Tämä eläkeläiskirjoitus on perusteltavissa yhdellä syyllä.
Kovin pitkään söin työaikaisten tapojeni mukaan, ja se oli vahingoksi.
Tuossa oli se perusteleva lause.
Hyvin monta vuotta välttelin syömästä lounasaikaan, koska
sitten väsytti. Monissa tilaisuuksissa, etenkin frakkiniekka custoksena, osasin
nukkua silmät auki kynä kädessä. Kun kynä kopsahti kädestä kirvonneena pöytään
tai lattialle, havahduin ainakin sen verran, että kuorsaus katkesi. Sellainen
rohkaisi nuorisoa, esimerkiksi väittelijää.
Ennen huonoina sortoaikoina professorit joutuivat
turvautumaan äärimmäisiin keinoihin saadakseen nukkua rauhassa virka-aikana.
Eräs teologi herätti lievää kummastusta liikkumalla yliopiston rakennuksissa
kanniskellen omaa kirjaansa tai kahta. Hän oli tunnettu kirjojen kirjoja. Mutta
kummastelijat eivät tienneet, miten huonoja istuimia useassakin auditoriossa
oli. Istuinosa saattoi olla niin vino, että istujan oli ponnistettava
jatkuvasti jaloillaan vastaan. Visu professori työnsi ennen istuutumista selkänojan
ja klaffin väliin oman kirjansa, jonka paksuudesta hän tietenkin oli tarkoin
selvillä, ja – tieteellisessä sivistyksessä niin tärkeä perstuntuma oli taattu.
Nyt sitten uskoin, että verensokerin heilahtelut voi ottaa
huomioonkin. Päädyin pitämään totena väitettä hiilihydraattien ja proteiinien
suhteesta ravinnossa ja uskoin, että kivikauden keräilijäkulttuurien syömätavat
sopivat edelleen. On siis karsastettava leipää ja perunaa. Makeasta en ole
erikoisemmin välittänytkään. Kaksi oikeaa ateriaa, ei voileipiä.
Yleisaikakauslehtituokio puolen yön aikaan parin juustonpalasen ja hedelmien
merkeissä. Ette muuten tiedä, miten hyviä pirkkaluomuomenat ovat tänä vuonna.
Melkein halpojakin ne ovat, mokomat.
Tulos tästä on traaginen. Bobby-räätäli, missä olet? Alle
vuosi sitten teetetty ja maksettu mittatilauspukuni, jonka oli määrä olla
elämäni viimeinen, väriltäänkin seppeleen nauhoihin sopiva, kelpaa vain
huonossa valaistuksessa, koska se roikkuu päällä. Painosta on kadonnut johonkin
3 kuukauden aikana 20 kiloa, mitä lienee pidettävä sairaalloisena.
Toisaalta juuri eilen yön selässä omenalohko rupesi
omalakiseksi ja kierähti pöydältä lattialle ihan lämpöpatterin alle. Ennen kuin
ehdin ajatella, olin koukannut sen sieltä, pöydän alle kyyristyen kuin lukukinkereillä.
Vasta tuokion kuluttua huomasin, että tuota en ollut tehnyt kymmeneen vuoteen.
Jos nyt suoraan sanotaan, pystynyt. Tai ainakaan luullut pystyväni.
Pelkästään typerän ja iljettävän itsekorostuksen tähden olen
nytkin kuljeskellut farkuissa ja reisitaskuhousuissa, jotka eivät ole mahtuneet
päälle aikoihin. Hoosianna, housut kinnaa, kuten kotiseudullani oli tapana
sanoa näin adventin aikoina.
Ongelma ei siis ollut sama kuin sillä isännällä, joka vielä
kyläkaupassa ihmetteli housujaan, jotka ovat edestä pinkeät mutta takaa
möhliät, ne kun olivat väärinpäin jalassa.
Ryhdyimme kuitenkin huonekalujen kaitsijani kanssa laskemaan
niitä suunnattomia säästöjä, jotka nyt olivat kertyneet, kun kaikkien paitojen
lisäksi kolme pukua, neljä hyvin tyyristä pikkutakkia ja silmänkantamaton määrä
kulmahousuja mahtuvat päälle ja istuvat. On se outoa. Sovitin kauluspaitaa,
jonka ostin 1997 Los Angelesissa korttelin kirpputorilta (garage sale). No
problemo.
Ilmari-eno saa nyt odottaa. – Kysymyksessä on kuvitteellinen
henkilö. Ennen oli tapana auttaa köyhiä sukulaisia, etenkin muistaa heitä
lahjapaketeilla. Välillä mainittiin Ilmari-eno, joka lienee ollut olemassa
mutta kuollut 1970-luvulla. Kun tässä on ollut tanssi tavaran kanssa, oman ja
etenkin vanhemmiltani kertyneen, erinäiset varusesineet on siirretty ”Ilmari-enolle”,
joka valitettavasti tarkoittaa käytännössä kirkonkylämme oivallista jäteasemaa.
