Sivun näyttöjä yhteensä

24. kesäkuuta 2008

Kuuntele kirjaa kesällä

Ääneen lukemisen ongelmaan siis palaan jatkuvasti. Voitte muistaakin, että kerroin lukeneeni viime talvena vaimolleni iltasatuina ääneen kymmenen romaania.

Seitsemän veljestä oli minulle itselleni järisyttävä kokemus, vaikka en sanoisi teosta millään muotoa vieraaksi. Svejk miellytti kuuntelijaa eniten ja oli myös siitä käytännöllinen, ettei henkilönnimien ja paikkojen muistamisella ollut niin väliä, koska vaellus on joka tapauksessa päättymätön.

Mutta ripatkaa ihmiset sikana levyjä ja Ylen podcastingeja. Kesäisillä matkoilla, maalla, merellä ja ilmassa, tuhtikin teos voi viihdyttää ihmeesti.

Jos haluatte kehuskella sinänsä muodista menneellä oman itsen kehittämisellä, aina voi kuunnella tai väittää kuunnelleensa kirjoja kielellä, jota osaa vain vähän. Siinä muka oppii kieltä samalla. Eipä sillä, voi oppiakin.

Hienoin ja nautittavin on WSOY:n Muumipeikko-sarja, jossa syystä tai toisesta miespuolinen lukija, Ahti Jokinen, on niin hyvä että nimeäisin sen toistaiseksi parhaaksi suomalaiseksi äänikirjaksi.

Tosin matkaa saksalaisten ja itävaltalaisten mestariluentaan on kyllä aika paljon.

Mutta siis runot…

Ei auta muu kuin myöntää, että Esko Salmisen Leino ei innosta minua alkuunkaan ja Loirin laulamaa Leinoa en valitettavasti suostu edes kuuntelemaan. Ehkä se on kateutta. Minulla on itsellänikin käsitys siitä, miten Leinon teksti menee. Voi kunpa Tauno Palo olisi lukenut pienessä humalassa Leinoa levylle!

Olen kommentoijan kanssa samaa mieltä siitä, että Pentti Saarikosken muinainen levytys omista runoistaan on taikuutta. Erkki Salmenhaara pudottelee akordeja pianosta. Haavikon samaan aikaan julkaistu, itse luettu levy on muun ohella hyvä malli. Hänhän lukee anhavalaisittain konstailematta. Luennassa kuuluvat vielä etäisesti kirjoittajan monet puheviat, jotka hän onnistui vanhempana poistamaan melkein jäljettömiin.

Näissä molemmissa äänitteissä on aitoa vimmaa.

Huonoja runoja ei pitäisi äänittää – mitä paremmin ne lukee, sitä pahemmalta kielen onttous ja tyhjänpäiväisyys tuntuu.

Eikä hyvän lukijan luenta hyvästä tekstistä onnistu aina. Mielestäni sinänsä etevästi luettu Tuurin Talvisota ei sykähdytä. Kun Tuurin poltettua proosaa luetaan pidätellen, syntyy interferenssiaalto (noise-cancelling) niin että tulos on nolla.

Kommenteissa mainittiin Jyrinkoski. Tunnustan: minä pidin hänen hullusta melodramaattisuudestaan ja ennen kaikkea Vachel Lindsayn ”Kongosta”.

Tämä saattoi johtua satunnaisesta syystä. Maakunnassa riehui muuan lausuntataitelija, joka hänkin esiintyi kouluissa – rooliasuissa. Vänrikki Stoolia lausuessa hänellä oli ikään kuin Suomen Sodan univormu ja sitten oli joku juttu ampiaisesta tai mehiläisestä, jotka esittäessään hän toden totta koikkelehti raidallisissa trikoissa, tuntosarvet päässä.

Koko koulu häpesi, mutta koska useimmat luulivat, että tämä on nyt sitä taidetta, esityksiä ei pahemmin kommentoitu.

Jatkan tunnustuksia: kuuntelin sattumalta radiosta muistelusohjelman, jossa esitettiin parhaitten näyttelijöiden suulla parhaita ja suosituimpia runoja vuosikymmenien varrelta. Kun olin tointunut tyrmistyksestä, suljin radion. Asialla olivat alan arvostetuimmat nimet.

