Sivun näyttöjä yhteensä

17. heinäkuuta 2015

En arvosta mielipidettäsi



Nyt ymmärsin, että sana ”mielipide” ymmärretään monella tavalla. Joku kirjoitti kommentissa, että valtaeliitin suvaitsevaisuus loppuu, kun kommentoijan kaltainen esittää mielipiteen esimerkiksi rahan lapioimisesta Kreikkaan.

En arvosta toisten ihmisten mielipiteitä. (Tosin en pahemmin arvosta omianikaan.)

Pidän välttämättömänä vapautta ilmaista mielipiteitä, myös hyvin tyhmiä. Tämä ei ole mielipiteiden vaan mielipiteiden esittämisen vapauden eli sananvapauden arvostamista. Siinä on ero.

Vertaan tilannetta esimerkkiin. Vastapuolta on kuultava. Kun syyttäjä valittaa hovioikeuteen, tuomitulle on toimitettava kopio syyttäjän kirjelmästä ja ilmoitettava, että nyt hänellä on tilaisuus esittää mielipiteensä sen johdosta. Jos tuomittu käyttää tilaisuutta hyväkseen, hän voi kirjoittaa ”kiistävänsä kaiken” tai sitten esittää vastaperusteluja esimerkiksi todisteiden arvioimisesta.

Tässä esimerkissä sanan ”mielipide” merkitys on hiukan muuttunut. Vanhemmassa, vaikeammassa virkakielessä käytettiinkin sanaa ”lausuma” tai joskus ”lausunto”. Kysymyksessä on tosiasiaväite. Tavallisemmin mielipide on väite arvosta, jota ei voi suoraan mitata: ”Tämä mies on ruma.”

Tuo rahan lapioiminen Kreikkaan ei ole mielipide vaan tieto tai oikeastaan väite, jossa annetaan ymmärtää, että sen esittäjällä on tieto. Kuulisin mielelläni tuon tiedon hiukan tarkemmin. Jos rahan lapioiminen tarkoittaa valtion taloudessa suurehkoja ja suuria summia, en keksi, mitä hän tarkoittaisi. Itsessään EU:ssa rahaa ”laipioidaan” mutta maksut ovat suuria suuntaan ja toiseen.

Maksaako Suomi enemmän kuin hyötyy, se on kysymys, johon voi esittää mielipiteen. ”Liikaa” tarkoittaa liian paljon suhteessa johonkin muuhun. Valtiontaloudessa nämä kysymykset ovat poliittisia. Poliittinen toiminta tarkoittaa muun muassa kilpailevia mielipiteitä.

Haluan esittää myönteisen ja rakentavan mielipiteen. Maailma on täynnä asioita, joista käsitykset jakautuvat. Yksi rakastaa jotain ihmistä, toinen ei. Kysymyksessä ei ole mielipide eikä tieto. Jos puhutaan rakkaudesta esimerkiksi maaseutuun, ollaan edelleen tunteiden alueella, erittelevän järjen tavoittamattomissa.

Nykyisin eräät piirit ovat elvyttäneet entisen vasemmiston ajattelutapoja. Ministerinä on työmies…  Tarkoitus on kai vihjata, että kouluttamaton henkilö on parempi tai huonompi ministeriksi kuin koulutettu. Kokemustietoa on vain siitä, että korkein mahdollinen koulutus ei tee hyvää ministeriä.

Se on ranskalainen vasemmistoperinne, että henkisistä ja älyllisistä asioista kiinnostuneet leimataan typeryksiksi ja että esimerkiksi saksan kielen maisterin tutkinnon suorittajasta sanotaan, ettei hän tunne saksan kieliopin alkeitakaan. Todellinen tieto on työläisillä ja talonpojilla.

Tuo asenne on viimeksi kuluneen ja nyt alkaneet vuosisadan johtavia teemoja. Itä-Aasiassa on pantu moneen kertaan kaikki kirjoja lukeneet lapion varteen tai suoraan ammuttavaksi. Ainakin ilmiö kuvastaa Itä-Aasian verratonta kirjallista perinnettä.

