Sivun näyttöjä yhteensä

1. helmikuuta 2013

Arvomietteitä





Kommentoija sanoi, että tuomarin on tavoiteltava vahvasti oikeudenmukaisuutta. Olen eri mieltä.

Tuomareiden eli tuomarikunnan on pidettävä oikeudenmukaisuus tavoitteenaan, mutta tuomarin on pidettävä mielessään moniarvoisuus. Tuo tällä hetkellä harvoin käytetty sana, pluralismi, sisältää senkin ajatuksen, että on olemassa muitakin totuuksia kuin se oma.

Olen tuntenut muutamankin tuomarin, jotka ovat villiintyneet eräistä asioista. En pidä hyvänä sitä, että joku tuomari pitää liikenteen vaarantamista suurensuurena ja vaarallisena epäkohtana ja jakelee rangaistuksia, jotka ovat kaksin- tai kolminkertaisia yleiseen tasoon verrattuna.

Esimerkki ei valitettavasti ole keksitty. Asianomainen vastusti myös yksityisautoilua erityisesti ja autoilua yleisesti.

Toinen kommentoija mainitsi, että Kemppisellä on synkänlainen kuva tuomareista, ja kertoo omista hyvistä muistoistaan, myös samassa tuomioistuimessa, jossa olen työskennellyt. Se on aiheellinen muistutus. Minulla ei ole otsaa arvioida tuomarikuntaa yleisesti. Minulla on vain suppeita ja vanhoja tietoja korkeimpaan oikeuteen valikoituneista asioista ja luultavasti myös vanhentuneita tietoja Helsingin hovioikeuspiiristä. Tiedän, miten vähän tiedän tuomareista.

Jos se jotakuta kiinnostaa, myös minulla on suuret määrät erittäin hyviä ja iloisia muistoja tuomarin tehtävistä, ja tutustuin moniin kunnioitettaviin virkaveljiin ja opin arvostamaan heidän tietoaan ja ajatteluaan.

Aika suuria eroja muuten oli keskusteluhalussa. Jotkut olivat hyvin halukkaita keskustelemaan ja jopa väittelemään. Korkeimmassa oikeudessa oli moniakin sellaisia neuvoksia, joiden kanssa ei esittelijänä todellakaan päässyt vähällä. He löysivät käden käänteessä toisin, siis minun, ajatuksenjuoksustani pehmeät paikat, ja iskivät kiinni. Tuo tuollainen on jotain aivan muuta kuin niuhottaminen, josta nuori ja kokematonkin juristi arvasi, että ylettömältä tuntunut mielenkiinto pikku muodollisuuksiin osoitti ainakin joissakin tapauksissa kyvyttömyyttä todella korkeatasoiseen keskusteluun tosiasioiden ja oikeussääntöjen aina hankalasta yhteen sovittamisesta.

Tästä palaan tuomarikoulun ajatukseen. Auskultointi eli tuomioistuinharjoittelu oli ainakin minulle verratonta oppiaikaa. Onneakin oli matkassa. Silloisessa Espoon tuomiokunnassa oli samaan aikaan liikkeellä aika suuri määrä auskultantteja. Notaarin toimessa tapasi kirjavan valikoiman muita lakimiehiä; siihen aikaan auskultantti käsitteli jokseenkin itsenäisesti muun muassa lainhuuto- ja kiinnitysasiat. Siinä oppi aivan ilmaiseksi erilaisten taustojen ja perinteiden vaikutuksen toisten ajattelun. Samalla sai ilmaista opetusta siitä, millaisia asioita ei kannata jäädä näykkimään ja mitä taas ei saa sivuuttaa olankohautuksella.

Samoin saattoi huomata, että kun on opissa, ei kannata mahtailla. Juuri sinänsä rutiinimaisten mutta joiltakin kohdalta kiharaisten kiinteistöasioiden käsittelemiseen sain aivan kullanarvoisia ohjeita vahtimestareilta ja haastemiehiltä ja tavanneet siis kymmeniä tuomareita ja oppineet, miten nämä asiat hoidetaan. Saatoin sanoa, että tuossa perinnönjaossa olisi tarvittu alaikäiselle uskottu mies. Ja pankin vahtimestari vastasi, että sitähän hänkin oli pankin tuomarille sanonut.

