Kukkulan kuninkaista
Johtaminen on asioiden aikaansaamista ihmisten avulla.
Vastakohta on tekeminen itse. Kauppakorkeakouluissa aine on monihaarainen,
laaja ja suosittu. ”Business management” on yksi käypä käännös pakkoenglannin
kielelle.
Merkittävä osa tämän verkkopäiväkirjan lukijoista ei pidä
sotien käsittelemisestä. Osa luultavasti hyppää ne yli. Osa yrittää pilkata.
Aihe, etenkin toinen maailmansota ja Suomen osuus siinä,
kiehtoo minua. Eräät kysymykset ovat filosofisia. Mikä lopultakin saa ihmiset
vaarantamaan ja jopa tietoisesti uhraamaan henkensä taistelussa? Suomessa
kuulee hyvin harvoin sitä mielipidettä, että ainakin vuonna 1941 ainoa viisas
valinta olisi ollut karata Ruotsiin hetkeäkään viivyttelemättä. Jotkut tekivät
niin ja jotkut harvat ovat puolustaneet valintaansa julkisesti. Yleisesti
tiedetään vain niin sanotut käpykaartilaiset ja heistäkin vain kaksi ryhmää,
sotapelkurit ja poliittiseen vakaumukseen eli väkevään kommunistiseen
aatemaailmaan vedonneet. Jälkimmäinen ryhmä sai jonkin verran yleistä
myötätuntoa 1970-luvun alussa, mutta ajatus ei oikein juurtunut.
Suomen armeijan kenraalikunnassa eli keskeisissä
johtotehtävissä viime sotien aikana oli joukko vaarallisia raivohulluja. Jos
ilmaus tuntuu ikävältä, sanotaan että maanikkoja. Jos sekin tuntuu turhan
ankaralta, sanotaan sitten että henkisesti tasapainottomia ja toisten ihmisten hengestä
ja hyvinvoinnista oudon välinpitämättömiä miehiä.
Esimerkki menestyneestä kenraalista, jolla oli todella
vaikean miehen maine, oli Paavo Talvela. Hänellä oli taito riitautua useimpien
vastaantulijoitten kanssa. Esimerkki primadonnasta voisi olla Pajari tai
Siilasvuo. He järjestivät lehtimiehet ja kamerat valmiiksi eivätkä totisesti
kätkeneet kynttiläänsä vakan alle, kun kysyttiin, kenen on kunnia. Tietysti
todellinen prinsessa oli Mannerheim itse. Herne painoi patjakerroksen alta,
vaikka makuupaikka olisi ollut Mikkelissä ja herne satojen kilometrien päässä
Kannaksella tai Vienassa. Mannerheimin reaktio oli yllättävän usein vetää tuo
herne nenäänsä. Sotahistoria arvailee tänäkin päivänä useidenkin siirroiksi
naamioitujen potkujen syytä. Useita kirjoja on kirjoitettu aiheesta, miksi
minua kohdeltiin näin väärin. Tunnettuja esimerkkejä ovat Östermanin ja
Öhqvistin muistelmat. Talvela ei itse julkaissut muistelmiaan, vaan kaksi
nidettä julkaistiin toisten toimesta 1976 eli hänen kuoltuaan. Silti kirjan
nimi voisi olla ”Miten olin aina oikeassa”.
Kenraalien riitoja paljon tutkinut tohtori Lasse Laaksonen
ei ole (esim. ”Eripuraa ja arvovaltaa, 2004) sanonut aiheesta ainakaan
viimeistä sanaa. Selvittäessään herrojen toimia ja tulehtuneita välejä hän
mielestäni unohtaa välillä sodan ja liiketoiminnan johtamisen yhden
perussäännön: suurin loogikko on todellisuus. Tapahtumilla on musertava
vaikutus. Valitusoikeutta ei ole. Sanoakseni asian tekotieteellisesti:
kontingenssit vaikuttavat aina. Vähemmän hienosti sanottuna kontingenssi on
suunnilleen sama asia kuin satunnaisuus ja epävarmuus. Tästä voi muodostaa
sievän kehäpäätelmän. Hyvä johtaja on se, joka on nopein kääntämään takkinsa,
reivaamaan ja luovimaan vallitsevien tuulten mukaan. Sodassa ja
liiketoiminnassa on täysi aihe kavahtaa periaatteen miehiä ja naisia.
Tässä asiassa Mannerheim ja Kekkonen ovat kuin kauan
kateissa olleita kaksoisveljiä. Vaikka molemmat tunnetaan nyt historiassa jo
tapahtumahetkellä vanhentuneista ajatuskaavoistaan ja despootin otteistaan,
molemmat olivat epätavallisen nopeita ottamaan huomioon muuttuneet olosuhteet.
Molemmat olivat vainoharhaisuuteen asti epäluuloisia myös suhteessa luotettuihin
alaisiinsa.
