Sivun näyttöjä yhteensä

29. maaliskuuta 2014

Edellytys ja ehto





Luulin ensin, että sanomalehden uutissivun isoon kuvaan oli otettu Memlingin tai Holbeinin ”Kristus ristillä”, mutta se olikin ministeri Arhinmäki, kuvan oton yhteydessä juuri tuonpuoleisuuteen siirtyvä.

Yhdennäköisyys on erehdyttävä. Lonttoposkinen Kristus tuli muotiin samaan aikaan kuin itse aiheutettu nälkiintyminen, romantiikan aikakaudella. Ruokkoamaton tai lammaskeritsimillä nyrhitty parta liittyy omassa mielessäni juutalaisuuden kiihkeimmin oikeaoppiseen siipeen. Miltä Arhinmäki näyttäisi mustassa huopahatussa? Sepä pitäisi nähdä.

Olen selvillä siitä, että muuan aikansa arvostetuimmista papeista oli Arhinmäki, Erkki. Taisi olla Paavon vaari. Hän oli näkyvä nimi siinä pappisjoukossa, joka opetteli rehellisesti ja kärsivällisesti puhumaan muidenkin kuin kirkkokansan kanssa. Hänen kerrotaan löytäneen tiet työläisten lähelle ja lähestyneen köyhiä ja vaivaisia.

Näinä päivinä on taas sivuttu ylisuuren kirkkomme ja sitä upottavan perinteen painoa. Arhinmäen kannattaisi nyt ruveta varajeesukseksi. Paikka on vapaana.

Jeesus, Marx ja Lenin saarnasivat köyhille. Stalin kohdisti sanansa ”todellisille työtätekeville” tai turvautui sanaan ”proletariaatti”. Se on kirjattu ilmaantuneeksi vuonna 1853. Olisiko ollut Engels asialla? Hän oli monipuolinen mies. Itse sanan taustalla on latinan ”proles”, ”jälkeläiset” eli ne joilla ei ole muuta kuin lapsia.

Jossain vaiheessa Suomessa ei enää ollut köyhää väkeä. Ehkä he unohtivat itsekin itsensä jälleenrakentamisen ja raskaiden idänsuhteiden aikana. Vasemmistot osoittivat julistuksensa työläisille. Kun ylioppilaat sitten alkoivat 70-luvulla laulaa työläisistä ja seuraavaksi kolmannen maailman köyhistä, heräsi epäily, olivatko he sellaisia tavanneet.

Nyt myydään tunteita. Klassisten talousteorioiden mukaan tunteista on siis niukkuutta, koska muuten ei olisi kysyntää. Kauppiaat nimittävät tätä tavaraa ”elämyksiksi”. Jopa kuolleissa kappaleissa kaivataan ”wow-efektiä”. Suomeksi se olisi ”ohhoh” tai ”kattos pirua”.

Muutos on hyvin suuri. Jos sellaisia lainkaan ajateltiin, arveltiin kai, että tuo ”elämys” on saavutettavissa ainoastaan työllä, kieltäymyksillä ja säästämällä. Köyhillä ei kuitenkaan ollut varaa sellaiseen ylellisyyteen. Köyhien oli tiedettävä paikkansa. Se oli jossain sian purtilon ja kissankupin välissä.

Teeskenneltyjen tunteiden markkinoilla myyvät hyvin kaikki virkkeet, jotka alkavat ”lapsiperheet” tai ”vanhusten hoito”. Näihin molempiin on panostettu paljon ainakin vuodesta 1937 (kansaneläkelaki). Niistä käytiin julkista keskustelua ainakin vuodesta 1860. Kirjoissa sanotaan, että sotien välisenä aikana suuri pulakausi osoitti, miten reikäinen järjestelmämme oli.

Tänäkin päivänä oikeiston perustelu on sama kuin 1860. Yhteiskunnan tuki opettaa köyhät entistä laiskemmiksi, ja lisäksi he haisevat vielä enemmän. Kannattaa miettiä päivän muotisanoja, syrjäytyminen ja kannustimet. Kun vaihtoehtoja on muka vain kaksi, yhteiskunta ja yksilö, koville joutumisen vihjataan johtuvan yksilöstä. Perinnevasemmisto vihjaa sen johtuvan yhteiskunnasta, siis yhteiskunnallisista epäkohdista.

Nationalismin eli kansallismielisyyden tai kansalliskiihkon keskeinen tehtävä on pettää köyhiä ihmisiä. Suojeluskuntia saanee sanoa isänmaallisiksi? Isänmaallisuutta ei käy erottaminen nationalismista. Suojeluskunnassa sai harjoitusten yhteydessä ruokaa, ja lisäksi ehjät vaatteet. Kaikkien historiakirjojen jälkeen on hämärää, mikä määrä riveissä oli köyhiä ihmisiä. Käytännöllisesti kai arvioitiin, että köyhät ovat punikkeja, eivätkä punikit voi olla isänmaallisia. Vasemmiston puolueet, myös demarit, pitivät parhaansa mukaan tätä käsitystä yllä Talvisotaan asti.

