Sivun näyttöjä yhteensä

22. heinäkuuta 2015

Lehdissä



The New Yorker on vihonviimeinen luettava, kuin huuto erämaasta. Amerikkalainen korkeakulttuurin hienostelu on melkein yhtä rasittavaa kuin ranskalainen. Hiljan mainitsemani nobelisti Saul Bellow oli yksi esimerkki, ainakin ilmiön kuvaajana. ”Humboldtin lahja” on melkein kauttaaltaan tuota, mutta en ole koskaan saanut selvää, mikä on kirjoittajan tarkoittama ironian määrä.

Kaliforniassa opin, että jos kulkuneuvossa eli siis lentokoneessa vieressä istuva henkilö ryhtyy lukemaan New Yorkeria, on paikallaan vaihtaa penkkiä. Ellei kysymyksessä ole pinko äikän maikka, henkilö on joka tapauksessa vaivalloinen. Luultavasti hän keksii jotain urputtamista tai haluaa pitää maksuttoman yleisöluennon jostain juuri lukemastaan.

Itse herätän pahennusta lentomatkustajana. Nukahdan ennen nousukiitoa enkä herää ennen kuin lentokone nytkähtää pysähdyksiin. Sellainen käy toisten hermoille. Joskus epäillään sikahumalaiseksi. Joskus arvellaan aivoverenvuodon saaneen saalista.

Nyt lankesin. Huomattavan laaja Euroopasta kertova artikkeli kuvaili, miten itsemurharäjäyttelevä järjestö kulkee voitosta voittoon Syyriassa ja muualla. Tämä on myönnytykseni vainoamisharhoille. Koska näen eräillä työkaluilla monen tulevan vilkaisemaan tätä blogia hakukoneen kautta, yritän pitää järjestystä yllä välttämällä tiettyjen sanojen ja nimien kirjoittamista. Se on näppärää minullekin, että Googlehaku Kemppinen+Catullus tuottaa heti linkin perille. Siksi…

En ole tullut selvittäneeksi kunnolla, saiko Freud aiheen kehittää libido-käsitteen rinnalle ajatuksen kuolemanvietistä, thanatos, asuessaan kotona Wienissä 1918. Siellä oli aika hulina. Myös Mozartia harrastavat juutalaispojat hinkuivat itärintamalle, jossa pääsi hengestään jokseenkin varmasti. Alpeilla ja Dolomiiteilla käydyissä taisteluissa kaikki juoksivat pakoon mutta kuolivat silti.

Nyt läntisessä Euroopassa syntyneet ja kasvaneet nuoret ovat arvioiden mukaan jopa kolmannes sotavoimassa, joka taistelee todellisuudessa öljylähteistä, näennäisesti uskonnosta. Iran ja Yhdysvallat ovat äkillisesti yhtä mieltä. Jotain on tapahtunut.

Aika ajoin länsimaisia tapoja puolustavat tuntevat pelaavansa suoraan vastustajiensa pussiin. Olkoon sananvapaus esimerkki – tai ihmisoikeudet laajemmin.

Kyberkalifaatti, joka on todellisuutta ja arkea, käyttää verkkoa ja mobiililaitteita. Videot villiintyneistä ja heidän työnsä jäljestä ovat korkeatasoisia ja niiden levittäjät tuntevat edistyneet salausmenetelmät.

Ajatellen uutisvirtaa ja tiedonkulkua – kumpi mahtaa olla todellisuudessa suurempi ongelma, Kreikan talous vai Välimeren pakolaisvirrat, joista Kreikka muuten saa osansa?

Pakolaisten sanotaan olevan elintasoseikkailijoita, ja varmaan siellä sellaisia on. Miksi kukaan ei edes kysy, kenen bisnes tämä pakolaisvirta on. Se sai nykyisen vauhtinsa arabikevään aikaan.