Vähän tunnettu esimerkki. Kun Mannerheim (ei siis Ryti) oli
varmistanut sotilaallisen yhteistoiminnan saksalaisten kanssa marraskuussa
1940, Suomen armeija oli puolustusryhmityksessä vielä kahta päivää ennen
hyökkäyksen alkamista. Niinpä monikin muistelee loputtomia marsseja sekä sinne
tänne että edestakaisin kumina kesä- ja heinäkuun päivinä 1941. Siinä
siirryttiin hyökkäysryhmitykseen. Mannerheim ei luottanut ennen siihen, ettei
Saksa tee jälleen oharia ja jätä suomalaisia selviytymään Neuvostoliitosta omin
neuvoin. Toinen kauhuskenaario olisi ollut suomalaisten hyökkäyttäminen
Leningradiin, ja se olisi ollut itsemurha. Vaikka puna-armeija kärsi hurjia
tappioita Saksalle, toisen pääkaupungin puolustukseen kapealla Karjalan
kannaksella sillä olisi riittänyt kohtalokkaan paljon väkeä ja rautaa silloin, sodan
alkuvaiheessa. Joten suomalaiset hyökkäsivät viekkaasti Laatokan taitse Syvärille
– miksi, se on vieläkin hiukan epäselvää.
Alussa oleva suppea määritelmä johtamisesta on kohtalokkaan
vajaa. Tuo vajaus tulee näkyviin selvimmin sodassa. Ihmisten avulla – millä hinnalla?
Suomen sodissa hyökkäys 1941 alkoi hyvin suuren yksimielisyyden vallitessa
talvisodassa menetettyjen alueiden valtaamisena takaisin. Sitten se jatkui ja
pitkittyi. Jouluna oltiin Petroskoin takana Karhumäessä ja Poventsassa. Hinta
oli enemmän kaatuneita kuin koko talvisodassa.
Sota-ajan kirjoituksissa ja muistelmissa puhutaan
silmiinpistävän vähän henkilötappioista eli ihmisten kuolemisesta. Mainintoja
alkaa näkyä tiheämmin loppusotaa kuvattaessa eli vuoden 1944 taisteluista.
Vielä nytkään, lähes 70 vuoden kuluttua, ei pidetä sopivana
kirjoittaa ”miesten tapattajista”. Ei minullakaan ole siihen uskallusta.
Viittaan vain siihen, että hiukan alempia upseereita
nuhdeltiin ja jopa erotettiin liiasta pehmeydestä. Miesten mielipiteen
kuuntelemista pidettiin ”törkeän epäsotilaallisena”.
Luultavasti joukon viisain, Heinrichs, ilmaisi ongelman
sanomalla, että sotilaan on noudatettava käskyä eläytyen ja sen antajan
tarkoitusta etsien, vaikka käsky olisi epäviisas. Käskyn antamiseen asti saa
keskustella eli väittää vastaan, sen jälkeen se on myöhäistä ja väärin.
Perustelu on, että se on vastuussa, joka käskee.
Olen jotenkin ymmärtänyt, ettei blogisti oikein diggaa A.F. Airoa. Onko näin?
VastaaPoistaEntäs eversti Valo Nihtilä - huippumies kaiketi?
Ei ole näin. Kirjoitan tästä.
PoistaHyvä, rohkea ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Nämä asiathan ovat usealle suomalaiselle (ja erityisesti jälkipolville) tabuja kun kaikki käsitellyt henkilöt ovat historian valossa sankareita- hyvä, ettei aseteta kaikkia jalustalle vaan huomioidaan elämän raadollisuus ketään erityisesti sormella osoittamatta.Itse kuulin vastaavia juttuja "miesten tapattajista" suoraan edesmenneeltä isältäni, joka oli hänkin osaltaan mukana noissa tilanteissa rivimiehenä. Nimiäkin on muistissa, mutta vaikka olisi uskallusta :), ei taida palvella kenenkään etua- vaikea asettautua tuohon käskijän rooliin tuntematta koko tilannekuvaa niin kentällä kuin esikunnassa. Kova oli hinta, tehdyt virheet ml!
VastaaPoistaKäpykaartilaisten kaksi ryhmää...
VastaaPoistaMihinköhän käpykomppaniaan kuuluivat ne birgerit, jotka kotirintamilla piirtelivät tarjottimia muiden paukutellessa pyssyjä etulinjassa.
Ei heitä korsuihin olisi haluttukaan, hyvä kun pysyivät kaapeissaan.
Mitähän isäni olisi tuumannut, jos kranujen lomassa läski ja lotina olisi poteroon tarjoiltu enkelein koristetulta tarjottimelta, joka nykyisin taiteeksi mielletään.
En ehtinyt kysyä.
