Sivun näyttöjä yhteensä

9. helmikuuta 2013

Tuttu tuntematon





Eilen esitellyn Torstin kirjan mukaan suomalaisten kiinnostus historiaan on poikkeuksellisen suuri. Tosin vertailumaat ovat USA, Kanada ja Australia. Kaipaisin tietoa Ruotsista, jossa ainakin historiaa sivuavien kirjojen menekki vaikuttaa suunnattomalta.

Kiinnostuneimpia ovat perussuomalaisiksi itsensä nimenneet, ja heidän huomionsa kohdistuu etenkin Suomen historiaan. Kuten arvaa, vihreiksi ilmoittautuneet kallistuvat harrastamaan maailmanhistoriaa.

Tässä kirjoituksessa on kaksi asiaa.

Ensin: Linnan ”Tuntematon sotilas” on kaunis todiste siitä, että Suomella ja suomalaisuudella on historia ja luultavasti hiukan laajemminkin kuin kansakoulussa opetettiin.

Yksi Linnan loistavista oivalluksista on miehittää konekiväärikomppanian miehet hyvin uskottavasti henkilöillä, jotka edustavat erilaisia suomalaisia pois tiehensä. On arveltu ja harmiteltukin, että kirjailija halusi loistaa murteilla. On kerrottu, että kustantajan avustajat saivat rehkiä aika lailla ennen kuin murteet asettuivat sisäisesti johdonmukaisiksi. Mutta nerokas puhetapojen toistaja Linna on.

Olennaisempi viesti tästä asevelvollisten joukosta on selvä. Hyvin erilaiset miehet, joilla ei luulisi olevan keskinäisiä kosketuskohtia lainkaan, tulevat luontevasti ja hyvin toimeen keskenään. Miehet tulevat toimeen myös upseerien kanssa, vaikka muuta on väitetty. Nyt lukien käsittää, että Lammio oli kirjan dramaturgialle tarpeellinen mulkero, jollaisia tunnetusti löytyy kaikista ammateista.  Mutta lapsellinen ylioppilaspoika Kariluoto, viisas punikinpoika Koskela ja jopa sympaattinen jääkäriupseeri Kaarna liikkuvagt porukassa kuin kala vedessä. Pataljoonan komentaja on vähän niin kuin pappi ja suhtautuminen enimmäkseen sen mukainen – puhu mitä puhut, ei vaikuta.

Se mielenmaisema, jossa sinne sotaan mentiin ja sitä sotaa käytiin, sisälsi selvästi ja näkyvästi käsityksen suomalaisuudesta eli siitä, että ”me” olemme me. Ja nyt meidän oli tehtävä kaikenlaisia asioita, jotka olisi halunnut jättää tekemättä.

Linna ei ollut lukenut kirjoittaessaan pari päivää sitten vilahtanutta Knut Pippingin sosiologian väitöskirjaa (joka tuli suomeksi vuosikymmeniä myöhemmin). Romaanin ja tutkimuksen havainnot ovat ällistyttävän samanlaisia. Pipping, herraspoika, oli muuten JR 12:ssa ja keräsi tutkimusaineiston ympäriltään. Hänen kiteytyksiään on tutkimuksen kohteiden ilmaisema käsitys sotilaallisesta kurista – ”herrojen vittuilua”.

Toinen asia. Mika Waltarin historialliset romaanit menivät kaupaksi suunnattoman hyvin, ja eräitä niistä on nyt myyty puoli vuosisataa. Monet lukijat käsittävät, että myös Sinuhe on muinaisen Egyptin kuvan lisäksi eräänlainen vertaus Suomesta vuonna 1945. Sinuhe ei ole synkkä yksinpuhelu, mutta aika murheellinen.

Waltari jatkoi ”Mikaeleilla”, joissa päähenkilöt ovat oikeasti suomalaisia ja ikään kuin uhallakin osoitti, että fiksu vaikka vähän luonteeton opiskelija ja hidas mutta salaviisas renkimies pärjäävät hoveissa, palatseissa ja sulttaanin korkean portin alla. Teosten sisältö on melkein päinvastainen Sinuheen verrattuna – jälleenrakentamisen tuntoja. Ja Johannes Angelosta on suorastan vaikea lukea ajattelematta kylmän sodan asetelmaa, idän eli Neuvostoliiton ja lännen vihamielisiä suhteita. Angeloksessahan kristillinen Konstantinopoli sortuu islamin hyökkäykseen. Läntisen kulttuurin ja islamin asettelu ymmärtävästi vastakkain ei muuten ole tämänkään hetken maailmassa yhtään hullumpi aihe.

