Sivun näyttöjä yhteensä

1. kesäkuuta 2008

Näppäilkää parempia kuvia!

Näppäilkää parempia kuvia!

Kuvassa aloittelevalle näppäilijälle sopiva kamera.

Tarkoitukseni oli kirjoittaa pari sanaa lukioiden menestyksestä ylioppilaskirjoituksissa ja Itä-Suomen koulujen huonosta sijoittumisesta, mutta vanhin poikani muistutti tahdikkaasti, että selitettävän ja selittäjän käsitteet tilastollisessa analyysissä ovat aidosti vaikeita, ja kertoi, että verkossa oleva lista on hänen mielestään oikein laadittu. Kuten tiedetään, tilastomatematiikalla ei voi selittää mitään. Se ei ole minulle eikä teille uutinen, että äidin koulutustaso korreloi voimakkaasti lapsen puoltoääniin ylioppilaskirjoituksissa. Tämäkään ei ole kausaalinen selitys, vaan korrelaatio.

Parempi kirjoittaa ylioppilaskuvista. Ja koululaiskuvista.

Jotkut vakiintuneista lukijoista muistavat, että puheitani digikameroista tai valokuvista yleensä ei kuitenkaan pidä uskoa. Velivainajani, joka oli valokuvaaja, muistutti mielellään, että minä en tiedä valokuvauksesta mitään, ja oikeassa hän oli.

Tuo on jännittävää – miten ison numeron jotkut tekevät kuvien ottamisesta. Olen tuhonnut ainakin kymmenen tuhatta kuvaa, jotka olen ensin ottanut, sitten maksanut, sitten kehystänyt käsin jne. Mielestäni ainoat mielenkiintoiset kuvat ovat syntymäpäivillä ja vastaavissa tilaisuuksissa huiskaisten aikaansaadut otokset.

Ihmiset, talot ja puut ovat kiinnostavia ja samoin vanhat, päällystämättömät maantiet ja polut. Auringonlaskut ja muut valoefektit eivät ole kiinnostavia. (Tarkoitan että ne ovat niin kiinnostavia, että niitä välittämään tarvitaan taiteilija.)

Älkää ihmiset ostako järjestelmäkameraa eli järkkäriä eli SLR-tyyppistä värkkiä, joita nyt myydään hartiavoimin.

Tulee ostananeeksi lisää linssejä. Tulee ennen pitkää ongelmia pölyn kanssa, vaikka näissä uusissa kuinka on pölynravistuskojeet. Kenno – linssiä tärkeämpi laadun tae – on kovasta arka. Minua pyörryttää ajatuskin linssien vaihtamisesta talvella.

Kiinteäobjektiivinen kamera ei ole likikään yhtä hyvä, mutta kun linssi ei liiku eikä filmiä ole, ainoa vaarallinen, maailman myrskyille altis kohta on virtalähde, joka onkin harrastelijakameroiden tavallinen ongelma.

Muistaakseni kerroin nöyrästi tässä blogissa, että Lontoosta ei löytynyt Panasonicin (Lumix) laturia kotiin unohtamani sijalle. Sellaisia kameroita on valitettavan vähän, joissa voi käyttää maitokaupan paristoja, mutta on niitä.

Toinen neuvo: kameran tärkein ominaisuus on se, että se on mukana. Tavallisesti näin ei ole asian laita. Tätä nykyä paidantaskukameraksi nimitetty koje kelpaa melkein kaikissa tilanteissa.

Käytän itse nyt Panasonicin Lumix DMC-FZ50-kameraa, mutta se johtuu kieroutuneesta luonteesta. On kiva vakoilla ihmisiä kameralla. Olen myös koukkuuntunut aikaisempien Canoneiden videokamera-tyyppiseen LCD-etsimeen. Nykyisin paremmissakin kameroissa on oikeaa kuvaa näyttävä LCD, mutta se ei pyöri.

Toinen syy tuo Lumixin käyttämiseen on hiipuva kunnianhimoni – kamerassa on oikea salamakenkä, joten sillä saa periaatteessa ja joskus käytännössäkin kuvia jouluna ja hautajaisissa. Voi käyttää oikeaa salamaa. Omaa ei ole, muta sekä Nikonilta että Canonilta löytyy sopiva (kalliita).