Sen olen sanonut ennenkin, että Sinisalon pateettisuus tehoaa minuun. Luulen että se oli aitoa. Ja Sinisalo ja Lauri Viita on aikamoinen pari – tai Sinisalo ja Linna. (Linnan romaaneja on nyt myynnissä Sinisalon lukemina.)

Runonlausunnan tekee niin vaikeaksi eroottisuus. En tiedä, onko tätä sanottu ennen ääneen.

Hämmästelin kovasti, kun usea ystäväni ja sellaiset arvostamani tyypit kuin Saaritsa mainitsivat eri aikoina toimineensa nuorina ylkämiehinä samoin eväin kuin minä – paljon algerialaista punaviiniä ja vielä enemmän runoutta, etenkin Saarikoskea ja Haavikkoa.

Jotta tästä kirjoituksesta muodostuisi kattavuuden ja täydellisyyden esikuva ja mallikappale, mainitsen nöyrästä Sillanpään joulusaarnat, jotka kirjoitettiin aina Otavassa, koska Taata oli sotien jälkeen sen verran bäbi, että hän luki hyvin muttei osannut enää kirjoittaa, - ja Arvo Turtiaisen, jonka levy Minä, paljasjalkainen on historiallinen muistomerkki. Levottomina nuoruusvuosinani istui useinkin seuroissa, joita Arvo hallitsi harmaan partansa kanssa. Hänellä oli jotenkin maailman mehukkain puheääni ja ihana helsinkiläinen intonaatio. Hän äänsi aina ”helllsinki”.

28 kommenttia:

  1. Tällä kirjoitelmallasi, tohtori Kemppinen, tunnustat ettet ole ollut tekemisissä teatterilaisten kanssa.

    Kamalasti tuskin olet menettänyt.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Kulttuuria on.

    Viita on sinisalon hampaissa niin elävä. Kuunnellessa palaan lapsuuden raksoille. Demareita, jolleivat älynneet olla kommunisteja sanoi nosturinkuljettaja. Seitkytlukua. Viita kertoo vanhemmista raksoista. En tiennyt solisalirateista tai kommuuneista, mutta aattelin, että kaikilla pitäisi olla hyvä. Oikealla tuntui vähemmän yhteishenkeä kuin vasemmalla. Liekö nykyisin.

    VastaaPoista
  3. Yrjö Jyrinkoski ja Heimo Haitto pelastivat kansakoulun. Tuli jotakin sydämen pohjalla kannettavaa, ei tarvinnut tuuliajolla kieppua. Jos tuntee vetoa runoihin, ei kai se ihmisestä huonompaakaan tee.
    "Runonlausunnan tekee niin vaikeaksi eroottisuus. En tiedä, onko tätä sanottu ennen ääneen."
    Siitäkö johtuu että olen kavahtanut, kun joku sanoo, että halauaisi ohjata runoesityksen omista runoistani. Mitä ihmettä jollekin kuuluu, miten ne esitän... ja voiko ylipäätään lukkoonlyöty olla elävää.
    Keväällä oli makeeta lukea ääneen Kalle Väänästä - mitä nyt muisti -
    "... ja kukassa höröttää pihjajapuu,"
    Muumipeikko äänikirja pitääkin ostaa tulokkaalle, jota odotellessa on mukava lepelrellä koko maailmalle. Ahti Jokinen ollut samassa tanssiesityksessäkin
    1970-luvulla Tampereella - Ruth Matson ja Usko Meriläisen Psykhessä.
    ...
    Sinä olet vaiti kuin kivi,
    minä olen paikallani kuin kivi.
    Nyt minun ei tarvitse olla yksin
    vaiti ja paikallani tapahtui mitä tapahtui.
    ...

    VastaaPoista
  4. Yrjö Jyrinkoski esiintyi meidän koulussamme kaksi eri kertaa muutaman vuoden välein.