Liikeidea on vielä parempi kuin tuo edellä mainittu maailmansotien ilmiö, että nuoret miehet kilpailevat kiirehtiessään kohti omaa kuolemaansa jokseenkin kuvitellun ”isänmaan” tai ”kansallisen ylpeyden” nimessä (viimeksi mainittu oli I maailmansodan Italiassa suosittu teema).

Ihmiset maksavat koko omaisuutensa siitä, että heidät lähetetään merelle menehtymään. Esimerkiksi Suomessa tuntuu toistuvan Sir Ian Kershaw’n useiden kirjojen tulos natsismin taustoista ja Hitlerin asemasta. Hänen mukaansa johtava tunne ei ollut ahneus eikä kiihko, vaan – välinpitämättömyys. Kertomukset matkoista Turkin rajalle ja sen yli toistavat tätä teemaa. Rajojen ylittämisen tekee mahdolliseksi – välinpitämättömyys.

Tämä ärtynyt sävy johtuu siitä, että myös ajattelemista silloin tällöin yrittelevien ihmisten huomio on niin kovin helppo siirtää toisarvoisiin asioihin. Jos rajavartijat saadaan riitelemään kokouksissaan kuukausittaisista työajoista, siitä salakuljettajat pitävät.


Jos Moskovan Komintern olisi ollut 1930-luvulla tehtäviensä tasalla – se ei ollut – yksi tehokkaimmista keinoista talvisodan suunnittelijoille olisi ollut suomen ja ruotsin kannattajien kieliriidan lietsominen, varsinkin Helsingin yliopistossa. No, riita oli kova ja sitä kesti, mutta onneksi se unohtui äkkiä. Joskus paukkuvilla pommeilla on sellainen vaikutus. Kirjoituksille ei sitä vaikutusta taida olla koskaan.

16 kommenttia:

  1. En ymmärrä arabeista muuta kuin arabeskit, joten sanon talvisodasta että kumpikaan osapuolista ei tietänyt toisistaan tai heidän aikomuksistaan sitä vähää. Neuvostoliitto kertoi itselleen mieluisia fantasioita joiden perusteella suunniteltiin se vähä mikä suunniteltiin, eikä Kuusinen ollut vähäisimpiä mielikuvittelijoita. Moskovan tiedustelua Helsingissä ei ollut, koska edustaja ei ymmärtänyt mistään mitään eikä uskaltanut sanoa sitä. Suomen hallitus -- ja armeija -- jatkoi omaan napaansa tuijottelua ja tuumi että kunhan vedättävät. Molemmat puolet, mutta enemmin Suomi yllättyivät siitä, että sota tuli. Tässä ajattelen siis Paasikiven tavoin, mutta myös lukiessa kirjaa Stalinin ja armeijan palaverista talvisodan jälkeen.

    Mutta jatkososta, se suunniteltiin. Siitä ei kylläkään kerrottu hallitukselle.

    VastaaPoista
  2. "Aika ajoin länsimaisia tapoja puolustavat tuntevat pelaavansa suoraan vastustajiensa pussiin. Olkoon sananvapaus esimerkki – tai ihmisoikeudet laajemmin."

    Sunnuntain Aamulehdessä oli haastateltu muutamia turvapaikan hakijoita. Yksi heistä oli 32 vuotias, luku- ja kirjoitustaidoton somalinainen, jolla oli viisi omaa ja kaksi kasvatuslasta. Mukanaan hänellä oli heistä nuorin, jonka kanssa hän oli ihmissalakuljettajalle maksetun matkan avulla päässyt Ruotsin kautta Suomeen. Hän on raskaana ja haluaa saada setänsä hoidossa olevat muutkin lapset aikanaan Suomeen.

    Ihmiskaupassakin on myyjät ja ostajat. EU toimii tukkuliikkeenä, josta Orpo kävi ostoksilla.

    EU voi toimia niin kauan tukkuliikkeenä kunnes sen elintaso on saatu vastaamaan kauppiasmaiden elintasoa.

