Sivun näyttöjä yhteensä

25. kesäkuuta 2008

Pedot

Siis luin kokonaan Schätzingin Pedot, josta kirjoitin tekstin ”Parvi” noin viikko sitten. Rohkaisu megamyytyyn kirjaan oli lähtöisin kirjallisuuslehdistä. Vaikka tätä romaania on myyty valtavia määriä sellaisena bestsellerinä, jonka kaltaisia olen oppinut varomaan, olen kirjan luettuani kahden vaiheilla.

Tuomarin ratkaisu on: tämä on kaunokirjallisuutta. Teksti jää askarruttamaan ja muuttaa lukijaa.

Kirjassa on paljon heikkouksia, kuten irvikuviksi muodostellut Yhdysvaltain presidentti, CIA:n johtaja ja merivoimien naispuolinen komentaja. He ovat tosi pahiksia, eikä lukijan tarvitse miettiä, pitääkö kirjoittaja uuden USA:n valtiorakennetta fasistisena.

Kyllä pitää.

Ja kuten vanhassa fasismissa, mukana on kollektiivista mielisairautta, etenkin paranoiaa.

Tämä kuvailu ei ole monellakaan eurooppalaiselle todella vastenmielinen. Ja kuinka ollakaan, eurooppalaiset tiedemiehet ja se yksi kanadalainen inuit eli eskimo ovat hyvän voimia. Hyvistä paras on norjalainen.

Verkkokirjoittelussa näyttää olevan tapa varoittaa ”spoilereista” eli juonen paljastuksista. En tiedä onko varovuus tässä tarpeen. Mielestäni tämä on sellainen bestseller, ettei juoni loppuratkaisuineen ole odottamaton. Juonen kannalta kirja on pitkitetty. Tapahtumat olisivat mahtuneet vähempäänkin.

Toisaalta teollisen kirjallisuuden ongelma on yleensä henkilöhahmojen ohuus. Yhdentekevien sankareiden vaiheita ei oikein viitsi seurailla. Suomessa esimerkiksi Reijo Mäki ja Matti Rönkä ovat selvittäneet tämän ongelman hienosti. Sankarit, toisaalla Vares, toisaalla Kärppä, ovat aidosti kiinnostavia ja riittävän yllättäviä käänteissään.

Tässä mielessä ”Pedot” on onnistunut romaani. Ainakin yksi henkilö kulkee pitkän tien löytääkseen sen itsensä, jolla on voimaa toimia, ja toinen – norjalainen biologi – laskeutuu kyllin syvälle itseensä luopuakseen kaikesta voittajana.

Teoksen kokonaisuus on sitten aitoa Goetheä Nietzschellä maustettuna – vallan ja viisauden taistelu (Faust) ja tahdon (USA) sota aitoutta ja alkuperäisyyttä vastaan. Nietzsche häviää, juuri kuten historiassa käy.

Vastakkain on asetettu ihmisen ylpein teknologia ja meren syvin elämä. Meri osoittautuu ylivoimaiseksi, koska yksisoluiset (yrr-olento) kykenevät muodostamaan kollektiiveja ja säilyttämään kaiken kambrikaudesta alkaen oppimansa suoraan aminohapoissaan. Ne toisin sanoen osaavat kaiken lajinsa oppiman, ja nousevat sotaan mieletöntä vallankäyttöä vastaan.

Vallankäyttö on tässä muiden elollisten ja ympäristön tuhoamista, ja konna on ihminen.

Yrr-olennot eivät oikeastaan tuhoa toisiaan, koska kaikki säilyy ”parvessa” eli kollektiivissa.

Vaikka kirjoittaja on saksalaiseen tapaan perinpohjainen tosikko ja kirjasta puuttuu huumori, mieleeni tulee vertauskohtana Thomas Pynchon tai miksi ei Hunter S. Thompson. Kirja on ”faktiota” (fakta-fiktiota).

Kustannustoimittajana olisi poistanut henkilöistä melodramaattisimmat ja löytänyt jostain säkillisen ironiaa tai satiiria.

Mutta se on kukaties liiallinen vaatimus.

Olen tyytyväinen siihen, että 2000-luvulla kirjailijat, romaanikirjailijat, esittävät tärkeimmät ja kipeimmät kysymykset eli sen, mihin tieteen kynnet eivät kykene.

