Ylellisyyskirves

Liiterinnurkassa ne ruostuivat sellaisinaan tai pölkkyyn iskettyinä, kirveet. Kai ne olivat melkiste kaikki Pilnääsiä, vaikka näin minä joskus kanadalaisen kaksiteräisen. Omituinen kapistus.

Yksi hieno asia kirveeseen liittyi, mutta se on etäistä menneisyyttä minunkin maailmassani. Jos kosiomies tai sellaiseksi meinattu otti ja kalkutti suoraan pinohalosta kirveellä ja omalla puukollaan todella hyvän kirvesvarren, noin vain vuodentulosta jahkailtaessa, se oli vahva merkki se. Varren piti olla otteen kannalta sopivasti toispuoleinen ja täsmälleen oikein tasapainotettu. Ei sellaista näe muulla kuin silmällä.

Kuvan kirves on aito ylellisyysesine. Englannista löydettiin vajaat sata vuotta sitten yksi ja perään toinen jadesta (jadeiitista) valmistettu kivikirves. Viimeistely on verraton ja terä kuin käärmeen kieli. Esineitä ei ole koskaan käytetty. Ne olivat verrattomia koruja.

Ajoituksen mukaan henkilö, joka kai sai tuon kirveen hautaan mukaansa nykyisen Canterburyn seudulla, kuului siihen aika arvoitukselliseen joukkoon, jonka töitten jälkiä ovat Stonhenge ja siis arvattavasti muutkin megaliitit. (Obelixin esi-isiä varmaan.)

Hiidenkiviporukan luultiin oppineen konstinsa Maltalta tai Egyptistä, tosi taitajilta. Kun käyttöön saatiin radiohiiltä parempia fysikaalisia ajoitusmenetelmiä, jotka sopivat epäorgaaniseenkin aineeseen, kuten elektroluminenssi, kävi valitettavasti ilmi, että vanhempia nämä ovat kuin Egyptin kivityöt.

Jadea tiedettiin esiintyneen Kiinassa ja Väli-Amerikassa. Molemmissa sitä pidettiin kultaa monin verroin arvokkaampana. Kun jade-esineitä tiirailee museoilla, ajatuksen ymmärtää.

Sitten kävi ilmi, että kyllä Euroopassa sittenkin taitaa olla hajanaisia esiintymiä, mutta silti kuvan kirveen alkuperä ja historia oli suuri arvoitus.

Hyvää tiedettä piirittää joskus yhdentekevyyden ilmapiiri. Keksitään jotain, mutta tutkimustuloksesta voi sanoa, että entä sitten. Se on tietenkin luvallinen mielipide, että yksi hailea, mitä väkeä täällä Euroopassa on tallannut. Mutta tuo on mielipide. On useampiakin järkisyitä olla kiinnostunut asiasta.

Ranskalainen pariskunta Pétrequin mietti monien muiden tavoin tuota jadekirvestä. Harjoittaessaan ammattiaan Uuden Guinean saarella he tekivät mielenkiintoisen havainnon. Jade-esiintymiä oli yli kahden kilometrin korkeudessa. Eurooppaan palattuaan he ryhtyivät etsimään esiintymää Alpeilta. Toiset sanoivat, että eiköhän ne löydöt ole vieritetty möhkäleinä alamäkeen ennen kuin on ruvettu nakuttamaan.

Esiintymä kuitenkin löytyi Alpeilta, Italian puolelta. Jatkotutkimuksissa löytyi työpaja ja kaiken kukkuraksi vielä molempien Englannista tavattujen esineiden irrotuspaikka. Kivessä oli vielä hakkaamisen jälkiä, ja huolellinen analyysi osoitti, että ”geologinen nimikirjoitus” täsmää. Tutkijat kykenivät osoittamaan tuuman tarkkuudella, mistä näiden esineiden aihiot oli louhittu ja missä ne oli valmistettu.

Se on sitten arvailujen asia, mitä väkeä nämä olivat olleet. Meillä on Suomessa ainakin Huittisten hirvenpää ja Kiuruveden tuura, joiden taidokkuus mykistää. Jadeiitti on kova kivi (Mohs 6-7). Tuollaisen esineen aikaansaaminen on korkeimman luokan suoritus. Ja sattuneesta syystä työkaluja ei liene ollut käytettävissä.

Näitä jadekirveitä on nyt kokoelmissa noin sata.  

Silmissäni tämä esine on täydellinen. Se on työkalu, mutta ei kuitenkaan ole. Mikään ei viittaa sellaiseen, että se olisi ollut tarkoitus varttaa. Se on vain tehty, suunnattomalla kokemuksella ja taidolla, kukaties korkean arvon kuvaksi. Ja tuo virtaviivaisuus melkein saattaa häpeään tänäkin vuonna esitellyn teollisen muotoilun.

Jos sellainen olisi mahdollista, en ehkä ottaisi tuollaista kirvestä huoneeseeni. Se saattaa olla noiduttu.