Ja tästä päästään asiaan: RFM eli read the fucking manual. Joku ystävällinen henkilö oli vähän muuttanut säätöjä, ja minulta meni viisi tuntia ennen kuin muistin, ettei kameran idioottimaista automaattista herkkyyssäätöä (ISO-luku) saa muutetuksi niin kauan kuin salama on kengässään. Tärvelin myös pari kuvauskertaa ennen kuin huomasin, että joku humoristi oli siirtänyt kameran pistemittaukseen keskustaa painottavasta.

Digikameroissa raju ylivalotus on tuhoisaa, alivalotus ei.

Kameroiden, kännyköiden ja vastaavien (tarkoittaa rannekelloja) käyttöohjeet kannattaisi etsiä verkosta ja tallettaa yksiselitteisellä tiedostonimellä. Painettu käyttöohje on kuitenkin hukassa. Minulla on mapissa mm. 1978 käyttöön otetun sähkölieden käyttöohje ja samoin 1981 hävitetyn silitysraudan.

Tämä on kohtaloa.

Minusta on sääli, että asiantuntijat ovat vallanneet kaikki forumit.

Valokuvatessa voisi muistaa kaksi neuvoa. Ne ovat hyvin syvällisiä. Ensin kannattaa katsoa siitä reiästä tai LCD-näytöstä, miten kuva rajataan. Ja sitten laukaisinta ei pidä painaa tökkäämällä vaan puristamalla.

Olen kauan pitänyt tapanani ottaa tilanteissa kuvia valokuvaavista ihmisistä. Juuri koskaan juuri kukaan ei osaa pitää kameraa vaaka- ja pystysuorassa.

En oikein pidä siitä, että ihmiset ovat valokuvissa valokuvatun näköisiä. He itse esittävät valokuvan kohteena olevaa ihmistä. Pitäisi uskoa, että valokuva on mielivaltaisesti valikoitu kaksiulotteinen valhe.

Lopuksi rehellinen lause: olen tavattoman onnellinen siitä, että vastoin viisaampien neuvoja hankin liian kalliin kameran ja otin huolellisesti paljon Possulan kuvia 80-luvun loppupuolella.

Ihmiset kuulkaa kasvavat ja vanhentuvat ja jotkut jopa kuolevat.

27 kommenttia:

  1. Parisenkymmentä vuotta sitten luin Roland Barthesin "Valoisan huoneen". Muistan vain sen, että valokuvan ihminen oli hänen väittämänsä mukaan aina kuollut. Mutta ne ranskalaiset nyt yleensä päätyivätkin hulluuteen, hurmaan, hajoamiseen tai kuolemaan, mieluusti kaikkiin yhtaikaa.

    Yksi sukulaistäti tuli vanhuudessaan äkkiä hetkellisesti hulluksi, leikkasi miesvainajansa pään pois jokaisesta valokuvasta ja veti irtopäät vessanpöntöstä alas. Sitten hulluus lakkasi ja täti jatkoi miehensä ylistämistä totuttuun tapaan. Sukulaiset olivat helpottuneita, eikä kukaan oikeastaan tahtonut tietää, mikä musta historia oli varoittamatta pulpunnut pintaan kuvia katsoessa.

    VastaaPoista
  2. Mulla on ollut nyt puolisen vuotta Canonin PowerShot G9 ja olen siihen aika tyytyväinen. Ei liian hinnakas, ettei tarvitse liikaa varjella ja mahtuu hyvin ainakin takin taskuun.

    Kamera ei saa olla liian kevyt; ote katoaa käsivaralta kuvattaessa.

    Ei liian monimutkainen säätää, ellei ole aikaa
    (ja tarvetta) sellaiseen.

    Tossa Canonissa on 12,1 megapixeliä. Niitä pitäisi löytyä jonkin verran, muuten niillä kuvilla ei paljoa tee.

    Pitää muistaa ja uskaltaa mennä tarpeeksi lähelle kohdetta, yleensä kuvataan liian kaukaa.

    Horisonttia ei saa unohtaa.

