Sivun näyttöjä yhteensä

19. syyskuuta 2013

Insekter, insikter, instinkter



Otsikko tarkoittaa hyönteisiä, tietoja ja vaistoja. Kysymys on Kjell Westön kirjasta ”Hägring 38” lei kangastus 1938.  Puhe on noista kaikista. Vihjaus on sama kuin eräistä edellisistä Westön kirjoista. Westö kertoo suomenruotsillaan historiasta ja ajankohdasta ehkä vielä enemmän kuin asioilla. Nautinto on suuri. Paraskin suomentaja on aika avuton.

Kirja on vuoden merkittävimpiä mutta ei täysosuma. ”Där vi en gång gått” (Missä kuljimme kerran) on Westön paras, vaikka se vyyhteytyy ja hidastuu loppua kohti. ”Gå inte ensam ut i natten” oli sekä mieluisa että mielenkiintoinen, mutta ei selviydy testistäni. Kun ajattelen sitä nyt kirjoittaessani, muistan siitä vain pari paikkaa ja tilannetta.

Testini on epäoikeudenmukainen. Aloin käyttää sitä 50 vuotta sitten kirjoittaessani urakalle elokuva-arvosteluja. Arvelin että se merkitsi jotain, mitä ja miten paljon muistin elokuvasta päivän tai kaksi elokuvan näkemisen jälkeen. Kun olen saanut haltuuni ja niskoilleni yllättävän kuorman, kaikki koskaan kirjoittamani, julkaistut tekstit, huomasin niitä ihmetellessäni kiittäneeni kauan sitten kovin Antonionin elokuvaa ”Auringonpimennys” (L’eclisse). Muistan siitä elokuvasta edelleen pitkiä pätkiä, vaikka en ole nähnyt sitä toiste. Muistan repliikin – Monica Vitti kuulee talosta musiikkia ja sanoo: joku soittaa pianoa; varmaan joku vanha mies.

Näin julmaa on kirjallisuus ja taide. Pitäisi muka kuulla soitosta, onko koskettimien ääressä vanha vai nuori, mies vai nainen. Se on tietysti mahdotonta. Ja silti sen kuulee. Uskottavuus ei alistu fysiikan eikä fysiologian lakeihin.

Westön romaani tuntuu aluksi hyvältä kulttuurihistorian väitöskirjalta. On koottu suurta asiantuntemusta käyttäen ja taitoa osoittaen kuvia, näkyjä, tunnelmia ja tapauksia Helsingistä vuodelta 1938. Ihmiset ovat uskottavia, ihmissuhteet kiinnostavia, taustatunnelmat ja tunnot hienoja, ja rytmitys on selvästi bluesia.

Mieleeni tulevat Waltarin sotaa edeltäneet Helsinki-romaanit. Niitä on monta. Suuri illusioni, Isästä poikaan, Surun ja ilon kaupunki. Ne ovat rakenteellisesti holtittomia. Ensimmäinen todellinen täysosuma onkin Helsinki-romaani ”Kuka murhasi rouva Skrofin” – poliisiromaani.

Noiden kirjojen lukeminen – en suosittele sitä urakkaa – on kertomus taikasauvan löytämisestä. Se löytyy, katoaa välillä, löytyy taas, ja lopputulos on ensin Sinuhe, sitten Mikaelit, joita edelleen pidä Waltarin hienoimpina kirjoina aivan niin kuin toiset pitävät Turmsia tai Angelosta.

Taikasauva tarkoittaa, että joskus romaani (ja elokuva) lakkaa olemasta sommitelma eli siis keinotekoinen tuote, artefakti. Lukijalle (katsojalle) kaikki on totta, väistämätöntä ja saumatonta kokonaisuutta kuin oma uni, unennäkö. Jokainen ymmärtää tämän vertauksen. Jokainen on herännyt unestaan sydän takoen, hiessä, kauhistuneena. Sellaista tapahtuu myös täällä, vaikka uni on todistettavasti puhdas ”mielikuvituksen” tuote, kuten romaanikin. Käytän lainausmerkkejä, koska päässä tuntuu olevan myös kondensaattori – jokin varastoi energiaa.

Olen pahoillani siitä, että kirjallisuudesta on tullut kilpaurheilua ja vielä kontaktilaji. Pidän Westöstä kirjailijana ja ihmisenä. Soisin hänen menestyvän jatkuvasti. Luulen että tämäkin kirja saa erittäin kiittäviä arviointeja ja paljon lukijoita. Silti sanon, että tällä kertaa työskentely vakuuttaa enemmän kuin valmis työ ja että lukiessa ihmettelee, mistä ladulle on tullut vettä.

