Sivun näyttöjä yhteensä

21. elokuuta 2012

Kuollut kuin kivi


Kun heräsin aamulla, olin kuollut. Ajattelin, että hyvä kun on vielä kukkia häistä. Selvää säästöä.

Kuolemisensa huomaa siitä, että tietokone ei käynnisty. CHKDSK pyörittää protestanttista liturgiaansa mustalla pohjalla. Sen tietää, että seuraavaksi tulee sininen screeni. Silloin on arkun kansi päällä ja ruuvit paikallaan. Mahtavatko ne käyttää kuusiokoloruuveja? Miten on varmistettu, ettei asiakas pääse ulos, vaikka hänelle olisi unohtunut Bilteman meisselisarja pyjaman taskuun?

Kyllä se varmasti on hoidettu. Aina on sanottu samaa. On rumaa, kun ruumiit luuraa.

Omaksumani tieteellisen maailmankuvan vuoksi panin television päälle katsoakseni, että toimivatko molemmat käteni sen vuoksi, että olen vain harmillisen takaiskun vuoksi siirtynyt kaartuvassa, 11,4-ulotteisessa aika-avaruudessa muualla (ei voi sanoa ”toiseen paikkaan”).

Televisio käynnistyi. Siellä juoksi Pekka Vasala kohti kultamitalia. Sen jälkeen haastateltiin Paavo Nurmea, joka vaikutti jotenkin höperöltä ja tietysti kaunaiselta.

Muistelin että poika olisi eilen sanonut ajelevansa moottoripyörällä tänne korkeisiin kokouksiin. Miten hänellä voi ajokortti olla, kun leikkikoulu on kesken ja Masalan suomenkielinen kansakoulu alkaa vasta kahden vuoden kuluttua? Tämä jäi nyt avoimeksi.

Minun tuli hyvä mieli siitä, että olin lähtenyt hovioikeudestakin taannoin pois. Olen joutunut havaitsemaan sellaistakin, että korkeinta oikeutta on luultu kotipesäkseni. Ei se niin ollut. En minä koskaan ilmoittautunut sinne hakemaan oikeusneuvoksen virkaa. Ne tehtävät on varattu aivan toisen tason miehille ja naisille. Minulla on hovioikeudesta oikein äänestyspöytäkirjakin, josta käy ilmi, että olen tuomarina surkea ja ammatillisesti joka tapauksessa kelpaamaton ylemmän palkkausluokan virkaan. Miten totta se onkaan!

Hovioikeudessa virassa ollessa kuoleminen on samaa kudelmaa kuin kauheimmat painjaisemme. Lisäksi sen merkitsi muistiin kreivi Tolstoi (”Ivan Iljitshin kuolema”). Päähenkilö on juuri kuin minä, ”palatsioikeuden tuomari, monien tarpeettomien toimikuntien turha jäsen”.

Kun kaimani makaa arkussa, hän tietysti näkee ja kuulee kaiken. Juuri sen takia ei pitäisi unohtaa kirstun kantta auki. Nääntynyt vaimo ja kyllästyneet lapset ovat tietysti hyvin tyytyväisiä siihen, että äijästä päästiin, ja vielä vähällä.

Virkaveljet palatsioikeudesta (sama elin, mahdollisesti väärä suomennos sanasta ”hovioikeus”) alkavat saapua valittelemaan väitettyä suruaan. Olen minä ennenkin seisonut kuuntelemassa näitä lyhyitä mutta kömpelöitä puheita. Siinä ei tiedä, mihin jalkansa pistäisi. Suuhun?

Kun hyvin järjestetyn viraston viran- tai toimen haltija kuolee, se herättää hyväksyvää hyrinää, olipa vainajalla uusi päällysviitta tai ei. Surutalossa kaikilla on yksi mieli: vakanssi aukesi. Olavivitsh on virkaiältään kymmenen päivää vanhempi mutta Johannesvitsh on toiminut virkaa toimittavana kihlakunnantuomarina… Tulee ankara äänestys, mutta sehän meille on suolaa leivän päälle.

