Sivun näyttöjä yhteensä

24. heinäkuuta 2015

Miljoona markkaa sakkoa



Eräs sanoinkuvaamaton roisto oli jättänyt autonsa katsastamatta. Homma olisi pitänyt hoitaa vappuun mennessä. Ei sillä, että uudenlaisessa autossa olisi ilmennyt vikoja, kun katsastus suoritettiin. Mutta rikos oli järkyttävä.

Tekijä jäi kiikkiin kuun alussa ja sai sakot että tömähti. 420 euroa. Ja maksoi. Nyt tuli käsky poliisiasemalle, joka löytyikin Kilosta. Peltipoliisi oli valokuvannut samana auton pari päivää ennen kuin elävät poliisit. Taas tuli sakot, 649 euroa.

Ammattilaisen tuntee siitä, että hän ei selitä, ei esitä vastalauseita eikä valita eikä varsinkaan pyydä syyttäjältä kohtuullistamista. Tunnen tämän tapauksen henkilökohtaisesti, koska näen rikollisen milloin haluan, peilistä.

Ennen ole sakkoja saanutkaan ja rikosrekisteri on puhdas.

Miellyttävä virkailija vastasi asian käsittelyn jälkeen kysymykseeni. Tämä on käytäntö näissä asioissa. Kun auto on katsastamatta tai vakuuttamatta, jokainen tapaus on eri teko. Sakkoja ei yhdistetä samalla tavalla kuin vapausrangaistuksia, eivätkä konkurrenssisäännöt (rangaistusten yhdistäminen) periaatteessa päde.

Ajattelin kuitenkin ilmoittaa tämän blogin kautta, että käytäntö on lainvastainen. Olisiko automaattista liikenteenvalvontaa kehitettäessä jäänyt miettimättä, että Paavo Kekomäen ennen sotia kehittämät käsitteet voisivat olla vieläkin merkityksellisiä, kuten esimerkiksi ”jatkuva rikos”, vaikka sen taisi kuvailla jo Forsman.

En siis sanonut, että ilmiannan täten itseni 62:sta samanlaisesta rikoksesta. Olen nimittäin ajanut tuota katsastamatonta autoa joka päivä vapun jälkeen. Teon toteutumiseen ja rangaistukseen vaikuttamaton syy oli huolimattomuus eli laiminlyönti selvittää auton hansikaslokerossa olevasta rekisterinotteesta viimeinen katsastuspäivä.

Kun siis asia valkeni minulle vasta siellä maalla poliisin kerrottua asian paikallisen matkailijaravintola Mierontien parkkipaikalla, olin käyttänyt autoa niin kuin saksalainen sikaa. Ja kun nyt kahdella sakolla on vahvistettu nämä rötökset eri teoiksi ja erikseen rangaistaviksi, niin kaikki muutkin ajokerrat on otettava huomioon, selvitettävä ja rangaistava erikseen. Nuo 62 rikosta tunnustan ja niihin on todistajatkin. Naapurin rouva katselee usein ikkunasta. Luvassa on siis 62 uutta sakkoa, kukin määrältään noin 500 euroa, yhteensä noin 31 000 eli professorin noin yhden vuoden eläke.

Rikosten ja siis sakkojen lukumäärä on kuitenkin hiukan ongelmallinen. Eräänäkin päivänä vein rouva junalle, pysähdyin asemalle vilkuttamaan, jatkoin Sittariin, pysäköin ja menin ostamaan makkaraa ja ajoin kotiin. Vähän myöhemmin ajoin viemään äidille palvelutaloon rahkaa ja sitten sieltä kotiin. Nähdäkseni tässä on kuusi rikollista tekoa.

Jos poliisi ja syyttäjä katsoisivat, että rangaistaan vain yhdestä teosta päivässä, he ylittävät toimivaltansa. Asia olisi vietävä tuomioistuimeen, jossa olisi mietittävä, voisiko tuomioistuin omasta aloitteestaan katsoa esimerkiksi liikkeellelähdöt liikennevaloissa pysähtymisen jälkeen vähäpätöiseksi rikokseksi ja jättää rangaistukseen tuomitsematta.

Viittasin automaattivalvontaan. Jospa ongelma aiheutuu siitä, että rekisterikilpien irrottaminen näissä tapauksissa ei ole pelkkää kiusantekoa vaan keino estää rikoksen jatkuminen. Auto on vietävä katsastuskonttoriin hinaamalla ja kilvet saa takaisin vasta esittämällä todistuksen katsastuksesta.

Kun asialla on peltipoliisi, mitään tällaista ei tietenkään tapahdu, ja tässä tapauksessa kirje tuli noin kolmen viikon kuluttua tihutyöstä. Kutsussa poliisiasemalle mainittiin myös, että autollani oli syyllistytty liikennemerkillä osoitetun suurimman sallitun ajonopeuden ylittämiseen eli ajettu 82 km tunnissa 80:n alueella.

Poliisi valittaa aiheellisesti heikkoja resurssejaan. Tässä käytettiin muutama tunti työaikaa. Jos näkisin viraston tietokannasta tiedon autoni katsastusajasta ja vakuutuksista niin kuin näen kenen tahansa rekisterinumerosta omistajan ja haltijan nimet, olisin hoitanut asian. Ennen katsastuskonttori lähetti muistutuskirjeen etukäteen. Enää niitä ei tule. Tulee vain mainoksia.