Siellä on muuten kaikki systeemit. Hiukan arastelin käydessäni, koska itseni
olen luokitellut hyötyjätteeksi. Seuraavalla käynnillä uskallan jo ehkä kysyä,
eiväthän he pistä kontteihin mitään liikkuvaa, tarkoittaen sillä siis itseäni.
Helsingin seudun ympäristöpalvelujen (HSY) verkkosivut ovat
muuten luokkaa ”erinomainen”. Tulee seurailluksi julkisen vallan ponnistuksia.
Siellä on koko joukko erinomaisia. Tähti on kuitenkin HSL (omaa sukuaan
Helsingin kaupungin liikennelaitoksen) pikkuvehkeisiin tarkoitettu sovellus. On
huimaa, että kun maalaispoikana Helsingissä harhailtuaan rupeaa palailemaan
kotitanhuville, vehkeissä on yhden napin alla ohjelma, joka nuuhkii sijaintini
ja näyttää sitten reimasti tiedon seuraavasti bussista ja junasta ja vielä
kävelymatkan pysäkille tai asemalle.
Näköni on kyllä parantunut melkein samaa vauhtia kuin jalat
navan lähestyessä selkärankaa, mutta silti perinteinen paperille painettu
aikataulu on ollut iso kiusa. Meillä täällä on ollut myös löydettävä pieni teksti
tunnuksineen ”XL – ei teollisuuden lomien aikana”, ”XXL – juhlapyhistä vain
jälkimmäisenä”, ”XXXL Ravalsin kautta”.
Epäluuloinen lukija huomaa, että käytän tätä blogia
Facebookin tavoin (josta en pidä), eli lähipiiriviestintään. Katsokaapa siis
lähilukijat, jälkeläisteni joulun ajan virityksistä googlaamalla KYL joulu 2013
ja sitten Cantores Minores. Ensin mainittu laulaa hyvin. Saksalainen kirkko on
hauska paikka ja miksei myös Temppeliaukio. Kanttoreita ei tarvitse luonnehtia.
Itse olin valmis siirtymään suoraan loppiaiseen, kun soitin Antille ja Mikolle
levyltä Gardinerin porukan levyltä sen Jouluoratorion biisin, jota he nyt
harjoittelevat, ja kokeilumielessä oikein ison kaksoiskuorokappaleen toisaalta
Bachin tuotannosta ja näin ja kuulin, että tyypit menevät tuossa iässä suoraan
sisään vaikeaan polyfoniaan ja riemuitsevat patarummusta ja barokkitrumpetin
kiljahtelusta yhtä paljon kuin parrakas sukulaisensa.
Yhäkö ne Wickströmin aikataulut ovat vaikealukuisia? Huomauttaisin Facebookista sen verran, että se on väline, jota voi käyttää monenlaisiin tarkoituksiin. Jotkut käyttävät sitä lähipiiriviestintään, jotkut ties mihin muuhun.
VastaaPoistaP.S. Jäi kehumatta tuo volterkilpimäinen otsikko!
PoistaItse lopetin lounasruokailun väsyttävänä ja tarpeettomana tai ainakin muutin sen kohtuulliseksi päiväkävelyksi tai yhdeksi pieneksi mutta sitten paljon paremmaksi -- vaikkapa muutama kevään ensimmäinen ahvenanmaalainen parsa tai Habibin pieni meze. Istumatyö. Muutoin kunnollinen itse valmistettu iltaruoka Välimeren aikoihin kotona. Paino on pysynyt samana kuin se aina aikuisena on ollut.
VastaaPoistaOlen hieman hidas kommentoimaan vaikka luenkin Jukan jutun joka aamu. Se vastaa jotenkin samaa kuin taannoin saattoi lehdessä olla joku kolumnisti, joka pani tilaamaan lehden vuodesta toiseen siitäkin huolimatta että aviisi muuttui hiljalleen monilta osin sietämättömäksi.
VastaaPoista"Kiitos tästäkin vähästä" voisi näihin Jukan juttuihin todeta ja kommentoidessani että "Kärsiskös puhutella".
Niin tiämmä sanoi Kortesjärven akka Kauhavan asemalla koppalakkiselle junan lähettäjälle.
Tampereelle muuton jälkeen oli paikallinen lehti virkistävää vaihtelua. Vai onkohan uutuuden viehätystä.