    Eka kerta oli aivan loistava. Toinen kerta ei yltänyt läheskään ensimmäisen kerran tasolle. Näyttää siltä, että jos lausujan fyysinen kondis ei ole kunnossa, niin runonlausunnasta puuttuu potkua. Lausuja ei puutteellisen kuntonsa takia kykene saamaan lausunnastaan irti erilaisia tunnetasoja ja tulkintoja, vaikka päässä homma toimisikin, niin fysiikka rajoittaa suoritusta merkittävästi. Sitä ei vaan jaksa.

    VastaaPoista
  5. Ad Anonyymi (teatterilaisista) -
    jaa, yhden kanssa olen kyllä naimisissa.

    VastaaPoista
  6. Ihailijoiden alttiuden joutui jättämään harakoille, sekö se juuri mm. Petja Jäppistä aktiivilaulamisen aikoina jurppi - niin että vieläkin kuullostaa rentoutuvan joskus hattuilemalla.
    Jos en väärin muista, nimittäin Kalevan yhteiskoulun juhlasalin näyttämöllä Jyrinkoski ja Haitto esiintyivät.
    Ja ei kuullosta tämä blogi nelikätisesti kirjoitetulta, että jospa avaruuden sväärien antaisi kuulua vapaasti - ei ihminen ole vain joko naimisiin menossa tai naimisista pois tulossa. Myös kirjoittaminen on meille annettu. Aamen. Viiden sentin paksuinen kirjematto voi peittää runoilijoiden eteistä. Jotkut palkkaa ihailijapostin käsittelijöitä jne...

    VastaaPoista
  7. Sinisalon Viita-esityksiä 70-luvulla ei oikeastaan voi edes kutsua "runon lausumiseksi" - se oli runon elämistä ja tulkintaa tässä ja nyt. Sinisalon läsnäolo oli niin vakuuttavaa ja ylivoimaista - pateettista toki - ettei sitä voi edes unohtaa (jos vaikka haluaisikin).

    Kävin muuten elämäni ensimmäisen väittelyn runon merkityksestä itse ison J:n kanssa.

    Kyse oli Pohjan satakielestä, jota lausuja julkesi arvostella hieman moraalittomaksi, kun runon minä tappoi sen pikkulinnun julmasti ja turhaan. Kun hämmästyksestäni tokenin, rohkenin viitata ja sanoa, että se "pesätön peipponenhan" on runoilija itse, jota ympäristö ei vain tunnista. En saanut kai ketään vakuutettua asiasta.

    Epäilen kyllä nyt itsekin muistiani - olisiko Jyrinkoski ollut noin tolvana? En voi itsekään uskoa sitä. Mutta kenen kanssa minä sitten väittelin, sen toisenko koululausujan?

    Kuohuvassa nuoruudessani johtotähteni oli Viidan Julku: paatunut tuska on tuntoni selkein.

    Ai helkkari, tuon ja punkun voimalla jaksoi porskuttaa.

    VastaaPoista
  8. "Runonlausunnan tekee niin vaikeaksi eroottisuus. En tiedä, onko tätä sanottu ennen ääneen."

    Tuo on niin totta, niin totta. Jos erotiikka on monimerkityksisyyttä, hetken katse, joka on seuraavassa hetkessä jo kadonnut, säkeenylitys, ellipsi, se kyllä vähenee häiritsevästi, kun runo lausutaan ja jokin sana painottuu ja toinen ei.

    Joskus on tullut kyllä nähtyä semmoistakin, että lausuja itse on kovin aistillinen olento ja äänensä ihoa värisyttävä. Tulee sitten tahattomasti katselleeksi lausujan käsiä ja silmiä, vaikka runossa olisi puhe perunoista ja pyykkipäivästä.

    VastaaPoista
  9. Koko koulu häpesi, mutta koska useimmat luulivat, että tämä on nyt sitä taidetta, esityksiä ei pahemmin kommentoitu.

    Eikös juuri myötähäpeä ole taiteen parhaita tunnusmerkkejä?

    Ad Anonyymi (teatterilaisista) -
    jaa, yhden kanssa olen kyllä naimisissa.


    Jospa tämä todistaakin tämän toisen anonyymin pointin?

    VastaaPoista
  10. Hyry itsensä lukemana ja Joel Lehtonen (hyvästijättö lintukodolle) ja Veikko Huovinen (pätkä Talvituristia ja novelli "Ukkonen" Anhavan lukemana toimivat ainakin itselleni.

