ranskan sotakorkeakoulun (École Supérieure de Guerre), josta hän valmistui vuonna 1928."
    Ja ote Emerik Olsonin julkaisujen luettelosta: "Jules Payot : Tahdon kasvattaminen, 33:sta ranskalaisesta painoksesta suomensi Emerik Olsoni. WSOY 1912, 2. painos 1916, 3. painos1920
    ja Olsonin omia teoksia:
    Viini ja kulttuuri : muutamia piirteitä viininviljelyn historiasta. Helsinki 1935
    Ratsastus. Tekijä, Helsinki 1936
    Kirjapainotaidon vanhinta historiaa. Helsinki 1937
    Mannerheim-suku. Sanatar, Helsinki 1937

    Eli tässä oli ranskaa puhuva herraseurue. Ja kun on upseereista kysymys, osaavat pitää suunsa kiinni. Siksi Paasonen omakuva ei ole mielenkiintoinen, eikä Airo milloinkaan mitään puhunut.

    Mutta Turtolan ote näihin on tietysti lukemisen väärti. Laittoihan myös etelänaapurin (=lue Etelä-Helsingin) sekaisin Päts ja Laidoner -kirjoillaan.

    - Tuupon serkkupoika

    VastaaPoista
  8. Iso-iso-enoni pitämästä, toistaiseksi julkaisemattomasta sotapäiväkirjasta (1918-1953)[hän taisteli samaa sotaa yhtäjaksoisesti Kalevankankaalta P'anmunjŏmin saakka] käy selvästi ilmi, että eversti Paasonen, ollen tarkka yksityiskohdista, leikkasi kerran yltiöpäissään vasemman jalkansa ukkovarpaan kynnen liian pieneksi, ja tästä johtuen varpaasta aristavan ja verta vuotavan kynnenalusen ansiosta hän joutui kerran Clion sur Territet'iin mennessään pitämään vasemmassa jalassaan kahta numeroa liian suurta sotilassaapasta. Ikitarkkana oli Marski havainnut tämän mielestään kuohuttavan indision ja kommentoinut lyhyeen tapaansa "jaha, eversti katsoo ettei protokoll uletu Svitzerlandiin?", mistä sitten Paasonen puhehtumaan sanattomaksi asti.

    On historiankirjoituksen toistaiseksi valkoinen, mutta alati mielenkiintoamme kutkuttava aukko tässä kohdin: vaikuttiko Paasosen isovarpaan kynsi ja sen Marskilta saama huomio siihen sävyyn, joka luonnehtii Marskin muistelmia.

    Asian selvittäminen lienee nuorten ja nälkäisten historioitsijoiden agendan prioriteetti numero uno.

    VastaaPoista
  9. Blogistin luonnostelut Mannerheimin ajatuksista;

    BRAVO! Jo on teravasti ajateltu! Hyva etta tuli julki.

    VastaaPoista
  10. Ad Omnia: - Paasosen (1998-1974) omaa muistelmateosta on jokseenkin yksimielisesti sen ilmestymisestä alkaen kuvailtu pettymykseksi. Siitä ei saa juuri mitään irti.

    Sodassa mukana olleitten omaa toimintaansa sivuavia kirjoja 1950-1990 (esim. Käkönen) on syytä lukea epäluuloisesti. Kirjoituksissa mainitsemieni muistin valikoivuuden ja oman roolin korostamisen lisäksi oli asioita ja asiaryhmiä, joita ei haluttu tai saanut käsitellä.

    Niitä muuten on edelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paasosen oma teos on minusta mainettaan parempi. Mm blogistin ihastelema viuluepisodi on siinä kuvattu alkuperäisessä lähteessä. Pidin Paasonen kirjan selkeästä tyylistä, se on tiedustelumiehen tiivistä tekstiä ja se on paikoin myös yllättävän hienostuneesti kirjoitettu. Esimerkiksi Turtolalta lukemani teokset ovat olleet kökösti kirjoitettuja: pahin esimerkki Airo kirja, joka on toisteinen ja tyylillisesti köyhähkö, ikäänkuin lähteissä ei olisi ollut riittävästi kiinnostavaa aineistoa.

