Itse olen hidasoppinen. Myös minun suussani ”kokemus”
tarkoittaa laiskuutta. Ei jaksa ajatella eikä viitsi kyseenalaistaa.
Noin vuodesta 1948 ja toden teolla vuodesta 1958 olen
tottunut siihen, että jos on asiaa vaikka Evijärvelle, sinne mennään autolla.
Tuo tarkoittaa ”omalla autolla”. Sen lyhyen ajan, jonka vietin ajokortin
haltijana isoisieni mailla, totuin siihenkin, että käytettävissä olivat kaikki
autot, joiden avaimet löytyivät, eivät kuitenkaan korjaamolle tuodut. Olen
käynyt tansseissa kuorma-autolla (Bedford) mutta traktorilla (Fordson Major)
muistaakseni en.
Taannoin ymmärsin, ettei kahta autoa kannata pitää. Asiaa
auttoi eräiden vippaskonstien huomaaminen ja päätöstä tuki muutaman laskelman
tekeminen. Tätä nykyä kaikki ajonsa kannattaisi tehdä taksilla. Pokka ei
kuitenkaan kestä Äidin luona käymässä niin että jättäisi taksin odottamaan tai
rupeaisi soittamaan uutta – käynti kestää joskus 15 minuuttia, joskus tunnin ja
15.
Laskelmassa on otettava huomioon pääomakustannukset. Itse
pidän tapanani pettää itseäni uskottelemalla, ettei henkilöautoni maksa mitään,
koska siitä ei eräässä mielessä ole velkaa. Kun vertailee omaa autoa Suomen
Kulkuneuvoihin, on se ostohinta ja ylläpidon kustannukset otettava huomioon.
Päässälaskussa pääkaupunkiseudulla pari tonni vuodessa ei ole hirveä virhe,
ottaen huomioon että kymmenen vuoden ikä ja sata tuhatta kilometriä mittarissa
on normaalia.
Menimme siis Lappiin autopikajunalla. En ollut edes ennen
käyttänyt näitä nykyisiä makuuvaunuja. Tuomio: erinomainen mukavuus,
erinomainen palvelu, hinta (eläkeläislippu) halpa.
Yksityisautoilimme puoli Suomea. Tuomio: kaikki riippuu
seurasta. Nautin suuresti oikukkaista reitinvalinnoista ja halusta pysähdellä
ja katsella ympärille. Kemijoen laakso ja esimerkiksi Vanttauskoski ovat
nähtävyyksiä. Hiukan yllättäen Ylen ”kauneimmat reitit” liputtaa myös näitä
seutuja (Livon hiekkarannat).
Ajoin maalle Jyväskylän taakse, kuten aina. Tuomio: väsytti
ja vanhuus rasitti etenkin alkumatkalla, kun satoi ja Lahden seudulla
liikennettä oli paljon. ABC-aseman kirjamyymälässä oli mielenkiintoisia
kirjoja. Kun itse ajaa, tavaratkin kulkevat ovelta ovelle.
Omasta oikusta palasin kotiin bussilla. Aion ensin tulla
junalla Jyväskylästä, mutta pikalinja sopi paremmin aikatauluihin. En muista,
milloin olisin ajanut pikalinjan bussilla. Ehkä Raumalle jossain vaiheessa.
Juna sen sijaan on hyvin tuttu ja mielestäni kulkuneuvoista paras. Turkuun tai
Lappeenrantaan en hevin muulla vehkeellä menisikään.
Havainto: vastamelukuulokkeista voisi kuitenkin olla iloa.
Suvaitsemattomana ja kärttyisänä en aina jaksa pitää korvissani lähipenkin
lajitovereiden loputonta höpöttämistä. Lappeenrannan aikoina kuuntelin
kantaatteja ja oopperoita. Autoa itse ajaessa laki kieltää pitämästä kuuloketta
molemmilla korvilla.
Luulen tietäväni, että moni professori tekee melkein kaikki
virkatyönsä junassa eli meno- tai tulomatkalla. Ainakin tenttivastausten
korjaaminen soveltuu VR:n tarjoamaan ympäristöön erinomaisesti.
Kuvassa esiintyvä kirja henkii pelkkää murhetta. Suomi on
todella täynnä lakkautettuja liikennepaikkoja. Sattuneesta syystä osaan hyvin
Helsingin ja Kirkkonummen välin seisakkeineen. Kohta puolet niistä on kadonnut.
