Sivun näyttöjä yhteensä

10. marraskuuta 2013

Kysyn itseltäni



Suurenmoisen oivaltavuutensa vuoksi vaikealukuinen Brendan Simmsin ”Europe. The Struggle for Supremacy. 1453 to the Present” sisältää heiton ”kaupallinen valtiomuoto”. Viittaus tarkoittaa Englantia ja ehkä Yhdysvaltoja.

Kiihdyttävä ajatus näyttää olevan, että parlamentarismi liittyisi ainakin jossain määrin maassa hanakasti harjoitettuun ulkomaankauppaan. Tuo ajatus olisi yksi selittävä tekijä ihmeteltäessä Ruotsin odottamatonta nousua merkittäväksi teollisuusvaltioksi runsaat sata vuotta sitten, ja Suomen heilahtelua rajun presidentin vallan ja jonkinlaisen oikeistodiktatuurin välimaastossa maailmansotien välisenä aikana. Suomihan näet ei ollut ”kaupallinen valtio”. Maa- ja metsätaloudella oli suhdaton merkitys osittain Venäjän romahtamisen vuoksi, ja metsäteollisuus vei tuotteensa väkisin Englantiin ja eräisiin muihin maihin sovittuaan ensin keskuudessaan hinnoista. Englannista oli metsät hakattu, joten se osti. Saksassa oli metsävaroja, joten se osti vain halvalla. Mutta teollisuuden muiden jalosteiden vientimaa oli ollut Venäjä, ja sitä ei enää ollut.

Simmsin termin yhteydessä tulee mieleen Kiina, maailman mahtavin kauppavaltio 1500-luvulle ja sitten kaikelle merenkululle yllättäen määrättyjen rajoitusten jälkeen lähinnä ammattitaitoisen väestön (kauppiaat) viejä. Ja sama uudelleen satavuotiskauden 1900-luvun alusta – suljettu ja rappeutuva ja nyt taas ostava ja toimiva.

Ennen maailmansotia sekä Saksa että Ranska potivat kroonista tautia; kansantalous ja poliittinen päätöksenteko eivät ottaneet millään ilveellä kehittyäkseen samassa tahdissa. Saksassa ongelma oli yksinvalta ja sotilaat. Ranskassa ongelma oli yksinvallan ja sotilaiden puute. Ranska oli sotilaallisesti niskan päällä 1914-1918 ja uudelleen 1940. Opetus oli hyvin karvas. Vuonna 1918 se tarvitsi Yhdysvallat voittaakseen, vaikka Venäjästä ei ollut enää Saksalle vastusta. Vuonna 1940 se koki saman kuin vuonna 1871, kovan kurituksen ammattimaisesti johdettujen saksalaisjoukkojen käsissä.

Simmsin ajatus näyttää olevan, että Euroopan ongelma on ollut viimeistään vuodesta 1453 Saksan suurvaltapyrkimykset. Aikakauden alkupiste on vanhastaan tuttu: Burgundin hajoaminen. Vuosiluku kuitenkin viittaa Itä-Rooman tuhoutumiseen ja satavuotisen sodan päättymiseen eli Englannin vetäytymiseen mantereelta. Euroopan tasapaino muuttui niin ettei sellaisesta voinut seurata muuta kuin uskonpuhdistus. Uskonpuhdistuksella taas oli hyvin vähän tekemistä uskonnon kanssa. Ennen kaikkea se oli ”Saksan herroille” tervetullut keino yrittää luoda välimatkaa Wienissä sijaitsevaan keisariin ja Roomassa sijaitsevaan paaviin, joka keräsi turhan hyvin henkilöveroa.

Imperialismista tuli paha haukkumasana sosialistien suussa. Lenin käytti sitä tarmokkaasti. Ennen imperialismi oli tarkoittanut keisarikunnan (Pyhän Roomalaisen) asioiden edistämistä, kunnes myös Englanti huomasi pitävänsä ”keisarikuntaa” merentakaisten omistustensa vuoksi, ja keisarin titteli rupesi viehättämään pian toisiakin.

