En ole varma, mitä yliopistolla opetetaan nykyisin
runomitoista. Joka tapauksessa ne harvat, jotka kiinnittävät asiaan huomiota,
ymmärtävät yleensä asian väärin.
Runous sivuutti mitan ja riimin 1950-luvulla. Sitä lakattiin
lukemasta. Mitallinen ja loppusoinnullinen teksti nauttii suunnatonta suosiota
iskelmien ja laulelmien ansiosta ja sellaistensuurten nimien kuin Helismaa, Veksi
Salmi, Juha Watt Vainio ja Juice Leskinen työntuloksena. Unohtamatta missään tapauksessa
Hectoria. Juuri nyt välttämättä rytmillinen ja mielellään loppusoinnullinen rap
(Paleface) on kova juttu. Reggae (Jukka Poika) on joko vähän heikompaa
runottelua, tai sitten entisestä kehitettyä.
Suomalainen runokieli syntyi saksan ja ruotsin muunnelmana.
Se on yksi syy August Ahlqvistin raivoon Aleksis Kiveä kohtaan. Ahlqvist oli
sovittamassa kieleemme mittoja, jotka eivät siihen lainkaan sovi. Kivi
kirjoitti runoutta suomeksi. Leino oli
parhaimmillaan, kun hän harhautui hyvin kauas näistä väitetyistä runon säännöistä.
(”Nocturno” on mitallisesti aika mielivaltainen; ”Elegia” eräänlaista
viisimittaa eli pentametria, jota tähän yhteyteen kuulumaton alkusointu
värittää vahvasti.)
”Helkavirsistä” kuulee, että Leino ymmärsi yhtä hyvin kuin Sibelius
kalevalamitan ”sääntöjen” suhteellisuuden. Nykyisten osoitusten mukaan
esimerkiksi tämä Kalevalan kuuluisa jakso on virheellinen: ”Terve, kuu, kumottamasta
/ kaunis, kasvot näyttämästä = = = kuu kulta kivestä pääsi = = = pääse illalla ilohon/ …”
Eräät kielet, kuten latina ja ranska, menevät tavun pituuden
mukaan. ”Kun saapuu syys…” ei ole oikein hyvä käännös. Englanti ja saksa
menevät yleensä painollisen ja painottoman tavunvaihteluna, ja juuri Saksassa
väännettiin klassiset mitat, jotka välittyivät meille: ”Kaunison kuollakun
joukkojen eessä…”
Kun seuraavan kerran haluatte turpaanne, sanokaa
akateemiselle möykkäporukalle” Gaudeamus igitur” –yhteislaulun jälkeen, että
pahaa tekee. Latinankielisessä runoudessa pitkiä tai lyhyitä vokaaleja ei voi
sivuuttaa. gaudeAAmus igiTUR juveNES dum suMUS.
John Hollanderin ”Rhyme’s Reason” on ainoa tutemani todella
hyvä, todella opettava opas runomittojen merkitykseen ja mieleen. Kirjoittajapa
on kirjoittanut ainakin 200 erilaisesta muodosta esimerkit juuri tuota muotoa
käyttäen.
”Sapphics:
four-line stanzas whose first three lines are
Heard – in our
hard English at least - as heartbeats,
Then, in one
more touch of a final short line,
Tenderly ending.”
Ja tavujen lukumäärään perustuvasta runosta (jollainen
meidän kalevalamitammekin on) esierkki:
“Like a haiku that,
Awaking
from dreams, dreams on
From sleep’s closing door,
The tanka’s
vision lies on
For fourteen
syllables more.”
Ja keskiajan lopun rondeau (rondo) vuodelta 1918 (John
McRae)
In Flanders
Fields the poppies blow
Between the
crosses, row on row,
That mark out place, and in the
sky
The larks, still bravely singing,
fly
Scarce heard
amid the guns below”
Tällaisen löysin
VastaaPoistahttp://personal.inet.fi/koti/kullervorainio/kotisi48.pdf
UrL
Ei onnistunut Kemppinen, tämä "runousopin mestari", runoilemaan itseään KKO:n jäseneksi, vaikka monen monituista vuotta eli parhaat työvuotensa KKO:ssa esittelijänä neuvosten seurassa viettikin.
VastaaPoistaHollanderia(kin) parempi on Stephen Fryn opas The Ode Less Travelled (Arrow, 2007).
VastaaPoistavuorela, tampere
Kiitos! Tätä en tuntenut. Ostin heti.
PoistaVirkistävän eerilainen, samasta aiheesta. Tuntuu että Fry ja Holland täydentävät toisiaan eli juuri kuten kuuluukin (Holland on runoileva yliopistomies, Fry runoileva näyttelijä).
Olettehan toki huomanneet Stephen Fryn Tshehovin-novellit? Kunpa, kunpa eillä olisi Suomessa joku, joka osaisi lukea non. Toden totta niistä aukeaa enemmän kuin lehdltä luettuna.
