Sivun näyttöjä yhteensä

10. tammikuuta 2013

Alituksia






Yllättävän hyviä kommentteja Täältä Pohjantähden alta.

Esimerkiksi Mannnerheimin osuus 1918 on kiinnostava kysymys. Oliko valkoinen sankari myös murha-Kustaa? Nimen nosti jälleen käyttöön Hannu Salama, vaikka se meni erään pikku elokuvan nimiin. Nimitys ja sen sisältämä käsitys lienee Vanhaa Pispalaa.

Viittasin kesän1918 saksalaisvaltaan. Tuo viittaus tarkoitti, ettei täällä ollut oikeastaan poliisia eikä muuta armeijaa. Täällä ei ollut liioin ulkopolitiikkaa.

Yleistietoihin voi kyllä liittää sen, ettei sotaa käyvä Saksa vuonna 1918 ”avustanut” mitään maata, ellei sellaiseen ollut sotilaallisesti ja taloudellisesti hyviä perusteita. Suomea avustettiin, mutta hanke jäi kesken, kun Saksa kaatui syksyllä 1918 melkein voitettuaan maailmansodan. Sillähän oli yksi vihollinen vähemmän, Venäjä nimittäin, ja yksi lisää, Yhdysvallat.

Nämä asiat ovat luettavissa monista hyvistä kirjoista. Mekinanderin uudesta Suomen historiasta näkyy tulleen uusi, ajantasainen painos, ja suuresti suosimani Pentti Virrankosken Suomen historia aikojen alusta on uutena, huokeana laitoksena markkinoilla. Soisin niille lukijoita.

Mutta kansallinen näköharhamme vaatii kuitenkin jankuttamista. Meillä on tapana luulla, että esimerkiksi nyt Kreikan, Korean tai EU:n kohtalo on Suomen kädessä. Näin se ei ole. Kokomme on pieni.

Joskus tuntee lukevansa, että Suomi voitti toisen maailmansodan Kannaksella 1944 ja patosi idän aallot. Näin ei käynyt. Kyllä Suomi hävisi ja itä aaltoili Keski-Eurooppaan ja aiheutti aina vuoteen 1991 synkkiä ajatuksia Amerikassa asti. Suomella ei ollut siinä paljon jakoa.

En olisi ehkä lainkaan mennyt näihin aiheisiin tässä ja nyt, ellei mieleeni olisi tullut kielen rapautuminen. Martin Saarikangas käytti televisiossa telakka-asiassa sanaa ”riski” tarkoittaen, että olisi täytynyt rikkoa lakia. Muutkin rikkovat. Reippaasti vain: vuorineuvos puhuu valtiosta ja kiinni jäämisen riskistä kuin murtovaras.

Lehdet kirjoittavat tuesta eli tuista joita on tahdottu tai kieltäydytty antamasta. Onko puhe rahasta vai lupauksista, se jää kertomatta kerran toisensa jälkeen. Minusta ”tuki” esimerkiksi sanassa ’valtiontuki’ tarkoittaa rahaa. STX-tuki lienee tarkoittanut pääomalainaa eli oman pääoman ehdoin annettavaa lainaa. Tuollainen sijoitus merkitään varallisuudeksi, mutta sitä ei makseta takaisin, paitsi ehkä osinkoina.

Odotan, milloin Rauman ja Turun seudun Kansallinen Vapautusrintama aloittaa toimintansa. – Toisen maailmansodan jälkeen eräät Etelä-Italian ja Sisilian kunnat erosivat Italiasta.

Olen ollut dadaismin suuri ihailija ja arvostanut surrealismia siitä pitäen kun luin 50 vuotta sitten Olavi Paavolaisen esseen ”Nykyaika etsimässä”. Näin kauan kesti ymmärtää, mikä Paavolaisen hienoissa kirjoissa on huonoa. Ennen sotia ilmestyneitä analyyseja taiteesta, Saksan natsismista ja Etelä-Amerikasta rasittaa edellä viitattu yhteinen näkövikamme.

Tuo dadaismi kukoisti Sveitsissä, etenkin Zürichissä. Kirjoittajalta ja lukijalta jää huomaamatta, että ensimmäinen maailmansota raivosi lähes kaikkialla muualla paitsi Sveitsissä ja Suomessa (jota ei ollut vielä olemassa). Ruotsin teollisuus oli sodasta riippuvainen, Norjan elämä ja menestys Saksan merivoimien upotussodasta.

