Sivun näyttöjä yhteensä

13. tammikuuta 2013

Suomalaisia suurmiehiä




Kuvassa esiintyvä mieshenkilö on Elias – Elias Viljami.

Kastetoimitus toteutettiin säädetyn kaavan mukaan, musiikilla lisättynä.

Maailmanloppua jotkut toivottelevat tulevaksi; maailmanalku on helpommin havaittavissa. Kukin kokee sen kerran, mutta alkuräjähdyksestä osaavat myöhemmin kertoa vain toiset ja siitä todistavat rituaalit ja kuvat.

Kirjoitin oikein runonkin, suvunvanhimpana suvun nuorimmalle.

Elias 13.1.2013

Runoilija luuli
kuuta uistimeksi.
Mistä hän sen kuuli,
kuinka hän sen keksi,
jää arvoitukseksi.


Kalastaa hän tahtoi
merta avaruuden.
Kuinka käydä mahtoi
ajatuksen uuden –
laukkuun ahtoi


Linnunradan verran
tähtisumua.
Tämän yhden kerran
kuultiin siten kumua
runoilijaherran.


Lapsen työ on uni
aamuin sekä illoin
päivän molemmista päistä.
Lautoin taikka silloin
tehdä selvä näistä


avaruuden madoista
kymmenistä, sadoista.
Kun näet taivaan aukot,
tähdet joiden loiste
näkyy nyt tai toiste,
henkeäsi haukot
maailmassa. Kotona.

6 kommenttia:

  1. Elias Viljamille maailmankaikkeuden kokoinen valtava halaus ... Olkoon hänelle kaikki portit auki ...

    VastaaPoista
  2. Minusta kuvan henkilö näyttää enemmänkin pienmieheltä. Mutta kerropa Kemppinen, mikä on suku? No, siihen ei ole aikaa ja selvähän se on, että suku on sosiaalinen konstruktio, sukumme on se minkä suvuksemme päätämme. Varmaan pitää tietää ainakin, kuka on äitini, auttaa, jos tiedän, kuka on isäni jne. Kaikki isovanhempansa tuntevat voivat jo alkaa puhua suvusta. Suku on myös niillä, jotka eivät tiedä.

    Joo, suurmieshän hän on. Voin kuvitella ihailijoiden piirin siihen ympärille. Ihmeitten ihme ja sitähän se on, jokainen lapsi, jokainen äiti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan, pieni mies on pitkään piämies. Ja monen suvun, kuuluuhan hän vanhempiensa yhteensä neljään sukuun, edelleen mentäessä sukujen määrä senkuin kasvaa. Ja kaikkiin niistä yhtä paljon!

      Poista
  3. Toivotan Eliakselle onnellista elämän kaarta.

    VastaaPoista
  4. Oikea on päivä ja päivän kaste, valittuna suurelle nuorelle miehenalulle.

    Toivotan onnea ja kaikkea hyvää, sekä menestystä elämän kivikkoisellakin tiellä Kemppisen suvun nuorimmaiselle, sekä toivon, että on saanut isopapan geeneistä sitä aineista, joka "ei kuvia kumartele tiukoissakaan paikoissa", vaan rehellisesti uskaltaa olla oman mielipiteensä "vanki", niin hyvässä kuin pahassa! Silloin siihen ei ole piru pystynyt!

    Runosi oli kaunis!!

    Yst.terv:

    Ainainen blogisi seuraaja:

    Erkki K. Laakso
    Alavus

    VastaaPoista
  5. On se sievä, ihmisen lapsi, joka on lenkki suvun katjussa. Onnea!!!

    VastaaPoista