Esimerkki asioiden mutkikkuudesta. Meitä oli ainakin kolme
tekijänoikeuden ammattilaista ja neljäs näitäkin asioita ymmärtävä. Väitin
keskustelun kiivaudessa, että muuankin suomalainen kirjailija, joka kuoli 1945,
ehti vapautua ennen kuin tekijänoikeuden suoja-ajaksi tuli 70 vuotta runsaat
viisitoista vuotta sitten.
Kaveri jupisi ylimenosäännöistä ja rupesimme kaivelemaan
lakitekstiä puhelimista ja pädeistä, mutta selvittämättä jäi. Se oli hyvä.
Kosmos ei ole oikea paikka sellaisiin selvityksiin. Wieninleikekin oli hyvää
niin kuin aina ja pernamuusi uskomattoman herkullista. Pois kävellessäni
ajattelin, että juuri tällaisia hetkiä tuhannet – ehkä sadat tuhannet – ovat muistelleet
haikean karvaasti juoksuhaudoissa, sairaalavuoteissa, ehkä kuusen juurella
kuolemassa.
Se on onnea, kun ei ole mitään hätää, tai ainakaan
sellaista, jolle voisi tehdä jotain tässä ja nyt.
Kotona käytin illalla tunnin ja aamulla kaksi todistaakseni
itselleni pitävästi, että olin väärässä (kuin apina). Jos olisin opiskelija,
sopivuuttani sisätöihin olisi epäilty.
Vuoden 1995 lainmuutos oli takautuva, ja asiasta puhuttiin
ja riideltiin kovasti. Taustalla on EU:n direktiivi, joka kodifioitiin vielä 2006. Ja näin olin asian kyllä aina opettanutkin.
Miksi näinkin paha huti pääsi tapahtumaan, se ei kuulu
teille. Mutta ei siitä ole kuin viikko, kun sanoin kysyjälle, että tänä vuonna
ovat vapaita vuonna 1941 ja sitä ennen kuolleet. Suoja-aika – poikkeuksia on –
on 70 vuotta. Aika lasketaan kuolinvuoden viimeisestä päivästä.
Saaminen eli esimerkiksi toiselle annettu velka vanhenee
kolmessa vuodessa, ellei velasta muistuteta tai ellei velallinen esimerkiksi lyhennä
sitä. Omistusoikeus ei vanhene.
Tekijänoikeudessa en lakkaa huomauttelemasta, että kaikilla
halukkailla on ”oikeus” muun muassa siihen viihdytykseen, valistukseen tai mielenylennykseen, jota esimerkiksi
kirjallisuus tarjoaa. Tekijän oikeus korvaukseen on määräaikainen. Tuo oikeus
ei voi olla ikuinen. Kuka maksaisi antiikin klassikoille korvaukset? Raja on
pantava johonkin, ja esimerkiksi USA:ssa se oli vielä taannoin 28 vuotta
teoksen julkaisemisesta, ja tekijällä oli mahdollisuus uudistaa tuo kausi
kerran. Siis kumotunlain mukaan nyt olisivat vapaita 1950-luvun teokset.
Lainsäätäjillä on vapaat kädet pidentää suoja-aikaa, ja sitä
on tehty. Viime vuosina on puhuttu 90 tai 120 vuoden suojasta. Suulaimpia ovat
olleet oikeuksia elinkeinotoiminnassa käyttävät, eivät alkuperäiset tekijät.
Tuo toteutettu ylösnousemus – 1996 tekijänoikeussuojan
piiriin palasivat enintään 19 vuoden ajaksi jo kerran vapautuneet teokset – oli
ja on hämmentävä ajatus. Onko tuollainen takautuvuus laitaa?
Joel Lehtonen (k. 1934) oli vapautunut 1985 alusta ja palasi
suojatuksi 1996. Seuraus – hänen teoksiaan ei ole Gutenbergissa eikä
muuallakaan kuin nimeksi (”Putkinotko” on paras ja ”Kuolleet omenapuut” hyvä
mutta hänen tuotannossaan on paljon muutakin hienoa, kuten ”Hyvästijättö
Lintukodolle”.
Tiedän, että tämä on hyvin pientä verrattuna Saksan
Treuhand-urakkaan. Kaatuneen DDR:n kiinteistöissä riitti ihmettelemistä.
Lienevätkö vieläkään kaikki selvillä?
Meiltä on lakkautettu tarpeettomana akateemikkojen Suomen
Akatemia. Hyvä. Jos kuuluisin kirjailijaliittoon, pitäisin asianani marista,
että liiton olisi yhdessä kustantajien Suomen kustannusyhdistyksen kanssa
hankittava periaatteessa ilmaiseksi eli kerjäämällä oikeudet ja luotava Suomen
kirjallisuuden portaali, niin sanottu krestomatia, joka olisi mielellään yhtä
korkeatasoinen kuin kauan sitten julkaistu Suomen kirjallisuuden antologia I-VIII.
Ensin runous ja sitten pätkinä muu kaunokirjallisuus olisi saatava
opiskelijoiden ja muiden omituisten ihmisten käyttöön verkossa. Ja samoin vanhat
sanoma- ja aikakauslehdet, jotka
nykyisillä säännöksillä eivät vapaudu oikein koskaan; kirjastoille myönnetyt
oikeudet aineiston sähköiseen kopiointiin ovat nykyisellään täysin
riittämättömiä. Lukijan asiaa ei aja kukaan.
Mitähän siellä Kosmoksessa tuli ruuan kera joutua - asianmukaisten alkupaukkujen lisäksi tietenkin - kun juttu on niin lennokas, niin lennokas että oikein!
VastaaPoistaJoku kenties jotain muuta, mutta blogisti itsehän on Vichy-miehiä.