Tuo ei ollut kärjistys. Nykyisin tuollaista oppimisen vihaa kohtaa joskus Yhdysvalloissa ja kuulemma aika ajoin Venäjällä. Jos olet filosofian tohtori, et osaa ajaa henkilöautoa. Tai on sitä Suomessa ollut aina. Aika kauan sitten kiistelin viemäröinnistä ja jätemaksuista ja sanoin, että kuule kun minä olen ollut kirjoittamassa tätä lakia asunto-osakeyhtiöstä, sen kuluvastuusta kunnallistekniikassa, ja ratkaisemassa sataa tuota koskevaa riita-asiaa, vastaus oli että ai täällä ruvetaan rehentelemään. Vastaaja soitti sitten palvelevaan puhelimeen ja siellä kuulemma sanottiin, että Kemppinen on vääräss.

The New York Review of Books eli NYRB on edelleen maailman arvostetuimpia kirjallisuuslehtiä, minulle etenkin siksi, että se käsittelee ja esittelee myös tietokirjoja.

Uudessa numerossa on Masha Gessenin kirjoitus ”The Finns Were Lucky!” Se on seikkaperäinen arvostelu Sofi Oksasen kirjasta ”When the Doves Disappeared” eli kun kyyhkyset katosivat. En odota näkeväni monta mainintaa arvostelusta. Se on Sofin kannalta niin hyvä ja Suomen kannalta niin paha. Pääteema on Oksasen kirjasarjasta otettu, miten Suomi katosi maailmasta ja onnistui pidättämään hengitystään 50 vuotta. Arvostelija rinnastaa Sofin perustellusti Hannah Arendtiin. Pitäisi kirjoittaa NYRB:in yleisön osastoon, että meillä vallitsee mielipide, jonka mukaan Oksasen kirjailijan maine on erehdys, koska hän ei itse asiassa ole hyvä kirjailija ja lisäksi kirjoittaa ikävistä asioista, joista pitäisi vaieta. ”One of the stars of European literary scene…”


41 kommenttia:

  1. "Opinions are like arseholes – everyone has one", Dirty Harry

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei "ash hole", opastetaan Robert Davin toimesta Kaurismäen Amazon-leffassa "tuhkaluukuttajaa". (Väänänen)

      Poista
    2. Toisiks viimine anomyynikeskiviikkona, 22 heinäkuuta, 2015

      Sitä ollaanki sitten mielipiteennuolijoita koko kööri, tä?

      Poista
  2. Minäpä arvostan bloggarin mielipidettä sen verran, että kiinnostaisi kuulla hänen mielipiteensä Soininvaaran uuden kirjan lukuun "Juristerian nousu" (oletan, että bloggari on sen lukenut, kuten kaikki muutkin kirjat). Tämä liittyy oikeastaan eilisiin perustuslakikommentteihin.

    Perustuslaki on hyvä, jos se ehkäisee vaaleilla valittuja orbaneita (häviääkö Orban-kortillakin?) kaappaamasta demokratiaa, mutta paha, jos se hidastaa järkeviä uudistuksia (sote).

    On muuten mielenkiintoista, että Euroopan holhouksenalaiseksi valtioksi on päätynyt Kreikka eikä Unkari. Tästä voisi tehdä päätelmän, että juhlapuheista huolimatta EU:n tärkein arvo ei kuitenkaan ole demokratia vaan raha. Omasta puolestani olisin valmis puolustamaan jäsenmaiden rahanvapautta eli oikeutta tuhota taloutensa, kunhan vain häiriöt muille EU-maille minimoitaisiin esimerkiksi euroerolla ihan hyvässä hengessä ja oman valuutan käyttöönottoa avustaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kysymyksenasettelu tuo Unkari-Kreikka. Nykyisen lyhytnäköisen talousajattelun tunkiessa kaikkiin mahdollisuus ja mahdottomiin paikkoihin tuollaisia perustavanlaatuisia kysymyksiä valitettavan harva vain huomaa esittää.

      Poista
  3. Kaipa syytetylläkin on oikeus pyytää asiassa oikeuden mielipidettä?

