Sivun näyttöjä yhteensä

16. kesäkuuta 2008

Iso pikku-uutinen

Irlanti täytynee erottaa EY:stä.

Se olisi hyvinkin oikeudenmukaista.

Lissabonin sopimus olisi aika kattava, mutta sekin menee nyt jäihin.

Lehdessä (HS) esimerkiksi kerrottiin muutamia päiviä sitten lyhyesti EY:n urheilun valkoisesta kirjasta (white paper). Asia tuli ajankohtaiseksi, kun suuret järjestöt ovat alkaneet antaa lausuntoja.

Jalkapalloputiikki FIFA ja Kansainvälinen olympiakomitea ovat hyvin merkillisiä järjestöjä, jotka pyörittävät valtavaa liikevaihtoa ilman juuri minkäänlaista valvontaa.

Oma ihmettelyn kohteeni on herra Ecklestone, joka jollain salaperäisellä tavalla ”omistaa” suomalaisille rakkaan Formula 1 –lajin. Maailman suurimmat autotehtaat näyttäisivät toimivat nöyrästi hänen mielensä mukaan.

En ole saanut selvää, maksavatko nämä yrittäjät esimerkiksi veroja.

EY ajattelee siis, että urheilujärjestöjen ja seurojen olisi toimittava pääpiirteissään lain mukaisesti.

Tätä vaatimusta on tietenkin pidetty ylettömänä ja vastustettu rajusti. ”Urheilu on jätettävä rauhaan”, jyrisi potkupalloilija Sepp Blatter jo vuosi sitten.

Hyvin sanottu.

Varmaan murtovarkaat ovat sitä mieltä, että poliisin on jätettävä heidät rauhaan.

EY heittää miehekkäästi pesusienen kehään: vaikka yksissä tuumin tehdyt sopimuksen median kanssa ovat omiaan heikentämään kilpailua, EY-komissio hyväksyy ne tietyin ehdoin.

Uusimman uskottavan tiedon (BBC) mukaan urheilu on 3,7 prosenttia EY-maiden bruttokansantuotteesta. Liikevaihto on 407 miljardia euroa vuodessa ja työpaikkoja urheilu tuottaa 15 miljoonaa.

Kysymyksiä joihin yhteisö haluaisi sekaantua ovat ennen kaikkea väkivaltaisuudet urheilutilaisuuksissa ja EY:n yleisiä työn ja ihmisten liikkuvuutta kenties rajoittavat käytännöt.

Myös dopingista huomautetaan, eivätkä rangaistuksenomaiset kilpailukiellot jää huomiotta nekään.

Itse en uskaltaisi sanoa yhtään mitään urheilun nimikkeen alla liikkuvan rahan todellisesta määrästä.

Huomautan vain nöyrästi, että vedonlyönti ei ole urheilua mutta liittyy siihen monin sitein.

Erinomaisen suuria vaikeuksia on ilmennyt tässä asiassa, vaikka vedonlyöntitoimistot ovat sitä mieltä, että poliittiset henkilöt saisivat pitää näppinsä irti ”urheilusta”.

Suomessa valtion kontrolli on pitänyt, vaikka etenkin britit yrittävät murtaa sitä muun muassa tekijänoikeuteen vetoamalla (tekijänoikeus jalkapalloliigan ottelujen aikatauluun…)

Jos luette tästä EY:n kannatusta, sen kuin luette. Minulle henkilökohtaisesti se on olemassa oleva tosiasia, joka on… jos olisin urheilukirjoittaja, sanoisin tietenkin ”haasteellinen”. Tuo sana taitaa tarkoittaa, että jokin menee päin helvettiä, mutta tarvii koettaa keksiä jotain.

27 kommenttia:

  1. Ihan perusta voisi olla se, ettei väkivaltaisia lajeja saisi näyttää televisiossa, eikä niitä esittäviä kuvia saisi olla lehdissä, jotka voivat olla lasten saatavilla.

