Sivun näyttöjä yhteensä

21. maaliskuuta 2014

Syyskuu 1951



Mieluisaa ettei kukaan ole huomannut näitä kirjoituksiani kotiaineiksi eikä huomannut kirjoittajaa opettajan mielistelijäksi.

Opettajamme Kaarina sanoi syyskuun alussa 1951: ”Kun te nyt aloitatte koulutienne, painakaa mieleenne, että syksy 1951 oli harvinaisen lämmin.” Me painoimme mieleemme. Ahopellon Juhani istui uimahousuissa tunnilla. Oli kova helle, ja sitä jatkui.

Luokka ja luokkatoverit muuten muuttuivat hiukan, kun uusi keskuskansakoulu tuli käyttöön. Olin itse silloin kolmannella. Koulupiirit menivät niin, että Rengon puolella asuvat jäivät Kosolan kouluun.

Esittelen koulumuistojani nimenomaan siksi, ettei niissä ole mitään erikoista eikä esittelemisen arvoista. Koulut olivat tavallisia, oppilaat olivat tavallisia, nyt olemme eläneet tavallisen elämän. Sekin on loppujen lopuksi tavallista, että opettajamme olivat tavallisia ihmisiä, joita pidettiin paikkakunnalla arvossa.

Mietin näitä lisätäkseni ymmärrystäni. Sikäli kuin onnistun, yritän välittää asioita lukijoilleni.

Pidän itseäni onnekkaana. Satuin kuulumaan epätavallisen, erittäin suureen lapsijoukkoon elinvoimaisella, suorastan vauraalla maaseudulla. Paljon myöhemmin tulivat kaupunkeihin ja Ruotsiin siirtyminen ja yleisempi näivettyminen. Sotien johdosta elimme pieninä tavallaan taantumassa, akanvirrassa, jossa oli palauduttu väliaikaisesti 1920-luvun tapoihin. Olen aivan totta ajanut mummun sylissä reellä kirkkoon, mutta todellinen syy oli että isoisäni säästi bensaa kahteen autoonsa ja halusi ulkoiluttaa hevosta, jonka traktori kohta korvasi.

Hyvin vaikea kysymys on aukkojen tunnistaminen. Mitä en nähnyt. Mitä ei tapahtunut.

Olen kertonut päällisin puolin tässäkin yhteydessä, miten onnistuin istumaan tuntikausia kansakoulunopettajani Orrenmaan Kaarinan ja Luomalan Auran seurassa tätini Vieno Sarhon luona käymässä järjestelmällisesti läpi paikkakunnan menneisyyttä. Rouvat muistivat ja kävivät läpi jääkärit, iikollit, kommunistit, ja käsittelivät kipeitä muistojaan. Sotavuodet rintamalottana. Sotaleskeys. Kysyin suoraan muun muassa Lapuan Liikkeestä, ja vastaus oli odottamani: ”Ei Kosolan Vikistä ollut… Muut ne määräsivät.” Itse asiassa kertojani välittivät kotona kuulemaansa jopa Härmän häjyistä. Heistäkin suuri osa oli ollut sosiaalisessa mielessä irtaimia mellastajia tai kantatalojen nuorempia poikia, joiden kaltaiset alkoivat sitten Pohjanmaan radan avattua reitin Hankoon siirtyä Amerikkaan etsimään onneaan. Vanhempien veljien ei tarvinnut etsiä. Onni oli ympärillä.

Vaikutelmani oli sama kuin eilen viittaamani ja lähipäivinä vuoroon tulevan Gregory Clarkin – sosiaalinen liikkuvuus on yleensä ollut paljon väitettyä vähäisempää myös meillä. Teen sen varauman, että kenties tämä asia muuttui 1989 – 1991. Kuka tietää, jos suuri pankkikriisi ”johtui” juuri siitä, että yhteisöissä palikat olivat pudonneet täysin toisin kuin mihin oli totuttu. Kyllä maa järkkyy, kun sekä pankit että puolueet menettävät samanaikaisesti asemansa.

