Kun heräsin aamulla, olin kuollut. Ajattelin, että hyvä kun
on vielä kukkia häistä. Selvää säästöä.
Kuolemisensa huomaa siitä, että tietokone ei käynnisty.
CHKDSK pyörittää protestanttista liturgiaansa mustalla pohjalla. Sen tietää,
että seuraavaksi tulee sininen screeni. Silloin on arkun kansi päällä ja ruuvit
paikallaan. Mahtavatko ne käyttää kuusiokoloruuveja? Miten on varmistettu,
ettei asiakas pääse ulos, vaikka hänelle olisi unohtunut Bilteman meisselisarja
pyjaman taskuun?
Kyllä se varmasti on hoidettu. Aina on sanottu samaa. On
rumaa, kun ruumiit luuraa.
Omaksumani tieteellisen maailmankuvan vuoksi panin
television päälle katsoakseni, että toimivatko molemmat käteni sen vuoksi, että
olen vain harmillisen takaiskun vuoksi siirtynyt kaartuvassa, 11,4-ulotteisessa
aika-avaruudessa muualla (ei voi sanoa ”toiseen paikkaan”).
Televisio käynnistyi. Siellä juoksi Pekka Vasala kohti
kultamitalia. Sen jälkeen haastateltiin Paavo Nurmea, joka vaikutti jotenkin
höperöltä ja tietysti kaunaiselta.
Muistelin että poika olisi eilen sanonut ajelevansa
moottoripyörällä tänne korkeisiin kokouksiin. Miten hänellä voi ajokortti olla,
kun leikkikoulu on kesken ja Masalan suomenkielinen kansakoulu alkaa vasta
kahden vuoden kuluttua? Tämä jäi nyt avoimeksi.
Minun tuli hyvä mieli siitä, että olin lähtenyt
hovioikeudestakin taannoin pois. Olen joutunut havaitsemaan sellaistakin, että
korkeinta oikeutta on luultu kotipesäkseni. Ei se niin ollut. En minä koskaan
ilmoittautunut sinne hakemaan oikeusneuvoksen virkaa. Ne tehtävät on varattu aivan
toisen tason miehille ja naisille. Minulla on hovioikeudesta oikein
äänestyspöytäkirjakin, josta käy ilmi, että olen tuomarina surkea ja
ammatillisesti joka tapauksessa kelpaamaton ylemmän palkkausluokan virkaan.
Miten totta se onkaan!
Hovioikeudessa virassa ollessa kuoleminen on samaa kudelmaa
kuin kauheimmat painjaisemme. Lisäksi sen merkitsi muistiin kreivi Tolstoi (”Ivan
Iljitshin kuolema”). Päähenkilö on juuri kuin minä, ”palatsioikeuden tuomari, monien
tarpeettomien toimikuntien turha jäsen”.
Kun kaimani makaa arkussa, hän tietysti näkee ja kuulee
kaiken. Juuri sen takia ei pitäisi unohtaa kirstun kantta auki. Nääntynyt vaimo
ja kyllästyneet lapset ovat tietysti hyvin tyytyväisiä siihen, että äijästä
päästiin, ja vielä vähällä.
Virkaveljet palatsioikeudesta (sama elin, mahdollisesti
väärä suomennos sanasta ”hovioikeus”) alkavat saapua valittelemaan väitettyä
suruaan. Olen minä ennenkin seisonut kuuntelemassa näitä lyhyitä mutta
kömpelöitä puheita. Siinä ei tiedä, mihin jalkansa pistäisi. Suuhun?
Kun hyvin järjestetyn viraston viran- tai toimen haltija
kuolee, se herättää hyväksyvää hyrinää, olipa vainajalla uusi päällysviitta tai
ei. Surutalossa kaikilla on yksi mieli: vakanssi aukesi. Olavivitsh on
virkaiältään kymmenen päivää vanhempi mutta Johannesvitsh on toiminut virkaa
toimittavana kihlakunnantuomarina… Tulee ankara äänestys, mutta sehän meille on
suolaa leivän päälle.