    Lainaan Ilmari Turjaa:

    "Isäntä ihmetteli, että minkälaista tiedettä se juridiikka on, kun alioikeus päättää asia näin, hovioikeus saman asian päinvastoin noin, ja korkein oikeus taas sanoo, että molemmat ovat väärässä, sillä asia on niin ja niin. Miten tämä on mahdollista?
    Helsingin herrat tuomarit hymyilivät vaisusti eikä kukaan kiirehtinyt vastaamaan. Kun isäntä katsoi minuun, selitin, että ei se tiedettä ole, siinä on kysymys vain ihmisten mielipiteistä. Tuomarit ovat ihmisiä niinkuin muutkin, yksi yhtä mieltä, toine toista ja kolmas kolmatta. Ei siinä tieteellä ole mitään tekemistä."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyväksyn täysin ettei oikeustiede ole luonnontieteitä vaan oikeastaan päinvastoin mutta hassua tuossa on oletus tieteellisestä keskustelusta yksiäänisenä.

      Poista
    2. Kuinkas tämä ajatus sopii Halla-ahon ilmaisuun saadun tuomion olevan vain muutaman tuomarin mielipiteen?
      Muistanko oikein täälläkin asiasta (mielipide/tuomio) keskustellun?

      Poista
    3. Jos Turja tosiaan ajatteli, että juridiikka on vain vapaita, systeemistä riippumattomia mielipiteitä, ei ole ihme, ettei hän koulutuksestaan huolimatta toiminut lakimiesammatissa.

      Poista
  4. Kyllä ne kehtaava, nuo vapaan maailman airueet... Ensin ne jättävät urhoollisen pikkumaan verisen diktatuurin armoille, sitä diktatuuria jopa kaikin tavoin sodassa tuettuaan, ja kun pikkumaa oveluudellaan säilyttikin vapautensa ja henkensä, niin sitten ilkutaan, ettette kovasti siellä karhun kainalossa metelöineet!?

    Kusi sukassa oltiin, totta, mutta me sentään saatana taisteltiin kommunismia vastaan! Britit eivät sitä ole tehneet ikinä ja jenkkienkin piti etsiä Kaukoidän viidakoista riittävän heikko vastustaja ja hävisivät silti.

    Ettei pitäisi viisastella, jos ei asiasta mitään tiedä. Se on minun mielipiteeni. (Eikä se Oksasta morkkaava mielipide ole suinkaan "vallitseva", vaikka vahva onkin.)

    VastaaPoista
  5. "Pidän välttämättömänä vapautta ilmaista mielipiteitä, myös hyvin tyhmiä. Tämä ei ole mielipiteiden vaan mielipiteiden esittämisen vapauden eli sananvapauden arvostamista."

    Juuri tämän vuoksi arvostankin suuresti Kemppisen blogia. Eräs toinen proffa julkaisee vain ne mielipiteet, jotka myötäilevät hänen omia mielipiteitään. Todella raukkamaista, ja säälittävää. Ihmekös valtaosa kommenteista onkin hänen itsensä kirjoittamiaan, anonyymina. Kohta sinne ei enää kirjoittelekaan kukaan muu kuin blogisti itse. Se on jo nähtävissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä juuri tästä syystä Best Blog in Finland. Se "toinen proffa" ei muistaakseni menestynyt äänestyksessä mainittavasti.

      Poista
  6. Darwin kirjoitti kirjassaan Ihmisen polveutuminen ja sukupuolivalinta siitä, kuinka pintapuolinen tietämys jostakin asiasta saattaa olla vahingollisempaa, kuin täydellinen tietämättömyys kyseisestä asiasta. Darwin näki tämän johtavan valheelliseen itsevarmuuteen tiedollisesta tasostaan, mikä taas johtaa kyvyttömyyteen nähdä tai tunnistaa omaa tietämättömyyttään.

    1900-luvun lopussa kehitelty Dunnin-Kruger -efekti osoittaa samaa ilmiötä. Kyseisen teorian mukaan tietämätön ihminen ei edes ymmärrä omaa tietämättömyyttään, koska ei hallitse asiaa koskevaa peruskäsitteistöä eikä teorioita ja ei näin ollen tajua sitä, miten paljon tietoa on saatavissa. Kääntäen tämä teoria osoittaa myös sen, että hyvin korkeasti oppinut laajan tietämyksensä ansiosta hyvin usein aliarvioi oman osaamisensa, koska ymmärtää sen valtavan asiakentän laajuuden ja oman tietämyksen suhteellisen mitättömyyden.