Maailma on täsmälleen tällainen, jottei kuolleen tarvitsisi toimia kuin naapurin rouvan, joka käännähtää pihassa ja kiirehtii katsomaan, jäikö liesi päälle, kissa kampaamatta tai rauduskoivun lehdet lukematta.

Ei maailma tule, ikävä.

Kun olin viettänyt tunnin tuonpuoleista elämää, tietokoneen toinen silmä rävähti ja luettavaksi tuli ilmoitus, jonka mukaan ikkunoita aloitetaan. Kun ääreisverenkiertoni oli selvästi elpymään päin, ryhdyin kirjoittamaan tätä ja kirjoitin lapulle muistiin: kysyttävä kustantajalta, paljonko hän maksaisi nyt käteisille muistelmista haudan takaa.

28 kommenttia:

  1. Yhtenä vähän höperönä harrastuksenani on seurata pienen todennäköisyyden tapahtumia. Tuollaisia jotenkin kiinnostavia tapahtuu tuhkatiheään. Blogisti kirjoitaa katsoneensa tietokoneelta tänään Vasalan kultamitallijuoksua. Itse katsoin sen tänään YouTubesta ensimmäiseksi istuttuani tietokoneen ääreen. Subjektiivinen todennäköisyys sille, että luen blogistinkin katsoneen Vasalan juoksun samana päivänä kuin itse on melko pieni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En halua olla ilonpilaaja, mutta Peräpohjalaisen kuvaaman tapahtuman tyyppinen tilanne ei ole harvinainen.

      Hauska helppolukuinen kirjanen aiheesta on esimerkiksi John Allen Paulos: Numerotaidottomuus.
      Referaatti kirjasta (s 44). "On hyvin epätodennäköistä ettei epätodennäköisiä tapahtumia esiinny"

      Oleellista on, onko tapahtuma määritelty etukäteen, vai huomataanko sen sattuneen "suunnittelematta".

      Poista
    2. Ei todellakaan ole harvinainen. Sanoin itsekin, että tuollaisia tapahtumia sattuu tuhkatiheään. Mieleenpainuvin tapahtuma oli, kun näin Lontoon metrossa yhden Ylen suosikkitoimittajistani ja näin hänet seuraavan päivänä Greenwichin mäellä.
      Siinä, että tuollaiset tapahtumat ihmetyttävät, on todennäköisyyslaskennan professori Elja Arjaksen mielestä kysymys psykologiasta, olen samaa mieltä.
      Suurin osa tapahtumista on hyvin pienen todennäköisyyden tapahtumia, jos todennäköisyyskenttä ja laskentaongelma muotoillaan sopivasti. Esimerkiksi. On pieni todennäköisyys, että tietty sääski pistää marjametsässä, mutta suuri todennäköisyys, että joku sääski pistää.

      Ko. tapahtumien seuraaminen on mulle vain jonkinlaista hupia, joka liittyy (vähäiseen) tn-laskennan opiskeluuni.

      Poista
  2. Onko tämä ilmoitus paluusta kirjailijan uralle ja jäähyväiset bloggaamiselle vai vieläkö uskot bloggaamiseen?

    VastaaPoista
  3. ...edelliseen: "vanhukset töihin "
    Kävin vähän miettimään, minkä ikäinen on vanhus.
    Kun ikää tulee lisää, niin huomaa, että tuo vanhus-sana siirtyy aina tuonnemmaksi.
    Kuulemma ennenvanhaan ostettiin 50-vuotiaalle keppi ja keinustuoli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin muinoin isälleni kiikkutuolin 50-vuotislahjaksi.
      Onneksi ei siihen jämähtänyt, vaan eli aktiivisen elämän 87-vuotiaaksi,
      kunnes eturauhassyöpä vei..

      Poista
    2. Tuo on juuri sitä mitä toivoisi kaikille, täyttä elämää loppuun asti. 94-vuotias tätini on täysin järjissään ja asuu kotonaan, ja "kepin saanutta " 8-kymppistä ei juurikaan näy, matkustelee maailmalla.

      Poista
  4. "Pappi antoi anteen
    multa ropsahti arkun kanteen
    Olin kuollut mies ..."

    Mutta kenen kynästä?