    VastaaPoista
  11. Anhavan lukemana Huovinen ja Hyry tuntuvat samansukuiselta kirjallisuudelta.

    Sama

    VastaaPoista
  12. Joo joo lomalla voisi ku ei oo stadiss enää

    VastaaPoista
  13. Jo lapsena löysin Harmajan. Poen, Topeliuksen ja Jylhän. Viimeisin Harmajaan kohdistunut ajatusmaisema oli tuo televisiomainos upeine maisemineen "Hiljaa ja lumoavasti laulaa ulappa. Aaltojen hyväilystä hiekka on väsynyt. Tulisit aivan hiljaa, tulisit juuri nyt"
    Mielyttävän puheäänen kertomana. Äänikuvarunoutta.

    Jotenkin aina jonkinlainen maisema tuo jonkin runon esiin kasteisina aamuina rannalla, tai viljapellolla käyskennellessä, kun tuuli heiluttaa tähkäpäitä. Tuuli, vedenloiske ja jonkin runon muisteleminen samanaikaisesti on kuin kunnon grilliruoka hyvillä mausteilla.
    Laulukin on runomusiikkia ja yöntuiverrus tuo kolmannen runon mieleen.

    Ulkolaisia kuunnelmia itse kuuntelen kielitaidon vuoksi ja lisäksi netistä saa ilmaiseksi vaikka kuinka paljon materiaalia, kuten tämä pieni esimerkki osoittaa:

    http://freeclassicaudiobooks.com/

    VastaaPoista
  14. Kiven Olviretki Schleusingenissä ja siinä kapteeni Patrikin osa oli nimenomaan kielellisesti järisyttävä kokemus. Katsojista en tiedä, saati sitten kuulijoista. Vaimolle olen herkutellen lukenut ääneen Seitsemää Veljestä. Vaikuttava oli myös radiosta tullut Sinuhe, muistaakseni Vaikko Honkasen lukemana.

    Tietenkin kouluaikaiset Heimo Haiton vierailu ja Jyrinkosken vanhan tyylin jyrinät ovat jääneet mieleen.

    VastaaPoista
  15. http://fi.wikipedia.org/wiki/Epiteetti

    Fahrenheitista tuli muuten mieleen Eeva-Liisa Manner

    Kaikki tyhjyyden määritelmät
    ovat käänteisiä.
    En voi sanoa mitä se on, voin vain sanoa
    mitä se ei ole.
    En voi kertoa sen olemuksesta, voin vain
    kertoa sen
    vaikutuksista.
    Vaikka tyhjyys ei ole mitään, ei edes tila,
    se tuottaa tiloja.
    Vaikka se on olioton, se sikiää,
    sillä se täyttyy ihmisen omasta tuskasta.
    Vaikka tyhjyys on kaiken toiminnan ulkopuolella,
    se toimii niiden kautta joita se riistää.
    Tyhjyys on pudottaja,
    ja jos sinulla on runoilijan tahtoa,
    se pudottaa sinut runoon,
    kunnes tuokin tahto lakkaa
    ja putoat ikuisesti,

    niin kuin kivi putoaa
    70000 sylen syvyyteen


    ja yhä putoaa,


    sillä todellista ei ole paino eikä putoava kivi.
    Vain putoaminen on todellista.


    'Minä tiedän että maailma on.
    Että minä olen siinä niin kuin näkökentässä silmä', sanoi
    Wittgenstein.
    Mutta silmä voi laajeta
    yli ruumiin (kuin sokealla).
    Niin kuin sukupuoli
    ei ole jalkojen välissä, niin ei silmä
    ole päässä.

    ---------------------------------------

    Sarkia syö näön leipää leveää

    vai miten on

    Ei elämä ole vaikeaa,
    se on mahdotonta. Ja se tapahtuu.

    kirjoitti Lassi Nummi

    Do as you will done by

    Aufbau;
    rakentaminen, pystytys, rakennus
    jälleenrakentaminen, jälleenrakennus, uudelleenrakentaminen
    luominen, rakentaminen, perustaminen, organisointi
    jäsennys, rakenne
    rakennelma, asennus, kokoonpano
    rakenne
    (auto) kori
    (lääketiede) kokoaminen

    Kirkkoisä Augustinuksen mukaan: "Kun sana yhdistyy aineeseen, syntyy sakramentti."

