Sivun näyttöjä yhteensä

31. elokuuta 2012

Matkustusasiakirja huomiseen



Sofi Oksasen kirja on aivan uskomattoman hyvä. Toistaiseksi puhun vain siitä, miten teksti menee, miten sanat kipunoivat mielikuvia ja millaiset ovat kielen sisäiset rytmit. Tämän verran käsittää ehtimättä pitkälle lukea

Hyvä kirjoittaminen on harvinaista. Katsoin kerrankin kiinnostuneena viikko sitten, kun tämä Ruuskanen heitti keihästä todella pitkälle. Jo vauhti oli jotenkin unenomainen, aivan kuin raukea. Kaikki tapahtui pakottomasti, tanssien. Katsoja tiesi käden aloittaessa vedon, että nyt tapahtuu jotain aika harvinaista.

Saman tunteen herättää joskus tanssi, joskus musiikki, joskus teksti. Suoremmin sanoen saman näkee joskus työnteosta, kuten kirvesmiehen piilutessa – tuossa on nyt jotain sellaista, että kaikki onnistuu itsestään selvästi. Kaikki on selkeää ja navakkaa kuin tuuli, syksyllä.

Sellainen vaatii epätavallista lahjakkuutta ja määrättömästi harjoittelua, kymmenen tuhatta tuntia.

Pinkeristä, jossa on siis 832 sivua, kirjoitan jatkossa, ja useita kertoja. Pinkerin johdosta tunnen tarvetta tänään seuraavaan tunnelmointiin.

Koska ostin kirjan omalla rahalla (kuten valitettavasti kaikki muutkin kirjat) ja ryhdyin lukemaan sitä, olen siis halukas uhraamaan asiaan yhtä ja toista, etenkin aikaa. Hänen aikaisempien kirjojensa johdosta odotan paljon. ”Blank slate” –teoksesta muuten pidin tohtoriopiskelijoille kerran seminaarinkin. Paikka oli Possulan kerhohuoneisto villeimmässä Savossa, ja aikaa on kulunut. Nuorisoa oli saapuvilla kuusi tai kahdeksan kappaletta, ja kaikki ovat tänä väliaikana varttuneet iässä ja viisaudessa.

Enkelikirjasta eli Pinkerin väkivallan tutkimuksesta jopa Amazon lihavoi keskeisen sanan, provokatiivinen. Juuri siitä on kysymys.

Joitakin päiviä sitten kommentoija viittasi Aarnion auditorio-käsitteeseen, kun olin hahmotellut, kenelle osoitan näitä kirjoituksia. Viittaus oli hyvä, koska tuo käsite tarkoittaa usein kuulijakuntaa, jolla on halu, kyky ja tarve ymmärtää ja puntaroida kuulemaansa. Mutta tässä ei ole kysymys vain siitä. Juristin käyttämänä tuo sana sisältää lisämääreen tai ainakin vihjaa sellaiseen. Kysymys on yleensä oikeudellisen ongelman ratkaisemisesta tai ratkaisemisen edellytysten osoittamisesta. Siten auditorio koostuu ratkaisijoista. Kirjoittamisen kuulijakunta koostuu ratkaisemattomista ihmisistä.

Monissa ammateissa, esimerkiksi asianajajan ja tuomarin toimissa tärkein työvaihe on tekstin pyyhkiminen eli keskittäminen oleelliseen, rönsyjen katkominen. Muussa kirjoittamisessa, esimerkiksi Pinkerin kirjassa, tarkoitus voi hyvinkin olla vain ottaa asioita puheeksi. Ja Pinker, joka tukeutuu kirjassaan hyvin voimakkaasti myös tässä verkkojulkaisussa usein puheena olleeseen Norbert Eliasiin (tai Eliakseen, miten haluatte) on todella syytä pitää kirjoineen puheena.

Hänen kirjansa on sopiva esimerkki suuresta teoksesta, joka ei käsitykseni mukaan voi todistaa mitään. Näissä tieteissä voi harvoin todistaa. Lukija voi sitä vastoin vakuuttua tai ainakin päätellä, että nyt tuli ajattelemisen aihetta, koska kirjoittajan väitteissä voi olla perääkin. Itse olen pohtinut valtion monopolikseen ottaman väkivallan ja muun väkivallan suhdetta kauan ja hartaasti. Luulisin että Neuvostoliitossa oli sangen vähän murhia 1931-1939…

Tässä asiassa blogin kirjoittaja on kuningas lehtikirjoittajaan verrattuna. Tässä on aidosti mainittu kaksi kirjaa, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Sattuma heitti ne käsiini melkein peräkkäisinä päivinä.