On mahdollista hahmottaa nämä runsaat viisisataa vuotta kertomuksensa Saksan imperialismista. Samalla tavalla kuin Simms ulottaa kirjansa vuoteen 2012 saa kysyä itseltään, eikö seuraava imperialistinen suurvalta olekin Yhdysvaltain, Venäjän, Kiinan, Intian, Malesian tai Brasilian sijasta Saksa. Ainakin Saksa itse tuntuu toimivan tuon ajatuksen vallassa. Tunnettu ongelma on, että maa on joko liian pieni tai liian suuri. Toistaiseksi ratkaisu on ollut ottaa ”kanssasotijoita”, joista tällä hetkellä käytetään nimitystä ”Euroopan Unioni”.

Tämä ei ole herjausta. Suomen suuriruhtinaskunta on hyvä esimerkki siitä, miten hienosti ”siirtomaa” voi toimia emämaansa loisena tuomalla halpaa ”verta” eli ruista ja jättämällä kalliin armeijan ja vaivalloisen ulkopolitiikan isäntäeläimen (Venäjän) huoleksi.

Ajatusta ei voi torjua oikopäätä. Hitler yritti juuri tätä, ja ”kolmas valtakunta” nimityksenä viittasi juuri imperiumiin eli Pyhään Roomalaiseen keisarikuntaan (962 – 1806), ja toinen valtakunta oli keisariaika 1871 – 1918. Saksa melkein kukisti lännen, siis Englantia lukuun ottamatta, ja monet arvostelukykyiset miehet pitivät Neuvostoliiton romahtamista vuoden 1941 hyökkäyksen johdosta kuka mahdollisena, kuka todennäköisenä.

Ydinkysymys on voimavarat. Saksan vuoden 1941 projekti kaatui voimavarojen riittämättömyyteen. Neuvostoliitto olisi välttämättä täytynyt lyödä kuudessa viikossa, koska pitkittyvään sotaan ei ollut varaa. Oli se laskettu.

Suhteellisen pienen valtion yllättävistä voimavaroista esimerkki on taas Saksa, lähemmin määritellen Fredrik Suuren Preussi. Valloitettuaan Habsburgeilta Sleesian se kykeni muutaman vuoden kuluttua nostattamaan sieltä viisinkertaisen määrän sotaväkeä ja kymmenkertaisesti veroja edelliseen omistajaan verrattuna. Esimerkki toiseen suuntaan on Puola. Onnettoman valtiosääntönsä (liberum veto) vuoksi se piti aseissa vain kymmenettä osaa käytettävissä olevasta väestä ja sai kokea, miltä tuntuu hävitä kartalta.

Saksa ei uskonut Amerikan vahvuuteen eikä Amerikka Japanin. Espanja ei uskonut toisiin maihin eikä Italia itseensä.

Voiko hiiri voittaa kotkan? Emme tiedä. Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton kokeilut Vietnamissa ja Afganistanissa tuntuvat sanovan, että askia on epäselvä. Irakin rauhoittaminen ei näytä tuottaneen tulosta.

Kuvan kirjasta, joka siis aiheuttaa pitkiä ajatuksia, varoittaisin. Kirjoittaja on täysammattilainen. Hän on keskittynyt politiikkaan ja diplomatiaan ja sivuuttaa lähes kaiken muun sillä oikealla oletuksella, että lukijat osaavat ulkoa uuden ajan talous- ja sosiaalihistorian jo nuoruuden päiviltä. Siksi lukeminen voi tuntua työltä. Kurssikirjaksi arvelisin tämän päätyvän. Landesin kirja on niin vanha ja A.J.P. Taylor siihen tarkoitukseen vähän liian persoonallinen.


