Muistin että viidestoista päivä syötiin kermakakku, jonka
koristeena oli vadelmia. Esiin kääntyi tämä valokuva, jossa on niiden elokuun kakkujen
paikka ja hauki (toinen vasemmalta).
Kymmenen tuntia myöhemmin näin uutisista, millainen veistos
musiikkitalon eteen saadaan. Siinä on se sama Hellaakosken hauki, josta tuotakin
valokuvaa otettaessa puhuttiin. Siis se, joka nousi kuusen latvukseen punaista
käpyä purrakseen, ja lauloi.
Hauki on runoudenpyhä kala. Sen syöminen on sitten eri
puheenaihe.
Kun ajattelin, millaisia terveisiä välittäisin vuodelta
1965, niin se oli kyllä ero. Kalaa syötiin paljon, ja syötiin nimenomaan
haukea, lahnaa ja ahventa. Särjistä ja pikkuahvenista voi laittaa suurustettua
kalakeittoa.
Ehkä menisin asiaan. Kuvassa esiintyvän naishenkilön isä oli
syntynyt 1896 ja kuului selvästi suomenkieliseen yläluokkaan. Aloin aavistella
aika myöhään, ehkä kymmenen – viisitoista vuotta sitten, että suomalaisen
keskiluokan ( ainakin 75 % väestöstä) käsitys itsestään on osittain
virheellinen.
Tuo itseymmärrys perustuu toisaalta sotiin, jotka olivat
yhdelle sukupolvelle taustaan, varallisuusasemaan ja poliittisiin kantoihin
katsomatta yhteinen onnettomuus, joka oli käyty yhdessä läpi. Niinpä jäimme
vaille todella repiviä ristiriitoja.
Tuo edellinen sukupolvi, isoisät, koki sodan toisin. Minun
toinen isoisäni heilui vapaaehtoisena, mutta hän oli entinen heimosoturi ja
kielitaitoisena (venäjä) armeijalle tarpeellinen. Toinen isoisä oli
kotikirkonkylän väestönsuojelupäällikkö, joka oli Länsi-Suomessa olemattoman
helppo homma. Molemmat olivat syntyneet 1896. Puheena oleva appeni johti sotasairaalaa
eikä tainnut olla edes selvillä demokratisoitumiskehityksestä. Kun hän joutui
tekemisiin sotilaiden kanssa, he makasivat yleensä narkoosissa
leikkauspöydällä.
Heidän käsityksiään ei määrännyt politiikka, vaan 1920-luvun
opiskeluvuosien Saksasta omaksuttu sivistyskäsitys. Kun sotaäijät – isäni sukupolvi
– lukivat Valittuja Paloja ja istuivat elokuvissa, tämä edellisen polven
yläluokka luki Thomas Mannia, kävi konserteissa ja soitti itse (helpompaa)
kamarimusiikkia torstaisin alkaen kello yhdeksäntoista perisalaismatolla
kristallikruunun alla olohuoneessaan.
Ainakin lääkärit ja tuomarit saattoivat olla koko piruja
työpaikallaan, mutta siviilissä ”sivistynyt käytös” oli syvälle juurtunut
velvollisuus. Oli käyttäydyttävä asemansa mukaisesti. Eivät he vaatineet kovaäänisesti
korkean asemansa huomioon ottamista, mutta jäivät toisaalta mieluummin
Tampereelle kuin matkustivat III luokan rautatievaunussa. Pistäytyminen
nakkikioskilla ei olisi juolahtanut mieleenkään, ja ajan ilmiöistä, kuten
tamperelaiskirjallisuudesta (Linna, Salama) keskusteltiin vaimealla äänellä ja
intohimottomasti koulu- ja opiskelutovereiden kanssa, jotka olivat tietenkin
professoreita, vuorineuvoksia tai piispoja. Kansanihmisiä kohdeltiin ja
puhuteltiin kaupungissa ja maalla asiallisesti, suorastaan arvostavasti.
Kirkossa käytiin, vaikkei välttämättä uskottu Jumalaan, mikä
muuten oli etenkin luonnontieteellisen
koulutuksen saaneilla yllättävän tavallista jo ennen sotia. Valeissa ei
äänestetty Kekkosta, mutta isoissa hankkeissa, kuten keskussairaalaa rakennettaessa,
yhteistyö kaupungin pamppujen eli demareiden ja kommareiden kanssa sujui
erittäin hyvin.
Nähdäkseni tuo sukupolvi katosi jäljettömiin ja vei arvonsa
mennessään.
Tästä voi saada kuvan, että varakas väki määräsi, Niin se ei
ollut. Meillä oli kokonaisia ammattikutia, kuten kansankoulun ja oppikoulun
opettajat, jotka ottivat suuressa vilpittömyydessä mallia näistä ”ylemmistään”.
Suomenkielisellä puolella saumautuminen hiukan vanhempien kulttuurisukujen
kanssa (tyyppiä Palmén, Äyräpää jne. toteutui ongelmattomasti).