Eikä maailman vanhin juonikuvio, hybriksen eli uhman aiheuttama nemesis eli tuho, ole ollut usein ajankohtaisempi kuin nyt, aikanamme


21 kommenttia:

  1. Kirjalla on hyvä nimi:Pedot.
    Päämääränä säilyttää jotain nykyisestä ikuisesti. Väärä päämäärä.
    Jos jokin eliölaji on tuhoutumassa sukupuuttoon, olisi laji joidenkin mielestä säilytettävä suojellen ennallaan. Mitä ihmettä. Jähmettyykö ihmis-eläin tai kasvikunta vuoteen 2008 ja säilyy ennallaan vuoteen 15.984 ja 1.078.123. Mitä ihmettä. Aivan kuin elämällä olisi jokin tarkoitus. Elämällä ei ole mitään tarkoitusta ja on aivan sama tuhoutuuko se ja milloin.
    Koko ajattelutapa on väärin, pohjautuen minä ihmiseen.
    Aivan samoin on väärin ajatella, että jos maapallolla on elämää niin onko sitä todennäköisesti muualla.
    Oikeammin pitäisi ajatella että jos missään ei ole elämää, niin pitäisikö elämää jossain olla.
    Jostain kumman syystä ihminen muuttuu korvaamattomaksi ajatellen vain itsensä säilyttämistä.
    Ei ole minkäänlaista merkitystä millekään tuhoutuuko ihmis- eläin tai kasvikunta. Ketä kiinnostaa. Mitä ihmeen väliä sillä on jos huomenna 5 miljardia ihmistä löytyisi aamulla kuolleena. Ei yhtään mitään. Siitä seuraisi vain hyvää. Tosin pahinta olisi mädän haju. Loput ihmiskunnasta varmaankin muuttaisi Etelämantereelle, jossa ei haisisi.

    Oikein olisi maailmalle, jos vihannekset ja ruisleipä kuolisivat sukupuuttoon, samaten kaikki muut terveysruuat.
    Eniten minua vi§uttaa kuitenkin nämä hyväntahtoiset idiootit, jotka lajittelevat jätteitä ja vaativat ihmisiltä samaa. Ne voisi ampua ensimmäisinä. Kyllä maailmaan paskaa mahtuu. Annetaan sija muillekin.

    VastaaPoista
  2. ...komentajat ovat tosi pahiksia...

    tämä on mielenkiintoista. kansan syvien rivien tapana on nähdä moni päättäjä ääliönä, joka tietoisesti tahtoo pahaa. pikkutiedon haltija nousee kolostaan julistamaan, ja kun asia vaihtuu, nousee esiin toinen tiedonmurusen haltija. Kullakin yhden tiedon haltijalla on sitten oma vastaväittäjänsä. joku näistä on jälkikäteen oikeassa. samalla tavoin kuin puu, joka sattumalta jää myrskyssä pystyyn.

    on se kyllä niinkin että pusikossa kukin pieni kansa sai muinoin vapaasti tehdä omat virheensä. nykyisin virhe saa maanosan säteilemään, pilaa meren tai ilman taikka sulattaa jään. kiinan teollistuminen ei välttämättä ole enää kiinan sisäinen asia. tosin kiinalaiset ovat varmuudella asiasta eri mieltä. ja ei kun tappelemaan... vai miten tää juttu oikein hoidetaan?

    VastaaPoista
  3. Yllättävintä tässä kirjassa on sen myyntiluvut. Takakannen mukaan Saksassa kirjaa on myyty yli kolme miljoonaa: miten se on mahdollista, kun kirja on kuitenkin trilleriksi kovin paksu ja paikoin raskassoutuinenkin?

    Ajatuksia herättävä kyllä. "Ekotrilleri"-nimikkeelle kaipaisin kuitenkin jonkinlaista täsmällisempää selitystä. Se on melko uusi termi, liittyy kaiketi juuri näihin nykyaikaisiin teemoihin liittyen kasvihuoneilmiöihin, tsunameihin jne.

    Voisiko vanhoista bestsellereistä esim. Crichtonin Jurassic Park olla ekotrilleri? Vai pitääkö ekotrillerissä ihminen/luonto-asetelman olla jotenkin totaalinen?

    Mielestäni ekotrilleri-genressä on ainakin osittain kyse pelkästä markkinoinnista: aiemminhan esim. Pedot olisi luokiteltu scifiksi. Scifi on kuitenkin poissa muodista tällä hetkellä, moni lukija jopa tietoisesti karttaa scifiä.

    Toisaalta, moni 30 vuotta sitten scifi-dystopialta vaikuttanut uhkakuva maailmantilasta voi ikävä kyllä olla piankin totta.