    Akku ja patterikameroiden huono puoli on sen jo mainitsemasi virtaongelman lisäksi hiivatin huono sään kestävyys. Niitä ei saisi unohtaa aurinkoon ja pakkasessa se aparaatti hyytyy.

    Digitaalisuus helpottaa kovasti sitä kuvaamista, mutta en siitä kuitenkaan ole niin helkutin innoissani.

    Mulla oli joskus jonkinlainen valokuvauslabra ja se kuvien kehittäminen oli kivaa puuhaa; sai olla omassa rauhassaan pimeässä, siellä meni helposti koko päivä niin ettei seurannut lainkaan ajan kulua.

    Ei nämä digikamerat vanhaa Leicaa voita, ei ikinä.

    Yksi Minolta oli kanssa hyvä, siinä taisi olla Leican opiskat, pieniä putkia useampia, 120 millinen oli vähän nakkimakkaraa paksumpi, mutta lyhyempi. Niitä oli helppo pitää taskuissa. Samettitakki oli sellaiseen sopivin, farkkurotsin taskuista ne olisi pudonneet. Se oli myös kestävä. Mulla on sitä oikeastaan edelleen ikävä.

    Sitten mulla oli joskus sellainen venäläinen masiina, jonka nimeä en nyt muista. Iso ja painava ja sen sisällä oli vieteri, joka piti vetää, jos halusi sen ottavan sarjakuvia, eli peräkkäin useampia otoksia. Ottiko se nyt niitä kuusitoista tai jotakin sellaista. Piti kovaa ääntä. Oli hauska vehje.

    Canonin järkkäri oli ihan hyvä, mulla oli siihenkin melkein kaikki silloin myynnissä olleet opiskat. Ne isot oli hubaa, kun pystyi katselemaan aika kaukaa ties mitä. Painavia olivat, hiki tuli kantaessa, se oli sellaista partiopoika hommaa, piti olla jalusta. Ei oikein kehdannut kaupungissa.

    Kissat on mukavia;

    http://www.mr-lee-catcam.de/cc_index_en.htm

    VastaaPoista
  3. Ad Jussi:

    Se oli kai Minolta CLE - minulla oli. Hemmetin hyvä. Kun sitten järjestyi tilaisuus hankkia Leica M 6, piti myydä. Se Minolta oli Leican systeemien mukaan tehty ja peltiä siinä missä L. oli ja on kuin ratakaiskon pätkästä jyrsitty.

    Joskus yön hiljaisina hetkinä kaipaan leekeroidun sulkimen rasahdusta. Kai muutkin, koska ääni on rakennettu efektiksi moniin digikmaeroihin.

    VastaaPoista
  4. RMF:n laiminlyönnin ansiosta kodista tulee nopeassa tahdissa tekniikan museo, kun se täyttyy itse rikkomistaan uusista laitteista, joita ei kuitenkaan raaski heittää pois - jos tulisi joskus korjattua.

    Itse kannoin tippa silmässä filmirullakamerani jokin aika sitten kaikkein pyhimpään eli kirjavarastooni, joka rakennusluvan mukaan on uima-allas. Jäi öljykriisin jäljiltä rakentamatta tarkoitukseensa, joten peitin sen lastulevyllä ja nyt istun uima-altaan päällä niska köyryssä naputellen molemmilla sormilla. Ihanteellinen varasto siinä mielessä, ettei vaimo pääse sinne hengenvaarallisten tikapuitten takia. Siellä on myös muut kaatopaikkatuomion saaneet rakkaat tavarani.

    Kun perii lapsilta kännykät ja kamerat, niin niistä puuttuu aina jokin sellainen osa, että viimeistään kuvien siirto tietokoneelle pätkii. Olen luovuttanut, mutta ehdottomasti tämä ei ole tunnustus sille, että varastaisin käyttämäni kuvat.

    Nähdessään jonkun tiirailevan kameran läpi rakkaani kuvittelee olevansa Lootin vaimo ja vetää kasvoilleen sellaisen ilmeen, ettei kukaan läheisempikään tunnista häntä otetusta kuvasta. Lapset ovat siten lopettaneet meidän kummankaan kuvaamisen. Omalta kohdaltani luulen, että kyse on myös vakavammasta asiasta. Pieniä lapsia ei saa pelotella rumilla kuvilla.