Maailma on täsmälleen tällainen, jottei kuolleen tarvitsisi
toimia kuin naapurin rouvan, joka käännähtää pihassa ja kiirehtii katsomaan,
jäikö liesi päälle, kissa kampaamatta tai rauduskoivun lehdet lukematta.
Ei maailma tule, ikävä.
Kun olin viettänyt tunnin tuonpuoleista elämää, tietokoneen toinen
silmä rävähti ja luettavaksi tuli ilmoitus, jonka mukaan ikkunoita aloitetaan.
Kun ääreisverenkiertoni oli selvästi elpymään päin, ryhdyin kirjoittamaan tätä
ja kirjoitin lapulle muistiin: kysyttävä kustantajalta, paljonko hän maksaisi
nyt käteisille muistelmista haudan takaa.
Yhtenä vähän höperönä harrastuksenani on seurata pienen todennäköisyyden tapahtumia. Tuollaisia jotenkin kiinnostavia tapahtuu tuhkatiheään. Blogisti kirjoitaa katsoneensa tietokoneelta tänään Vasalan kultamitallijuoksua. Itse katsoin sen tänään YouTubesta ensimmäiseksi istuttuani tietokoneen ääreen. Subjektiivinen todennäköisyys sille, että luen blogistinkin katsoneen Vasalan juoksun samana päivänä kuin itse on melko pieni.
VastaaPoistaEn halua olla ilonpilaaja, mutta Peräpohjalaisen kuvaaman tapahtuman tyyppinen tilanne ei ole harvinainen.
PoistaHauska helppolukuinen kirjanen aiheesta on esimerkiksi John Allen Paulos: Numerotaidottomuus.
Referaatti kirjasta (s 44). "On hyvin epätodennäköistä ettei epätodennäköisiä tapahtumia esiinny"
Oleellista on, onko tapahtuma määritelty etukäteen, vai huomataanko sen sattuneen "suunnittelematta".
Ei todellakaan ole harvinainen. Sanoin itsekin, että tuollaisia tapahtumia sattuu tuhkatiheään. Mieleenpainuvin tapahtuma oli, kun näin Lontoon metrossa yhden Ylen suosikkitoimittajistani ja näin hänet seuraavan päivänä Greenwichin mäellä.
PoistaSiinä, että tuollaiset tapahtumat ihmetyttävät, on todennäköisyyslaskennan professori Elja Arjaksen mielestä kysymys psykologiasta, olen samaa mieltä.
Suurin osa tapahtumista on hyvin pienen todennäköisyyden tapahtumia, jos todennäköisyyskenttä ja laskentaongelma muotoillaan sopivasti. Esimerkiksi. On pieni todennäköisyys, että tietty sääski pistää marjametsässä, mutta suuri todennäköisyys, että joku sääski pistää.
Ko. tapahtumien seuraaminen on mulle vain jonkinlaista hupia, joka liittyy (vähäiseen) tn-laskennan opiskeluuni.
Onko tämä ilmoitus paluusta kirjailijan uralle ja jäähyväiset bloggaamiselle vai vieläkö uskot bloggaamiseen?
VastaaPoista...edelliseen: "vanhukset töihin "
VastaaPoistaKävin vähän miettimään, minkä ikäinen on vanhus.
Kun ikää tulee lisää, niin huomaa, että tuo vanhus-sana siirtyy aina tuonnemmaksi.
Kuulemma ennenvanhaan ostettiin 50-vuotiaalle keppi ja keinustuoli.
Ostin muinoin isälleni kiikkutuolin 50-vuotislahjaksi.
PoistaOnneksi ei siihen jämähtänyt, vaan eli aktiivisen elämän 87-vuotiaaksi,
kunnes eturauhassyöpä vei..
Tuo on juuri sitä mitä toivoisi kaikille, täyttä elämää loppuun asti. 94-vuotias tätini on täysin järjissään ja asuu kotonaan, ja "kepin saanutta " 8-kymppistä ei juurikaan näy, matkustelee maailmalla.
