Päivän läikät nurmella on se suuri ylellisyys. Ne
kuvioituvat. Ei tarvitse kauan katsella eurooppalaisia maalauksia nähdäkseen,
että siellä on puolivarjoista vallalla toinen käsitys. Valokuvauskoneetkaan
eivät tuosta aivan selviydy. Kuvien dynamiikka ei ole ehtinyt tasolle, jonka se
oli saavuttanut mustavalkoisissa ennen kuin synnyin ja värikuvissa kun
Kodacolor hallitsi. Valotetut rullat lähetettiin ulkomaille kehitettäväksi.
Laatikkoihin kertyi hyödyllisiä lieriön muotoisia purkkeja, alkujaan
alumiinisia, sitten aitoa muovia.
Ellei sitä ota elämäntehtäväkseen, vanhoja dioja ei kannata
skannata. Parempi lähettää ne liikkeeseen ja maksaa mukisematta. Ei se ole niin
kallista. Muista väitteistä huolimatta järjellisen hintaisella kotiskannerilla
työ on tuskaisan hidasta ja tuottaa jatkuvasti epämiellyttäviä yllätyksiä.
Ilmatiiviiksi luultujen lasien alla on kuin onkin roskia, joiden kanssa
taiteillessa menee elämä. Toisin on mustavalkoisten, perhealbumin kuvien laita.
Jopa ilmaisohjelmat (IrfanView, Picasa), korjailevat ne automaattisesti monin
verroin alkuperäistä paremmiksi.
Uutta näppistä ei tarvinnut hankkia. Kaapista löytyi
tällainen tavallinen Logitech. Voi olla, että silti ostan jossain vaiheessa
vanhan kansan näppäimistön, jossa on mainoksen mukaan vastetta vaikka
metallimiehille. Se myös napsuu, sanotaan. Kaikeksi onneksi sellaisia ei ole
suoraan hyllyssä kai missään kaupassa. Ducky Shine Red Sw Red Led Nordic. Mutta
maksaakin 158,90.
Vierityshiirestä tiedän, että sitä pidetään halveksittavana.
Sellaiseen olen kuitenkin itseni totuttanut. Televisio iskee vähän väliä niin
että hyvä jos tosiaankin ehtii hiirtä vierittää, Sunnuntaina kello 13 eli
maratonjuoksun alkaessa uusitaan BBC:n Maapallo-dokumentin toinen osa. Siinä on
kaikki se, mitä ette ole tienneet maapallosta. Ykkösosan mannerlaatoista
siirrytään tässä etenkin tulivuoriin, joista suurin osa on löydetty viime
vuosina. Ne ovat syvällä meren pinnan alapuolella. Ohjelmassa on kerrassaan
häkellyttäviä animaatioita, joilla selvitetään erilaisia siirrosalueita ja
luonnonkatastrofeja.
Television kirjallisuusohjelma, tämä Timo Harakan isännöimä,
jossa vakiovieraana on tämä Anna Kortelainen, aiheutti taas suuren yllätyksen.
Puhe oli Amélie Nothombin romaanista ”Nöyrin palvelijanne”.
Nyt on niin, että luulen seuraavani kirjallisuutta koko lailla
ammattimaisesti, vaikkei se ole ammattini. Niinpä korvani alkoivat punottaa
pian. En ollut koskaan kuullut puhuttavankaan tuollaisesta kirjailijasta. Jo
televisio-ohjelmassa kävi ilmi, että kirjassa on puhe syvän askarruttavasta
ilmiöstä, nimittäin japanilaisen yhteiskunnan hirvittävästä
kerrostuneisuudesta, jonka vuoksi naisia ja muita huonompia ihmisiä kohdellaan
aivan käsittämättömän huonosti.
Oman mielenkiintoni taustalla on selittämätön kysymys
japanilainen sotilas 1933-1945. Voi olla että he olivat raakuudessa ja
julmuudessa ylittämättömiä, siis Saksa ja Neuvostoliitto huomioon otettuna.
Samalle tasolle pääsivät viime vuosisadalla ehkä vain turkkilaisten ”kolmen paššan” (Enver, Talat ja Jemal) 1915
toimeenpanema armenialaisten kansanmurha (1,5 miljoonaa uhria lyhyessä ajassa).