Etenkin Zürich oli täynnä mitä uskomattomimpia tyyppejä, jotka olivat sotaa paossa ja keksivät äärimmäisiä keinoja huvittaakseen itseään ja suututtaakseen muita.

Saksan ekspressionismi ja Ranskan surrealismi syntyivät oloissa, joissa ehkä puolet luovista (alle 30-vuotiaista) miehistä oli pyyhkäisty olemattomiin käsittämättömistä syistä. Kaupungissa asui myös Stefan Zweig, jonka kertomus Sveitsin oloista sodan aikana on maltillinen. Suomen ja Skandinavian hän mainitsee ylimalkaan vain mainitessaan Pariisissa Paavolaisen ja muiden ylistämät ravintolat ja seudut kohteina, joihin ei kannata vaivautua, koska ne ovat täynnä humalaisia skandinaaveja…

34 kommenttia:

  1. Jukka, ajattelisit edes joskus rakentavasti etkä aina repien ja kaunaisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mita ihmetta!?
      Ei minusta Jukka kirjoita repivasti ja kaunaisesti.
      Aika humoreski kirjoittaja han on, joka saa aikaan ajatuksia
      vakkyroilla kommenteillaa.

      Poista
  2. EU-keskustelussa ihmetyttää se, että näyttää siltä kuin Urpilainen johtaisi EU:a, Anita Merkel apunaan. Missä on esim. Ranska. Onko kysymys kielimuurista vai eivätkö ranskalaiset ota mitään kantaa mihinkään. Otsikoissa heitä ei näy.

    Risteilijätilauksesta kilpailtiin niin kuin kyseessä olisi suurikin saalis. Eivät kai telakat olisi päätyneet korelaisomistukseen, jos homma olisi hyvin kannattavaa. Luultavasti loppusuoralla kilpailtiin siitä, kuka saa tehdä suurimman lahjoituksen Royal Caribbean Cruise Linesille.

    VastaaPoista
  3. Jukka potkisee vuorineuvos Saarikangasta munille! Hyvin ja perustellusti potkaisee mielestani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Martinin munat kyllä kestävät pilipalipoikien potkuyritykset!

      Poista
  4. "Joskus tuntee lukevansa, että Suomi voitti toisen maailmansodan Kannaksella 1944 ja patosi idän aallot..."

    KYLLA Suomi voitti omalta osaltaan! Kun kulkee taalla Baltiassa ja Puolassa, niin tajuaa ainakin viidennen lasillisen jalkeen, mita se menetetty 50 vuotta tarkoittaa. Suomi voitti sen viisikymmenta vuotta vapautta!

    Jos Mannerheimin johto teki konkurssin huhti-toukkuulla 1918, niin moratorion jalkeen tuli taas johdon konkurssi kesalla 1944. Ja sen maksoivat nuoret pojat hengellaan ja vammoillaan.

    Kummallista miten nopeasti pienen maan sotilasjohto pollahtaa pyllylleen. 1941 oli sotilasjohdon juhlaa, 1943- 1944 kesakuu oli sotilasjohdon taysi konkurssi. Kuitenkin pohjalla oli tehtya tyota, jonka varassa saatiin idan aalto padottua. -- Kummallista; tuuria tai johdatusta (osin), luulen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 1941 ei ollut sotilasjohdon juhlaa ainakaan tapettujen määrässä. Luvut ylittävät 1944 kesätaistelujen tapettujen määrän. Tämänkin olet voinut lukea tästä Kemppisen blogista aikaisemmin.

      Poista
    2. Asemasotavaiheen pitkä valmistelemattomuus jää pitkäksi miinukseksi päämajan ja ylipäälikön piikkiin, vaikka tietoa puna-armeijan uudesta murskaavasta suurhyökkäyskyvystä 1943-44 oli sillä käytettävissä.

      Onneksi jopa väärinarviointikin (Laatokan itäpuolen ja vieraiden alueiden liian suuret joukot) koitui lopuksi onneksi: oli lopussa siirrettäviä joukkoja sen sijaan, että ne "oikeaoppisesti" olisi ryhmitetty Kannakselle tykistön ruhjottaviksi.

      Poista
    3. KAATUNEITTEN MAARA:

      Kaatuneitten maara on seurausilmio, ei paamaara (jos nyt ei oteta Stalinin tekosia lukuun). Meilta kaatui poikia talvisodass/hyokkaysvaiheessa ja kesalla 1944 kaiketi 20,000/20,000/20.000.

