Sivun näyttöjä yhteensä

21. marraskuuta 2013

Ulosluetut





Eilinen kirjoitukseni, näennäisesti köyhäinkirjallisuudesta, oli sisällöltään ja sävyltään sopimaton. Se sisälsi väitteet, että maassamme on valtaeliitti, joka ajoittaisista puheistaan huolimatta vähät välittää niin sanotun kansan oloista ja voinnista. Mukana oli viittaus Perussuomalaisiin ja toinen viittaus Keskustapuolueeseen.

Kirjoitus ei ollut poliittinen. Julkisen toiminnan puolella populistin puhetapa on ”me” ja ”muut”. Esimerkiksi ”me” olemme kiipelissä, koska ”muut” ovat rohmunneet meiltä elämämme edellytykset.

Eliitteihin suhtaudun alistuneesti. Sellaisia on vankiloissa, keskitysleireillä ja politbyroossa. Lukijan tulee huomata, että olen itse eliitin jäsen ja sen nöyrä mukilointimies. Lukemalla tätä blogia te osoitatte vakavaa arvostelukyvyn puutetta. Tie tähtösiin kulkee kohti uutta eliittiä. Tämä kaikki tässä edustaa vanhaa, katoavaa, rumaa ja rupista. Esimerkiksi Kalle Päätalon myönteisen vaikutuksen korostaminen poikkeaa vain näennäisesti meidän muista toimistamme. Toissa iltana istuin Ritarihuoneella ja jäin kehumaan Sarasteelle hänen juuri johtamaansa Sibeliuksen Pelleas ja Melisande –teosta. Viimeksi samassa paikassa sai työkseen väistellä lipposia ja liikasia, suuremmista herroista puhumattakaan. Mutta tuossa eliitissä ei ainakaan enää punota juonia yhteisen kansan tärviöksi. Kunhan huvittelemme omalla omituisella tavallamme.

Eliitin tunnistaa siitä, että se joko kiistää eliitin olemassaolon tai väittää, ettei asianomainen puhuteltu kuulu eliittiin. Kun joku muukin pelle minun lisäkseni kuitenkin ilmoittautuu tuon ryhmän jäseneksi, ilmoitukseen on syytä suhtautua epäillen.

C. Wright Millsin ”valtaeliitti” –teos esitti väitteitä vain Yhdysvalloista ja nimenomaan 1950-luvulle tyypillisestä sotilaallisen ja taloudellisen vallan kietoutumisesta yhteen. Tutkimus ei ainakaan enää vetoa järkeen, koska siinä ei ole riittävästi faktoja. Se vetoaa edelleen intuitioon. Sellaiset henkilöt kuin Eisenhower ja McNamara eivät mene sivu huomiotta. Teos on kirjoitettu ennen Vietnamin sotaa (USA:n osalta).  Valtaeliitti pitää asemaansa yllä petkuttamalla kansalaisia, ja sen ongelmana on jatkuva sotkeutuminen erilaisiin skandaaleihin. Sen ilmestymistä seuranneiden 50 vuoden tapahtumia ajatellen tuo ajatuksen kulku ei tunnu yllättävältä.

Ajatellaan kokeeksi kolmea riittävän etäistä suomalaista, nimittäin Mannerheimiä, Paasikiveä ja Kekkosta. Huolellisesti laaditut, uskottaviin dokumentteihin perustuvat tutkimukset ja elämäkerrat osoittavat, miten suurisuuntaisesti he petkuttivat ihailijoitaan, vihamiehiään, kaikkia. Mannerheim oli uskovinaan Saksan aseisiin 1942 - 1944. Paasikivi oli olevinaan Neuvostoliiton ystävä 1945 – 1956. Kekkonen oli tukevinaan uutta vasemmistonuorisoa 1968 – 1972.

Eliittiin ei voi lukea mainosmiehiä. Hyvin palkattuina ja älykkäinä ihmisinä he käsittävät, että heidän on toimittava markkinointitehtävissään nimettöminä. Niin he tekevät. Se on menetelmä, jos tarkoituksena on saada ostajat lisäämän näkkileivän kulutustaan.

