Sivun näyttöjä yhteensä

15. kesäkuuta 2008

Alushousut

En ole vielä nähnyt kirjoitusta, joka todistaisi käsitykseni sukkahousujen yhteydestä sukupuolimoraaliin. (Tarkoitan moraalittomuutta.)

Sukkahousut tulivat maailmalla 1966 ja Suomessa yhdellä rysäyksellä 1968. Minihame kuuluu jotenkin samaan asiaan.

Teknisesti pyöröneulekone oli kynnyskeksintö. Saumattomat sukat ja sukkahousut tulevat samoista koneista.

Vain Amarit sen tekevät.

Hämmästyttävästi Suomen teollisuus voi tältä osin hyvin. Villa, puuvilla ja verka ovat muistoja vain, mutta entinen Norlyn sen kuin toimii ja tuottaa Torniossa.

Mieleeni tulee poliittinen lahjusjuoru. Väitettiin että Kekkonen olisi ollut huomattava Norlynin osakkeenomistaja ja että tehdas olisi siten saanut ties millaisia etuja. En muista enempää. Kekkosesta oli aina liikkeellä juoruja, jotka kytkeytyivät tavalla tai toisella maalaisliiton kataluuteen.

Jotkut tutkijat ovat nähneet ehkäisypillerin toisenlaisen aikakauden alkuna, mutta minä en. Sukkahousuista se johtui.

Marilyn Monroe –tyyppiset sukkanauhaliivit olivat fetissi, arkisina pidetyt sukkahousut eivät.

Nailon, DuPontin mainio patentti, jonka tavaramerkki vesittyi eli muuttui geneeriseksi, oli miesten vaatteissa kauhistus. Nimi oli hieno, Nylon eli NY-LON eli New York – London.

Minun sukupolveani yhdistävät edelliseen polveen alusvaatteet. Kävin hyvin pienenä paljon saunassa isovanhempieni tai enojeni kanssa. Kuulun viimeiseen suomalaiseen sukupolveen, joka on kävellyt kansakouluun lyhyissä housuissa ja pitkissä sukissa. Varustukseen kuuluivat luukkuhousut peltinappeineen.

Tämä hirvittävä näky johtui kankaan puutteesta. Ei ollut molskia eikä perstaskuja. Villaa saatiin ja kun se oli osittain kyliltä hankittua, se todella osasi karhistaa!

Tämä koko surkeus välähtää joskus mieleen, kun näkee miehenalun farkuissa tai verkkareissa. Ei Suomi-verryttelyhousuja uskaltanut edes käyttää, koska niiden kiskaisemista toisen kinttuihin pidettiin hyvänä huumorina. Inka-merkkinen kuminauha vyötäröllä ei paljon suojellut. Huumoriviihteessä esiintyvä Heikki Kinnusen Viljon etsijä on mahdoton ajatus – kallisarvoinen viinapullo verkkareiden takataskussa!

Pitkien housujen kanssa käytettiin pitkiä kalsareita, joiden lahkeissa oli nyörit ja joihin ei oikeastaan kuulunut kuminauhaa. Ne kiinnitettiin Sopu-teltan periaatteella henkseleillä vyötärölle.

Mutta siis nailon-paita. Niitä oli kulkeutunut meille jostain, luultavasti Amerikasta. Koska isäni ei kestänyt niitä, ne siirrettiin poikien käyttöön, emmekä mekään kestäneet niitä, mutta eipä ollut vaihtoehtoa.

Hengittämätön, joko jääkylmä tai hautovan kuuma paita oli kammottava vaatekappale. Seosteisiin ei ollut vielä edistytty.

Housut olivat aitoa Teryleneä, ja solmiossa luki Trevira. Yhdistettynä päällys- ja sadetakkina käytettiin vielä opiskeluaikana bri-nailonia, joka kahisi komeasti kävellessä. Samanlaista käytti, eräiden piirien kauhuksi, korkeimman oikeuden presidentti Piipponen, jolla oli myös kova halu näyttää vastaantulijoille valokuvia pyydystämistään lohikaloista.