      Kemppisenkin toistama "saanto" on se, etta hyokkaajalla pitaa olla kolminkertainen ylivoima puolustajaan nahden [ja hyokkaajalta kaatuu yli kolminkertainen maara]. Taman mukaan hyokkaysvaiheessa olisi pitanyt kaatua ehkapa yli 60,000 poikaa!!??

      4.9.1941 kllo 03:00 alkoi aivan tavaton hyokkays Tuulosjoella. Siella muun muassa nuori vanrikki Kullervo Kemppinen kertoo johtaneensa tulta kankaisesta Fokkerista (FK Laivue on kirjan nimi).
      Vertaapa vainajien maaraa tassa tempussa, jossa valmistelut oli tehty ja toteutettu kunnolla!


      Poista
    4. HILJAINEN TYO JA PONNISTUSTEN TULOS KUN TOIMEEN RYHDYTTIIN...

      Olen ollut tilaisuudessa kuunnella Ihantalassa taistellutta veteraania siella paikan paalla. On aivan uskomatonta, etta Ihantalan kirkon vaiheilla oli vastaanotossa kerrostettuna
      --lahituhoojat
      --tykisto & ilma-ase
      --panssarintorjuntatykit
      --rynnakkovaunut

      3.7.1944 voitiin raportoida, etta hyokkaysuran tulppaus alkoi pitaa.

      VOI JOS sama meininki olisi ollut jo VT-linjalla ja ennen sita! Olis voinut Tirrosenkin tykit, pionerien miinat ja 25,000 kg rajahteita yms saastya tositoimiin VT linjalle.

      Oli tietoa tai ei, niin ylijohdon tehtava olisi ollut varautua pahimpaan!




      Poista
    5. Alkuasentelmissa 10.6.-44 tuokaan ei olisi auttanut kun vihollisella oli murskaava tykistöylivoima ja levänneet joukot hyökkäyskelpoissa maastossa. Piti odottaa, että päästään

      - tykistön valmiiden asemien ulkopuolelle
      - väsyttämään vihollista
      - saatiin vihollinen puolustukseen paremmin sopivaan maastoon.

      Tali-Ihantalassa tuo täyttyi. Sillä voitettiin itsenäisyyden säilyminen.

      Poista

  5. Suurmaatilat eli kartanot arvopaperistivat maaomaisuutensa keskinäisvastuulla Suomen Hypoteekkiyhdistyksenä. Siihen loppui päämaköyhyys. Tämä Hypo-pankki nojasi siis asiakasomistajiensa omaisuuteen ja loihti kiinteän omaisuuden juoksevaksi likvidiksi rahaksi eli ostokyvyksi velkaseteleinä ja obligaatioina. Esimerkki asiaan saatiin Preussin kiinneluottolaitoksista ja miksei myös Ranskan jakobiinien armeijapankilta, joka assignaateilla mobilisoi väen murskaamaan ammattiarmeijat ja niiden syntyperäylpeät upseerit läpi feodaalieuroopan.

    Vaasassa 1918 tehtaiden ja rahan uusorganisoinnissa synnytettiin omistajat ja omaisuuden suojat joka piti Lipposen/Niinistön ilmaantumiseen saakka. Vuosikymmeniin ei nähty konkursseja, ei uusia omistajapiirejä, ei työläisuhkaa.
    Asiat soljuivat tehdasyhdyskuntien idylleissä, devalvaatiot suojelusenkeleinä maailmaa vastaan, ja suojeluskunta omia revanssisteja.

    Luin kyllä sen Virrankosken kirjan mutta en näitä rivinvälejä. Nämä tunkevat silmille ja aivokerrosta kutkuttamaan ulkomaisten eli esikuvatapausten historioista joita kyllä piisaa -ja kummasti ne alkavat puhua suomea kun asioista innostuu. Ja on tullut käännöksiäkin kuten Jouni Yrjänän Metsäpirulainen , Längman jonka juuri taitoin kiinni. On kuulemma tehty Kuisman koulukunnan toimesta stoori myös Rosenleweistä joten siitä sitten, pysyn kirjeenvaihtajana. (Jos Suomella on jotain toivoa, se on tässä uudessa älymystössä, sen säteilyssä. Tylsämielisyys lakkaa olemasta hyve.)

