Sivun näyttöjä yhteensä

10. helmikuuta 2013

Uskallus mieltyä





Parhaiten menestyy konformisti eli sovinnaisuuksien keräilijä. Sovinnaisia mielipiteitä on helppo opiskella mediasta. Erittäin suurta sovinnaisuutta osoittavat kyyniset kannat ja provosoivat mielipiteet. Jos esimerkiksi professori sanoo, ettei hän usko tasavallan presidenttiin sen enempää kuin Joulupukkiin tai haikaraan ja että pois vain kuljeksimasta koko järjestelmä, media aukaisee sylinsä.

Konformisti osoittaa puheillaan ja teoillaan, ettei hän viitsi tai osaa ajatella itse. Poliittisessa elämässä suuria sovinnaisten lahkoja ovat kommunismi, fasismi ja natsismi. Aatesuunnista esimerkiksi rasismi ja naapuriviha (ksenofobia) ovat taattuja, turvallisia asenteita.

Tätä on aina välillä ihmetelty. Kukaan ei tahdo muista, mahtoiko Mussolini olla jostain asiasta jotain mieltä. Ei se helppo kysymys olekaan. Leninistä olen edelleen sitä mieltä, että Marxiin verrattuna hän oli toritaiteilija, ja Marx puolestaan oli tyyppinä tiedemies, joka keräili ja järjesteli etenkin erilaisten utopistisosialistien ajatuksia ja lisäsi niihin sitten joitakin omia oivalluksiaan ja pari ennustusta, jotka osoittautuivat virheellisiksi.

”Taisteluni” –kirjan lukijat, joita ei liene koskaan ollut paljon ainakaan verrattuna tuon kirjan tai alkuteoksen ”Mein Kampf” hyllyssä säilyttäjiin, joutuvat äkkiä ymmälleen. Sen jälkeen kun ”elintila” ja juutalaisten vahingollisuus on selvitetty suoraan sanoen aika ihmeellisin perusteluin, loppu onkin pelkkää pyttipannua.

Julkisessa keskustelussa esitetyn mielipiteen epäsovinnaisuus ja eriävän mielipiteen esittämisen sovinnaisuus jäävät joskus huomaamatta. Eikö kuulijoiden odotuksien mukaisesti toimi se kaikkien valtuustojen ja lautakuntien vakiojäsen, joka pyytää kaksikymmentä seuraavaa puheenvuoroa ja ilmaisee sitten olevansa eri mieltä kuin joku toinen, oli asia kuin asia.

Eeva Joenpellon romaanisarjan Vanha Juliini otti – muistista siteeraten – kokouksissa puheenvuoron vasta kun hulluus oli ylittämässä äärimmäiset rajansa.

Kuten johdanto osoittaa, puhe on eilisestä taulusta, jonka valokuva on nyt tässä nähtävänä.

Veikko Takala (1923 – 2008) oli vaasalainen taiteilija, jonka teoksia on monissa museoissa ja kokoelmissa. Hän kuului Suomen taiteilijaseuraan ja osallistui Taidemaalariliiton näyttelyihin. Hän oli siis kansallisesti merkittävä ja vaasalaisittain eli maakunnallisesti yksi johtavista taiteilijoista.

Olen perso eräille kotimaisille tekijöille. Liminkalaisen Vilho Lammen tuotantoa olen ihaillut tolkuttomasti Taidetalon vuoden 1980 näyttelyn nähtyäni. Asevelvollisena PohmTR:ssä tiesin porttivartiossa seistessäni mm. Rintalan romaanista, että tuosta rautatiesillalta Lampi hyppäsi ja kuoli 1936.

Kuvan Takalan maalaus on vuodelta 1948 ja siihen on kirjoitettu, että kysymyksessä on ”pihakuva esikaupungilta”. Valo ei ehkä ole niinkään tavallista hämärää kuin sitä, jonka nimitys kuvataiteessa on ”chiaroscuro”. Se puolestaan on pimeän ja valoisan jännite, mutta tavallisesti sillä tarkoitetaan taitavaa valon ja varjon vaihtelua (Rembrandt, Carravaggio – Kubrick, Tarkovski).