    Samoin urheilukisoissa ja niitten läheisyydessä ei saisi myydä alkoholia. Läheisyys voitaisiin arvioida kisojen katsojamäärän mukaan, niin että yksi metri per katsoja.
    Näin 200 katsojan tapahtumasta, olisi alkoholin myynti kielletty 200 metrin säteellä pelitapahtumasta.

    VastaaPoista
  2. Onhan näitä muitakin kuin vain FIFA.

    Josko München 1937 oli menestys, niin mitäpä sitten sen kummemmin
    Wolskun perijöitä tuomitsemaan.


    Meneehän sitä ääntä kansalaistenkin vastaanottimiin kun selostetaan telkkarissa rataa ja ympyrää kiertäviä punaisia, keltaisia ja sum muun väreillä värjättyjä savuttavien peltilaatikoiden tekemisistä. Tuppaa vaan löpö loppumaan - kertovat.

    VastaaPoista
  3. Wikipedian mukaan Ecclestone omistaa formulasirkusta pyörittävästä yritysryppäästä n. 10 % myytyään suurimman osan siitä sijoitusyhtiöille vuosituhannen vaihteen tienoilla. Hän on kuitenkin yhä yhtiöiden toimitusjohtaja.

    Autonvalmistajat tanssivat hänen pillinsä mukaan niin kauan kuin melodia miellyttää. Esimerkiksi Renault on kuitenkin kulkenut vuosikymmenten varrella edestakaisin, milloin ollut mukana täysipainoisesti, milloin vain toimittanut moottoreita yksityistalleille, milloin siirtynyt kokonaan syrjään palatakseen taas aikanaan. Aina silloin tällöin on väläytelty ajatusta, että tehtaat perustaisivat kilpailevan sarjan, jossa niillä olisi enemmän sananvaltaa, mutta F1:n brändiä pidetään kaiketi niin vahvana, että mukana kannattaa olla.

    VastaaPoista
  4. Urheiluun liittyy lukuisia kielteisiä ilmiöitä: uho eri tasoilla, toisten vähättely, etuilu, juorut ja panettelu, doping, vedonlyönti, rahanpesu, mellakointi, väkivalta, terveyden tuhoaminen, sukupuoliset ongelmat, pettäminen, petkuttaminen, erityiskohtelun vaatiminen, sankaruuden tavoittelu, kaupallisuus, väärennökset, tekijänoikeuskauppa, kontrollin puute, klaanit, kilpailu, ikärasismi, ...

    Piristävän poikkeuksen tuo tuo puoliksi jalaton juoksija. Koska saammekaan nähdä urheilijoita amputoimassa raajojaan.

    VastaaPoista
  5. EU-asioissa pitäisi järjestää useammin kansanäänestyksiä. Että kansalaiset koko EU:n alueella oppisivat osallistumaan.
    Jos EU on niin hieno asia, että sitä eivät ymmärrä kuin EU-virkamiehet, niin olisiko se liian hieno asia? Kansaa ei voi vaihtaa. Joissakin kansandemokratioissa lienee yritetty.

    VastaaPoista
  6. "Eläpäs urheile!", varoitteli wanha kansa huimia nuorukaisia.

    VastaaPoista
  7. Minun on kuultu usein sanovan, että jos kapitalismi on ihmiskunnan syöpä, niin kilpaurheilu on peräpukamat.

    MHI

    VastaaPoista
  8. "Irlanti täytynee erottaa EY:stä."

    Olet varmaan lukenut José Saramagon "Kertomus näkevistä"? Siinähän väärin äänestäneet kansalaiset myös "erotetaan".

    terv
    olli

    VastaaPoista
  9. Niin kuin kaikkia asioita, niin myös urheilua voi katsella monesta eri näkökulmista.

    Onhan se bisnestä ja viihdeteollisuutta, mutta myös kasvatuksellista ja hyödyllistä.