    Sääliksi käy pisaopetettuja ikäpolvia, joille historia on tusiana hokemaa. Kouristuttava kohtaus Pohjantähdessä sekin kun Akseli lukee poikiensa kanssa historianläksyä voittajien kirjoituksen mukaan. No pojanpojasta tuleekin jo herra.
    Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  6. "...STX-tuki lienee tarkoittanut pääomalainaa eli oman pääoman ehdoin annettavaa lainaa. Tuollainen sijoitus merkitään varallisuudeksi, mutta sitä ei makseta takaisin, paitsi ehkä osinkoina..."

    Tästä asiastahan Martin "Iso-Masa" Saarikangas sanoi YLEn Päivän kasvo -ohjelmassa, että "...kyse on samasta asiasta, kuin jo sinä tai minä menisimme hakemana pankista asuntolainaa...". Meni usko koko mieheen saman tien.

    Tuohon "riskin ottamiseen" ja sen esitettyyn määritelmään siitä, että otetaan riski ja rikotaan lakia, liittyy mielestäni yleisempi yhteiskunnan "ryssittyminen". Liian usein otetaan riski ja rikotaan lakia, koska kiinnijäämisen pelko ja mahdolliset rangaistukset kiinni jäätäessä eivät riitä estämään lain rikkomista. Tämä näkyy selvästi liikenteessä (ylinopeudet, rattijuopumus), taloudessa (verojen välttely, muu talousrikollisuus), yhteiskunnan tukien väärinkäytöissä (1.11. uutisoidun mukaan työkyvyttömyyden vuoksi tukea saava yrittäjä teki tuhat tuntia töitä vaimonsa yrityksessä, muiden sosiaalitukien väärinkäytöt), asunto-osakeyhtiöiden toiminnassa (kuten saamme lukea mm.: http://kysyasunto-osakeyhtiolaista.fi/) ym.

    Miksi lakien ja asetusten noudattaminen on hyväksyttävää vain jos niistä on itselle hyötyä? Onko lainsäädäntö rusinapullaa, josta saa noukkia vain haluamansa palat, ja heittää muun osan pois? Onko hyväksyttävää rikkoa lakia, jos siitä on itselle hyötyä? Mitä eroa on sillä, että vaaditaan annettavaksi lainvastaista taloudellista tukea yritykselle, jotta oma työpaikka säilyy, verrattuna siihen, että vaatii oikeutta varastaa kaupasta jos ei ole varaa johonkin tavaraan? Mihin ihmeeseen on hävinnyt sellainen käsite kuin moraali?

    VastaaPoista
  7. DaDa, Daa, siellä Zürichissä oli myös sellainen veikko kuin Vladimir Lenin, herra jonka Zürichin DaDaa-ajasta Zweig kirjoitti pienen novellin.

    Lenin matka Pohjois-Saksasta Petrogradiin taisi olla myös aika dadaismia fiktiivisine extraterrionalisine junavaunuineen.

    Dada-omituisesti Lenin seuralaisineen hyppää Ruotsista suoraan Petrogradiin, olihan välissä maa dada-nimeltä Suomi. Olisi mielenkiintoista tietää, miten Leninin matka sujui Suurruhtinaskunnassa?!

    Suuresti dada-ihmettelen, miten ranskalaiset pystyvät tekemään maailman suurimman risteilijän ilman suuria turskatappioita. Heidän telakalleen tämä laivaprojekti on kuitenkin prototyyppialus, jotka tunnetusti ovat pahasti tappiollisia rakennushankkeita....

    VastaaPoista
  8. Napakka pakina! Ja hieno kuvavalinta: kirjoittajan lakimieskollega, opettajana työskennellyt Tukholman 1912 olympiavoittaja Alma Richards. Rima jäi tuolloinkin kannattimilleen - yli meni. Alastulopaikkaa ei vielä pehmennetty ja riman piti olla kolmikulmainen.

    VastaaPoista
  9. Liikemiehen kiinnijäämisemn riskissä tulee huomioida se minua aina huvittanut seikka: Monopoli-pelissä on ainaisena kierrosuhkana vankila. Vasta myöhemmällä iällä ymmärsin miksi se on siellä.

    Toiseksi. Luen ensimmäistä kertaa Virrankoskea, ja ukkohan on ainakin viidesti ottanut ymmärryksestäni niskalenkin. Ensiksi Vanhan vihan ajoista, josta nyt ymmärrän Ruotsin (ja "suomen") olleen se hyökkäävämpi puoli. Jatkoa ilmeisesti seuraa.

