Sivun näyttöjä yhteensä

25. tammikuuta 2013

Isojen luokkaretki II




Alempi keskiluokka nosti Suomen 1948 – 1968. Jos joku haluaa jatkaa sanomalla, että keskiluokka, etenkin sen ylempi kerrostuma, tuhosi suomen 1988 – 2008, en osaa vastaankaan väittää.

Sotien jälkeen hengissä säilyneet ja kunnostautuneet sotamiehet ja aliupseerit olivat tyypillisesti ammatittomia, työttömiä ja maattomia. Ratkaisun yksi osa oli asutustoiminta. Se oli kova, kukaties liian kova ratkaisu monille. Kylmä tila merkitsi kymmentä vuotta nälkää ja sekalaisia töitä. Parempi lohkotila osittain valmiine peltoineen merkitsi vähintään elämän jatkumista entisellään.

Sotien jälkeinen ja kansalaissodan jälkeinen maareformi olivat Euroopan mitassa ja ehkä koko maapalloa ajatellen epätavallisen onnistunut. Poliittinen tilanne oli suotuisa. 1922 pelättiin aiheellisesti uutta kapinaa tai lopullisesti vastahakoista työväestöä. 1945 pelättiin sotakorvaustoimitusten takia. Molemmilla kerroilla keskusta, oikeisto ja parlamentaarinen vasemmisto olivat yllättäen samalla asialla. Sotien aiheuttaman tauon vuoksi äkkiä nousseet poliitikot olivat yllättäen vanhoja kavereita niin kuin Tanner ja Paasikivi 20-luvun alussa ja vaikkapa Hetemäki ja Niilo Hämäläinen omana aikanamme. Leskinen ja Varjojen olivat tottuneet vetämään siltasaarelaisia jo 1939. Maaseudun täytti alempi keskiluokka – kotiutetut reservin luutnantit, jotka aloittivat opintojaan joko suoraan työmailla tai korkeakouluissa.

Luokkaretki oli ällistyttävä saavutus. Historian puolella sitä ei ole tutkittu ollenkaan, yhteiskuntatieteissä niukasti. Edes kaunokirjallisuudessa se ei juuri esiinny, toisin kuin maa- ja metsätalous, työväestö, keskiluokka ja yläluokan pikkuinen mutta vaikutusvaltainen joukko. Alimmasta kerrostumasta on Kalle Päätalon korvaamaton kuvaus ja – tätä kaikki eivät ole huomanneet – luokkaretken kuvaus Tampereelta sotien jälkeen.

Mielenkiintoisinta ei ole lopputulos, vaan kehitys, siis luokkaretken dynamiikka eli reittikartta.

Puhun tässä asiasta, jonka tunnen myös kokemuksesta. Kun keräilin merkittävien juristien taustatiedot noin vuonna 1990, en ollut uskoa silmiäni. Yli puolet oli ensimmäisen polven ylioppilaita. Poimin valtiokalenterekista kaikki siinä esiintyneet juristit yli sadan vuoden ajalta. Virkatuomareiden rinnalla asianajajat ja liikejuristit olivat tietysti huonosti valittu joukko, koska otantaan ei ollut teknisiä mahdollisuuksia. Yritin tukeutua 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen Kuka kukin on –teokseen, mutta siinä ei tietenkään ollut ”pudokkaita” eli kokonaiskuva oli väärä. Tulos oli sama. Tyypillisiä isän ammatteja olivat käsityöläiset ja postin ja rautateiden toimenhaltijat.

Isäni oli muuten yksi näistä – pennitön opiskelija siihen aikaan, josta omat muistikuvani alkavat – ja äiti tosin menestyneestä kauppiasperheestä, mutta vain keskikoulun käynyt. Kymmenen vuotta myöhemmin eli kun itse menin lukioon tästä joukosta osa oli tietenkin vajonnut, tyypillisesti viinaa viljellen, mutta näkyvä osa oli uutta, kiireistä keskiluokkaa.

Suomea eivät muuttaneet lihavat, ilkeät, laiskat ja hyvin koulutetut suuret ikäluokat, vaan heidän isänsä ja äitinsä. Ruotsalaisessa luokkaretkikirjallisuudessa mainitaan, että samalla tavalla kuin Amerikassa saa kysyä, paljonko toinen tienaa, Ruotsissa ei ole sopimatonta tiedustella puhetoverin sosiaalista taustaa. Sitä ei edes pidetä kovin kiinnostavana (paitsi yläluokka).