Lohisiima ja pian muutkin siimat oli Orlonia. Puuvillanarua eli ”hauenkoukkulankaa” käytettiin vain tuomiokunnassa asiakirjojen niputtamiseen.

Riittävän asiantuntemuksen puuttuessa en puhu tissiliiveistä enkä muista mielenkiintoisista kapistuksista, vaikka muistelen saaneeni joskus tilaisuuden kopeloida Peter Pan –nimisiä kapistuksia, jotka osoittautuivat vaahtomuovin turvin konstruoiduiksi.

Oikeastaan tämä lyhyt kirjoitus on anteeksipyyntö ja selitys. Kamalissa peltihousuissa ja nailonretkuissa kamppailleina retkahdimme sitten nuorina aikuisina artekiin ja marimekkoon. Molemmat firmat kaihtoivat isoa alkukirjainta. Mutta puu ja puuvilla, niistä tuli oman elämän edellytyksiä.

Ja miten sukkahousut liittyvät sukupuolimoraaliin? En tiedä, mutta sukkahousut olivat Neuvostoliiton ja muiden itäblokin maiden salakaupan ykköstuote ja olivat siten sekä idässä että lännessä edesauttamassa yleistä riettautta, joka tunnetusti on voittanut perityt flanelliarvot.


32 kommenttia:

  1. Miehenalkuna naisiin lähtiessni äitimuori muisti muistuttaa, että ota tuppipuukko mukaan - likalla on kuitenkin sukkahousut!

    VastaaPoista
  2. Niin paljon kuin yleistä riettautta kannatankin, sukkahousuja vihaan pyhästi. Ensinnä ne ovat erittäin epäeroottinen vaatekappale (Tuoko sukkahoususillaan tassutteleva nainen kenellekään mieleen muuta kuin lapsen?). Toisekseen ne tulevat järjettömän kalliiksi, vaikka mitä Pirkka-tuotteita suosisi. Jos sattuu olemaan hameihmisiä, huomaa pian, että maailma on täynnä nauloja ja teräviä repsakkeita, joihin sukkahousut tarttuvat, ja taas tulee silmäpako. Eivät kestä yhdet sukkahousut ehjinä päivää kauempaa, eivät.

    Kai te, hyvät kulttuurihistorioitsijat, tiedätte, että nykytytöt eivät juuri sukkahousuja enää käytä? Tytöillä on legginsit (= semmoiset ihonmyötäiset housut, joissa ei ole sukkaosaa). Monen tytön kevätjuhla-asussa legginsien päälle on vedetty shortsit tai minihame.

    Eräiden teinien kanssa olen tästä sukkahousuasiasta keskustellutkin. Farkkujen alla he eivät voi sukkahousuja pitää, koska nykyfarkkujen vyötärö ja niin alhaalla, lantion korkeudella, että sukkikset vilkkuisivat ikävästi mahan päältä. Mihin tämä uussukkahousuttomuus johtaakaan sukupuolimoraalin kannalta?

    Minun lapsuudessani oli tapana korostaa, että ihmisellä täytyy olla puhtaat alushousut, koska milloin tahansa voi joutua liikenneonnettomuuteen. Siinä sitten makaa paareilla tajuttomana, verta valuen, suolet ulos pursuen - ja voi herrajumala kuinka noloa, jos alkkareissa on tahra!

    Minusta tuntuu, että tuokin asenne on kulttuurihistoriaa. Luultavasti en ollut 70-luvulla ainoa lapsi, jolle noin opetettiin.

    VastaaPoista
  3. Totean vaan, että sukkahousut ovat perkeleestä. Ne ovat epämukavat, hiostavat ja epämukavat, niin ja sanoinko jo, että ne ovat epämukavat! En käytä sukkahousuja, en ole käyttänyt 20 vuoteen. Pärjää sitä ilmankin; kesällä paljain kintuin, talvella pitkät kalsarit hameen kanssa. Juu, onhan se erilaista, mutta mitä siitä. Kunhan ei tarvitse ikinä käyttää sukkahousuja.
    Niin, sitä narua käytetään vieläkin... arkistossa...