    Linkin grafiikka


    http://www.scientificamerican.com/article/world-population-will-soar-higher-than-predicted/

    on viimeisin ennuste Afrikan väestön kasvusta.

    VastaaPoista
  3. Olen muuten melko vakuuttunut siitä, että venäläiset ovat suorittaneet pienimuotoisia kokeiluja kieliriidan lietsomiseksi. Sekä suomen- että englanninkielisessä Wikipediassa vaikutti 2000-luvun lopulla käyttäjä, joka kirjoitteli äärimmäisen svekomaaniseen tyyliin. Sellaiseen tyyliin, jota ei ole näkynyt missään 1900-luvun alun jälkeen. Peruslinjana oli, että suomalaiset ovat rodullisesti ala-arvoisia mongoleja ja suomenruotsalaiset Suomen kulttuurin kannattava voima. Henkilön IP-osoite oli HKKK:n verkossa ja hän väitti olevansa puoleksi liettualainen, puoleksi ruotsinkielinen.

    Vitsi jutussa oli se, että kirjoittaja teki erityisesti englanninkielessä virheitä, jotka eivät ole tyypillisiä suomen- eivätkä ruotsinkielisille vaan lähinnä slaaveille. Kun henkilö lopulta tunnusti, ettei ole suomenruotsalainen eikä edes suomalainen, hänen muokkauksensa loppuivat.

    Tapaus saattoi toki olla ainoastaan henkisestä häiriöstä kärsinyt tavanomainen trolli, joka yritti lietsoa kieliriitaa Wikipedian ankkalammikkoon. Yhtä hyvin kyse saattoi olla projektista, jolla testattiin mahdollisuuksia luoda kieliriitaa ja pyrittiin luomaan Wikipediaan kuva siitä, että Suomessa olisi varsin militantti, äärimielipiteitä kannattava ruotsinkielinen vähemmistö. Projekti onneksi kuivui joka tapauksessa kasaan, kun Wikipedian käyttäjäkunta ei provosoitunut kirjoittamaan erityisen fennomaanisesti. (Wikipediassa on pysyvä oikeiden kotimaisten äärioikeistolaisten joukko, joka kyllä pitää esim. pakkoruotsia käsittelevien artikkelien sävyn kohtuullisen fennomaanisena, vaikka näitä on yritetty pitää kurissa.)

    Mielenkiintoista on huomata, että Suomen Kuvalehden jokin aika sitten julkaisemista kolmesta skenaariosta yhdessä Venäjän erikoisjoukot esiintyivät Ahvenanmaan äärisvekomaanisena vapautusliikkeenä. Edellä kuvaamani toiminta sopisi ihan hyvin moisen operaation pitkän tähtäimen valmisteluksi. Samaan aikaan, kun tämä kirjoittelu oli käynnissä, rakennettiin ensimmäistä Nordstream-putkea ja varmaankin venäläiset päivittivät operaatiosuunnitelmiaan. Venäläinen internet-aktivismi oli muuoinkin voimakasta; englanninkielisen Wikipedian Baltiaa käsittelevissä artikkeleissa vallitsi jatkuva muokkaussota balttien ja venäläisten välillä.

    Jotta en turhaan leimaisi itseäni aivan vainoharhaiseksi, toteaisin, että todennäköisyys tavanomaiselle, perinteisellä tavalla häiriintyneelle trollille on varmaan noin 75-85%.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan varmasti venäläinen, tai pikemmin putinistinen trolli oli tämä "liettualainen". Aika ajoin vaikka harvoin näkee sitä putinistista versiota suomen-ruotsalaisten tilasta myös Viron lehtien FSB-n trolleilta. FSB-n trollit tunnen jo parista sanasta kaukaa, niin paljon on kokemusta niistä jo kertynyt. Ja aika varmaa on sekin, että ne eivät puhu äidinkielenä viroa (suomea) vaikka eivät usein tee ainuttakaan kieliopin virhettä. Heidän kieli on sellainen steriili. Ja vaikka ne loputtomasti jankutavat ärsyttävia iskulauseita, yksikään niistä ei koskaan pysty kiroilemaan viroksi. Miksi? Koska kirosanoja ei opita kieliluokissa vaan elämästä ja joka kerta kun joku niistä yrittää sitä, se näyttää kuin sika uisi perhostyyliä