    Ja Kemppinen lienee myös huomannut Virrankosken "kemppi"-nimen selvityksen.

    VastaaPoista
  10. Kun arvoisan hra professorin "Alituksia" on niinkin kattava aihepiiriltään, niin sopisiko kannanotto tähän mieltäni askarruttavaan asiaan nimeltään YHDYSKUNTAPALVELU? Minusta tällaiset "tuomiot" rapauttavat sen vähäisenkin uskon oikeuslaitokseen ja rangaistuksiin tehdyistä rikoksista. Mitä mieltä on Kemppinen?

    Johdantona olkoot pari otsikkoa viime päivien "Ilmalehdestä", jotka antaa ymmärtää kuinka kauhea rangaistus on tuo YHDYSKUNTAPALVELU. Ihan kammottaa ajatellakin kuinka jotkut ihmiset tekevät palkkatyökseen tuollaisia "rangaistuksen omaisia" tehtäviä, joilla kuitataan ehdottomat vankeustuomiotkin muutaman kymmenen tunnin "palvelulla". Tyypillinen annos näyttää olevan 40 tuntia eli yksi työviikko, tai 100 tuntia eli kaksi ja puoli (2.5) työviikkoa. HUH HUH kun on hirmuiset rangaistukset!

    Kuitenkin jotkut pienipalkkaiset kunnan työntekijät kärsivät JOPA elinkautista yhdyskuntapalvelua, puhumattakaan ISOpalkkaisista valtion virkamiehistä... eli tekevät kymmenien vuosien mittaiset "yhdyskuntapalvelu-urat" ja nyt niihin vielä suunnitellaan jatkoa, eli ei saisi jäädä eläkkeellekään ennen kuin varmasti kuolee!

    Kas näin se menee käytännössä:

    Jengiläiset tunkeutuivat todistajan vanhempien asuntoon - mukana katkaistu haulikko

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013011116544088_uu.shtml

    Jengiläiset saivat tunkeutumisesta lopulta yhdyskuntapalvelua


    Mäkihyppääjä Harri Ollia vastaan luettiin nippu syytteitä Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa Lahdessa.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013010916535003_uu.shtml

    Ex-mäkihyppääjä Harri Olli on saanut neljän ja puolen kuukauden ehdottoman vankeustuomion muun muassa pahoinpitelystä. Päijät-Hämeen käräjäoikeuden antaman päätöksen mukaan tuomion voi suorittaa yhdyskuntapalveluna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni Anonnyymin arvelut ovat perusgteltuja.

      Asiaa tietääkseni pohditaan jatkuvasti. Valitettavasti raskaat ja ikävät toimet ovat usein vastuullisia, niin ettei esimerkiksi vanhusten hoidon karkeampia tehtäviä voi ajatella.

      Ja haudatkin kaivegtaan koneella.

      Poista
    2. Yhdyskuntapalvelu, joka jaksotetaan 1-2 tunnin pätkiin, on ihan hyvä rangaistus pikkurikollisille, joka selvänä tiettyyn määräaikaan saapuminen on vaikeaa, on sopiva rangaistus. Ongelma on siinä, että käytetään esim. väkivaltarikoksiin, joissa yleinen lainkuuliaisuus edellyttäisi ehdotonta vankeusrangaistusta.

      Ongelman osasyynä ovat hovioikeudet, jotka rangaistuskäytännön yhtenäisyyden nimissä muuttavat tuollaiset rangaistukset yhdyskuntapalveluksi.

      Poista
    3. >>Yhdyskuntapalvelu, joka jaksotetaan 1-2 tunnin pätkiin, on ihan hyvä rangaistus pikkurikollisille<<

      Sehän ei ole yhtään mitään!

      Sen ymmärtäisi paremmin JOS tuntimäärä olisi sama kuin vankeusaika, tai mieluummin tuplana. 6kk vankeutta olisi 6 kk (12kk) "orjatyötä" palkatta yhteiskunnan osoittamassa paikassa. Samaan tapaan kuin sivareillekin.

      Rikollisethan nauraa kun 40 tuntia yhdyskuntapalvelua kuittaa 6kk ehdottoman vankeuden. Lisäksi kaikki ehdolliset tuomiot pois, sillä ne ei ole yhtään mitään. Kaikille pakkotyö rangaistuksen ajaksi. Tämä varsinkin rattijuopoille. Lisäksi kaikki "tienestit" vahingonkorvausten maksuun. Tupakkarahat voi jäädä.
      Tuomioiden yhteenniputtamien pois eli tuomiot ynnätään täysmääräisesti!

