Sivun näyttöjä yhteensä

7. marraskuuta 2013

Ihailemisen vimma





Meidän aikuisten mielipiteissä on vika. Ainakaan ajatellessamme nuoria, heidän maailmaansa, asenteitaan ja mieltymyksiään, emme tahdo muistaa, miten asioiden on muututtava.

Eilen puheena olleisiin nuorisonkirjoihin liittyy muuan murrosiän piirre, ihailemisen vimma. Aikuiset naiset oppivat hymähtelemään ja miehet sanomaan, ettei se nyt ole paljon paskakaan. Vain lapsekkaiksi leimatut harrasteet, etenkin penkkiurheilu ja popmusiikki, sallivat johonkin mittaan aikuisten harjoittaman, toisiin aikuisiin kohdistuvan sankarinpalvonnan.

Luulen että nyrjähtänyt sankarinpalvonta, muun muassa sellainen, jonka tunnemme totalitaarisista järjestelmistä, on sairausilmiö. Sinänsä terve korostus voi kehittyä sairaudeksi ja siitä vakavaksi sairaudeksi. Tämä taitaa pitää paikkansa monista elimellisistä ja mielen vioista. kohtuullinen annos piristää; yliannos tappaa. Kohtuullinen epäluuloisuus on viisautta; useimmat meistä kuitenkin tuntevat ihmisiä, joiden epäluulo on muuttunut sairaudeksi.

Sekä taitavat että tohelot pedagogit ovat tienneet tuon edelle kirjoitetun aina. Perimä ja kirjallisuus ovat täynnä erilaisia legendoja eli kertomuksia harvinaisen pyhistä henkilöistä ja heidän uskomattomista saavutuksistaan. Kuningasta oli kunnioitettava heittäytymällä tämän eteen pitkin pituuttaan ja kertoilemalla yön kapakoissa aivan mahdottomia juttuja hallitsijan ymmärrystä uhmaavista urotöistä. Pelkkä kuninkaan viitan koskettaminen parantaa spitaalin!

Realismi kirjallisuudessa on jonkinlainen väärinkäsitys, samoin kuin politiikassa, jossa käy välilä ilmi, ettei se ole riittävän realistista. Tavoitteeksi se sopii, koska sen tavoittaminen on mahdotonta.

Realistinen elokuva olisi sellainen, jossa jätkä kuorsaa punkassa kaksi tuntia (tai kaksitoista). Sellainen leffa on tehtykin. Jokainen todenmukaisuutta tavoitteleva esitys kaatuu aikaongelmaan. Emme me kukaan halua istua poliisin tai yksityisetsivän autossa liikenneruuhkassa puolta tuntia, vaan soisimme, että kertomuksessa mahdollinen myöhästyminen kuitattaisiin repliikillä tai kahdella katseella.

Ihailin raivokkaasti Ferenc Molnarin nuorisonkirjan ”Koulupoikia” henkilöä, jonka nimi oli Janos Boka. Menin ullakolle itkemään, kun kirjan pieni ja urhoollinen Ernö Török kuoli. Itse kirja kuului sarjaan, jonka kaikki niteet tietenkin luettiin, vaikkei se ollut aivan yhtä mainio kuin se vanha siniseksi sidottu, jossa kannessa oli koristeena vaakunalilja ja jossa luulisin julkaistun etenkin Jack Londonia.

Molnarin kirja oli niin vetoava, että jopa unkarin kielen ja siis omituiselta vaikuttavat paikan ja henkilöiden nimet antoi anteeksi. Voi kyllä olla niinkin, että olen poliittisen indoktrinaation uhri. Ehkä uppouduin tuohon teokseen Unkarin kansannousun aikoihin vuonna 1956, jolloin sai selvittää Pikkujättiläisestä, miten lausutaan Nagy ja Kadar ja Pal Maleter, aksentit tässä tapauksessa sivuuttaen.

Olen tuntenut kolme tai kuusi tuollaista ihailtua poikaa. Vielä armeijassa meillä oli varusmieskersanttina sieltä lähtenyt nuorukainen, jolla oli käsittämätön kyky opettaa ja kouluttaa ja saada todellakin sen sekulin joukon aito kiintymys. Nimi oli Lehtinen.