    *

    Vaan kautta aikojen myös ihmissielun nähtiin
    tomusta murheiden pois ikävöivän tähtiin,
    miss' enää tarvitsis ei kokonaista jakaa
    ja rumuus pilkistäis ei kauneuden takaa,
    vaan missä oikea pois sulkenut ois väärän
    ja valo totuuden ois varjoton ja vakaa.

    *

    Verstand, verstehen, nicht verstehen, fehlen, Unfähigkeit, Unverstand

    VastaaPoista
  16. Eipäs kukaan ole muistanut Jyrinkoskesta sitä, että kesken "veljet vesitilkka tuokaa" -esitystä lausunta katkesi, ja taiteilija kertoi ei koskaan olleensa näin levottoman yleisön edessä. - Missään muualla ei esitystäni ole häiritty näin törkeästi!

    Tämä tapahtui oppikoulussani ainakin kahdesti ja muutamassa muussa koulussa kuulemani mukaan myös.

    Kansakouluaikaisista lausujista paras oli Eino Hyyrynen, joka esitti suomalaisia kansansatuja. Erityisesti poskien ravistelutekniikka Vilihauskis-sonnin yhteydessä oli tenhoavaa. Hyyrynen levytti myös Pekka ja Susi-musiikkiteoksen puheosuuden. Parempi kuin Pöysti, sanon.

    - Ja siitäpä tuli komeaa katseltavaa!

    VastaaPoista
  17. Kemppinen kirjoitti: "Tosin matkaa saksalaisten ja itävaltalaisten mestariluentaan on kyllä aika paljon."

    Ymmärtääkseni siellä luentakin ohjataan, siis näyttelijä käy ohjaajan kanssa tekstin etukäteen läpi nuotittaen sen kuin laukaalaisen hiekkatie-erikoiskokeen, ja ohjaaja seuraa äänikirjan nauhoituksessa toimitusta lasin takaa kuin paraskin esapekkasalonen. Tämä näkyi esimerkiksi dokumentista, jonka Yle Teema esitti sveistiläisnäyttelijä Bruno Ganzista.

    PS Stephen Fryn luenta Harry Pottereista on muuten aika hyvä sekin.

    VastaaPoista
  18. Ad Mette:

    Kiitos tästä. Säkeitä en muistanut. Paikan tunnen.

    VastaaPoista
  19. Äänikirjoja on muutoin aivan liian vähän tarjolla.
    Tuntuu että olen kuunnellut jo kaiken, mitä kannattaa kuunnella ja ison osan siitäkin, mitä ei kannata.

    Sitten on tarjolla myös kuunnelmia, joita tulee kuunnelluksi matkakoneelta kustannuspaikalla.
    Viimeksi herrojen Hannibal Hamilton-Jones ja Richard Lamm seikkailuja.

    VastaaPoista
  20. Ihmettelin hetken mistä paikasta Kemppinen Metteä kiitti, ja viimein tajusin sen bloginylitykseksi. Sopii teemaan.

    Sulle, Suomi, lempeänsä
    laulaa sadat laulajat,
    herätellä äänellensä
    onneasi koittavat.

    Lapses sulle lauleloilla
    uutta aikaa valmistaa:
    sävelitten aaltoloilla
    onnes linna kohoaa.

    Laulurinnat kilvoitellen
    toiveitansa helkyttää,
    kunnes Suomi tuskitellen
    vihdoin heille äännähtää:

    "Laulajoista sulosuista
    tok' ei hyödy onni maan.
    Ei se synny lauleluista,
    työtä siihen tarvitaan."

    Kukapa se muukaan näin äksyn sattuvasti profetoisi kuin yrmy Kaarlo Kramsu. Muuan säe muistetaan, muuten mies on unohdettu.

    VastaaPoista
  21. Rienzi:

    Ehkä vieläkin enemmän. Fryn "luenta" antaa kuulijalle mielikuvan sen ylittämättömyydestä, jokseenkin kuten hänen ja Laurien tulkinta Wodehousen kertomuksista.