      Velimiehen käypänen auto varastettiin ja samalla romutettiin. Siitä on 5 vuotta, eikä euroakaan ole saatu korvauksia (1500€) ulosotosta. Porukalla oli kymmenittäin autovarkauksia yms. Joka vuosi ulosotto kuitenkin uusitaan, vaikka taivaan tappiin saakka. Kiusa se on pienikin kiusa. Ulosottomies yritti vanhattaa ulosoton muuttaen omavaltaisesti vaaditun korvaussummankin kymmenenteen osaan. Valpas asianosainen korjasi virheen.

      Tämän hetkinen lainsäädäntö suosii rikollisia, koska tuomiot on ihan naurettavia. Ilman lakimiestä et saa edes juttua vireille kun tulee syyttämättäjättämispäätös tai esitutkintaakaan ei edes yritetätään tehdä. Poliisit tuomii tuomareina. Kunnianloukkausjuttua et saa käyntiin ilman lakimiestä, vaikka olisi todistajatkin nimettynä.

      Poista
  11. Viime aikoina on jo opittu, että lainmukaisuus on kirosana: pahinta mitä johdon palkkioista tai verosuunnittelusta näköjään voi nykyisin sanoa, on että ne olisivat lainmukaisia. Uutta on suoranainen lainrikkomisen ihannointi. Jopa ministeri kehoittaa julkisuhteisöjä syrjimään terveyspalvelujen tarjojia niiden omistusrakenteen perusteella.
    YLEä pilkattiin kun se mietinnän jälkeen 6.12. noudatti Tuntematon sotilas -elokuvan esittämisessä lakia . Laivatilausten tukikeskustelu on jo huippu.

    VastaaPoista
  12. Pääomalainalla saadut varat kirjataan varoiksi, mutta vastattavissa nykyään käytännössä aina velaksi. Omaan pääomaan sen saa laskennallisesti lisätä tietyissä tilanteissa. Takasijaisena lainana pääomalainan pääoman palautus ja korko toki pyritään maksamaan, niin usein tehdäänkin, mutta kaikkia muita velkoja huonommalla etusijalla, kuitenkin ennen osinkoa tai muuta varojenjakoa.

    VastaaPoista
  13. "...olisi täytynyt rikkoa lakia. Muutkin rikkovat. Reippaasti vain: vuorineuvos puhuu valtiosta ja kiinni jäämisen riskistä kuin murtovaras."

    Toisaalta valtio on tehnyt tätä jo vaikka kuinka pitkään, ihan tahallaan, ainakin autoverotuksessa. Suomi on yrittänyt kaikennäköistä verotemppuilua, jotta voisi periä EU-sopimusten ja lainsäädännön vastaisia veroja. Yksi kerrallaan näitä on todettu EU-tuomioistuimissa laittomaksi, mutta sen jälkeen alkaa aina vain seuraava temppu, eikä kukaan joudu vastuuseen. Me maksamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valtio rikkoo lakia tai ainakin tekemäänsä valtiosopimusta miljarditasolla osallistumalla toisten valtioiden rahalliseen tukemiseen ja takaamiseen vastoin EU:n allekirjoitettuja perussopimuksia, joissa tuo on nimenomaisesti ja eksplisiittisesti kielletty.

      Eivät valtiot yleensäkään lakia noudata, jos se ei satu olemaan poliittisesti sopivaa.

      "Valtioilla ei ole moraalia, on vain vaihtelevia intressejä."

      Poista
  14. "vuorineuvos puhuu valtiosta ja kiinni jäämisen riskistä kuin murtovaras."

    Eikö toisaalta ole niin, että kun puhutaan kansakunnan elämästä ja kuolemasta laillisuudesta - varsinkin EU-"oikeudesta" - puhuminen ole juristeriaa. Tuskin Rytillä oli 1944 laillisia oikeuksia Ribbentrop-sopimuksen tekemiseen, onneksi kuitenkin teki!

    (Se on eri asia, onko STX tuollainen elämän ja kuoleman kysymys ja olisiko meillä ollut pelimerkkejä Ranskan nokittamiseen loppuun asti. Asian perusteleminen "laillisuudella" on kuitenkin vastuun pakoilua ellei pahimman lajin typeryyttä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Juristeria" tarkoittaa useimmiten sitä, että puhuja on eri mieltä lain tulkinnasta.