Muistiin liukenevaan nuorisonkirjallisuuteen kuuluu suuresti ihailtava henkilö, kuten Chigankook tai Unkas tai Haukansilmät tai Nahkasukka tai Old Shatterhand tai itse Monte Criston kreivi. Salaperäisen saaren Cyrus Smith, Gédéon Spilett, Nab, Pencroff ja Harbert Brown... Kai tekin lukijat muistatte vuoden 1865 myrskyn ? Ilmapallo kiidätti sankareita trombin selässä, mutta mukana oli miehiä, jotka yrittivät tarvitsematta toivoa jaksoivat toivomatta onnistumista. Ja insinööri Smith oli aloittanut uransa moukarin varressa ! Ja « movilis in mobile », liikkuvassa liikkuvainen. Alkuteoksen 42 :nnesta painoksesta suom. lyh. Samuli S.

Kokeilin tämän kirjoittaakseni – Verne vetää kuin mahdoton. Runsaat huutomerkit ja lukijan puhuttelut vaikuttavat aivan luonnollisinta, kun kertomus etenee kuin suurpujottelija jäisellä rinteellä. « Kolme muskettisoturia » puolestaan tuntui vähän aina jotenkin hitaalta. Sepä ei olekaan Suuri Seikkailu, vaan erittäin viihdyttävä romanssi ja taitavasti väärennetty ajankuva. Lisäksi alkujaankin mittava tarina jatkuu ja jatkuu niteissä « Vingt ans après » ja » Le Vicomte de Bragelonne », jotka kai on nekin suomennettu.

Verne vetoaa etenkin miespuolisten lukijoiden lapsellisuuteen. Hänen tarinoissaan on sitä samaa, syvästi viehättävää käytännön nerokkuutta, jonka tunnemme niin hyvin Sherlock Holmesista.

Joku kommentoija viittasi menneisyydessä riutumiseen poikakirjoista puhuttaessa. Tuossa on erilaisten verkkopeikkojen ongelma. Meillä on tässä puhe nuorisosta, ei menneisyydestä. Minäkin olen varma, että olemme vastuussa nuorille. Olen onnistunut eri vuosikymmeninä innostamaan joitakin nuoria erilaisin keinoin. Innostuminen on tärkeää.

Jokin « Tarzan » on ajaton, vaikka perustarina  on tunnetusti henkeäsalpaavan typerä. Apinamiehen aatelistausta ei haittaa ketään. Jules Verne puolestaan kirjoitti samaan aikaan kuin eräät hänenaikalaisensa, joita suuresti arvostan, suuntasivat tutkimuksensa omaan napaansa ja ilmapallon köysien sijasta roikkuivat itse keksimissään kielellisissä kehyksissä läähättäen ikävystymistä ja inhoa.

Seikkailukertomus on yksi syy siihen, että suhtaudun urheiluun epäilyin. Urheilussa joku voittaa aina, ja myös säännöt on painettu. Seikkailussa, kuten Vernen saarella, kamppaillaan salaperäisyyden kynsissä ja yritetään voittaa mahdottomat vaarat epäonnistumisen tuijottaessa kalansilmillään kohti. Verne muuten on Ranskan yleismaailmallisesti luetuin kirjailija. Ansaitusti, sanoisin.



23 kommenttia:

  1. Eikös Dumas kirjoittanut sanomalehtiin jatkokertomuksia? Semmoisia kertomuksia oli ovat myös "Sota ja rauha" sekä "Välskärin kertomukset". Kaikkia yhdistää rauhallinen kerronnan tahti. Mihinkään ei ole kiire, henkilöitä on paljon ja juoni ei tunnu päättyvän koskaan. Henkeäsalpaavia cliffhängereitä kyllä riittää.

    Verne on sen sijaan nykyajan lapsi. Hänen teoksensa ovat seikkailuromaaneja, jotka on tarkoitettu luettavaksi kerralla. Ei suinkaan luku viikossa kahden vuosikymmenen ajan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Topelius, tuo ihailtava kirjailija, käytti kirjoittaessaan apuna viivotinta, koska vastasi sanomeldhen toimittamisen lisäksi taitosta. Piti saada palstan hännät täyteen.