Hankin kirjan heti (Kindle – ranskankieliset Kindle-kirjat
ovat muuten U.S. – Amazonissa) ja olen nyt lukenut melkein loppuun. Teos on
loistava ja – hauska. Kielikin on konstailematonta. Kun Nothombin romaaneja on
suomennettu neljä, kuka tahansa voi selvittää, mikä maailmalla kiinnostaa.
Nothombe, joka on sensaatiomaisesti erittäin korkean
kirjallisen tason tekijänä kansanvälinen tähti, myös USA:ssa, osaa itse japania
erittäin hyvin ja on asunut eri puolilla maailmaa. ”Nöyrin palvelijanne” kuuluu
olevan vahvasti omaelämäkerrallinen. Kuvaus tokiolaisesta suuryhtiöstä vastaa
jokseenkin tarkasti kuvauksia Japanin armeijan menosta ja tavoista sodan
aikana. Liikemaailmassa ei ketään tapeta, mutta se ei ole tarpeenkaan.
Minulla ei ole edellytyksiä arvailla Japanin kuvan
todenmukaisuutta. Nothombe on kirjailija eikä sosiologi. Arvelen ettei kuva ole
aivan virheellinen. Mieleeni tulee pitkäaikainen ihmettelyn aihe – miksi japanilaiset
ovat tietotekniikassa niin hyviä rautapuolella ja niin huonoja softassa.
Romaani tuntuu antavan vastauksen. Nokiakin sai sitten kokea, että hyvä softa
edellyttää taakseen tietynlaista holtitonta meininkiä, joka esimerkiksi
Kaliforniassa on perinteistä.
Itse aion tehdä katumusta naisasiassa. Vaistomainen
asennoitumiseni eli tietty vierastaminen on peräisin telaketjufeminismin
ajoilta eli muinaisuudesta. Häpeä tunnustaa.
En malta lukea loppuun ennen kuin kommentoin.
VastaaPoistaOn tätä odotettu.
Kodacolor tarkoittanee autuasta Kodachromea?
VastaaPoistaNiinpä tietyisti... Hyvä etten vanhingossa kirjoittanut Ektacrome (chrome?).
PoistaKodachromeeentutustuin vasta aikuistuttuani. Poikavuosien materiaalit olivat Ita-Agfa ja Ferranicolor. M/v -puolella isäni sota-ajan negoista päätellen maailman toistaiseksi paras filmi oli 1930-luvun Agfa Isopan 122.Numerosta en ole varma. Mutta tuo filmi ja Tessarin lasi (f 3.5) tekivät taivaallista jälkeä. Takanani on parikymmentä bromivedosta, osittain sotalentkoneesta otettuja...
Tämän Kodakin kanssa on tullut pieni ongelma, kun filmiä on saatavilla, mutta prosessikemikaaleja ja kehityskoneita ei. Tai on, mutta siis hirmuhintaan ja kun varaosia ei ole, niin ne harvat laitteet joutuvat koville. O
PoistaTervetuloa takaisin, inhoan vieroitusoireita!
VastaaPoistaSama juttu. Minullakin punoittaa korvia tuon kirjailijan puolesta, en tuntenut häntä minäkään. Joskus käy samoin kun lukee Inkkaritukan blogia IL:ssä. En oikein tunne niitäkään hahmoja.
VastaaPoistaPitää yrittää vain olla outsiideri ja oppia näistä kaikista.
Japanilaisten kehnous softassa: TRON on maailman levinneinen käyttöjärjestelmä ja tuskin Sonyn digi-TV karusellin C++ kovin luokatonta on.
VastaaPoistaMitä siellä softapuolella pitää tehdä, että saa kiitosta?
Luin kirjan Norwegian wood, joka antaa tukea Kemppisen johtopäätöksille.
VastaaPoistaMyös Tuhma tyttö säestää havaintoa.
Jukka voisi ottaa kantaa tähän surullisenkuuluisaan lintumiehen salakatselujupakkaan. Mielestäni laki on harvinaisen selkeä mutta professoritkin tuntuvat olevan eri mieltä keskenään nauttiiko poliisi samaa yksityisyydensuojaa kuin tavallinen kansalainenkin, mitä tulee kuvatuksi salaa, kotirauhan piirissä, virkatehtävissä. Onko tämä todellakin jonkinasteinen ennakkotapaus?