    Hyvin usein Suomessa teilataan jopa väitelleiden tohtoreiden lausunnot "työmiesten" suulla vääräksi. On absurdia väittää, että oppimaton työmies voisi tietää esim. jonkin professorin opinalaan kuuluvan asian tätä paremmin. Tämä ei kuitenkaan ole tiettyihin kansan- tai ammattiryhmiin kohdistuvaa halveksuntaa. Jokaisella on oma roolinsa yhteiskunnassa.

    Uskon, että viha oppineita kohtaan kumpuaa pohjimmiltaan valtavasta tietämättömyydestä.

    VastaaPoista
  7. "Suomi katosi maailmasta". Pahus! Vasta nyt tajuan sokeuteni ja suuret syntini.Aiemmin uskoin,että minä ja eräät lähipiirissäni elimme sotien jälkeen ihan oikeasti tässä Euroopassa ja maailmassa.Esimerkiksi silloin,kun isäni HH (1925-2011) savolais-kekkoslaisena tippainssinä lähetti täysin epäpoliittisen veljeni Leningradiin opiskelemaan vuonna 1976 saatesanoinaan "on hyvä tuntea suuri naapurinsa,tykkää siitä tai ei".Veljeni päätyi sitten läntiseen Saksaan mm. Mannesmannin palvelukseen ja oppi tuntemaan Euroopan mahdeista kaksi suurinta,nimittäin Saksan ja Venäjän kaikkinensa.Avioliitto hienon venakon kanssa kävi myös koulutuksesta.Tai kun isäni totesi virolaisille tierakennusalan kollegoilleen Tallinnassa v. -80,että "parasta isänmaallisuutta on tehdä aina työnsä hyvin". Tai kun veljeäni nuoremmat minä ( s. -62 ) ja siskoni lähdimme samana vuonna vaihto-oppilaiksi jenkkeihin niin ikään faijan tukemina.Tai kun olimme kaikki jo tätä ennen olleet kielikursseilla Englannissa ja muutenkin matkanneet ympäri Eurooppaa idässä ja lännessä.Tajusin,että meidän sukupolvellamme oli oleellisesti korkeampi elintaso kuin aiemmin Suomessa oli ollut ja sen mukana mahdollisuus matkustella.Kiitos vanhempiemme sukupolven ja heitä edeltäneiden suomalaisten.Nyt kaikki tämä ja paljon muuta osoitetaan harhaksi ja silmien sulkemiseksi maailmalta minua viisaampien - ja niitähän toki riittää! - suulla.On hyvä,että meitä neuvotaan ja ohjataan.
    Häpeän kovasti ja siirryn hiljaisena poikana takavasemmalle... Lauri Huuskonen,53v.,Manse

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin totta, niin totta! Onkohan ainoa ero entiseen hengenpidätysaikaan se, että nyt rohkenemme eu-veljien yllyttämänä ampua itseämme jalkaan? Helkkari, tulee melkein ikävä niitä aikoja, jolloin pidettiin matalaa profiilia ja huolta omista eduistamme.

      Poista
  8. Rahaa ei tarvitse lapioidaperjantaina, 17 heinäkuuta, 2015

    On tuossa totta, kuten siinäkin, että ludditismi on yhä kovaa huutoa niin juutalaisten kuninkaan fanipoikain kuin heidän fanittajainsakin keskuudessa. Tilanne on luotu l. kaikille sitä kynäilystä maksetaankin.

    Viime aikoina geenitekniikan edistyminen emäksentarkkaan muunteluun on tuottanut 'live and let die' -herrojen historiatietoihin poikkeuksellisen rujoja ruskeita läikkiä. Pelaisivat edes taitopelejä, kuten vaikkapa taskubiljardia, mutta kun eivät: piti taas kusta luonnontieteilijöiden muroihin horisemalla joutaviaan jostain rahoituksista.

    "Tässä seison enkä muuta voi", mutta lunta ei tupaan tule, joten maastokuosin pitävät. Ei käänny.

    Onneksi raha ja koulutettu älykkyys ovat eri asioita.