      Jatkokertomus (feuilleton - "följetongi") on siis kunnianarvoisa perinne. En ymmärrä, miksi se ei ole jatkunut verkossa. Missä on blogi-jatkokertomus?

      Moni etevä kirjailija Outsiderista Simenoniin on korostanut kirjoittavansa jännityksen vuoksi. On saatava tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Juuri Simenon korostaa (Paris Review'n haastattelussa), ettei hän ikinä mieti eikä suunnittele juonen käänteitä etukäteen.

      Poista
    2. Englanninkielisiä Harry Potter -fanfictionjuttuja ja -tarinoita tuntee alan tärkein internetarkisto (fanfiction.net) noin kuusisataatuhatta kappaletta. Nuorisomuodin lisäksi vahvasti edustettuna ovat myös mm 'versionnit' Tolkienin tuotannosta (58 000), Oopperan kummitukseta (10 800), C. S. Lewisin Narniasta (10 700) ja Victor Hugon Kurjista (3 900). Raamattu ylittää Sherlock Holmesin hiuksenhienosti (3 400 vs 3 200).

      Yleensä nämä harrastekynäilijät (joista jotkut eivät ole huonoja) julkaisevat juttujaan nimenomaan jatkokertomuksina blogintapaisilla alustoilla. Jutut jotka eivät perustu valmiiden hahmojen ja juonikuvioiden tulkitsemiseen & laajentamiseen täytyy edelleenkin yrittää saada julkaistuksi jotenkin muuten kuin internetissä, nimittäin jos tahtoo niin kuuluisaksi että tuotoksista fanficcejä kirjoiteltaisiin...

      Poista
    3. John Allisonin Bad Machinery saattaa olla sellainen blogi-jatkokertomus, sarkajuva ei kun sarjakuvamuotoinen. Ainakin hän ymmärtääkseni valmistaa ja julkaisee tarinaa sivun kerrallaan, neljänä päivänä viikossa. En kyllä tiedä, onko käsikirjoitus kuinka pitkälle olemassa. Osoite on scaryground.com. Perjantaisin on täytesarja.

      Luulen, että muitakin on, mutta en tiedä, miksi luulen, koska en osaa nimetä yhtään. Jatkuvasti julkaisevia sarjakuvataiteilijoita toki, mutta vain sellaisia, joilla peräkkäiset stripit liittyvät korkeintaan löyhästi yhteen.

      Kumma juttu. Verkko olisi siihen omiaan. Myöhässäkin ehtii mukaan. Edelliset sivut ovat vain painalluksen päässä. Eikä julkaiseminen keskeydy siihen, että lehti päättää lakata ilmestymästä niin kuin se Metron edeltäjä, jolta Modesty Blaise jäi tyrmään. Ripper Jax oli tarinan nimi.

      Poista
    4. Dostojevskin tuotanto perustui velkakuormaan ja jatkokertomustahtiin.

      Poista
    5. Sekä muskettisoturit että MC:n kreivi julkaistiin jatkokertomuksena, mutta vain kuukausien, ei vuosien aikana.

      Petja Jäppinen on kirjoittanut jatkokertomuksia blogissa.

      Poista
    6. A propos, följetonkeja ne olivat Jules Vernenkin teokset: jotkut sanomalehtiin – ja arvostettuihin sellaisiin, kuten Le Temps ja Le journal des débats – useimmat taas kustantaja Hetzelin nuorisolle suunnattuun lippulaivajulkaisuun (jossa nähtiin myös suomeksikin saatu Hector Malot’n klassikko "Koditon").

      Tosiaan – palauttakaa sanomalehtiin jatkokertomukset! Hesarin nuortennovelli oli aamun piristys jokin aika sitten. Kai joku Reijo Mäki voisi olla tarpeeksi tuottelias ja viihdyttävä nostamaan Turun Sanomien viihdearvoa... Missä ovat Marton Taigat kun heitä kaivattaisiin?