Kuuntelen Sigiswald Kuijkenin (La Petite Bande)johtamaas kantaattiesitystä, joka poikkeaa valtavasti Gardinerista. Hyvin pienen kokoonpanon ansiosta sekä soitto että laulu vaativat suunnatonta tarkkuutta. Korvani väittää, että virityksissäkin mennään absoluuttisten sävelsuhteiden kautta temperoimatta. Levykansio kertoo tenorista, että laulettuaan myös solistina poikasopraanona Leipzigin Tuomas-kuorossa ja myöhemmin Englannissa mm. King’s Singersissä hän aloitti laulun opinnot ja savutti nopeasti suurta mainetta.

No. – Erään lähteen mukaan ihmisen laulussa ”chiaroscuro” merkitsee kirkkauden ja tummuuden parasta mahdollista tasapainoa – kirkkaus ja soivuus yhdistyvät lämpöön ja syvyyteen.

Jos esimerkiksi tenorin ääni tulee liian edestä, se on kuin puhaltaisi pärettä. Jos basson ääni tulee liian takaa, syntyy tunnettu kaljatynnyri-vaikutelma. Nimiä luettelematta – meillä on jatkuvasti sekä maalaustaiteessa että laulussa vahvoja osaajia.

9 kommenttia:

  1. Hyvä, hienoa! Kuollut taiteilija on ainakin ennen ollut arvokkaampi kuin elävä. Veikko eli suurimman osan elämäänsä Palosaarella, mutta sitä ei voi kutsua oikein esikaupungiksi.

    Äkkiä mietittynä esikaupunki olisi voinut olla Kotiranta, Huutoniemi tai miksikähän Vanhaa Vaasaa silloin kutsuttiin. Asevelikylää ei oltu saatu vissiin ihan valmiiksi asti.

    V. Takala oli hyvä taiteilija. Varsinkin hänen värivalokuvansa olivat upeita. Mutta jos minulla olisi rahaa ja tilaa seinillä niin ehkä taipuisin pohjois-pohjalaisen Viljo Lammen puolelle minäkin. Mutta Lampi on tärkeä eniten Paavo Rintalan kirjan, Jumala on kauneus, vuoksi. Livenä niitä töitä näkee enää kovin harvoin.

    VastaaPoista
  2. Kuvassa näkyvä takapiha on kuin vakiotakapiha täältä Tartosta.
    Herra Kemppisen Marxin-käsitys näyttää mulle vähän provokaatiolta. Hän ei voinut olla pelkkä keräilijä. En ole lukenut Marxia (koska se on niin vaikeaa), mutta miksi niin monien eri tiedealojen akateemisten pitäis puhua luennoissaan ja kirjoissaan keräilijästä ja ei vaan meillä täällä entisten kommunisminrakentajien joukossa vaan myös Yale'issa ja Oxfordissa? Aivan varmasti myös Suomen yliopistoissa. Mikä kiinnostavampi itselleni - kirjallisuusteorian professorit kun sanovat "Freud", "Darwin" ja esimerkiksi "Nietzsche", siis melkein aina kuuluu myös "Marx"

    VastaaPoista
  3. Kysymys Kemppiselle.

    Onko sallittua ilman tekijänoikeuden haltijan lupaa sisällyttää kopiota taiteilijan maalauksesta blogiin, eli näin levittää kopioita maalauksesta? Ei kai tämä oikeus voi olla siteerauksen piirissä olevaa, jos itse muu tekstiosuus ei tue tätä? Jos et tähän vastaa heti, voinet palata tähän jonkin blogikirjoituksen yhteydessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asiasta on kaksi mielipidettä. Suomessa Haarmann ja minä olemme hyvin selkeästi sitä mieltä, että esimerkiksi taidearvostelun yhteydessä saa siteeraamalla julkistaa maalauksen kuvan. Se on siis laillinen sitaatti, jos muut edellytykset äyttyvät (hyvän tavan mukaisesti ja tarkoituksen edellyttämässä laajuudessa).

      Ruotsissa samanlaisen pykälän tulkinta on sepäselvempi ja Norjassa on toisenlainen säännös, joka kieltää kuvan siteeraamisen.

      En ryhdy tuomariksi omassa asiassani, mutta kirjoituksessa käsitellään nimenomaan taulun maalannutta tekijää.