    VastaaPoista
  4. Amarit ja Tornio;
    Olikos Amarien sijoittumisella Tornioon jotain tekemista teksturointiprosessin kanssa?
    Eli kaytetty multifilamenttilanka lienee teksturoitua. Muistelen etta Torniossa toimi teksturointikoneitten valmistaja, joka jonkin aikaa oli koneineen ja kaiketi patentteineen maailmankarkea.
    Putiikki kuului kaiketi jossain vaiheessa Kone Oy:llekin, jos muistan oikein. -- Yritin Googlaamalla hakea taman tekstiiliteknisen jutun juuria, mutta mitaan en onnistunut loytamaan.

    VastaaPoista
  5. Ad Mummo:

    Tuon äitien varoituksen liikenneonnettomuudesta ja muusta todennköisestä kuulin 60-luvulla.

    Asiasta laajemmin ks. Heikinmäki, Maija-Liisa: mitä hameiden alla - naisten alushousujen käyttööntulo Suomessa (SKS, 1967). Ensimmäisenä tällaisen siveettömäkski todetun vaatekappaleen omisti muuan matami tai mamselli turussa 1802, perukirjan mukaan.

    VastaaPoista
  6. Ad Omnia: - Ennen Hyvoneja isoisäni ja Passilan Erkki pitivät hyvänä ehkäisymenetelmänä kaksia flanellialushousuja, joista toiset oli puettava etuhalkio taaksepäin.

    Ohjeen arvoa vähensi tosin se, että molemmilla keskustelijoilla oli yhdeksän lasta.

    (En tiedä, käyttikö isoisä alle 80-vuotiaana yöpukua. Mielestäni miehet nukkuivat kalsongeissa, naiset paidassa, jossa oli pidennyksenä "kivijalka".

    VastaaPoista
  7. Pitkät sukat ja lyhyet housut oli oikeastaan hyvinkin miehekäs yhdistelmä. Erityisesti, jos sukkanauhat jäivät näkyviin. Niitä kun peukaloilla paukutteli reittä vasten antoi se kummasti pontta pikkupojankin sanoille.

    VastaaPoista
  8. Missä sitä jo ollaan - suures parves saa inuta, ei tartte kinuta!

    Itsellä oli mielessä runon minä ja sinä, kun Anja Vähäaho asiasta kauniisti puhuu uuden Elämäntarina -lehden pääkirjoituksessa: ..
    , saksalaisen filosofin Martin Buberin (1878-1965)
    mukaan "Ihminen tulee minäksi vain sinä kautta."....
    "Kohtaaminen taphtuu vain siellä missä kaikki keinot ovat sortuneet."
    http://www.karsamaki.fi/elamantarina/index.htm
    Aikoinaan puheet kasvusta niiku dyadinen, triadinen jne. teki haasteellisen vaikutuksen ja sen olen käytännössä todeksi havainnut että kolme jalkaa pöydässä on minimi. Mutta runon kohtaaminen on yhtä todellista kuin päättymättömän pitkä päivä alakoulussa äidin kutomat pitkät villasukat jalassa! Kuin kusiaispesän sisällä koko armaan päivän!
    Sukkahousuista en sitten sano mitään, mutta ehkäisypillerin keksimisen jälkeen tuli tarpeelliseksi perustella elatusvelvollisten yhdistyksiä - Saksasta aloittaen. Silloin jäi miesten räkningit kuin nallet kalliolle ja ryhmän tuki oli tarpeen.
    - Kun ei ollut verhaa, sanoi anoppi ja niin ratkottiin ja ommeltiin uudelleen kuluneet kohdat vähemmän kulutuksen kohtiin niiku polvitaipeisiin. Olen minäkin vähän ison pojan polvihousuihin valokuvissa nähnyt, mutta siinä vaiheessa, kun kaikki herranterttua ja mielenkiintoista.