Poista"Pappi antoi anteen
VastaaPoistamulta ropsahti arkun kanteen
Olin kuollut mies ..."
Mutta kenen kynästä?
..siitä kävelykepistä vielä:
VastaaPoistamyytävänä on sellainen malli, johon mahtuu taskumatti. Siinä on myös polkupyörän kello, jolla voi ilmoittaa..että täältä tullaan.
"Näin unta, että olin kuollut mies ja pakattu puiseen laatikkoon..."
VastaaPoistaTjaa, runomitta on Viljo Kojon (1891–1966) Kuollut mies ja se löytyy mm. kokoelmasta Iloitse kanssani, koon. Terttu Pajunen-Kivekäs sekä Valitut teokset, johdn. kirj. Eino Kauppinen. Otava 1954.
Lähteet heikkoja, niistä ei ilmene missä ja milloin Kojo tämän alkujaan julkaisi.
Julkaisi, koska faijani lausui.
Vapaan runomitan pilotoija, ekspressionistiseen Marraskuun ryhmän mies, mutta sitä se oli verbaliikkakin.
Nänä ne ovat jääneet unhoon, ei ihan kaik´:
Aamutuuli, runoja. Otava 1914
Kylä ja kaupunki, laatukuvia. Otava 1916
Velka, romaani. Otava 1916
Autio talo, romaani. Otava 1917
Päivännousu. Otava 1917
Raudun rintamalla, kuvaus Suomen vapaussodasta. Minerva 1918 (nimellä Juho Poutanen)
Aurinko, kuu ja valkea hevonen: Ananiaksen kyläkahvilassa kuultuja tarinoita. Otava 1919
Kaunis valhe: agronomi Eerik Suojärven muistiinpanot. Otava 1920
Sininen pilvi, runoja. Otava 1920
Suruttomain seurakunta, romaani. Karisto 1921
Kiusauksesta kirkkauteen: toinen kirja suruttomista. Karisto 1922
Naisen rakkaus, novelleja. Karisto 1923
Tarkoitus pyhittää keinot, romaani. Otava 1923
Piimärannan posti: piirteitä maaseudun sivistysriennoista vuosisadan alussa. Karisto 1924
Varoitus, romaani. Otava 1924
Voittamaton, kertomus suomalaisesta sisusta olympialaisissa kisoissa. Minerva 1924 (nimellä Juho Poutanen)
Yllätys, novelleja. Karisto 1925
Hilpeitä hetkiä, 16 leikillistä lausuntarunoa. Karisto 1926
Liian onnellinen, yhdeksäntoista kuvausta, novelleja. Karisto 1926
Mainio kertomus suutarimestari Simeon Lestin syntymästä ja sankarillisesta elämästä hänen omakätisen runomuotoisensa memoaarinsa mukaan. Otava 1926
"Tänään ei kukaan auta ketään", romaani. Karisto 1927
Postitalon Anna-Mari ja Särkän poika, novelleja. Karisto 1928
Albin Kaasisen puinen kääpiökansa. Otava 1929
Valittuja novelleja viidestä kokoelmasta. Karisto 1929
Ja taas oli Helluntai, kertomus. Gummerus 1930
Neljäs käsky, kirja äidistä ja pojasta, romaani. Otava 1930
Tilinteon hetki, romaani. Karisto 1930
Ihminen päättää, talonpoikaisromaani. Otava 1931
Aika rientää, talonpoikaisromaani. Otava 1932
Viimeinen auringonnousu ynnä muita novelleja. WSOY 1934
Rakkauskirje ja muita novelleja. Karisto 1936
Talo kalliolla. Karisto 1937
Kymmenen savun kylä, pieni välikohtaus suuressa sodassa. Gummerus 1943
Virta välkkyy, talonpoikaisromaani. Yhdistetty ja lyhennetty painos teoksista Ihminen päättää... ja Aika rientää. Otava 1944
Tuulta ja tyyntä, valittuja novelleja. Otava 1947