    (PS. Linkin takana edellispäivän juttuun pari käyrää)

    VastaaPoista
  5. Kun kerran meni tekniikaksi, niin kysynpä löytyykö täältä kokemuksia Full HD (1980x1080) tv:stä?

    Olen juuri tilannut Soneralta 100 megan laajakaistaa käyttävän HD-liittymän, ja uusi telkkarikin pitäisi mennä ostamaan.

    VastaaPoista
  6. Onko mitään yhtä nättiä kuin äsken tehty kasvimaa. Minä sellaisen eilen tein. Siinä katse lepää, se on kesäkatseen leposohva korkealla selkänojalla!

    Meeri Tuisku - venäläinen suomen kielen opettaja ja runoilija - kirjoitti runossa Pojalle lahja:

    Minä antaisin sinulle lahjan
    Ota aurinko sädehtivä
    ...
    jne
    ...
    Ota kaikki se minkä
    kerran itsekkin lahjaksi sain.

    ---
    Joka rivillä oli kuva.
    Ottakaa kuvia myös sielun pohjalle.
    Silloin ei tarvitse tehdä niin kuin joku eilen, kun huppu päässä kyseli, että mikä piilotavoite Kemppisellä tähän ujutettu.
    Vekkuleita intsrumentteja ne on - kamerat - hui.

    VastaaPoista
  7. Ad mummo
    Luokkakuvasta yhdeltä kaverilta silmät puhkaisin ja pätevästä syystä ja hämäännykseksi parilta ylimääräiseltäkin. Hääkakun kohdalata kahtia leikattu on ihan tavallinen.
    Ei se täti hulluksi tullut, sanoi jotain sanomatta jäänyttä. Sellainen on arvokasta.
    Kuinka saattoi - sehän oli Nikon D3!

    VastaaPoista
  8. Digin seurauksena harva kiinnittää yksittäiseen kuvaan huomiota. Otetaan tuoreesta valkolakista 10 kuvaa, niin eiköhän joku niistä ole hyvä. Kuitenkin moni meistä ei jaksa jälkikäteen valikoida (suom. dellata) kuvista huonot pois, vaan kaikki jäävät talteen kovalevyn loputtomaan kenkälaatikkoon.

    Sakari Pälsi on siis digiaikanakin oikeassa: näppäilkää parempia kuvia, niin ei tarvitse sitten viettää tuntikausia tietokoneen äärellä.

    P.S. RTFM...

    VastaaPoista
  9. Minä olen ottanut muutamia kiehtovia kuvia kynälläni.
    Sain pojalta kameran, joka on kynä, ja sillä voi ottaa kuvia, jotka eivät ole teknisesti hyvälaatuisia, mutta joissa on sellaista aitoutta.

    Ehkä paras sillä ottamani kuva on pankkivirkailijasta, jonka otin allekirjoittaessani papereita pankissa.

    VastaaPoista
  10. Kääntyvä LCD-näyttö on todella hyvä varuste digikamerassa. Minulla on vanha Canonin G3, jota en ole vaihtanut uudempaan malliin koska niistä puuttuu tuo tuikitärkeä osa.

    Hiljattain huomasin, että Englannin ja Saksan eBayssa myydään huomattavan edullisesti käytettyjä mutta hyvässä kunnossa olevia korkeatasoisia filmikameroita ja objektiiveja. Keskitason digipokkarin hinnalla saa hankittua miltei ammattilaistason filmivehkeet. Olen hyvin tyytyväinen sieltä hankkimaani Nikon FM2n kameraan ja pariin objektiiviin.

    VastaaPoista
  11. Käytän itsekin Panasonicin Lumix DMC-FZ50 -kameraa. Siirryin siihen yhdellä harppauksella vuosi sitten vanhasta Nikkormatista.

    Olen ollut tyytyväinen. Kun valoa riittä ja malttaa olla kokeilematta suuria herkkyyksiä, kuvista tunnistaa ihmiset ja usein aistii jotain tunnelmastakin.