Historia-romaanien kestävä asema Suomessa näkyy Waltaria selvästi kevyemmässä aineistossa – Utrio ja Hirvisaari, ennen sotia Ivalo ja Wilkuna, niin paljon yleisöä, että ainakin minä olen vilpittömän kateellinen ruotsalaisille siitä, ettei meillä ole mitään ”Orm punaisen” kaltaista – seikkailua, hurjaa huumoria, helppoa luettavaa, jossa keksittyjenkin juonenkäänteiden taustalta huomaa kirjoittajan korkean ammattitaidon historiantutkijana (vaikka hän oli ”vain” lisensiaatti ja saavutti maineensa historia-esseistinä, ei tutkijana).

Mutta onneksi olemme siirtyneet varsinaisessa historiassakin Klingen ajasta Kuisman aikaan. Ammattimiehiä molemmat, mutta…

18 kommenttia:

  1. Mutta onneksi olemme siirtyneet varsinaisessa historiassakin Klingen ajasta Kuisman aikaan. Ammattimiehiä molemmat, mutta…
    ehkä olemmekin uudessa media-ajassa, jossa joku tyhmempi saattaisi pitää Vappu Kaarenojaa tavallisena kakkatoimittajana, mutta kun oikein pantiin punnertamaan niin sieltähän tulikin itse presidenttiehdokas!

    VastaaPoista
  2. "Lammio oli kirjan dramaturgialle tarpeellinen mulkero, jollaisia tunnetusti löytyy kaikista ammateista."

    http://www.jukkamattila.fi/Lammio.pdf

    VastaaPoista
  3. Jukka, muistan hyvin omalta aktiiviuraltani erään ranskalaisen nuorenmiehen. Hän oli lukenut teininä Sinuhen, ranskaksi tietty. Se luettuaan hän oli päättänyt ryhtyä opiskelemaan historiaa, ja oli sen myös tehnyt.

    Valmistuttuaan hän oli päättänyt työskennellä ainakin jonkin aikaa Suomessa. Senkin hän toteutti. Vaan montako muuta vastaavaa uhria Waltarilla on omallatunnollaan ;)

    VastaaPoista
  4. Onko puolueetonta historiankirjaa olemassakaan? Onko ylipäänsä puolueetonta tekstia olemassa? Jopa Wittgenstein päätti lopulta että ei ole eikä tule. Ne jotka sanovat (esimerkiksi meillä Virossa), että aikaisempi historiaopetus oli romanttinen väärinkäsitys ja epäoleellisten asioiden liioittelu implikoivat itse, että he tiedävät sitä oikeaa. "The Truth Is In Here", he sanovat, niin kuin on ystäväni mökin vieressä vaalealla värillä kirjoitettu ruosteiselle peltitynnyrille.

    VastaaPoista
  5. "On kerrottu, että kustantajan avustajat saivat rehkiä aika lailla ennen kuin murteet asettuivat sisäisesti johdonmukaisiksi."

    Eikö se ole juuri päinvastoin? Yrittiävät pilata kirjan muka oikealla murteellaan?

    Minulla on hyllyssäni Sotaromaani. Siitä näkee, että kaikki on jo siellä, lähes virheettömänä. Eikö se ole se versio, johon kielentuntijan kynä ei ollut vielä kajonnut?

    PS. On kirjassa eräs asia, johon voisi puuttua. Määttä aloittaa kaikki lauseensa sanalla "vaan" - loistoesimerkki Linnan tarkasta kielikorvasta - mutta silti kainuulainen tietää, ettei se ole "vaan", vaan "van".

    (Van mitäpä se hyövejää tähän takertua, pikku juttuun.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kustantajan avustajien rehkimisen ei tosiaan voi sanoa ollaan kirjalle pelkästään eduksi. Murretutkimuksen näkökulmasta Linnalla selvästi oli erinomainen kielikorva, herkkyyttä ja kiinnostusta puhekielen nyansseille, MUTTA ei hän edes tavoitellut romaanihenkilöidensä vuoropuheluissa täydellisen "puhdasta" murretta. Sen sijasta Linna pyrki kirjoittamaan luettuna toimivaa murteen ja kirjakielen välimuotoa. Suoraan nauhurilta puretuista murrekirjoista voi katsoa, millaista todellinen murre puheessa on; Linnan tekstihän on kaukana sellaisesta.

      Linnan oma kustantajakaan ei ymmärtänyt kirjailijansa tavoitetta, kun laittoi murteenkorjaajat asialle, ensin yhden tohtorin rukkaamaan murretta ja sitten vielä kolme murre-eksperttiä korjaamaan ensimmäisen jälkiä.

      Murretutkimuksen näkökulmasta Sotaromaanista voitaisiin ilman muuta osoittaa monenlaisia pieniä "virheitä". Korjaillussa Tuntemattomassa taas on menty tekemään sisäistä johdonmukaistamista liikaakin. Repliikkejä on korjattu edustamaan liian täydellisesti puhujiensa murrealueita. Todelliseen ihmisten puheeseen mahtuu aina enemmän yksilöllistä vaihtelua kuin Tuntemattoman puhtaaksiviljellystä murrepuheesta voisi päätellä.