    VastaaPoista
  9. useimmitenväärässäperjantaina, 17 heinäkuuta, 2015

    Nyt taisi käydä Bazarille tuuri kun eivät arvostaneet Kemppisen mielipidettä. Muutenkin taitaa olla erittäin ammattitaitoista porukkaa tuolla kustantamossa kun osasivat sanoa tarkalleen paljonko myy kirja jota ei ole koskaan edes kirjoitettu Siinä saa Sofi hetken aikaa heiluttaa lapiota kynän sijaan ennen kuin on kaikki korvaukset ja kulut saatu lapioitua maksuun.

    VastaaPoista
  10. Upeaa, että Sofi Oksasen kyvyt on tajuttu maailmalla, kauempanakin. Expressenin arvostelija kirjoitti innoissaan Puhdistuksen ilmestyttyä ruotsiksi, että tämähän voi johtaa vain Nobeliin...
    Oksanen on myös loistava liikenainen. Kauppalehti kirjoitti, että kaikki mihin hän tarttuu näyttää muuttuvan kullaksi. Ja Sofi itse kertoi painattavansa kaiken Suomessa, työllistävänsä monta ihmistä ja tuntevansa heistä vastuuta. Olisiko se virolaisissa geeneissä, muistellaan vain Hella Wuolijokea...
    Jos täällä kotona ei arvosteta, niin se on vain kateutta. EG

    VastaaPoista
  11. Mitenkäs tässä nyt näin kävi, vaikka professorikin vakuutti toisin käyvän: käräjäoikeus velvoitti Sofi Oksasen korvaamaan Bazarille 35 000 euroa kirjasta, jonka hän lupasi kirjoittaa, mutta jätti sitten kirjoittamatta, joten kustantaja kärsi kuvitteellisen tappion!?

    Oliko väärä päätös? Yleiseen oikeustajuun en kehtaa vedota, koska sellaistahan ei ole olemassakaan.

    Ymmärtäisin asian, jos kyse olisi esim. ennakkomaksun palautuksesta. Tai kyseisen kirjan antamisesta toiselle kustantajalle. Mutta kummastakaanhan ei ole kyse.

    VastaaPoista
  12. Nyt on Suomen oikeuslaitos linjannut Sofi Oksasen kohdalla 50.000€. Juttu on tietysti laadullisesti erilainen, mutta rinnastuuko se lievään raiskaukseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kateutta se ainakin on.

      Pidin jo Sofi Oksasen Stalinin lehmistä. Koin, että Suomeen oli syntynyt aivan uudenlainen kirjailija, joka ei ole suomalainen eikä virolainen, vaan edustaa uutta kansainvälistä kirjailijapolvea.

      Kun luin Puhdistuksen heti sen ilmestymisen jälkeen, tunsin että uusi puhdas lehti oli auennut Suomen kirjallisuuteen.

      Poista
    2. Niin paljon (rehentelyä) kun on tullut luettua näitä vankileiri&keskitysleiri-romaaneja, niin tuohon Sofin "puhdistukseen" en päässyt mukaan. Jotenkin raskassoutuinen ja sekava kirja. En kyllä jaksanut kuin puoleen väliin muistaakseni, eli voi olla että kirja olisi palkinnut vielä. Mutta kun sitä on niin kärsimätön luonne...

      Poista
  13. On tietenkin niin, että koulutuksella ja sopivuudella ministeriksi on vain häviävän pieni korrelaatio. Siten koulutetun tai kouluttautumattoman valinta sinällään ei liene vihjaus kummankaan paremmuudesta tuohon tehtävään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotellaan vain rauhassa, mitä oikeusministeriössä tapahtuu. Asiathan ovat vaikeustasoltaan valtaosin tuollaista rangaistustasokeskustelua rutkasti vaikeampia edes hahmottaa. Ensimmäinen ei-juristi oikeusministerinä oli kyllä maisteriksi koulutettu, mutta metsään meni.

      Poista
    2. Siis juristin peruskoulutuksella ja oikeusministerin tehtävän vaativuudella ainakin on selvä korrelaatio. Jotkut vain eivät halua sitä tunnustaa. Syitä voi arvailla.

      Poista
    3. Mihin oikeusministeriä edes tarvitaan, kun lait säätää eduskunta ja tuomiot jakaa tuomarikunta?