Kirjojen, siis Oksasen ja Pinkerin välille syntyy jännite. Toisessa eli Pinkerissä on kysymys väkivallasta ja valtiosta. Niin toisessakin eli Oksasessa. Romaani jota joku voisi sanoa ongelman mikrotasoksi, vaikuttaa järkyttävästi ja imee mukaansa. Tieteisiin perustuva kirja, laajasti ymmärtäen tutkimus, ei järkytä mutta herättää kiinnostusta ja ajatuksia.  Väkivalta ei ole johtava ongelma tämän päivän Suomessa, Virossa, Englannissa eikä Amerikassa, jos väkivalta tarkoittaa hengenmenoa. Jos väkivalta ymmärretään toisin, muu kuin ruumiillinen väkivalta voi kuitenkin olla keskeinen ongelma. Foucault, jota ei enää tule usein muistelluksi, antoi ymmärtää, että sivilisaatioprosessi oli tapahtumasarja, jonka myötä ihmisestä tuli kävelevä vankila. Ole itse oma vanginvartijasi! Oksanen näyttää kertovan ihmisten kautta, miten kokonaisesta maasta tulee vankila.


26 kommenttia:

  1. Oksanenhan on valehdellut useasti suomalaisten miesten muka poikkeuksellisesta väkivaltaisuudesta. Minkähän takia valehtelu on tässä asiassa hänen mielestään niin tärkeää?

    Osin kyse lienee samanlaisesta tyhmyydestä kuin vaikkapa fasisteilla ja kommunisteilla aikoinaan, nyt vain kyse on feminismin kritiikittömästä syleilystä.

    Mutta eihän se voi olla koko selitys.

    Jos arvostaisin Oksasta älykkäänä, veikkaisin, että hän miehiä demonisoimalla rakentaa maailmaa, jossa miehillä ei ole valtaa. Kun kerran tyypillinen mies on väkivaltainen öykkäri (kuten Oksanen suurin piirtein on sanonut useamman kerran), ei miehille voi antaa valtaa päättää mistään. Siten estetään esimerkiksi stalinismin kauhut. Feministisen looginen ajatuskulku.

    Mutta kun Oksanen ei selvästikään ole järin älykäs. Hän on tavallaan kuin Saarikoski, josta on ollut taas kerran paljon juttua. Kommunismin tilalla vain on feminismi. Ja viinan tilalla sadomasokismi.

    Luultavasti Oksanen siis vain toistelee feministisiä opinkappaleita. Onhan hän 2000-luvun Tiedostava Ihminen.

    Oksanen, Pinker, Foucault. Politiikka, tieto, valta. Tunne, järki, valta.

    Minä valitsen ... sanotaan vaikka Kahnemanin.

    VastaaPoista
  2. Tallinnassa ei oltu sitten Brezhnevin aikojen nähty toissa päivän tapaista kirjanjulkistusta.

    Se on itseasiassa jatkumoa kansalliselle perinteelle johtaa suomalaisia edestä ja ylhäältä, kansankielisen tajunnanmuodstuksen ulkopuolelta.

    Meidän, maan matosten, touhuja onkin totuttu tarkkailemaan pilvien tasolta.

    VastaaPoista
  3. Minäkin myönnän, että Sofin kirja on hyvin kirjoitettu. Vika on vain siinä, että se ei vain(toisin kuin Puhdistus) koskettanut minua.

    Poikkeuksia oli, kuten Juuditin ja saksalaisen suhde, jossa rakkaus ja petos kietoutuivat yhteen. Samoin "vaikeneva talo" Rosalien kuoleman suhteen.

    Lopussa ei kuitenkaan tullut mitään knock-outia saati katharsista, vaan lätsähdys.

    Ehkä suurin vika kuitenkin olisi siinä, että päähenkilö ei minusta ollut mitenkään mielenkiintoinen: hän ei oikeastaan koskaan yllättänyt. Toisin kuin vaikka se saksalainen, josta olisi mielellään kuullut enemmän.