Se on selvästi taiteellinen ratkaisu, että päähenkilöt, asianajaja ja hänen konttoristinsa, on jätetty kasvottomiksi, vaikka suuri osa kirjaa kerrotaan heidän kokemanaan, pään sisältä. Molemmat ovat varmaan tietoisesti henkilöhahmoina epätyypillisiä. Tarina ei muutoin toimisi. Mutta paino on henkilöiden ja siis valtioiden sisäisen rapautumisen etenemisessä, ja kuvauksen mielen pettämisestä ovat hienoja – rouva Wiik tuntee lopulta olevansa täynnä näkymättömiä hyönteisiä.

Kyllä, näkymättömät hyönteiset sikisivät Euroopassa ja vaikuttivat enemmän kuin järkeen vetoavat perustelut ja syyt.

Itse luen mieluummin melko hyviä kirjoja kuin hyviä. Hyvistä kirjoista joudun suunniltani ja lukemani häiritsee minua ja elämääni viikkokausia. Eilen suomensin erään laulun, loppusoinnut ja kaikki. Pääsin kuin pääsinkin siitä irti. En halua suomentaa runoja, koska sanat ja sanaryhmät pyörivät sitten loputtomasti mielessä kuin pyykki koneessa. Ilmiön nimi saattaa olla perseveraatio, juuttuminen.

Historia on nestettä, jossa valo taittuu. Kun otan käteeni noin vuonna 1938 kirjoitetun ajankuvauksen (Waltari tms.), se ei tunnu aidolta. Parempi on vuonna 2014 luettu kuvaus vuodesta 1938. Aivomme ja tunteemme ovat (likimain) tämän vuoden mallia. Menneisyys on meille niin vieras, että meidän on käytettävä järkeämme sen ymmärtämiseen.

Tämän ongelman Westö on osoittanut osaavansa ratkaista.


Jotain historiallisesta romaanista kertoo eilinen televisiouutinen ”erään 1930-luvun urheilukilpailun tuomarivirheestä”. Hiller Tokazierin tuomitseminen neljänneksi 100 metrin juoksussa Olympiastadionin avajaiskisoissa 1938, vaikka hän voitti sen selvästi myös valokuvien mukaan, on yksi tämän romaanin tapahtumista ja varmaan lähes kaikille lukijoille tuntematon. Kysymyksessä näyttää olleen Saksan myötäily ja peittelemätön antisemitismi – tämä Makkabi-urheiluseuran helsinkiläispoika on juutalainen, ja eilen urheiluliitto pyysi julkisesti tapausta anteeksi. Satulassa muuten istui silloinkin ruotsinkielinen valtaeliitti, napamies Erik von Frenckell, jonka varttuneet lukijat muistavat sangen monenlaisista yhteyksistä.

31 kommenttia:

  1. Taisi olla Abraham Tokazier se juoksija; Hiller on enempi musiikkimiehiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä se muusikko ole edes Hiller vaan Hillel.

      Rauno Viita

      Poista
  2. Hiller Tokazier on muusikko, juoksija taisi olla Abraham. Samaa sukua varmaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei minulla järki päätä pakota. 1938 spurtannutta väkeä on nykyisin liikenteessä vähän. Hiller T. mainitaa Westön kirjan kiitoksissa.

      Joka teistä lukee asiantuntemuksella Westön teoksen, voisi kertoa minullekin, onko keskeinen henkilöhahmo juutalaisuudestaan syvästi tietoinen Yogi Jari kukaties muokkautunut erään Kaisaniemenkadun kauppiassuvun kuosista.

      Poista
  3. Voittaja kultatuoliin jaa hhopp!

    VastaaPoista
  4. Erik von Frenckelliltä kysyttiin kerran, että minkälaista se oli olla Tabe Sliorin kanssa.

    Lievästi ruotsalaisittain murtaen Erik vastasi, että se oli elämäni suurimpia munauksia, mutta munieni suurimpia elämyksiä.

    VastaaPoista
  5. Kun luin tämän "kirja/kirjailija-arvion" sain vahvistuksen epäilylleni, että syy siihen, miksi en pääse Kjell Westön kirjoihin niin sanotusti "sisälle" on se, kun ei voi lukea alkukielellä, tässä tapauksessa ruotsiksi kun ei osaa ruotsia; edes sitä "suomenruotsia". Harmittaa kovasti sillä olen pitänyt Westöstä jo haastattelujen sekä erilaisten kirja-arvostelujen perusteella kovastikin.