    VastaaPoista
  5. ..siitä kävelykepistä vielä:
    myytävänä on sellainen malli, johon mahtuu taskumatti. Siinä on myös polkupyörän kello, jolla voi ilmoittaa..että täältä tullaan.

    VastaaPoista
  6. "Näin unta, että olin kuollut mies ja pakattu puiseen laatikkoon..."

    Tjaa, runomitta on Viljo Kojon (1891–1966) Kuollut mies ja se löytyy mm. kokoelmasta Iloitse kanssani, koon. Terttu Pajunen-Kivekäs sekä Valitut teokset, johdn. kirj. Eino Kauppinen. Otava 1954.
    Lähteet heikkoja, niistä ei ilmene missä ja milloin Kojo tämän alkujaan julkaisi.

    Julkaisi, koska faijani lausui.
    Vapaan runomitan pilotoija, ekspressionistiseen Marraskuun ryhmän mies, mutta sitä se oli verbaliikkakin.

    Nänä ne ovat jääneet unhoon, ei ihan kaik´:
    Aamutuuli, runoja. Otava 1914
    Kylä ja kaupunki, laatukuvia. Otava 1916
    Velka, romaani. Otava 1916
    Autio talo, romaani. Otava 1917
    Päivännousu. Otava 1917
    Raudun rintamalla, kuvaus Suomen vapaussodasta. Minerva 1918 (nimellä Juho Poutanen)
    Aurinko, kuu ja valkea hevonen: Ananiaksen kyläkahvilassa kuultuja tarinoita. Otava 1919
    Kaunis valhe: agronomi Eerik Suojärven muistiinpanot. Otava 1920
    Sininen pilvi, runoja. Otava 1920
    Suruttomain seurakunta, romaani. Karisto 1921
    Kiusauksesta kirkkauteen: toinen kirja suruttomista. Karisto 1922
    Naisen rakkaus, novelleja. Karisto 1923
    Tarkoitus pyhittää keinot, romaani. Otava 1923
    Piimärannan posti: piirteitä maaseudun sivistysriennoista vuosisadan alussa. Karisto 1924
    Varoitus, romaani. Otava 1924
    Voittamaton, kertomus suomalaisesta sisusta olympialaisissa kisoissa. Minerva 1924 (nimellä Juho Poutanen)
    Yllätys, novelleja. Karisto 1925
    Hilpeitä hetkiä, 16 leikillistä lausuntarunoa. Karisto 1926
    Liian onnellinen, yhdeksäntoista kuvausta, novelleja. Karisto 1926
    Mainio kertomus suutarimestari Simeon Lestin syntymästä ja sankarillisesta elämästä hänen omakätisen runomuotoisensa memoaarinsa mukaan. Otava 1926
    "Tänään ei kukaan auta ketään", romaani. Karisto 1927
    Postitalon Anna-Mari ja Särkän poika, novelleja. Karisto 1928
    Albin Kaasisen puinen kääpiökansa. Otava 1929
    Valittuja novelleja viidestä kokoelmasta. Karisto 1929
    Ja taas oli Helluntai, kertomus. Gummerus 1930
    Neljäs käsky, kirja äidistä ja pojasta, romaani. Otava 1930
    Tilinteon hetki, romaani. Karisto 1930
    Ihminen päättää, talonpoikaisromaani. Otava 1931
    Aika rientää, talonpoikaisromaani. Otava 1932
    Viimeinen auringonnousu ynnä muita novelleja. WSOY 1934
    Rakkauskirje ja muita novelleja. Karisto 1936
    Talo kalliolla. Karisto 1937
    Kymmenen savun kylä, pieni välikohtaus suuressa sodassa. Gummerus 1943
    Virta välkkyy, talonpoikaisromaani. Yhdistetty ja lyhennetty painos teoksista Ihminen päättää... ja Aika rientää. Otava 1944
    Tuulta ja tyyntä, valittuja novelleja. Otava 1947
    Sinisen kammarin uni, romaani. Otava 1948
    Suviautuus, valikoima runoja. Otava 1948
    Runoniekka ja Eos, runoja. Otava 1949
    Vaivaisen leipä, novelleja. Otava 1950
    Rakas kaupunki. Otava 1951 (yhdessä Kersti Bergrothin ja Lempi Jääskeläisen kanssa)
    Elomulta ja asfaltti, romaani. Otava 1953
    Valitut teokset, johdannon kirj. Eino Kauppinen. Otava 1954
    Mikko Mustapää, romaani. Otava 1956
    Nurmi-Tuomas, seitsemän kertomusta. Mustareunainen kirje. Lapsia ja vanhempia. Nurmi- Tuomas ja Tui-Tui. Joko-tahi. Sävellys kahdelle kornetille. Kuolu-unet. Aika on tiukalla. Otava 1958
    Taiteen tie on pitkä: Viljo Kojo kertoo ja muistelee. Otava 1960
    Valikoima novelleja, kouluja varten toim. Eino Cederberg. Otava 1960
    Näin puhui Sarahuhta, erään tapaturmaisesti kuolleen miehen jättämistä papereista kirjaksi seulonut--. Otava 1961
    Viljo Kojon kauneimmat runot, tekijän toimittama valikoima. Otava 1962
    Ronko, runoja. Otava 1966