Eikö poliisi voisi säästää resursseja samalla tavalla kuin hammaslääkärini? Sieltä tulee viesti: aika tarkistuttaa hampaat lähestyy – varaa ajoissa.


Tuli vain, meinaan, mieleen. Alkamassa on tämä vahva tunnistautuminen mobiililaitteella niin ettei tietosuojakaan olisi esteenä. Tätä kirjoittaessani muistan, että johonkin aikaan vuodesta on maksettava pieni määrä veroja. Milloin? Kuponki on tallessa mutta missä?

= = =

Menen sukumme tiluksille Savoon. Lauantaina ehkä kirjoitan blogin, ehkä ennen. Sunnuntaina voi olla sopiva hetki esittää huomioita ja havaintoja maamme tilasta ja tulevaisuudesta.

7 kommenttia:

  1. Valita. Ja kerro prosessista vaiheittain tässä blogissa.

    Tästä tulee mieleeni Iltalehdissäkin ollut pikku uutinen, kun Jaakko Lassilan pari vuotta vanhasta mersusta vietiin kilvet tien päällä katsastamattomuuden takia.

    En mitenkään jaksa uskoa, että hänellä olisi ollut minkäänlaista rikollista tarkoitusta välttää katsastuksia ja näistä valtiolle aiheutuvia tuloja tai itselle aiheutuvia menoja. – Hän vaan yksinkertaisesti ei koskaan elämässään ollut joutunut katsastamaan autoa. Oli vain kyse elämän muutoksesta.

    VastaaPoista
  2. "Viittasin automaattivalvontaan. Jospa ongelma aiheutuu siitä, että rekisterikilpien irrottaminen näissä tapauksissa ei ole pelkkää kiusantekoa vaan keino estää rikoksen jatkuminen. Auto on vietävä katsastuskonttoriin hinaamalla ja kilvet saa takaisin vasta esittämällä todistuksen katsastuksesta."

    Autoa ei tarvitse hinata katsastuskonttoriin, vaan kyllä sen saa ihan ajaa sinne. Jos poliisi vie kilvet katsastamattomasta autosta, niin silloin kirjoitetaan aina lupa ajaa auto katsastukseen, ilman kilpiä. Samaten, jos auto ei mene katsastuksesta läpi, niin katsastusviranomainen kirjoittaa luvan ajaa auto korjaamolle, ja takaisin, kilvettömänä. Edes siirtokilpiä ei tarvita.

    Ylläoleva koskee siis autoa, jossa on voimassaoleva liikennevakuutus. Jos autossa ei ole vakuutusta, niin silloin siihen pitää hakea siirtokilvet, ja siirtovakuutus, ennekuin sillä voi ajaa metriäkään. Muussa tapauksessa autoa saa liikutella vain hinaamalla.

    Eli tässä Kemppisen tapauksessa ei tarvitse kuin varata aika katsastukseen, ja ajella auto sinne.

    VastaaPoista
  3. Ad Omnia: selvyyden välttämiseksi - poliisin siirtolupa oli ja auto katsastettiin välittömästi. Toimitus kesti 5 minuuttia, kun kaara oli huollettu pari viikkoa sitten ja todettu, virheellisesti, että katsastus on tulevana keväänä. Katsastuskonttoreilta ei ollut tullut ilmoituksia.
    Katsastuskonttori on samassa talossa kuinn huolto, jota tapaan käyttää.
    "Yleisellä tasolla", kuten me rikolliset tapaamme sanoa - olisiko katsastustoiminta menettänyt merkityksensä? Vaikka merkkikorjaamot tekevät friipäivää, miksi ei rekisterinotetta voisi leimata tai leimauttaa märäaikaishuollon jälkeen?
    Ja mietin edelleen, syyllistyinkö rangaistavaan tekoon aina autoon istuessani. Jos ajan Helsingistä Ouluun 130 km/h, se on yksi liikenteen vaarantaminen, mutta luultavasti peltipoliisit lähettelisivät uusia sakkoja viikkokausia.
    En aio kokeilla. Enkä valittaa. Pelkään poliiseja ja ennen kaikkea tuomareita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Pelkään poliiseja ja ennen kaikkea tuomareita."

      Se on viisautta!

      Poista
  4. Kaikki valtion paljut valittaa aina vähiä resurssejaan minun kokemukseni mukaan niitä resursseja on vähän liikaakin, jos on väärät mielipiteet. Oisko Kemppisellä suositellla ihmisoikeuksiin erikoistunutta asianajajaa?

    VastaaPoista
  5. Tervetuloa katsastamattomalla kiinnijääneiden kerhoon.

    Minullakin oli unohdus, muttei täydellinen, Olin vain lisännyt ajatuksissani jonkin oudon lisäkuukauden. "Kyllä tässä vielä ehtii.." ja unohtanut sitten.
    Outoa oli se että ajoivat takana ja saivat kiinni rekisterinumerolla. Puhuivat automaattilaitteesta. Käsitin (virheellisestikö?) että olisi ollut tietokonesilmä. Mutta se tapahtui monen monta vuotta sitten ja niitä alkaa tulla vasta nyt käyttöön. Koelaiteko testissä?

    VastaaPoista
  6. En tiennytkään, että se hinaamalla täytyy tuossa tapauksessa viedä asemalle. Meillä on näistä yleensä pidetty kiinni. Toki nyt on pihassa yksi auto, joka pitäisi katsastaa. Sitä ei kuitenkaan ole tehty, joten auto ei myöskään pihasta liiku.

    VastaaPoista