Sivun näyttöjä yhteensä

8. kesäkuuta 2014

Isät ja pojat





Kalevi Leppänen kertoo aivan uudessa kirjassaan ”Lapinhullu” isästäni.  Jos osaan arvioida, piirrelmä on näköinen ja luonteenomainen. Aika suoraan kirjoittaja mainitsee, että isäni oli leuhka mies, ja sekin on totta.

On sovittu muutamasta puheesta, joissa ”Lapin kirjallisuuden klassikoista” esiteltävänäni on tietysti Kullervo Kemppinen, mies kirjojen takana. Jotten itsekään unohtaisi, lisään tuohon luonnehdintaan yhden näkökohdan.

Isäni varttui monien murtuneiden ihmisten keskellä. Sellaisena pitäisin hänen omaa isäänsä Jussia, joka saattoi olla alkujaankin hiukan hankala ja etenkin arvonsa tunteva mies, mutta hänen elämältään meni todellisuudessa pohja, kun perhe ja koti jäivät Inkerin puolelle 1918 – 1920 ja tuhottiin. Niitä oli muitakin.

Toinen seikka, joka varmasti rakensi itsetuntoa, oli kuuden vuoden sotataival, siis jo ennen sotaa asevelvollisena ja välirauhan ajan kesävänrikkinä ja siitä Lapin sodan taisteluvaiheen yli. Hän suoriutui erittäin hyvin mutta kehitti täyteen mittaan jo poikasena oppimansa piirteen. Hän osasi ihailla joitakin ihmisiä.

Kun uuden kirjan kirjoittaja pohtii Kemppisen ”valioretkeilijän” merkitystä, sen osaan selittää. Hienoin tietämäni retkeilijä, Ami Piilikangas kuoli noin kuukausi sitten. Ami oli Isän alituinen retkikaveri, Vaasan Metsäveikkojen aktiivi ja siviiliammatiltaan palomies. Topparin Jussi, joka on minun ikäluokkaani ja kulkee erämaassa edelleen, oli samaa joukkoa.

Ajatus oli kohdata erämaa erämaan ehdoilla, mutta ilman hypostasiointia.

Pyydän anteeksi tuota teologian ja filosofian termiä. Se tarkoittaa, että pidetään olemassa olevana jotain sellaista, joka on vain ajatuksissa. Meidänkin aikamme hypostasioitu kohde on ”Luonto”.  Mennään luontoon. Ihaillaan luontoa. Kirjoitetaan luonto isolla alkukirjaimella, koska se on joknkun nimi. Luonto kostaa. Luonto palkitsee. Luonto lääkitsee. Takaisin luontoon.

Ei ”luontoa” ole olemassa. Tuo sana tarkoittaa sitä vähää, minkä käsitämme ympäristöstämme, ja romantiikan aikakaudella sille on kehittynyt sivumerkitys eli ilmiöt, jotka eivät ole ihan selvästi ihmisen tekoa. Järvi on luontoa, säännöstelyallas ei.

Tuo ajatusvirhe aiheuttaa jatkuvasti hirvittäviä onnettomuuksia esimerkiksi asussa ”kansan tahto” tai ”historiallinen välttämättömyys” tai ”luonnonlaki”.

Jotkut riidat sytyvät siitä, että yksi puhuu talousmetsästä, toinen suojelumetsästä, ja molemmat tahtovat yksinoikeuden sanaan ”metsä”.

”Erämaa” on samanlainen. Ennen sana tarkoitti hiekka-aavikkoa, nykyisin Suomessa myös märkää korpea. Raamatun Siinailla vaellettiin korvessa.

Isäni mietitty käsitys erämaasta, tässä tapauksessa siis Lapista, ei tule suoraan näkyviin hänen kirjoistaan. Käsitys oli raamatullinen.

Joillekin, kuten pahimmille partiolaisille, erämaa on maksuton puuhamaa. Joillekin se on ihmeiden paikka, jossa kivet muuttuvat leiviksi.

Henki vei Jeesuksen ylös erämaahan Perkeleen kiusattavaksi, ja Jeesus paastosi 40 päivää ja 40 yötä.

Myös Tunturi-Lapissa se mielen pohjalla oleva ”erämaa” on paikka, jossa ihminen joutuu kahdestaan oman itsensä, siis pienuutensa ja suuruutensa kanssa, ja vastapäätä Jumalaansa.