Tämä on tukevampaa ja epämukavampaa tekstiä kuin Tuntematon:
VastaaPoistahttp://nettiradiomikaeli.internetix.fi/mikaeli/arkisto/kulttuuri/kuivalainen/sotavuodet.htm#1
"..Sotaoikeudessa
Eräänä päivänä vääpeli ilmoitti minulle, että seuraavana päivänä minä joudun sotaoikeuteen törkeästä esimiehen aseella uhkaamisesta. Oikeusistunto alkoi kello kymmeneltä. Minä ajattelin, että paljonkohan mahdan saada linnaa. Tuomarina oli everstiluutnantti ja syyttäjänä kapteeni. Kirjurina oli kersantti. Meitä rikollisia oli monia. Tuli minun vuoroni astua sisään. Eversti kysyi minulta, miten korpraali on uhannut pistoolilla esimiestä, se on törkeä rikos. Minä selitin, että komppanian päällikkö uhkasi ampua minut, kun laskin alamäessä suksilla hänen ohitseen. Eversti sanoi, että te olette vielä saanut natsan taisteluista ja olette kunnostautunut taisteluissa. Kapteeni rupesi selittämään, että sellaisia ne ovat. Eversti sanoi, että en ole kapteenilta kysynyt mitään, kapteeni vastaa sitten kun kysytään. Eversti sanoi, että tästä tulisi teille kova tuomio, jos tuomittaisiin kirjaimellisesti sotaväen rikoslain mukaan, mutta eihän meidän sotammekaan ollut normaalia. Hän tietää, mitä sota on. Hän oli maailmansodassa Missejoella etulinjassa. Tätä täytyy nyt katsoa vähän sormien läpi. Minä sanoin, että eikös komppanian päällikköä voisi syyttää ampumisen uhkailusta. Eversti sanoi, että kyllä, mutta se ei teidän tuomioonne vaikuta. Eversti sanoi, että poistukaa. Edelleen minä vapisin, että montakohan vuotta saan linnaa.
Sitten minut pyydettiin kuulemaan tuomiota. Eversti luki kolme kuukautta kuritushuonetta. Vaihtoehtoisesti saatte suorittaa sen seisomalla. Minä sanoin seisomalla. Eversti sanoi, että se on sitten neljänäkymmenenäviitenä päivänä seisottava kaksi tuntia päivässä täysi pakkaus selässä. Minä kiitin. Eversti sanoi, että ei tarvitse, tämä kuuluu hänen velvollisuuksiinsa."
"Aihe, etenkin toinen maailmansota ja Suomen osuus siinä, kiehtoo minua. Eräät kysymykset ovat filosofisia. Mikä lopultakin saa ihmiset vaarantamaan ja jopa tietoisesti uhraamaan henkensä taistelussa?"
VastaaPoistaVoisiko kokeilla yksinkertaisinta selitystä: se on meillä geeneissä. Sellaiset ihmiset ovat menestyneet ja jatkaneet sukuaan, jotka ovat uskollisia laumalleen. Luen juuri kirjaa, jossa on paikallisten sotaorpojen tarinoita, kerrotaan isän kaatumisesta ja sitten omista elämänvaiheista. Kukaan noista isistä ei olisi voinut paeta rintamalta. Sehän olisi ollut suuri häpeä vaimolle, lapsille, kolmanteen ja neljänteen polveen. Kotikylään ei olisi ollut paluuta. Voihan sitä selittää empatiallakin, siis kavereita ei jätetä pulaan. Joskus kysytään, miksi ihminen haluaa elää. Geeneissä sekin on, eikö elämänhaluton ihminen ole looginen mahdottomuus. Sukupolvi, pari menee kituen, mutta stoppi tulee aika pian.
Luin pari kirjaa nälkävuosista 1865 ja 1695. Toisessa sanottiin, että nälkää näkevästä perheeestä kuoli yleensä ensimmäisenä isä. Se on miehelle helpoin ratkaisu, mutta voi siinä olla muutakin, lapsille jää mahdollisuus jatkaa sukua, ainakin joksikin aikaa. Sodassa oleva mies on ihan eri mielentilassa kuin rauhantöissä oleva, luulisin, että kuolema ei pelota samalla lailla - ja sitten ainakin pelko ja kärsimys loppuu.
Vuonna 1939-1944 jokainen taistelutehtavaan lahtenyt mies pelkasi ja pirusti. Jos ei pelannyt oli pahasti sairas ja hoidon tarpeessa.
PoistaUpseeri ja herrasmies - aliupseeri ja sika, tavattiin meillä Rauk:ssa sanoa, tuo herrasmiesupseeri kun oli silloin elokuvana suurta huutoa.
VastaaPoistaHävettää oikein muistella, että olin Pansion sotasataman kaijalla se alik., joka teki uusille innokkaille matruuseille sellaisia tervehdyksiä kuin Adolf pruukasi tehdä, vähän niinkuin morjens.
Nyt jos kutsuntoihin joutuisin, kehuisin kuinka haluan välittömästi tappaa mahdollisimman paljon vihollisia, ottaisin vielä linkkuveitsen sinne mukaan: "Kaikilta vaan nirri pois ja sukkelaan, eihän tämä mitään vihervasuri touhua ole, vai kuinka?" - Murisisin vähän , että tekisin lautakuntaan suuremman vaikutuksen.
"Tapahtumilla on musertava vaikutus. Valitusoikeutta ei ole. ... Hyvä johtaja on se, joka on nopein kääntämään takkinsa, reivaamaan ja luovimaan vallitsevien tuulten mukaan. Sodassa ja liiketoiminnassa on täysi aihe kavahtaa periaatteen miehiä ja naisia."