      Poista
    4. Tapsa selvästi kaipaisi perustietoja lainvalmistelusta, joka ei toki ole eduskunnan tehtävänä. Sitäpaitsi eduskunta on monesti sidottu EU:n vaatimuksiin. Suomen ennakollinen vaikuttaminen niihin on pitkälti oikeusministerin vastuulla.

      Poista
    5. Nii-in. Tämän meneillään olevan, oikeusvaltiota halventavan ja kansainvälisestikin erikoislaatuisen oikeusministerikokeilun seuraukset toki nähdään vasta viipeellä, sitten kun on jo liian myöhäistä. Ja kyse ei ole pelkästään henkilöstä ja hänen osaamisestaan, vaan halveksivasta rakenteellisesta vastuuttomuudesta. Koskaan ennen historiamme aikana oikeusministeriö ei ole ollut vailla omaa täyspäiväistä ministeriä. Tämän rinnalla Sipilän prosessikaaviot joutavat jorpakkoon.

      Poista
    6. Ihan takuulla! Sillä jotain outoa siinä mielestäni on, jos lakien sisältö on oikeusministerin vastuulla, mutta niiden tulkinnasta hänen on pidettävä turpansa kiinni, ettei nimiteltäisi idiootiksi?

      Olen kuvitellut tähän asti, että jos lakien teosta vastaava ministeri huomaa niitä käytettävän tavalla, joka ei vastaa lainsäätäjän tarkoitusta, hänellä olisi peräti velvollisuus puuttua asiaan. Näin ihan vaan talonpojan ja työmiehen järjellä.

      Mutta ei, ei se niin mene. Juridiikka ei todellekaan ole tiedettä, vaan salatiedettä. Sitä ymmärtää vain asiaan vihkiytynyt lakipapisto ja muiden siihen puuttuminen on pyhäinhäväistys, joka järkyttää jopa yleensä coolia Kemppistä.

      Poista
    7. Aika kuvaavaa, että ao. ministeri on virallisesti oikeus- ja työministeri (koska hän on oikeusministeriön ykkösministeri ja päällikkö, mutta työ- ja elinkeinoministeriössä vain kakkosministeri), mutta silti mediassa hän on säännöllisesti työministeri tai työ- ja oikeusministeri. - Noita Tapsan ajatuksenjuoksuja ei pahemmin kannata kommentoida. Ehkä joku voisi kertoa hänelle valtiovallan kolmijaosta, joka opetetaan jo koulussa. Ei sen ymmärtämiseen mitään salatieteitä tarvita.

      Poista
    8. Ei tässä ole kyse valtiovallan kolmijaosta, vaan siitä, onko tyhmällä työmiehellä, joka on nimitetty oikeusministeriksi, oikeus puuttua laintulkintaan?

      Esitin oman kantani yllä. Pysy asiassa, äläkä diivaile.

      Poista
    9. Ei ole oikeutta, oli tyhmä tai ei. Jos on tyytymätön, esittäköön tarkennusta lakiin.

      Poista
    10. Ensimmäisessä EU:n oikeusministerkokouksessaam - johon osallistumisensa Lindström viime hetkellä peruutti - olisi OM:n sivuston mukaan käsitelty seuraavaa:

      "Oikeusministerit käsittelevät valmisteilla olevaa unionipetosdirektiiviä ja erityisesti sitä, tulisiko arvonlisäverotuloja koskevat petokset sisällyttää
      soveltamisalaan. Euroopan parlamentti, neuvosto ja komissio ovat käyneet direktiiviehdotuksesta neuvotteluja viime syksystä lähtien.

      Kokouksessa jatketaan keskustelua myös Euroopan syyttäjänviraston perustamista koskevasta ehdotuksesta. Esillä ovat säännökset rajat ylittävän rikostutkinnan toteuttamisesta sekä muutoksenhakukeinoista, jos syyttäjänviraston päätöksestä halutaan valittaa.

      Lisäksi oikeusministerit käyvät alustavaa keskustelua tarpeesta uudistaa joiltakin osin avioeroa ja lapsen huoltoa koskevaa asetusta (ns. Bryssel II a – asetus). Siinä säädetään, missä maassa asia ratkaistaan rajat ylittävissä tilanteissa ja miten toisessa jäsenvaltiossa annettu tuomio tunnustetaan.