PoistaFinancial Timesissa kolumni pitää USA:n patenttijärjestelmää naurettavana. Ajattelin, että voisi kiinnostaa.
VastaaPoistahttp://www.ft.com/intl/cms/s/2/ea9503c2-f0f9-11e1-89b2-00144feabdc0.html#axzz24h137jlI
Ei kiinnosta!
Poista"Tiedän, että tämä on hyvin pientä verrattuna Saksan Treuhand-urakkaan. Kaatuneen DDR:n kiinteistöissä riitti ihmettelemistä. Lienevätkö vieläkään kaikki selvillä?"
VastaaPoistahttp://de.wikipedia.org/wiki/Treuhandanstalt
Treuhandanstalt. Kysymyksessähän oli DDR-nimisen maan ja heidän kansalaistensa omistamien yritysten jne. joko yksityistäminen tai siirtäminen Saksan valtion omistukseen.
"Im Umfeld der Privatisierung kam es zu Fällen von Fördermittelmissbrauch und Wirtschaftskriminalität. 1994 wurde die Anstalt aufgelöst."
Lisää Treuhandanstalt-aiheesta; mielenkiintoinen kaksiosainen artikkeli siitä, kuinka kansalaisten yhteinen omaisuus myydään kapitalisteille:
VastaaPoistahttp://www.sueddeutsche.de/politik/ddr-treuhand-anstalt-ausverkauf-der-republik-1.137266
"kansalaisten yhteinen omaisuus"
PoistaSalli minun nauraa. Millä tavalla tavallinen DDR:n asukas pääsi nauttimaan tuosta omaisuudesta. He saivat kyllä osuuteensa siinä mittavassa varainsiirrossa, mikä entisen länsi-Saksan alueelta on tehty Saksan itäosiin.
Tämän suoja-ajan pidennyksen tarkoituksenahan on yksinkertaisesti vahvistaa oligopoliluonteisia mediamarkkinoita. Nykyisellään pienehkö joukko suuria oikeudenomistajia hallinnoi suurta osaa 1900-luvun kulttuuriperinnöstä. Se, mitä nämä oikeudenomistajat eivät hallinnoi, on puolestaan pienillä yksityisillä, lähinnä perikunnilla, joilta on lähes mahdotonta saada suostumuksia tekijänoikeudellisesti suojatun materiaalin käyttöön.
VastaaPoistaKäytännössä tämä tarkoittaa, että suuret mediatalot eivät kärsi vanhojen teosten kilpailusta. Esimerkiksi Furtwänglerin Bach-levytykset menevät takaisin tekijänoikeussuojan alle ensi vuoden alusta. Näiden levyjen tekninen laatu oli jo riittävä siihen, että ne kilpailevat uudempien klassisen musiikin levyjen kanssa. Nyt niitä ei kukaan voi kahteenkymmeneen vuoteen laillisesti käyttää.
Mysteerio amatöörille: mistä syystä kuolleen taiteilijan "oikeuksilla" voi perikunta rahastaa vieläpä polvesta polveen? Tämäkö lienee ko taiteilijoiden alkuperäinen tarkoitus, ei tuotantonsa saattaminen nk suurelle yleisölle.
VastaaPoistaSeuraavaksi saavat oikeuksilleen jatkoaikaa (50 => 70 v) esittävät taiteilijat ja äänitetuottajat. Ja ihan hyvä niin. Kornia hommaahan se onkin että portugalissa asuva elokuvatuottaja käyttää omissa bisneksissään Olavi Virtaa maksamatta perikunnalle mitään. Ja sanoo vielä kysyttäessä elokuvamusiikista, "mitä vanhempaa sitä halvempaa".
VastaaPoistaMutta kuinka nyt tulee käymään niille esityksille, jotka ehtivät vanheta 50 vuoden säännön mukaan? Palaako esim. 1961 äänitetty esitys suojan piiriin?
Mistä ansioista Virran perikunnan tulisi tästäkin netota? Eikö ole parempi, että sillä nettoaa ja luo nyt elävä ja luova (?) taiteilija tuodessaan oman kortensa taiteilijoiden kekoon?
PoistaEi palaa. Ensi vuodenvaihteessa hapantuvat vuoden 1962 esitykset, enkä ole varma, että kaikki EU-maat saisivat lakiaan muutettua vielä ensi vuonnakaan, joten saattaapa ehtiä vapautua myös vuosi 1963.
PoistaJoskus olen haaveillut siitä, että Suomen sana tulisi sähköiseen muotoon. Voisin jotain jopa maksaakin siitä, mutta valitettavasti olisin suurin piirtein ainoa. Ikävä kyllä Yrjö A. Jäntti ei koskaan myöskään saanut valmiiksi kunnianhimoista jatkohankettaan Maailman sana...
VastaaPoistaMielenkiintoisesti patenttien voimassaoloaika ei ole kasvanut samalla kuin tekijänoikeuksien suoja-aika on moninkertaistunut. Johtuuko siitä, että patenteissa on yrityksiä molemmilla puolilla kun tekijänoikeuksissa kuluttajat ovat maksupuolella.
VastaaPoistaMissä ovat kaprikset ja anjovis?
VastaaPoistaWieninleikkeen ystävä Kunnaksen Ilkka ymmällä
Tekijänoikeudet taitavat pidentyä aina sen mukaan kun Mikki Hiiri uhkaa päätyä Public Domainiin. Kyllähän Waltille pitää Mikki Hiiri pelastaa.
VastaaPoistaNykytaiteissa/musiikissa suuret mediatalot eivät taida kohta porskuttaa kun kenttä sirpaloituu, joten klassikkojen suoja-ajat täytyy saada pidentymään, jotta neljä mediajättiä voivat jakaa kulttuuria ja elää edes klassikkojen avulla.