    Jos ompelin siskolle, niin sain itsellekin kankaan ja kerran oli aamutakissakin merimieskaulus, koska sellaisen olin oppinut tekemään ja se vaara on yhä olemassa niiku verauskuvallisesti.

    Vaatteita tai ei, mutta eilisestä ongelmasta sen vielä sanon, että ottaen huomioon, etteivät kaikki kuulu riskiryhmään ja bestsellerin vaikutus voi olla pysyvää ja pirullisen salakavalaa... tässä vaiheessa vasta huomasin, ettei hänellä mitään ongelmaa olekkaan: ei A eikä B, koska kumpikaan ei kiinnosta... ylettömästi.

    VastaaPoista
  9. Eikö luukkuhousuja kutsuttu joskus raappahousuiksi? Milloin lie housut keksitty. Pohjalaista huumoria tuo patologille pukeutuminen.

    VastaaPoista
  10. Mitäs anteeksi pyydettävää tai selittämistä artekissa ja marimekossa muka on. Käytännöllisiä ja kestäviä konsepteja, joita käyttävät niin kokoomuslaiset kuin kommunistit jos varaa on. Mutta köyhän ei kannata ostaa halpaa.

    VastaaPoista
  11. Ekaksi oli siis hame, sitten kaksi lahjetta ja minihame. Kun kaksi lahjetta sidottiin yhteen niistä muodostui pikkuhiljaa housut. Minihame sai mennä, jos housut jäivät. Toinen sukupuoli tyytyi iloksemme minihameeseen ja viis veisasi lahkeista. Kaksilahkeiset saavat heidät kuitenkin ajoittain veisaamaan. Skottimiehet eivät innostuneet lahkeista sen enempää kuin hameen lyhentämisestäkään. Suomessa hamekankaan lahjoittaminen miehelle on kunnianloukkaus. Toisin Skotlannissa. Olisikohan housukankaan lahjoittaminen naiselle siellä kunnianloukkaus.

    VastaaPoista
  12. Meillähän on nyt ulkoministerinä Aleksander Alushame, kun stubb tarkoittaa vanhan ajan topattua alushametta.

    VastaaPoista
  13. Polgaran ja mummon kanssa olen samaa mieltä - sukkahousut olivat prkeleestä. Mitä kalliimmat, sitä varmemmin niille sattui jotakin ihan heti.

    Siirryin pitkiin housuihin, pitkiin kalsareihin (tarvitessa) ja nilkkasukkiin sinä päivänä, kun vakaassa sukkahousukaupassani ei enää ollut varpaista ja kantapäistä vahvistettuja sukkahousuja. Myyjä sanoi anteeksi pyydellen, että myyjän (miespuolinen) edustaja oli ilmoittanut, että kantapäävahvikkeet ovat poissa muodista eikä niitä enää käytetä. No, ei käytetä sitten, sanoin ja ostin nilkkasukkia. Hyvästi sukkahousut, jotka numerosta riippumatta joko pakkauksesta päälle puettuina joko nousivat kainaloihin tai jättivät haarovälin polvien kohdalle.

    Minulla on yhdet sukkahousut, jotka puen päälleni hameen kanssa, kun menen teatteriin. Niin vanhanaikainen olen, että teatteriin pukeudun.

    Kesä on siitä mukavaa, että voi liikkua ilman sukkia. Lisäksi sekä edesmennyt äitini että nykyinen mieheni kieltäytyvät hyväksymästä nilkkasukkia sandaalien kanssa. Paitsi, kun olen itsepäinen ja nilkkasukat ovat saman väriset kuin pitkät housut.

    VastaaPoista
  14. mummo: Minun lapsuudessani oli tapana korostaa, että ihmisellä täytyy olla puhtaat alushousut, koska milloin tahansa voi joutua liikenneonnettomuuteen. Siinä sitten makaa paareilla tajuttomana, verta valuen, suolet ulos pursuen - ja voi herrajumala kuinka noloa, jos alkkareissa on tahra!