    Minua on ihmettänyt FZ50:n virrankulutus. He lupaavat 300 -400 otosta manualissa, mutta minä saan vain 175 ja siinä se patteri sitten onkin. Olen harkinnut vara-akun hankintaa.

    Onko Kemppisen FZ50 yhtä virtasyöppö ?

    Minäkin kaipaan kunnon metallista suljinääntä. Se oli oikeastaan hyvin tärkeä seikka ennen vanhaa valokuvauksessa. Sen kuultuaan kohde saattoi heittäytyä jälleen luontevaksi.

    Ertyisen outo tunne tulee kun kuvaa ottaessa oikea peukalo peittää sähköisen suljinäänen kaiuttimen ja kuulee sen äänen heikkona jostain peukalonsa alta.

    Muuten on todettava, että Nikkormatin ominaisuudet oppi vuonna 1970 yhdessä kesässä. Panasonicin kanssa on mennyt vuosi ja vielä löytyy kummallisia ominaisuuksia, joita en ole tiennyt maailmassa olevankaan.

    Laturiongelman yritin hoitaa siten, että ostin kameralle sievän pienen olkalaukun, johon mahtuu myös laturi ja yhdysjohto.

    VastaaPoista
  12. Mulla on elämäni ensimmäinen digikamera ja kyllä siinä aina jotakin uutta ihmeteltävää löytyy. Se on Canon Powershot A720 eli ihan halpa peruskamera, mutta on siinäkin vähän tekemistä, että oppii noita hienouksia käyttämään. Niinhän sitä sanotaan, että tekemällä oppii.

    Järjestelmäkamera tuntuu tällä hetkellä ensinnäkin liian vaikealta käyttää ja hintaakin on liikaa mun budjettiin.

    VastaaPoista
  13. Ad mummo:

    Tuossa samassa Barthesin kirjassa oli se, että kuvan denotaatio on kuva itse; kehä joka on hyvin kapea ja pinnallinen ja lyhyt ja valmis.

    Ihan mitä vaan ajattelemme emme saisi ajatella vain asiaa vaan aina myös relaatioita, denotaatioita (Nietzchen mukaan). Näin kamera ei ole vain instrumentti vaan myös jatke omille tarpeillemme: denotaatio on kuten Jussi kuvaa myös siinä, että on riittävän kevyt mutta ei liian, riittävän nopea mutta ei liian jne - balanssissa siihen ajateltuun tarpeeseen.

    Minun äiti on tässä suhteessa vähän heikko: hän ostaa upeita huonekaluja, mutta niiden sopusuhta mm huoneen kokoon on väärä. Näin huone ei kaunistu kun kauniit huonekalut tulevat kotiin. On siis taito nähdä koko ajan objekti ja sen konteksti - mihin se halutaan tai mitä jotain ON.

    Tässä Barthes on osannut hyvin kertoa lainalaisuudet (joita en muista sellaisenaan kun en muista Julia Kristevankaan mutta molempien opit nousevat pinnalle sitten aina jossain kohtaan). Voin nyt pian lukea uudelleen erilaisella ajattelulla koska nyt tiedän miten minun pitää kenties lukea tai oppia. Mihin suhteeseen siis.

    Näppään sitten taas kuvia joita jaan höpöttämällä kenties ellei joku voisi katsoa minulle uusi paikka.

    VastaaPoista
  14. ps

    Noista kaminiitton käyristä tuli mieleen hiukan muuta ja pienen miettimisen jälkeen päätin pistää sen tänne

    aluksi Pentti Linkolaa muutama rivi;

    " Väite, että maan puuvarat olisivat kasvaneet 1940-luvun lopulta, on lähinnä mielipuolinen. Silloinhan suuri osa Itä- ja Pohjois-Suomea oli ' nollarajan' takana, viiden sotavuoden valtavat hakkuusäästöt olivat metsävarojen kukkurana, tullitilastojen mukaan metsäteollisuuden vienti oli pieni osa nykyisestä ja avohakkuu oli metsälaissa kielletty 'metsän haaskauksena.'

    eli ajatuksena oli;

    Paasikivi ja Ryti eräänlaisina tiennäyttäjinä talouspoliitikkoina talouspolitiikassa, jonka seuraukset näkyvät (ehkä) tänäkin päivänä Suomen metsissä (sodan arpia?)