Luin eräästä uskottavasti muistelmasta, että Englannissa kukaan 16 täyttänyt koululainen ei koskaan myönnä, että ei tiedä jotain asiaa tai ei ole lukenut jotain kirjaa. USA:ssa on toisin. Kai se Englannin sääntökin koskee lähinnä omaa alaa ja yleissivistystä. Kaliforniassa olen itse kuullut korkeakouluopiskelijan sanovan, ettei ole koskaan kuullutkaan kenestäkään Karl Marxista.

Suomessa arvioni mukaan 95 prosenttia itseään marxilaisina pitävistä keskusteli sujuvasti ”Pääomasta”, ja korkeintaan 5 prosenttia oli sen lukenut. (Arvio ei ole tuulesta temmattu. Luin sen nuorena. Koville otti.)

Lakimieskunnassa saattaa edelleen esiintyä tätä jakoa. Jotkut suuttuvat, kun mainitaan laki tai selitysteos, jota he eivät tunne. Jotkut suhtautuvat kylmän pilkallisesti. Jotkut kysyvät että ai miten. Viimeksi mainittu luonnetyyppi oli hovioikeudessa tavallinen. Tuomari sanoi, ettei tiedä, mutta otti heti selvää. Ei sellaista voi olla kunnioittamatta.

17 kommenttia:

  1. Mitä mieltä Kemppinen oli Pääoman kolmannesta osasta, joka ilmestyi suomeksi vuonna 1974? Vai lukiko nuori mies kaikki neljä osaa alkuperäiskielellä.

    Tuskin kovin moni suomalainen on lukenut myöskään Smithin klassikkoa, selailu antoi niin sekavan kuvan Kansojen varallisuudesta, että jätin pölyttymään kirjaston kellariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän marxilaisuudenkin liene jo muut päivittäneet 2000-luvulle niin että alkuperäisteoksilla on lähinnä historiallista mielenkiintoa, samoin kuin oikean kuvan evoluutiosta saadakseen on parempi jättää Darwin väliin.

      Poista
  2. Berlusconi sohaisi viikolla karhunpesää väittäessään Mussolinin tehneen oikein kun liittyi Hitlerin kanssa, koska muuten "natsit olisivat ottaneet meidät väkisin".

    Kauhea selvittely siitä kuitenkin jälkikäteen syntyi, Suomessa oltiin siinä suhteessa viisaampia että osattiin välttyä pesänselvittelyltä, joten
    vastuuta tänäänkin kantaa Tuomioja, joskaan nimi ei ole Sakari, eikä Hetemäen Päiviö.

    VastaaPoista
  3. On teoksia jotka harva on lukenut,mutta vaikuttaneet suuresti maineellaan. Marxin "Pääoman"ideoiden esittelyyn olisi riittänyt hänen varhaisempi suppea kirjasensa "Palkkatyö ja pääoma".
    O.Spenlerin "Länsimaiden perikato" kuuluu samaan sarjaan. Popperin "Avointa yhteiskuntaa.." on kyllä luettu, mutta sekin vaikuttanut enemmän nimellään ja maineellaan.

    VastaaPoista
  4. Jos tuomari on yksityisautoilua ja/tai yrittäjyyttä vastaan, palkansaaja on hänen mielestään ainoa oikea tapaa elää, niin miten tavallinen pienyrittäjä voi saada siinä tapauksessa oikeutta. Voinko valita jostakin mieleisen tuomarin?

    VastaaPoista
  5. Eräs elektroniikka-alan yrittäjä toisteli aikoinaan: "Suomi on sarvikuonojen maa". Sarvikuonoilla hän tarkoitti viranomaisia yleensä.

    VastaaPoista
  6. KYSYMYS:

    Lueskelin Henrik Meinanderin Suomen Historia teosta. Vuodelta 1809 kertoo, etta haluttiin varmistaa lahinna uskonnon ja Ruotsin aikaisen oikeuslaitoksen sailyminen ja saatyjen erivapaudet. Siis tottakai oikeuslaitos on Rutsin aikaista, tottakai. Mutta mitenkas nama kielikysymykset?
    Ryssan upseerithan tunnettiin, mutta mitenkas oikeuslaitos ja tuomarit?
    Oliko meilla ollut joskus jako ruotsalaiseen ja suomalaiseen juristikuntaa ja tuomaristoon? Onko raja ollut selva viela Kemppisen (jr.) aikaan?