VastaaPoistaMainiosti ilmaistu.
Myös politiikassa pariaatteet ovat vaarallisia jos toki myös harvinaisia. Darwinin mukaan parhaiten eivät pärjää vahvimmat tai edes älykkäimmät vaan ne, jotka ovat ketterimpiä sopeutumaan.
Suuri opportunismin ylistys itseasiassa. Ja käytännön testein oikeaksi havaittu.
Yleensä olen Matiaksen kanssa asioista samaa mieltä, niin tässäkin periaatteessa, mutta korjaan sen verran, ettei evoluutiossa "sopeutumista" ehkä ihan noin yksilötasolle voi vetää.
PoistaPikemminkin voisi sanoa, että parhaiten pärjäävät ne, joilla sattuu olemaan olosuhteiden muuttuaessa niihin sopivia ominaisuuksia. Sen jälkeen nämä ominaisuudet lisääntyvät jälkipolvissa, kunnes tulee seuraava olosuhteiden muutos.
Elikkäs: jos olosuhteet suosivat opportunismia, niin se taipumus lisääntyy tulevissa sukupolvissa.
JK: "Perustelu on, että se on vastuussa, joka käskee."
PoistaTähänhän saksalaiset yrittivät vedota Nürnburgissa, muttei oikein tehonnut. Ei taida päteä Suomenkaan lakien mukaan, edes sotaväessä?
Miesten saastajista;
VastaaPoistaSuurin miesten saastaja oli Kuhlmey + ilmavoimat ja tykisto. Kun pahamaineinen Talvela lahti Tuulosjoen yli, niin hurja ja pitkakestoinen tykistovalmistelu piti kaatuneitten luvun alhaisena.
Kullervo Kemppinenkin johti tykiston saattoa pahasta kangas-Fikkeristaan.
Jos vielä tarkennamme, ilmavoimien ja tykistön yhteistoiminta jalkaväen kanssa. Sitä ei ollut harjoiteltu juuri lainkaan. Päin vastoin vielä 1944 upseerietiketti edellytti tykistön halveksimista.
PoistaIV armeijakunta onnistui voittamaan tämän vaikeuden Ihantalassa. U-asemassa (Nietjärvi, Impilahti) suomalainen tykistö ampui kranaatteina ja niiden kiloina laskien vielä enemmän kuin Ihantalassa, ja yhtä hurjalla teholla.
Ammuttu kranattien maara kilot kertoo jotain, mutta monasti kovin vahan!
PoistaJos ammuttu maara ja kilot ratkaisisivat niin Neuvostoliitto olisi voittanut 10-0.
---
ESIMERKKI: 9.7.1944 venalainen 115 AK meni heittamalla yli Vuoksen. Itse Stalin antoi 11.7.1944 puolelta yolta kaskyn Govoroville siirtya Kannaksella puolustukseen (Ohto Manninen; Kuinka Suomi valloitetaan).---
Vuoksen helppo "yliheitto" oli suuri ihme Stalinille ja suopmalaisten tykistotuli oli niin huonoa hyokkaajaa vastaan, etta Govorov sai luvan jatkaa Vuosalmella. Vasta kun Raskaspsto 14 (Panssariprikaatin-raska-psto) tuli Ihantalasta ja asiat pantiin uusiksi mm. tj-paikka OSKU perustettiin, silloin alettiin nahda, missa on lihavia kohteita. Siis ei pelkastaan ammuttu, vaan ammuttiin sinne minne piti!! Tasta oli kai kysymys Ayrapaan ja Vuoksenrannan rajallakin 12-15.7.1944 !? -- Lucander oli toimitusjohtaja Ihantalassa, siis tj joka jakoi kaikkien pstojen tulta. Vuosalmella toimitusjohtaja oli M (jakoi kaikkien pattereitten tulta tarpeellisimmille kohteille).
VastaaPoistaMiehiä olisi ollut huono kuunnella kun kielikin oli eri, tai kaipa Kadettikoulussa jotain pakkosuomeakin oli? Onkohan Dragsvikissa?
Suojeluskunta sentään säilyi aitosuomalaisena. Munasilleen sen tosin riisui Väinö Tanner heti alkuunsa RKP:n ja kansainvälisen yhteisön ilkkuessa 16.5.1926. Sisäistä internationaalista liberalismia ja sosialismia vastaan perustetut marssirivistöt tekivät hunööriä sosialisti pääministeri Tannerille, olikohan Relander reissussa. Sopivasti ? Vaan oli suojeluskuntalaisuus upeata kansalaisyhteiskunnan liikettä, ihan itteänsä kolmatta sektoria, millä termillä nykyherttaiset pehtorimme puuhamaita nimittävät. Ja sitten suitsivat luparallilla, avustuslahjonnalla ja viimein tukkivat veronkiertosyytöksin jokaikisen vihantaraon.