    Piukoissa paikoissa on mm. seuraava kuolematon kohta:

    I tell you, Joe, they're on to us. And they're gonna line us up against the wall. (He gestures with an imaginary machine gun shooting them down.) And then the cops are gonna find two dead dames and they're gonna take us to the ladies' morgue and when they undress us, I tell you, Joe, I'm gonna die of shame.

    VastaaPoista
  15. anonyymi kyseli: Mitäs anteeksi pyydettävää tai selittämistä artekissa ja marimekossa muka on. Käytännöllisiä ja kestäviä konsepteja, joita käyttävät niin kokoomuslaiset kuin kommunistit jos varaa on. Mutta köyhän ei kannata ostaa halpaa.

    On ne vaan niiiiin noloja. Epäkäytännöllisiä, tyylittömiä, rumia, kalliita.

    VastaaPoista
  16. Saatan palata liki tulevaisuudessa näihin kolmannen sukupolven keino- ja muuntokuituihin omalla blogillani laajemminkin, mutta sen verran on tässä sanottava, että niissä on tapahtunut sen laatuista kehitystä että saatan kuvitella että muutaman vuosikymmenen sisään nekin ovat hyväksyttävissä nuoremman herrasmiehen vaatteisiin.
    Jo nyt on vuorikankaisiin ja sekoitteisiin sopivia muuntokuituja ja minulla on tuossa näytekangas, moduloitua puuvillaa, eli lintteristä valmistettua kuitua, josta ajattelin kokeilla paidan tekemistä ihan likipäivinä.

    Mitä polvihousuihin tulee, niin aamupäivän vietin villaisen houndtoothin kanssa ja jos ei mitään ylimääräistä tapahdu, niin saan keskiviikkona jalkaani uudet, lempitakkiini sopivat polvihousut.

    Mitä taas pitkiin sukkiin tulee, niin en ole ikinä tavannut miestä, joka käyttäisi muita, jos lasken pois pedovestiitit, jotka toki lienevät aikamme merkittävimpiä esteettisiä ongelmia.
    Valitettavasti voimassa oleva lainsäädäntö ei salli ilmeisintä ratkaisua, mutta ongelma palauttaa mieleeni kaverini isän, vanhan sotaveteraanin lausuman liekinheittimestä "loistava keksintö parranajon allalla"

    Mieshän käyttää ainoastaan valkoisia alusvaatteita, mutta tästä on eräs poikkeus, jolloin keltaiset tai harmaat tulevat kysymykseen. Säämiskä- tai haljasalushousut saavat, valmistustekniikasta johtuen olla muutakin kuin valkoiset, mutta niille on melko vähän käyttöä.

    Perinnetiedon mukaan kiltin kanssa ei pidettäisi alusvaatteita ja saahan sitä kokeilla, mutta todellisuus paljastuu melko karusti ja sitä alkaa ymmärtää erään turkulaisen kaupunginosan nimeä.
    Ja onhan sitä kaikenlaisia perverssejä, joista jotkut kuulemma kuuntelevat huvikseen Teräsbetonia, joten en usko sen rinnalla kullin hieromisen skotlantilaiseen karkeaan villaan olevan laisinkaan niin raastava kokemus.

    Alusvaatteiden tarkoitus on suojata sekä vaatetta että kantajaa, toista kemialliselta rasitukselta ja toista mekaaniselta rasitukselta.

    Marimekkoon Suomessa suhtaudutaan tyystin tarpeettomalla kunnioituksella.
    Sen käyttämä materiaalit ovat heppoisia ja vieläpä niin että sen liikelahjalaatu on vielä erikseen huonompaa. Kankaista kauniimmatkin niin saatanan rumia, että sellaisen päälle paneminen vaikkapa opettajalla koulussa, pitäisi johtaa vähintään samoihin juridisiin toimenpiteisiin kuin lapsen raiskauksen, ellei pahempiinkin, sillä raiskaaja vaarantaa vain yhden lapsen kerrallaan, kun marimekon käyttäjä saattaa vaaraan kokonaisia kouluja kerrallaan ja saattaa vaurioittaa näin kokonaisen kaupunginosan viihtyisyyden, moraalin ja maun.