Yksilö – yhteiskunta ei ole toimiva käsitepari. Yksilöä ei ole oikeastaan olemassa. Sellainen keksittiin keskiajan lopulla poliittisen luokan tarpeisiin. Sitä ennen lännessäkin oli vain sieluja ja sitten alle 1 % näitä sieluttomia, jotka määräsivät kaikesta. Eräässä surullisessa mielessä Euroopan ensimmäinen fasisti oli Luther, joka korosti henkilökohtaista, yksilöllistä suhdetta muun muassa Jumalaan. Siihen asti myös kirkolle oli riittänyt, että ihminen teki temput siten kuin piispa ja hyvä tapa vaativat. Luther muuten oli myös nationalisti, kauan ennen muita.

Jos nyt Suomen vasemmisto haluaisi paljon ääniä ja kannatusta, sen pitäisi tuomita jyrkin sanoin V. Putin, joka ei tiettävästi ole nähnyt sen suurempaa vaivaa vähäosaisten vuoksi, mutta on sen sijaan nostanut kunniaan Venäjän ja venäläisyyden eli siis nationalismin. Ja sanoma on mennyt läpi. Ne siellä uskovat ihan vakavissaan. Ja uskoa siihen vaaditaankin. Kun meillä juuri Arhinmäen puolueessa on järjelle käsittämätön myötämieli entisen Neuvostoliiton nykyisiä ilmeneviä kohtaan, tuosta asiasta saisi mielellään tehdä selkoa. Mitä ajatella, kun lauluissakin ”Työn orjat” muutettiin takaisin muotoon ”Suuri ja mahtava”?

16 kommenttia:

  1. Kai huomasitte kaikki, että Tarja Halonen tuli pitkän hiljaisuuden jälkeen esiin Naton puolustajana, joka arvostelee Putinia! En ollut uskoa silmiäni. (Tarja Halonen toivoo Venäjältä muutosta HS 29.3.2014)
    Mitä tämä nyt merkitsee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavja on epäisänmaallisimpia suomalaisia! Siitä saatiin taas todiste.

      Poista
    2. Tarja Halonen, jos kuka, tietää, että Putin haluaa Ukrainan jälkeen myös Baltian maat ja Suomen. Tästä on kysymys.

      Poista
    3. Menkää hei oikeasti hakemaan joltakin asinatuntijalta apua itsellenne. Ihan pimeitä juttuja nuo ovat.

      Poista
  2. Tämä on suurin ja mahtavin juttu, mitä olen viimeaikoina saanut lukea Blogisfäärissä! Kertakaikkisen HAUSKA, kaiken lisäksi. Oikea jalokivi Kemppisen kruunussa! (vuoden paras bloggaaja).

    Tämä vilpitön kehuminen ei tarkoita, että kaikessa olisin samaa mieltä, vaikka samaa mieltä olisinkin. Tuo vertaus kärsimykseen ristillä tuo mieleen Lars von Trierin elokuvat. Näen jo silmissäni Paavo A:n riippuvan ristillä silmät eloisesti välkkyen ja suu surumielisessä hymyssä Ja sen juurella mahtavan tunteikkaan runottaren polvillaan nenäliina kädessä, surullisena, mutta voimaa puhkuen.

    Olen lukenut Punaisen kirjan, vaikkei se tähän liittyisikään. Marxiakin olen lukenut, en kovin tarkasti, mutta kuitenkin. Ja tiedän, että yksi sukulaiseni kuoli Hennalassa aidan toisella puolen, samanaikaisesti kun toinen mahtaili aidan toisella puolella isänmaallisuutta ja valkoista väriä hehkuen. Nämä ovat juttuja jotka tekevät vakavaksi, vaikka ovatkin vain kuulopuheita.

    Mutta onko se totta, mitä kuulin tänä aamuna kun heräsin aurinkoiseen päivään, että Putin olisi soittanut Obamalle? En ole saanut asiaan varmennusta, kun olen ollut poissa tidotusvälineiden lähettyviltä koko aamupäivän. Että Putin soittaisi Obamalle (eikä toisin päin) kuulostaa kyllä jo liian hyvältä ollakseen totta. Mutta jee! Ihmeitä tapahtuu. Tänäänkin tapahtunut jo viisi asiaa, joista on tullut hyvä mieli. Kiitos, kiltti maailma!

    VastaaPoista
  3. Joskus suomenruotsalaiset kehuvat suomenkielen sopivuutta jumalanpalvelukseen. Näyttää se sopivan myös Herran röykyttämiseen päätellen Putinin punottavista poskipäistä. On saanut oikein isän kädestä viime aikoina.

    VastaaPoista
  4. Haloo, diggasiko myös Jeesus homoista?