Tätä ruotsalaiset välillä ihmettelivät, koska osa heistä
uskoi omaa propagandaansa ja luuli, että suomalaiset ovat kauttaaltaan
vastikään riihen seinästä reväistyä väkeä. Mutta sellainen sielullinen
ristiriitaisuus, jota edusti esimerkiksi Eino Leino, oli harvinaista. Jokin
koskenniemi tai Juva (Juvelius) oli esimerkki, miten aateluus velvoittaa
aatelitontakin. Ja niihin velvollisuuksiin kuului myös kalasopan syöminen,
aikka hauki olisi ollut tikkuista.
Appenne sukupolven ja ainakin yhden edellisen muistelmissa vilahtaa asiallisenkin tekstin keskellä termi "kulttuuri-ihminen". Esimerkiksi kuinka kulttuuri-ihminen kaipaa maalta välillä kaupunkiin teatteriin.
VastaaPoistaPS Kuva vaikutti tutulta, pari kuvitti postausta 20.2.2008.
Hm... Pysyvä ongelma - pyrin siihen, että blogini kuvissa esiintyy vain esiintymään suostuneita tai jo kuolleita. Jotkut kuvat ovat päätyneet laajempaankin käyttöön.
PoistaTaannoin eräs tuttava pyysi poistamaan flickristä kuvan, jossa hän esiintyi 2-vuotiaana. Nykyisen työnantajan (kv. pankki) käytäntö kuulemma vaati.
= = =
Yritin kirjoittaa vältellen tuota "kulttuuri-ihmistä", koska etenkin Bildung / Kultur -käsitteistä on käyty hedelmätöntä keskustelua jo 150 vuotta.
Aika näpsäkäntuntuiset pikkurinnat tuolla kuvan tyttösellä...
VastaaPoistaTaideteos ja tulkinta. Kaikki suuret oivallukset ovat yksinkertaisia, kun puhutaan läntisestä ihmiskäsityksestä.
VastaaPoistaMonia rehellisiä sieluja kauhistuttaa -jopa Suomessa-ajatus näkymättömästä kädestä ohjaamassa ihmisten toimintaa.
Mutta Chydenius-instituutin miehet puhuvatkin rahan kasautumisen sallivasta Adam Smithin näkymättömästä kädestä, ikäänkuin se olisi jotakin muuta kuin se lapsenuskoisille kerrottava taru suojelijasta joka sattui olemaan nukkumassa kun Estonia upposi.
Siinähän se on allastemppeli valmiina Finlandia-talon kulmalla: neljä näkymätöntä kättä ylhäällä "silmäterän" suojana, varmuuden vuoksi näkyvinä, poliittisesti tyhmäksi sanotun kansan ilona.
VastaaPoistaEikös se sellainen Suomi täytekakku (salvatut rengit,kiinniommellut piiat (paitsi yksi pari Pentinkulman Pappilassa) ; töllien itselliset lapsikatraineen (irtotyövoima, ei isäntien vastuulla) ; vuokraviljelijät isompien kuokkakäsinä ; ja vihdoin isonjaon ts. yhteismaiden ja kristilliseettisen kyläjärjestyksen romautuksen jälkeen talolliset ja heidän osto- ja perimysfuusiot oligarkeiksi pitäjien ent.kylien vaiheille ; kohoa tajuamisen takaisille maille, joikaten surusilmällä aavisteltavaksi, trokeella uhmakkaasti seikkailtavaksi -suonsilmään saakka.
Ja sitten kuitenkin jokin tolkku kuten tämä ICT bitti-elektroni-taidetyö mikä pornon seasta ja militäärien tulenjohtomaalien ja rahamiesrynnijöiden päätäpahkaisesta mehoamisesta, kaaoksesta ja tuhoraivuu työmailta on meikäpikkusellekin pololle ja herttaisuuspokkaajalle lahjaksi annettu. Ihan kuin olisivat jalostamassa tästäkin syrjäytyneestä lahjakasta. Paavo Haavikko panee Gottlundin kiittämään Lönnrotia kerta kaikkiaan lahjakkaaksi mieheksi: "…mikä hänessä on lahjakasta, on hän saanut lahjaksi minulta." Että tattis vaan Gates, Jobs ja substansivirityksistä tänään Kemppinen.
Kolmanneksi sanoisin kyllä, etteivät nämä maalaisliiton-sosialistivaltion pakkotyöläiset tuomarit lääkärit siviili-insinöörit mitään säätyläisyyttä eläneet, mutta että nyt kahleettoman rahan vuosikymmenten jälkeen on sellainen omanelämänsä-herruus taas sarastamassa, yläluokkainen kaunis elämä alkaa olla joillekin uudelleen (=muutaman miespolven jälkeen) aidosti itsestäänselvää. Kateeksi käy.
Jukka Sjöstedt
Jotain asiaakin. Sinisestä baarista,Arkadiankadulta saa tänään Kirkkonummelta pyydystettyä kuhaa ja välillä saa paistettua haukeakin. Ja asiakaina on työmiehiä, tahdikkaasti käyttäytyvä, korkeimman sivistystason asiakaskunta.
