Keskustelua valtioista

Olen kehotellut lukemaan Suomen historian. Huomaattehan, että ”Suomen historia” on sekä virheellinen että epätarkka nimitys. Tuolla otsikolla esitellään nykyisessä Suomen valtiossa, siihen aikaisemmin liittyneillä alueilla sattunutta ja jossain määrin itseään suomalaisina pitävien henkilöiden toilauksia.

Tämä ei ole pikkuasia, koska myös ”Suomea” mietittäessä on otettava huomioon muutakin menneisyyttä. Eurooppa on verkko. Myös Suomesta on löydetty tuhannen vuoden ikäisiä bysanttilaisia kolikoita. Arvattavasti puheet paikallisista rantarosvoista pitävät paikkansa.

Kun katselen kommentteja ja yritän pitää kuria, jottemme lankeaisi syntiin ja menisi sellaiseen keskusteluun, joka tukki sinänsä hyvän ”Tieteessä tapahtuu” –lehden pitkiksi ajoiksi, huomeen että Orwellilla olisi edelleen töitä. Hän kirjoitti kerran, että hän ajattelee toisin kuin eräät. Nämä eräät sanovat, että omaa äitiä ei saa arvostella, oli tämä selvä tai räkäkännissä. Äidillä Orwell viittasi isänmaahan eli Englantiin.

Myös meillä on sitä ajattelua, että Suomesta ei saisi sanoa mitään kielteiseksi tulkittavaa, pelkkää kiitosta ja kehua vain. Ja Suomen ainutlaatuisuutta voi korostaa haukkumalla naapurivaltioita, oli siihen syytä tai ei.

Mutta Suomen historian lisäksi maailmanhistoria olisi sekin sopivaa luettavaa. Vahinko vain, ettei selvästi suositeltavaa kirjaa oikein ole olemassa.

Joku kommentoija käsitti, että olin vihjannut Suomen metsäteollisuuden nousun 1800-luvulla olevan jollain tavalla Venäjän ansio. Noin hullunkurinen ajatus ei ole tullut mieleeni. Sitä vastoin on hyvin tunnettua, että suuriruhtinaanmaamme oppi nopeasti tekemään itsensä tarpeelliseksi keisarikunnalle. Eräässä mielessä Suomi todella käsitteli Venäjää kuin siirtomaata. Kolonioistahan hankitaan raaka-aineita pilkkahintaan ja sinne viedään teollisuustuotteita kovalla hinnalla. Juuri niin kävi, kunnes vallankumous tuli ja ennen pitkä Suomi oli kovilla Neuvosto-Venäjän vientimarkkinoilla harjoittaman polkumyynnin takia.

Kolonialismista ja heimoista mainittiin myös kommenteissa. Afrikan historia on todella murhenäytelmä siitäkin syystä, että rajoja vedeltiin mielivaltaisesti.

Kolonialismin tai imperialismin syyttäminen on kuitenkin liian helppoa. Afrikassa syntyi sotien jälkeen valtioita, jotka eivät olleet valmiita sellaiseen.

Joku mainitsi hullunkurisesti Preussin Saksan alkumuotona ja unohti hilpeästi Pyhän Roomalaisen keisarikunnan ja siis myöhemmän Itävalta-Unkarin, joka oli varsin merkittävä valtio aikoinaan. Preussista alkoi tulla jotain 1700-luvulla, kiitos etevän sisäisen rakentamisen. Ehkä armeijan kehittämistä enemmän merkitsi byrokratian luominen. Preussilainen virkamiehistö on tänäkin päivänä monen hyvän asian esikuva. Byrokratia tarkoittaa tässä yhteydessä hallintoa ja oikeuslaitosta, ja hallinnon tärkein osa on kysymys valtionvaroista.

Miksi hämäläisistä ei tullut valtiota? Tai karjalaisista? Vastaus on liian helppo. Kestävä valtio tarvitsee jonkin vähimmäismäärän voimavaroja. Lisäksi hämäläiset tai karjalaiset eivät tarvinneet valtiota eli mitään kiinteitä yhteen liittymisen muotoja, eikä heillä ollut kykyä eikä halua hankkia varoja organisaation ylläpitämiseen.

Kun tyhjiö täyttyi – 1400-luvulla – oman päätösvallan hankkiminen olikin myöhäistä.

Ne ”heimot”, joista menneisyyden kirjoissa kerrottiin olivat tilapäisiä ja väljiä. Vai osaatteko luetella Norjan heimot? Heillähän oli kuningaskuntakin silloin kun täällä asuttiin vielä puussa. Heimo, jolle saksan kielessä on useita eri sanoja (kuten die Sippe), oli saksalaisille 1800-luvun alussa hyvin tärkeä ja tarkoituksenmukainen käsite.

Ja me olimme Saksan liittolaisia ja kanssasotijoita jo kauan ennen Hitleriä, mielestäni jo satoja vuosia sitten.

Esimerkiksi ”ikivanhat tuomarinohjeet” tunnetaan oikein hyvin Saksasta, jossa aikakauden ajattelijat olivat ahkeria jo ennen Olaus Petriä. Jo 1500-luvulla maailman johtavat virkamieskoulut toimivat saksalaisella kielialueella. Virkamiehet vihittiin papeiksi, mutta se ei häirinnyt ketään.