      Poista
  4. 1. Matemaattinen arvio: todennäköisyys sihen että Putin tulee rajan yli ja muuttaa kulttuurimme sellaiseksi jota emme tahdo lienee 0,1 - 0,5 prosentin tietämissä - jos niissäkään lukemissa. En osaa pelätä, lainkaan.

    Todennäköisyys sille että nyt miljardinen Afrikan väestö joka nelinkertaistuu seuraavien 50 vuoden aikana, tulee Välimeren yli isosti ja jatkaa humanistiseen pohjoiseen syliin on 100. Pistää miettimään asioiden tärkeysjärjestystä.

    2. Suomalaista tervettä kulttuurista itsesuojeluvaistoa tuntevat ovat viime aikoina keskittyneet lähinnä Venäjämörön pelon vahvistamiseen saadakseen Suomen pian NATO:oon ja siitä takuupaperin.

    3. Maahanmuuttoasiat on jätetty tatuoiduille kuulapäille ja huoli Euroopan demografisesta vallankumouksesta median ja keskiluokan pilkattavaksi ja naureskeltaviksi. Asioiden pitäisi olla juuri toisin päin. Kuulapäät voisivat foobikoida satuja, keskiluokan pitäisi nähdä mikä on oikeasti tulossa.

    4. Mutta välinpitämättömyys juuri jyrää. Ikävät matemaattiset tosiasiat voi hylätä sekunnissa näin: "Minähän en ainakaan mikään rasisti ole. Mutta on se Putin vaan kamala."

    5. Kun normaalista poliittisesta ajatustoiminnasta, maahanmuuttokritiikistä tehtiin keskiluokassa kollektiivisesti tunteillen synonyymi rasismille, menetti Suomi pelin ja näkökyvyn. Jotain tälläistä tapahtui varmaan juuri 30-luvulla.

    jk


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskaltaisin olla eri mieltä. Historiamme aikana olemme käyneet sodan Venäjää vastaan noin kolme kertaa vuosisadassa 1300-luvulta alkaen lukuunottamatta 1800-lukua, jolloin olimme osa Venäjää. Koko tämän ajan Venäjä on ollut yksin- tai harvainvaltaisesti johdettu tyrannia, kuten nykyäänkin. Tilastollisesti ottaen todennäköisyys sille, että Venäjän kanssa joudutaan minkä tahansa kalenterivuoden aikana sotaan, on noin 3 %. Eli todennäköisyys, että sota tulee oman sukupolven kohdalle, on valitettavan korkea.

      Saat vääntää lähtökohdat aika mutkalle, jotta saisit Venäjän kanssa käytävän sodan pitkän ajan todennäköisyydeksi alle prosentin millään oikealla todennäköisyyslaskennan menetelmällä.

      Poista
    2. Erastotenes, hyvin laskettu mutta otitko huomioon tulevaisuuden ennusteet: Putinin Venäjä ei tosiasallisesti vaikuta kovinkaan Suomesta sotilaallisesti kiinnostuneelta. Tietää että hinta olisi kovempi kuin Krimillä nyt tai Baltiassa vuonna 1940, jotka Moskova sai käytännöksi ilmaiseksi. Ei tarvinnut edes tönäistä.

      Mikä on tyrannia mikä ei, on sitten osittain semantiikkaa. Ei ollut Suomella eikä edes Merkelin Saksalla sananvaltaa kun Kreikasta päätettiin. Venäjällä on sananmukaisesti oma raha, meillä ei. Venäjän maahanmuuttopolitiikasta päättää Venäjä, me emme päätä omastamme. Ja niin edelleen. En vaihtaisi Suomen demokratiaa Putinin tyranniaan, mutta eivät asiat noin mustavalkoisia sentään ole.