    VastaaPoista
  4. Parikymmentä vuotta sitten olisin ohittanut äärivasemmiston propagandana väitteen fasismin esiintymisestä länsimaissa. En enää. Koska uhka eli rujo Neuvostoliitto on kadonnut, on länsimaissa kadonnut motiivi todistaa olevansa se parempi yhteiskuntajärjestelmä.

    Fasismi voi parhaimmin II maailmansodan voittajavaltioissa. Yhdysvalloissa, Britanniassa, Venäjällä ja Israelissa (sic!) ei ole tarvinnut tehdä pesänselvitystä oman fasismin osalta, koska näissä maissa ainoana ajatuksena on olla fasismin voittajia. Mitään pidäkettä ja analyysia oman fasismin etenemiselle ei siis ole. Kansainvälisten tutkimusten mukaan juuri mainituissa valtioissa kidutus ja kuolemantuomio nauttivat suurinta kansansuosiota.

    Saksalaiset ovat äärimmäisen arkoja aiheesta ja fasismi on maassa museoitu ja vartioitu ideologia.

    Toki perinnetietoisille italialaisille sallitaan tässäkin asiassa poikkeus. Maassa saa hallitukseenkin tulla fasistipuolue, eikä Berlusconin kanssa elintarvikevirastosta sopimuksia tekevälle Lipposelle tule mieleenkään mikään kättelyboikotti.

    VastaaPoista
  5. Nietzschen runo:
    Rakas enää älä luota Genovassa kehenkään
    liikaa katsoo merten vuota
    kaikki kääntymättä pään
    Kalliin etsin etäisestä
    Genova taa vajoaa
    Jäädy sydän, käsi kestä
    Merta riittää, entä maa.

    Teksti tarttui nuorena sillä tavalla mieleen, että hyvin taipuvainen olen muistamaan jotakin, että sisar vai miten se oli "myi" veljensä filosofian natseille vai miten se oli...

    Eilen oli houkutus käydä kadonneinen sanojen tuomia tilanteita kuvaamaan vrt Bulgakovin Kohtalokkat munat, mutta kukas sitten näyttelyä eteen päin olisi tehnyt. Sitten tuli puhelu että jo 14.6. taidegaraafikko Liili Mõtuste oli nukkunut pois rintasyövän kolmannen uusimisen seurauksena ja aloin tehdä sinä päivänä ilta-auringossa kuvatuista omenankukista adressia ja vien sen kohta postiin. Kaipauksella muistaen ja tytärtä lohduttaen ja sitten nimiä. Muistoruno tuli tekstiviestinä. Puhuminen on pääasia, asia on sivuasia - mitä minun kommentteihin tulee. Ehkä sen sanomattakin on jo huomannut. On lohdullista saada muistutuksia ihmisen hyvyydestä Mary Haskellin ja Kahlil Gibranin kirjeitä lukemalla.
    Tekstit ovat oma ilmansa, maa on täällä myös, mutta sitten sitä ei ole, on paljon piirrosten ja viivojen ilmaa.

    VastaaPoista
  6. Alkoi tuntua, että pitäisi ostaa huomiseksi junalukemiseksi "Pedot", kun puhut siitä taas. Ilmiselvästi se on jäänyt Sinua askarruttamaan. Mutta oletko varmasti muuttunut?

    Vaan eipä tullut mieleeni Goethe eikä Nietzsche, kun luin referaattiasi. Tuli mieleen se vanha Oidipus-lempparisi: murhaajan nimi on sinun nimesi.

    Mutta tuo kollektiivijuttu, joka sitoo kirjoituksen eilispäiväiseenkin, sitä Sinä olet viime kuukausina paljon pyöritellyt monin tavoin. Tänään kollektiivisuus tekee ylivoimaiseksi (aminohapot ym.) mutta myös ylläpitää fasismia ja paranoiaa.

    VastaaPoista
  7. Kyllähän näillä teemoilla, jotka Kemppinen esittelee, kirjailija on itse lähempänä fasismia kuin juuri mikään muu valtavirtaan kuuluva asia tai henkilö maailmassa tällä hetkellä.

    Eikä ole tässä toki yksin, tietämättömyys on vaarallista, mutta tietolähteiden määrän kasvaessa itse kullekin "Bambi-tason suodatuksesta" syntyvä pirstaloitunut tieto on hengenvaarallista, kaikille muille.