Kalle Päätalo kuului itse valtaeliittiin. Tätä hänen uusin tutkijansa ei ole oikein ottanut huomioon. Kirjailija K.P. ei ollut se päähän potkittu, häpeän syövyttämä entinen kunnan elätti, josta kirjoissa kerrotaan. Hän vaikutti aivan perustavasti Suuren Muutoksen ihmisten käsityksiin mahdollisuuksista maailmassa. Itse asiassa hän oli merkittävä vaikuttaja nykyisen Suomen syntyessä. Maa on aivan yhtä kaunainen ja kateellinen kuin aina ennenkin, mutta täällä eivät todellakaan viihdy kumousliikkeet eikä organisoitu kadun väkivalta. Kirjailija K.P.:n luoma uudempien aikojen Saarijärven Paavo on varmuuden vuoksi, naapureiden kateutta peläten, jäävinään vaille hirveän ojankaivun tuottamaa satoa. Iijoki-sarja päättyy alkavaan menestykseen. Teksti ei seuraa kirjoittajaa kunnian kukkuloille, siihen ainutlaatuiseen suosioon, jonka hän saavutti.

Eikä se muuten ole mikään Iijoki-sarja. Vain muutama alkupään kirja on aidosti Iijokivarresta. Muut ovat sodasta ja Tampereelta. Paluu Taivalkoskelle rakennusmestariksi on kylän ja kaupungin törmäyttämistä, jossa kaupunki voittaa.

Päätalon itserippi on hieno. Mutta rippi tähtää anteeksiantoon. Teossarjan viesti on selvä. ”Minä olin kaikesta huolimatta hyvä. Välillä minulla oli tosi huono onni. Herrat ovat minua aina vainonneet.”

Ei! Kirjoitin tämän tahallani väärin. ”Kaikki ovat minua aina vainonneet.” Suuria sortajia olivat isä ja vaimo, reiluiksi luullut työnantajat, luotettaviksi luullut kaverit – eikä koko sarjassa ole monta näennäiseliitin edustajaa, jotka esittäytyisivät vain hyvinä. Teos on luonnollisesti kahden miehen välinen rakkauskertomus, kuten muutkin Villin lännen tarinat, mutta suhde Hiltu-Jakkiin kääntyy lopulta Kallen muututtua ”herraksi” hiukan karvaaksi. Lähes eroottisesti kuvattu kuningasjätkä, hän joka olemuksellaan ja taustallaan edustaa kaikkea sitä, mitä Kalle ei tunne olevansa, kaatuu Uhtuan suunnalla.

Korpikommunismin ikuinen ongelma on ”herrat”. Kommunismin uskoisen ratkaisematon ongelma on etsiä syypäät, ne puhutut kapitalistit, riistäjät ja verenimijät. Niitä ei tahdo löytyä, koska Yhtiö on niin etäinen vihattavaksi ja mehtäherra hänkin selvästi toisten käskytettävänä, kuin aliupseerit armeijassa.

Toisin kuin monet valtaeliitin ”herrat”, jotka joutuvat näkemään kunniansa kuihtuvan jouduttuaan esimerkiksi eläkkeelle, K.P. piirtää lukijoilleen ohjelman. Se on toivon horisontti. Sinänsä erikoisesti teossarjassa, jota uskonto ja hengellisyys eivät sivua edes pilkan kohteina, tämä syväkertomus on perinteinen pietistinen (herännäisyyden) kilvoituksen tie ja vielä alatie. Herännäisyyttä kuvataan näin:” Sanomaa julistetaan ’tomun tasalta’ pyrkimällä yhdistämään julistus sielunhoidollisesti ihmisen elämäntilanteisiin. Lisäksi liikkeelle on ollut ominaista yksinkertasisen elämäntavan ja yhteiskunnallisen vastuunkannon korostaminen.”

33 kommenttia:

  1. "Teos on luonnollisesti kahden miehen välinen rakkauskertomus, kuten muutkin Villin lännen tarinat, mutta suhde Hiltu-Jakkiin kääntyy lopulta Kallen muututtua ”herraksi” hiukan karvaaksi. Lähes eroottisesti kuvattu kuningasjätkä, hän joka olemuksellaan ja taustallaan edustaa kaikkea sitä, mitä Kalle ei tunne olevansa, kaatuu Uhtuan suunnalla."

    Vrt: "Mies, joka ampui Liberty Valancen"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno viittaus ja hieno elokuva.

      Sitaatti elokuvan loppupuolelta: “When the legend becomes fact, print the legend”;

      Näillä eväillä on moni kirjakin menestynyt...

      Poista
  2. Alla äro kallade men få utvalda.

    Kuvasta Kunnaksen Ilkka

    VastaaPoista
  3. Kuinka suuri on ollut kustannustoimittajien vaikutus Linnan ja Päätalon teoksissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aluksi huomattava, sittemmin laskeva.