Sinisen kammarin uni, romaani. Otava 1948
Suviautuus, valikoima runoja. Otava 1948
Runoniekka ja Eos, runoja. Otava 1949
Vaivaisen leipä, novelleja. Otava 1950
Rakas kaupunki. Otava 1951 (yhdessä Kersti Bergrothin ja Lempi Jääskeläisen kanssa)
Elomulta ja asfaltti, romaani. Otava 1953
Valitut teokset, johdannon kirj. Eino Kauppinen. Otava 1954
Mikko Mustapää, romaani. Otava 1956
Nurmi-Tuomas, seitsemän kertomusta. Mustareunainen kirje. Lapsia ja vanhempia. Nurmi- Tuomas ja Tui-Tui. Joko-tahi. Sävellys kahdelle kornetille. Kuolu-unet. Aika on tiukalla. Otava 1958
Taiteen tie on pitkä: Viljo Kojo kertoo ja muistelee. Otava 1960
Valikoima novelleja, kouluja varten toim. Eino Cederberg. Otava 1960
Näin puhui Sarahuhta, erään tapaturmaisesti kuolleen miehen jättämistä papereista kirjaksi seulonut--. Otava 1961
Viljo Kojon kauneimmat runot, tekijän toimittama valikoima. Otava 1962
Ronko, runoja. Otava 1966
Viljo Kojon tapasin pari kertasa. Teosluettelossakin mainittu tohtori Eino Kauppinen, myöhempi professori, joka vanhoilla päivillään lyhensi sukunimensä Kaupiksi, oli siis Otavassa töissä ja hänen luonaan Kojokin kävi. Hänen poikansa Pauli oli viimeksi kuullessani eläkkeellä mutta kuulemma hyvissä voimissa.
VastaaPoistaKojo ja Einari Vuofrela ovat mielenkiintoisia nimiä kaavailemaani teemaan "Suomen kirjallisuuden suuria väheksyttyjä". Tarkoitus on sanoa aiheetta väheksyttyjä.
Kolmas olisi E. Törmänen (Tunturilauluja). Ja jatkoa riittää.
Kauppisella oli loputtomasti tarinoita Haanpäästä ja sitten TK-komppanian väestä 1942-1944. Kaikki tarinat eivät tietenkään olleet kohdetta mairittelevia.
Kauppinen oli ehkä ystäviensä Sakari Pälsin ja Erkki Tantun alkujaan innostamana ahkera puukkokjen keräilijä. Sain katsella ja valokuvata hänen kopkoelmaansa Tapiolassa. Asiaa en tiedä, mutta jostain yhteydestä ymmärsin, että kokoelma on nyt oikeassa paikassa eli Kansallkismuseon hallussa.
Kuvittelen että pidän Ghibli-studion animaatioista (Liikkuva linna, Totoro, Kikin lähettipalvelu, Porco Rosso jne) siksi että niiden kuvamaailma ja tarinat ovat unen logiikkaa.
VastaaPoistaOlen korviani myöten täynnä kirjallisuutta, joka yrittää kuvata tarkasti sitä mitä on. Helvetti, näenhän minä itsekin. Eikö taikuus ja oudot tunnelmat enää ole muodissa?
Joten seuraavaksi siirryn Raittilan Marsalkasta (tulen lukemaan sen vielä muutaman kerran uudestaan) Juha Ruusuvuoreen.
"Helvetti, näenhän minä itsekin. Eikö taikuus ja oudot tunnelmat enää ole muodissa?"
PoistaEivät ne pussikaljaromaania päihitä.
"Subjektiivinen todennäköisyys sille, että luen blogistinkin katsoneen Vasalan juoksun samana päivänä kuin itse on melko pieni."
VastaaPoistaJoopa. Yhteensattumat muistetaan kun sattuvat yhteen. Samaa sarjaa kuin ennakkoaavistukset lentokoneonnettomuuskista. Unohdetaan jos ei tapahdu, muistetaan kuin tapahtuu.