Suomessa se on suuri tabu. Asianomainen itse voi – juovuspäissään – puhjeta puhumaan ja kertoa, miten taivaansinisenköyhästä kodista hän on. Sopivana kabinettikeskusteluna voi mainita, että Risto Kangas-Ikkala oli tosi köyhistä oloista ponnistanut Finn-Stroin (Kostamus) todellinen sankari, joka teki työt sillä aikaa kun Kekkonen ja Kauko Rastas ryyppäsivät ja rälläsivät venäläisten kanssa. Yrjö Niskanen, Pertti Voutilainen, miksei Tauno Matomäki – meillä on liikemaailmassa keskuudessamme kokonainen sukupolvi huippuja, jotka ovat ensimmäisen sukupolven lukeneistoa. En luettele tässä omistajia – sellaisia kuin Armas Puolimatka. Heitä on niin paljon. Toimitusjohtajan ammatti on vaikea ja taisi muotoutua vasta 1960 –luvulla, myös fiksujen professoreiden työntämänä (Juuti, Kaila, Karlsson).

Näitä menestyjiä luetellaan ajatuksin, että he pärjäsivät vaatimattomasta taustasta huolimatta. Entä jos asia on toisinpäin. Jos jotkut pärjäsivät vaatimattoman taustansa takia?

Kysymykseni ei perustu faktoihin eikä tutkimukseen. Oltuani koko ikäni herrojen kanssa marjassa eräänlaisena puoliherrana olen kohdannut elinkeinoissa ja yliopistolla niin loputtoman määrän perittyä keskinkertaisuutta, etten osaa olla kysymättä ääneen. […]

27 kommenttia:

  1. Kaksi kirjaa, yksi kirjailija.

    Mauri Sariola:

    "Ei loitsu eikä rukous"

    "Isänmaan parturit"

    Siellä he ovat, koko joukko.
    "Väärin kirjoitettuina"?
    Ehkä, mutta hyvin toden makuisesti.

    VastaaPoista
  2. "Sotien jälkeen hengissä säilyneet ja kunnostautuneet sotamiehet ja aliupseerit olivat tyypillisesti ammatittomia, työttömiä ja maattomia."

    Ammatittomia? Työttömiä? Maattomia?

    Suurin osa oli jonkun käsityöammatin omaavia, talollisia tai niiden poikia jne. Joukoissa oli myös iso joukko tehtaiden työntekijöitä jne

    Vai eikö käsityöammatteja (kirvesmies, muurari jne) lasketa ammatiks? Mikä on laitosmies jos ei ammatti?

    Pitääks aina ollu kouluja käyny, et on saanu ammatin?!


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen laskeskellut, että jopa puolet taistelutehtävissä olleista oli siellä suoraan asenvelvollisuuden jälkeen. PÖuhe ei ollut osaamisesta, mutta alle 18-vuotiailla oli harvoin sellaista ammattia tai odottavaa työapikkaa, että olisi heti voinut tarttua toimeen. Niitähän sitten löytyi.

      Tämä menee arvailuksi, mutta kirvesmieheksi tai muurariksi ilmoittautuneet taisivat olla nuorimmilaankin 232 - 25 -vuotiaita. Ammatti oli opittu repsikan hommissa.

      Voi olla että olen väärässä, mutta muistissani ja silmissäni "kirvesmies" ja "muurari" olivat kunnioitettuja ammattimiehiä ja tyypillisesti jo perheellisiä. Äidinisäni kohosi timpurinokaksi 26-vuotiaana.

      Poista
    2. Alle 18? Luulin että kutsuntaikä oli alunperin 20 v, sodan aikanako oli alempi?

      Poista
    3. Kemppinen saattaa olla aivan oikeassa. Minulla on mielessa kylan 56 sodan kayneen pojan otos. Lahemmin tuntemistani 100% oli ikaluokkia 1918-1924. Vuonna 1918 syntynyt oli lahtenyt v. 1938 varusmieheksi, eika hanellakaan ollut pysyvaa ammattia niinkuin ei kenellakaan nuoremmista.

      Poista
  3. "Suomea eivät muuttaneet lihavat, ilkeät, laiskat ja hyvin koulutetut suuret ikäluokat, vaan heidän isänsä ja äitinsä."
    Ei mennyt ihan oikein.