      Poista
  6. Kuisman kirja Suomen synty on tiivis ja erinomainen kuvaus Suomen itsenäistymistä edeltäneistä tapahtumista ja suurliikemiesten toimista
    maailmansodan aikaan.

    VastaaPoista
  7. Viime vuosina Lapin matkoilla olemme testanneet kirjallisuutta. Äänikirjana Tuntematon ja Pohjantähdet ovat loistavia, samoin Waltari. Hirvisaaren Katariinan kestää, kun tietää, että vaihtoehtona ovat joka tunti toistuvat uutisnauhat. Eeva Joenpelto on upea, mutta häneltä on niukasti äänikirjoja. Parhaat Paasilinnatkin toimivat.
    Lähihistorian kuvaajista Eeva Joenpelto oli parhaita. Aki Ollikainen on Nälkävuodessaan tehnyt huiman näytön, odotan mielenkiinnolla jatkoa. Jos taito ja kirjailijatalon karma vaikuttavat, tulossa on hienoa kirjallisuutta!

    VastaaPoista
  8. Milloin muslimit aloittavat sisällisodat EU:ssa?

    Meneekö alle 10 vuotta?

    Sekä Angela Merkel että David Cameron ovat molemmat selväsanaisesti todenneet, että monikulttuurisuus on epäonnistunut heidän maissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä höpäjä. Molemmat asuvat paikoissa joissa ei mitään yksikulttuuria ole ikinä ollutkaan. Ei meillä täälläkään, vaikka iikollit ja muut persut ovat yrittäneet sellaista saada aikaan.

      Poista
    2. Merkelin selkeä kannanotto:

      http://www.spiegel.de/politik/deutschland/integration-merkel-erklaert-multikulti-fuer-gescheitert-a-723532.html

      Poista
  9. Meillä ei ole Orm Punaista, mutta meillä on Tapani Löfving. Harva taitaa muistaa. Suosittelen tutustumista.

    - kale -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan Löfvingin hyvin. Suuri elämys, mutta tuskin suurta kirjallisuutta, jollaisena Ormia kuitenkin pidän.

      Poista
    2. Löfvingin tarina on ainakin totta, tai suurinpiirtein, perustuu oikean henkilön omiin päiväkirjoihin, joista Kyösti Wilkuna kirjoitti vetävän nuorisoromaanin. Päiväkirjakin on vielä tallella.

      Poista
  10. Tarjoaisin historilallisen seikkailun nälkään Juha Ruusuvuoren tuotantoa. Kaniikki Lupus taisi voittaa Finlandia-palkinnonkin.

    VastaaPoista
  11. "Linna ei ollut lukenut kirjoittaessaan pari päivää sitten vilahtanutta Knut Pippingin sosiologian väitöskirjaa (joka tuli suomeksi vuosikymmeniä myöhemmin)."

    Ei kai Linna edes voinut lukea kirjaa, ennen kuin se suomennettiin. Ei kai hän ruotsia tai muitakaan vieraita kieliä osannut vaan tarvitsi tulkkia. (Haabpää ja Pekkanen kyllä opettelivat englantia.)

    "Waltaria selvästi kevyemmässä aineistossa – Utrio ja Hirvisaari"

    Eivät Uttrion pääteokset, Vaskilintu ja Tuulihaukka, ole kevyitä. Luulo johtunee siitä, että päähenkilö on nainen.

    VastaaPoista
  12. "Ja Johannes Angelosta on suorastan vaikea lukea ajattelematta kylmän sodan asetelmaa, idän eli Neuvostoliiton ja lännen vihamielisiä suhteita."

    Toki tuo on yksi tapa lukea. Toinen juonne kylä on tietty kolmas tie ("kreikkalainen") sieluttaman lännen (jota edustaa John Grant) sekä idän välissä, joille molemmille on yhteistä henkisyyden hylkääminen materian ja mekanistisen maailmankuvan hyväksi.

    Juuri se, että Waltari ei ole yksiulotteinen tekee hänestä merkittävän kirjailijan. Jos näin ei olisi, mitä arvoa olisi teoksella kylmän sodan päätyttyä.

    VastaaPoista
  13. Minun näkökulmastani Tuntematon sotilas on varsin sodanvastainen kirja. Sen vuoksi on välillä melko merkillistä, miten tietynlaisille ihmisille se on automaattisesti lempikirja. Mietin pitkään mitä määrettä käyttäisin, mutta parempi jättää sanomatta ja antaa lukijan tulkita tuo _tietynlainen_ niin kuin haluaa. Sanotaan sen verran, että en tarkoita pasifisteja.

    VastaaPoista