Kiitotiemaksu meillä jo onkin. Ilmankos Jutta Urpilainen panee pöytään 200 miljoonan riskiosuutta ja markkinatoimijat 800. Sitten isketään lapio maahan. Rahat saadaan takaisin Finavian lentokenttämaksuista. Samaa esitetään tavallisille teille, lisäherkkuina Jorma Ollilan uudet digiboksit rekisteröimässä ajeluita. Siirtyy tämäkin lohko markkinatalousaikaan.
Näillä kurotaan kiinni sitä kestävyysvajetta. Asfalttia levitetään ja siltaa korjataan ministeriön haluamissa suunnissa, mutta käyttäjä maksaa. Portugalissa nyt 2013 eivät aja Euroopan Investoinrahaston puomiteillä vaan viereisillä vanhoilla ja ilmaisilla. Pitäisikö taas kerrata miksi et omista valtion obligaatioita ? Ne pantiin suoraan pankkeihin, rahat tvh:oille yltympäri Eurooppaa. Urakoitsijoilta rahat kiertävät seutujen "alueiden" väelle. Nämä nostattavat talojaan ja niiden hintoja "arvoa". Where is the beef. No siinä ettet joutunut säästämään kulutuksesta obligaatioon, vaan seutu kukoisti kulutuselossaan ja sai kuin lahjaksi vielä uutta tuoretta rahaa pankkien kirjoittaessa pankkitilirahaa samaa pikatahtia kuin uusia valtion obligaatioita pinottiin holviin. Sinun sivuuttamisesi johti sinun vaurastumiseesi, sillä onhan lentokenttätie hotellirannalle elintasoa ? Euroopan pankkien usuttamisesta valmistamaan rahaa kuin sotaoffensiiveihin à la Delorsin & kumpp. , kumpuaa eurokriisi.
Tieosuuksien jatkoksi kaupalle pannaan sairaaloita, vanhainkoteja ja koko sote-auttamiskenttää. Asiahan on jo hyvässä vauhdissa. Selvyyttä haetaan kuntaliitoksilla ja uuden normaalitilanteen selkouttamisella. Nykyinen vero- ja asiakasrahan vyyhteytyminen kammataan leteiksi mehiläisille ja caj makeloiden ketjulle. Pohjatasot hoivalle määrittelee ja maksaa kunta/ministeriö. Lisää saa omalla rahalla. Omaa rahaa saa myymällä omaisuutta kuten perinnöksi ajatellun kesämökin ja asunnon. Tässä kohdin tasa-arvoJutta ja ay-möhöt pääsevät laulaa höröttemään työväentalojen nostatussukupolvien kiukkumarsseja. Ja porvarithan eivät koskaan pane hanttiin kun innovaatioita tulee "pankki" ts. finanssi-tase-talojen keksintö- eli ,suomisovellutuksina, pakottamotaloista.
Näillä se Katainen kirii kiinni aikaa myöten 4, 7 prosenttia 10 mrd euroa kestävyysvajeesta. Siitäkään ei tarvihe laajemmin kansalle virkata, törkeätä nöyryyttä äänestysrahvaan edessähän moinen asioiden perkuu olisikin. Ihan hyvin riittää päivähoitoasian kääntely ja turhien kuntatöiden listaaminen tuomaan 10 mrd ! Jukka Sjöstedt
Miesten saastaminen:
VastaaPoistaIhantalassa ja Vuosalmella tykisto saasti miehia kiitettavasti. Siiranmaessa ja Ayrapaassa ei Ehrnroth saanut samaa ulos tykistostaan, vaan miehia tapatettiin jatkuvilla vastahyokkayksilla .
Miesten saastaminen ja Suomen pelastus Ayrapaan ja Vuoksenrannan rajalla:
VastaaPoistaOssian Peltola perusti kielloista huolimatta tulenjohtopaikan Sintolan harjulle. Silla lienee ollut arvaamattoman suuri merkitys. Suomalaisilla oli paaasiassa vain loppuunkulunut II/ JR 49 tukkimassa Vuosalmi-Antrean tien lapimenoa. Suomalaisten joukot olivat hajonneet jo useaan kertaan. Venalainen tunki kuluneella divisioonalla kohti Antreaa ja heitti uuden divisioonan viela peraan. - Taytyi sita apua tulla taivaalta ja paljon.
Matti Koskimaan kirjasta, Murtajan tykistö, voi lukea lisää:
Poistahttp://www.tampereentykistokilta.fi/vuosalmi1944.html
http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Koskimaa
Murtajan tykistö. 2. divisioonan tykistön taistelut 1941-1944 (1994)
Tahan kirjasarjaan kuulunee myos 6-osainen Jatkosodan Historia, josta loytyy tarkimmat yksityiskohdat suomalaisten joukkojen hajoamisista yms.
PoistaKyllähän nuo "paraatikenraalit" pitivät huolen siitä että prenikat menivät oikeaan jakoon. Eihän pätevistä miehistä saa värikästä kirjaa.