Sähkörata oli yksi syy kiinnostua tästä seudusta silloin kauan sitten, kun
onnistuimme ostamaan itsellemme täältä asuinpaikan.
Kirja vahvistaa käsityksen. Asemarakennukset olivat vain
osa. Rautateiden lukemattomat muut talot kaikkine radanvartijan asuntoineen
kohensivat näkymiä. VR käytti hyviä suunnittelijoita ja harrasti erinomaista
työnjälkeä. Puurakentamisen perinteestä poikkeavat Turku ja Tampere ovat maan
hienointa arkkitehtuuria, jälkimmäinen aika harvinaista sankari-funkista, samaa
henkeä kuin Helsingin Postitalo.
Olen aina ihaillut Tampereen laiturialueen erikoisia
taitelaattoja ja etenkin Sveitsin rautateiden kelloja, jollaisten kopioita
myydään (aiheellisesti) ranne-, pöytä- ja seinäkelloina merkillä Mondaine. Katsokaapa
– Helsingin asemalaitureiden kello on hyvin samanlainen, mutta punaisesta
sekuntiosoittimesta puuttuu viehättävä pallukka, joka tuo mieleen rautateiden
käyttämät opastinlaitteet.
Pitkän matkan busseihin menevälle kokemattomille
matkustajille vihje: omat eväät! Linja-autoasemien tarjonta on
parhaimmillaankin surkeaa, eikä aikaa jää välttämättä edes kioskiostoksiin. Mutta
on se reteää ajaa autossa silmät kiinni, torkahdellen.
Tsekkaan näitä kelloja. Olen nimittäin taas Tampereella käymässä veljeni luona. Ehdin jo eksyä koiran kanssa vakavassa sateessa metsään, sinne missä ne kanuuna patterit on. Se muistutti,että olen ylipainoinen ja eilen kävinkin Pyynikin uimalassa, koska lempi Tampereen uimalani Hervannassa on nyt suljettu. Tampereen arkkitehtuurissa olen huomaannut, että täällä on paljon taloja, jotka ovat ulospäin viimeistelty tavalla jota määritteelisin kylpyhuonetekniikkaaksi - pienet neliömäiset laatat. Niistä en kovin paljon pitä vaikka muuten suomalaisesta uudesta arkkitehtuurista pidän. Harmi on täällä Suomessa se, että ihmiset eivät ymmärrä virolaista aksenttia vaikka kuinka yrittäisi. Olisivatkohan ne s-ät ja ja l-ät liian pehmeitä mulla?
VastaaPoistaRupiapa nyt kiirehesti laihduttamaan, hyvä mees!
PoistaOlen edelleen kahden edellisen Kemppisen blogikirjoituksen lumoissa, varsinkin Ajatuspäästön, joka lähensi minua Kemppisen ajatusmaailmaan niin että olin pitkään sen luettuani "pois itsestäni", sen ulkopuolella, asia, joka saa paljon ajatustyötä aikaan, joka puolestaan antaa elämänuskoa, poistaa katkeruutta ja saa omankin elämänsä hyvät puolet esiin (olikohan tuo nyt ymmärrettävää tekstiä lainkaan), mutta sieltä hyppäys liikennemaailmaan, autoihin ja juniin, aiheutti pientä nikotusta.
VastaaPoistaMutta kun luin tätä tekstiä huomasin siinäkin yhtymäkohtia jokapäiväiseen elämään, sen käytännön puolella. Me ollaan edelleen kahden auton loukussa, maksetaan moneen kertaan veroja ja aina tulee mieleen, eikö edes toisesta voisi luopua. Mutta mutta. Kumpi joutaisi? Siinä brobleema, kun molempia tarvitaan. Toinen, pakettiauto, on osoittautunut tarpeelliseksi. Se on vielä korkeaa mallia kuljetella töitä, isojakin. Henkilöauto taas. Siihen mahtuu enemmän ihmisiä, joita joutuu kuljettelemaan asemille juniin ja busseihin (ja joskus aamuyöstä kotiinkuljetuksia, joihin olen erikoistunut, kun ei ole (nautintoaineiden takia) pelkoa poliisiratsioista eikä ehkä ojaan ajosta) ja onhan se omassa käytössäkin ketterämpi kaupungin vilinässä ja pysäköinnissä.)