      Poista
  4. Asuin pari vuotta Vaasassa 70-luvun alussa ja tuntuu, että kuva olisi Palosaaresta. On kai meitä kommentaattoreita sieltäkin? Asuimme Asevelikylässä eikä siellä ainakaan ollut kuvan miljöötä missään.
    Katoilla näyttää olevan lumen jäämiä ja ruoho on talven jäljiltä ruskeaa, vaan ovatko pihan puut sitten havupuita?
    Myös muistan Kempin lailla Vilho Lammen pysäyttävän näyttelyn 80-luvun Helsingissä. Varsinkin niiden orpolasten katseet siinä haudan partaalla.
    En minäkään Marxia aivan "keräilijäksi" nimittäisi ja, kumma sattuma, Aatun taistelujen toinen osa on minulla ilta-öiden uurastuksena. Kyllä tulevan diktaattorin tavoitteet ja toimintavat sieltä selvästi ilmenevät. Jostain mystisestä kansanluonteesta lienee johtunut, etteivät Fritsit ja Jyrkenit menneet kotiin, kuten Mäntsälän miehet Suomessa.
    riuskin terv. pekka s-to.

    VastaaPoista
  5. Toisaalta, jos samaa mieltä muiden kanssa oleminen tuottaa suuremman mieltymyksen johonkin taiteen tuotokseen, niin miten tämä sitten eroaa muista syistä jotka johtavat suurempaan mieltymykseen (vaikka kaunis symmetria, tai yllättävä uusi näkökulma)? Syy kuin syy.

    Sitäpaitsi, mieltymystä voidaan nykyisin mittailla suoraan aivoista, jolloin voidaan havaita että viini maistuu paremmalta, jos se kuvitellaan kalliimmaksi. Tai että ruuan väri vaikuttaa makuaistimukseen, vaikka mikään muu kuin väri ei muuttuisi. Olennaista on että myös aistimus muuttuu, ei vain se mitä asiasta sanotaan.

    Totta kai (siis useimmille) jos tietää että joku mielipide on kavereiden suosiossa, niin tuntuu miellyttävämmältä olla samaa kuin eri mieltä. Tätä miellyttävävyyttä ei vain pitäisi sotkea siihen miten asia oikeasti on, tai edes verrattuna siihen mikä olisi oma mielipide jos siihen ei vaikuttaisin mikään ulkopuolinen asia (vaan onko sellaista?).

    Sitten on tietysti asioita joiden kanssa on perusteltu syy olla varovainen, koska esitetyistä mielipiteistä voi seurata jotain merkityksellistä. Jos joku äänekäs sanoo että joku ryhmä XXX joutaisi meren pohjaan tai h-kuuseen, niin silloin kaveriksikin luokiteltavan pitäisi uskaltaa olla eri mieltä, koska kyse on muustakin kuin mielipiteen ilmaisusta.

    Tai jos luulee itseään tiedehenkilöksi, niin varmaan aika pitkälle voi pötkiä vain toistelemalla sopivien henkilöiden mielipiteitä, kun ne osaa edes kertoa omin sanoin ja vähän yhdistellä sieltä ja täältä. Tai oikeastaan, jos omaa uraa ajattelee, niin ei kai sen tehokkaampaa tapaa olekaan.

    Sitten on se pieni vähemmistö, jolla on kyky ja uskallas kulkea omia mielipolkujaan tai hiihdellä umpihangessa. Kavereiden kanssa saattaisi kuitenkin olla kivempaa.

    -.- -.-

    VastaaPoista
  6. Kirkoissa kuulee silloin tällöin tasokasta laulutaidetta. Viime mainitusta lienee kysymys koska taitavasti esitetystä soololaulannasta ei pinnistämälläkään erotu sanoja tai mitään järjellistä. Onko taidelaulannan tavoite yleensäkin se, että sen pitää kuulostaa oopperamaiselta ollakseen alan piireissä hyväksyttävää. Vai olisiko sittenkin laulettava selkeästi artikuloiden niin, että musiikista nauttiva kuulija saisi myös sisällöstä selvän. (Tässä en puhu ns. viihdeartisteista.)

    VastaaPoista
  7. Vasemmiston Anarkinanmäki on vaihtanut Marxin Lenin kera Hipsterin Audin.

    Jos Maalaisliitto on luokkapuolueena kadonnut, niin mitä ihmettä on tapahtunut vasemmistolaisille luokkapuolueille?

    Muistilapuksi:

    Vuoden 1916 vaaleissa yhtenäinen vasemmistopuolue Sos.dem sai sata kansanedustajaa, Maalaisliitto yhdeksäntoista.



    VastaaPoista
  8. (Michelangelo Merisi de) Caravaggio, yhdellä ärrällä.
    En voi kuin hymistellä, mainio kirjoitus.

    VastaaPoista