    VastaaPoista
  5. Tunteet, elämykset, feelings. Minä kyllä "lfiilistelin" Tuntui hyvältä eli mutu-tuntuman mukaan blogin analysointi "kolahti", löysi yhteyden jonnekin minussa,(joka toivottavasti ei ole sama kuin pikkupoika minussa). Mutta jos agitointi on noin helppoa ja tuloksekasta, miten suojautua. Ei sodalta, ei rutolta, vaan jonkun fundamentalistin sairaiden aivojen kiihotukselta. Sehän menee suoraan kohteensa tunnekeskuksiin, missä yksilön todellinen päätäntävalta sijaitsee ja samanaikaisesti "järki seisoo päässä" tai korkeintaan seuraa sivusta isäntäeläimensä touhotusta.
    jtapio

    VastaaPoista
  6. Olen ollut ja olen edelleenkin vasemmistolainen. Mutta ei minuun sentään ihan kaikki koskaan ole uponnut. Muistan, kun kovasti arvostamani elokuvaohjaaja Milos Forman katseli Pariisin hullun vuoden (1968) mielenosoituksia ja sanoi että "minkä vitun takia ne täällä noita iskulauseita huutelee?"

    aarnesaarisia minun on ikävä. kiveen hakkaajia.

    VastaaPoista
  7. Kovan paikan edessä pres. Halonen paljastaa oikean suhtautumisensa Venäjään ja Putiniin. Tämä on kyllä ollut sisäpiiriläisten tiedossa, tarpeen tullen hänkin olisi vienyt Suomen Natoon. Ankara on näytelmä, jota me esitämme Venäjän pelossa, kielteinen sanoma on esitetty erinomaisesti välttämättömyytenä, ja kansan enemmistö on sen uskonut. Kuinka käynee jatkossa?

    VastaaPoista
  8. Kansan Uutisten verkkokeskusteluissa paljastuu Vasemmistoliiton peruskannattajien synkeä ja edelleen leppymätön viha porvareita, länttä ja etenkin USA:ta kohtaan. Yli 90 prosenttia kirjoittajista hyväksyy Krimin miehityksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vaan, USA on tuottanut sotaa ja tuhoa maailmansotien jälkeen kuin yksikään muu valtio. Se ei ole ihan niin viaton ja puhdas pulmunen kuin eräät sinisilmäiset uskovaiset kuvittelevat. USA:ta ei edes saada ympäristötuhoistaan kantamaan vastuuta ja silti: se tuottaa maailmassa kaikkein suurimmat koko maapalloa uhkaavat päästöt toiminnallaan.

      Täällä peräkylän mummon ja papat elävät jossain 30-40 luvun maailmassa ja kommunismin pelossa. Ehkä kannattaisi hoidattaa se jossain asiantuntijan luona.

      Venäjä on ollut jo toistakymmentä vuotta kapitalistinen valtio, jossa valtaa pitävät miljardööri-oligarkit. Sama kehitys on tapahtunut Kiinassa ja tietenkin USAssa, jossa valtaa pitää pieni vähemmistö miljooniensa kanssa. Sama kehitys tapahtuu nyt Euroopan Unionissa. Siitä kannattaisi olla, edes hitusen huolissaan. Täällä kompuroivat kommentoijat eivät tule koskaan kuulumaan maailman miljonäärien kerhoon, joten jos edes jälkeläisiään ajattelee, niin ajatusmaailma kannattaisi päivittää tähän nykymaailmaan.


      Poista
  9. Putinilla on ollut vaikutusvaltaisia turkulaisia ystäviä, mm kaupunginjohtaja Leppä. Kuvissa hän poseeraa Turun kaupunginhallituksen talon edessä. Se talo oli edesmenneen professorini lapsuudenkoti Aurasillan kupeessa. Olen lukenut, että Alvar Aalto oli myös vaikuttanut noissa maisemissa 20-luvulla.Miten muuten mahtaa olla Viipurin kaupunginkirjaston laita?

    VastaaPoista
  10. Proletariaatin diktatuuri tarkoittaisi tänä päivänä sitä, että robotit hallitsevat maailmaa. Ja ettei vain näin olisi jo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osaa maailmasta, sen ihmisistä, hallitsee "some" jokaisen käteen sopivalla välineellä. Suuri osa maapallon miljardipopulaatiosta ei hallitsijaa tarvitsekaan, se vain ajelehtii reunaehtona mukana kuten kaikkina aikoina ennenkin.

      Ihmiset tekevät hallitsemisensa siis ihan itse oman pinen päänsä tilassa ja ne, jotka ennen olivat hallitsijoiden asemissa ennen näkyvinä, saavat nyt hääriä omissa oloissaan aivan rauhassa. Mutta luultavasti nekin vain viisastelevat pikkulaitteidensa välityksellä "watscapeissaan" ja wittereissään samanmielistensä kanssa.

      Poista
  11. No mutta hyvänen aika. Lastensuojelulailla kiellettiin kaikki kuritus jo kymmeniä vuosia sitten. Tasa-arvosta on puuskutettu vielä kauemmin. Homot säätävät nykyään lakimme. Eli mitä tässä on epäselvää? Totta kai heikko, sekava ja puolustuskyvytön rappiomaa on helppo vallata.

    Viisastelu ei auta kun tykit puhuvat. Onko jotain päässyt unohtumaan?

    VastaaPoista