    VastaaPoista
  4. Kiinnostava esimerkki siitä, miten henkilö imee kirjailijan mukaansa, on että Sofi Oksanen, joka vastikään kustansi Solzhenitsynin Vankileirien saariston, nyt laususkelee lehdessä sellaisia, että voiko tuomita henkilöä, joka yrittää pelastaa jonkun, edes itsensä.

    Tämä on tietysti ihan päinvastainen moraali kuin Solzhenitsynillä, joka tuomitsi jyrkästi ilmiantajat (ja hyväksyi heidän tappamisensa) ja jonka mielestä henkiin jääminen millä hinnalla tahansa merkitsi sielun myymistä.

    Tietenkään meillä, jotka emme ole koetuksiin joutuneet, ei ole mitään oikeutta tuomita.

    Silti minua miellytti Kyyhkysyiä enemmän juuri näkemäni saksalainen elokuva Barbara. Se sijoittuu DDR:ään ja osoittaa, että jotkut sielläkin säilyttivät ihmisyytensä, vaikka joutuivat tekemään vaikean uhrauksen.

    Myös Barbaran "ilmiantajan" muotokuva on monipuolinen, varsinkin kun osaan on valittu varsinainen söpöliini.


    VastaaPoista
  5. Sofi Oksanen,Suomen kirjallisuuden Guggenheim?

    VastaaPoista
  6. Kiintoisaa on, että tänään maailmaa hallitseva ideologia, jota uusliberalismiksi tai talouden vapaudeksi kutsutaan, perustaa oppinsa väkivallattomuuteen. Tarkemmin sanottuna pakottamisesta vapaaseen taloudelliseen vaihdantaan. Siksi mm. valtiovallan toteuttama verotus on periaatteessa varastamista – ja veroparatiisien käyttö moraalisesti hyväksyttävää. Kaikki yksityinen ja vapaaehtoinen kaupankäynti on tämän ideologian mukaan paitsi sallittua niin välttämätöntä, suureen yhteiseen päämäärään etenemistä.

    Tässä ovat nykyisen vankilan perusmuurit, joiden sisään kansa tungeksii – siltä osin kuin vapautuu sosialismin vankilasta.

    Ongelma muodostuu siitä, ettei tämä ideologia tunne taloudellista väkivaltaa. Kaikki taloutta koskevat menettelyt, uhkailut ja painostukset ovat vapaasti käytettävissä. Ja niitä on käytettävä, sääliä tuntematta. Ellei käytä rahan tarjoamia kyynärpäitä, muut ryntäävät edelle. Ellei anna potkuja, pääsee omasta työpaikastaan. Näin kaikki ideologiset vankilat muodostuvat. Olennaista ei ole se, kuinka moniin vapaudenriistot tai potkut todellisuudessa kohdistuvat, vaan niiden uhka; ellei toimi niin kuin odotetaan, tullaan rankaisemaan.

    Todellisuudessa taloudelliset menetykset ovat yhtä epämieluisia kuin fyysiseen vapauteen puuttumiset. Moni ottaisi mieluummin kohtalaisen selkäsaunan kuin miljoonan euron menetyksen tai lyhyen linnatuomion kuin potkut hyvästä työpaikasta.

    Sitten ratkaisun puolelle.

    Rankaisemisessa, ja sillä uhkaamisessa, olennaista on luokittelu. Ketään ei voida rangaista, ellei häntä ole jonkin luokittelun mukaan määritelty yhteiselle edulle haitalliseksi. Yhteinen etu on tietysti kyseisen vankilan etu. Siellä on kahdenlaisia vankeja, niitä, joita vartioidaan ja niitä, jotka vartioivat. Jälkimmäisten asema perustuu siihen, että he omistavat vankilan ja luokitteluvallan.

    Taloudellisen vankilan kyseessä ollen luokittelu tapahtuu tietysti taloudellisen edullisuuden mukaan. Vankilan omistajat antavat tiettyjä etuja niille vangeille, jotka edesauttavat heidän taloudellisia pyrkimyksiään ja määräävät kovennettua niille, jotka estävät heidän rikastumistaan. Perustelu tällaiselle toiminnalle on se, että mitä vauraammiksi vanginvartijat tulevat, sitä paremmaksi vankila kehittyy ja sitä paremmin myös vangit voivat – ja tietysti vangit sen uskovat, kun vartijat näin vannovat.