      Ville Repo ja Jaakko Syrjä saivat Päätalolta suuren luottamuksen, Syrjä muuten myös Linnalta ensi lukijana.

      Poista
    2. Kysyykö kukaan kuinka suuri oli Anhavan vaikutus Vartion teoksissa? Ja onko sillä mitään väliäkään.

      Poista
    3. Tuohon Linnan teoksiin vielä sen verran, että kuka tahansahan voi lukea Tuntemattoman sotilaan ja Sotaromaanin ja päätellä itse kustannustoimittajan vaikutuksen.

      Olen lukenut molemmat ja kustannustoimittajan vaikutus on hyvin vähäinen. Ja vaikutus plus miinos nolla.

      Poista
  4. JK: "Mannerheim oli uskovinaan Saksan aseisiin 1942 - 1944."

    Viisaampi ei tätä kommentoisi, sillä anonyymit hyppivät kuitenkin silmille - mutta minuahan se ei koske eikä jarruttele: ei Suomen poliittinen sisäpiiri ainakaan toisiaan pettänyt tuossa asiassa, vaan kyllä he kaikki sydän kylmänä seurasivat Saksan rämpimistä jo ainakin alkuvuodesta 1943 alkaen.

    Onneksi merkittävin osa sisäpiiriä piti myös päänsä kylmänä.

    VastaaPoista
  5. Toivon käsite on mielenkiintoinen. Kreikkalaisten mytologiassa Pandora toi lippaassaan ylijumalan kostona maailmaan äärimmäiset vitsaukset: Myytissä pelataan toivolla. Ensin se jäi lippaaseen, jolloin maailma olisi ollut kurja paikka, mutta todennäköisesti tilanteeseen olisi sopeuduttu, koska ihminen sopeutuu kun toivo viedään, ja sitä kautta kurjuuden käsite tehty tyhjäksi. Mutta toivo pääsikin lippaasta ja siten vitsaukset jäivät voimaan ja ihmiset loputtomasti taistelemaan ja kärsimään toivon voimalla. En ole uutta Himasta lukenut muuta kuin referaattien kautta, mutta toivon aspektia ei nähnyt mainittavan, joka aspekti edelleen on se mikä saa ihmisen ponnistemaan ja taistelemaan mutta myös kärsimään.

    VastaaPoista
  6. Rakastettava eliitin jäsen ja sen nöyrä mukilointimies,
    Hartaasti luen kirjoittamiasi (pois lukien lainoppineille osoitetut), erityisen ahneesti ne, joissa käsitellään kirjallisuutta, filosofiaa, kansantapoja, kielitiedettä ym. ja nostalgisoidaan mennyttä maailmaa.
    Paljonkin mennee yli ymmärryksen, toistuvasti nokkava päätaloismi. Jos jotakin arvostan ja kunnioitan, niin köyhtyneiden ja köyhien esivanhempieni urheutta, kestävyyttä ja saavutuksia. Päätalon kirjailijanuraakin arvostan, mutta hänen kirjojaan en jaksa lukea. Miksi siitä pitäisi piikitellä?
    En perusta salonkikelpoisuudella ratsastamisesta, ehkä se osoittaa vain kehnoa huumorin- ja tyylintajua.
    Herännäisyyden kuvaus herkistää, mutta terveisiä vaan lakeilta lapsuusmaisemiltani, joita heränneet hallitsivat itsetietoisena valtaeliittinä.
    Kirjoittamisen iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tässä ole ollut piikittely mielessä. Lehtiarvostelijät on sitten toinen asia.

      Poista
    2. Jos ei jaksa Päätaloa lukea, täytyy peruskunnon olla pahasti rappiolla

      Poista
    3. Minä kyllä myönnän mielellänikin piikitteleväni niitä kulttuuri-ihmisiä, jotka briljeeraavat sillä, etteivät jaksa/viitsi Päätaloa lukea.

      Samoin näkyvät tekevän Kolehmainen ja Sinnemäkikin, joka 80-luvun alussa keksi Päätalolle kunnianimen Selkosten Proust. Siitä olen ikuisesti kiitollinen. Upea oivallus!

      Poista
  7. Niin,

    Jos lukee vain yhden Päätalon kirjan ei pääse vielä jyvälle ja harva diggaa. Viisi-kuusi luettuaan alkaa tykätä ja monet lukevat sitten kaikki.