    VastaaPoista
  7. Viljo Kojon tapasin pari kertasa. Teosluettelossakin mainittu tohtori Eino Kauppinen, myöhempi professori, joka vanhoilla päivillään lyhensi sukunimensä Kaupiksi, oli siis Otavassa töissä ja hänen luonaan Kojokin kävi. Hänen poikansa Pauli oli viimeksi kuullessani eläkkeellä mutta kuulemma hyvissä voimissa.

    Kojo ja Einari Vuofrela ovat mielenkiintoisia nimiä kaavailemaani teemaan "Suomen kirjallisuuden suuria väheksyttyjä". Tarkoitus on sanoa aiheetta väheksyttyjä.

    Kolmas olisi E. Törmänen (Tunturilauluja). Ja jatkoa riittää.

    Kauppisella oli loputtomasti tarinoita Haanpäästä ja sitten TK-komppanian väestä 1942-1944. Kaikki tarinat eivät tietenkään olleet kohdetta mairittelevia.

    Kauppinen oli ehkä ystäviensä Sakari Pälsin ja Erkki Tantun alkujaan innostamana ahkera puukkokjen keräilijä. Sain katsella ja valokuvata hänen kopkoelmaansa Tapiolassa. Asiaa en tiedä, mutta jostain yhteydestä ymmärsin, että kokoelma on nyt oikeassa paikassa eli Kansallkismuseon hallussa.

    VastaaPoista
  8. Kuvittelen että pidän Ghibli-studion animaatioista (Liikkuva linna, Totoro, Kikin lähettipalvelu, Porco Rosso jne) siksi että niiden kuvamaailma ja tarinat ovat unen logiikkaa.

    Olen korviani myöten täynnä kirjallisuutta, joka yrittää kuvata tarkasti sitä mitä on. Helvetti, näenhän minä itsekin. Eikö taikuus ja oudot tunnelmat enää ole muodissa?

    Joten seuraavaksi siirryn Raittilan Marsalkasta (tulen lukemaan sen vielä muutaman kerran uudestaan) Juha Ruusuvuoreen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Helvetti, näenhän minä itsekin. Eikö taikuus ja oudot tunnelmat enää ole muodissa?"
      Eivät ne pussikaljaromaania päihitä.

      Poista
  9. "Subjektiivinen todennäköisyys sille, että luen blogistinkin katsoneen Vasalan juoksun samana päivänä kuin itse on melko pieni."