Puutarhatuolien valmistusohje taitaa löytyä Taitaja-lehdestä.
VastaaPoistaJuttelimme, tyttäreni ja minä, juuri suunnitellessamme lähtöä vesille aurinkoisille, kuinka minua 50- ja vielä 60-luvulla kuskattiin kesäsiirtolaan pitkin Näsijärveä Tarjanteella tai Pohjolalla. Että silloin oli rahaa satsata köyhien kakaroihinkin.
VastaaPoistaKesäsiirtolassa sait sit viettää joko puoli kesää tai koko kesän eli kolme kuukautta täysihoitoa ja vielä Runoilijan reitit päälle.
http://www.runoilijantie.fi/
Ja täällä länsirannikolla seilataan näin:
http://www.skargardsbatarna.com/
Ennenkuin lopetin lihansyönnin (ja siihen kuuluu tietenkin myös kalan l i h a), muistan voilla suurustetut mummun kalakeitot (haukea tai kuhaa) sekä myöhemmin serkkujen grilliahvenet ja varoitukset kalanruodoista.
50-luvun terveyspommi oli tietenkin kalanmaksaöljy, josta ainakin minä tykkäsin.
Musiikkitalosta musiikiin ymmärrykseen ja miten käsitteet ovat jätetty pois. Oppimisessa pitää ymmärtää aisteja ja aisteissa on edelleen synkronia ellei näitä eroteta toisistaan. Katso mitä kirjoitin Stig Kankkoselle, jonka blogissa olen myös ollut.
VastaaPoistahttp://www.kankkonen.net/2012/08/775/#comments - mutta näistä olen kirjoittanut vuodesta 2005 jolloin käytin pro gradussani kokonaisoppimisen teoriaa (mistä oppimisvaikeudet sitten kumpuavat?). Ihmisen sielu ja body ovat yhtä sanottiin Descartesin jälkeen; miksi tätä tajuntaa ei siirretä pedaogisiin teorioihin? Kankkonenhan on kirkon läheisyydessä; ei heillä ole mitään sitä vastaan. Taitaa olla hermeneuttisesti niin vanha asia, että se, mikä oli tärkeää kirkolle joskus on nyt uudelleen tärkeää; toisella lailla vaan. Missä on minunlaiselle (oikeasti luovalle) paikka kun ei yliopistokaan päästä eteenpäin elleivät he ensin - he itse - ensin ole saman asian ymmärtäneet. Miksi demokratia tarkoittaa sitä,että vallan kahvaa kääntävät haluavat ehdottomasti käännellä sitä myös vastaisuudessa? Hauki on kala, sen me jo tiedämme.
garrulus
Oma 1920-luvun aluessa syntynyt isoisäni, lähtöjään varaton orpopoika, joka sodan tarjoaman ponnahduslaudan avulla nousi vankasti keskiluokkaiseksi virkamieheksi, vaikkei saanutkaan kuin opistotason koulutuksen, pyski tietoisesti kehittymään kulttuuri-ihmiseksi. Mallina olivat sukupolvea vanhemmat herraskaiset esimiehet.
VastaaPoistaKirjallisuusharrastus keskittyi erityisesti venäläisiin klassikoihin, joista Turgenev oli läheisin. Kotioloissa käytettiin tohveleita, kauluspaitaa, solmiota ja villatakkia. Kaupungilla liikuttaessa irtotakkia ja tammenlehvää. Käytöstavoissa pyrittiin hillittyyn ja hallittuun käytökseen. Kopio oli erittäin uskottava, vaikka siitä puuttuikin se sosiaalinen verkosto, joka kuuluu todelliseen yläluokkaisuuteen. Syvyyttä siitä puuttui sikäli, että kielitaidon puute rajoitti sivistyksen suomeksi käännettyihin teoksiin eivätkä oppikoulun käyneelle itsestään selvät asiat välttämättä olleet hallussa. Yllättävän hyvin itsesivistys oli kuitenkin onnistunut.
Varjopuolena oli kuitenkin hirveä jäykkyys. Kun omaksuttu rooli ei vastannut sitä, minkä oli kotoa (tai sen korvikkeesta) oppinut, jännittäminen ja tiukasti korrekti käytös sitoivat eläväistä karjalaista hirveästi. Jälkeläisiltä tämä sivistyneenä ihmisenä eläminen onnistuu jo luontevammin.
Kyllà kalaa pitää syödä, ei PITÄÄ, vastaongitut ahvenet kattilassa uusien perunoiden päällä, muutaman minuutin ja tuoretta tilliä. Maamman resepti. Ei koskaan moitittu jos toit pikkuahvenia. Ne "suuremmat" pistettiin savuun tai pannulle. Ei kai kukaan enää jaksa pikkuahvenia perata?
VastaaPoistaHaa, Kemppinen teki arajärvet jo -65 tuijottamalla daamin maitorauhasia!
VastaaPoista