Viimeksi mainittu on kiusallista niille monille, jotka eivät usko Jumalaan.

Suomen kirjallisuudessa ja etenkin runoudessa Leinon – Hellaakosken salon sydämeen katoaminen on toistuva teema. Se on kopio Saksan 1700-luvun lopun romantiikasta.  Lukuisista väitöskirjoista huolimatta on selvittämättä, mistä Aleksis Kivi löysi luonnon. Hänelle paikka, johon mennään pois, on yhtä todellinen kuin Saariselän tunturit – Impivaara. Impivaara on romaanissa yhtä todellinen kuin Jukola, joka puolestaan on Toukolan kylässä, eteläisessä Hämeessä. Sinne eivät tule nimismies, siltavouti eikä jahtivouti.

Kiven koko tuotanto liikkuu kulttuurin eli kylän ja metsän rajapinnalla. Luultavasti ihmisen oikeus on kulkea tuota rajaa. Metsän eläin ei voi sitä ylittää. Muut eläimet, kuten Viertolan härät, ovat yhteiskuntaa.

Suomalainen erämaa, Lappi, on sekulaari uskonto. Uskontunnustuksesta myönnetään todeksi vain ensimmäinen kappale (isään Jumalaan). Ja näin ollaan takaisin hypostasioinnissa ja myös Kemppisessä.

Vanhimmassa teologiassa isä, poika ja Pyhä henki tulevat todeksi eli hypostasioituvat kulloisessakin erityisyydessään. Pyhyys – suomalaisen paikannimistön tavallisimpiin kuuluva – ei ole selitettävä asia, vaan sen saavuttaa kävelemällä 40 päivää ja yötä.

6 kommenttia:

  1. Tuosta Luonnosta. Muistan lukeneeni taannoin 1800-luvun romanttisesta elämänfilosofista, jonka mukaan kansa ja luonto ovat arvokkaammat kuin sivistöneistö ja kaupunki. Hän kuitenki arveli, että tarvitaan sivistynyt kaupunkilainen nauttimaan kansan ja luonnon todellisesta arvosta.

    Ilmeisesti tähän perustuu 1890-luvulla alkanut buumi kesähuviloiden rakentamiseen kauas kaupunkien läheisyydestä. Ensimmäisiä taisi olla Mäntyharju, jonne oli kohonnut vuoteen 1905 mennessä seitsemän kaupunkilaisten rakennuttamaa huvilaa. Yksi niistä on Eliel Saarisen vanhemmilleen piirtämä.

    Toinen syy on juna. Ensimmäiset junamatkat Hki - Mharju kestivät yhdeksän tuntia kymmenen minuuttia, tänään seitsemän tuntia vähemmän. Mitätön kehitys verrattuna aikaan ennen rautatietä. Matka taisi kestää viikon verran.

    Kalevi Kantele





    Kalevi Kantele

    VastaaPoista
  2. Ja omaan luontoon taitaa matkanteko ottaa koko elämänajan. Olkoon se kuitenkin jokaisella jotakin. (astuu askeleen taakse. katsoo.) Mitäköhän tuokin tarkoittanee?

    VastaaPoista
  3. "Lukuisista väitöskirjoista huolimatta on selvittämättä, mistä Aleksis Kivi löysi luonnon."

    Eikö sentään esim. Ilkka Malmbergin kirjassa ole aika hyvin koottuu se, mikä on ollut mikin Veljesten paikka?

    VastaaPoista
  4. Pyhä-sanan etymologia ei ole aivan noin simppelin pikkuporvarillinen tai mitenkään sisupanssimainen - ettei nyt kansalliskiihkoltaan saa paljon henkeä vedettyä. Ei tarkoita sitä.
    Raja on pyhä, ja sen takana erilaisuus. Luonnossa rajat saivat pyhä-alkumääreen, kuten se vedettiin myös tietoisuudessa.

    VastaaPoista
  5. Pitäisikö ihminen räknätä tuholaislajeihin kuuluvaksi?

    I. H.

    VastaaPoista
  6. Tunsin vaasalaisen kaverini kautta mainitun Piilikankankaan pojan. Pojat harrastivat innokkaasti lintukuvausta ja myös sukeltamista ilmeisesti ko palomiesisän innoittamina. Ellen ole väärässä, hieno näyttelijä Ritva Oksanen on A.P.:n sisar,

    VastaaPoista