    Lisäisin kaksi suurta ryhmää, jotka muuttivat Suomen: suurten ikäluokkien köyhät ja ahkerat edustajat varsinkin muualla kuin Etelä-Suomessa ja suurten ikäluokkien vanhemmat sisaret ja veljet. Kummallakaan ryhmällä ei ollut aikaa poliittiseen ja muuhun hölmöilyyyn. Lisäksi he ovat joutuneet kestämään sen, että parhaat virat ja palkinnot ovat menneet 'tovereille', jotka järjestivät ne toisilleen ja lapsilleen sekä kanonisoivat toisiaan edelleen.

    VastaaPoista
  4. "...olen kohdannut elinkeinoissa ja yliopistolla niin loputtoman määrän perittyä keskinkertaisuutta,..."

    Kemppinen nayttaa viittaavan uuteen luokkajakoon:
    tyhmat, keskinkertaiset ja viksut.

    Viksuja on tavattoman vahan, niinkuin me kaikki tiedamme, ja asteikolla alspain mentaessa maara lisaantyy exponentiaalisesti!

    Kuules Kemppinen, kyl viksut aina parjaa, kui mahtaa meidan kayda!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne jyrää meitin.

      Mainitessani yliopistot ja keskinkertaisuuden tarkoitin nimenomaan myös professoreita.

      Poista
    2. Se kai selvää, että em kolmijaolla yliopistoon opiskelevat valikoituvat kahdesta viimeisestä (keskinkertaiset ja viksut), mutta näistä seuloituu sinne töihin siihen sovelletun kolmijaon ääripäät.

      Poista
  5. Joku Järvisen-Kolben kirjaa kehui ja luin sen. Kolbe taitaa olla kouluja käyneestä kodista, mutta Katriina Järvisen tapaisia flikkoja tapasin kyllä paljon Tampereen yliopistossa, tai siis Yhteiskunnallisessa Korkeakoulussa, joka oli siirtynyt Tampereelle jo vuonna 1965.

    Ei kukaan käyttänyt sanaa luokkaretki. Mutta kaikkialla, yhteiskuntaluokasta riippumatta, käsitys oli se, että ilman koulutusta Suomi ei selviä. Sotakorvaukset oli maksettu ja yliopistoja perustettiin lisää. Suuret ikäluokat olivat saaneet lukio-pohjakoulutuksen useammin kuin sodankäyneet vanhempansa.

    Jäin miettimään ylemmän keskiluokan tappamismeininkiä. Miksi se niin tekisi? Minulle on jäänyt käsitykseksi se, että jos semmoinen luokka on, niin sillä ei ole minkäänvaltakunnan ideologiaa perustanaan. Se muodostuu ammattikunnista.

    Jos siinä porukassa on tätä veronkiertäjäväestöä, niin siinähän on tietysti maantappamismeininkiä, mutta muuten se porukka vain tekee työnsä, hoitaa jotenkuten lapsensa ja vanhuksensa ja siinä kaikki.

    Se on vähän piirteetöntä porukkaa. Ja ehkä materialistista, siis tätä tavarataivas-hamuajaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kertokaa, te maakuntayliopistoissa toimineet, millainen siellä on "akateemisen kulttuurin" laita? Vanhoissa olleet luulemme, että sieltä puuttuu meidän liioitteleva omahyväisyytemme lähinnä siksi, että vallalla on perusteeton omahyväisyys.

      Poista
    2. Ripsa taitaa olla menneen ajan lapsia?
      Mika se sellainen ideologia on tana paivana?

      Poista
    3. Mennyt aika on mennyttä. Yritin miettiä sitä, mikä voisi olla Kemppisen määrittelemä ylempi keskiluokka.

      Suomessa on niin vähän väkeä, että keskiluokka jakautuneena ylempään ja alempaan ei voi olla hirveän iso porukka. Nyt ei juuri tule mieleen millä perusteella se sitä paitsi jaettaisiin.

      Sivistys ei ole ollut enää sitten 60-luvun minkäänlainen ihmisten jakaja. Se on muuttunut harvojen huviksi. Yliopistot alkavat muuttua ammattikouluiksi.

      Jos luokkia määrää verotettava tulo, niin asiat eivät ole kauhean hyvin. Tuosta edellisestä jäi pois n.k. työväenluokka. En tiedä onko sitäkään sellaisena kuin on ollut ennen, ammattitaitoisen työläisen luokkakuvana. Ehkä se kuvaisi sitten alempaa keskiluokkaa nyt?

      Kysehän kirjassa on luokkaretkestä.