      Ryti toimi oikeudellisesti virheettömästi. Nimityksestään huolimatta "Ribbentrop-sopimus" ei ollut sopimsu eikä varsinkaan valtiosopimus. Ryti ilmoitti yksipuolisesti, ettei rauhaa tehdä hänen ollessaan presidenttinä eli mitenhän aikoo toimii presidentin (silloisia) valtaoikeuksia käyttäessään.

      Tarkoitus, tässä tapauksessa saksalaisten suostuttelu, oikeastaan petkuttaminen, on dokumentoidusti tiedossa.

      Poista
    2. OK, vertaus pani mutkat suoraksi. Olkoon parempi esimerkki siis järjestyksen palauttaminen 1918 punakapinan jälkiselvittelyissä sekä terroristien käsittely USA:n toimesta 11.9. jälkeen. Molemissa tapauksissa kansakunnan etu pantiin laillisuuden edelle.

      Johtopäätös: tiukka laillisuus sopii pikkujuttuihin rauhan oloissa. Suurissa asioissa sodan aikana sovelletaan "sodan lakeja" ja kansakunnan etua. Ongelmaksi nyt jää. kumpaan ryhmään STX kuuluu.

      Poista
  15. "Suomi voitti toisen maailmansodan Kannaksella 1944."

    Tällä puheella on kaksi oikeutusta:

    - se on ymmärettävä vastavaikutus sisäiselle suomettumisellemme 1945-81. Se menee ohi niinkuin kaikki kuohu ja heiluriliikkeet.

    - Suomi 1944 todella voitti 1939-44 sotien varsinaisen (vähimmäis-) tavoitteensa eli Suomen itsenäisyyden säilyttämisen, koska emme seuranneet Viron ja muun Itä-Euroopan tietä 1945-91.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kaikki on käynyt usein ilmi, kuin olen nimenomaan puolustanut torjuntavoitto-kielikuvaa. Lisäksi ihailen niitä ihmisiä, maanmiehiämme, jotka pystyivät siihen.

      Nyt halusin pilkata tölväistä tietämättömyyteen perustuvia asenteita mainitsemalla nimenomaan toisen maailmansodan, jossa Suomen sankariteko oli pysyttely poissa Lenoingradista. Jopa venäläiset taitavat ymmärtää asian, koska meikäläisiä syytetään vain harvoin motin sulkemisesta luoteen suunnasta.

      Poista
    2. Sorry, ironia on vaikea taitolaji eikä pilkan kärki selvinnyt anonyymille. Joskus on kyllä aiemmin samoin käynyt anonyymille itselleenkin. Pitäisi pitäytyä proosaan; kyllä kyllä tai ei ei. Ironia on vain niin hauskaa - ainakin esittäjänsä mielestä.

      Poista
  16. Lehdessä lukee, että Ranska laittoi peliin 1,3 miljardia euroa, jotta saisi STX:n loistoristeilijätilauksen:

    http://deutsche-wirtschafts-nachrichten.de/2013/01/09/krise-frankreich-pumpt-steuergeld-in-den-schiffs-sektor/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ranska tunnetaan "luovasta" tavastaan soveltaa regulaatiota aina tilanteen mukaan. Meillä tätä ei osata eikä ymmärretä, kun olemme niin yksiniitisen totista porukkaa.

      - tätä se Iso-Masa peräänkuulutti - luovuutta

      Poista
    2. Matias K. iski EU:n ytimeen: mitä tulee ottelusta, jossa toinen toimii nyrkkeily ja toinen vapaaottelun säännöllä. Tämä meidän suomalaisten täysi tajuta taikka muuttaa etelä-Euroopan toimintakultuuri.

      Poista
  17. >>Suomen sankariteko oli pysyttely poissa Lenoingradista. Jopa venäläiset taitavat ymmärtää asian, koska meikäläisiä syytetään vain harvoin motin sulkemisesta luoteen suunnasta.<<

    Kyllä siitä mainintoja löytyy:

    http://talvisodantausta.blogspot.fi/


    Vladimir Baryšnikov: Talvisodan tausta. Internet-.julkaisu (talvisodantausta.blogspot.com). ISBN 952-5412-06-7. Johan Beckman Institute & Suomen antifasistinen komitea SAFKA, 2009.

    VastaaPoista