On kuulemma näillä tamperelaisilla muuttoliikkeen ansiosta ominaisuudet jalostuneet. Omaavat hämäläisen ripeyden, pohojaaasen joustavuuden ja satakuntalaisen vieraanvaraisuuden.
Hieno homma Kemppisen painonpudotus! Itsekin samassa jamassa, elokuun alusta paino pudonnut sen 20kg. Olo parempi ja todellakin entiset mutta hylätyt vaatteet vaatteet mahtuvat päälle.
VastaaPoistaGooglen Playkaupassa on ohjelma nimeltä Depart. Mitä HSL:n ohjelmaa setä tarkoittaa?
VastaaPoistaApple Reitti GPS. Windows Here Transit. Molemmat loistavia.
PoistaNoin vanhoilla ihmisillä noin äkillisen raju painonpudotus ei taida olla kovinkaan terveellistä?
VastaaPoistaAiheellinen muistutus. Tässä on lääkäri mukana, vaikka ajatus oli omani.
PoistaTilanne voi johtua siitä, etten tietoisesti "ruvennut laihduttamaan" enkä "ryhtynyt dieetille". Neuvojakaan en ehkä osaisi antaa, koska avain taisi olla tuo syömisten aikatauluttaminen, ja siinä taas oli takana elämänvaiheen sallima oma valta.
Itse suhtaudun kauhulla äkilliseen, suureen painon putoamiseen. Syykin on selvä. Lähipiirissä oli haimasyöpätapaus, josta ei tietysti ollut mitään vinkkiä, painon putoamista lukuunottamatta. Ko. syöpälaji kun on niitä vaikeimmin todettavia ennen kuin on liian myöhäistä. Tässä tapauksessa kasvain löytyi "vahingossa", mutta järeillä lääkkeillä, säteillä ja leikkauksella on tilanne saatu siihen pisteeseen, että nyt eletään kontrollien väli kerrallaan seuraavat vuodet.
PoistaKiitos ja anteeksi.
PS. kandee lopettaa tupakointi.
Toistan monen kommentoijan viestiä ja ajatusta: tämä blogi täytyy lukea päivittäin, monesti ennen aamupuuroa. Useimmiten se blogi palkitsee lukijansa paremmin aamupuuro ja kahvikuppi, selvittää ja piristää ajatuksia paremmin kuin aamulehti ja usein yllättää enemmän kuin aamun sää.
VastaaPoistaTämänpäiväinen blogi tuottaa kuitenkin uuden kokemuksen, joka yllättää jälleen: bloginpitäjän ruokavalio ja vaatekaappi saavat yllättävää valaistusta.
Tästä johtuu mieleen subjektiivinen (ja siksi epäiltyttävä ) havainto, miten laatujournalismissakin painottuu entistä enemmän kirjoittajan omien arkikokemusten näkökulma.
Esim. HS:n kolumnikirjoittajat kertovat entistä useammin siitä, mitä heille on sattunut eilen töissä tai kotona tai matkalla. Lukijaa jää vaivaamaan tunne, että hän on joutunut sattumalta pakolliseksi kuuntelijaksi (tosin usein maksusta) kirjoittajalle tämän purkaessa pahaa oloaan, ongelmiaan tai saavutuksiaan.
Verkossa yleistyvä sosiaalisen median tyyli: tarkasteluhorisontin rajoittuminen käsivarren tai katseen etäisyydelle ja tästä seuraava itseään kuvaileva ja itseään kommentoiva sisältö näyttää siirtyvän näin vähitellen kaikkialle muuallekin, kuten sanomalehtiin ja kirjoihin ( blogeissahan se on jo normi) ?
Voimme varmaan kuitenkin luottaa edelleen siihen, että tässä blogissa kierretään maailmanrantaa laajalti, jotta saadaan ”tietää mitä on tapahtunut, koska sehän on, eräältä kannalta katsoen, viisaus suuri. Jos visusti harkitset mikä kylvö menneistä päivistä saattoi hyödyllisiä, mikä vahingollisia hedelmiä, ja sen mukaan asetat elämäsi, työs ja toimes, niin oletpa viisas mies ” (sanoi jo talollinen Aapo Jukola)
"tämä blogi täytyy lukea päivittäin, monesti ennen aamupuuroa."
PoistaKyllä oikea aika on lounastunti.
Ja kommentit ovat puoli ruokaa. Kiitos!
PoistaVessalukemistahan se on kyllä!
Poista"Eräs teologi herätti lievää kummastusta liikkumalla yliopiston rakennuksissa kanniskellen omaa kirjaansa tai kahta. Hän oli tunnettu kirjojen kirjoja. Mutta kummastelijat eivät tienneet, miten huonoja istuimia useassakin auditoriossa oli."