    kehitys kai meni jotenkin näin, että;

    Neuvostomaan kassaan tarvittiin valuuttaa ja sen seurauksena mm puun hintaa pyrittiin Stalinin toimesta polkemaan mahdollisimman alas, mihin sitten Suomessa vastattiin - kai hyvällä menestyksellä - myymällä sitä puuta vieläkin halvemmalla. Joku raja kai sinä tuli vastaan, mutta

    ei se puunhinta siitä enää noussut, vaikkakin se puun menekki nousi. (Ja halvalla siis menee edelleen!)

    (Mutsin faija oli muiden hommiensa ohella Gutzeitin metsänostajana parikymmentä vuotta viime vuosisadan alkupuolella ja siitä - rahasta, jota oli joskus läjittäin ja sitten ei ollut - joitain juttuja oli jäänyt kiertämään ja minunkin mieleen niistä jotakin jäi, kun myöhemmin kuulin niistä riittäväni monta kertaa kerrottavan.)

    Suomen Metsäyhdistyksen sivuilta löytyy seuraava tieto;

    "Esimerkiksi Etelä-Suomen metsien keskitilavuus on 122 kuutiometriä hehtaarilla. Rungon keskitilavuus tarkoittaa hakkuussa poistettavien runkojen keskimääräistä tilavuutta."

    Linkola kirjoittaa, että valtakunnallisen tilaston mukaan tuo keskitilavuus olisi 94 m³ ja että todellisuudessa se on 60-70 m³

    ja että täysi-ikäisellä ja täystiheällä eteläsuomalaisella tuoreella kankaalla on puuta ainakin 800 m³/ha..... Urjalan Honkolan mallimetsässä 1200 m³/ha.

    (nuo Linkolan jutut on kirjasta Voisiko elämä voittaa vuodelta 2004/2007)

    että kaatoivatko herrat Stalin ja Paasikivi (+ se sota) ne Suomen metsät?

    ;(

    VastaaPoista
  15. Minulla on valokuvaukseen traumaattinen suhde: en osaa ottaa kuvia, enkä olla kuvattavana.

    Ensin mainittu on outoa, koska kuitenkin omaan mielestäni taiteellisen silmän. Pahin takaiskuni sattui takavuosina yksissä hautajaisissa, joissa näpsin kuvia appivanhempieni kameralla. Kuvat nähtyään anoppini oli hetken vaiti ja totesi sitten, että nykyäänhän on olemassa sellaisia halpoja valokuvauskursseja...

    Mutta lukiolistaukseen esitän yhden ja painavan kommentin: lukion hyvyyden voi mitata vain niin, että ensin mitataan sisääntulevien osaamistaso ja sitä verrataan valmistumistasoon.

    Kaikki muu mittaus on nice to know -informaatiota.

    VastaaPoista
  16. Ad Leenan:
    Kuvauksesi valokuvien päällä makaavasta potilaasta (30.5.) ilmentää taistelua lineaarista aikakäsitystä vastaan, samoin kuin kuvien näppäily tai pyrkimys vangita hetki verbaliikalla, kirjoittamalla. Muistan, miten juoksujalkaa kapusin vintin rappuja ensimmäisiltä treffeiltäni. Kohokohta taisi olla se, kun pääsi päiväkirjaan kirjoittamaan. Että jotakin säilyisi, voisi pitää ikuisesti. Ilmeiseltä tuntuu, että parasta hoivaa tälle potilaallesi olisi ollut jakaa noita vangittuja elämänhetkiä hänen kanssaan.

    Puhuttelevia ja tiheitä ovat omat kuvasikin.

    Kiitos ja kumarrus tekniikan, joka konkretisoi illuusiota menneen pysyvyydestä. Mistä lähtee sitten into näppäillä kuvia? Kuvaaja kaiketi hallitsee tilanteita ryhtymällä subjektiksi. Tälle hallinnalle intoa ja menestystä:
    Näppäilkää hyviä kuvia.

    VastaaPoista
  17. Vangitut hetket - hieno nimi päiväkirjalle, muori.