      Poista
    2. Paasosesta kerrotaan hieman lisää tässä kirjassa:

      "Aino Paasonen kertoo elävästi unkarilais-suomalaisen sukunsa moninaisista vaiheista 1860-luvulta nykypäivään ja sijoittaa tapahtumat historiallisiin taustoihinsa. Ennen kaikkea hän kertoo isästään Aladar Paasosesta, tämän upseerinurasta ja toiminnasta niin Suomessa kuin Yhdysvaltain tiedustelupalvelussa, perheen elämästä Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa.

      Aino Paasonen on suorittanut kirjallisuuden loppututkinnon Lausannen yliopistossa, väitellyt tohtoriksi Los Angelesin yliopistossa ja opettanut eri yliopistoissa."

      Paasonen Aino Äänettömyyden toinen puoli - Unkarilais-suomalainen sukutarina
      otava, 1989, 366 s., 1.p

      Poista
  11. Onko Pelastusarmeijan simputuksesta olemassa luotettavaa tietoa? Toivottavasti ei.
    Edesmenneen isäni opiskelutoveri vaihtoi opintosuuntaa teknillisestä fysiikasta sopan, saippuan ja sielunhoidon kentälle, isäni ei kummastellut tätä vanhempana vaan piti sitä kunnioitettavana.
    Asevelvollisuusaikoinani oli vain rättirumbaa.
    Se oli hyödyllistäkin, kellekään ei sattunut edes laastarin tarvetta, mitä nyt kaapit olivat ympärimyllätyt mutta tuo tomera tomuutus oli niillä kasarmeilla havaittu olevan tarpeen.
    Reippauden asteita on niin kovin erilaisia aivan kuten rohkeuttakin.

    VastaaPoista
  12. Jatkosodan lopputapahtumat on mielenkiintoinen kysymys. Kesäkuun alussa 1944 voittamaton Suomen armeija seisoi syksyllä 1941 saavutetuilla linjoilla. Sen enempää sotilaat kuin kansakaan eivät tienneet, että sota oli jo hävitty. Ehkäpä Mikkelissä ajateltiin ihan oikeasti, että täytyy antaa suurhyökkäyksen tapahtua ja joukkojen vetäytyä sinne Tali-Ihantalan ja Vuosalmen tasolle, missä vihollisen hyökkäyksen pysyäyttäminen sujuu kaikin puolin paljon helpommin kuin Kannaksen eteläosissa. Ja miksi se Nenosen tykistökin alkoi toimia tehokkaasti vasta siellä Tali-Ihantalassa? Kannaksen läpijuoksun jälkeen sekä armeija että kansa varmasti ymmärsivät, että sota on hävitty mutta hyvä kun miehitykseltä vältytään. Saman uskoivat saksalaisetkin. Oliko venäläisten suurhyökkäyksellä itse asiassa tämän kummempaa tavoitetta?
    Missä määrin suomalaisten näkemyksiin jatkosodan lopusta vaikuttaa Tuntemattomaan sotilaan hyvin sekava loppu? Ei sieltä Aunuksesta ymmärtääkseni ihan niin pää kolmantena jalkana paettu kuin Linna kertoo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linna ei ollut enää silloin joukkonsa mukana, vaan kotirintamalla kouluttajana. Siksi se loppu on hieman hämärä.

      Mollen filmissä se loppu vasta sekava onkin. Siinä vaikuttaa vielä jälkistalinistinen historian oikeinkirjoitus.

      Poista
  13. Tri Tapio Tiihonen havaitsi laajassa ja perusteellisessa Kannaksen vuoden 1944 taisteluja kartoittaneessa tutkimuksissaan Paasosen kuuluisassa tilannekatsauksessa useita vakavia puutteita. Niistä vähäisempiä ei ollut se että puna-armeijan vahvuudet oli arvoitu 5-6 divisioonaa (n. 20%) todellista pienemmiksi.

    Samaten sotilastiedustelun puutteita edusti se ettei sillä ollut tietoja siitä miten pahasti Zukov oli talvella 1942-43 saanut selkäänsä Operaatio Marsissa (mm. Rhzev) puhumattakaan Konevin, Zuikovin ja kumppaneiden armeijoiden hukkumisesta vereen muilla rintamilla.