VastaaPoistaLuulin, että kotikirkkoni penkit ovat Suomen huonoimmat, mutta huomasin erehtyneeni käytyäni viime kesänä Kampin kappelissa. Mitä se omituinen rakennus kertoo, lähinnä osoittaa, että paikallisella srk:lla on rahaa - tai oli ainakin silloin. Päivystävät papit vaikuttivat lähinnä vaivautuneilta. Kallion kirkossa oli asialliset penkit ja näkymä kohti keskustaa kirkonmäeltä hyvä, sitä hallitsi MacDonalsin mainos korkean talon katolla. Kyllä ne amerikkalaiset osaavat.
Hoosianna, housut kinnaa! Kaiken sä muistatkin!
VastaaPoistaTuota kutsutaan karppaukseksi. Viljat pois kaikissa muodoissaan, samoin peruna ja riisi. Olo koheni minullakin itsestään joka lailla. Myös makeannälkä, sokerihiiriluonteeni tunnusmerkki, vaimeni ratkaisevasti. Ei mikään dieetti, sillä sellaiseen en olisi kyennyt.
VastaaPoistaTiedä sitten, mitä tämmöinen vaikuttaa laajemmin maatalouteen? Ehkä sitä, että viljaa voi viedä enemmän niille, jotka vielä haluavat syödä sitä.
Nih, leivättömän pöyvän iäreenhän ne tuomarit miäreevät.
PoistaTässä Gardinerilta Bach-iloa isona annoksena:
VastaaPoistahttp://monteverdi.co.uk/shop/albums/cantatas/complete-set
Kuinka ajankohtaisia ja itselle kohdallisia asioita teksteissänne vilahteleekaan. Viimeinen kuormaukseni isän talosta matkasi Kaarinan päivänä poikki Suomen. Onneksi Kaisan kaljamia ei ollut; tiepinnan kuuraa sai paikoin tarkkailla. Kun talo on kaukana niin tavaroiden mielekäs hävittäminen vaikeaa. Oma asunto ahdas, silti yrittää nyt näitä sijoitella.
VastaaPoistaLapsuuden tavaroihin on kummia tunnesiteitä. Philipsin värilliset kuusenlamput kauniissa laatikossaan, 40-luvun lopulta. Muistan joulukuusen pehmeät satumaiset värit iltahämärässä. Oikeita kynttilöitä toki poltettiin juhlahetkinä. Olin kai viiden-kuuden vanha.
Isän kuolemasta kohta kaksi vuotta. Vasta nyt toteutui talokauppa ja uudet nuoret asukkaat alkavat remonttinsa. Onnea heille!
Vanhempien ajasta lapsenlapsiin. Nyt edessä Pirkanpoikien joulukonsertit. Lapsenlapsi laulamassa ensi vuottaan pääkuorossa. Mummi kuuntelee jo ennakkoon Bachin jouluoratoriota. Toki tuttu, mutta nyt saa sisältöä uudella tavalla.
Mitä edesmenneen laamanin vaatteille tapahtui? Onko kuolleen vaatteiden "hävittämiseen" joku kulttuurihistoriallinen tapa?
VastaaPoistaItse yritän topputella, ettei niitä isän vaatteita tarvitse heti lahjoitaa Lapuankadun syrjäytyneille.
Sillä laamannin sotilasuniformulla voi olla myös kaupallista arvoa, myös museo saattaisi olla kiinnostunut. Netissä pyydetään joistakin asepuvuista nelinumeroisia hintoja.
Samaa edesmenneen vaatteiden käsittelyä miettii edellinen mummi-kirjoittaja. Toki käyttövaatteita on annettu pois, mutta entä ne arvollisemmat? Isän ylioppilaslakki säilyy vielä minun kaaapeissani, mutta mitä tehdä punakankaisille VR-virkapäähineille. Paitsi että tuntuvat jostain syystä vielä henkilökohtaisemmilta kuin isän omat hatut ja lakit, niin jokin Suomen lippun kaltainen arvostuskuviokin on läsnä.
VastaaPoistaSuomessa hyvin tunnetun Bobby-räätälin löytää Bangkokista. Bobbyn pukinehtimon paikka on aika 'mielenkiintoinen' Nana-nimisen Skytrain aseman lähellä. Vieressä on Aussipunaniskojen suosima huo*ajuottola jonka portailla myydään kappaleittain väärennettyä Viagraa. Bobby on muuten aika erikoinen henkilö. Hänellä on outo kyky muistaa kaikki tapaamansa asiakkaat ja hänen tekemänsä tilaukset vuosienkin takaa. Tämän olen itse todennut.
VastaaPoista