      Poista
    4. Keskiluokka jakautuu minusta ihan selvästi. Useimmilla työpaikoillahan on se joukko, joka elää kellon mukaan, saa pientä palkankorotusta joskus mutta repii elämänilonsa päivittäisestä monituntisesta vapaa-ajasta perheen ja harrastusten kanssa. Sitten on toinen joukko, jotka eivät täytä mitään yläluokan kriteereitä, mutta joka tekee uraa ja tulospalkkaa työaikoja tuntematta, ympäri vuorokauden töihin liittyen säntäillen. Tittelinä on välijohto tai asiantuntija. Koulussa edelliseen porukkaan kuulunevat useimmat kanslistista lehtoriin, viimemainittua on ehkä rehtorin yksin. Vaikkapa konsulttialalla elliseen kuuluu vain tukihenkilöstö.

      Onko termi "alempi/ylempi" sopiva, ei varmaankaan. Mutta jakolinja keskiluokassa on selvä.

      Poista
    5. Rienzi,
      kuulostaa pätevältä. Olen tavannut joitakuita säntäilijöitä, joilta ei saa järjellisiä vastauksia yksinkertaisiin kysymyksiin.

      Minulla itselläni ei ole minkäänlaista statusta y-luokan suhteen, olen vähän ulkopuolinen ja harrastuksiltani antropologi.

      Poista
    6. Luulin, että luokkien luokkasota meni hautaan Neuvostoliiton tankkikommunismin romahdettua. Taisin olla väärässä, arkkipiispa Kari Mäkinenkin näkyi äskettäin pitäneensä itseään keskiluokan edustajana, vaikka Turussa herralla on oma palatsi residenssinä.

      Itse taidan olla köyhällistöä, sillä korjattu kulutukseni on alle tuon ensimmäisessä luokkaretkikirjoituksessa mainitun tulorajan alle.

      **Köyhä eli nykysuomeksi pienituloinen on alle 14 741 euroa vuodessa ansaitseva.**

      Tämä summa taitaa olla kuusikymmentä prosenttia suomalaisten mediaanitulosta,
      onko se paljon vain vähän, summasta ei kuitenkaan käytännössä tarvitse maksaa veroja, eikä
      luku sisällä verovapaita tulonsiirtoja. Jos asumiskustannukset eivät ole suuren suuria, niin hätää ei ole.

      Väinö Tannerilainen demari Thilo Sarrazin käsittelee tätäkin köyhyyden mittausteemaa kirjassaan "Deutschland schafft sich ab".

      Jahas, Thilolta on ilmestynyt uusi kirja, pitää tilauttaa kirjastoon....
      Europa braucht den Euro nicht: Wie uns politisches Wunschdenken in die Krise geführt hat [Gebundene Ausgabe] Thilo Sarrazin (Autor)

      Poista
    7. "Jäin miettimään ylemmän keskiluokan tappamismeininkiä."

      Jäin ihmettelemään samaa. Itse ajattelisikin kyllä, että Suomen on tuhonnut yläluokka, johon lukisin paitsi suuromistajat myös heidän ylisuurilla palkkioilla palkitut renkinsä ts toimitusjohtajat.

      Keskiluokkaan lukisin akateemisesti koulutetut palkansaajat (asianajajat, lääkärit tms.).

      Poista
  6. Kun elintaso ja BKT nousevat rajusti, on oikeastaan mahdotonta, että ainoastaan entisen yläluokan lapset nousisivat keskiluokkaan. Aivan yhtä mahdoton ajatus on, ettei parempi perhetausta auttaisi lainkaan lapsen mahdollisuuksia.

    Kiinnostavaa on nimenomaan kuinka _paljon_ perhetausta vaikuttaa mahdollisuuksiin, varsinkin korjattuna esim. ÄO:lla. Vrt. Bourdieun 'miraculously saved'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisi äidinmaidosta kuitenkin jotenkin imeytyvän ÄO:n korreloivan taustaan paljon ikisatunnaista menestystä enemmän.

      Poista
  7. Joskus tuli lukaistua Marko Nenosen Lapiolinjalla – työttömät pakkotöissä 1948-1971

    http://suomenhistoriaa.blogspot.fi/2009/09/lapiolinjalla-tyottomat-pakkotoissa.html

    Kymmeniätuhansia miehiä ja tuhansia naisia työllistettiin työttömyystöissä ja siirtotyömailla toisen maailmansodan jälkeen 1970-luvulle saakka. Työttömille ei maksettu rahaa. Kun leivänkanta koveni ja tupakkarahat loppuivat, oli lähdettävä työttömyystöihin sinne, minne määrättiin.