12 kommenttia:

  1. Jos Suomi ei olisi kaupallinen valtio, niin Amerikan Himaselta tilattu tulevaisuussuunnitelma käsittelisi suomalaisten kansanihmisten kultturellista menestysmahdollisuutta globalisoituvassa maailmassa.

    Siinä varmaankin korostuisi Barack Obaman esikuvallisuus vaatimattomista oloista lähteneen mahdollisuuksille "säätyläisten" perinteisesti hallitsemassa maassa.

    VastaaPoista
  2. Juttele sinä vaan, kyllä sinut tunnetaan...

    VastaaPoista
  3. En nyt laittaisi hirveästi likoon Saksan imperialististen pyrkimysten puolesta, syynä väestönkehitys. Kyllä valtioiden imperialistisiin kausiin kuuluu olennaisena osana kasvava väestö, sen osana eritoten kasvava yläluokka, jonka osalle vaihtoehtoina ovat joko säädystä putoaminen tai tulevaisuus valloitetuilla alueilla. (Suomi sattui olemaan suurimman väestönkasvun aikaan osa Venäjää, joka tarjosi riittävästi tilaisuuksia niillekin, joille ei ollut sijaa Suomen pienissä piireissä.) Suurten ikäluokkien kausi länsimaissa taas sattui aika sopivasti laajaan sisäiseen ekspansioon (jos näin nyt voi sanoa), kun valtio laajeni ja talouselämäkin byrokratisoitui.

    Kun tältä kannalta katsoo, tulevaisuus näyttää oikeastaan aika rauhanomaiselta, sillä väestönkasvu on taittumassa ja varsinkin Aasian jättiläiset ovat siirtymässä ilmiömäisen nopeasti nuorista kansoista ikääntyviksi kansoiksi. Ainoa poikkeus on islamilainen maailma, mutta sieltä puuttuu varsinainen keskusvalta, joka pystyisi ohjaamaan väestönkasvun luoman paineen järjestelmälliseksi ekspansioksi.

    Ohimennen, eikö tuossa kirjassa Ranska näyttele mitään osaa? Sehän on tuon aikakauden keskiössä ja oli saavuttaa koko Euroopan hegemonian. Saksalaisten pelivuoro tulee vasta tämän aikakauden lopussa, kun Preussi lopultakin onnistuu kärsivällisesti vaikutusvaltaansa kasvattamalla kokoamaan Saksan yhtenäisvaltioksi. Habsburgien monarkiaa en laskisi varsinaisesti saksalaiseksi. Sehän oli nimen omaan imperiumi taikka keisarikunta vailla kansallista tukijalkaa, sille tuhoisasti, kun koitti aika, jolloin kansakunnat keksivät olevansa kansoja. Habsburgit olivat kyllä Ranskan pahin kilpailija aikanaan, mutta ratkaisevalla tavalla hävinnyt pelin jo ennen sen alkua olemalla feodaalinen luomus, monarkia ennen kaikkea, kun Ranska rakensi vahvaa yhtenäisvaltiota luoden oikeastaan jo perustaa modernille ajalle.

    Jos ajatellaan, että suunnilleen nykyinen modernisaatio oli väistämättömyys, niin ainoa todellinen taistelu käytiin Ranskan ja Englannin välillä, kumman mallin mukaan modernisaatio tapahtuisi. Valtiokeskeinen yhteiskunta vaiko kaupallinen yhteiskunta.

    VastaaPoista
  4. "Ranska oli sotilaallisesti niskan päällä 1914-1918 ja uudelleen 1940. "

    Siis eikö sanonta 'niskan päällä' tarkoita juuri päinvastaista? Niskan päällähän ollaan paremmassa, ellei suorastaan ylittämättömässä asemassa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä on puhe. Esim. 1940 Ranskalla oli tulivoimaa ja sotilaita hiukan enemmän kuin Saksalla ja lisäksi vahva linnoitusvyöhyke.