    Ideologinen ratkaisu on yksinkertaisesti se, että päätetään, ettei kyseisen vankilan tarvitse tuottaa voittoa. Vanginvartijoiden ei tarvitse luokitella vankeja sen mukaan, millä tavoin he edesauttavat vartijoiden vaurastumista. Heiltä jopa kielletään tällainen diskriminointi.

    Millaisia muutoksia käytännön talouteen tämä ideologinen muutos edellyttäisi, siitä olen kirjoittanut muualla netissä.

    VastaaPoista
  7. Tässä kirjoituksessa oli minun kannalta katsottuna paljon hyvää. Luen nykyään blogeja kuin kirjaa lukisin. Ja sellaisina ne ovatkin mielenkiintoisia. Pieniä juttuja. Jokaisen itsensä kautta värittämiä, joskus suorastaan upeita hengentuotteita.
    Totta tuo, että kaikki vähänkin arvokas vaatii paljon työtä ja harjoitusta ja tulkintataitoa, varsinkin, jos kirjoittaa toisten tekemisistä.

    Tässä on pantu kaksi kirjaa rinnakkain, Oksanen ja Pinkeri. Molemmista annetaan yleiskuva, Pinkeristä tarkempi kuin Oksasesta. Kuitenkin Pinkeri jää minulle hämäräksi. Oksasesta tiedän enemmän aikaisempien kirjojen perusteella. Kaikki mitä olen kuullut tästä uutuudesta on positiivista, melkein ylistävää.

    Aina ei kuitenkaan kirja ja siitä puhuminen käy yksi yhteen. Minulla on kirja, jota en vieläkään ole päässyt kunnolla loppuun, vaikka monet kirjoittivat siitä jo samana päivänä kun se ilmestyi, ja joka meni kuin kuumille kiville. Jouduin joukkopsykoosin uhriksi ja ostin sen siinä alkuryminässä. Silloin tällöin olen sitä lukenut. Nyt olen jo loppusuoralla. (Se on Haavikko-niminen mies). Kirjalla ei ole enää kiirettä sen jälkeen, kun rummutus siitä on loppunut.

    Uskallanko tunnustaa? Uskallan. En ole vielä lukenut loppuun Puhdistustakaan. Siinä on niin paljon raakuutta ja julmuutta, olkoonkin hyvä kirja ja maailman mainetta saavuttanut, että sitä lukiessa haluaa säästää itseään, ettei liikaa synkistyisi.

    Eipä ole Kemppinenkään vielä lukenut loppuun Oksasta. Mutta hienosti hän siitä sanoo:
    "Foucault, jota ei enää tule usein muistelluksi, antoi ymmärtää, että sivilisaatioprosessi oli tapahtumasarja, jonka myötä ihmisestä tuli kävelevä vankila. Ole itse oma vanginvartijasi! Oksanen näyttää kertovan ihmisten kautta, miten kokonaisesta maasta tulee vankila."

    VastaaPoista
  8. Sattuma on petroskoilainen folk- ja kansanmusiikkiyhtye, joka esittää suomalaisia ja karjalaisia kansanlauluja sekä keulahamo Arto Rinteen tekemiä kappaleita.

    Mutta Kemppisen tapauksessa kyse oli varmastikin toisenlaisesta sattumasta.
    Muuten Mikko Ahola kirjoittaa Uuden Suomen blogissaan tästä sattumasta hiukan toisenlaisesta vinkkelistä lähtien.

    Mutta matkailu avartaa väitetään. Ja niistä oikeista ja elävistä venäläisistä siellä idän varjoissa saadut kokemukset.

    VastaaPoista
  9. Olen vasta silmäillyt Sofi Oksasen uutta kirjaa. On tulossa suuri lukuelämys. Mutta tämä uusi kirja ei voi olla samanlainen suuri tapaus kuin Puhdistus, sillä Puhdistus on vedenjakaja. Meidän on pakko puhua suomalaisesta kirjallisuudesta ennen ja jälkeen Puhdistuksen.

    http://blogisisko.blogspot.fi/2012/09/paljon-onnea-sofille.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja suomalaisesta käännöskirjallisuudesta pitänee saman logiikan mukaan puhua ennen ja jälkeen Harry Potterin.