Toinen ja kolmas hyvin vaikea kysymys ”luokkaretkeily” –pohdinnoissani on avainryhmien, avainyksilöiden ongelma. Luokkaretkeilystä puhun vitsailumielessä. Kysymys on ”säätykierrosta” eli ”luokan” muuttumisesta eli sosiaalisesta liikkuvuudesta. Lainausmerkit viittaavat vanhentuneihin, epäselviin käsitteisiin. Kuitenkin mielessäni ovat perinteiset mittarit, kuten veroäyrit ja suoritetut tutkinnot. Valtaeliittiin eli ylimpään ”luokkaan” luen esimerkiksi korkeimpien oikeuksien jäsenet, vaikka minulla on epäilyni siitä, onko yleisillä tuomioistuimilla muuta kuin rituaalinen merkitys, ja väitelleet tohtorit, vaikka tiedän hyvin, että ainakin osa meistä on turhalla koulutuksella pilattuja ala-asteen opettajia.

Siellä maalla ennen sekä isoisäni että isäni väitetään toimineen avainhenkilöinä. Isoisä oli perustamassa ja toteuttamassa kaikkea kylien sähköistämisestä viemäröintiin ja vedenpuhdistukseen; isäni vaikutti paikkakunnan ainoana vapaaehtoisena akateemisena ”kansalaisyhteiskunnan” moniin kohtiin ja tuli rakentaneeksi ei-teollista palvelusektoria, joka perustui luultua vahvemmin vapaan kansalaistoiminnan verkostoille ja loi uudenlaisia tapoja, isäni tapauksessa luontoharrasteen ja retkeilyn.

Puuttuvat avainhenkilöt ovat odottamatta kuolleita. Väitetään että kaksi tai kolme taustan ja luonteen maakunnallisiksi merkkihenkilöiksi koulimaa kaatui nuorina upseereina. Väitetään että he olivat poikkeuksellisen päteviä ja lisäksi karismaattisia. Talvisota oli se varsinainen luokkaretki. Paikkakunnan ylpeimmät ja alhaisimmat kyyristelivät samoissa kuopissa ja oppivat tunnistamaan toistensa vahvoja ja heikkoja kohtia. Vihollinen oli yhteinen, ruotsinkieliset esikuntamajurit Vaasasta. Heillä oli tavaton tarve sotkea rintamamiesten ja naisten nuorisoseurahenki.


22 kommenttia:

  1. Nyt loppui Kemppisen seuraaminen valtion virstoissa noudatettavana työaikana.

    "Varoitus
    Valtion yhteisen turvallisen tietoliikenneratkaisun VY-verkon Internet-selauksessa käytetään suodatuspalvelua. Palvelulla rajataan sellaisten sivujen näkymistä, joiden sisältö saattaa olla haitallista työasemien tietoturvan ja toimivuuden kannalta. Palvelun tarjoaa Valtiokonttorissa toimiva Valtion IT-palvelukeskus.
    Pääsy pyytämällesi sivulle (http://kemppinen.blogspot.fi/) on estetty sen sisältöluokittelun (Suspicious) takia."

    VastaaPoista
  2. Kortesjärvellä viljeltiin sanontaa: "pieniä ne on Renkoolaisten murheet". Mahtoiko sanonta olla syntyisin tuolta rengon puolelta.

    VastaaPoista
  3. Tasan eivät käy onnenlahjat, mutta muistetaanko se niiden joukoissa, joilla hyvin on käynyt? Panen tähän samansuuntaisista muisteluksistani 15 vuotta nuorempana kansakoulunkävijänä linkin omaan kirjoitukseeni kouluajoista 1960-70 -luvuilla ja mitä tiedän ihmisille niistä oloista lähteneenä käyneen: http://kivaniemi07.blogspot.fi/search?q=n%C3%A4it%C3%A4+polkuja

    VastaaPoista
  4. Luokkakokouksissa on kaksi kroonisten pätkätöiden ja/tai hanttihommien kurjillistamaa villapaitaryhmää: ali- ja ylikoulutetut. Kummillakin on ongelma löytää koulutustaan tarpeeksi vastaavaa työtä, josta maksettaisiin riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Titteli auttaa. Olin kukkulan kuningas hovioikeudenneuvoksena - ne kolme, joita kansa kunnioitti, hovi, oikeus ja neuvos. Professori on lusmu - luultavasti kommunisti myös.

      Poista
    2. Hieman kummallista on, miten dosentuurin arvostus on puolisovistyneistöltä kadonnut: "Aha, päivystävä desantti, heh-heh". Låäkåreillä oli pitkään oma 1,5-kerroin: ammatillinen lisensiaatti on puheessa tohtori ja Oulun ja Kuopion lääkiksen potiessa aiemmin opettajapulaa värvättiin jokainen hyvässä virassa oleva väitellyt lääkäri dosentiksi. Mummot vaativatkin päästä vastaanotolla kantin asemesta tosentille.

      Poista
    3. "Titteli auttaa. Olin kukkulan kuningas hovioikeudenneuvoksena".

      Joopa joo, mutta entäs käytännössä eli hovioikeudessa? Pitivätkö muut neuvokset JK:ta "kuninkaana"?

      Poista
  5. Missäs vaiheessa se Antti Tuuri oli samalla luokalla kanssasi? Keskikoulussa, vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuuri oli Rengosta, toiselta puolelta junanrataa. Sekin luokkakuva löytyy. Eka ja toka luokka. Sen jälkeen muuten Antin perhe muutti Kauhavalta. Maanmittari-isä Elias eteni urallaan. Suku on mitä kauhavalaisin. Menisin väittämään, että Tuurin Jussi oli opettaja.

      Poista
    2. Laitas se Antin luokkakuvakin esille, katsotaan kuinka moni tunnistaa Antin. Pakko myöntää etten tunnistanut Jukkaa tuosta edellisestä kuvasta, veikkasin opettajasta katsottuna, heti ensimmäistä oikealla..

      Poista
  6. Kirjoittaja sanoo: "Pidän itseäni onnekkaana." jne.

    Kutakuinkin samoin arvioi historioitsija Eric Hobsbawm elämäänsä, Interesting Times -omaelämäkerrassaan:

    ”…for those of us lucky enough to live in central and western Europe, it was not an illusion. We may not have fully recognized our good fortune yet, but we lived in the lands of the blessed: a region without war, without the prospect or fear of social upheaval, in which most people enjoyed a life of wealth, a range of choices in life and leisure, and a degree of social security beyond the reach of all but the very rich in our parents` generation, and beyond even the dreams of the poor. Ours was a better place to live in than any other part of the world.”

    Lukija Laihialta

    VastaaPoista
  7. Isäni, joka oli opettaja, leimasi minut opettaan pojaksi. Te, jotka ette käsitä mistä tragediasta on kyse, kuvittelette että minä pääsin jotenkin helpommalla. Aika väärä käsitys. Jos koulussa, jota isäni johti, tapahtui jotain kummallista - eikä saatu selville kuka sen oli tehnyt - niin ensimmäiseksi isäni kohdisti epäilevän katseensa minuun... no, joskus kyllä syystäkin, täytyy myöntää, mutta ei sentään aina. Mutta aina minä siitä, syystä tai syyttä, sain kärsiä. - Nepotismia meillä ei suosittu.

    VastaaPoista
  8. Kerran pistin kipsipäisen Cygnaeusksen nenään ison purukumipallon. Se pönötti siinä liitutaulun vieressä. Ei isäni sitä heti huomannut, hän seisoi selin siihen, oppilaat huomasivat ja hihittelivät. Isä ihmetteli että mitä ne hihittelevät... kun se tajusi mistä on kyse, sain taas selkääni. (Mielestäni tavallaan aiheellisesti.)

    VastaaPoista
  9. Ihmisten liikkuminen eri sosiaaliryhmien välillä oli muistini mukaan vielä 50 luvulla varsin satunnaista. 40 luvulla meitä poikia kiellettiin naapurin poikien tapaaminen, jota en silloin ymmärtänyt. En totellut ja konttasin orapihlaja-aidan alta Vesaa tapaamaan. Vasta miehenä tajusin, etteivät vanhempamme olleet missään tekemisissä keskenään. Tällainen olisi nykyaikana mahdotonta. Vielä 60 luvulla pienessä maalaiskauppalassa sosiaaliluokat olivat sekoittumattomat. Rotary ja reserviupseeritoiminta liikkeinä alkoivat hiukan pehmentää terävinä säilyneitä rajoja.

    VastaaPoista
  10. Synnyin vasta toukokuussa -52. En tunne Kemppistä. Hieno mies mielestäni.

    VastaaPoista
  11. Vastaukset
    1. Pari viikkoa. Katsoin tilastoista - lähes 30 astetta päivästä toiseen.

      Poista
  12. Tuohon Laihialaisen kommenttiin voisi lisätä Hobsbawmin kiviseltä elämänpolulta sen tiedon, että hän samassa niteessä kertoo isänsä kuolleen nälkään, Wienin liepeillä, K.K:n romahduksen jälkeen. - Tuupon serkkupoika

    VastaaPoista
  13. "…kertojani välittivät kotona kuulemaansa jopa Härmän häjyistä. Heistäkin suuri osa oli ollut sosiaalisessa mielessä irtaimia mellastajia tai kantatalojen nuorempia poikia, joiden kaltaiset alkoivat sitten Pohjanmaan radan avattua reitin Hankoon siirtyä Amerikkaan etsimään onneaan."

    Kestikievarit kai menehtyivät asemaravintoloiden tieltä. Stefan Ingvesin isoisä oli ollut kapakoitsija Lapjärvellä. Stefan Ingves lähti hänkin Amerikkaan, ajeli autolla ympäriinsä ja jätti paluumatkan kesken ja jäi Tukholman kauppakorkeakouluun. Väitteli Aspects of Trade credit between firms. Eli samasta kuinka porvarit sisäsuomen Kuopiota myöten tekivät itse rahansa kirjanpitomerkinnöillä.

    Tämä Ingves paineli sitten uunituoreen innovaation eli optiopörssin toimiin 1987 ja näillä uutuuksilla kiihdytti osaltaan Ruotsisuomea pankkikriisiin. Se oli se Juppiaikakausi.Jotkut ottavat opiksi.

    Riksbankin pääjohtaja suomenruotsalainen Ingves on tänään keskeisimpiä hahmoja valtiorintamassa nujertamassa finanssiherruutta. Kollegansa Bank of Englandin pääjohtaja Mark Carley vetosi sotaisiin kielikuviin yhtyessään tähän hyökkäysrintamaan todeten siitä matrasta, siitä hintatavaudesta, että politiikka voitti sodan (nujersi inflaation) mutta hävisi rauhan. Hintavakauden alla tapahtui jos mitä kuluneen neljännesvuosisadan aikana. Varallisuusarvot kuten asunnot ja osakkeet senkun kohosivat,inflatoituivat ja kävivät vakuuksista yhä isommile luottomäärille, jotka kuin Kuopiossa olivat taseesta vaihdettavissa junttirahaksi näiksi seteleiksi ja talletustileiksi. Menossa on ankara vääntö ja Ingves on keskeinen häijy Basel komitean puheenjohtajana. Näin hän (ja valtiot) virkkoi päiväkäskyssä 25.2.2014 ja paikka oli Auckland:

    Leverage - friend or foe?
    Banking is all about leverage. Put simply, banks are highly leveraged institutions that are in the business of facilitating leverage for others.
    Se on suomeksi ja häjyjen kokemusten mukaan jotka Ingves lienee kestikievarissa kuullut tai Santeri Alkion raportista "Murrosaikoja" lukenut, että pankissa on kaksin puolin velkaa ja kaksin puolin arvoa elää eteenpäin, siis ihmisyhteisön elää eteenpäin. Velkainen asiakas (tarmonsa,tulonsa) ovat pankin arvoa ja talletukset (pankin velka ) on asikkaalle voimaa perustaa perhe tai laajeta työn ja hyödykeiden tarjoajana jos sattuu olemaa sitä rotua (Suomesta sukupuutton ajettu.Toinen juttu,pysy kanavalla).
    Alkio tarkemmin ottaen puhui Ilmarisesta ja Varmasta jotka sitten isämaanmiesten toimesta perustettiinkin. Ne olivat rahastoja joihin ei pitkäsormisesti kajottu. Luottoapu oli sanaton vastavuoroisuus. Paperille kirjoitettuna se oli velkakirja kirstussa jota ei pantu hakuun. Onnenvaihtelujen mukaan nämä rahastot lisääntyivät/vähenivät talosta toiseen. Sitten tuli vallesmanni ja kielsi luontoistalouden Vaasan rihkamakauppiaitten lobatessa mistä taas Paulaharju raportoi. No vallesmanni perässä tuli Säästöpankki apupankiksi liikepankeille ja ne taas modernisoituvan Suomen Pankin eli Snellmanin liikkeelle rohkaisemia. Nuorempi Borgström, sen ekan Wallenbergin opissa, oli kotonaan Mariankadun alussa -nyttemmin ikiromontissa- tullut kuulemaan maailmallista filosofiaa ja näkemään isojen ajatusten toteutuvan Euroopan satamissa ja hiilikentillä.
    Mitä tuo "highly" lievennys tuossa sitaatissa tekee ? Sitä että se muu kuin velka pankkitaseessa on "equity" omistajien sitoumus ja panos. Heidät pannaan taas vastaamaan vastaisesta vaurastumisestaan riskillään hoitaa asioitaan/asioitamme heille suodun mandaatin edellyttämällä vastuullisuudella. Tai lisenssi pois. Kova peli ja elämisenperusteiden ja menestymisen perusteiden uusi paaluttaminen on käynnissä. Junttanpoo vain poijaat. Mitä maailma meille kuuluu.Mennään Floridaan, maanpakoon.Jukka Sjöstedt

    VastaaPoista
  14. Mies havitteli uutta (käytettyä) autoa. Ehdolla oli sitikka C5. Käytti katsomassa, katsoin päältä, kurkkasin ovesta. Näkemäni ei kiinnostanut, no muita syitäkin oli.

    Katsoin vielä netistä. Kyseinen auto luokiteltiin ylemmän keskiluokan autoksi. Joo, ei meille. Ja olihan se todella näyttänyt turhan isolta ja räyhältä. Vaikka ei silti: sitikoista tykkään.

    Vasta myöhemmin älysin, että puhuttiin autojen ylemmästä keskiluokasta. Kumma, että meilestäni nousi tuollainen säätyluokitus, vähän kyllä ihmettelin myyntikieltä.

    VastaaPoista
  15. "Satuin kuulumaan epätavallisen, erittäin suureen lapsijoukkoon elinvoimaisella, suorastan vauraalla maaseudulla. "

    Eilisessä luokkakuvassa näkyi vauraus ja hyvinvointi lasten vaatteissa verrattuna omiin samojen aikojen alakoulukuviin Savon suunnalla pienessä maatalous/saha -yhdyskunnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä 60-luvulla kerättiin vanhoja vaatteita toimitettavaksi Kuhmoon

      Poista