      Poista
  5. Suomessa aloitettiin "kaupallistaminen" 1990-luvulla. Tuloksena on ollut sama kuin muuallakin. Kansallisomaisuus on hävitetty ja valtio on velkaantunut korvia myöten. Tämä kehityskulku on ollut sama kaikissa "kaupallistetuissa" valtioissa. Ihan kaikissa.

    Se siitä tulee, kun päättäjät alkaen Ahosta ja Viinasesta eivät ymmärrä, että kansantalous ei ole sama kuin yritystalous ja kotitaloudet.

    VastaaPoista
  6. "Vuonna 1918 se tarvitsi Yhdysvallat voittaakseen, vaikka Venäjästä ei ollut enää Saksalle vastusta."

    Tämä ei aukea. Itärintamaltahan nimenomaan vapautui saksalaisia joukkoja länteen. Miksi siis "vaikka"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoitan samaa kuin sinä. Vaikka itärintamalta vapautui paljon joukkoja, aluksi hyvin menestynyt 1918 hyökkäys pysähtyi, ja se oli loppu. Amerikkalaisia joukkoja, jotka olivat mukana taisteluissa, tuli loppukesästä jopa kymmeniä tuhansia miehiä päivässä.

      Poista
  7. "Euroopan ongelma on ollut viimeistään vuodesta 1453 Saksan suurvaltapyrkimykset."

    Kyllä tuossa on vedetty mutkat suoraksi: Saksan suurvaltapyrkimykset alkoivat 1871 ja loppuivat 1918 ja 1945. Sitä ennen suurvaltapyrkimyksiä oli Ottomaani-Turkilla, Habsburgien dynastialla, Ranskalla, Preusilla sekä Englannilla. Saksa oli 1871 saakka hajallaan, erityisesti Westfalenin rauhan jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katso tuota kirjaa. Luettelostasi puuttuvat Preussi ja Venäjä lähtivät laajenemaan 1700-luvulla juuri Habsburgien lopulliseksi osoittautuneen auringonpimennyksetn jälkeen näiden pysäytettyä ottomaanit vielä kerran.

      "Suurvaltapyrkiys" on poliittista kieltä. Se on arvailua. Euroopan voimatasapaino on hiukan parempi muotoilu.

      Westfalenin rauha rauhoitti vähäksi aikaa maailmansodan, jonka tavanomainen nimitys on Espanjan neljäs perimyssota. Meillä päin puhutaan 30-vuotisesta sodasta.

      Ylin "Saksan vapauksien" puolustaja oli 1600- ja 1600-luvulla Ranska. Nimitys peittää pyrkimyksen pitää keisarikuntaa aisoissa.

      Myös Englannilla oli saksalainen kuningas 1600-luvun lopusta. Oikeus Hannoverin perintömaihin säilyi aika kauan. Niin, vielä Viktorian ja hänen syntysaksalaisen Albertinsa kotikieli oli saksa.

      Poista
    2. Sen verran annan periksi, että Euroopan historialle on ollut luonteenomaista jonkin em. valtaryhmän, johin on kuulunut Saksa 1871-1945, pyrkimys ylivaltaan, jota muut Europan maat, Englanti etunenässä, ovat pyrkineet hillitsemään ("tasapainopolitiikka"). Vuoden 1945 jälkeen pallo on siirtynyt USA:lle, NL/Venäjälle sekä Kiinalle. Englannistakin on tullut USA:n nöyrä vasallivaltio ("Läheisin liittolainen").

      Poista
    3. "Espanjan neljäs perimyssota" termiä en ymmärrä, koska 30-vuotisessa sodassa oli leimallisesti kyse saksan (maantieteellisenä alueena) uskonnollis-poliittisesta sisällissodasta, johon ulkovallan, ennenkaikkea Ruotsi ja Ranska - toki Espanja vähäisemmässä määrin - sekaantuivat. "Polttolunnaat" teos hahmottaa harvinaisen hyvin sodan monitahoisuutta.

      Poista