    Työvoimapula oli työttömyyttä pahempi ongelma aina vuoteen 1948. Tuolloin syksyllä tilanne muuttui, kun työttömyys lisääntyi nopeasti. Seuraavalle vuodelle odotettiin suurtyöttömyyttä ja odotukset toteutuivat. Vuosikymmenen vaihteesta tuli pahempi työttömyysvuosi kuin kukaan oli osannut ennakoida. Vielä talvella 1948-49 metsätöissä oli kuukausittain keskimäärin yli yhdeksänkymmentätuhatta miestä.
    Metsätyöt vähenivät, kun puunjalostusteollisuuden vienti väheni, Maailmankaupassa suhdanteet olivat huonot. Joulukuussa 1949 lähes 60 000 ihmistä oli ilmoittanut työttömäksi työnhakijaksi.


    Ennen sotaa työttömille järjestettyjä töitä kutsuttiin hätäaputöiksi. Sodan jälkeen ne olivat työttömyystöitä ja viisikymmentäluvulla työllisyystöitä. Työttömälle niissä ei ollut eroa. Suuret siirtotyömaat syntyivät vasta 1960-luvulla. Työttömät eivät voineet kieltäytyä työstä. Jos he kieltäytyivät, he menettivät oikeutensa työttömyystöihin sinä vuonna. Kun rahakorvausta ei maksettu, vaihtoehtoja oli vähän. Perhe ei kestä nälkää, vaikka selviäisikin köyhyydestä.


    Millaisissa ammateissa heidän lapsensa toimivat (Ruotsissa)?

    Olisikohan meillä kuitenkin asiat aika hyvin tänäkin päivänä, huolimatta siitä että huominen on tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Millaisissa ammateissa heidän lapsensa toimivat (Ruotsissa)?"

      http://www.migrationinstitute.fi/articles/019_Korkiasaari.pdf

      Poista
  8. Menestyneinä itseään pitävien huonosti peitettyä omakehutunnelmointia...

    VastaaPoista
  9. "Ratkaisun yksi osa oli asutustoiminta. Se oli kova, kukaties liian kova ratkaisu monille. Kylmä tila merkitsi kymmentä vuotta nälkää ja sekalaisia töitä."

    Olisiko parempi ratkaisu ollut samaan aikaan toisaalla (lähi-idässä) omaksuttu ratkaisu, jossa evakot olisi asutettu UNRA:n ruokittavaksi pakolaisleireille hautomaan menetystään: näin vuosisitten dokumentin, jossa vanhat palestiinalaiset esittelivät menetettyjen kotiensa avimia ja toivoivat kotiinpaluuta...


    Jos tämä tie olisi valittu, olisi Karjalan Liitonkin äänensävy vähän toinen.

    Sitä paitsi asutustoiminnan kohteella taisi enemmistöllä olla maalaistausta eli tottumusta kovaa työhön ja kapeaan leipään.

    VastaaPoista
  10. "Suomea eivät muuttaneet lihavat, ilkeät, laiskat ja hyvin koulutetut suuret ikäluokat, vaan heidän isänsä ja äitinsä."

    Ehkä on oikein sanoa, että hyvinvointivaltion taloudellisen perustan loi tuo aikaisempi sukupolvi. Suomen 1960-luvun henkisen perustan ylilyönteineen loivat suuret ikäluokat. Tuo henkinen perusta johti hyvinvointivaltioon ts veroilla kerätyn varallisuuden jakamiseen köyhille.

    VastaaPoista
  11. "Jos jotkut pärjäsivät vaatimattoman taustansa takia?"

    Tämä on varmasti totta vaatimattomaan taustaan liittyy (menestyksen) nälkä etten sanoisi pakko.

    Perittyyn varallisuuteen ("vanha raha") taas usein liittyy rappeutuminen tai ainakin piilevä syylisyydentunto, mutta ah niin kultivoidut tavat.

    VastaaPoista
  12. "Keskiluokkaan lukisin akateemisesti koulutetut palkansaajat (asianajajat, lääkärit tms.). "

    Asianajajat ja lääkärit ovat niitä harvoja ammatteja, joissa voi vakiintunein muodoin ja ennkoitavalla riskillä ryhtyä yrittäjäksi, lääkärit jopa viran tai palkkatyön ohella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukisin silti tuollaiset pienyrittäjät (ylempään) keskiluokkaan. Yläluokkaan kuuluvat suuromistajat ja heidän ylipalkatut renkinsä (toimitusjohtajat).

      Poista