Totta- Yhteensattumille merkityksen antamisessa on kysymys ihmisen muistista ja muusta psykologiasta. Suurin osa mielenkiintoisistakin yhteensattumista ovat yleensä subjektiivisestikin merkityksettömiä. Subjektiivisesti merkitykselliset synnyttävät ihmisissä helposti objektiivisesti perusteettomia uskomuksia, esimerkiksi tapahtuman katsotaan olevan enne jostakin tai osoitus telepatiasta. Todennäköisyyden arvioinnissa tehdään usein myös todennäköisyyslaskennan kannalta karkeita virheitä. On myös epäselvää, missä puitteissa klassinen todennäköisyysmatematiikka soveltuu luonnon tapahtumiin edes periaatteessa.(Jotkut fyysikot ovat sitä mieltä, että se ei sovellu, ei ainakaan kaikkiin ilmiöihin.) Toiseksi vaikka ilmiö periaatteessa jotenkin soveltuisi todennäköisyyslaskennan piiriin, matemaattista mallia edes karkealle arvioinnille ei voida käytännössä muotoilla.
PoistaVastauksessani Gröhnille, jota ei ole julkaistu vielä tätä kirjoittaessani, on karkea virhe: En tiedä, mikä kanta fyysikoilla on "kassisen" todennäköisyyslaskennan soveltuvuudesta fysiikan eri aloille. Sekotin asian siihen, että Kari Enqvistin mukaan kvanttiteoria ja ja monet kokeet ovat vahvistaneet, ettei klassinen logiikka
Poistaole voimassa "luonnossa", kuten ranskalaisfyysikko Alain Aspect 1980-luvulla ensimmäisenä havaitsi. (Minua mietityttää tuossa se,mitä "luonnossa" voimassa oleminen tarkoittaa. Logiikkahan näyttäytyy ensi sijassa ihmisten ajattelussa, kun tutkitaan väitelauseiden totuutta tai epätotuutta. Tarkoittaisikohan se sitä , että fysiikkatieteessä muodostettujen väitelauseiden totuuden tutkimiseen ei aina sovellu klassinen logiikka. Tällöin lienee kysymys klassisen fysiikan kuvailukyvyn ulkopuolisista asioista, esim. kvanttiteorian piiriin kuuluvista asioista. Asialla voisi olla mielenkiintoisia tietoteoreettisia seurauksia.)
Tilapäisestä tuonpuoleisesta tuli mieleeni Viljon tapaus
VastaaPoistaViljo oli ratkennut ryyppäämään, putken päätteeksi oli eksynyt yöllä hautausmaalle ja tietysti tippunut vastakaivettuun hautaan. Kunto oli sen sorttinen, että nukahti sinne pariksi tunniksi, sitten vasta kömpi ylös ja suunnisti portille. Hautausmaan virkku vartija kiiruhti koputtamaan poistuvan Viljon olkapäätä ja sanoi tiukasti: ”Jaloitella saa, muttei täältä saa poistua!”
Tuo on milloin kehenkin koplattuja urbaanitarinoita. Yksi versio liittää sen Osmo Soininvaaraan, joka Moskovan käynnillään joutohetkenään piipahti Leninin mausoleumissa. Lähtiessään vartija toppuutteli häntä samoilla sanoilla. Koppiinsa palatessaan babushka vielä mutisi: "On se kyllä mennyt huonoon kuntoon."
PoistaMutta tämä on totisinta totta:
PoistaTuli ilmoitus, että meikäläiset pääsevät ilmaiseksi museoon ja päivämäärä. En uskaltanut mennä, pelosta, että eivät päästäisi pois !
Heikki Asunta oli kuitenkin asian mies:
VastaaPoistaMonta päivää juotuaan
pessimisti tuskissaan
tuumi: on jo, jumaliste,
ssavutettu päätepiste.
Nuoran pätkä kourassaan
hiipi nurkkaan kuolemaan.
Mutta toiset, nähtyään
yhden poissa pöydästään,
sydämissä syvä hätä
alkoi etsiskellä tätä.
Löyttiin poika nuorastaan
vainajana suorastaan.
Mutta saatuansa spriitä
virkistyi hän jälleen siitä.
Kohottaen lasiaan
lausui: – Veljet, asiaan!