      Ministeri Lindström tapaa kokouksen yhteydessä EU:n oikeusasioista vastaavan komissaarin Vĕra Jourován ja keskustelee tämän kanssa Euroopan syyttäjänvirastosta sekä digitaalisista sisämarkkinoista. Lindström tapaa myös Puolan oikeusministerin Borys Budkan ja vierailee Euroopan unionin tuomioistuimessa."

      Mitenkähän olisi mahtanut noistakin selviytyä?

      Poista
  14. Tuosta Hannah Arendista joka joutui parjauskampanjan kohteeksi, Adolf Eichmannin oikeudenkäynti kommenteistaan, sen verran, että nyttemmin on dokumentein osoitettu Eichmannin olleen fanaattinen antisemitisti. Eikä suinkaan vain ylempiään totteleva byrokraatti ,miksi tekeytyi, ja Arendkin arvioi.
    Mutta muihin Kansallissosialisteihin ja varsinkin Eichmannin alaisiin kuten Rudolf Hössiin, Arendin luonnehdinta sopii hyvin.

    VastaaPoista
  15. Gessenin juttua kannattaa etsiä kesäkuun neljännen päivän numerosta. Sen jälkeen on ilmestynyt pari yhtä mielenkiintoista NYRB:ia.

    vuorela, tampere

    VastaaPoista
  16. Tuli vähän takkiin Sofille eilen, mutta ilmeisesti vain vähän. Jos kyseessä olisi ollut vähäisempi tai vähätuloisempi kirjailija, tuskin koko oikeudenkäyntiä olisi yritettykään.

    Minustakin Stalinin lehmät oli kiinnostava ja Puhdistuksen luettuani ajattelin että onpa merkittävä kirja. Ei sellaista yleensä koe uutuuksia lukiessaan. Suomen onni, kyllä.

    Koulumaailmassa huomasin, että kahta kansaa edustavien vanhempien jälkeläiset olivat usein tavallista virkeämpiä ihmisyksilöitä. Geenit kai olivat asettuneet kohdalleen ja ympäristö antanut virikkeitä kaksinkertaisesti. EG

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään 20.7.2015 Helsingin Sanomat kirjoittaa: " Harmaata ainetta löytyi aivojen otsa- ja päälakilohkojen alueella muita enemmän henkilöiltä, joilla on äidinkielenään kaksi puhuttua kieltä."
      Tämä on tiedetty jo kauan: lapsuudessa alkanut monikielisyys lisää älykkkyyttä ja selittää hyvin paljon joidenkin kansallisuuksien tai ihmisryhmien menestystä.
      Vaikuttaakohan jonkin murteen ja kirjakielen hallinta samaa?

      Poista
  17. Jopas! Sekun päivä nähty kun Kemppinenkin ryhtynyt trollaamaan!

    Jos se-puolue-jonka-nimeä-ei-saa-mainita-ettei-se-ilmesty, olisi nimennyt ministeriksi pelkkiä työmiehiä ohi kokeneiden ja koulutettujen vaalivoittajien kyse olisi ehkä Kemppisen kuvaamasta ilmiöstä. Todellisuudessahan tilanne ei ole tämä, vaikken nyt erityisesti puoluetta sympatiseeraakaan.

    Nyt Kemppinen antaa rivien välistä ymmärtää että jokainen työmies on aina huonompi ministeri kuin koulutettu.

    Mutta mehän tiedämme ettei näin absurdi väite kertakaikkiaan voi pitää paikkaansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanot: "Nyt Kemppinen antaa rivien välistä ymmärtää että jokainen työmies on aina huonompi ministeri kuin koulutettu.

      Mutta mehän tiedämme ettei näin absurdi väite kertakaikkiaan voi pitää paikkaansa."

      Ei mene, kerrot omia tuntojasi vain.

      Poista
  18. "En odota näkeväni monta mainintaa arvostelusta. Se on Sofin kannalta niin hyvä"

    Älä huoli, kyllä Sofi sen itse nostaa esille. Hän on nykymaailmaan soveltuva kokonaistaideteos, joka osaa työnsä markkinoinnin.

    VastaaPoista