VastaaPoistaHersalo oli koko sodan ajan 15.divisioonan komentaja, jossa muutenkin ei komentaja vaihdoksia juurikaan ollut esim. rykmenttien johdossa tai tykistön puolella. Ilmeisesti tulivat hyvin toimeen keskenään? Hiitolan, Änkisalon ja Kilpolan alueiden vaikeat taistelut hoidettiin hyökkäysvaiheessa, vaikka Armeijakunta laittoi kapuloita rattaisiin koko ajan. Kesän 1944 taisteluissa divisioona ei kokonaisuudessaan joutunut kovimpia iskuja vastaanottamaan, mutta ne 15.divisioonan osat jotka muille alistettiin, suorituivat kovistakin paikoista hyvin (mm. majuri Hänninen sai Mannerheim-ristin).
Ei muistettu Hersaloa korkeilla kunniamerkeillä. Hersalo ei tehnyt uraansa kabineteissa, vaan suojeluskunnassa. Olisiko siksi juuri tarttunut matkaan maalaisjärkeä, josta sitten sodan aikana oli enemmän hyötyä kuin salonkikelpoisesta seurapiiridiplomatiasta?
Terv.
- VH -
Tässäpä aiheellinen lisäys!
PoistaEikos Kylma-Kallen preniokan perusteluissa ole maininta miesten saastamisesta?
PoistaSen verran vielä Hännisestä haluaisin kirjoittaa, että JR57:n komentaja eversti Valkama vaihtoi kapteeni Hännisen II/JR57 pataljoonan johtoon 1941 hyökkäyksen alkaessa. Syynä vaihtoon oli aiemman komentajan tekemät virheet, ja ymmärtääkseni hermoilu tosipaikan edessä. Sen vaihdon jälkeen Hänninen ei vaihtanut yksikköä, vaan yleni majuriksi ja komensi pataljoonaansa sodan loppuun asti. Hänninen oli ainoa pataljoonatason komentaja, joka pysyi saman yksikön komentajana koko sodan.
PoistaHeinäkuussa 1944 Hänninen tuli viimeisten joukossa Kylä-Paakkolasta yli Vuoksen toiselle puolelle. Tuosta vetäytymisestä hän teki itse ratkaisun, kun tehtävä sillanpäässä kävi mahdottomaksi. Mannerheim-ristin perusteluissa kyllä lukee, että vasta vetäytymiskäskyn saatuaan olisi komentaja tuonut joukkonsa yli Vuoksen ja ryhmittynyt vastaiskuun Vuosalmen puolella. No, silloinhan armeijakunnan ja divisioonan komentajat vielä väittelivät, että pidetäänkö sillanpäätä vai ei.
15.Divisioonaan tuli 2 kpl Mannerheim-ristejä, Hännisen lisäksi hänen pataljoonasta komppanianpäällikkö ltn Timo Koivu (haavoittui Kylä-Paakkolan harjanteilla) sai tuon kunniamerkin.
Sodan jälkeen reilun vuoden asekätkennästä istuttuaan Antti Hänninen aloitti uuden uransa pankinjohtajana.
Terv.
- VH -
Saksassa koulutettujen jääkäreiden merkitys joukkojen johtajina on ollut Suomen 1900-luvulla käymissä sodissa suuri. Taisi olla juuri Kemppisen blogissa linkki Veli-Pekka Lehtolan nettikirjaan Kurt Martti Walleniuksesta, jossa on näinkin rankka arvio jääkäriyden vaikutuksesta:
VastaaPoista"Nuorten jääkärien kokemattomuus esikuntatyössä ja suurten joukkojen liikuttelussa
oli kieltämätön tosiasia; nopeat ylenemiset korkeille virkapaikoille synnyttivät
aseman ja osaamisen välisen pätevyyskuilun. Monien tutkijoiden mielestä se vaikutti
Suomen armeijan toimintaan vuosikausiksi eteenpäin. Ilmeisesti se, että he “saivat
hyvin nuorina hyvin paljon”, aiheutti myös sitä suhteellisuudentajun vääristymää, joka johti joitakin jääkäriupseereita vuosikymmenen lopulla jopa aktiivisesti kaavailemaan sotaa Neuvostoliittoa vastaan."
Ei taida olla tilastoa oliko "ryssänupseereiden" ja jääkäritaustaisten välillä eroa miehistötappioissa.
"Eräät kysymykset ovat filosofisia. Mikä lopultakin saa ihmiset vaarantamaan ja jopa tietoisesti uhraamaan henkensä taistelussa?"
VastaaPoistaLähtökohtana voisi usein olla se, että vihollinen saattaa ampua ohi, mutta omat eivät koskaan.
Viimeinen sysäys on epä-älyllinen ja sivistymätön usko joidenkin toisten antamien määräysten totuudellisuuteen ja oikeuteen, mikä taas perustuu pitkälti murskattuun lapsuuteen autoritaarisessa, väkivaltaisessa ja militaristisessa ympäristössä.
terveisin ei-sotapelkuri MHI, koska syntyi vasta myöhemmin ja jonka isä pelkäsi raunioiksi pommitettavassa Hannoverissa
Mannerheim kertoo muistelmissaan, että hän ehti Tampereen valtauksen aikana käydä Kannaksella tutkimassa tilannetta Viipuria silmällä pitäen. Junat eivät ainakaan kulkeneet, joten matka ilmeisesti tehtiin henkilöautolla.