    Suomessa ainakin verottaja kärkkyy jopa tavallisten pienten joukkueiden talkootyönä keräämiä euron puolikkaita. Ja se on väärin.

    Mutta mitä jonkun F1-sirkuksen veronkierto meitä liikuttaa?

    Kumma juttu: kun poliitikot vetoavat tunteisiin vastustamalla vääryyttä, se on populismia - mutta kun kansa harrastaa samaa, se on osoitus valveutuneisuudesta.

    Molempien tarkoitusperä on toki puhdas. Puhdas kateellisuus.

    VastaaPoista
  10. Kovaa peliä EU:ssa. Onko tämä nyt se viimeinen taisto peruuttamattoman liittovaltiokehityksen ja kansallisvaltioiden kesken?

    Voi hyvinkin käydä niin, että Irlanti ja muut epäilevät tuomaat erotetaan jatkossa omaksi porukakseen ja ydinryhmä muodostaa kiinteämmän liittovaltion.

    Suomi on jo puolensa valinnut. Tervetuloa uusi presidenttimme, kuka lienetkään.

    --# mab

    VastaaPoista
  11. Irlanti on mielenkiintoinen maa. Siitä hyvästä teen heinäkuussa välilaskun sinne ja kaljoittelen siellä viikon.

    Ja miksi irlantilaiset äänestivät ei?
    Perusteltuja mielipiteitä löytyy päivittäin varsinkin ulkolaisista medioista.

    Uusisuomi.fi:ssä Erkki toivonen pakinoi tänään blogissaan:

    ...He äänestivät sopimusta vastaan samoista syistä, joista miljoonat muut EU-maiden asukkaat olisivat sanoneet ’ei’, jos heille oliksi annettu siihen tilaisuus. Irlannin perustuslain ohjenuorana on maksimi ”open government openly arrived at”. Sen mukaan maan hallitus toteuttaa avoimesti kansanedustuslaitoksen avoimesti laatimia lakeja. Vain Irlannin parlamentilla, Oireachtasilla, on perustuslain 15. pykälän mukaan valta säätää lakeja. Lait on myös säädettävä avoimesti eli kansalaisille on annettava tilaisuus tietää miten heidän valitsemansa edustajat ovat niitä valmistellessaan toimineet.

    Sitä me kutsumme demokratiaksi. Yksikään EU:n toimeenpanevista toimielimistä ei täytä tuota demokratian perusehtoa. Suurin osa päätöksistä eli lakiehdotuksista ei synny EU:n parlamentissa, vaan komissiossa ja COREPER’issä eli EU:n toimeenpanevissa elimissä...


    Youtube on täynnänsä perusteltua kritiikkiä.
    Kukapa allekirjoittaisi sopimusta, jota ei ymmärrä ja jota voi tulkita mielinmäärin vahingoksi allekirjoittaneelle. Varsinkin lakimiehet tästä varoittavat. Tätä ei entinen maolaisaktivisti EU-päällikkönä ymmärrä.

    Olen yhden kerran eläissäni käynyt urheilutilaisuudessa. laitoin Camelin palamaan raittiissa ulkoilmassa ja heti oli joku huomauttamassa. Ei kiitos.

    VastaaPoista
  12. Oma ihmettelyn kohteeni on herra Ecklestone, joka jollain salaperäisellä tavalla ”omistaa” suomalaisille rakkaan Formula 1 –lajin.

    "His control of the sport, which grew from his pioneering the sale of television rights in the late 1970s, is chiefly financial, but under the terms of the Concorde Agreement he and his companies also manage the administration, setup and logistics of each Formula One grand prix." (Wikipedia)

    Irlanti täytynee erottaa EY:stä.
    Se olisi hyvinkin oikeudenmukaista.