    Päiväkirja on loistava keksintö siksi, että sinne voi kirjoittaa muistiin kulloinkin mielessä pyörivät asiat. Päähän niistä muuten täyttyisi.

    Vähän samaa virkaa ajavat nämä verkkopäiväkirjatkin, joita kutsutaan nimikammotuksella blogi. Kiitos ja anteeksi, sanottiin ennen vanhaan tässä tilanteessa.

    VastaaPoista
  18. Kemppinen kirjoitti: "Tarkoitukseni oli kirjoittaa pari sanaa lukioiden menestyksestä ylioppilaskirjoituksissa ja Itä-Suomen koulujen huonosta sijoittumisesta - -"

    Minulla on jossain kotikoneella excelissä monelta vuodelta lukioiden puoltoäänet/pisteet, ei ole suurta itua katsoa vain yhtä vuotta, enkä muista että ainakaan top 200:ssa olisi ollut valtavaa Itä-Länsi-vinoumaa. On kyllä määrittelykysymys, ovatko Lahti, Jyväskylä tai Oulu länttä vai itää vaiko samanlaista sulatusta kuin pääkaupunkiseutukin.

    Mutta todetaan nyt kuitenkin tästä viereisestä Hesarista (lauantai 31.5.2008 sivu A5), että länteen tämä kyllä viiraa kun 30 ensimmäiseksi listatun joukossa on pääkaupunkiseudulta 13 (hajonta sijoille 1-29), selvästi lännestä 9 (hajonta sijoille 5-30, Tampereelta peräti viisi!), selvästi idästä kolme (hajonta sijoille 15-28), Jyväskylästä kaksi (sijat 16 ja 22, Oulusta kaksi (sijat 14 ja 26) ja Lahdesta yksi (sija 9).

    Kolmenkymmenen ensimmäisen joukossa taitaa olla merkittävä yliedustus ei-kunnallisia (siis yksityisilä tai valtion ylläpitämillä opetuskouluilla), yleistiedon varassa osaan laskea sellaisia ryhmästä ainakin seitsemän.

    VastaaPoista
  19. Hommaa Kemppinen kamerakännykkä: on todennäköisesti mukana silloinkin kun oikea kamera tai sen laturi unohtuu. Ei siitä ehkä ainoaksi kameraksi ole, vaikka parempien laatu onkin jo ihan hyvä, mutta mainio tuommoiseksi aina mukana olevaksi muistin avuksi ja hätävaraksi.

    VastaaPoista
  20. Hyvä lukio on sellainen, joka tekee "kutosen pojista" ylioppilaita.

    Soininvaaran kutos-vertaus tosin kertoo enemmän Soininvaarasta itsestään kuin koulupudokkaista, sillä ainakin ennen vanhaan kutosen pojista tuli presidenttejä ja pääjohtajia tai ainakin dilpomi-insinöörejä.

    Soininvaaroista tuli perhosnörttejä.

    VastaaPoista
  21. Mitä lukioihin tulee, niin minusta koulujen kokeissa on eräs todellinen epäkohta.

    Niistä kerrotaan oppilaille.

    Minä en ymmärrä mitä tarkoitusta palvelee se, että oppilaat voivat lukea kokeisiin.

    Kokeiden tulisi aina olla yllätykset ja lukitasolla jo aiheidenkin pitäisi olla yllätyksiä, eli ei välttämättä siitä, mitä on sinä vuonna luettu, vaan mistä hyvänsä mitä on siihen menessä käsitylty.

    VastaaPoista
  22. Niin. Kamerana on ollut - ja näillä näkymin on vielä pitkään, Rolleiflex I Standard.

    Kaksi sääntöä:
    - Rajaa ja tarkenna
    - Jos kuva ei ole hyvä, siirry lähemmäksi kohdetta.

    VastaaPoista
  23. Käytän nyt toisintoimimismahdollisuutta, eli kirjoitan sellaista mitä ei sopisi, koska lukiosyötti näyttää pysyvän hengissä. Lukiomaantiede on muutakin kuin itä ja pohjoinen kontra etelä ja Helsinki. Vaikeaa on kaupunkien lähikunnissa. Kaupunkien lukiot imevät niiden parhaat voimat. Se näkyy tuloksissa. Pikkulukioita yritetään kuitenkin imagosyistä pitää hengissä värväämällä niihin väkeä, jolla toisintoimimismahdollisuudet ovat rajalliset. Sopii miettiä, kuka hyötyy ja kuka kärsii tästä kotiseututyöstä.