    Joopa. Yhteensattumat muistetaan kun sattuvat yhteen. Samaa sarjaa kuin ennakkoaavistukset lentokoneonnettomuuskista. Unohdetaan jos ei tapahdu, muistetaan kuin tapahtuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta- Yhteensattumille merkityksen antamisessa on kysymys ihmisen muistista ja muusta psykologiasta. Suurin osa mielenkiintoisistakin yhteensattumista ovat yleensä subjektiivisestikin merkityksettömiä. Subjektiivisesti merkitykselliset synnyttävät ihmisissä helposti objektiivisesti perusteettomia uskomuksia, esimerkiksi tapahtuman katsotaan olevan enne jostakin tai osoitus telepatiasta. Todennäköisyyden arvioinnissa tehdään usein myös todennäköisyyslaskennan kannalta karkeita virheitä. On myös epäselvää, missä puitteissa klassinen todennäköisyysmatematiikka soveltuu luonnon tapahtumiin edes periaatteessa.(Jotkut fyysikot ovat sitä mieltä, että se ei sovellu, ei ainakaan kaikkiin ilmiöihin.) Toiseksi vaikka ilmiö periaatteessa jotenkin soveltuisi todennäköisyyslaskennan piiriin, matemaattista mallia edes karkealle arvioinnille ei voida käytännössä muotoilla.

      Poista
    2. Vastauksessani Gröhnille, jota ei ole julkaistu vielä tätä kirjoittaessani, on karkea virhe: En tiedä, mikä kanta fyysikoilla on "kassisen" todennäköisyyslaskennan soveltuvuudesta fysiikan eri aloille. Sekotin asian siihen, että Kari Enqvistin mukaan kvanttiteoria ja ja monet kokeet ovat vahvistaneet, ettei klassinen logiikka
      ole voimassa "luonnossa", kuten ranskalaisfyysikko Alain Aspect 1980-luvulla ensimmäisenä havaitsi. (Minua mietityttää tuossa se,mitä "luonnossa" voimassa oleminen tarkoittaa. Logiikkahan näyttäytyy ensi sijassa ihmisten ajattelussa, kun tutkitaan väitelauseiden totuutta tai epätotuutta. Tarkoittaisikohan se sitä , että fysiikkatieteessä muodostettujen väitelauseiden totuuden tutkimiseen ei aina sovellu klassinen logiikka. Tällöin lienee kysymys klassisen fysiikan kuvailukyvyn ulkopuolisista asioista, esim. kvanttiteorian piiriin kuuluvista asioista. Asialla voisi olla mielenkiintoisia tietoteoreettisia seurauksia.)

      Poista
  10. Tilapäisestä tuonpuoleisesta tuli mieleeni Viljon tapaus

    Viljo oli ratkennut ryyppäämään, putken päätteeksi oli eksynyt yöllä hautausmaalle ja tietysti tippunut vastakaivettuun hautaan. Kunto oli sen sorttinen, että nukahti sinne pariksi tunniksi, sitten vasta kömpi ylös ja suunnisti portille. Hautausmaan virkku vartija kiiruhti koputtamaan poistuvan Viljon olkapäätä ja sanoi tiukasti: ”Jaloitella saa, muttei täältä saa poistua!”

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on milloin kehenkin koplattuja urbaanitarinoita. Yksi versio liittää sen Osmo Soininvaaraan, joka Moskovan käynnillään joutohetkenään piipahti Leninin mausoleumissa. Lähtiessään vartija toppuutteli häntä samoilla sanoilla. Koppiinsa palatessaan babushka vielä mutisi: "On se kyllä mennyt huonoon kuntoon."

      Poista
    2. Mutta tämä on totisinta totta:
      Tuli ilmoitus, että meikäläiset pääsevät ilmaiseksi museoon ja päivämäärä. En uskaltanut mennä, pelosta, että eivät päästäisi pois !

      Poista
  11. Heikki Asunta oli kuitenkin asian mies:

    Monta päivää juotuaan
    pessimisti tuskissaan
    tuumi: on jo, jumaliste,
    ssavutettu päätepiste.

    Nuoran pätkä kourassaan
    hiipi nurkkaan kuolemaan.
    Mutta toiset, nähtyään
    yhden poissa pöydästään,
    sydämissä syvä hätä
    alkoi etsiskellä tätä.

    Löyttiin poika nuorastaan
    vainajana suorastaan.
    Mutta saatuansa spriitä
    virkistyi hän jälleen siitä.
    Kohottaen lasiaan
    lausui: – Veljet, asiaan!

