Sivun näyttöjä yhteensä

2. heinäkuuta 2015

Digitaalinen hautausmaa



Jarkko Sipilän dekkarit ovat tervetulleita. Nyt oli vuorossa ”Mies kuumasta”, Takamäki-juttu.

Kehun Sipilää vähästä nokkeluudesta ja paukkutehosteiden puuttumisesta. Tässä kirjan nimessä viitattu hiukan outo Suomessa eläjä tarjoaa poliisiromaanin edellyttämät ruumiskasat. Päähenkilöt ovat kuitenkin täysijärkisiä normaali-ihmisiä.

Koska olen yleisemmin sitä mieltä, että Chandler voitti työtoverinsa Faulknerin jo ennen sotia eli että niin sanottu dekkari on aikamme romaanin perustyyppi, Sipilä on peruskirjailija, jonka teksteistä välittyy tarpeellisen huvituksen lisäksi ehkä enemmän ajan henkeä kuin kirjailija on käsittänyt sijoittaneensa niihin.

Tässäkin kirjassa välillä huokaistaan elektronisen valvonnan monia keinoja ja lainsäädäntöä, joka laahaa perässä.

Onneksi en ole kuullut, joko pätevät rikolliset ovat ottaneet käyttöön huokeat ja toimivat laitteet, joita käyttäen asuntojen tyhjentäminen ja autojen varastaminen on helpompaa kuin koskaan.

”Radiohiljaisuus” on helppo todeta. Autosta ja asunnosta tulee koko ajan viestejä. Sellainen seuraantalaite, josta oli kysymys nyt hovioikeudessa olevassa huumepoliisin ykkösjutussa, on jokseenkin surkea hätäkeino. Auton omaan järjestelmään liitetty laitteisto kuuntelee ja lukee kaiken autossa puhutun eli esimerkiksi puhelinsoitot numeroineen ja sisältöineen ja padien kautta salasanoineen.

Silmiini ei ole sattunut tietoa, ovatko autonvalmistajat panneet tikkua ristiin tämän mahdollisen vuotojen lähteen tulppaamiseksi.

Parin vuoden kuluttua meillä on 5 G eli seuraavan sukupolven tietoliikenneyhteydet. Maapallolla on nyt 7 miljardia ihmistä. Uudessa verkossa, joka on siis valmisteilla eli teollisuutta eikä tulevaisuutta, yhteyksiä tulee olemaan 280 miljardia.

Teollisuuden Internet eli Internet of Things eli Internet 4.0, josta tässä blogissa on ollut puhetta muutamia vuosia, käyttää suuren osan uusista osoitteista muun muassa logistiikkaan. Järjestelmä on pelkästään hyvä. Kampiakseli soittaa Afrikasta dieselin valmistajalle, että kovin on kuuma.

Tietoverkkoja on jo vaikea ajatella vertaamatta niitä suunnattoman hienostuneisiin biologisiin ja kemiallisiin verkkoihin. Viestiyhteyksiä ajatellen jokainen solu on suurkaupunki.

Mutta digitaaliset hautausmaat puuttuvat. Jokseenkin kaikki biologinen ilmenee järjestelminä, jotka hajoavat ja uudistuvat jossain muodossa. Yksikään varpunen, joka putoaa kuolleena puun oksalta, ei joudu hukkaan. Lahottajien alapuolella on järjestelmä, jossa käytännössä ikuiset atomit konfiguroituvat omia aikojaan yhä uudelleen. Helppohan elektronin on elää, kun sitä ei ole olemassa. Onko hiukkasta olemassa, kun sillä ei ole massaa eikä samanaikaisesti paikkaa ja nopeutta, todennäköisyyksiä vain, on maho puheenaihe.

Mutta esimerkiksi ihmistä pitävät hengissä ”tappajasolut”, jotka poistavat toisia liikenteestä. Taudinaiheuttaja, esimerkiksi streptokokkitulehduksen aiheuttava eliö, on vain osa totuutta. Tulehduksena näkyvät ilmiöt ovat oman, hetki sitten terveen solukon muuttuneella tavalla toimivia osia, jotka joko parantavat tulehdusta tai pahentavat sitä.

Ja tuo tappajajärjestelmä on keskeinen. Saamme sisäämme kaikenlaista vaarallista ja haitallista joka sekunti, mutta muun muassa autoimmuunijärjestelmä hoitaa asian, useimmiten.