    VastaaPoista
  17. Siniset raappahousut omistanut Turmelus tiedottaa. Raappahousut ja luukkupöksyt on kaksi eri asiaa. Raappahousuja voisi puhutella vaikkapa välihousuiksi. Pehmeästä, hieman huopamaisesta materiaalista ne oli valmistettu.

    VastaaPoista
  18. ad pj

    puuvilla, nahka, rauta, lasi, kivi, puu. muuta ei elämiseen tarvita. jaa tuli. ja vähän vettä, perunoita, sipulia voita ja lihaa. muu on kuttaperkkaa.

    VastaaPoista
  19. Kiitos kirjavihjeestä, Kemppinen. Oitis tilasin ko. alushousututkimuksen kirjastosta.

    VastaaPoista
  20. Perinteistä villaa varallisuuden mittana: Generations of Highland Dress
    Ja sitten uutta teknologiaa: .

    VastaaPoista
  21. Sukkahousuissa yhdyn Kemppiseen, en Ämmiin (= M & M = Mummo & Mette): sukkahousut ovat äärettömän eroottinen asuste, sensuellimpi kuin mummonpöksyt (jos mahdollista).

    Mutta minulla onkin hyvä mielikuvitus.

    VastaaPoista
  22. En väheksy sukkahousujen käyttäjällleen ja kustantajilleen aiheuttamia jatkuvia haittoja, mutta tokikhan ne kuuluvat naiseuteen siinä kuin asianmukainen karvoituskin. Rohkeasti voisin rakastua kaljuunkin naiseen, mutta naisellisuuden - eli vihjeillä parfymoidun toiveen paremmasta todellisuudesta - kantavia välineitä esimerkiksi kampaus ja sukkahousut minulle ovat.

    Vaikka luulen, että tätä blogia saattavat lukea alle 25-vuotiaatkin, otan hallitun riskin nuorison järkyttämisestä paljastamalla, että mitään kiihottavampaa kuin laulava kaunis nainen ei olekaan paitsi laulava nainen istuvassa hameessa tummiin sukkahousuihin verhotuin nilkoin.

    Muuten, alushousuista oli erikoinen kasku vastikään näytetyssä Salainen paikka -dokumenttisarjan jaksossa Tamminiemen sauna. Nikita Hrutshev (tämä translitterointi on jostain syvältä alushousuista, mutta olkoon yleisyyttään) oli saanut Moskovassa moitteita siitä, että Tamminiemessä olisi kommunismin edustajana alentunut alastomuuteen kapitalismin edessä, minkä NH kiisti: hänellä oli ollut saunassa perhehousut päällä. Viktor Vladimirovitshilta kuulemma saadun selityksen mukaan kyse oli alushousuista, joihin koon puolesta olisi mahtunut koko perhe.

    VastaaPoista
  23. Tapsa P, sukkahousuista vaikuttuva: "Mutta minulla onkin hyvä mielikuvitus."
    Kiitos vaan Niksi-Pirkan vihjeistä! Pistänkin aina sukkahousut auton antenniin marketissa käydessäni, ja auton löytää todellakin helposti.

    VastaaPoista
  24. Alushousujen näkyvyydestä ja näkymättömyydestä on Helsingin yliopistossa tehty gradu pari vuotta sitten. Luettavissa kokonaisuudessaan verkossa: https://oa.doria.fi/handle/10024/917

    VastaaPoista
  25. Mitenkäs onnistuin laittamaan edelliseen kommenttiini linkin jonnekin ties minne?

    Ei ollut tarkoitus, enkä sitä tehnytkään, vaan tietotekniikka luultavasti vain järkyttyi mielipiteestäni.

    Lyödään nyt lisää löylyä: kaikkein eroottisin vaatekappale on tietysti naisten pitkä yöpaita.

    VastaaPoista
  26. Olen kuullut sanottavan, että sukkahousut pilasivat naisen vyötärön. Ehkä korsetin käytöstä luopumisella oli jonkinlainen vaikutus asiaan mutta tuntuu, että keskivertonaisen vyötärö on aina ollut jotenkin hukassa, tai sitä yksinkertaisesti vain ei ole.