      Entä sitten pääväitteeni että ihmistsunamin (kuten tuolla alla viitattiin) todennäköisyys on 100 ? Putinin kolmen prosentin uhka (joka on aina pysäytettävissäkin) on pientä verrattuna demografiseen hyökkäykseen, jossa kansan valtaenemmistö on jo naiviuttaan toistaiseksi tulijan puolella ja viidennet kolonnat hyvin jo maahan valeintegroituneina. Eilen uutinen että Helsingin piispa toivotti muslimit tervetulleeksi kirkkoihin palveluksiaan pitämään. Kyllä minä siis pelkään edelleen vähemmän Putinia kuin suomalaista "hyvää ihmistä" jos korkean tason uhkakuvia aletaan luomaan.

      jk

      Poista
    3. Todennäköisemmin Länsi on hyökkäämässä Venäjälle kuin päinvastoin.

      Poista
  5. Minua ärsyttää tässä pakolaisteemassa se että jotenkin minun halutaan tuntea syyllisyyttä siitä, että en halua niitä ihmisiä tänne, siis Viroon. Minun siis pitää haluta heitä tänne, vierasta, tuntematonta väkeä, kukaties kuinka monta? Minulle sanotaan, että he tarvitsevat apua. Mistä sen näkee, että tarvitsevat? Pakolaiskeskuksessa näkee vain nuoria vahvoja miehiä. Missä ovat nälkäiset lapset ja vanhukset? Miten muka olen paha jos en halua tänne vieraskielisia ja -uskosia miehia jotka ovat maksaneet jollekin mafialle mun parin vuoden tulot, että pääsisi tänne? Miksi mun ylipäänsä pitää oikeuttaa itseään että en halua jotakin mikä on mulle vieras. Jopa huora saa kieltäytyä ilman syyllisyyttä jos asiakas ei miellytä, mutta minä en, koska... Niin että - miksi en? Mikä niissä ulkomaalaisissa on sellaista että kaikki on mulle pakko? Olenko jotenkin velkaa tummille miehille tai sille venemafialle, tai pitäisikö mun olla nälkäisempi ja köyhempi? Tai ehkä minä aloitin sodan mistä muka pakolais vuoto johtuu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johan "Viron poika" karvansa paljasti...
      Hoh-hoijaa.

      Poista
    2. Näin varmaan miettii aika moni. Ja tuntee samalla suurta syyllisyyttä, kun ao. ajatus ei ole poliittisesti korrekti. Ja oikeastaan se on ajatusrikos suhteessa "oikein ajatteleviin".

      Meidän kuuluu nähdä mafioiden tänne muiluttamat klaanien parhaat pojat kulttuurisena (???) rikkautena ja työvoimavajeen paikkaajina, joita ilman maamme tulevaisuus olisi menetetty.

      Analyyttinen suhtautuminen asiaan on pahinta. Jos osoitat ongelman ja sille ratkaisun loogisesti ja perustellen, kosketat ongelman kieltäjää niin kipeään kohtaan, että raivo on suunnaton. Vastaväite on, että muutenhan me olemme eristäytynyt Impiwaara, joka kieltää maahan pääsyn kaikilta ja häviää kartoilta saman tien. Ja tietenkin rasismi.

      Kyse on vain kulttuurien (ei rotujen) yhteensovittamattomista eroista, jota eivät muutamassa sukupolvessa muutu. Kuten nähty on, kulttuuriero jo esim. Kreikan kanssa taloudenpidossa on ylittämätön puhumattakaan sitten siitä erosta, mikä meiltä Pohjolasta on Afrikan sarveen kaikessa on.

      Afrikan parhaat pojat Afrikkaa rakentamaan, siitä se lähtee. Toivottavasti edes kiinalaiset osaavat tämän.