Juna on todella hyvä vaihtoehto pitkillä matkoilla. Bussikin. Mutta yhteydet, joihin meidän on päästävä, ovat parhaimmillaan junamatkan päässä. Suosimme junaa. Siinä on enemmän vapautta ojennella jalkojaan ja vaikka käveleksiä.
Bussissa on ahtaammat paikat. Mutta maisemat ikkunan takana voivat olla jopa mielenkiintoisempia kuin junan porhataessa metsien ja peltojen kautta.
Mutta mitä maisemista, ihmiset, ne ovat mielenkiintoisia! Junassa voi jopa jutella ventovieraiden kanssa, ainakin paremmin kuin busseissa. Ja omalla autolla liikkuessa se puoli jää helposti vaillinaiseksi, kun autonmoottori pauhaa, eikä anna rauhaa, varsinkaan talvikelillä. Erinäisiä runokirjoja on kuitenkin tullut ääneen luetuksi tällaisilla perhematkoilla. Ei ole mennyt matka hukkaan.
(Miksihän minä tämän kirjoitin? Herää epäily. Ehkä tein se Kemppisen kahden edellisen jutun, jotka luin ennen tätä, innoittamana. Niin sen täytyy olla. Voihan paska - anteeksi!)
tiistaina, 17 kesäkuuta, 2014
Hidas matkustaminen on katoava ylellisyys.
VastaaPoistaRakastan hitaita junia, joissa on leveät pehmeät penkit. Suomessa junamatkat ovat muuttuneet epämiellyttäviksi, sillä vauhti on liian nopea, juna heiluu ja tutisee ja istuimet ovat kovia kopukoita. Kodikkaita junia on vielä entisissä "Itä-Euroopan" maissa kuten Sloveniassa, Tsekissä ja Kroatiassa. Ikkunat voi avata ja ottaa junan pysähtyessä valokuvia kauniista maisemista ja vanhoista arvokkaista rakennuksista.
Yksi syy Agatha Christien kirjojen ja niistä tehtyjen TV-sarjojen suosioonkin on varmasti se, että niissä matkustetaan junalla.
Meillä ei ole ollut koskaan omaa autoa Suomessa asuessa. Joskus vuokraamme auton muutamaksi päiväksi. Taksi on mukavin, jos on huono sää tai pitkä & hankala matka kaupungissa
Torontossa oli vaikeaa tulla toimeen ilman autoa, vaikka siellä oli yllättävän hyvä julkinen liikenne, varsinkin jos asettui asumaan jonkin metroaseman lähelle. Nautimme kuitenkin kovasti autostamme. Se oli suuri farmariauto, johon pitkäsääriset lapsemmekin mahtuivat ja teimme joka kesä teini- ja yliopistoikäisten lastemme kanssa telttailumatkoja ympäri Yhdysvaltoja, tutkien sen kaunista maaseutua ja suurkaupunkeja. Maaseudulla nukuimme osavaltioiden ja liittovaltion leirintäalueilla, jotka olivat turvallisia ja kauniilla paikoilla. Teimme myös yhden Eurorail-matkan Euroopan junilla.
VR:n junien matkustusmukavuus on kahtalainen. Sinisen vaunun penkeissä on mukava istua ja hycä nukkua. Ne on tehty ja suunniteltu tähän tarkoitukseen. Vaunu on vain talvella vetoinen ja kesällä tukalan kuuma. Talvella on n. 10 prosentin riski, että lämmitin on rikki ja vaunusta tulee joko sauna tai pakastin.
PoistaIC2-junan tai Pendolinon penkki on kova, mutta siisti. Siinä on hyvä lukea tai tehdä työtä tietokoneella. (Totta puhuen Pendolinon ykkösluokan nahkapenkki on jopa epämiellyttävän liukas. Kakkosluokassa on paremmat istuimet.) Sen sijaan nukkumiseen penkki on paljon huonompi. Siihen ei voi käpertyä.
IC-vaunut yhdistävät kaikki huonot puolet. Penkit ovat nuhruisia, kovia ja pöydät jotenkin oudon kevytrakenteisia. Vaunujen yleisilme on jotenkin epäsiistimpi kuin vanhojen sinisten vaunujen.