Juuri Tshehov kaIKista kirjailijoista (ja Maupassant) olisi kiihtynyt nauhurista.
Jury on ns. ulkona pohtimassa mikä Fryn rooleista olisi se naula, johon muut voisi ripustaa. Hän on aivan mieletön "voice talent", verratkaapa hänen lukemiaan Harry Pottereita mihin tahansa muuhun (esimerkki siksi, että tässä aivan suoria vertailulohteita on monia ja useilla kielilläkin). Näyttelijänä hän on (muutoin) epätasainen, esseistinä ja omaelämäkertojana - syksyllä näemmä tulossa suomennos Koppava kloppi - värikkään kovalaatuinen, fiktion kirjoittajana taas laatu vaihtelee kovastikin.
PoistaMainitusta runouskirjasta on Fryn itse lukema äänikirjakin. Suosittelen. Audiblessa on kohtuullinen valikoima (erikoisinpia radiosarja matkapuhelinten historiasta), mutta esimerkiksi The Ode-kirjaa tai Saki-kokoelmaa ei saa Suomeen kuin tilaamalla esimerkiksi Amazonilta levyllä.
Älkääkä unohtako hänen TV-töitään, Londo cabilla Yhdysvaltain läpi on kiinnostava ja Wagner-dokumentti mahtava.
"Taidemusiikki" modenisoitui huippuformaaliksi, "taideruno" vapautui muodoista ja taidemalaus esittämisestä. Ja me taiteen peruskuluttajat olemme osanneet vaihtaa aiheita vakioon määrään narinaa - musiikki on ollut liian kahlittua, runous liian vapaata ja kuvataide liian abstraktia.
VastaaPoistaRiimittelytaidon puute selitetään nykyisin aika usein moderniudella: on (muka) modernia riimitellä sanoilla, jotka eivät rimmaa ensinkään. Sama näkyy sekä suomen- että englanninkielisessä laululyriikassa. Esimerkkejä: Amy Winehouse, Rehab: "I ain't go the time, / and if my daddy thinks I'm fine". Mariska, Missä muruseni on: "nukkumaan - oottamaan"; "niin - kuiskasin". Jukka Poika, Älä tyri nyt: "sydän - kylään"; "pätevyys - syyks".
VastaaPoistaLukekaa tuo Fryn teos, tai hankkikaa äänikirjana (tietysti tekijänsä lukema). Fry antaa harjoitustehtäviä jambisesta pentametristä daktyyliseen heksametriin ja sonettiin. Suositellaan myös Mariskalle ja Jukka Pojalle.
Nykyään 40-50 vuotiaan sukupolven suurimpia runomitttaan innoittajia oli yhtye nimeltä Eppu Normaali 1980 -luvun aikana. Siinä ennen oli ollut väliä hieman, Juice Leskisestä oli jo anarkia loppuun palanut. Eppujen sananikkari on Martti Syrjä, Kirsi Kunnaksen ja Juhani Syrjän hedelmä, joka ei kauas Tiitiäisen satupuusta ollut pudonnut ...
VastaaPoistaNiin kuin Juhani Syrjä kuulemma kuivasti ilmoittaa, hän EI ole Eppujen isä vaan setä. Se isä on kyllä kirjailija ja oli vielä aika pitkän aikaa kirjailijaliiton puheenjohtakin, Jaakko Syrjä.
PoistaVaikuttaisi siis siltä että veljeksiä ovat. Ja voidaan miettiä onko riimittelytaito mahdollisesti perinnöllistä.
En väitä vastaan. Fry on minunkin ihanteeni ja kummmasteluni aihe. Mutta muistakaa YouTube ja kuunnelkaa joskus malliksi esimerkiksi Macbethin loppu.
VastaaPoistaRanskalakisilla on paljon ja saksalaisilla suunnattomasti luentaa. Tehkää te, sangen hyvin saksaa osaavat, päätös joka muuttaa elämänne. Hommatkaa Der Mann ohne Eigneschaften ja sama äänikirjana (Wolfram Berger).
Viimeistään sen jälkeen yhdytte suruuni, mihin Suomesta on kadonnut luennan ja lausumisen taito.
Ripsan kommentin ajatuksella on näemmä kannatusta:
VastaaPoista"Iskelmäsanoittajiemme kenties puhdasverisimmällä romantikolla Kerttu Mustosella oli hyvin kirjallinen tausta: hän oli runoilijalegenda Eino Leinon (sekä samalla tietysti Kasimir Leinon) sukulainen (isä oli entinen Mustonen) ja kirjailija Minna Canthin kummitytär, mikä selittänee Mustosen kielellisen lahjakkuuden." (http://pomus.net/001868)
Herra Professorin (hyvä räp-nimi kemppiselle), kannattaisi tarkastaa myös Avaimen/ Asan / Asamasan riimit, jos haluaa tutustua suomalaiseen pälpätysmusiikkiin vähän tarkemmin.
VastaaPoista