    Eli kun asiat eivät mene oman mielen mukaan, niin "korjataan" sääntöjä? EY:n sopimuksissa tuskin lukee, että jäsenvaltiot ovat jotenkin pakotettuja hyväksymään kaikkia sopimuksia.


    Lissabonin sopimuksessa on muutama ongelma.
    Sitä ei ole kukaan edes yrittänyt selittää.
    Kansanäänestystä ei ole kukaan vaivautunut järjestämään - paitsi Irlanti, jonka on perustuslain mukaan pakko. Muualla se hoidettiin hiljaisesti takaoven kautta. Niin olisi varmaan Irlannissakin tapahtunut, mutta kun oli pakko..
    Sopimustekstiäkään ei ole selväkielisenä saatavilla kuin vasta joskus hyväksymisen jälkeen. (Täyttääkö valtiopetoksen tunnusmerkit?)

    EU:n periaatteellinen ongelma on siinä, että se on lähinnä etujärjestöjen ja suuryritysten lobbauskoneisto. Sen tekemisiin tavallinen kansalainen ei voi vaikuttaa eikä kansalaisia huomioida kuin toisarvoisesti. Lisäksi pienet maat yrittävät pelata jokseenkin reilusti kun taas suuret maat harrastavat yritysten tavoin suurvaltapolitiikkaa. Kaikki EU:n tekemät päätökset kärsivät näistä vääristymistä, jotka vesittävät kompromissit huonoimmiksi mahdollisiksi. Se on valitettavaa, sillä parempaan olisi niin paljon potentiaalia.

    Ja juuri tähän sopimukseen nyt sitten pitäisi kuitenkin sokeasti luottaa?

    VastaaPoista
  13. Urheilun sisällä ollaan valtavan nopeita tietämään informaatiostrategiat, kommunikaatio-lainalaisuudet, aktiviteettiteoriat, prosessiymmärrykset, tilanteen tajuntaa, psykologista vaikuttamista jne jne eli ei taida missään olla niin autenttista tiedon keruuta ja ymmärrystä kuin huippu-urheilun sisällä. Vastaa sitä kun behaviorismia haetaan eläinlääkäritieteen sisältä: on siis viimeistä huutoa mikä toimii ja mikä ei. Urheilusta saa joukkue ja tilannetaju -tiedot ja biologiasta saa käyttäytymisen maallistumat.

    On siis tietopankkeina paljon edellä mm sitä mitä me teemme käyttäytymistieteessä joka lähinnä hakee FENOMENOGRAAFISTA eli tunnekieltä (subjektiivsta sanontaa jossa oma minä on maailman napa). Mutta pitääkö se olla niin?

    Minä kääntäisin kyllä tieteen tekemisen priorisoinnit toisinpäin: koska muuten vain pieni ryhmä tietää mistä langasta oikeastaan tulee vetää - aina sopivasti ennen muita. Tuleehan ne asiat myös oikeaan tieteeseen myöhemmin mutta ennen sitä aikakuru on ylläpidetty juuri sopivasti.

    This is called strategy. Mutta onko se reilua ihmisille, en tiedä. Ainakaan ei ole niille, jotka ovat jo valmiiksi alakynnessä. On melkein mahdottomuus nousta vaikka olisi kuinka älykäs.

    Behaviorismi on siis struktuuri ja se johtaaa funktiota joka on sielu. Mutta minunlaiset ns. näkijät olemme taas edellä: ajallisesti edellä näkemään myös heidän puuhat ja siltä osin voi sanoa, että sielu on korkeammalla kuin behaviorismi tai ruumillistuma.

    Vaikea näyttää toten mutta tämä näkyy kun katsoo vanhoja kirjoja esim. 80-luvulta ja vertaa oppikirjoihin joita nyt esitellään. Ero on siinä, että tietty tieto on viety genetiikkaan ja näinollen varsinaiset mahdollisuudet auttaa ihmisiä siinä kun ovat, on siirretty medikalisoinnin piikkiin.