Cleantech mainitaan hallitusohjelmassa ja se on tämän hetken hirvikärpässana. Kaikki suosivat sitään, koska kukaan ei tiedä, mitä se tarkoittaa. Kukapa ei kannattaisi puhdasta teknologiaa.

Valitettavasti puhtaana pidetty digimaailma on ympäristöriski tai pahempaa. Bittejä luullaan puhtaiksi, koska niitäkään ei ole olemassa. Nekin ovat elektronien tavoin sähköisiä potentiaalieroja. Nykytekniikka muuten vaatii paketoimaan bitit hiukan ongelmallisesti muoveihin ja puolijohteina toimiviin aineisiin.

”Kaikki verkkoon lähetetty säilyy siellä ikuisesti”. Totta ja ei. Tietoturvariski – tällä hetkellä etenkin USB-muistitikku. Toteutus on liian huono. Henkilökohtaisia tietoja ei voi hävittää murskaamatta alustaa (kovalevyä, tietokonetta jne.). Ei oikeastaan totta.

Miksi tappajajärjestelmiä ei mainosteta? Juuri ne ovat sodankäynnin todelliset kohteet. Lamauttamalla vihollisen bitit lamauttaa vihollisen. Sekä ohjus että hävittäjäkone toimivat biteillä. Etälamauttaminen on mahdollista. Miksi olemme niin kiinnostuneita Kreikasta ja oikeudenmukaisuuden ongelmista? Jotta emme ajattelisi tässä kerrotun kaltaisia.



7 kommenttia:

  1. "Cleantech mainitaan hallitusohjelmassa ja se on tämän hetken hirvikärpässana. Kaikki suosivat sitään, koska kukaan ei tiedä, mitä se tarkoittaa. Kukapa ei kannattaisi puhdasta teknologiaa." Ihminen on mieletön sekopää. Puhdasta teknologiaa ei ole olemassa. Cleantech lisää sekä energian että luonnonvarojen kulutusta, mutta minkäs teet, kun ikuisen talouskasvu-uskon kehykseen ei mahdu säästäminen ja vähemmän kuluttaminen.

    VastaaPoista
  2. Mikä semmonen"autoimmuunijärjestelmä" on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No selvästi järjestelmä, joka muodostuu automainonnalle immuuneista yksilöistä.

      Poista
  3. Haminan usalainen Google ei maksa veroja. Heitetään siis kaloishoitoiset vanhukset hankeen, ja ostetaan amerikkalaisia hornetteja, joilla puolustetaan Haminan Googlea.
    T: Valdemar Puttinen, nimetön troolaaja.

    VastaaPoista
  4. Luin nyt useamman blogin peräjälkeen, kun tilaisuus tuli. Niinpä haluaisin palata hieman taaksepäin. Kipinän sain Tapanilan joukkoraiskauksen tuomioista. Ymmärsin kirjoituksestasi, että sinä et halua siihen puuttua, enää, koska oikeus on tehnyt oikean päätöksen ja olisit itse tehnyt samalla tavalla.

    Nyt kysyn mikä taho ja miten määrittelee annettavien tuomioiden laajuuden? Yleensä vaihteluväli näyttää olevan useita vuosia mikäli annetaan ehdotonta vankeutta. Tehdäänkö jotain määrityksiä jo lainvalmisteluvaiheessa? Onko esitöissä osviittaa? Jättääkö eduskunta vaikuttamisen siihen, kun se on hyväksynyt uuden lain? Onko oikeusministeriöllä mitään roolia tuomioiden tiukentamisessa tai keventämisessä?

    Minä en tiedä siis yhtään mitään, mutta haluan tietää edes vähän.

    VastaaPoista
  5. Meinaako professori, että elektronia ei ole olemassa, koska sillä ei ole massaa? On sillä massa, tosin parituhatta kertaa pienempi kuin ytimen protonien massa, mutta silti.

    Eikä se, ettemme ymmärrä jonkin luonnetta, tarkoita etteikö asiaa olisi olemassa. On se olemassa, meille.

    VastaaPoista
  6. Mistä puusta mahtaa olla veistetty tuo pokan alin piena? Malli ja koko ovat oikeat ja ikkunanäkymä rauhallinen.

    Helteessä tuulettaa Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista