Sivun näyttöjä yhteensä

12. kesäkuuta 2014

Oikoteitä



Lappi ja lapinkirjallisuus työllistävät nyt kovin. Kirjoitin jotenkin kireästi, ettei muualla ole Lappia eikä tuntureita kuin täällä.

Tietysti tuntureita on. Minulla oli itselläni himo kiivetä Norjan puolen Rastigaissalle. Se olisi ollut suhteellisen helppo kohde, mutta kovin usein se on pilvessä. Kun laelle on kuitenkin aikamoinen rämpäisy, ei sinne oikein viitsi mennä, ellei mitään näekään.

Toisen kerran kävin Kebnekaisen tunturikeskuksessa. Pelottava tunturi – tietysti aivan tavoitettavissa, ei siinä mitään. Epämääräisen ja maallikkomaisen käsitykseni mukaan Ruotsissa tunturissa vaeltaminen on järjestetty erinomaisen hyvin ja se on myös vanhempaa perua kuin Suomessa.

Norjassa ovat ne vuoret. Viime vuonna olin menossa kiertämään vielä kerran autolla Jäämeren tien, mutta tuli jotain muuta. Se maisema tehoaa minuun aivan hurjasti. Ylin suosikkini on Finnmarksvidda, mutta en ole juuri tavannut ihmisiä, jotka aidosti viihtyisivät tundralla, jossa mikään ei kasva, tuuli vinkuu ja heinäkuussa on usein lämmintä vain muutama aste.

Tunnen siis tarvetta selvittää, että yrittäessäni perimmältäni sijoittaa isäni aineistoa joudun jatkuvasti hämmästelemään. Aineiston sijoittaminen on aivan konkreettinen toimi. Käsikirjoituksia ja valokuvia on jo muutamissa museoissa ja kokoelmissa. Lapissa kävin omin silmin näkemässä, miten oikein ja hyödyllistä on, että merkittävät kokoelmat lahjoitetaan kirjastoille. Jo mainitsemani Juha Pentikäisen kokoelma Rovaniemen Arktikumisa muutti perin pohjin ajatuksiani arktisesta shamanismista, noitauskosta, jota näyttäisi esiintyvän pohjoisilla alueilla ympäri maapallon.

Juuri nyt haeskelen erästä runoa. Sain käsiini uuden levyn mieskuorolauluja Larin-Kyöstin teksteihin. Yksi puuttui. Olen kuullut sen kaksi kertaa yli 50 vuotta sitten, nimittäin Leevi Madetojan ”Aslak Smaukka” –teoksen kuorolle, baritonilla ja orkesterille. Teksti on hiukan lapsellinen ja luultavasti uraauurtava. Osaan sen ulkoa mutta valitettavasti vain melkein. Nuotteja en ole vielä löytänyt, mutta oululaisten levytys on kiikarissa.

”Niin kuin vanha harmaa haukka yksin oksallaan / istuu noita Aslak Smaukka kodassaan, / huojuu hiljaa sekoitellen pataa, / tutkii tähtitaivaan rataa…

Mutta kyläläinen hiipii noidan kodan räppänälle. Noitapa näkee pataan kuvastuvan haamun. ”Karjahtain hän kaatoi kodan, miehen puhki löi, nosti hiitten hurjan sodan, silmin söi… Puukko suussa, kirves vyöllä kamppas kauhun yöllä… Niin sai surman viime noita saamein – kerran täyttyy taru kaamein!”

Ehdin jo lukea jostain, että tuossa noin 1915 kirjoitetussa runossa käytetään ehkä ensimmäistä kertaa sanoja ”saame” ja ”saamelainen” itsestään selvällä tavalla. Ennen siellä oltiin ”lappalaisia”. Nykyisin kai paikalliset ei-saamelaiset ovat ”lappilaisia”.

Sekin oli uusi ja hyvin kiinnostava tieto, että ensimmäinen todellinen Haltian retki tehtiin naisvoimin – Tyttönormaalilyseon monessa mukana ollut voimistelun opettaja Kaarina Kari kahden ystävättärensä, kantoporon ja sen hoitajan kanssa oli tullut Narvikin kautta Jyykeään eli Skibotniin ja siitä jalan kohti etelää.

He kävivät Haltian huipulla ja jättivät sinne vieraskirjan, jossa Karin allekirjoitus on numero kaksi. Jokohan nykyisin ollaan sadassa tuhannessa?

Olen vasta etsimässä tietoja siitä, missä määrin tunturimaassa asiallisilla asioilla liikkuneet kävivät huipuilla. Poromiehiä se ei tiettävästi houkutellut.

Mutta vielä on muiden ohella Arvi Järventaus tutkimatta. Otaksun että varhaisia kulkijoita löytyy myös papistosta. ”Vuorelle nouseminen” on niin vanha kielikuva, että luuloni mukaan erilaiset mystikot ovat harrastaneet sitä aikojen alusta.


Tämän pikaisen muistiinpanon – aion taas pistäytyä maalla tässä välissä, vielä ennen juhannusta – päätän tähdentämällä, että koko antiikin kaikkein kuuluisin retoriikan tuntija ja opettaja, josta tutkijat käyttävät nimitystä ”Pseudo-Longonus”, koska hän ei sitten olekaan Longinus, kuten luultiin, julkaisi sen kuuluisan tyylin oppaansa nimellä, joka suomennettiin oikein ”Korkeasta tyylistä”. ”Peri hypsos” kuitenkin tarkoittaa kirjaimellisesti ”korkeuksista”. Mainitsin tästä kerran isälleni. Hän oli kovin mielissään tiedosta. – Se oli jo hänen viimeisiä aikojaan, joten emme varsinaisesti kyenneet keskustelemaan.

10 kommenttia:

  1. Skibotn on kyllä Jyykeässä eli Lyngenissä, mutta suomeksi se on Markkina. Tosin en ole koskaan kuullut kenenkään oikeasti käyttävän sitä nimeä, vaikka paikka on hyvin tuttu ja lapsuudessani siellä oli vielä suomenpuhujia.

    Halti, Suomen korkein tunturi, herätti aikanaan norjalaisissa kavereissani hilpeyttä - ei teillä siellä kovin korkeita tuntureita ole!

    Tunteeko Kemppinen Tordssonin kirjan Friluftsliv, kultur og samfunn?

    Ihan mahtavia ovat nämä tämän viikon retkijutut.

    VastaaPoista
  2. Hakiessani vanhoja unohdettuja ja siksikin varmasti viisaita kirjoja, osuin Dittmar&Indrenius Asianajotoimiston 110 vuotta historiajulkaisuun. Vaikutti vetävältä.Luen sen.Mokauksia luvassa.Heti alkuun yksi.Katsoin D&I kotisivua. On ihmismaailma mennyt vaikeaksi. -Guardianista päivä pari sitten luin älykköliikkeestä joka on päättelemässä valtioiden velat isossa mitassa laittomiksi. Ne ovat lakikeino-konstisesti stukturoituja. Eivät päde! Ranskassa 60% takaisinmaksua pitävät perusteettomina. Miksi tällaista älykköätäkkiä ei kuulu ei näy Suomessa ? Mihin katkesi edistys valistus ; mikä nieli Tulevaisuuden ? Jos Meilahdessa ja Mehiäisessä on yhtä käsittämätöntä ihmisten hoitoa kuin on lakitoimistoisssa asioiden, niin voi herranpieksut. Menen pikilangan hajuun ja suutarin valmiiksi saamisen iloon. Tunturi ja Jäämerikin kai kävisi.Sitä kurjempi paluu? Parasta pysyä mielikuvituksessa ja seikkailukirjoissa.Elävinä näitä juutastalipaneja säikkyisinkin:

    Aatu Leenasohvin poika,Töyrylän metsäkulmalta ja etelä-Hämeen takamailtakirjoittaa elämästään puolentoista vuosisadan takaa. Uhkarohkeata adhl elämännälkää, itselle elämistä ja kyvykkyyksiensä täysmittaista täydellistämistä. Varmaan jotain samaa kuin Mosulin kulmilla tänään,Ninivessä ja Levantissa. Outoa ettei hengellisyyteen löydy rokotetta vai kieltäytyvätkö ryypystä, joka kai kelle hyvänsä todistaisi aineen voitosta heikkomielisyyden ja alakulon ylitse.

    Tiimari ja sen etäpesäkeet ovat eläviä todistuksia shoppailuautuudesta, joka ylhäältä valuu alas kuten valui värisokerineste Kritiikin Kannukset 2014 voittaneessa tanssiperformanssissa. Kiitos palkinnonjakajille ja vastaanottajille.Molempi parempi. Aatu suutarivaiheessa ja Pietarivaiheessa oli suomalaisen mestari Tolkin miehiä. "Tolkilla tehtiin työtä Gastinnyidvorin makasiineihin myytäviksi.Työn ei tarvinnut olla vahvaa,kunhan se vain oli "näköisää" ja halpaa."

    Aatu Koskelainen sitten rakastui ja rupesi perheenisäksi Helsinkiin. Kun VR:llä rettelöivät johtajien bonuksista ja Oulussakin satamäjätkät soveltavat paikallista sopimista täyttä häkää, niin pari sanaa ennen koetusta.

    "Insinööri vastasi että oli välttämättömästi osattava ruotsia,jos aikoi rautatien palvelukseen.Sitäpaitsi,kuului jatko,lähettävät senaattorit ja muut korkeassa asemassa olevat herrat tänne elähtäneet pikenttinsä,ja meidän on varattava etusijassa heille paikat." (Huom. Eläke-Fennnian Antti Rinne,eläkevastuun siirtokonstipöytään tämäkin!)

    "Niihin aikoihin olivat täällä kielitaistelun aallot alkaneet vyöryä korkeina.Vainolaiset olivat lähettäneet pääkaupungista maanpakoon korkeamman suomenkielisen oppilaitoksen,suomalaisen Normaalilyseon. Suomenkielen ystävät tästä vääryydestä kimmastuneina huusivat koko Suomen kansan avukseen ja apua tulikin.Ei kestänyt kauan ennenkun pääkaupunkiin ilmestyi ilman muukalaisten apua uusi ja komea opinahjo: Suomalainen Alkeisopisto.Siinä minunkin vähäpätöinen persoonani sai "palkeittenpainajan" paikan." Miksikö kopioin näitä? Ihan vaan taannehtivaksi Tietofinlandiavoittajaksi 2014.Taso ei nousisi, mutta huippu kuitenkin.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  3. Aslak Smaukka näyttää olevan kuunneltavissa Sibelius Akatemian kirjastossa: http://www.doria.fi/handle/10024/47956

    VastaaPoista
  4. Larin-Kyösti käytti Suomen kirjallisuudessa sanaa saamelainen ensi kerran, vaikkei koskaan pohjoisessa käynytkään.

    VastaaPoista
  5. Vahvan itsetunnon aloilla, kuten insinööri- ja lääkärialoilla, on vaikea ajatella, miten monenlaista hakausta ja mokauksen paikkaa lakiasioista on; muistuttaa sikäli IT-työtä, että olisi sekä osattava omat asiansa eli ala, myös saatava selville kunkin tapauksen juuret ja sotkut. Ei ole siistiä anatomian karttaa tai teollisen laboratorion valkeaa takkia; ei ihme jos näkyy valkeaa lippua.

    VastaaPoista
  6. Jo vain on Finnmarksvidda houkuttanut, mutta katseluksi on jäänyt Skietsimtuntureilta käsin.

    Lapi-aiheisia juttuja on aina mukava lukea – etenkin monista sen erikoisista henkilöistä. Jos väkeä on vähän, ihmiset tunnetaan ja tapahtumat muistetaan kauan. Tulilla on aina mukava raatailla. Paljon on mennyt viisautta ja tietoa maan rakoon, vaan harvinaisen paljon on sitä tallennettukin.

    Aiemmin mainitsit Sven Lokan. Hänen kirjoistaan selviää tarkasti Kuolan suomalaisten asutushistoria ja myöhempi kova kohtalo. Veikko Erkkillän kustantamia lienee ainakin saatavissa. Erittäin hieno dokumentti on myös Ylen Arkistossa: Muurmannin rannan viimeiset suomalaiset. Jos se on katsomatta, niin on vielä yksi aukko paikattavana. Parasta tv-kerrontaa, joka toimi myös kuulokuvana radiossa.

    VastaaPoista
  7. Nuo Ruijan Lapin tunturit olivat jääkauden aikana refugio, vetäytymisseutu meikäläiselle eliölajistolle. Siitä kiitos Norjalle! Saamme edelleen nauttia täällä Pohjanperukoilla hienosta, karusta luonnostamme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tiedosta, se oli minulle uusi.

      Luonnonnauttija Kunnaksen Ilkka

      Poista
  8. Markkinasta Alattioon vesiteitse: http://youtu.be/D2TAlvcgE1I . Ei nyt varsinaisesti ole mitenkään editoitu, kun en osannut siihen aikaan, mutta Youtuben jälkistabilointi ikäänkuin yhdistää otoksia usein hauskalla tavalla.

    VastaaPoista