    Ymmärrän jos poliitikot vajosivat Stalinin propagandan uhriksi keväällä 1943. Mutta se että sotilastiedustelumme ei havainnut sitä ristiriitaa mikä vallitsi Saksan n. 700 000 miehen ja Neuvostoliiton lähes 6 miljoonan miehen sotatappioiden välillä (kaatuneet + kadonneet) on hämmästyttävää. Kai Paasosella sentään oli käsitys siitä että Saksan ja NL:n väestösuhde oli sittenkin vain 1:2? Ts. Stalin ei saanut menettää kuin tuplasti sen määrän tykinruokaa Hitleriin verrattuna.

    Oliko Paasonen niin hupsu että kuvitteli todellakin Stalinilla olleen "rajattomat resurssit"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saksalaisten tappioista ja tuotantoluvuista hieman suuntaa antavaa listaa:

      Statistics, numbers and losses

      http://www.feldgrau.com/stats.html

      Production Stats on German AFVs 1938-1945

      http://www.feldgrau.com/afvstats.html

      Production Stats on German Tube-fired Weapons 1939-1945

      http://www.feldgrau.com/weaprod.html

      Poista
  14. Punertaa marjat pihlajain...

    VastaaPoista
  15. Sotahistoria on mielenkiintoista. Mutta sopii tietysti kysyä mistä syystä niin korostetusti jatkuvasti esillä 60-vuoden takaiset tapahtumat, itsenäisen Suomen täyttäessä kohta 100v. Mahdetaanko Ruotsissa vielä analysoida yhtä intensiivisesti Pultavan taistelua ja Anjalanliittoa y.m.
    Paasosen ja Hortyn Rotulausunnot ovat muistutus siitä, että vielä 40-luvulla laajasti, kansallissosialismin ulkopuolellakin, uskottiin rotujen olemassaoloon ja kykyyn kantaa toisistaan erottuvia henkisiä ominaisuuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viimeisiä sotiamme muistellaan siksi, että niissä ratkaistiin suomalaisten kansallinen olemassaolo.

      Poista
  16. "Luonnostelin kerran novellin suunnittelemaani teokseen ”Kuviteltujen miesten elämäkertoja”. Siinä ”Mannerheim” toteaa: ”Kyllä minun täytyy tapattaa tuollaiset kymmenen – viisitoista tuhatta miestä lisää ennen kuin päästään rauhaan. - -"

    Tannerhan sanoi, että Viipuri täytyy mennä.

    VastaaPoista
  17. Hallamaan, myöhemmin elämässään Ricardo Palma, hauta siirrettiin nyt kesällä Suomen maaperään ja haudattiin korkein sotilaallisin kunnianosoituksin. Ruotsissa Hallamaata on yleisesti pidetty Canarisin, ts. Abwehrin miehenä. Näin asia ilmeisesti myös oli.

    Käkösen kirjoissa on väitteitä, joista on vaikea ottaa selvää. Yksi näistä on Käkösen hurja kertomus, jonka mukaan W. Hilbert (kts. Evl. Terä) olisi syksyllä -44 kirjoittanut Tukholmassa palkkiota vastaan kuitit Suomen jäljelläolevasta aseostovelasta Saksalle (Hilbert olisi sen luultavasti voinut tehdä). Miljardivelka olisi Käkösen mukaan näin säästynyt venäläisten kynsistä. Olen ristiintarkistanut asiaa ja Käkönen taitaa kirjoitella omiaan. Käkönen kehuu myös olleensa toinen suomalaisista, jotka saivat Japanilaisen sotilasansiomerkin, johon kuului jatkuva vuosittainen suuri rahallinen korvaus. Toisen saajan on pakko olla Hallamaa, joka teki paljon tiedustelumateriaalikauppaa japanilaisten kanssa. Jollakin rahalla ne Espanjan tilukset ja investoinnit on maksettu.

    VastaaPoista
  18. Miksi Tapio Tiihosta lainaavat vain amatöörit ammattihistoriotsiat eivät vetoa hänen tutkimukseensa koskaa
    Mikähän täässä on syynä?

    VastaaPoista