    Meillahan on kunnianarvoisia firmoja, joissa kotikieli on mukavasti ruotsi tanakin paivana. Onko oikeuslaitoksessa ollut 1900 luvulla kotikielena joltain osin ruotsi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymys: tuomioistuimissa tilanne oli toinen kuin muussa yhteiskunnassa. Kaikki puhuivat ja kirjoittivat suomea, myös keskenään. Ruotsia äidinkielenään puhuavia arvostettiin ja tarvittiin - harvakseltaan kun tuli ruotsinkielisiä juttuja, eikä niistä hyvälläkään kielitaidolla selvinnyt.

      Tämä on arvaus, mutta luulisin suomenkielisyyden olevan sortovuosien perua. Alioikeuksissa hyvä tai täydellinen suomen kielen taito oli tavallinen jo 1800-luvulla. Sama juttu kuin papistolla.

      Poista
  7. "Kommentoija sanoi, että tuomarin on tavoiteltava vahvasti oikeudenmukaisuutta. Olen eri mieltä. Tuomareiden eli tuomarikunnan on pidettävä oikeudenmukaisuus tavoitteenaan, mutta tuomarin on pidettävä mielessään moniarvoisuus."

    Emme ehkä ole ole eri mieltä: kommentti liittyy tuomarikoulukeskusteluun ja sen ydin oli siinä, että tuomarin tärkein ominaisuus on luonteenpiire PYRKIMYS oikeudenmukaisuuteen, ts kun on tutkinut (tai tietää muuten) asiaanliittyvän oikeusteorian ja on huolellisesti perehtynyt jutun tosiseikastoon, tyytymättä ylimalkaisiin vaikutelmiin, on löytänyt mielestään oikeusjärjestyksen mukaisen lopputuloksen on valmis pitämään siitä kiinni riippumatta siitä miellyttääkö se puolta asianosaisista, mediaa, esimiehiä valtiovallasta nyt puhumattakaan. Juuri tuossa tarkoituksessa tuomareille on suotu erottamattomuus. Kommentin kärki oli siinä, että tuomarikoulumalli ei ole omiaan tuottamaan tuollaisia, nykytermein "yhteistyökyvyttömiä" tuomareita.

    Edellä mainittu ei tarkoita sitä, että tuomarin ei tulisi tarvittaessa olla valmis muuttumaan mielipiteitään, jos asianosaisten tai kollegoiden monijäsenisissä tuomioistuimissa antavat siihen aihetta.

    Oikeudenmukaisuuden - joka ei mahdu kommenttiin eikä ehkä blogiinkaan - määrittelen sisältävän muun muassa:
    - muodollisen lainmukaisuuden
    - laajemman oikeusjärjestyksen mukaisuuden (systeeminmukaisuuden)
    - kohtuullisuuden
    - ihmis- ja perusoikeudenmukaisuuden.

    Yhteiskuntaan kuuluu moniarvoisuus, tuomarin työssä sillä ei kuitenkaan ole merkitystä, koska jokainen tuomarin on ratkaisutoiminta lähtee tästä itsestään: ei voi siirtää vastuuta jumalalle, Koraanille, esimiehelle - tai tuomarikouun rehtorille.

    Se on sinänsä totta, että tuomarin ei pitäisi hurahtaa mihinkään voimakkaaseen aatteeseen eikä MILLOINKAAN asettaa henkilökohtaisia mieltymyksiään ja halujaan oikeusjärjestyksen yläpuolelle, se on henkinen valtiopetos.

    Koska tuomarit kuitenkin ovat ihmisiä, olisi hyvä, että tuomioistuimessa olisi AINA monijäseninen kokoonpano, usein kolmesta keskikertaisuudestakin saa hyvän kollegion, joka voi olla hyvääkin yksittäistä tuomaria parempi. Lisäksi kollegiossa usein ryhmäpaine tehoaa laiskuuteen. Tämä ei valitevasti nykyisin toteudu käräjäoikeuksissa.