    Leijat Helsingin ylläkin piti jättää kesken vaikka koko ajan tajusin kuinka kirjailija on asiaansa perehtynyt toisin kuin kollegansa Jari Tervo (häntä en myöskään kykene lukemaan, mutta toisista syistä) joka syytää tekstiä kuin uutisvuodoissa vitsejä; tosta noin vaan hyllyvää läskiä ilman luita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama juttu, Tervon suhteen! Ei ehkä haittaisi pienen tauon pitäminen. Tämänsyksyinen uutuus lähinnä nolostutti lukijaa.
      Uutisvuodossa nokkelointi taitaa viedä mieheltä voimat. Ja vielä: Raamatun lattialle nakkaaminen tv-ohjelmassa kertoo paljon. Paitsi heittäjästä itsestään, myös ajasta jota elämme. Hei kaikki! Olen Jari Tervo! Heitän nyt Raamatun lattialle, olen rohkea ja suvaitsevainen!

      Poista
    2. Joku voisi perustaa Facebookiin Ryhmän teemalla

      "Heitä Tervo koraani".

      Poista
  6. "varmaan lähes kaikille lukijoille tuntematon"

    Eipä suinkaan tuntematon, olihan asiasta 13.6.2013 kirjoitus Hesarin yleisönosastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, olihan se aikaisemmin tuntematon eli unohdettu. Kemppinen ei kai keittiöremonttikiireiltään ole ehtinyt Hesariaan tarkemmin lukea...

      Ihmettelen kyllä mitä tekemistä v. Frenckellillä asiassa oli, kilpailuhan oli paikallisten seurojen eli HKV:n ja Poliisivoimailijoiden järjestämä.

      Vitsihän tässä on että jos ei katso tapausta tämän päivän "Löydä kuvasta antisemitismiä, mielummin vielä natsimallista, ja muutenkin selvää natsisuuntautuneisuutta!" -näkökulmasta - ellei jopa tirkistysaukosta - niin kyseessä saattoi aivan hyvin olla vain harvinaisen selvä - kiitos kuuluttajan perspektiivin ja onnistuneesta ylävinkkelistä otetun valokuvan - muttei silti mitenkään poikkeuksellin inhimillinen tuomarivirhe - maalikameraa ei ollut - tai jos maalituomarit näkivät järjestyksen oikein mutta muuttivat sen, syynä saattoi olla muukin syy - kuten esim kiihkosuomalaisuus vastaan ruotsalaisuus tai pelkkä tietyn miehen suosiminen.

      (Jos joku keksii väittää ettei noin törkeä tuomarivirhe ole mahdollinen, niin hän ei ole koskaan seisonut maaliviivan kohdalla - ja jos joku ihmettelee miksei muista vastaavista tapauksista kerrota urheiluhistorioissa, niin hän ei ole ymmärtänyt että ne eivät ole mahtuneet siihen ihanteelliseen kuvaan joka on ollut vallalla. Ulkomaaalaiset tuomarit ovat toki voineet tunaroida tai juonia ja ruotsalaiset tai muut urheilijat harrastaa likaista peliä tai sikailua radalla jne...

      Poista
  7. ..vaiko Hillerin sijaan Hillel

    VastaaPoista
  8. Hyvä että virhe tuli korjatuksi vaikkakin näin pitkän ajan kuluttua. Voitto sille jolle se kuuluu ja häpeä sille joka vääryydellä itselleen kunniaa on saanut. Urheilussa jalo kilpa pitää pitää puhtaana ja leikkimieltä ei saa jättää kentältä. Meinasin sanoa että ei saa jättää pukuhuoneeseen mutta muutin mieleni viime hetkellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virhettä ei korjattu. Tulokset siis jäivät voimaan. Suomen Urheiluliitto pyysi vain anteeksi.

      Poista
    2. Hiller jäi siis neljänneksi!
      Makkabi-seuraa edustanut Israel Baran oli 50-luvun alussa Suomen parhaita satasen juoksijoita, kuului Suomen kisajoukkueeseen olympiakisoissa 1952.