VastaaPoistaJohtaja halusi olla varma Viipurin valtauksen onnistumisesta riittävän nopeasti Tampereen jälkeen. Tuloksen tiedämme.
Karttoja katselee Kunnaksen Ilkka
Viipurissa johti Löfström, joka on toistaiseksi viimeinen Mannerheimiin arvostellen suhtautunut kenraali, Venäjän armeijan virkaiässä tätä vanhempi. Ja jostain Aarne Sihvo sai Mannerheimin vihat. Sihvo johti Ahvolan taisteluja, joita on kuvattu ikäviksi.
PoistaHuoli oli tietenkin katkaista peräytymisreitti Pietariin.
Heh, heh! Vaikka Nokia kaatuisi ja koko maailma muuttuisi kertalaakista, niin blogistin ajatukset harhailevat aina vaan Paavo Talvelassa, Heinrichissä, Öhqvistissa ja Östermanissa!
VastaaPoistaKemppinen on parhaimmillaan kirjoittaessaan sodasta ja etenkin hulluista. Kemppisen juttuja seurataan ja vatvotaan muillakin palstoilla.
Poista<a href="http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=5257&sid=f1f1a9637426a9373e1e4824965c30f6&start=45>http://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=5257&sid=f1f1a9637426a9373e1e4824965c30f6&start=45</a>
Kiitos ja ylistys Kemppiselle näistä jutuista. Nokioita tulee ja menee, mutta sota on ikuista!
Kemppisen juttuja seurataan ja vatvotaan muillakin palstoilla. Onhan se kumma kun linkkaaminenkaan ei enää meinaa onnistua!
Poistahttp://agricola.utu.fi/keskustelu/viewtopic.php?f=10&t=5257&sid=f1f1a9637426a9373e1e4824965c30f6&start=45
Sama vielä lyhennettynä:
http://tinyurl.com/ny3guql
Armeija menenestyi Kannaksen hyökkäysvaiheessa sen takia, että suunnitelman mukaisesti vihollinen tuhottiin, kuten Porlammin motin yhteydessä. Harjoitettiin saksalaisten oikeaoppista strategiaa. Sotaonni alkoi heikentyä ja kuri heltyä kun vihollisen annettiin Itä-Karjalassa mennä edeltä omia menojaan. Menestyksekkään tuhoamistaistelun isä oli kaiketi esikuntapäällikkö Yrjö Hautala.
VastaaPoistaMuistaakseni myös Nihtilä. Itse operaatio ei ollut vain saksalaistyyppinen vaan munnelma von Schliessenin sirpistä, jolla Ranskaan hyökättiin 1914 ja 1940, yksipuolinen saarrostus.
Poista"Suomen armeijan kenraalikunnassa eli keskeisissä johtotehtävissä viime sotien aikana oli joukko vaarallisia raivohulluja. Jos ilmaus tuntuu ikävältä, sanotaan että maanikkoja. Jos sekin tuntuu turhan ankaralta, sanotaan sitten että henkisesti tasapainottomia ja toisten ihmisten hengestä ja hyvinvoinnista oudon välinpitämättömiä miehiä."
VastaaPoistaSama tilanne on ollut kaikissa armeijoissa, kaikkina aikoina. Joskus tällaisia miehiä tarvitaan, tosin ongelmana on löytää se oikea aika ja paikka milloin heidät pitäisi laskea irti valjaistaan.
"Talvela ei itse julkaissut muistelmiaan, vaan kaksi nidettä julkaistiin toisten toimesta 1976 eli hänen kuoltuaan. Silti kirjan nimi voisi olla ”Miten olin aina oikeassa”."
Talvelaa kutsuttiin "kiljuvaksi jalopeuraksi", joka nimitteli alaisiaan nahjuksiksi sekä jaarittelijoiksi silloin kun ei uhannut ammuttaa heitä. Talvela saattoi olla hyvä hyökkääjä, mutta viivytystaistelusta hän ei ymmärtänyt mitään - hänen opeillaan (ei koskaan metriäkään taaksepäin) Aunuksen kannaksen puolustaminen olisi johtanut suomalaisten täydelliseen tuhoon. Onneksi hänen alaisensa (esim. Blick) eivät olleet aivan yhtä rajoittuneita ajattelussaan, vaan antoivat sotaoikeuden uhallakin käskyjä, joiden ansiosta armeija pääsi vetäytymään taistelukykyisenä U-asemaan.
Mitä muistelmiin tulee, niin tuskin yksikään korkeampi komentaja on myöntänyt minkään hänen päätöksensä olleen millään tavalla väärä. Kertojan harhahan on siinä, että onnistumiset johtuvat aina omasta toiminnasta, epäonnistumiset taas pelkureista ja ylivoimaisista olosuhteista.