      Poista
    2. Ihanko pakko. ..

      Poista
    3. Hai sie, tiet sie sofi oksasest hyvän puuhevosen ittelles.

      Poista
  10. Minäkin kävin joukon jatkoksi, lukemaan kyseistä kirjaa. Oksasen kerronta tekniikka on erinomainen, helppolukuista, pelkistettyä ja syvällistä.
    Mutta kun päähenkilölle tunnutaan lastattavan liikaa vastenmielisinä pidettyjä ominaisuuksia laiskuudesta impotenssiin y.m. voidaan menettää kirjan mainostettu tarkoitus tutkia poliittista opportunismia ja kameleonttimaisuutta.
    Tämä vain alkumietteenä, luku on kesken.

    VastaaPoista
  11. Kimmo Hoikkala, lue mitä kirjoitin heti tuoreeltaan luettuani Puhdistuksen. Ei ollut vielä mitään mediavyöryä, päinvastoin epäilevää mutinaa. Oli kulunut vasta muutama päivä kirjan tulosta kirjakauppaan. Puhdistus teki minuun valtavan vaikutuksen nimenomaan kielen ja moraalisen voiman vuoksi. Se oli kuin myrskytuuli, joka tempaisi mukaansa. Aikatasojen käsittely oli taitavaa.

    http://blogisisko.blogspot.fi/2008/04/sofi-oksanen-puhdistus.html

    VastaaPoista
  12. Tein pienen kyselyn. Otanta oli 30 kpl suomalaisia 30-45 vuotiata naisia/miehiä.
    Tulos: 10 kpl oli lukenut Puhdistuksen eikä aio lukea seuraavaa.
    "sorry - ei kiinnosta ".
    Mutta, kaikki 30 ihailivat Oksasen taitoa tehdä rahaa.

    VastaaPoista
  13. Ei ei, te olette käsittäneet aivan väärin. Oksanen on Viron historian J.K. Rowling ja esim. Puhdistus on fantasiateos Harrü Potterosta huispaamassa Viroa vapaaksi vassisteista.

    Toinen vaihtoehto on Stieg Larsson. Mutta herra Larssonin, rauha hänen munasarjoilleen, tietämys patriarkaatin ja lopun illuminatin salaliitoista taitaa ylittää Oksasenkin kapasiteetin. Sitä se joskus teettää, kun foliohattu rypistyy. Lähetys avaruudesta tökkii.

    Tai odottakaapas! Ehkä paras vertauskohta Oksasen tuotantoon onkin melkein yhtä suuren suosion saavuttanut kirjasarja Twilight! Siinä kerrotaan teinivampyyreista. Ne ovat kalpeiksi meikattuja, tummiin pukeutuvia laiheliineja, joilla on labiili seksuaalisuus. Hmm.

    VastaaPoista
  14. Monia juttujasi lukeneena voin sanoa, että osa on tilkuista kokoonpantuja. Sillä en tarkoita vähätellä uutteraa blogistia, vaan puolustella uskotonta lukijaa. Herrimanin otoksen yhdistäminen sitä seuraavaan tekstiin luo ison kysymysmerkin. Tilkkutäkin mahdollisuus on olemassa, mutta voisiko tässä olla muutakin? Herriman on vaikeampi ja kokonaisvaltaisempi kuin jatkon sankarit. Elämästäkö tässä on kysymys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvassa on rikollinen, uhri ja poliisi, joka sanoo "transgression" eli "rikos". Se joka tuntee "Krazy Katin" tietää, että uskomatonta kyllä kissa pitää tiilikiven saamista päähänsä rakkaudenosoituksen (sydän), ja joskus hokaakin "löi'l angil" (pikku enkeli), ja että poliisi rakastaa uhria, joka saattaa olla transseksuaalinen, kun sukupuoli ei käy koskaan ilmi...

      Angels of nature. Eikö niin?

      Poista
  15. Hienoa. Upeaa.

    Sohvi on taas julkaissut uuden kirjan ja jopa minäkin, kirjoja lukematon, huomasin tämän tapauksen.

    Jonotin Prismassa lauantaina hikisessä kassajonossa,
    ja huomasin ihmeekseni vasemmassa silmässäni jotain ihanaisen punaista ja suloisen pulleaa. Ihmettelin suuresti, mikä oli sattunut silmääni.