    VastaaPoista
  22. ad Jussi,

    Osui ja upposi, eli kiitos Mantereesta!

    Onhan se kumma mikä tuollaisessa runossa voi lohduttaa.

    Sanoilla on optiminsa jonka niiden ympäristö voi täyttää.

    VastaaPoista
  23. Entäs Juhani Peltonen Otavan kirjallisella äänilevyllä! Otava voisi kai helposti julkaista ne äänilevynsä CD:llä.

    VastaaPoista
  24. Tauno Palo lausumassa Leinoa

    Voin kuulla ja nähdäkin hänet lausumassa sen, joka luettuna on kultaa ja lausuttuna niin usein falskia: "Ken yhtä ihmistä rakastaa, se kaikkia rakastaapi - -"

    Stephen Fry ja Potter

    Meidän ei tarvitse vain olettaa hänen ylivoimansa, verratkaa amerikkalaiseen äänikirjaversioon.

    Olin hämmästynyt, kun Aristoteleen kantapäässä Vesa Verikko kertoi eräälle Kemppiselle, että Rowling olisi ohjeistanut lukemaan tasaisesti ja karakterisoimatta (en nyt muista Vierikon sanoja tarkemmin). Fry karakterisoi reippaasti, ja äänityksessä on jopa käytetty kaikua (esimerkiksi erottamaan ministeriön kirjeet muusta tekstistä Feeniksin Killan alussa).

    VastaaPoista
  25. Jyrinkoskesta.
    Muistan: hän tuli meidän koululle. Aamulla pyysin äidiltä kahta markkaa, se oli pääsymaksu. Äiti myötäeläen meni kaapille ja avasi kukkaron ja varmisti, ei ollut yhtään:
    - Lapskulta antaisin, mutta kun ei ole antaa.
    Veli, pari vuotta vanhempi, tämän tiesikin, eikä edes pyytänyt. Jäin yksin luokkaan, kun kaikki muut menivät juhlasaliin. Kuulin sinne kerroksiin, miten Jyrinkoski jyrisi.. Menin käytävään.. Kuuntelin. ..eihän ne tätä voi kieltää, vai voivatko? Menin veljen luokkaan, oli pakko katsoa, montako siellä. Pelkkä veli, istui pulpetissaan kivettynein leuoin, eikä kääntänyt katsetta minuun. Muistan tämän.
    Kaksi vuotta myöhemmin hän meni Lokomolle töihin, toi uudenkarhean Marksismi-Leninismin perusteet, jota aloimme, pojat, lukea,
    Veikko-setä

    VastaaPoista
  26. Seitsemän veljestä oli minulle itselleni järisyttävä kokemus

    Todellakin! Ja ääneen lukeminen antaa teokselle aivan oman arvonsa, ja myös pudottaa joitain.
    Olen lukenut Pohjantähden osat vaimolle; Linnan kielen kömpelyydet tulivat esiin, mutta tarina, kerronta ja hahmot kantoivat vaivatta loppuun saakka. Sinuhe on jäänyt alkumetreilleen, kuten myös Westön Missä kuljimme kerran - eikä kyse ole siitä että se on käännösromaani. Toinen järisyttävä oli Pulkkisen Ja pesäpuu itki. Pohjois-Karjalan murre ei ole oma äidinkieleni, mutta isoisäni oli, ja isänikin alkuperäinen. Lapsena ukin luona kuulemani puheenparsi pääsi pintaan, ja taisi jäädä vähän päällekin. Seitsemän veljestä nyt voisi lukea vaimolle vaikka joka vuosi. Mitäpä muita?

    VastaaPoista
  27. Hei, Anonyymi,
    kiitos Jyrinkoski-tarinastasi. Se kosketti minua.

    VastaaPoista
  28. "Runonlausunnan tekee niin vaikeaksi eroottisuus."

    Tätähän minä olen sanonut laulamisesta.

    Kun menee yleisön eteen, sinne mennään sillä mielellä, että nyt lauletaan niin että sillä saa persettä.

    VastaaPoista