Parvi

Parvi esiintyi nimityksenä ilmavoimissa, mutta nyt mielessäni on varpusparvi, joka yllätti. Tartunta saattoi tulla sairaalasta.

Ehkä ei asia olisi ensinkään raportoimisen arvoinen, mutta tiedoksi niille henkilöille,, jotka ehkä odottavat luvattua yhteydenottoa eri asioissa, sellaista ei ole muutamaan päivään luvassa.

Kun kysymyksessä ei ole pilkkukuume eikä lavantauti, kuten ensin epäilin, vaan paljon arkisempi versio, ja lisäksi kuumetta, olo on tietysti sen mukainen. Järkevät askareet , kuten kirjoittaminen, onnistuvat vain hetkittäin. Sitten on paettava peiton alle hytisemään.

Illan television dokumentti Viipurinlahdelta -44 oli ihan OK. Muistin kuitenkin eräiden lukijoiden perustellun huolen. Sotajuttuja ei ymmärrä, koska niissä puhutaan käsittämättömiä torjuntakomppanioista, lippueista ja rannikkoprikaateista.

Paljastan syyn: juuri kukaan ei oikeastaan tiedä, miten suuri määrä millaisia miehiä missäkin tappeli. Osaston ja yhtymät tiedetään. Mutta niissä on kovin monta kikka.

Perusteet voi oppia. Jatkosodan aikana meillä oli muutamaan kertaan armeija, mutta enimmäkseen armeijakuntia. Sellaisessa oli 2 – 6 divisioonaa.

Divisioonassa oli 1941 teoriassa kolme rykmenttiä ja sitten viestiä, kranaatinheittimiä, panssarintorjuntatykkejä, pioneereja ja muuta. Rykmentin määrävahvuus oli 3615 miestä kolmena pataljoonana, kussakin 1022 miestä. Rykmentin pataljoonat numeroitiin ennen pitkä juoksevasti. Muuan malli oli 12 jalkaväkikomppaniaa, 3 konekiväärikomppania, kolme heitinjoukkuetta.

Divisioonalla oli kenttätykistörykmenttejä, joita oli määrä käyttää kulloisenkin tilanteen mukaan. Prikaatilla, joka oli rykmenttiä suurempi mutta divisioonaa pienempi, piti olla oma tykistönsä ja siten kyky itsenäisiin sotatoimiin.

Komppanian vahvuus oli 205 miestä. Komppania jakautui joukkueiksi ja nämä ryhmiksi.

Joukkueen johtaja oli käytännössä reservin upseeri ja komppanian päälliköiksi sijoitettiin kadettikoulun käyneitä. Pataljoonan komentaja oli tyypillisesti majuri ja rykmentin everstiluutnantti tai eversti. Divisioonat kuuluivat kenraaleille.

Moni keskustelu menee metsään, kun keskustelijat eivät tiedä, ett rykmentissä saattoi olla kaksi varusmiespataljoonaa ja kolmas, reserviläisistä koottu. Niiden suorituskyvyssä ja jaksamisessa oli joskus suurikin ero.

Jääkäripataljoonat, jotka tulivat kuvaan sodan edettyä, olivat valiojoukkoja, oikeastaan pelkästään hyvin koulutetuista nuorista miehistä koottuja. Muuan tuttavani, joka elelee edelleen, sanoi että heillä Kuuterselässä ja Talissa taistelleessa joukossa pidettiin selvänä, että joka mies jaksaa juosta 10 kilometriä täyttä vauhtia taisteluvarusteissa.

Esimerkiksi siinä Viipurinlahti-dokumentissa vilahteli ratsumiehiä, rakuunoita ja sen sellaisia. Ne olivat jo sodan aikana vanhoja perinnenimiä, kuten sotilasarvot ”kornetti” ja ”ratsumestari”.

Avain on tämä. Kun siis kerrotaan, että johonkin Teikarsaareen tai Ravansaareen hyökkäsi vahvistetun komppanian kimppuun kaksi divisioonaa, se tarkoittaa teoriassa voimasuhteita 200 – 20 000.

Ruotsinkielisen JR 61:n kimppuun kävi Viipurin Tienhaarassa neuvostoliittolaisten armeija (21.A), jolla oli tukenaan runsaasti ilmavoimia. Neuvostoliittolaisessa armeijassa saattoi olla n. 250 000 miestä. Tienhaarassa hyökkäsi 3 -5 divisioonaa.

Juuri 21 armeija on se, joka sotahistoriamme mukaan tarvittiin Saksaa vastaan niin että hyvä hyökkäys. Lähteiden mukaan se kuitenkin jäi Suomen rajalle maailmansodan päättymiseen asti.