      Vaarasta ja epäonnistumisesta Vernessä puheenollen: eikö melkein kaikille vempeleille ja suurille ajatuksille käynyt lopultakin heikosti? Ilmapallo, höyrytalo ja Nautilus tuhoutuivat, noin esimerkin vuoksi, Hatteras ei pystynyt laskemaan jalkaansa pohjoisnavalle, avaruusmatkaajat olivat niin sekaisin etteivät voineet vannoa mitä näkivät kuun tuolla puolen.

      Mainittakoon myös että eräässä Vernen romaanissa seikkaili suomalainen tähtitieteilijä. Papukaijamerkki sille joka on lukenut.

      Poista
  2. Roburin ilmalaiva oli tehty paperista. Lujaa voimapaperia olikin! Afrikan maalla sadistista heimopäällikköä kuritettiin pudottamalla niskaan pommi! Kuten Sarkozy Valloittaja pommitti äsken Gaddafia ja nykyinen Ranskanpulla nyt Malia!

    VastaaPoista
  3. Onko Beatles merkinnyt koskaan mitään blogistille? Taisi mennä ohi ja lujaa? Olet kuitenkin samaa ikäluokkaa kuin mm. Hector,, Danny ja Jake Nyman, jotka suorastaan palvoivat kyseistä bändiä. Ja ovat edelleen faneja. MIkä oli blogistin palvoma bändi/artisti -60 luvulla, vai oliko sellaista?

    VastaaPoista
  4. Beatles - olin toipumislomalla Tilkasta 1963, kun televisiosta näytettiin omituisia, pitkätukkaisia kitaraihmisiä. Sanoin vanhempieni kodissa Hakamäki 4 F 80:" Noista tyypeistä ei vuoden kuluttua kukaan muista mitään. Sanokaa minun sanoneen."

    Kun he eivät sanoneet, minun täytyy.

    VastaaPoista
  5. "Realismi kirjallisuudessa on jonkinlainen väärinkäsitys"

    Tästäpä syystä ns maaginen realismi ja scifi ja muut tämän arkitodellisuuden ylittävät kirjallisuudenlajit mielyttävät, klapi-proosa (tyyli Hyry) ja sosiaaliporno ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jollakin Aldissin Scifin historian ("Billion Year Spree") sivulla hän mainitsee ihmisen "need the sense of awe and wonder", jota minä pidän uskonnollisuuden, rock-konserttien, oopperan, ufohavaintojen ja tieteen -- muun muassa -- pohjahiivana.

      Poista
    2. Kylly minä pitäisin pohjahiivana tarvetta katsoa nykyhetken yli, joka on kaiken uuden ja luovan ydin: tarve ylittää nykyisyys, halua tehdä uuni jotenkin toisin kuin aina ennen on tehty. Ihmiskunta valitsi tuon tavan edistyessään kun se ensimmäisen kerran valitsi suunnakseen laskeutua puusta. Siitä saakka meillä on ollut keskuudessamme lukuisia "takaisin puuhun" -ryhmiä, tunnuslauseenaan "koskaan et muuttua saa"

      Poista
  6. "Verne vetoaa etenkin miespuolisten lukijoiden lapsellisuuteen."

    Yksi Vernen viehätyksissä on se belle epoquen rajattoman optimistinen asenne ja tiedeusko, joka katosi kun Eurooppa 1914 alkaen teki itsemurhan. Loistava vastinpari Tuchmannin aiemmin mainitulle kirjalle.

    VastaaPoista
  7. Dumaan parhaita teoksia eivät ole muskettisoturit vaan romaanit hugenotti sotien ajalta: kuka voi unohtaa H. Coconasin ja tämän veriveljen sekä Bussyn kuolemat sekä suuren kaksintaistelun, veli Gorenflot taas kirvoitti naurun kyyneleet silmiin.