      Poista


  9. Pentti Kouri teki samaa kuin Mandatum. Möi valtionyhtiöitä ja 20 perheen yhtiöitä Merrill Lynchin Lehman Brothersin ja muiden kera kansainvälisille rahastoille ("amerikkalaiset eläkeläiset") ja kotimaisille kuten eläkeyhtiöille ja säätiöille, myös itse organisoimilleen sijoitusrahastoille. Isoista palkkioistaan ja treidaamisesta, kauppavekslaamisesta, momentumista eli fiilispohjaisesta kurssinoususta rikastuva Pentti ja veljensä Pekka sanoivat "minkä helvetin tähden kaiken pitäisi aina mennä vanhalle rahalle ?"

    Stephen Elopin 18 miljoonaa ,jättilottopotti tasoa, ovat ansaitut. Toteaisin että Suomeen jäävän NSN johtoryhmässä ei ole yhtäkään suomalaista vaikka on kissojen ja koirien kanssa haettu.
    Nokia Solutions and Networks nimellä Siemens kauppojen jälkeen
    jatkavaa yhtiötä toimitusjohtaa kohta viidettä vuottaaan intialainen Rajeev Suri. Johtoryhmä, executive board, sirottuu ympäri maailmaa. Surin toimipaikka on Espoo. 14 hengen johtoryhmässä ei siis ole yhtätäkään suomalaista.Ainut suomalaiskalskahtava nimi on Eva Elmstedt,hänkin ruotsalainen.

    Björn Wahlroos tiesi tämän jo vuosikausia sitten. Olin kuulemassa.Yleisötilaisuus Vanhalla. Wahlroos sanoi yhteiskunnan harhauttavan nuorisoaan opinto-ohjelmilla ja lupauksilla työstä ja palkasta valmiuksiensa kehittämisestä annettujen piirustusten mukaan. Nyt siis lisävuodella istumista peruskoulupulpetissa. Pöyristyttävää ristiinnaulitsemista.

    Opiskellahan kuuluu, himottaa suorastaan esimerkiksi vieheiden vuolijaksi ja värittäjäksi, auringon ja rantakasvillisuuden vinkkien mukaan. Että sellaista johdannaista omasta päästä ja opista.Sovellettavissa Talvisodassa ja elinkeinokilvassa ostavan yleisön voittamiseksi.

    Sivistys on itsensä tekemisesta omien riitinkien mukaan ja sitten taas seuraavien. Ei tulla pyydystetyksi sätkyttelemään työvoimayksikkönä, olivat IhalainenPekkarinenKiuruVirkkunen miten ihmeellisiä oksistajia hyvänsä. Vanhanaikainen sivistys oli perinneviisauden kuten kansansatujen ja lorujen ja vanhempien työtaitojen ja sisun esikuviksi vaistoamista. Kuka sitten jossakin yliopistossa itsensä vaaransi, ei hänkään ammattityöläisyyttä itsessään hionut, vaan taitoja nauttia elämästään luontaisten kykyjensä herättämänä, ja niiden suunnissa soittaen ja lukien ja seurustellen. Ei luulisi käyneen ylivoimaiseksi oivaltaa. Malli on silmissäsi, NSN:än johtoryhmässä.

    Iloitsen näistä JK:n viimepäivien sielukkaista luotauksista ja ymmärrän mistä herkkyyksistä aikaansaajamies rakentuu.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  10. Se on Hillel eikä mikään näätäeläin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos olisi tykkäysnappi, niin painaisin. Nyt painui mieleen, että se Hillel eikä mikään hilleri tai sopuli. Hän on varmaan itsekin joutunut korjaamaan etunimeään monet kerrat.

      Poista
  11. Ensimmäisen kerran ihastelin Kjell Westön kieltä teoksessa Isän nimeen, Vådan av att vara Skrake, jossa hän selvittelee pohjanmaalaisen sukunsa juuria. Ehkäpä se kielen rikkaus tulee sieltä? Kirjasta jäi mieleen myös loistava kalaretken kuvaus, joka sai minutkin hieman ymmärtämään tuota monien miesten intohimoa, myös Westön.

    Hägringissä historia ja kieli ovat taas kohdallaan, erinomaista ajankuvaa, ja uusi trillerilajikin tuntui onnistuneelta tuossa pahuuden ajan kynnyksellä, mutta jotain jäi puuttumaan, ehkä tunnetasolla, vaikka takaumat naisvankien leiriltä olivatkin hyytäviä, ja niin loppuvaikutelmaksi jäi minultakin "neljä tähteä". Tuntui kuitenkin hyvältä, että Westö onnistui taas. Hän on ammattimies, kirjailijoidemme kärkikaartia.- Eija G

    VastaaPoista
  12. Vähän olisin kanssasi eri mieltä, Jukka. Waltari kirjoitti vuonna 1938 kaksi ajankuvausta, "Jälkinäytöksen", jatko-osan romaaniin "Vieras mies tuli taloon" sekä salanimellä M. Ritvala ajanvieteromaanin "Ihmeellinen Joosef".