    Tämä on aika iso havainto, pitäisikö taas kirjoittaa joku artikkeli hmmmm - ei kun taitaa olla parempi, että te vaan heti ryhdytte tekemään asialle jotain: jokainen vuosi säästää ihmishenkiä.

    Toivoo
    hg
    ps. jotta minä en usko, että tämä näkyy vain meidän netissä (mikä on mahdollista, niin toivon, että Kemppinen itse vastaa jotain; muuten alan uskomaan, että on fuulaus tämäkin koko bloggi ja minä itse kuvittelen,että muutkin näkevät ja se onkin vain meidän suljetussa verkossa, joka on pian toinen aihepiiri mistä aion kirjoittaa: tiedon pussitus. ds.

    VastaaPoista
  14. Ad Omnia:

    Itse aion erota jopa Kirkkonummen kunnasta, saati EY:stä. Olen käynyt myös viimeksi mainitussa, tietysti puhumassa.

    Monnet'n perusajatus on osoittautunut toimivaksi - valuuttaunioni, jotteivät kaksi suurvaltaa jyräisi meitä.

    VastaaPoista
  15. Ad Homo Garrulus:

    Hyvin kuuluu ja läpi menee.

    VastaaPoista
  16. Anonyymille ja niin edelleen:

    Ano puhui valtiopetoksesta.
    Miten olisi:

    - Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen.
    - Tuottamuksellinen turvallisuussalaisuuden paljastaminen.
    - Maanpetoksellinen yhteydenpito.

    Voiko ykstyishenkilö tehdä tutkimuspyynnön em. ajatusrikoksista jollekin jonnekin?

    Miten tuo Monnet'n perusajatus tähän *perustuslakiin* liittyy. Meitä on liian monta maata mukana. Olin jotenkin aikoinani ymmärtävinäni Monnet`n ajatuksen sopineen taloudelliseen yhteistyöhön, ei niinikään juuri valuuttaunioniin.
    Jos siis luetaan tekstiään tämän päivän katsantokannalta.
    Tai sitten muistan kirjoituksensa väärin ja taidan käydä kirjastossa, koska luultavasti olen ymmärtänyt väärin.

    VastaaPoista
  17. Olen julkisista viestimistä ollut ymmärtävinäni sen 20 % irlantilaisista, jotka EI-äänestivät, ajatelleen asian jotenkin näin:

    Koska Irlanti on hyötynyt EU:sta tähän asti aivan sikana, kaikki muutokset ovat heidän kannaltaan muutoksia huonompaan (= tasa-arvoisempaan), joten muutokset täytyy torjua.

    Ei siis mikään jalo tavoite, mutta hyvin perinteinen ja käytetty, aika konservatiivinenkin sanoisin.

    Toinen asia on sitten se, onko tämä näkemys totta ja oikea. Kolmas on se, millaisia muutoksia uusi sopimus olisi tuonut?

    Niin, millaisia? Meillä puhuttiin turvatakuista, mistähän Irlannissa?

    VastaaPoista
  18. EU:ta on tosi vaikea pilkata, kun ne tekevät sen toistuvasti itse:

    "EU:n energiamarkkinoiden suurisuuntaisen vapauttamisen tarkoituksena on erottaa sähkön ja kaasun siirtäminen molempien mainittujen hyödykkeiden tuottamisesta. Niin käykin suurimmassa osassa EU-maista, paitsi käytännössä ei Saksassa tai Ranskassa, jotka saivat lobattua lakitekstiin itseään koskevan poikkeuksen."