    VastaaPoista
  8. Kalle Päätalon työ kirjailijana herättää kunnioituksen tunteen jo pelkkänä fyysisenä tekona sen aikaisilla välineillä kirja per vuosi tahdilla.
    Mikä lie hänen perimmäinen motiivinsa ollut en tiedä kun en muuten miehestä mitään tiedä, mutta raha ei varmaankaan kun vielä ensimmäisen nettomiljoonan jälkeen kirjoitteli, muistini mukaan hän miljonääri olisi ollut ehtoopuolellaan.

    VastaaPoista
  9. Nuorimmalla enollani oli pitkä rivi Päätalon kirjoja ja hän suositteli niitä minulle sanoen, että niissä kuvataan kaikki, vaikkapa kaskeaminen, juuri niin kuin se tehtiin. Käsitin, että Päätalo on tavallaan nykyajan Pietari Päivärinta. Päätalon kieli on kuitenkin liian ronskia minulle. Kieli voi karkottaa lukijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päätalon kieli ronskia... höpö höpö Anna. Mitähän kirjaa olet lueskellut?

      Kuten Kemppinen erinomaisen oivaltavassa alustuksessaan kertoikin, Päätalo ei pelkästään kerro miten jokin työ tehtiin, vaan myös sen miltä se tekijästä tuntui. Päätalo vie meidät aikamatkalle isovanhempiemme maailmaan. Eikä se maailma ole mielikuvitusmaailma.

      Poista
    2. Veikkaisin, että Anna Amnellille oli liikaa se kohta, jossa Päätalo ilmoittaa, että " mie synnyin 11. marraskuuta 1919 jaa. Taivalkoskella"

      - kohdassa "jaa." (= jälkeen ajanlaskun alun) peli meni Anna Amnellille liian ronskiksi.

      Poista
    3. Tapsa, olen elänyt lapsuuteni maaseudulla kouluja käymättömien ihmisten parissa. Ehkä he käyttivät ronskia kieltä miessakissa, mutta eivät puhuneet samalla tavalla naisten ja lasten seurassa. Esimerkki: Vain humalaiset kiroilivat julkisesti. Kirosanat oli varattu tositilanteisiin, joissa kirosanalla olikin sitten suuri vaikutus. Olen puhunut samasta asiasta toimittajaystäväni kanssa, joka asui myös pikkukylässä Savossa. Hänellä oli sama kokemus.
      Ehkä Päätalo ei ajatellutkaan naisten lukevan kirjojaan.

      Poista
    4. Toiselle anonyymille:
      Maailmassa on ollut ja on edelleen monta ajanlaskusysteemiä, ja kullakin on oma vakiintunut nimensä, jolla se tunnetaan vapaassa sivsityneessä maailmassa.
      http://www.astro.fi/forum/index.php?topic=12113.0;wap2

      Poista
    5. Anna Amnellille:

      No miksi sitten sinä "vapaasti ja sivistyneesti" olet niin fiksoitunut vain yhteen ajanlaskun tapaan?

      Poista
    6. Ihmiset arvostavat kulttuuria ja perinnettä. Käytän myös sanaa "torstai", vaikka en ole Thor-jumalan palvoja ja sanaa "Sunday", vaikka en palvo aurinkoa ja kuukauden nimeä August, vaikka en palvo keisari Augustusta jne. Joku voi antaa lapsilleen nimet Tapio ja Mielikki, vaikka ei harjoita muinaissuomalaista uskontoa. Kulttuurissa on kerrostumia, jotka voivat tehdä elämän kiinnostavaksi.
      Suomen eaa ja jaa liittyvät läheisesti 70-luvun vastenmielisiin äärivasemmistolaisiin ilmiöihin ja siihen, että neuvostoaikoina julmasti miehitettyjen maiden kansalaisten täytyi alkaa käyttää "meidän aikamme" -ajanlaskutermejä tarkoittamaan sitä, että oli alkanut uusi kommunistinen ja ateistinen aikakausi. Sille ei osattu tai viitsitty tehdä uutta ajanlaskua, otettiin toisten tekemä ja nimettiin se omaksi. Muut Itä-Euroopan maat ovat heittäneet siinäkin asiassa kahleensa maahan ja palanneet perinteiseen länsimaiseeen tyyliin, mutta Suomi on jälkisuomettunut.
      Englanninkieliset BCE ja CE ovat eri asia. Ne voidaan lukea joko Common Era tai Christian Era, mutta siitä huolimatta niistä ei pidetä yhtä paljon kuin BC ja AD ajanmääreistä, jotka kertovat selvästi, mistä ajanlaskusta on kyse. Jos muuttaisin asumaan johonkin maahan, jossa on käytössä jokin muu ajanlaskujärjestelmä, opettelisin tietenkin käytämään sitä.