    VastaaPoista
  8. Kun oletettavaa ja todennäköistä, että nykyiset tiedontallennusmediumit eivät ole luettavissa 40 vuoden kuluttua, niin miten nykylapsisto ja -nuoriso palaa ajassa taaksepäin niin kuin vanhemmat polvet vanhoihin kirjoihin tekee nyt? Kirjan suosio paperina hiipuu ja e-kirjoja on hyvin vähän. Aikaa kulutetaan peleihin tai ladattuihin sarjoihin. Muistakaamme, että Suomessa 90-luvun puolessa välissä alkanut voimakas tietokoneistuminen sisälsi tuolloin mm. korppuja ja lerppuja. Moniko pystyy noita nykyään lukemaan, jos tulisi tarvetta pelata vaikka alkuperäistä Wolfensteinia?

    VastaaPoista
  9. Jotenkin tuntuu, että ihailemisen vimma ja nyrjähtänyt sankarin palvonta nuorissa miehissä ympäri maailmaa korostuneesti etsii jotain suurempaa kohdetta, joten ollos huoleti Talvivaaran osakkaat, vielä se nikkelin hinta nousee...
    (Blogivaeltaja)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Te olette aivan oikeassa, se on suru ja sääli kuinka kieli on saanut siipeensä.
      Kieli on mieli, kaksimielisyyksittä.
      Lyly ja lykky!
      Kyly ja koto.

      Poista
  10. Hei! Seurattuani blogiasi vuosia tahdon sanoa, että viime päivien postaukset ovat olleet aivan parasta antia - sitten oikeusneuvosmuistelusten, joita aikoja sitten ja nuorena ja vain lyhyesti yhtaikaa olleena kolleganasi en väsy lukemaan. Nyt oli pakko, tai kuten ranskalainen, ml. EU:n istuin, sanoo, force est de constater, ryhtyä komppaamaan, kuten nykysuomi sanoo, muistelustasi Ferenc Molnarista: "itkemään, kun kirjan pieni ja urhoollinen Ernö Török kuoli". Kun olin 8, vaikutus oli yhtäläisen hâmmentävä, taisin vakavissani luulla, että kuolema yhäkin olisi kansakoululaisen mahdollinen uraoptio. Teos myös mestarillisesti kätki, että oli kirjoitettu 1880-luvun vinkkelistä, ajan hammas ei päässyt puremaan. Parhain terv. Iiro Liukkonen

    VastaaPoista
  11. "...suuntasivat tutkimuksensa omaan napaansa ja ilmapallon köysien sijasta roikkuivat itse keksimissään kielellisissä kehyksissä läähättäen ikävystymistä ja inhoa."

    Kyllä blogi voi olla Kirjallisuutta ilman jatkokertomuksiakin, mykistävän hieno muotoilu!

    VastaaPoista
  12. > Kohtuullinen epäluuloisuus on viisautta; useimmat meistä kuitenkin tuntevat ihmisiä, joiden epäluulo on muuttunut sairaudeksi.

    Niin no. Jos ihmisille puhuu omasta alastani kielitieteestä, niin tuloksena on epäluuloa ja asiantuntijoiden halveksuntaa, koska omat mielipiteet ovat kultaa (osaan puhua, joten olen asiantuntija). Olen täälläkin todennut jokusen kerran (ainakin 2 tai 3), että teitittely on kovin vierasta suomalaisille, mutta voi sitä "olet väärässä" -vimmaa. Sama kun olen muualla sanonut, että luku- ja kirjoitustaito alkoi oikeasti olla Suomessa yleistä vasta joskus 1800-luvulla (mieluummin lopussa kuin alussa), plus luku/kirjoitustaidosta ylipäänsä.

    VastaaPoista
  13. Onko "oikea-ajasteisuus" todella se olennaisin juttu realistisessa elokuvassa? Alkeellinen esimerkki oli sarja "24", joka sisälsi ripauksen realistisuutta tässä, muttei missään muussa. Jotenkin ajatus tuntuu olevan samasta puusta kuin se, jonka perusteella yhdet lukevat vain elämäkertoja, eivät romaaneja, koska jälkimmäiset "eivät ole totta". Kemppinen ei tietenkään ole ainakaan juuri tässä naiivi, runoilijana ja muutenkin hän tietää, että juuri unet voivat olla tehokkaan todellisia, vaikka niiden taimaus on yhtä off kuin niiden pintalogiikka.

    VastaaPoista