    VastaaPoista
  19. Sveitsin kanssa voisi koettaa tehdä sopimuksen, että kaikki ne jäsenvaltioiden kansalaiset, jotka eivät kuitenkaan tahdo EU:hun ja erityisesti ne, jotka eivät kuitenkaan tahdo kuulua Kirkkonummen kuntaan, voisivat muuttaa Sveitsiin. Asianomainen jäsenvaltio ja myös Kirkkonummen kunta saisivat avustaa uuden elämän alkuun pienellä starttirahalla. Jos Irlanti erotetaan EU:sta, niin sopimusta voisi koettaa myös siihen suuntaan. Jos suomalaiset ja irlantilaiset ovat niin samanhenkisiä kuin väitetään, se voisi olla mukavampi suunta kuin Sveitsi. Siellä sitä paitsi on myös kotoisa Churchfield

    VastaaPoista
  20. Minusta länsimainen sivistys rapisee reunoista.
    Englannissa kielsivät ensi irlantilaisten ajometsästyksen, ja sitten jopa ketunajon eikä täällä ole vieläkään sallittu torppareiden ajometsästystä.

    VastaaPoista
  21. Hyvä on; olen täysin ilman deoranttia; huomaako senkin? Sinne asti siis....???

    VastaaPoista
  22. Öö, Kemppinen, minua nyt vähän huolettaa suhteesi Kirkkonummen kuntaan. Mitä varten Sinä siitä olet eroamassa?

    VastaaPoista
  23. Ad Mummo:

    Kun kirkosta saa erota, miksi ei kunnasta?

    Totta puhuen nykyinen kuntajako on mielestän kallis ja aikansa elänyt.

    Paikallishallinnon voisi järjestää muutoinkin kuin maantieteellisin kriteerein - ja siihen suuntaan ollaan menossa (sairaalat).

    VastaaPoista
  24. Kemppinen kirjoitti: "Paikallishallinnon voisi järjestää muutoinkin kuin maantieteellisin kriteerein - ja siihen suuntaan ollaan menossa (sairaalat)."

    Tämä taitaa olla päivän pieni jättiuutinen. Ohi se on minulta ainakin mennyt - millä tavalla paikallis(sic!)hallinto hoidettaisiin ei-alueellisesti? Paluu partikulaarioikeuksiinko.

    Ylioikeuden kirjaamossa tp. tai vs. (vai ehkä se oli muka-)notaarina yritin luovia erään asiaansa, edesmenneiden vanhempiensa perinnönjakoa, sinnikkäällä ylimääräisellä muutoksenhaulla tökkivän oikeusalam... siis asiakkaan kanssa. Kuten niin usein, ensimmäisillä kerroilla arvelin asiassa kenties hyvinkin olevan villoja, mutta optimismi piiputti kun hän tuli esittelemään viimeisintä ajatustaan: koska vanhemmat olivat olleet liikeenharjoittajia, testamentinmoite olisi toki pitänyt ratkaista kauppalain mukaan.

    Partikulaaria kerrakseen.

    VastaaPoista
  25. (parissa aikaisemmassa kommentissa linkit näkyy yhdistyneen?)

    Voip olla, että jotain menetetäänkin kun kaikissa asioissa yksiköiden kokoa suurennetaan. Ihmisistä tulee lukuja. Paikallistuntemus vähenee. Tyytyväisyys hallinnon ratkaisuihin voip vähentyä.

    VastaaPoista
  26. Kuten niin usein, ensimmäisillä kerroilla arvelin asiassa kenties hyvinkin olevan villoja, mutta optimismi piiputti kun hän tuli esittelemään viimeisintä ajatustaan: koska vanhemmat olivat olleet liikeenharjoittajia, testamentinmoite olisi toki pitänyt ratkaista kauppalain mukaan.

    Yleensä kai asianajajaa tarvitaan juuri silloin jos oma laintuntemus ei riitä.
    Hassuahan tuo toki on, mutta kyllä sitä kaikennäköistä outoa laintulkintaa näkee lehdissä päivittäin. Ilmankos sitten on tämmöiset pikkujutut vähän hakusessa...

    VastaaPoista
  27. Deo-do-rantti, svårt svårt det här med skrft

    :) smile

    VastaaPoista