VastaaPoistaHämmästelin lehtiuutista. En edes oikein tajua ongelmaa, kun ei siihen mitään kieltotauluja tarvita, jos kotirauhansa piirissa kuvaa. Ja poliisin vetoaminen poliisimiesten kotirauhaan virkatehtävässä vaikuttaa varovasti sanoen järjettömältä.
Poista
PoistaTämä tapaus yhdessä Nyt liitteen nimettömän poliisin
salaisuuksien paljastusten kanssa
ja nimenomaisesti poliisijohdon lausunnot asiaan liittyen.
Olisiko näistä aihetta enempään kirjoitteluun.
Japanilaisten raakuus todellakin ylitti jopa Raamatun Jumalan tekemät hirmuteot.
VastaaPoistaHyvänä esimerkkinä sotilaiden (lasten) kasvatuksesta sotilaalliseen raakuuteen antaa elokuva Men Behind the Sun.
http://www.elitisti.net/arvostelu/2005/01/000581/men_behind_the_sun_1988_mou_tun_fei.html
http://www.youtube.com/watch?v=LXpxjRoZWZk
Ja kuinka ollakaan. Sodan jälkeen amerikkalaiset antoivat turvapaikan näille kauhutekijöille, kuten antoivat aiemmin saksalaisille hirmutekijöille.
Muutaman vuoden kuluttua voimme lukea amerikkalaisten antaneen turvapaikan ja työpaikan Al Quaidan hirmutyöntekijöille.
Aivan kamala elokuva meistä ihmisistä. Olemmeko näin avuttomia kaiken edessä?
Poista"et oo tosissas ", sanoo viisaan näköinen koira hauskassa tv-mainoksessa, kun koirien tekohampaita tarjotaan.
PoistaLoppulauseenne on täysin masentava, ei setä saisi peloitella nuorempiaan...!
Blogi-isäntä on palannut kehiin. Edellinen varsinainen blogijuttu olikin päivätty Unikeon päivänä! Olympialaisia olen seurannut vain välähdyksittäin, kiinnostuneena huipputasoisesta kuvauksesta, jossa suoritus nähdään reaaliaikaisena ja sitten tarvittavina lähikuvaversioina, hidastuksina, pysäytyksinä ja graafisina esityksinä kaikista tarvittavista kulmista, myös jyrkästä yläkulmasta. Olympiatasoista kuvaustekniikkaa.
VastaaPoistaRomaanista NÖYRIN PALVELIJANNE on myös Alain Corneaun palkittu filmatisointi vuodelta 2003, pääosassa Sylvie Testud. Jotakin salaperäistä aiheessa on, koska japanilaisissa naisissa on myös itsenäisyyttä ja vaativuutta. Japanilaisessa kulttuurissa voi olla julmaa raakuutta fiktion tasolla, mutta väkivaltarikollisuus on harvinaisen vähäistä.
VastaaPoista"katumus naisasiassa"
VastaaPoistaHauskaa..suosittelen harjoitusta märällä nurmikolla takapuoli Mekkaan päin. Harjoitus tuottaa yleensä tuloksia,joista toivottavasti saamme lukea. Urheilijatkin painottavat harjoitusten merkitystä, mutta heille se onkin täyttä työtä, jota en teille suosittele.
Hyvä Jukka!
VastaaPoistaSiitä naisasiasta: eikös sitä sanota, että parempi myöhään kuin ei milloinkaan tai että koskaan ei ole liian myöhäistä.
Kaikin tavoin hyvää jatkoa ja kiitos mielenkiintoisista kirjoituksista, joita olen silloin tällöin lueskellut.
Entinen kollegasi (no ei todellakaan filosofiassa, vaan juridiikassa) Aino V.
Moi Aino,
Poistahauska kuulla Sinusta. Olen saanut sellaisen kuvan, että tätä lueksii muutama muukin aikoinaan saman sorvin ääressä leipäänsä ansainnut. Olen ylpeä - poikani on auskultoimassa KäO:ssa, jossa kuulemme yksi ja toinen kyselee, vieläkö isävanha on liikenteessä. Hänellä on tilaisuus sanoa että jopa isoisä.