      Jos olisin uskontoa vihaava suomalainen ateisti, käyttäisin ennemmin lyhenteitä BCE ja CE kuin eaa ja jaa, jotka eivät edes kerro mitään. On aikamoista kulttuuri-imperialismia väittää, että ajanlaskua ei ole ollut ennen. On ollut monta, ja kullakin on oma nimensä.

      Poista
    7. No alkoihan se adrenaliini virrata...

      Onnea pyrkimyksiin vaan! Sitä tarvitaan.

      Poista
  10. Piti jo tuolla aikaisempien blogien yhteydessä kysyä blogistin suhdetta Veikko Huoviseen tai hänen teoksiinsa.
    Huovinenhan joutui Kekkosen vihoihin ironisoidessaan kehitysapua. Alkuaan Kekkonen oli kait kuulunut Huovista arvostavien joukkoon.
    Toiselle kehitysapua ja maahanmuuttoa ironisoineelle humoristillemme Kari Suomalaisell ei myöskään kunnian kukko laulanut.
    Olivatko aikaansa edellä?

    VastaaPoista
  11. Päätaloa taas, vanha loppuun kaluttu aihe. Alkaako blogistilta jutun juuret loppua, kun pitää palata yhä uudelleen ja uudelleen moneen kertaan jauhettuihin asioihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olkinukelta eivät spämmit ole loppumassa..

      Poista
    2. Kas, hönökin on vielä hengissä!

      Poista
  12. "Iijoki-sarja päättyy alkavaan menestykseen. Teksti ei seuraa kirjoittajaa kunnian kukkuloille, siihen ainutlaatuiseen suosioon, jonka hän saavutti."

    Kirjottihan Päätalo vielä epilogin Pölhökanto Iijoen törmällä (tai rannalla), jossa kertoi vaiheensa esikoisteoksensa jälkeen. Mutta ei hän siinäkään menestyksestään puhunut, vaan kovasta kirjoitustyöstä (keskeisenä kustantajan edustaja Ville Repo), sairauksista ja sovinnosta exän kansssa.

    VastaaPoista
  13. Jopa alkaa tämä Kalle P:n tuotannosta vehtaaminen tuntua tulevan kirjan markkinoinnilta ja myyntitulojen kasvattamiselta. Inan vertaa en koe kuuluvani eliittiin, vaan yhteen lukukokemukseen minunkin tutustumiseni Kalleen jäi. Volter K:n Alastaloa en ole edes yrittänyt. Dosto sen sijaan on luetuttanut ja puhututtanut ankarasti. Liekkö ne sitten niitä makuasioita... Arvoisa isäntämme voisi toki jo rientää eteenpäin maailmamme parantamisessa.
    riuskin terv. pekka s-to.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei missään tapauksessa. Päätalo on mielestäni Suomen merkittävin kirjailija, tai sanotaan toisiksi merkittävin Kiven jälkeen. Hänen tuotannossaan on loputtomasti pohdittavaa ja tulkittavaa. Varsinkaan kun sitä ei olla alettu pohtia korkeakulttuurisemmin kuin vasta viime vuosina.

      Edelleen sanon päätulkintanani iijokisarjasta: Kalle pakeni päätöksentekoa ja vastuuta omasta elämstään kovaan työntekoon ja muuhun henkilökohtaiseen kärsimykseen, jota olikin noina vuosina yllin kyllin tarjolla. Hän uskoi lunastavansa sillä sen, ettei lopulta kokenut olevansa aivan rehellinen itselleen.

      Kirjasarja on rippi, muttei niinkään loputtomasti ja säälimättömästi kerrotuista erehdyksistä vaan jostain abstraktimmasta ja perustavammasta niiden taustalla.

      Poista
  14. Ad Omnia: hävettää että on perusteltava - näiden kirjoitusten motiivi ja aihe on siis juuri ilmestynyt väitöskirja Ritva Ylönen, "Tervaksinen toteemi. Kalle Päätalon Iijoki-sarjan vastaanotto ja vaikutus", 2013.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olet tuonut aivan uuden näkökulman Päätalon tuotantoon.

      Poista
    2. Älä välitä, Jukka. Et sinä ole vastuussa kommentoijistasi.

      Poista