    Näistä Ihmeellinen Joosef on äärimmäisen taitavasti kirjoitettu höyhenenkeveä naistenromaani. Itse pitäisin teosta ihmiskuvaukseltaan melkoisen nykyaikaisena ja ajankuvaus on suorastaan ihmeellisen tarkkaa. Kirjailija pudottelee Helsingin pintapaikkojen nimiä ja muita ajankuvan yksityiskohtia rakastavalla tarkkuudella.

    Itse asiassa kirjaa lukiessa syntyy tunnelma siitä, että on lukemassa 1990-luvulla kirjoitettua nostalgiaromaania sotaa edeltävästä Suomesta. On niin ihanan aurinkoista, ja edessä oleva sota väikkyy lukijan mielessä. Käy se sota kirjassakin: pariinkin otteeseen esille nousee se, että jokin urheilijanuorukainen tulisi tuottamaan vielä kunniaa maalleen, mikäli sitä kerran tarvittaisiin. Tyyli, jolla tämä nousee esille, muistuttaa elävästi historiallisen romaanin kirjoitusta. Voisi kuvitella Hirvisaaren olevan asialla.

    Kummankohan romaanin ajankuvaa pidät epäuskottavana?

    VastaaPoista
  13. Hiller, Hillel tai Abraham! Mistä näitä kirjanpidosta puuttuvien aasin häntähihnojen laskijoita oikein tulee.

    VastaaPoista
  14. Hei taas kiva Jukka, pisnekset hyvin i trust?
    Yks.

    VastaaPoista
  15. Yksityisajattelija kirjoitti: "Hyvä että virhe tuli korjatuksi vaikkakin näin pitkän ajan kuluttua. Voitto sille jolle se kuuluu ja häpeä sille joka vääryydellä itselleen kunniaa on saanut."

    Virhettä EI korjattu, pyydettiin vain anteeksi. Tuloslista siis pysyy ennallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. que?
      ",,peanuts." suom. "kaikki käy paitsi liian pienet saappaat,"
      Lähe keikalle, olis yks vitriini yhes museos, tuttu vaksi....

      Poista
  16. "Menneisyys on meille niin vieras, että meidän on käytettävä järkeämme sen ymmärtämiseen."


    Ajasta saa paremman kuvan kun käyttää hajavalonsuojaa, silloin valo piirtyy tarkkana muistikennolle. Jos vielä käyttää mahdollisimman pientä aukkoa niin syvyyspiirtokin paranee.

    Hajavalo taitaa sotke aika pahasti nykyistä kuvaa. Kovimmat kaverit vaativat jo että tunnustettaisiin ääneen että nyt on "lama", kuten 30-luvulla jotta muutoksia olisi pakko tehdä ja ne olisivat tarpeeksi rajuja.

    Ongelmaksi on vain muodostunut uhkaava pula-aika, ei pula tavaroista, vaan ostajista, massakuluttajista. On purettava hyvinvointiyhteiskuntaa jotta riittävä motivaatio ja yhteys kulutukseen säilyisi. Vai onko kaikki sittenkin pelkkää kangastusta vai hajoavan mielen tuotetta.

    Juutalaisvastaisuudella on uskonnollinen alkuperä, ristiriita, joka ilmenee rasismina antisemitisminä, muukalaisvihana, pakolaisvastaisuutena tai yleisenä ennakkoluuloisuutena.

    Jos vuosisataisen vainon kohteena olevat juutalaiset toimivat itsekin hanakasti rasistisesti ja vastustavat maahanmuuttoa Israliin, niin onko kovinkaan suuri ihmetyksen aihe jos Suomessakin kansallismielisesti ajattelevat poliitikot ovat samalla asialla.

    VastaaPoista
  17. On vanha jengi koossa jälleen! Riemun päivä! Tasasen arvokkaasti: krhm toimeen mars. Vaseeen kaks, vasen, vasen, vasen kaks kol!
    Laulua kolmannella:
    en oo töissä täällä
    enkä meinaa olla,
    mamma sano siitä
    farmilta ei riitä.

    Ohhoh, aika hyvä, itekki vähä yllätyin.

    Yleisajattelijaks rupesin joutessaan, haittaaks pahasti :)

    Ai ei Vai?

    ya

    VastaaPoista