En minä yllytä, mutta tässä odotellessa. Kävelykeppi: on, rollaattori: on, töissä: on, (Kemppiselle tiedoksi HaO:ssa)...
Kymmenen pistettä anonyymille, että tiesit tämän Heikki Asunnan runoksi. Olen näet väitellyt kapakoissa vuosien mittaan useammin kuin kerran "asiantuntijoiden" kanssa, jotka osaavat pari viimeistä säettä ja väittävät runoa kiven kovaan Eino Leinon tekemäksi. Tämä väärä tieto taitaa levitä jo netissäkin.
Poistahttp://www.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys?ID=33b93448-90e5-421c-8e57-08e2e0928cd7
PoistaRuno tunnetaan jostain syystä nimellä Eino Leinon juomalaulu. Eino Leino ei sitä kuitenkaan ole kirjoittanut vaan Heikki Asunta. Runo on oikealta nimeltään Pieni episodi ja se löytyy kokoelmasta Mustaa ja kultaa vuodelta 1929.
Täällä on selitystä aiheesta:
http://www.tek.fi/tek-lehti/902s48.pdf
Vuorelasta samaa mieltä. Häntä pidetään vain keskisuomalaisen luonnon kuvaajana, jolla on muutama hilpeä runo (Hullu, Vävy, Kulkukoira Hukka), mutta on hänellä tällaisiakin Syyspäiviä:
VastaaPoistaSyyspäivä seutuun autioon
niin ypöyksinään
kuin lapsi suureen tupahan
on jäänyt yksinään.
Sen paiste orvon riutuva
käy sänkeen hiljalleen,
se järviin summiin tuijottaa
ja metsäin murheeseen.
Mua ahdistaa tää autius
ja vilu outo tää.
Kuin vaimot ventovierahat
veet kylmät hymyää.
No, voehan peijooni! Pari päivää sitten blogisti oli häähumussa ja nyt jo teköö kuolemaa...
VastaaPoistaTätä minäkin hihittelin..ihaillen hänen monipuolisuttaan. Vuodesta 2007.. vuoteen 2012..siinäpä vasta blogihistoria. Ja joka päivä.
PoistaTyöstähän se käy, paitsi jos nauttii työstään.
Itse olen kokenut että, kommentoijat eivät oikein kerkeä keskustelemaan, kun blogisti siirtyy jo aiheesta kolmanteen. Tämä kesä on nyt mennyt hitaammalla. Ehdottaisimmeko hänelle, että, ei toki tarvitse "pitää päiväkirjaa".. vaan että hän päivittäisi kommentit keskustelun ylläpitämiseksi.
Pieni paussi teki näköjään terää. Kaksi viimeistä kirjoitusta ovat mainioita! Toivottavasti ennen kolemaa ehdit ottaa vähän tirmooliakin.
VastaaPoista
VastaaPoistaSe vain sellainen vuatimaton toijve jotta
josko löytäis pirtin vaikka kuinka kummosen
jossa olla kuulematta ensimmäistäkkää
toivelistaa niistä näistä nuista ain muoaliman tappiin
enneko on aika kuppi kiäntää.
näin.
sais rauhassa kahtoo
sen kiireettömä maisema
kaikissa vuujen ilimoissa.
ja eukko hyvinnii
senkun retkottas missä tahasa
kaapunni lukkaalissa just sillee kun halvaa.
miule passais.
vua arvoo muutoin.
"Kun hyvin järjestetyn viraston viran- tai toimen haltija kuolee, se herättää hyväksyvää hyrinää, olipa vainajalla uusi päällysviitta tai ei. Surutalossa kaikilla on yksi mieli: vakanssi aukesi."
VastaaPoistaNiin, Juristivitsejä-teoksen mukaan jo ennen sotia kun Turun palatsioikeudessa lippu oli puolitangossa, kaikki tulivat juosten tarkistamaan oliko vainaja rangissa ylä- vai alapuolella.
"Kun näet ruumissaaton, älä sure.
Hän sai rauhan, he saivat perinnön"
al-Marri