    Ikiaikainen metsä on mannermaalaisessa fasistisessa perinteessä saanut selkeästi ympäristöpoliittisen ulottuvuuden kansallisen ja rotu-ulottuvuuden ohelle, mistä syystä ilmeisesti saamme kärsiä kolmannen kerran enemmän tai vähemmän sekä detaljeista että varsinkin kokonaisuuksista pihalla olevien ihmisten älyllistä ilmavaivoista, totalitaristisen ideologian jonkinasteisen esiinmarssin muodossa.

    Mikään ei muuten ole niin moraalitonta kuin etiikka, jossa pelko nostettu keskeisimmäksi moraaliseksi ohjenuoraksi. Tieteiskirjallisuus on tietysti täynnä dystopioita, mutta oikeassa tieteiskirjallisuudessa on kyllä se piirre, ettei sille löydy miljoonia lukijoita. Eli nyt on oltava kysymys valtavirrasta.

    Ei, terrorismissa ja terrorismin vastustamisessa on loppujen lopuksi kysymys kovin pienistä asioista verrattuna siihen, että valtaosa maapallon väestöstä pitäisi tuomita primitiiviseen elämään ns. korkeampien moraalisten hyveiden vuoksi, hyveiden, joiden määrittämisessä saksalainen tai muu mannermaalainen ajattelija tai ei-ajattelevalta puolelta joukkotiedotusvälineiden edustaja ja lukija ei koskaan kysy itse subjektien mielipidettä.

    Jos tämä ei ole fasismia, niin mikä sitten? Jos postmodernismi ja postmodernistinen relativismi ei tässä yhteydessä ole täsmälleen samassa poliittisessa roolissa kuin holokaustin historiallisuuden kieltävät "revisionistit", niin sitten ihmettelisin ahvenan keuhkoja toisenkin tovin.

    VastaaPoista
  8. Uhman aiheuttama nemesis on hengellinen teema syvimmiltään.

    VastaaPoista
  9. Uhmaan teitä ja sanon että uhma kuuluu tiettyyn ikään. Kypsempi muoto on piittaamattomuus.

    VastaaPoista
  10. Meissä jokaisessa asuu pieni fasisti.

    Ihan niin kuin meissä asuu pieni pyhimyskin ja aika iso tavis. Mikään raja ei kulje meidän ja muiden välillä, vaan halki ihmissydänten.

    Olen kahden vaiheilla Petojen suhteen. Ettei se vaan ole yhtä soopaa kuin da Vinci -koodi...? Sillä miljoonayleisön saa vain soopa, sen olen ollut oppivani.

    Järkeilen useinkin samaan tapaan kuin Jarmom - eli aina kun kuulen jonkun varoittavaan, ettei maapallo kestä sitä ja tätä, korjaan että kyllä maapallo kestää ihan hyvin, mutta ihminen ei ehkä kestä.

    Toisaalta jos oikein järkeilen, tulen siihen tulokseen, ettei maailmankaikkeudessa kerta kaikkiaan voi olla elämää - ja vielä vähemmän itseään tajuavia olentoja - sillä miten kylmästä materiasta voi syntyä elämää?

    Täällä me kuitenkin olemme.

    VastaaPoista
  11. Aika sitkeä olen silloinkin, kun teksti ei oikein... Tätä en kuitenkaan jaksanut / halunnut. En kyllä Da Vinci -koodiakaan. Mielenkiintoinen analyysi ja lukukokemuksen kuvaus siis, KIITOKSIA!
    Kirjojen enimmäispituudesta voisin pyytää jotain EU-direktiiviä, että myös joka kymmenes ikäisistäni, siis kaikki olkansa loukanneet, jaksaisivat urakoida.

    VastaaPoista
  12. Jarmom on lukenut Jobia yhden sivun liikaa. Samoin teki Schopenhauer aikanaan. Tough luck, jos ei löydy tarkoitusta.

    VastaaPoista
  13. Tapsa P epäili Petojen olevan (samanlaista) soopaa kuin da Vinci -koodi. Ei se ole. Schätzing kyllä osaa naruttaa lukijan yhtä hyvin kuin Dan Brownkin, mutta ei kai sitä pidä panna kirjailijan syyksi. Kemppisen sanoin: teksti jää askarruttamaan ja muuttaa lukijaa. Osansa on tietysti sillä, että faktat, joiden päälle fiktio on rakennettu, ovat pääosin ojennuksessa.
    Mitä tulee kirjojen pituuteen, olisin taipuvainen vaatimaan kirjoilta minimipituutta. Hyvää, kahdensadan sivun mittaista opusta lukiessahan menee hermot, kun koko ajan pelkää lopun tulevan ennen aikojaan. Kyllä tämmöinen Petojen paksuinen kirja on hyvä, kun sitä ei saa loppuun yhdessä illassa. Saapi vähän ituja unennäköönkin.
    Mitä tulee Penjamin mainintaan scifi-dystopioista, niin nehän ovat useammin osoittautuneet tosiksi kuin futurologien kuvitelmat alkaen jo geenimanipulaatiota ennakoineesta 50-luvun Triffidien kapinasta.