    En minä yllytä, mutta tässä odotellessa. Kävelykeppi: on, rollaattori: on, töissä: on, (Kemppiselle tiedoksi HaO:ssa)...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kymmenen pistettä anonyymille, että tiesit tämän Heikki Asunnan runoksi. Olen näet väitellyt kapakoissa vuosien mittaan useammin kuin kerran "asiantuntijoiden" kanssa, jotka osaavat pari viimeistä säettä ja väittävät runoa kiven kovaan Eino Leinon tekemäksi. Tämä väärä tieto taitaa levitä jo netissäkin.

      Poista
    2. http://www.kirjastot.fi/kysy/arkistohaku/kysymys?ID=33b93448-90e5-421c-8e57-08e2e0928cd7

      Runo tunnetaan jostain syystä nimellä Eino Leinon juomalaulu. Eino Leino ei sitä kuitenkaan ole kirjoittanut vaan Heikki Asunta. Runo on oikealta nimeltään Pieni episodi ja se löytyy kokoelmasta Mustaa ja kultaa vuodelta 1929.

      Täällä on selitystä aiheesta:

      http://www.tek.fi/tek-lehti/902s48.pdf

      Poista
  12. Vuorelasta samaa mieltä. Häntä pidetään vain keskisuomalaisen luonnon kuvaajana, jolla on muutama hilpeä runo (Hullu, Vävy, Kulkukoira Hukka), mutta on hänellä tällaisiakin Syyspäiviä:

    Syyspäivä seutuun autioon
    niin ypöyksinään
    kuin lapsi suureen tupahan
    on jäänyt yksinään.

    Sen paiste orvon riutuva
    käy sänkeen hiljalleen,
    se järviin summiin tuijottaa
    ja metsäin murheeseen.

    Mua ahdistaa tää autius
    ja vilu outo tää.
    Kuin vaimot ventovierahat
    veet kylmät hymyää.

    VastaaPoista
  13. No, voehan peijooni! Pari päivää sitten blogisti oli häähumussa ja nyt jo teköö kuolemaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä minäkin hihittelin..ihaillen hänen monipuolisuttaan. Vuodesta 2007.. vuoteen 2012..siinäpä vasta blogihistoria. Ja joka päivä.
      Työstähän se käy, paitsi jos nauttii työstään.
      Itse olen kokenut että, kommentoijat eivät oikein kerkeä keskustelemaan, kun blogisti siirtyy jo aiheesta kolmanteen. Tämä kesä on nyt mennyt hitaammalla. Ehdottaisimmeko hänelle, että, ei toki tarvitse "pitää päiväkirjaa".. vaan että hän päivittäisi kommentit keskustelun ylläpitämiseksi.

      Poista
  14. Pieni paussi teki näköjään terää. Kaksi viimeistä kirjoitusta ovat mainioita! Toivottavasti ennen kolemaa ehdit ottaa vähän tirmooliakin.

    VastaaPoista

  15. Se vain sellainen vuatimaton toijve jotta
    josko löytäis pirtin vaikka kuinka kummosen
    jossa olla kuulematta ensimmäistäkkää
    toivelistaa niistä näistä nuista ain muoaliman tappiin
    enneko on aika kuppi kiäntää.
    näin.

    sais rauhassa kahtoo
    sen kiireettömä maisema
    kaikissa vuujen ilimoissa.
    ja eukko hyvinnii
    senkun retkottas missä tahasa
    kaapunni lukkaalissa just sillee kun halvaa.

    miule passais.

    vua arvoo muutoin.

    VastaaPoista
  16. "Kun hyvin järjestetyn viraston viran- tai toimen haltija kuolee, se herättää hyväksyvää hyrinää, olipa vainajalla uusi päällysviitta tai ei. Surutalossa kaikilla on yksi mieli: vakanssi aukesi."

    Niin, Juristivitsejä-teoksen mukaan jo ennen sotia kun Turun palatsioikeudessa lippu oli puolitangossa, kaikki tulivat juosten tarkistamaan oliko vainaja rangissa ylä- vai alapuolella.

    "Kun näet ruumissaaton, älä sure.
    Hän sai rauhan, he saivat perinnön"
    al-Marri

    VastaaPoista