Sivun näyttöjä yhteensä

21. kesäkuuta 2014

Mielikuva



Moittiakseni kirjoittajia pyhinä, jolloin ei ehkä pitäisi ollenkaan lukea eikä kirjoittaa, roihuava kokko ja tyven järvi ynnä muut juhannustavoitteet ovat mielikuvia. Sellaisia löytyy myös valokuvina. Katsotaan kuva kirjasta ja sitten vaikka vaelletaan kantamusten kanssa näkemään, että mielikuva vastaa todellisuutta. Se on virhe. Koettu todellisuus on mielen vika.

Johdonmukaisin tietämäni sovellus on vanhempieni, nyt veljeni vanha mökki eli saunarakennus. Sen malli eli suunniteltu sielunmaisema on seinällä, Martta Wendelinin maalaama rantamökki, jonka katto kasvaa komeaa heinää. Esikuvat ovat 30-luvun Kotilieden kansista. Kun kesämökki tuli täällä etelässä ajankohtaiseksi 60-luvun lopulla, äitini todella onnistui ja sai Martta Wendelinin maalaamaan tuon kuvan öljyllä kankaalle. Miten se onnistui, sitä en tarkoin tiedä, mutta voin kysyä. Wendelin oli kuulemani mukaan kranttu. Ehkä hän tiesi jääneensä samalla tavoin kuin Rudolf Koivu vaille arvostustaan.

Sotasukupolvi loi kaksin käsin itselleen ensin todellisuuden ja sitten haavekuvat. Se oli vertaansa vailla oleva suoritus.

Näinä päivinä ahnehdin vanhaa Lappi-kirjallisuutta hankkeeni takia. Wallenius ja A.E. Järvinen eivät juurikaan näe tuntureita tai pahemmin perusta. He olivat erä- ja kalamiehiä. Arvoituksellinen ja kummallisia kokenut Eero Lampio vaeltaa Imanterolla huomaamatta Hiipinä-tuntureita.

Mutta T.I. Itkonen (”Lapin-matkani”, 1991) näki. Tuon mielikuvituksellisen hienon, alan ylivoimaisesti hienoimman, kokeneimman ja parhaan teoksen keräsi isävainajansa 1920-luvun kirjoituksista ja katkelmista poika, professori Terho Itkonen. Enontekiöllä 1916 näkemästään kertoessaan Itkonen kiihdyttää lukijan mielikuvitusta jopa muutaman lauseen maininnoin – kovauskoinen Aslak Hetta oli kerran mestattu lapinkansan villiinnyttyä ihmeelliseen uskoon.

Hämmästelyn aiheita riittää. Jo ennen osoittamani maantieteilijä Väinö Tanner tutki erittäin perinpohjaisesti pohjoisinta Suomea ja Petsamoa viime vuosisadan alussa ja unohdettiin aktiivisesti mm. siksi, että hän esitti havaintojensa perusteella myönteisiä käsityksiä etenkin kolttasaamelaisista, jotka ”tiedettiin” viheliäiseksi väeksi, ja lisäksi vielä suomenruotsalaisesta vähemmistöstä 1930-luvulla! Käsille saamistani tutkimuksista näkee, että tuon merkittävän tiedemiehen sielunmaisema oli Petsamossa. Tähänastisissa antologioissa hänet on sivuutettu, luultavasti siksi, että tutkimukset olivat ruotsia, saksaa ja ranskaa.

Ja juhannuksen johdosta isäni sielunmaisema, joka on luultavasti peräisin jostain keskikoulun lukemistosta. Anteeksi että korostan, mutta teksti on Lönnrotin Kalevalaa hiukan vanhempi, ja virheetön antiikin runomitta veljeilee suomalaisen kansanrunon poljennon kanssa. Suomen runouden ”kymmenen kärjessä” –tekstejä ilman muuta.

Oma maa

(Kallio, oik. Samuli Gustaf Bergh, 1832)

Vallan autuas se, jok' ei nuorena sortunut maaltaan,
Hyljätty onnensa kanss' urhoin haudoilta pois.
Ei sopis miehenä näin mun nuhdella taivahan töitä;
Mutta mun syämeni taas tahtovi huoata ees.
Kun minä muistan sen yön, jona rakkailta rannoilta luovuin,
Nousevat silmiiini nyt vieläkin viljavat veet.
Ei mun mielestän, ei mee Pohjolan tunturit, joilla
Lasna ma kuuntelin, kuin sampo ja kantelo soi.
Siell' oli toimessa mies ja Väinöstä lausuivat urhot,
Pojat ja karhut puun juurella painia löit.
Raittihit talviset säät, revontult' oli taivahat täynnä,
Kaunihit katsoa kuin aamun alkava koi.
Oi te kesäiset Pohjolan yöt, joina aurinko loistaa
Myötään, päilyen veen vienossa taivahan kanss'!
Teille jos Onnetar sois mun vielä, niin tuntisin kaikki,
Saaret ja salmet, ja myös taivaalla tähdet ja kuun.
Siellä mun mieleni on ja siellä mun muinoiset muistoin,
Sinne mun kultani jäi, sinne mun ystävän' myös.
Huoleti kiitelkööt muut Alppein seutuja kauniiks,

Kauniimpi, kalliimpi on mulle mun syntymämaa!

6 kommenttia:

  1. Kallion runon motto on jäänyt siteeraamatta. Sehän on tuttu "oma maa mansikka, muu maa mustikka".

    VastaaPoista
  2. Olikohan tuo se professori Erkki Itkonen, joka vastusti Ahti Rytkösen pyrkimystä tehdä väitöskirjan savolaismurteista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä ovat eri Itkosia. Heidän ja monien Itkosten sukuperu muuten on Leppävirralta...

      Poista
  3. Kallion runon runomitta on siis eleginen distikhon (=heksametri+pentametri) johon mm. Ateenalaisten laulukin on sanoitettu.

    VastaaPoista
  4. Aika hieno runo, varmaan parasta suomeksi kirjoitettua heksametria. Tähän verrattuna Ilias ja Odysseia-käännökset ovat aika väkinäisiä.

    Suomen Runottaren vanhin laitos on aika mielenkiintoinen kun siellä on kaikkea sittemmin hävinnyttä, ja kieli on osittain vasta muotutumassa (jäänyt mieleen runo joka oli kokoelmasta "Takaliston lauluja")

    AW

    VastaaPoista
  5. Oma maa -runo on tuossa kouluin tarpeiksi stilisoituna versiona. Alkuperäisemmän voi lukea Wikiaineistosta. Moni sanamuoto lienee katsottu koululaisille liian oudoksi (hauvoilta, nuhtella, huokata, vieläin, lassa, muinosat), mutta ehkä hyvää tarkoittaneet muutokset ovat lievästi runoa vesittäneet.

    VastaaPoista