    VastaaPoista
  8. "Jotkut kysyvät että ai miten. Viimeksi mainittu luonnetyyppi oli hovioikeudessa tavallinen."

    Väitän, että tässä suhteessa kyse voi olla menneestä maailmasta. Ehkä myös hovioikeuksissa on eroja, ainakin omassani kirjasto oli ahkerassa käytössä ja aktin väliin piti kopioida merkittävä kirjallisuus. Oppi tutkimaan jutun.

    Nuoret tuomarit ovat sitä paitsi hirveän fiksuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitin siis korostaa, että hovissa jo minun aikanani tuomarit uskalsivat ja kehtasivat kysyä - korkeimmassa ehkä eivät. Ja se että kysyy, kun ei tiedä, on viisauden merkki.

      Nuorista tuomareista minulla on samanlaisia havaintoja.

      Poista
  9. Tämä tuomarilinja on kyllä huomattu. Kun olen yksityishenkilönä avustanut ystäviänä (nimittömänä tosin taustalla) maaoikeusasioissa tai hallinto-oikeusasioissa niin kaikki valitukset on hylätty, mutta kun olen virassa toimiessani samoissa asioissa hoitanut asioita kaupungin puolesta niin kaikki asiat kaupunki on lausunnoillani voittanut.

    Väistämättä tulee mieleen ammattitaito-ongelma ainakin hallinto-oikeuksissa eräissä asioissa. Viranomaistahoa edustava on aina paljon vahvemmilla, näin voin sanoa ihan kokemukseen perustuen. Minä olen oikeastaan varma, että nuo valitukset olisivat kaupungin ajamina menneet lävitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. JUU, nain on.
      Vesannon kunta paatti rakentaa kalankasittelylaitoksen keskelle vapaa-ajan asutusta. Metsaneuvos valitti ja havisi kuopion HO:ssa. Mutta neuvos valitti Korkeimpaan, ja kas kummaa Korkeim totesi, etta voimassa olevassa kaavassa ei ole laitokselle mahdollisuutta eika kunnan venevalkama alue ole sellainen rakennuspaikka. Aika yksinkertaista, mutta savolainen HO ei tajunnut tata tai oli asiaan perehtymatta kunnan kannalla.

      Poista
    2. Voisiko olla että metsäneuvos älysi valittaa kaavanvastaisuuden perusteella vasta hävittyään hovissa?

      (Näissäkin asioissa on joskus vähän sama juttu kuin suutarien tai oikeammin heidän asiakkaidensa kanssa...)



      Poista
  10. Liikennesääntöjä on viisasta noudattaa,
    varsinkin silloin kun jää auton yli ajamaksi.
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
  11. Harva on tosiaan lukenut Marxin pääteosta Pääoma: poliittisen taloustieteen kritiikkiä, ja jokainen, kuten blogisti, joka on, tietää, että ei oikeastaan ole, koska Marx sai neliosaisesta teoksestaan valmiiksi vain ensimmäisen osan. Popularisoinneissa mainitaan tavallisesti poimintoja ensimmäisestä osasta, joka käsittelee pääoman tuotantoprosessia. Myöhempiä osia toimitti Marxin käsikirjoituksista Engels. Toinen osa käsittelee pääoman kiertoprosessia, kolmas osa kokonaisprosessia ja neljäs osa lisäarvoteorioita. Parhaillaan on menossa uuden MEGA-teoslaitoksen (Marx-Engels Gesamtausgabe) toimitustyö, jossa on tarkoitus julkaista ensi kertaa Marxin kirjoitukset koko laajuudessaan. Kylmän sodan jälkeen totuus niistä voi olla mahdollista kertoa. Mutta jo entuudestaan julkaistuista teoksista käy kyllä selville, että Marxin ajatukset ovat paljon muuta kuin mitä yleensä luullaan, myös marxilaisten itsensä piirissä. Ensimmäisen osan teoreettiset yksinkertaisen uusintamisen oletukset saavat muuttuneen merkityksen edetessä kohti laajennettua uusintamista ja yhteiskunnallista ja historiallista todellisuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samassa luokassa on Montesquieun Lakien henki 1748, ei suomennettu.

      Siis Suomessa ei tarvita vallan kolmijako-oppia?

      Poista