    Ja katso! Sohvin kuva sieltä tuijotti minua molemmista iltapäivälehdistä; ja hänen punaisten huuliensa hehku kilpaili asiakkaitten huomiosta kera hänen uhkeitten C-rintojensa kanssa.

    Ahmin Sohvia silmilläni pitkästä aikaa ja kummastelin, miksi naisesta ei ollut puhuttu pitkään aikaan. Hieman lehtiä silmäiltyäni ja tavattuani kirjaimia huomaisin, että Sohvin kuvan ilmestyminen lehteen oli sattumoisin sattumaa eli Sohvi oli julkaissut taas uuden kirjan.

    Kirjoista en ymmärrä mitään, mutta kuvista ja kauniista naisista ymmärrän enemmän. Tähtiä ja kuuta katsoessani toivon, että Sohvi joskus julkaisisi kirjan, joka näkyisi kuvissa vielä rohkeammin. Ja toisi enemmän iloa ja lohtua meille lukemattomille lapin pojille ja yksinäisille poromiehille.

    VastaaPoista
  16. Niinhän me teemme eli ostamme kirjoja koska uskomme samalla ostavamme aikaa niiden lukemiseen. Warren Zevon oli oikeassa. Tämä on hieno blogi.
    Timo Vanhoja

    VastaaPoista
  17. Ad Meg:

    Se impotenssi olikin homoseksualismia, joka tietenkin piti tuolloin salata. Leirissä ominaisuus kuitenkin auttoi (myi seksiä kriminaaleille ja vapautui näin töistä).

    Opportunimin ja kameleonttimaiseuuden suhteen tulee mieleen vertailu Sinuheen, joka ei ollut mitenkään paha mutta Neferneferin takia aiheutti vanhempiensa kuoleman ja lopulta murhasi "isänmaan tähden" heettiprinssin.

    VastaaPoista
  18. Tallinnassa mukana olleena haluan sanoa kirjailjasta, että hän kovasta meikistään ja tekotukastaan huolimatta antaa puhuessaan paljon yleisölle, hän on tosissaan, syvällinen ja vakava. Kirjasta olen lukenut vasta osan, vaikuttavaa.
    Tallinnassa nähty "Puhdistus" elokuva on myös hyvä, olen onnellinen loistavan Liisi Tandefeltin puolesta, että hän sai vielä ikäihmisenä näyttää taitonsa. Nuoren Aliiden, Laura Birnin työ on mykistävä, Suosittelen kaikille, itse suljin silmäni hirveimmissä väkivallan kuvauksissa.Myönnän olleeni hyvin ennakkoasenteinen ohjaaja Antti Jokista kohtaan,se oli ihan väärä arvio.
    "Helena"

    VastaaPoista
  19. Wautsi mikä urheilufanaatikko siellä nyt puhuu; ei uskoisi eikä välttämättä olekaan sama joka urheilukentältä houkuttelee nuoria tuoppien ääreen. Tai ehkä kliseisen elämänpremissin sisäinen ristiriitaisuus ei vain hahmotu.
    ruuskaset tulevat ja niiden tulee tulla "tyhjästä".

    VastaaPoista
  20. Kaikilla kustantajilla on mediavyörytyksen taito. Joskus se onnistuu, joskus ei. "Puhdistusta" on myyty miljoona kappaletta. Jos kustantajat ja kirjailija ovat päässeet tähän manipuloimalla, he ovat totisesti väärällä alalla rahan tekoa ajatellen.

    Silmiini ei ole sattunut luonnehdintaa "yli muiden".Sehän on täuysin idioottimainen.

    VastaaPoista
  21. "Luulisin että Neuvostoliitossa oli sangen vähän murhia 1931-1939…"

    Tämä olisikin mielenkiintoinen aihe. Välttämätöntä tuo ei ole, koska Solzebitsynin mukaan vankileireille riitti "sosiaalisesti läheisiä" poliittisten kiusaksi. Myös NL:n hajoamisen jälkeen Venällä todettiin vahva "mafia", joka ei varmasti syntynyt tyhjästä eikä lyhyessä ajassa.

    VastaaPoista
  22. "Ole itse oma vanginvartijasi!"

    Tuon paremmin ei voi luonnehtia sosialismin ihannetta, neuvostoihmistä.

    VastaaPoista