Nothomb on aika hurja provosoija. Tama osin omiin kokemuksiin perustuva kirja on aika uskottavan oloinen kuten sekin joka kertoi lapsuusvuosista Kiinassa. "Rikkihappo" taas on tosi-tv:n looginen seuraava askel. "Attentaatti", n 60 sivua, on erinomaisen vetava.
VastaaPoistaNothobia ei voi valttaa ranskaa puhuvissa maissa koska hanen kirjansa ovat pokkareina supermarketeissa 5e. Muistaakseni Kindle-versio on paljon kalliimpi.
Raakuutta voi olla vaikea pisteyttää. Saattaa olla että sotilasta kohti Japanin armeija oli ehkä raain, mutta Tyynen meren alueella armeijat olivat pienempiä kuin Euroopassa. En tunne tilastoja, mutta jostain tulee semmoinen mielikuva, että japanilaisten ottamista liitoutuneiden sotavangeista taisi kuitenkin selvitä hengissä isompi osa kuin saksalaisten ottamista venäläisistä.
VastaaPoistaNöyrimmästä palvelijasta on tehty jo ammoin myös samanniminen elokuva. Ei sekään ollut ihan huono, jos nyt ei mikään merkkiteoskaan.
VastaaPoistaR. Brautigan, I suppose...?
VastaaPoistaOlette te eteviä. Nurmikko leikattiin ja ajtteiin, että vielä se kostaa. Ajattelin että kukaan lukijani ei voi edes muistaa Brautigania (kuoli 1984), saati pikku tekstin nimeä. Niinhän vain muisti. Monumentaalinen oli myös B:n "Trout Fishing in America", joka muistaakseni oli henkilön nimi. Ainakaan kirjassa ei ollut puhe taimenenkalastuksesta Amerikassa.
PoistaEikös siinä ollut se kuvaus kaukana siintävästä koskesta, joka saattoi olla täynnä tai,enia. Lähemmäksi ajettua se koski olikin valkoiseksi maalatut portaat rinteessä.
Poista"selittämätön kysymys japanilainen sotilas 1933-1945. Voi olla että he olivat raakuudessa ja julmuudessa ylittämättömiä, siis Saksa ja Neuvostoliitto huomioon otettuna."
VastaaPoistaArviointikysymys kun huomioi Saksan teollisen holokaustin ja NL:n tappotyöleirit. Molemmat kohdistuivat oman maan kansalaisiin, siviileihin. Japanilaisten raakuuksista valtaosa lienee kohdistunut länsimaalaisiin sotavankeihin - lohtunaisia ja Kiinan siviilejä unohtamatta. Osa selittyy bushido-kultuurista, jossa antautuminen koettiin häpeänä.
Kytkisin raakuuden ja hierarkisuuden laajemminkin it-Aasian riisinviljelykultuuriin, joka edellyttää korostettua yksituumaisuutta. Ei tuon alueen valtiosta mikään (Kiina, Korea, Vietnam, Japani) ole loistanut yksilön toiveiden huomioon ottamisessa ja vastustajien ritarillisessa kohtelussa.
Anonyymi kirjoitti: "Osa selittyy bushido-kultuurista, jossa antautuminen koettiin häpeänä."
VastaaPoistaSuurempi osa kai on sillä, että sotilaat ensin nöyryytettiin maahan asti ja sitten annettiin vapaa valta julmuuksiin. Mitäs ihmeellistä tuossa on?
Sitä sen sijaan sopii ihmetellä, miten ihmeessä Japanin sotilasjohto katsoi tällaisen metodin palvelevan sitä, että kiinalaiset saataisiin heidän puolelleen, kun siitä ei ollut jälkimmäisille mitään etuja.
Ei se keppi yksin riitä, täytyy olla myös porkkanoita. Eikä riitä, että maan valloittaa, se täytyy myös pitää.
Ad Kemppinen:
VastaaPoistaMinusta tuo ohjelma kuului sarjaan "muut ovat niin kauheita (tässä tapauksessa johtajia), me olemme hyviä".
Kirjasta olen kuullut, mutta en lukenut. Kuulemisen perusteella heräsi kuitenkin kysymys, miten ihmeessä päähenkilö ei yhtään ottanut huomiota kulttuuria eli miten siellä saa ehdotuksen perille vaan toimi kuin norsu posliinikaupassa.