    VastaaPoista
  14. En minä sitä epäillyt, Walkemisti, vaan pelkäsin.

    Kirjojen pituudesta olen täysin samaa mieltä: mitä pitempi, sitä tyydyttävämpi tunne tarttua siihen.

    Triffidien kapina... jotain siinä oli, sillä muistan sen usein kulkiessani yöllä metsässä.

    VastaaPoista
  15. "Elämällä ei ole mitään tarkoitusta ja on aivan sama tuhoutuuko se ja milloin."

    Eikö sillä sentään ollut tarkoitusta ettei työntekijät surffaa työaikana työnantajan koneilla? Onko tämä jarmom oikeasti olemassa? Voisiko joku näistä hänen työntekijöistään kommentoida?

    VastaaPoista
  16. Kuulepas nyymiö:

    Tein ilkeän tempauksen ja rekisteröin 100.000 sähköpostiosoitetta, kuten esimerkiksi matti.mäntyläinen@munyritys.fi. Eli omistan lähes kaikki etunimi-sukunimi alkuiset sähköpostiosoitteet (perässä oman yrityksen tunnus). Joten työntekijän on turha tulla rympyilemään että hänellä olisi joku OMA sähköpostiosoite käytössään, vaikka siinä näkyisikin hänen nimensä.
    Osoite on siis minun omaisuuttani. Ja saan aina tarkistaa mitä MINUN sähköpostiosoitteeni kautta on kirjoiteltu. Ja kun nämä nimelliset työntekijät kuolevat, niin annan jokaiselle hankkimalleni robotille oman sähköpostiosoiteen.

    Lisäksi tein jokaiselle työntekijälle uuden hiiren osoittimen. Siinä on kasvokuvani. Jos joku työntekijä napsauttaa väärää linkkiä, muuttuu hiiren osoitin naamaltaan vihaiseksi päästäen samalla äänitettyjä uhkauksia.

    VastaaPoista
  17. ...muuttuu hiiren osoitin naamaltaan ...aivan mainiota. ehkä piankin saat jäädä robottiesi kanssa rauhalliseen ideaalimaailmaasi.

    jos ajatellaan, että yhden sähikäisen lukemiseen menee vaikka minuutti. jos yksi henkilö laittaa vaikka 3 000 ihmisen yrityksessä "hyvää joulua" sähköpostin kaikille, hävisi 3 000 minuuttia eli 6,25 työpäivää eli ainakin 1000 euroa taivaan tuuliin (jos työntekijän kuukausikustannus on 4000 euroa). Kuinkahan monta "hyvää joulua" sähikäistä jokainen meistä työpäivänsä aikana saa. aika monta.
    viestinnällä ja varsinkin huolimattomalla viestinnällä on merkitystä.

    VastaaPoista
  18. "Lisäksi tein jokaiselle työntekijälle uuden hiiren osoittimen. Siinä on kasvokuvani. Jos joku työntekijä napsauttaa väärää linkkiä, muuttuu hiiren osoitin naamaltaan vihaiseksi päästäen samalla äänitettyjä uhkauksia."

    Miksi sinä olet heidät ylipäätään palkannut?

    VastaaPoista
  19. elämää voi olla myös pimeässä aineessa. Sitähän on paljon enemmän kuin näkyvää. Jospa "taivaskin" on siellä.... :)

    VastaaPoista
  20. Kiitos lukuvinkistä, kyllä tämä lomalukemiseksi oli mukava, mieleen jäi kuin oikea kirja ja sivut kutsuivat kääntämään kuin trillerissa. Kokeilenpa lajityyppiä lisää, Saravatin hiekkaa odottaa heti Vadelmavenepakolaisen jälkeen.

    Ollakseen oikeaa sci fiä teoksesta puuttui ehkäpä kaksisataa sivua eli noin sivut 900-1100, joissa olisi tarkemmin kuvattu yrr-olioiden olemassaolotiedon vaikutuksesta uskontoon, politiikkaan ym.

    VastaaPoista