      Poista
    3. Kommenttini taisi hävitä bittiavaruuteen, mutta lyhyesti vain: Miksi Afrikan sarven parhaat pojat lähetetään tänne klaanien rahoilla ja mafioiden avulla? Juuri heidänhän tulisi olla rakentamassa uutta ja parempaa Afrikka. Ja sotimassa, jos sodittava on. Pakolaisveneissä ei juuri naisia, lapsia tai vanhuksia - eikä köyhiä - näy.

      No, toivomme tässäkin on Kiinassa. Ehkä Kiina osaa organisoida Afrikan uuteen nousuun, kun me vain ammumme omaan jalkaamme/ päähämme.

      Poista
    4. Mitä se poika sitten paljasti, herra Hoijaa? Olenko aikaisemmin jättänyt sulle vaikutuksen, että haluaisin kaikkien maailman kansojen nuorten miesten kokoontuvan Viroon? Herra Hoijaa on just se, mistä mä kirjoitin, että jotenkin minun täytyy pitää vieraskielisista miehistä jotka ovat päässeet yli Välimeren tai "paljastun"

      Poista
  6. "Pakolaisten sanotaan olevan elintasoseikkailijoita, ja varmaan siellä sellaisia on. Miksi kukaan ei edes kysy, kenen bisnes tämä pakolaisvirta on. Se sai nykyisen vauhtinsa arabikevään aikaan."

    Hyviä tuumauksia yllä. On ikävä katsoa miten länsimaat valloitetaan sisäisesti. Kalifaatin idea on saada aikaan mahdollisimman paljon pakolaisia, jotka ihmisoikeuksista lääpällään olevat länsimaat ottavat vastaan.

    Jo Muammar Gaddafi varoitti, että syöksemällä hänet vallasta saatte Välimeren yli nyt meneillään olevan ihmistsunamin. Hänen aikaisemmat neuvo oli että älkää menkö tekemään terroritekoja, Riittää kun menette elämään sosiaaliturvalla ja lisäännytte.

    Islam on alistamisen ja alistumisen kulttuuri/uskonto. Länsimaiden ei pidä mennä tyrkyttämään demokratiaa ja yllyttämään keväisiin, syksyä pukkaa.

    Viro nyt taitaa kuitenkin ottavan vastaan lähinnä vainottuja kristittyjä.

    Suomi myöntää turvapaikkoja hövelisti kaikille mahdollisille hakijoille. Riittää kun on kertomus vainosta esim. uskonnon, poliittisen tai sukupuolisen suuntautumisen vuoksi. Kukaan ei
    välitä tehdä suuruusluokkatarkastelua paljonkohan näitä mahtaa maailmassa olla. Venäläinen homopari sai turvapaikan. Pietarissa on kuulemma homopaareja eikä heitä vainota jos malttavat olla hillitysti.

    Nyt kun yhdelle parille on annettu turvapaikka niin tervetuloa tasapuolisuuden
    nimissä kaikki. Täällä hoidetaan hivit ym.

    Dambisa Moyon teokset How The West Was Lost ja Dead Aid ovat on tutustumisen arvoisia.

    Ja onhan Vihavaiseltakin Länsimaiden tuho. Niin ja

    Johan Lahdenperän Maailman juoni.

    VastaaPoista
  7. Tanskassa maatalousoppilaitoksen pojat kysyivät vuonna 1979: "Eikö teitä pelota siellä Suomessa?" Minä, hämmästyneenä: "Ei ole tullut mieleen." Silloin oli Kekkonenkin suojamuurina. Nyt on joskus tullut mieleen. Vaikka ei ihan vakavasti ajatellen.

    New Yorkerissa on kyllä muutama hauska vitsi, huomasin sen taas kun selasin vanhaa lehteä maalla käydessä. EG

    VastaaPoista

  8. Kemppaisella ja muille:

    http://ibnmatti.blogspot.fi/2015/02/mita-on-islamisaatio.html

    VastaaPoista