Kiitos mielenkiintoisesta kirjavinkistä. Nämä kirjavinkit ovat minulle kullanarvoisia. Nykyajan kirjat ovat sisällöltään kovin
VastaaPoistaheikkotasoisia, verrattuna vanhaan hyvään aikaan. Ilman Kemppisen kirja-arvostelua, en olisi heti tarrannut tuoreeseen henkilökuvaan presidentti Relanderista. Vasara taas tönisi minut alkuperäislähteille, eli Relanderin päiväkirjat, 1960-luvulla julkaistut.
Tuskin muualta saa parempaa kuvaa poliittisen pelin todellisuudesta. Jos kansanedustaja ei ole ministeri, niin hän tekee kaikkensa kaataakseen hallituksen, vaikka hallitus olisi puoluetovereiden muodostama. Relanderin kuvaus siitä, kuin Kallio, Sunila, Niukkanen ja muutama muu potkii puoluetoveria nilkkaan, ansaitsi näytelmäsovituksen. Näytelmäsovituksen siksi, koska eihän kukaan jaksa lukea paksuja kirjoja.
Päiväkirjasta löytyy myös huippisotilaiden keskinäinen nilkallepotkimisrinki.
Talvela oli niin suuri henkilö, että hän allekirjoitti Relanderille kunniakirjan talonpoikaismarssiin osallistumisesta.
Kunniakirjaa voi ihailla Relanderin päiväkirjojen sivuilla.
Valitettavasti Talvela ei kirjoittanut omaa totuuttaan Talonpoikasmarssista tai Lapuan liikkeestä. Talvela oli luultavasti merkittävä "rahoittaja".
Ja varmaan panit merkille, että Jutikkalan toimittama päiväkirjat I-II on kuin onkin siivottu laitos.
PoistaHienoa että kiinnitit huomiota. En tiedä mistään päin maailmaa vastaavasa autenttista materiaalia vallan huipulta. Käytännössä joka päivä muistiinpanoja! Ja tärkeätähän ei ole, miten viisaita ja osuvia ne olivat.
Lisävihje: Lauri Ingmanin elämäkerta sisältää ne näkökohdat, jotka Relanderista puuttuvat:
Vares, Vesa (1996): Vanhasuomalainen Lauri Ingman ja hänen poliittinen toimintansa. ISBN 951-0210013
Ingman oli viisas mies, vaikka olikin pappi ja sitten arkkipiispa. Puolue kokoomus. Muistakseni Vareksen kirjasta löytyy selitys, miksi kokoomus piti jopa vasemmistolaista Tanneria parempana kuin Rytiä.
Kirioota vaa Kauhavam poika sotajuttuja, mä ainaki oon kuulolla.
VastaaPoistaMutta..eihän tämä ollut mikään sotajuttu, ei lainkaan!
PoistaNokia ei kaatunut, lyhyt oppimäärä: pörssikurssin kehitys.
VastaaPoistaNokia muuttui NSN:ksi. Verkot ovat myös erittäin vaikea liiketoiminta-alue. Kuka haluaa omistaa näin luotettavaa yritystä?
PoistaNSN päätyi huhtikuussa 2012 Suomen Asiakastiedon ylläpitämälle protestilistalle Mobila Electronics 195 euron laskusta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Nokia_Siemens_Networks/Neutraalius
Sodista, niiden syistä, seurauksista, sankariteoista jne. puhuminen ja kirjoittaminen kuulunee sananvapauden piiriin, mutta miksi säästää ajatuksiaan sitten niinkin omituisessa, edellä mainittuihin tiiviisti liittyvässä siivussa kuten: "Vielä nytkään, lähes 70 vuoden kuluttua, ei pidetä sopivana kirjoittaa ”miesten tapattajista”. Ei minullakaan ole siihen uskallusta."
VastaaPoistaKaipaisin siis perustelua, koska jos on kerran tietoa, niin jonkin epämääräisen uskalluksenpuutteen vuoksi ei ajatuksiaan voine olla julkaisemati? Olisiko siihen plogistilla jopa yleisestä ja totutusta poikkeavaa, valmiiksi pohdittua materiaalia? Joutuisiko tällaisen ääneen aprikoinnista julkisessa tilassa sotaoikeuteen?
Sotien strategiat, joukkojen sijoitukset, ammusten kilomäärät, kuolleitten, haavoittuneiden ja kentille jääneiden luvut, jermuilut sun muutkin tuhannet tuhkat on aika kattavasti käännelty vuosikymmenien kuluessa ja uusia, satoja sotia käyneen (parhaillaan käyvän) ihmiskunnan vaiheiden aikana.
Ilmeisesti ainakin näillä maailmankulmilla on yritetty myös oppia menneistä hirveyksistä tämän pahuuden terapiapenkomisen(kin) avulla, että en siis kielteisesti edelleenkään niistä kirjoittamiseen suhtaudu. Fiktiiviset sotakirjat kyllä ällöttävät joten niille sama.
Kyllästyttää tietenkin hieman kun jo isän kautta sitä joskus tuli lapsen korviin liikaakin, vaikka niin peitellysti, että joskus luuli, että se puhuu vain rakennustyömaista ja niissä tapaamistaan timpurikavereista.