    Kadotetun vyötärön metsästyksessä voi nykypäivänä käyttää monenlaisia vippaskonsteja kuten mm. keskivartaloa piukemmaksi muotoilevia sukkahousuja. Onhan niillä hoikentava vaikutus mutta armoton totuus on, vetävistä mainoslupauksista huolimatta, että se, mikä silottuu yhdestä kohdasta, pullottaa toisesta kohdasta ulos. Vyötärökorsetti on tässä suhteessa parempi.

    Muotoileviin sukkahousuihin verrattuna korsetti antaa naiselle enemmän valtaa muotoilla vartaloaan. Tuloskaan ei ole yhtään hullumpi vastaankävelevien herrojen ilmeistä päätellen.

    ---

    Oliko korsetti sitten alistamisväline kuten naisasialiike väitti, ja merkitsikö irrottautuminen ko. vaatekappaleesta naiselle ”vapautta itsenäiseen liikkumiseen ja ajatteluun”? Tuskinpa. Ulkonäkö on aina ollut naiselle voimakas pakkomielle.

    VastaaPoista
  27. Enoni kehui luukkuhousuja hyvin käytännöllisiksi ja toivoi kovasti niiden tulevan taas muotiin. Selkään antaessa ne näes olivat hyvin käytännölliset - pojanviikari vaan polvelle ja takaa housujen luukku auki.

    Miesten nailonsukat olivat sikäli kätevät, että kun päivän käytön jälkeen otti ne ulos patiineista, eipä pirtissä juurikaan enää kärpäsmyrkkyjä tarvinnut suihkutella.

    Hessu

    VastaaPoista
  28. ad tapsa

    kaikkein eroottisin vaatekappale on kylläkin keisarin uudet vaatteet - sukupuoleni huomioon ottaen - mieluiten naisen yllä.

    VastaaPoista
  29. Petjalle kilteistä: Eipä tuo puoli ole mieleeni tullut. Joku näyttelijä filmaa parhaillaan jotakin kiltti päällä ja ilmoitti, että oli pakko panna aluspöksyt, kun sääsket pahukset...

    JOka tapauksessa kiltti ei ole alkuperäinen kansanvaate. Jossakin vaiheessa joku tehtailija vaati ylämaalaisia työntekijöitään sitomaan ne hiton plaidinsa vyötärölleen työpaikkahygienian vuoksi. Niin syntyi kiltti. Siihen asti ylämaan skotit olivat käyttäneet vain sitä joka paikkaan sopivaa plaidia. (Näin olen antanut itselleni kertoa.)

    VastaaPoista
  30. Hei, Kaisa Kyläkoski,
    kiitos gradun osoitteesta. Lueskelen sitä tuossa sivussa ja opin juuri, että nykynaisten alushousujen, jotka ovat tietysti mallistoa "Gossardin G-string", kuuluukin näkyä matalavyötäröisten farkkujen alta.

    Ja Tapsa, yksikään järjellinen ihmisolento ei käytä yöpaitaa, ainakaan nukkuessaan. Niissä pitkissä vain karkeloidaan juhannusyönä lähikedolla.

    VastaaPoista
  31. Kemppisen ei-dokumentoidun keksinnön alkuperäismuoto löytyy lukion äidinkielen vihosta vuodelta 1982, johon äidinkielen opettajamme pani meidät kirjoittamaan "Sukkahousut ja e-pilleri ovat vapauttaneet naisen".

    Viimeisin elävä ihminen jonka tiedän käyttäneen korsettia oli Frank Sinatra.

    VastaaPoista
  32. "...eroottisin vaatekappale on kylläkin keisarin uudet vaatteet..."

    Mainitsinkin jo, että minulla on hyvä mielikuvitus.

    Siksipä katselen mieluummin lemmittyäni yöpaidassa kuin totuutta suoraan silmiin.

    VastaaPoista