    VastaaPoista
  24. Aiheesta jotain tietävänä rohkenen olla järjestelmäkamerasta täysin eri mieltä.

    Sillä saa syksyllä/talvella/keväällä/-kin hämärässä hyviä kuvia, sillä järkkäri ei tarvitse valoa lähellekään pokkarin vaatimia määriä.

    Pölyn kanssa ei ole ollut mitään ongelmia kohta kolmevuotiaan Canon 20D:ni kanssa. Tehtaan jäljiltä kennossa oli turhan paljon pölyä jonka putsasin 'Tee-Se-Itse' menetelmällä (netistä löytyy hyviä ohjeita), mutta sen jälkeen en ole putsausta viitsinyt tehdä. (Ei se pöly ainakaan kuvissani näy)

    Linssien vaihtamisessa ei ole mitään maagista. Talvella ja ulkona se on kaikista 'turvallisinta' koska silloin ei ilmassa ole juurikaan sitä parjaamaasi pölyä.

    Koska käytän erillistä salamaa (välttämättömyys varsinkin kesällä koska tykkään kuvata ihmisiä vastavaloon) kestää kameran oma akku vajaa tuhannen laukausta.

    Muita hyviä puolia:

    - Kamera ottaa kuvan heti kun painan laukaisinta, eikä vasta sekunnin päästä.

    - Syväterävyyden hallinta ihan toista kuin pokkareissa

    - Optista etsintä käytettäessä kamera on automaattisesti sata kertaa tukevammassa otteessa kuin LCD:ltä sohiessa.

    - Laajakulma. Pokkarin omistajat voivat vain unelmoida hyvästä laajakulmasta. Sillä saa mahtavia kuvia kunhan oppii käyttämään ja tohtii mennä lähelle kohdetta! =)

    Kakkoskamerana kulkee mukana Canonin A510 joka ottaa mainioita kuvia sekin, varsinkin kun sen antaa kohta neljävuotiaan tyttäreni käsiin!

    Sopiva megapikselimäärä harrastelijalle on 4..6. Pokkareissa kaikki yli 6...8:n on markkinamiesten kusetusta.

    Esim. 20D:tä saa käytettynä (jollain perusobjektiivilla varustettuna) samaan hintaan kuin uusia keskitason pokkareita.

    Laatu ja kuvausominaisuudet ovat eri planeetalta.

    VastaaPoista
  25. Petja Jäppinen kirjoitti: "Kokeiden tulisi aina olla yllätykset - -"

    Tunnettehan sofistisen vitsin yllätykokeiden mahdottomuudesta? Yllätyskokeet eivät voi olla viikon/jakson/lukuvuoden/koulun viimeisenä päivänä, koska kaikki tietäisivät, että silloin kokeiden täytyy olla kun ei ennen. Toisaalta kun tämä on tiedossa, ei yllätyskokeita voi pitää toiseksi viimeisenäkään päivänä, koska arvattaisiin että ei niitä viimeisenä päivänä kuitenkaan voisi pitää jne. jne.

    VastaaPoista
  26. Rienzille


    Miksi kokeiden pitäisi olla jonakin tiettynä päivänä tai miksi niitten tulisi liittyä johonkin käsiteltyyn asiaan?

    Oikeat kokeet vosivat olla milloin vain ja niitten sisältö voisi olla mitä vain, silloin ne mittaisivat oppilaan oppimista ja kykyä hankkia tietoa.

    A

    VastaaPoista
  27. Petja on oikeassa.

    Nykyinen koemenettely ei mittaa oppilaan omaksumaa pysyvää tietoa, vaan sitä miten hyvin hän kykenee omaksumaan jonkin asian lyhyessä ajassa.

    Kokeet mittaavat siis omaksumiskykyä. Ja halua.

    Mikäpä siinä, hyödyllinen ominaisuushan se on.

    VastaaPoista