Kirjojen piilottamisesta

Olen tuntenut pariskuntia, joilla on rakentavia yhteisiä harrastuksia. Esimeriksi mies ostelee pulloja ja piilottaa niitä eri puolille asuntoa. Vaimo puolestaan tekee parhaansa löytääkseen eväät, ja kaatelee niitä kraanasta alas.

Tiettävästi tällä alalla voi saavuttaa häikäisevän virtuoosin tason.

Luulen piilottavani välillä kirjoja itseltäni. Elämässä on ollut aikoja, jolloin kirjoja on tullut käskemättä; kerran olin Tieto-Finlandian palkintoporukan puheenjohtajana, mutta silloin en kärrännyt kirjakuormia lainkaan kotiin, vaan toin ja palautin.

Äkillinen siivoamiskohtaus aiheuttaa helpolla sellaista, että jokin aivan mainio kirja joutuu vuosiksi kateisiin. Se saattaa pyyhkiytyä myös muistista.

Kirjahyllyn arvoitusta en ole kyennyt vielä ratkaisemaan. Eräässä mielessä hylly on kirjan hautausmaa. Toisaalta niitä kuulemma nikkaroidaan juuri kirjojen säilyttämistä varten.

Asiaa pohtiessani olen toistaiseksi (viimeksi kuluneet 20 vuotta) päätynyt pinoamaan kirjoja pöydälle ja joskus lattialle, vaikka hyllyissä olisi tilaa.

Tämä on oikeastaan repliikki pitkään käymässämme keskustelussa: voiko kirjan eli niteen hävittää?

Eilen tein mielestäni palvelun ihmiskunnalle, tai ellen sille, lukijakunnalle. Ilmaisin mahdollisimman selvästi neuvottomuuteni, kun en ole varma, onko kirjoituksen kohteena ollut bestseller oikeasti lukemisen arvoinen. Yritin kirjoittaa epävarmuuden näkyviin.

Muuan henkilö, jonka nimeä en juuri nyt muista, julkaisi pari vuotta sitten väitöskirjan, ja lienee senkin jälkeen ylistänyt muun muassa radiossa kankeasoutuisia ja hiukan pitkäpiimäisiä kirjoja.

Ymmärrän ajatuksen.

Kommentoija mainitsi Dan Brownin eli da Vinci –koodin. Luin sen, kun siitä niin kovin hälistiin, ja löin seinään. Kirja oli mielestäni täydellistä humpuukia, ja sen vaivalloisesti rakenneltu juoni ja henkilöhahmot unohtuivat heti lukemisen jälkeen. Pariisissa ei parane mennä Louvreen edes katsomaan Samothraken Nikeä, koska kaikki paikat ovat täynnä Dan Brownin ihailijoita.

Monesti olen saanut ratkaisevat vihjeet lapsiltani. Mieleeni ei olisi aikoinaan juolahtanut katsoa Terminaattoria, mutta kun lapset käskivät, katsoin ja käsitin, että tässä oli suuri teos ja että kyborgi on aikamme suuria ilmiöitä.

Nuorempi poika, siis se joka opiskelee kirjallisuutta, paljasti minulle Paul Austerin olemassaolon. Luulen että itse Sebald oli lasten vihje.

Joskus vihje kulkee toiseenkin suuntaan. Vanhemmalle pojalle neuvoin Odysseian, ja asiaa edisti silloin 80-luvulla televisiossa pyörinyt mainio italialainen sarja samasta aiheesta. Nuorempi poika poimi Joycen Odysseuksen hyllystä omin nokkinsa ja taisi pitää siitä; itse en ole fäni.

En tietenkään usko kirjallisuusmiehiä enkä –naisia, vaikka olen joskus saanut heiltä hyviä vinkkejä. Mutta jo 1960-luvulla minulla oli siinä vaalean ruskeassa salkussa vieraskielistä viisauskirjallisuutta (Camus, kreikan kielioppi) sekä uusin Mustanaamio ja raitiotiematkoja varten sopiva määrä Pekka Lipposen ja Kalle-Kustaa Korkin seikkailuja.

Dan Brown ja hänen kustantajansa eivät tunne raitiovaunuja, ja sen huomaa.

Kun kiroan da Vinci –efektiä ja sitä ihmehöpötystä, jota luin kerran lentokentällä seisaallani ihan tarpeeksi eli viisi minuuttia, ja pidän Pedot –teosta vaivan arvoisena, mielessäni on ”Linnanmäki-efekti”. Tämä keskeinen yleisen kirjallisuustieteen termi on itse keksimäni.

Indiana Jones I on suurenmoinen ja III on mainio, mutta kakkosessa menee päästään pyörälle niin kuin Vuoristoradalla tai kieputtimissa. Nousuja ja laskuja, kummituksia ja kauhistuksia on liikaa.

Oivallinen juonen varaan rakennettu teos eli esimerkiksi jännäri on kirjoitettu kuin raideliikennettä ajatellen. Lukija saa mahdollisuuden hengittää, jopa torkahtaa.

Lisäksi hänelle annetaan tilaisuus piilottaa kirja niin kuin aloitettu suklaalevy, esimerkiksi odottamaan viikonloppua tai muuta käsillä olevaa sopivampaa hetkeä.

Siis kirja raideliikenteen hengessä ja alas ne, jotka simuloivat lentomatkustusta – ensin epämiellyttävää odottelua ja tungettelevia tarkastuksia, sitten ilkeitä ilmakuoppia ja kaartoja epämukavasti istuen, ja sitten taas epämukava perilletulo vieraaseen maailmaan munat likistyksissä. Ei kiitos.