Nykyaikaiset junat keinuvat kyllä. Sen sijaan ne eivät tärise. Se, joka haikailee vanhoja, tasaisesti kulkevia junia, on unohtanut näiden junien tärinän ja kolinan.
Haikailen niitä vanhan ajan junia, jotka kolkuttelivat kodikkaasti eteenpäin, sillä ratapölkyt olivat puuta. Esimerkiksi matka Helsingistä Savoon oli ylellistä, kun sai nukkua koko yön mukavassa makuuvaunussa, joka keinutti juuri sopivasti.
PoistaEn totu koskaan Turkuun menevän pendolinon heiluntaan. Siinä voi tulla merikipeäksi. Samoin voi olla muuallakin nopeissa junissa, esimerkiksi Prahasta Ostravaan vievässä junassa, joka kiitää hurjaa vauhtia tutisten kuin vanha lentokone myrskyssä. Huvittavaa on, että siinä voi olla keskustelu kielletty joissakin vaunuissa.
http://blogisisko.blogspot.fi/2010/05/ratapolkyt-enimmakseen-puuta.html
(kuva Serbiasta)
Ravinttelivaunussa kyllä tarvittaessa myös "tärisee", joten älä hyvä heppu aina valita kaikesta!
PoistaKirjan kansikuvassa vaikuttaisi olevan itseoikeutetusti Lapinlahden asema. Sitähän ei vielä Rautatietä kirjoitettaessa ollut olemassa vaan Aho ennakoi sen kävynmuotoisen harjanteen (Haminamäki) kärkeen, missä nykyisin suosittu huoltoasema- Matin ja Liisan asema junineen. Leffa on kuvattu Lapinlahden asemalla.
VastaaPoistaApplenhan piti maksaa melkoinen summa Sveitsiin, kun käytti iOS-järjestelmässään tuota kellon designia.
VastaaPoista"Suomi on todella täynnä lakkautettuja liikennepaikkoja." (VR:n)
VastaaPoistaOlisipa kiva lukea analyysi, miksi VR ajaa alas tuon ekologisesti kästävän ja mielyttävän tavan matkustaa. Siinä ei ole pakko alistua jonkun klanipään kopeloitavaksi.
Aiheeseen liittyen linkistä löytyy valokuvia arjesta eri vuosikymmeniltä. http://vaunut.org/
VastaaPoistaBlogin kirjoittajan lienee jo tavoittanut tieto, että VR lopettaa lipunmyynnin Kirkkonummen asemalla. Minua keljuttaa, että lipunmyynti loppuu myös Pieksämäen asemalla. Mikä olikaan ennen vanhaan hienompaa kuin vaihtaa junaa puolilta öin kyseiseillä asemalla. Siinä oli tunnelmaa, jota paransi metallisen kolealla äänellä tehdyt kuulutukset.
VastaaPoistapuhumattakaan asemanravintolasta. Jouduin savolaispoikana Raumalle enkä puoleen vuoteen kehannut käyttää äidinkieltä, melkein unohdinkin koko savolaismurteeni. Matkustin sitte yötä myöten joulomalle mummolaan Leppävirralle. Aamulla anivarhain kun avasin asemaravintolan oven, savo lemahti vastaan ja olin taas kotona ja savolaiskielinen nuorimies. jtapio
Poista. . . jokainen, joka on ajanut nyky-Espanjan junilla, ihmettelee Suomemme junien kehitysmaatasoa.
VastaaPoistaLapsuudessani kesäloma tarkoitti matkustamista Haapamäelle, jossa asuivat isovanhempani. Isoisäni oli tehnyt työuransa konduktöörinä Porin-radalla. Ihme että sellainen "körmy" oli edennyt ylikonduktöörin esimiesasemaan.
VastaaPoistaHaapamäen asema oli, Kassilan tavoin, monien virikkeiden lähde itselleni ja vanhemmalle veljelleni sekä serkkutytölle (olosuhteiden pakosta).. Höyryvetureiden puuskutus ja junien kirskunta kuuluvat vieläkin korvissa.
Nythän siellä on enää entisen juoksijan pyörittämä ruostuneen ja lahon syömän rautatiekaluston "museo" tai huvipuisto... hautausmaa.
Se punainen tikkunekku sekunttiosoittimena on oikeastaan junanlähettäjän keppi, ei opastimen siipi.
VastaaPoista